Meenköhän enää koskaan?

Te tiedätte, miten inhoan liikkumista. Nyt maanantaisista uimahallireissuista on tullut jo melkein rutiinia. En enää koe menettäväni vapaa-aikaani sinne lähtemällä, vaan ajattelen aamusta alkaen, että uimahalliin mennään....

Tänään - ei kun kelloon katsottuani totean, että eilen -  reissu oli tosi surkea. Minulla oli uusi uimapuku ja se tuntui hyvältä (tunsin oloni jollain lailla "puetuksi") mutta silti kärsin joka suhteessa.

Keli oli liukas ja vain askel askeleelta varovasti hiipien pääsin autolle. Sitten kun saavuin pesuhuoneeseen, joku pikkulikka tokaisi äidilleen, että "ihan hirveen vanha mummo!" Siinä meni kyllä fiilikset loristen alas viemäriin. Altaalle mennessäni toinen keppini liukastui ja vain vaivoin sain tasapainoiltua horjahdukseni takaisin. Senjälkeen pelottikin hurjasti ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa.

Koko reissu tuntui äärettömän rankalta. Jokainen askel painoi kuin olisi ollut tuhannen kilon puntit jaloissa.

Kotiin päästyäni sain viestin, että minua oli odotettu.... Olin siis unohtanut koulutuspalaverin, johon olin luvannut mennä. Ei olisi siis alun alkaenkaan pitänyt lähteä uimahallille. Ensi kerralla mietin kaksi kertaa!

**********

Jatkuu aamulla: Tämäkin päivä tuntuu tahmealta. Aamulla heräsin tekstiviestiin, jolla ilmoitettiin, etten tänään saakaan avustajaa. Kolmen tunnin sessiolle oli jo tarkat suunnitelmat ja olisin NIIN tarvinnut apua. Yksin ollen en saa pakettia postiin, en postista tullut laatikkoa purettua, en pudonneita lankakeriä paikoilleen.... Lisäksi meidän oli tarkoitus tehdä yhdessä yksi tilaustyö, johon en yksin kykene.

Jalatkin tuntuvat lyijynraskailta. Plääh! Mutta asiakkaat palvellaan hymyssä suin...

Mervi

Emme ole tasavertaisia

Sohin taas muurahaispesään. Sinä, joka olet sitä mieltä, ettei minun pidä kirjoittaa vammaispalveluasioista, lopeta lukeminen ja siirry mukavampiin aiheisiin.




Kuten jo aamulla kirjoitin, sijoitin tänään lähes 100 euroa kodin siivoukseen. Työllistin kaksi ihmistä muutamaksi tunniksi. Puhdasta tuli.

Illalla keskustelin henkilökohtaisesta avustajasta vertaistuen tapaisesti kohtalotoverin kanssa. Taas tuli adrenaliinipiikki, kun juuri olin antautunut asiassa. voin vaan todeta, että olemme kovin eriarvoisessa asemassa riippuen kotikunnasta. Tämä "vammainen"  - kutsuttakoon häntä tässä Ainoksi - asuu muualla ja sairastaa "oikeaa sairautta", hänen sairaudellaan on nimi ja diagnoosi ei kuulosta kenenkään korviin hyvältä. (Ethän loukkaannu, vaikka näin kirjoitan?) Yhdessä totesimme, että hän kuitenkin pärjää minua paremmin, mm. liikkuu paremmin yhden kepin avustuksella. Olemme tavanneet ennen viimeisintä leikkaustani ja omien sanojensa mukaan hänen mielestään jokainen näkee, että minä tarvitsen apua.

Aino saa kuljetuspalveluna taksimatkat. Hän anoi harrastuksiin henk.koht.avustajaa ja sai, mutta Ainolle tarjottiin MYÖS kotiapua. Siis pyytämättä tarjottiin. Joitain apuja Ainokin joutui kuitenkin kärjistäen sanoen tappelemaan.

