Ian Fleming - Rakastettuni

Suomentanut: Mauri Sariola

Sivumäärä: 210

Kustantaja: Gummerus

Painos ja vuosi: 1.painos - 1966

Maailman ongelmia ei ratkaista matkustajakodeissa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Ian Flemingin kuolemasta. Päätin siis jättää aivot narikkaan ja lukea vaihteeksi yhden Bond-kirjan, joten valitsin tämän poikkeuksellisen agenttiseikkailun Rakastettuni. Kirja on kirjoitettu ensimmäisessä persoonassa ja sen kertoja on naispuolinen. Aikoinaan tämä ei ollut kovin suosittu muutos jo vakiintuneeseen formaattiin ja niinpä Fleming joutui palaamaan myöhemmissä Bondeissaan tuttuun ja turvalliseen mies-kerrontaan.

Rakastettuni on todellakin Bond-kirjallisuuden outolintu. Tarina alkaa nuoren ja angstisen naisen muistelmilla nuoruudesta ja pettymyksistä(aina sivulle 120 asti) koskien ihmissuhteita. Parin karvaan pettymyksen jälkeen Vivienne Michel päättää terästäytyä ja kylmettää sielunsa vastakkaiselle sukupuolelle. Kirjan joutuu lukemaan yli puolenvälin ennen kuin James Bond vaivautuu ilestymään kuvioihin. Rosvokopla on vallannut erään keskilännen leirintäalueen mökkikylän. Vivienne on tullut yllätetyksi ja kaltoinkohdelluksi, jolloin paikalle saapuu mister 007 ja laittaa haisemaan. Tarinasta ei kehity mitään bondmaista nojatuolimatkaa maailman ympäri, joten on helppo ymmärtää miksi Fleming ei aikoinaan kelpuuttanut tätä elokuvan käsikirjoitukseksi. Tämä kirjan verio on siis totaalisen eri kuin sittemmin ilmestynyt elokuva, jossa ei sinällään ollut muuta yhteistä kuin nimi. Naisen silmin nähtynä James on tietenkin rakkauden lähettiläs ja hetkittäin ihan huvittaa Flemingin feminiiniset fantasiat. Näissä käydään iholle ja softilla tavalla todella intiimiksi.

Rakastettuni on melko tökerö kirja joka ei ansaitse superlatiiveja. Kuitenkin hauska näkökulma pikkunättiin toiminta paukkuun. Omasta mielestäni lukeminen oli lähinnä ajan hukkaa, enkä voi suositella sitä yhtikäs kellekkään. Kaiken lisäksi ainakin tämä Bond-tarina kärsi rajusta uskottavuuspulasta. Toivottavasti seuraava Bond-kirja on parempi, jos jaksan vielä lukea.

Ian Fleming - Casino Royale

Suomentanut: Matti Karjalainen

Sivumäärä: 226

Painos ja vuosi: 6.painos - 1991

Uhkapelejä ja glamouria. Hiljattain tuli kuluneeksi 50 vuotta ensimmäisestä James Bond-elokuvasta, Tohtori No:sta. Olen tietysti katsonut kaikki Bondit, osan moneen kertaan. Suurin suosikkini on Kuuraketti. Paras Bond-näyttelijä on charmikas peribrittiläinen Roger Moore, joka on jotenkin rooliin parhaitenistuva hirtehishuumoreineen ja kuolettavine sutkautuksineen.

Sen sijaan ensimmäinen Bond-kirja täyttää pian 60 vuotta ja sen kirjoittajan Ian Flemingin kuolemasta pian 50 vuotta. Fleming ehti kirjoittaa useita agenttitarinoita(14 kappaletta), joista tehtiin miltei yhtä monta elokuvaa. Häpeäkseni täytyy myöntää että tämä oli ensimmäinen Flemingin kirja jonka luin. Olen aiemmin lukenut yhden Gardnerin Bondin(ei tietenkään sama asia), mutta siitäkin lienee parikymmentä vuotta aikaa.

Casino Royale on tiivistunnelmainen ehkä vielä itseään etsivä Bond-kirja, sen tapahtumat sijoittuvat ranskalaiseen kylpyläkaupunkiin. Siellä Bond joutuu elämänsä uhkapeliin, jossa on suuret panokset ja henkiriepu lujilla. Koko tarina pyörii casinon ja hotellin liepeillä, ja toimintaa ei liiaksi ole. Pahikset ovat useasta leiristä ja naisia ei ympärillä pyöri suuremmassa määrin. Kuitenkin tarinasta on saatu aikaseksi pikkunätti ja nyt jo legendaariseksi noussut "agenttipläjäys". Vaikka kirjan väkivalta on brutaalia, on se kuitenkin "sievästi" kuvattua.

Koska olen myös elokuvan katsonut, täytyy väistämättä vertailla tiettyjä asioita. Kirjan Bond on yllättävän herkkä ja hänen mielessään risteilee suuria tunteita, pelkoa, rakkautta, himoa ja jopa kauhua. Näitä en ainakaan suuremmin aistinut Daniel Craigin karkeilta mutta toki naisiin meneviltä kasvoilta. Lisäksi ilmapiirissä ja teksteissä vilisee toistuvasti sovinismia, joka olisi tänäpäivänä jo miltei rikollista. Edellä mainitut asiat eivät liioin itseäni vaivaa, mutta myönnettäköön että ajaa kirjan totaalisen eri radoille kuin katsomani elokuvan. James Bodista ei tässä kirjassa ole tehty mitään supersankaria ja hyvä niin.

Kirjallisesta ilmaisusta en osaa suurempaa sanoa, kaipa tuo luettavuudelta on helpoimmasta päästä. Alkupuolen puuduttava, eri valtioiden vakoojatoiminnan ja kylmänsodan lähtötilanteen vatvominen loi muutamia haukotuksia, mutta eipä sen jälkeen voi suuremmin moittia. Kirja on kirjoitettu 50-luvulla ja pakko myöntää että tämän kyllä huomaa. Kyseisen laatuinen kirjallisuus sopisi mielestäni ylä-asteikäisille pojan kolleille, jos vaikka tästä viimeistään alkaisi kiinnostus lukemiseen.