Suomentanut: Joel Lehtonen
Sivumäärä: 597
Painos ja vuosi: 4. painos - 1956
Kirjallisuuden kestävyysjuoksua. Romain Rolland oli ranskalainen kirjailija, jonka tuotannollisin kausi ajoittui 1900-luvun alkuun. Hän on yksi harvoista länsikirjailijoista, joka vieraili Stalinin hovissa Neuvostoliitossa. Rolland sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 1915, juuri tästä Jean-Christophe sarjasta. Alun perin kirjasarja koostui kymmenestä osasta, jotka kirjoitettiin 1904-1912. Ilmeisesti siihen aikaan palkittiin tällaisia laajoja henkilö- ja suku-tarinoita. Kirjailija kuoli Saksan miehittämällä alueella toisen maailmansodan aikana vuonna 1944.
Tartuin siis tähän Joel Lehtosen suomentamaan(kolmeen osaan jaettuun) Jean-Christophe kronikkaan, ja nimen omaan ensimmäiseen osaan. Tämä sisältää neljä ensimmäistä kirjaa Sarastus, Aamu, Nuorukainen ja Kapinoitsija. Tarina alkaa Jean-Christophen syntymähetken alkuhämäristä ja jatkuu varhaiseen aikuisuuteen. Ensimmäiset kolme kirjaa sisältävät rikkonaisen lapsuuden, eli useat epäonnistuneet ihmissuhteet, lukien äiti-, isä- ja sisarussuhteet. Juoppo ja tuhlari isä joka ei pohjimmiltaan arvosta itseään, kanavoi toiveensa ja valitettavasti myös onnistumattomuutensa poikaansa. Tämä torpedoi lapsen kehityksen totaalisesti.
Alistuva ja hermoissan heikko äiti jaksaa hädintuskin huolehtia lapsistaan. Kaverisuhteet ja varovaiset askeleet naisten maailmaan etenevät lupaavasti, kunnes jokin aina menee pieleen. Epäonnistumisiin ajaa naiivius, karkeus, riippuvuus ja kypsymättömyys. Kuitenkin Jean-Christophe on lahjakas musiikissa ja tämä avaa ovia kohtalaiseen elämään. Neljännessä kirjassa mielen valtaa levottomuus ja luomisen tuska, jota poika ei oikein osaa kanavoida suotuisasti. Hänen epäonnistunut lapsuus oireilee epäsosiaalisuutena ja vääränlaisena itseilmaisuna, joten hän ei saa itseään tuotua suotuisasti ymmärretyksi. Äitikin on olemassa ja tämä ei jää kaikessa angstisuudessaan epäselväksi. Tästä alkaa siis hänen sisäinen helvettinsä, kiirastuli johon kirjan lainauksissa viitataan. Ja kuinka hän hyvästelee itselleen rakkaimpansa - kenties iäksi. Kapinoitsija ei juurikaan tarjoile onnistumisia, vai tarjoaako sittenkin?
Kirjan teksti on helposti luettavaa ja helposti ymmärrettävää, eikä kolmen ensimmäisen kirjan osalta joudu juurikaan tarpomaan proosan upottsavissa hetteissä. Sen sijaan neljäs kirja alkaa olla jo melko psykologista mielenmaiseman ruotimista, ja tässä vaiheessa alkaa sivuilla viipyä pidempään. Jean-Christophe on yhden ihmisen elämän kuvaus Saksassa 1800-luvun puolivälissä, ja mielestäni teos on onnistunut sosiologinen, psykologinen ja filosofinen tutkielma silloisista ihmiselämän kuvioista. Kirjassa kuvaillaan inhimillisiä tunteita ja asioita varsin luontevasti(tosin pessimistisesti), ja tämä kaikki hyvällä maulla. Tekstin asu on vanhahtavaa ja voisi olla asiallista tarkastaa uuteen painokseen, jota tuskin kirjasta enään suomeksi otetaan. Kaiken lisäksi paketti on varsin tiukkaan painettua tekstiä, eli varsinainen tiiliskivi. Kannattaa lukea ajatuksen kanssa, niin tämä elegantti kirja avautuu mahdollisimman hyvin. Mikäli luen kaksi seuravaa jäljellä olevaa osaa, henkäisen hetken tähänastisen urakan päätteeksi. Kirja ei ole viihteellinen, mutta jos arvostaa laadukasta erilaista kirjallisuutta(vanhanaikaistakin), kannattaa se lukea.
