Roddy Doyle - Paddy Clarke hähhähhää

Suomentanut: Leena Tamminen

Sivumäärä: 276

Kustantaja: WSOY

Painos ja vuosi: 1.painos - 1994

Maailmaa lapsen silmin. Harvemmin tulee tartuttua irlantilaiseen kirjallisuuteen. Roddy Doyle on käsikirjoittaja ja kirjailija, joka on julkaissut kymmenkunta kirjaa. Näistä useimmat ovat suomennettuja. Päätin lukea tämän Booker-palkinnon arvoisen kirjan Paddy Clarke hähhähhää, joka vapautti Doylen täysipäiväiseksi kirjailijaksi vuonna 1993.

Patrick Clarke asuu 1960-luvun lopun irlantilaislähiössä äidin ja saman nimisen isän kanssa. Hänellä on myös veli jota kutsutaan Sinbadiksi. Patrickia askarruttaa monet asiat. Äidin ja isän kiristyvät välit ja uhkaava avioero. Levottomuudet koulussa ja kurjemmaksi muuttuva kaveripiiri. Pojat kokeilevat kaikenlaisia juttuja, kuten tupakointia ja koulupinnaamista. Hankaloituvat kotiolot näkyvät viimein myös muutenkin koulumenestyksessä. Vaikka isän kanssa on paljon hyviäkin hetkiä, on hän silti ansaitustikin tarinan lurjus. Äiti on syrjään vetäytyvä, mutta lapsen silmin katsottuna täydellinen - miltei pyhimys. Sisarkateus aiheuttaa kitkaa veljesten välille ja siksipä Paddy(Patrick) läpsii ja kurittaa Sinbadia mennen tullen. Äityypä hän koulussakin tappelupukariksi.

Tarina kulkee varmasti ja vakaasti, kuin juna kiskoillaan. Piristävän kuvakulman tarjoaa Doylen "lapsen maailma", jonka kerronta noudattelee alakoululaisen lapsen ajatusmaailmaa. Mitä kaikkea pitää kokeilla ja mitä kaikkea tyhmääkin pitää tehdä. Koska pojat on poikia, ei tämä vaadi sen kummempia selityksiä. Kaiken vaikean ja kovemman kautta kasvattavan taustalla on kuitenkin voimakas ja vahva selviytymispotentiaali. Ehkäpä Patrick lopulta putoaa jaloilleen ja hänestäkin tulee kunniallinen kansalainen.

Yllättäen kotimaassaan Irlannissa Roddy Doyle on saanut kritiikkiäkin hänen yksinkertaisesta ja pelkistetystä kirjoitustyylistään. Sen sijaan Englannissa ja muuallakin maailmaa hänen tarinansa (kuten tämäkin) on saanut positiivisen vastaanoton. Mielestäni Doyle on onnistunut hyvin pääsemään kasvuikäisen pojan maailmaan ja luonut siitä käsinkosketeltavan todentuntuisen. Kenties hänellä on poikkeuksellisen hyvin muistissa 60-luvun irlantilaiskorttelit ja koulupihat. Vaikka kirja on täynnä kasvukipua, ahdistusta ja epävarmuutta - on se kaiketi aika keskiverto irlantilainen kasvutarina. Uskottava ja hieno kirja. Ei näitä kuka tahansa osaa kirjoitella, mutta luulen että kuka tahansa pystyy lukemaan.

Elias Canetti - Pelastunut kieli

Suomentanut: Kyllikki Villa

Sivumäärä: 357

Kustantaja: Tammi

Painos ja vuosi: 1.painos - 1984

Tavallista elämää tai sitten ei. Elias Canetti syntyi Bulgariassa vuonna 1905 espanjalaisjuutalaiseen sukuun. Hän oli kansallisuudeltaan sittemmin brittiläinen ja hän kirjoitti saksankielellä. Vaikuttaa aika ristiriitaiselta ja sekavalta. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Ehkäpä juuri tämä onkin kirjailijan vahvuus ja yksi luovuuden lähteistä. Eletty elämä. Canetti sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 1981 ja itse en ole aiemmin tutustunut hänen tuotantoonsa. Sen sijaan tämä Pelastunut kieli on ollut pitkään hyllyssäni ja lienee yksi ensimmäisistä Nobel-kirjoistani. Tämän aika on nyt ja näin ollen olen tutustunut yhdeksäänkymmeneen Nobel-kirjailijaan.