Minun tilanteeni on toinen. Asun väärällä paikkakunnalla, jossa tulkitaan vammaispalvelulakia toisin. Minulla ei ole selväsanaista diagnoosia. Synnynnäinen lonkkavika ei kuulosta ilmeisesti tarpeeksi pahalta. Joskus ajattelen, että ehkä lakkaan leikkimästä sisukasta, istahdan pyörätuoliin ja heittäydyn avuttomaksi. Pyörätuolin, tai oikeastaan sähköpyörätuolin, tarvitsisin oikeasti nyt, kun en saa ajaa autolla ja kävelemään en kykene. Olisihan se kiva mennä huomenna markkinoille. Eipä sinne olisi kuin kaksi korttelia.

Huomenna liityn Invalidiyhdistykseen, jolloin saan Invalidiliiton lakimiehen palvelut ja alan ajaa asiaani. Tänään vielä rustaan oikaisupyynnön saamastani päätöksestä. Tiedän, että sosiaalilautakunnasta tulee kielteinen päätös, koska eivät kuulemma ole koskaan pyörtäneet viranomaispäätöksiä. Mutta sen jälkeen pääsen hakemaan oikaisua hallinto-oikeudesta.

Sen lisäksi, että olen sisuuntunut, olen myös tehnyt pipoja. Monta pipoa. Pipojen lisäksi olen kokeillut myös kämmekkäitä. Muistaakseni en ole tätä kuvaa blogissa vielä esitellyt.

 Mervi

Tämä tiistai oli maanantaikappale

Usein tiistait ovat minulle maanantaita. Kas kun putiikki on maanantaisin kiinni. Heti aamulla tuli muutama asiakas hakemaan tuotetta, jonka olin sanonut saapuvan tiistaina. Minä heille sanomaan, että vasta huomenna tulee. No, iltapäivällä tulivat. Haarukkapitsihaarukat.

Toinen moka sattui heti perään. Symppis pappa tuli varovasti kyselemään, mitä hänen takilleen kuuluu... Ai, mille takille? Ihan tyhjää lyö pää. Varmaan kuukausi aikaa (vaikka hän nätisti muisteli, että kaksi viikkoa) kun oli tuonut takkinsa vetskarin korjattavaksi. Oli siinä selittelemistä. Huomiseksi lupasin. Samoin entinen opettajani haki korjausompelun, jonka oli jättänyt joskus toukokuussa...

Kolmas moka on vähän hankala selittää. Olin lähettämässä avustajaa ostamaan takkivetskaria. Sanoin, että avataas nyt toi saapunut paketti, jos siellä on tilaamani vetskarit, niin ei tarvitse tuoda kuin se yksi, ei vastaisuuden varalle. Siis. Ei kumpikaan meistä älynnyt, että eihän sitten tarvitse sitä ensimmäistäkään käydä hakemassa, jos ja kun niitä siellä paketissa oli.

Ja mitä muuta lienen mokannut, mutta en vaan älyä edes hävetä.

Joku kommentoija ihmetteli, miten pystyn pitämään putiikkia, kun en kotitöistä selviä. Sitä sama minäkin usein mietin, mutta en ihmettele. Sisu. S-i-s-u. Ja toisaalta putiikki on minulle elinehto, ei taloudellisessa mielessä, mutta mielenterveyden. Mutta joka ihmettelee, voi koittaa, miten saa turvallisesti vietyä petivaatteet pihalle portaita pitkin kahta kyynärsauvaa samalla raahaten. Tai imuroitua - tarvittais kolmas käsi.

Mutta siitä olen ihan varma, että toisen töissä en pärjäisi. Ainakaan tämän hölmön pään kanssa.

Pellavasydämen Mervi
ps. huomaan tiettyä arkuutta tai jopa haluttomuutta kirjoittaa, kun mietin, että tätäkin lukee joku sellainen, joka arvostelee negatiivisesti elämääni, päätöksiäni, kykenemistäni.

Yksin olet sinä pieni ihminen maailmassa

Otsikon lailla tunnen tämänpäiväisen oloni.

