Kirjailija: Uuno Kailas
Sivumäärä: 259
Painos ja vuosi: 10.painos - 1966
Koleita riimejä kalmistosta. Uuno Kailas oli suomalainen merkittävä runoilija, joka kuoli nuorena keuhkotuberkuloosiin. Hän kärsi myös henkisistä ongelmista ja asusteli loppuajat Ranskan Nizzassa. Kailas kohtasi luojansa vuonna 1933, vain 32-vuotiaana. Hänen runonsa ovat riimitteleviä ja soinnukkaita ja niitä on helppo lukea. Itselleni tulee kirjailijan kuvasta IKL:n miehet mieleen, toisaalta hän oli tiettävästi vahvasti oikeistoon kallellaan.
Olen joskus aiemmin tutustunut Kailaksen runoihin, luin muistaakseni jostain netistä tai kokoelmasta. Itseeni nämä tekevät vaikutuksen juurikin riimaviista lopuista ja mahtipontisuudesta. Useista runoista kuvastuu myös voimakas isänmaallisuus ja miehekkyys, joka ilmeisesti saattoi häneltä itseltään ainakin jossain mielessä puuttua. Synkkyys ja alavireisyys on voimakkaasti läsnä, kuitenkin kauniisti ja vakuuttavasti tarjoiltuna. Kaikki runot eivät ole mielestäni onnistuineita, mutta osassa hän yltää aivan uskomattomiin mielen maisemiin. Runoilijaa on ilmiselvästi kiehtonut kuolema ja sen läsnäolo, vapauttavuus ja helpotuskin. Lisäksi usein palataan lapsuuden aikoihin, kuten äitiin ja isään - unen painajaisiin ja pelkoihin. Osa runoista leijuu omissa synkissä sfääreissään, luoden epätodellisen ja pahaenteisen tunnelman.
Seuraavassa itselleni mieleen jäävä runo, jossa on "sopivasti" uskonnollistakin voimaa.
ENKELI
Tuli kaunein kaikista enkeleistä
minun lohduttajakseni päälle maan.
Nyt vast' olen ihminen: mulle
hänen kauttaan kaikki annetaan.
Hänen luokseen lentävät laulut
kuin pienet linnut riemuiten.
Hänen ruumiinsa on kuin sielu
ja sielunsa taivaan kaltainen.
Kuin unista suloisista
hän on astunut aineen maailmaan.
Hänen hentoa olkaansa vasten
pään painan nyyhkivän, autuaan.
Uuno Kailas - Runoja s. 74.
Kirjan tekstit eivät varsinaisesti kohenna mielialaa, vaikkakin vaikuttavia ja kauniitakin ovat. Tämän kaltainen runous on nykypäivänä harvinaista, jos kohta jo unohdettuakin. Mielestäni kannattaa kuitenkin muistaa että suomenkieli taittuu moneksi ja varsinkin tämä vanha kieli toimii riimittelevissä runomitoissa hyvin. Uuno Kailas on varmasti nuoremmalta polvelta laajalti painunut unholaan, mutta itse ainakin olen hänet löytänyt ja arvostan häntä Eino Leinon veroisena runoilijana(vaikka tuntemattomampi onkin).
