Maurice Maeterlinck - Köyhäin aarteet

Suomentanut: F. E. Sillanpää

Sivumäärä: 208

Painos ja vuosi: 2.painos - 1921

Mainio Ruysbroek. Maurice Maeterlinckin Köyhäin aarteet jatkaa toisena ja samalla viimeisenä kirjana itselleni hänen tuotannossaan. Kirja on varhaisempaa tuotantoa 1890-luvulta ja hyvin saman tyyppinen kuin Haudattu temppeli. Kuten kuvastakin näkee ei kirja kovin kaksisessa kunnossa ole, mutta lukukelpoinen ja laadukkaampikin kuin edellinen.

Tämä kirja on koostettu lyhyehköistä kirjoituksista jotka koskettelevat hengellisyyttä, henkitieteitä ja jopa metafysiikkaa. Jotenkin teksteistä jäi sekavampi tunne kuin Haudatusta temppelistä. Osat ovat epämääräisemmin eritelty ja ne sulautuvat yhdeksi mössöksi. Mielenkiintoisin osa kirjaa käsittelee keskiaikaista mystikkoa John of Ruysbroeckia, joka pystyi tietämättään luomaan mm. Platonin kaltaisen filosofin oivalluksia. Maeterlinck ei pidä Ruysbroekin tekstejä kovin helppolukuisina, lähinnä siksi että ne käsittelevät asioita jotka ovat mysteerioita ja niissä etsitään vastauksia vaikeimman takaa. "Hän on yhtaikaa tiedoton kuin lapsi ja tietoinen kuin se joka on palannut kuolleista." Löytää oma erityinen kypsyys - kypsymättömän tekstin seasta.

Toisaalta Maeterlinck pohtii useiden muidenkin filosofien käsityksiä tiedosta joka on salattua tai mysteeriota. Tässäkin kirjassa ruoditaan henkisen temppelin puhtautta, hyvyyttä ja tragedian kokemusta. Plotinos, Emerson, Platon, Pascal ja Markus Aurelius - muutamia mainitakseni. Itselleni kuitenkin päällimmäisenä mieleen jäi Emanuel Swedenborg, ruotsalainen teologi ja mystikko. Tähän Maeterlinck nojaa ehkä eniten ja useimmissa kohdissa, lienee ollut suuri vaikutus kirjailijan tuotantoon. Eräs nimeltämainitsematon suomalainen "ei julkkis" älykkö on aikanaan menettänyt henkisen tasapainonsa Swedenborgin tekstien parissa(taisipa peräti suomentaa otteita kansaedustajille). Nämä koskivat ilmeisesti henkistä ja hengellistä selvännäkemistä. 

Mielestäni tämän kaltaista kirjallisuutta ei kannata jatkuvasti lukea, jos haluaa pysyä täysissä sielun voimissa. Saattaa laittaa liikkeelle tarpeettomiakin ajatuksia. Itse luin kirjan tietyllä varauksella ja ehkä jopa huvittuneisuudella. Onhan maailma noista päivistä paljon muuttunut, ainakin se on yksilölle huomattavasti laajentunut. Kannattaa lukea jos mystiikka ja filosofia kiinnostaa.

Maurice Maeterlinck - Haudattu temppeli

Suomentanut: Armas Hämäläinen

Sivumäärä: 203

Painos ja vuosi: 1.painos - 1924

Ajattelen siis olen. Maurice Maeterlinck oli Belgialainen kirjailija joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1911. Päätin lukea Haudattu temppeli-kirjan, jonka luulin olevan lähinnä kaunokirjallinen teos. Tämä osoittautui harhaluuloksi, sen sijaan paljastui että käsiini oli päätynyt jonkinlainen pohdinta ja tutkielma muutamista kirjailijaa keskeisesti askarruttavista asioista. Vilkaisin nettiin olisiko kirjailijaa blogattu aiemmin, mutta en saanut yhtään tärppiä. Yhtä kaikki on kyseinen kirja mielenkiintoinen, ja koska sitä ei löydä täältä pohjoisesta muualta kuin varastokirjastosta ja vapaakappalekirjastosta, joutuu hankkimiseen näkemään hieman vaivaa. Haluan sanoa pari sanaa kirjan ulkonäöstä. Kirja on pehmeäkantinen ja se on painettu karkealle papreille(akvarellipaperin näköistä), ja lisäksi sivut on leikattu suurinpiirtein(repsottelevat reunat), ei siis mikään varsinaisesti kaunis teos. Kirjan kunnossakaan ei ole kehumista, mutta toisaalta onhan kirja jo pian 90 vuotta vanha. Yleissävy on kellertävä ja painokirjaimet ovat osin huonosti näkyvissä ja osin jopa puuttuvat. Viehättävää siis.

Maurice Maeterlinck uransa alkuaikoina.