Kun tiesin meneväni leikkaukseen ja kuvittelin ainoana vaihtoehtona olevan, että pyörätuolissa tulen takaisin, laitoin vetämään uusintahakemuksen henkilökohtaisesta avustajasta myös kodin puolelle. Työhönhän sitä jo saankin. Puhutaan tässä yhteydessä henkilökohtaisesta avustajasta, joka siis hoitaisi minua ja kotia.

Meillä kävivät vammaispalvelun työntekijät ja paljon aikaa haaskattiin, kun lopputulos oli selvä: en saa henkilökohtaista avustajaa. Minulle kerrottiin, että minun kohdallani ensisijainen apu tulisi kotihoidosta. Kertoivat, että siellä kyllä mielellään esitetaan, että palvelu on vain ikäihmisille, mutta että HE EIVÄT VOI KIELTÄYTYÄ tarjoamasta apua minulle. Siinä kohtaa molemmat tiesimme, että on nimenomaan kyse siivousavusta. Minä vielä kysäisin, että eikö tämä ole juuri sitä apua, mistä vanhukset pahoittelee, että "ne" eivät suostu siivoamaan. Vastaukseksi sain tuon edellä mainitsemani lauseen.

Vammaispalvelusta luvattiin ottaa ko. virkamieheen yhteyttä. Itse sinne kuitenkin jouduin soittamaan, koska mitään ei kuulunut. Vastaus oli selvä: he eivät tarjoa siivousapua.

Miksi ihmeessä ihmistä pompotetaan ja rohkaistaan toiveilla, jotka jo tiedetään turhiksi? Kotihoito nimittäin soitti vammaispalveluun ja sieltä oli vastattu, että kyllä hän arvelikin, ettei se onnistu.... SIIS MITÄ?

Voin kuvitella jatkon. Ensin saan vammaispalvelusta kieltävän vastauksen avustajasta. Perusteluna on, että kotinhoito on ensisijainen palvelun tarjoaja. Sitten kun todetaan, ettei sieltä apua saakaan, joutuu virkailija kirjoittamaan uuden päätöksen ja kehittelemään jonkun muun syyn. Ja niitähän löytyy!

Täällä minä nyt siis kuljen kahdella kepillä ja olen yksin kotona. Osaat kyllä arvailla, minkälaisiin hommiin kykenen. Kyllä jää imuroinnit imuroimatta, petivaatteet vaihtamatta ja tavarat lattialta noukkimatta.

Niin yksin olet sinä ihminen maailmassa ja oman onnesi varassa!
Mervi

Lisäys myöhemmin: tarkemmin kun muistelin, niin minähän olen jo saanut kirjallisen, kielteisen päätöksen asiasta. "Hakemus henkilökohtaisen avun myöntämisestä päivittäisiin toimiin hylätään. Vammaispalvelulain 4§:n mukaan palveluja ja tukitoimia järjestetään toissijaisesti eli silloin, kun vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai etuuksia muun lain nojalla. Kotihoito on sosiaalihuoltolain nojalla myönnettävä palvelu, jolla pyritään turvaamaan henkilön kotona selviäminen. Hakijaa ohjataankin selvittämään oikeutensa kotihoitoon. ...."

Kilpailu - kiukkua

Vakkarilukijat jo varmaan tietävät, että olen impulsiivinen ihminen. Ihastun ja vihastun hyvin nopeasti ja tunteet vaihtuvat tiheään. Elän tunteista ja tunteilla. Vahemmiten olen huomannut, että elämä tasoittuu - tunteen vaihtelut harvenee, mutta ehkä syvenee?  Välillä onnistun silti yllättämään itsenikin. Niinkuin eilen.

Olen myös "periaatteen ihminen". Paitsi siivoamisen suhteen ei ole niin väliä.

Periaatteessa ostan paikallisilta yrittäjiltä. Periaatteessa olen lojaali toisille yrittäjille, en kilpaile tuotteilla, joita toinen myy. Periaatteessa. (Hmmm... käytetäänkö tätä sanaa muuten myös synonyyminä sanalle keskimäärin?)

