Suomentanut: Alpo Kupiainen
Sivumäärä: 130
Painos: 2.painos - 1960
Penispatsaan sively ajoi hengenmiehen turmioon. Tämä kaunokirjallisuuden klassikko köllötteli naapuripitäjän kirjaston varastossa, joten jouduin tekemään pienoisen automatkailun maaseudulla. Gerhart Hauptmann on arvostettu saksalainen kirjailija jonka paras kirjallinen aika sijoittui 1890-1920 luvuille. Hän sai Nobelin palkinnon kirjallisilla ansioillaan vuonna 1912 ja menestyi niin romaanikirjallisuudessa kuin näytelmäkirjallisuudessa. Päätin lukea ensin tämän Soanan kerettiläinen -novellin, koska sen tavotteisiin asetin.
Soanan kerettiläinen on kertomus nuoresta papista jolle lihan houkutukset koituvat liian ylivoimaisiksi ja hän lankeaa haureuteen. Vaikka Francesco kokee selvää ylemmyyttä Sveitsin syrjäisillä vuoristoseuduilla asuvia maalaisia kohtaan, ei hän voi vastustaa paimenen nuoren tyttären lihallista vetovoimaa. Toisaalta hän etsii seksuaalista ja ehkä teologistakin identiteettiä jo aiemmin alastomilla naisfiiguureilla - irstailla taidepatsailla.
Kirjailija onnistuu kuvaamaan tuolloisen ajan henkeä ja suhtautumista maallisiin houkutuksiin. Pappi on ihminen siinä missä muutkin, eikä tämä jää epäselväksi. Nainen kuvataan silti puhtaan rakkauden symbolina, eikä tätä tässä moraalisella tasolla mielestäni sen suuremmin kyseenalaisteta. Pikemminkin Hauptmann on taipuvainen ymmärtämään ja hyväksymään erotiikan yhtenä elämän osa-alueena. Ihmisen pitäisi kunnioittaa omaa intuitiota ja tietynlaista oman ruumiin vapauden käyttöä. Vaikka Francescon ja Agatan tarinassa oli selkeitä moraalisiakin juonteita, ei sitä voi pitää mitenkään saarnaavana. Mielestäni kirja ei ollut tätä päivää, eikä edes tarkistettu kieli tehnyt siitä yhtään vakuuttavampaa. Mielestäni se oli kaikessa kankeudessaan jopa pöhkö ja surkuhupaisa. Sitten kun papin ura menee päin sitä itseänsä, voi sanoa olevansa asian ytimessä.