Pelastunut kieli on kirjailija Canettin omaelämänkerrallinen kertomus hänen lapsuus- ja nuoruusvuosistaan. Hän joutui muuttamaan perheen mukana useihin eri maihin ja kaupunkeihin. Lisäksi hän jäi varhain orvoksi isästään ja tämä kummitteleekin toistuvasti kirjan sivuilla. Isällä ja äidillä oli hyvin erilaiset odotukset pojan tulevaisuudelta. Haipuva muisto isästä yhdistyneenä äidin lisääntyvään ankaruuteen ohjaakin nuoren Canettin ajatusmaailmaa.

Aikuisen Canettin luoma kuva lapsuudesta on uskottava ja melko viihdyttävä. Siinä eletään läpi ensimmäisen maailmansodan vuodet ja tutkaillaan ympärillä tapahtuvia yhteiskunnallisia ja maailmanpoliittisia asioita. Yllättävän vähän - mutta kuitenkin hänkin saa kokea juutalaisia kohtaan osoitettua vihamielisyyttä. On päivän selvää että Canetti omaksui jo tuolloin voimakkaat humaanit ajatukset. Maailman julmuus konkretisoitui esim. eläinten julmana mutta tuolloin normaalina kohteluna. Koulussa opettajat olivat melko ankaria ja usein konkreettisiin asioihin ja ammatteihin ohjastavia, eikä esim. runoiluhommia katseltu suopeasti. Koulukaverit olivat joko mukavia tai sitten sai tuta kyynärpäätekniikan. Suurin tekijä kirjailijan tulevalle uralle oli kuitenkin kodin lukemiseen kannustava ilmapiiri.

Äidin ja pojan suhde oli ainakin omasta mielestäni huomiota herättävä. Heidän suhteensa oli jotenkin ristiriitainen ja pullollaan eriasteisia riippuvuustekijöitä. Lopulta ilmeisesti vanhenemisen aiheuttama katkeruus saa äidin aloittamaan napanuoran sahaamisen itsetunnon latistamisen avulla, joka loppupeleissä kääntyykin pojan eduksi ja vahvuudeksi. 

Elias Canettin maailmankuva ei ole kenties täysin realistinen, vaan jopa jollain tavalla idealistinen. Äidin suosiollisella avustuksella jopa jollain tasolla pasifistinen. Ainakin kirjailija on taipuvainen luomaan ympärilleen jonkinlaisen "nörttimäisen turvallisen" ilmapiirin, vaikka ympärillä hyörii hormoneista kiihtyneitä tyttöjä, joista poika ei paljoakaan ymmärrä. Eikä nuori Canetti suostu näkemään ja hyväksymään ympärillä olevaa levottomuutta, pahuutta ja vihamielisyyttä.

Pelastunut kieli on (toisin kuin epäilin) melko helppoa luettavaa ja sitä voisi kommentoida paljonkin. Epäilen kuitenkin että kirja saattaa olla monen mielestä tylsä, koska siinä on tietynlaista staattisuutta havaittavissa. Tarinaa ei ole tarkoituksellisesti mutkistettu lauseita koristelemalla tai venyttelemällä. Voi todeta ettei Canettin lapsuus ole ollut kovinkaan jännittävä, joten tämä puoli ei pääse lukijaa riemastuttamaan. Laadukasta ja paikkaansa puolustavaa kirjallisuutta tämä kuitenkin on. Ehkä en kuitenkaan heti toista Elias Canettia taida lukea.