Gabriel Garcia Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

Suomentanut: Matti Rossi

Sivumäärä: 348

Painos ja vuosi: - 1983

Kustantaja: Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy

Pitkäveteisyyden multihuipentuma. Päätin kirjoittaa kirjablogiin pitkästä aikaa näin keskeisen kesän kunniaksi. Koska hyllyssäni on ollut jo tovin pölyttymässä hiljattain edesmenneen kolumbialaisen kirjailijan Gabriel Garcia Márquezin teoksia, päätin viimein lukea tämän Nobel-klassikon Sadan vuoden yksinäisyys. Odotukseni olivat kovat hänen suhteensa ja täytyy myöntää että itselleni oli suuren suuri pettymys. Marquezin tyyliä on luonnehdittu lähinnä maagiseksi realismiksi ja kieltämättä näitä elementtejä tässäkin kirjassa oli havaittavissa. Pappa Marquez sai siis Nobelin kirjallisuuspalkinnon jo vuonna 1982 ja hän on ollut melko tuottelias kirjailija.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat tarunhohtoiseen Macondon kylään. Ympäröivä maailma on julma ja runtelee ihmisiä säälimättömästi, niinpä tämä "hirvittävä" globalisaatio rantautuu myös Macondoon. Buendiojen perheen vaiheita seurataan muutaman sukupolven ajan ja lukija saa tutustua latinalaisamerikkalaiseen, omasta mielestäni hieman "omituiseenkin" kulttuuriin. Tarinassa käsitellään kevyen kyynisesti vakaviakin aiheita, kuten moraalista rappioita ja sisällissotaa. Useissa kohdin jouduin miettimään myös kertomuksessa esiintyvää kieroutunutta seksuaalisuutta, esimerkiksi sukurutsaa ja oidipaalisuutta. Jotenkin kirjaija Marquez käsittelee lähes kaikkia aiheitaan äärimmäisen ehdottomasti, kuten jokainen tuomio on kuolemantuomio ja jokainen onnettomuus johtaa kuolemaan. Kaikki kosketukset johtavat kiimaan ja aktiin yms. Lopulta teksti on aika härskiäkin, joka taas saattaa aiheuttaa sensitiiviselle ja tiukkapipoiselle lukijalle "väristyksiä".

Lukemisesta teki raskassoutuisen jonkinlainen epämääräisyys, kuten esim. kronologia sekottui tarinassa omituisesti ja jokainen lapsi oli nimetty narsisitisesti isänsä nimellä(sekoitti pakkaa rasittavasti). Vaivaannuttavaa oli myös ainakin tässä kirjakerhon versiossa olevat lukuisat painovirheet.

Vaikka ymmärrän kyseisen kirjan ja kirjailijan itseisarvon maailmankirjallisuudessa, en voi myöntää pitäväni ainakaan tästä kirjasta. Aiheita käsitellään mielestäni lähinnä ärsyttävästi ja jopa ylimielisesti. Tyyli on pitkäveteistä ja itse koin lukemisen "sadan vuoden yksinäisyydeksi". Jos pitää jokin hyvä puoli kirjasta löytää, niin ainakin siinä käsiteltiin tärkeitä ja aina ajankohtaisia aiheita. Luulenpa kuitenkin että aika moni saattaa tästäkin kirjasta pitää, vaikka itse en pitänytkään. Anteeksi kaikille Marquez-faneille, ehkäpä se seuraava kirja iskee myös minuun.

V. S. Naipaul - Vapaassa maassa

Suomentanut: Sakari Ahlbäck

Sivumäärä: 264

Kustantaja: Otava

Painos ja vuosi: 1.painos - 1973

On olemassa kulttuureja ja kulttuureja. V. S. Naipaul on trinidalais-brittiläinen kirjailija, jolla on intialaisia sukujuuria. Häneltä on suomennettu noin kymmenkunta kirjaa ja tällä kyseisellä kirjalla hän voitti Booker-palkinnon vuonna 1971. Naipaul on palkittu myös kirjallisuuden Nobel-palkinnolla vuonna 2001. Hyllystäni löytyy kolme hänen kirjaansa ja päätin lukea ensin tämän Vapaassa maassa.

Vapaassa maassa kertoo eri kulttuureista ja niiden piirteistä. Kirjailija tutustuttaa lukijan muukalaisen silmin amerikkalaiseen, eurooppalaiseen ja afrikkalaiseen kulttuuriin. Itse mietin välittömästi sitä kuinka suhteellista on vapaus missäkin. Kuinka vaapaa voi itse kukin olla ja onko todellista vapautta olemassakaan? Toisaalta vapauden tunne on mielentila ja monesti ulkomaalaisena toisessa kulttuurissa oleminen on usein vääjäämättä "rajoittava" tekijä. Naipaul tarjoaa myös mielenkiintoisen näkökulman alemmuuden tunteesta toista rotua ja kulttuuria kohtaan. Toisaalta myös ylemmyyden tunteesta, joka on vieläkin hajoittavampi ja orjuuttavampi voima. Jos lähtökohtaisesti ihan kaikki on erilaista, kuten rahan arvo, ihmisarvo ja elintaso - saattaa elämästä muodostua suorastaan vankila. Ehkäpä tuntuvin kulttuurinen ero on agressioissa ja niiden hallinnassa. Modernissa kulttuurissa on tiukemmat säännöt joita noudatetaan uskollisemmin, kuin sitten siellä missä on vielä 70-luvulla ja myöhemminkin viidakon lait.

Vapaassa maassa on epäilemättä hyvin terävänäköinen ja laadukkaasti kirjoitettu. Mielestäni kirja oli kuitenkin lähinnä tylsä, eikä se missään vaiheessa saanut koukutettua pauloihinsa. Alussa mieleeni tuli Kureishin myöhemmin kirjoittamat kirjat, lähinnä koskien adaptoitumista yhteiskuntaan ja hivenen jopa itseään irvaileva tyyli. Toisaalta Naipaulin tyyli ei tietenkään ole populaarinen ja siitä puuttuu "härskimpi" komponentti. Kuitenkin kirjailija on ilmeisesti kokenut itsensä jotenkin muukalaiseksi länsimaissa, vaikka hän onkin siellä hyvin menestynyt. Onko hän sielultaan kotiutunut länsimaiseen yltäkylläiseen hapatukseen, koska uskon että kirjoissaan käyttää paljolti oman elämänsä aineksia.

 

Täytyypä lukea muutama muukin herran kirjoittama kirja, jos vaikka niistä avautuisi erilaisia näkökulmia. Itseäni kiinnostaa kulttuureista ja ihmisistä kertovat kirjat, joten ehkäpä näistäkin osuma joskus löytyy. Vapaassa maassa on ihan lukukelpoinen kirja, vaikka itse en siitä pitänyt.