Haudattu temppeli kostuu kuudesta esseestä. Sisällöllisesti kirja on melko raskasta luettavaa, varsinkin kun ei ole valmistautunut siihen mitenkään. Teksi on lähinnä filosofista pohdintaa ja taiteilijan mielipidettä, vailla(onneksi) varsinaista tieteellistä pohjaa. Aihepiirit koostuvat oikeudesta, mysteerioista, aineen vallasta, onnesta ja ajasta. Kaikissa teksteissä on yhteensitovia voimia ja rajapintoja, lisäksi nämä kaikki limittyvät yhtenäiseksi kudelmaksi. Haudattu temppeli lienee Maeterlinckin mielestä ihmisen sielu, jonne kätkeytyy moraaliset ja omantunnon käsitykset, lisäksi tavallaan kaikki todellisuudessa koettu prosessoituu, jalostuu ja havainnollistuu siellä. Oikeuden käsitteitä on useita vallitsevia, jotka vaikuttavat joko yhtäaikaisesti toisiaan tukien, tai toisiaan kumoten - muuttaen asioita jopa merkityksettömiksi.

Mysteerioiden kohdassa taas luodaan vaikutelma siitä, että ihminen pyrkii selittämään kaiken vaikeasti ymmärrettävän tai selittämättömän jumalallisella vaikutuksella, tai jopa kohtalolla. Tämä on helpompaa ja vapauttavaa, tällöin ei tarvitse ajatella asioita sen suuremmin. Toisaalta ihminen luo mysteerioita ajattelemisen myötä lisää ja ilmiselvästi on niin että vastauksen hakeminen vain lisää uusia mysteerioita. Ihmistä kiehtoo mysteeriot ja voi olla jopa niin että ne tekevät ihmiselämän elämisen arvoiseksi. Vaikka tiede pyrkii selvittämään ja selittämään tuntematonta, niin taide vain kuvailee sitä ja yrittää säilyttääkin sitä sellaisena(kuten oikeastaan tämäkin teos).

Onni, kuin myös epäonni on siinä mielessä merkillisiä asioita, että niillä tuntuu olevan kertautuva vaikutus. Tähän asiaan pureudutaan mielenkiintoisten tarinoiden ja lainausten merkeissä, ja ehkä tämä onkin kirjan mielenkiintoisinta antia. Jos oikeutta käsittelevässä kohdassa käytettiin suoranaisia satuja konkretisoinnissa, niin tässä tukeuduttiin kaunokirjallisuuteen ja historiaan.

Kun sitten siirrytään tuntemattominpaan ja arvoituksellisimpaan mysteerioon eli tulevaisuuteen, väittää kirjailija tämän olevan jo tapahtunutta, ikäänkuin kollektiivista muistia, joka on poimittavissa jos siihen on välineet. Maurice Maeterlinck väittää käyneensä ns. "ennustajilla" luodakseen itselleen kuvan tulevan näkemisestä ja sen luotettavuudesta. Muutamien kuvattujen konkreettisten tapausten valossa en osaa sanoa joota enkä jaata asiaan, tiedä häntä onko se edes tarpeen.

Kirja on pullollaan mystiikkaa, filosofiaa, tarinointia ja satunnaisia ahaa-elämyksiä. Sanoisinpa että kirja on kaikessa haastavuudessaan sitä luokkaa, että sen lukemiseen vaaditaan jonkinmoista älyä ja jäsentelykykyä. Tekstin lukemiseen vaaditaan kohtalaisen hyvää vireystilaa ja logiikan tajua, jotta pysyy mielekkäästi jutussa mukana. Koska Haudattu temppeli ei ole varsinaisesti juonellisesti edistyvä kaunokirjallinen teos, vaan lähinnä filosofista pohdintaa oleva esseekokoelma, ei sitä voi lukea viihteellisenä kirjana. Ajatuksia itsessäni herätti kuitenkin tietynlainen sekametelimäisyys (metsät ja puut) ja se ettei tiettyjä määritelmiä avata tarpeeksi, jolloin pääasia jää lukijan pääteltäväksi. Tämä sinällään ei ole tietysti mitenkään "huono asia", mutta se joko laskee tai ylevöittää tieteelisen pohdinnan taiteelliseksi tajunnanvirtaukseksi. En väitä että olisin täysin tavoittanut kirjailijan tarkoitusperiä, mutta luultavasti ymmärrän mistä Haudatussa temppelissä on kysymys.

Seuraavassa mielestäni edustava lainaus.

Antakaamme voiman hallita maailmankaikkeudessa ja oikeuden sydämissämme. Joskin rotu on torjumattomasti ja, kuten luulen, oikealla tavalla epäoikeudenmukainen, joskin joukolla näyttää olevan oikeuksia, joita yksityisellä ihmisellä ei ole, joskin se joskus tekee suuria rikoksia, jotka ovat välttämättömiä ja hyödyllisiä, niin on jokaisen yksilön velvollisuus rodussa ja joukossa pysyä oikeudenmukaisena koko sen tietoisuuden piirissä, jonka se onnistuu kokoamaan ja säilyttämään itsessään.

Maurice Maeterlinck: Haudattu temppeli s. 45.

Onko siis Haudattu temppeli se, jossa viimekädessä kulminoituu oikeuden käsitys ja ymmärrys siitä mitä sen pitää korkeimmalla moraalisella tasolla olla. Tärkein yksittäinen asia joka vaikuttaa oikeuden toteutumiseen on näin ollen omatunto. Oikeus on siis asia joka on olemassa vain ihmisillä, jotka luovat, tai ylläpitävät ja tajuavat sen.