Isossa kaupungissa ei toisessa päässä tiedetä, mitä siellä toisaalla myydään. Näin pienellä paikkakunnalla kun tämä meidän käpykylä on, tiedetään kyllä. Periaatteessa pidän itseni ajan tasalla - tiedän jokaisen kaupan ja suunnilleen niiden myyntiartikkelit, jotta osaan neuvoa asiakkaan toiseen myymälään, jos en itse pysty auttamaan. Hyvää asiakaspalvelua, vaikka omaa sielua kirpaisisikin.

Olen iloinen niistä tukkukauppiaista, jotka arvostavat minun kaltaistani hyvin pientä asiakasta, että eivät myy toisille samalla paikkakunnalla. Eilen törmäsin toisenlaiseen tapahtumaan. Olen menettämässä myyntivaltin, jonka olen "yksinoikeudella" saanut pitää jo monta vuotta.

Kukaan ole luvannutkaan, että elämä yleensäkään reilua olisi, yrittäjän senkään vertaa. Bisnes on raakaa, siitä pitäisi erottaa tunteet, vai pitääkö?

Pahoittelen, että tekstini on sekavaa, olen niin kiukkuinen, että melkein on vaikeaa olla kohtelias! Silti ei voi suoraan sanoa.


Joku on harjoitellut kuvankäsittelyä. Olen tehnyt nämä yöllä ja nyt naurattaa antamani kuvatekstit.

Minä vankilassa

Aarresydämessä

Aarresöpö

Että semmoista. Onneksi tuo rakkaudentunne on kestänyt kaikki nämä 37 vuotta!

Pellavasydämen Mervi

Valon pilkahdus

Kylläpä aurinko virkistää, heti on päivä parempi.

 

Ensimmäisessä kuvassa keinutuolissa on virkattu hartiahuivi ja tässä alimmassa oikein keinutuoliin tarkoitettu peite. Olen tämän tehnyt aikoinaan omaan kotiin ja olin sitä jo purkamssa alkutekijöihinsä, kun on väärän värinen, mutta onneksi keksin, että tuossahan se hyvin täyttää paikkansa ja ehkä joku saa inspiraation tästä. 

Sama malli sopisi myös matoksi ja taustan väriä vahtamalla saa vaihtelua.

Tänään oli kiva päivä, kun pitkästä aikaa sain avustajan putiikkiin. Saimme paljon raivattua takahuonetta - nyt pääsee jo melkein esteettömästi liikkumaan!

Kiva sen sijaan ei ollut näky, jonka kohtasin, kun otin Kertun teatteripuvun värjäyksen jälkeen kuivausrummusta. Teos oli kutistunut melkein puoleen alkuperäisestä. Ei auta, kun ryhtyä alusta uudelleen...

Pellavasydämen Mervi

En ehkä uskalla

Kirjoitin jo valmiiksi jutun asiasta, joka juuri nyt on päällimmäisenä mielessäni. Tämä blogihan on minulle päiväkirja. Olin rohkeasti painamassa julkaise-näppäintä, mutta sitten iskikin arkuus. Vai järjen äänikö se oli? Ehkä en uskallakaan.

Usein tänne kirjoittaessani kuvittelen kaikki lukijani vieraiksi ihmisiksi, jotka eivät minua tunne. Toki teistä on tullut tuttuja vuosien varrella. Ja tiedän, että tuttuja ihmisiä omalta paikkakunnalta käy täällä lukemassa. Ja tytär lukee. On kuitenkin helpompi kirjoittaa kuvitellulle "kasvottomalle" lukijalle. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?

Kirjoitus, jonka laitoin nyt lepäämään, on kovin henkilökohtainen, mutta koskettaa kuitenkin muitakin ihmisiä - ei läheisiä kuitenkaan. Koska on pieni mahdollisuus, että juuri he käyvät täällä lukemassa, en tässä vaiheessa julkaisekaan juttua. Juu-u, tosi kivasti tehty. Näytän, empäs näytäkään...

Tunteet ovat minun omiani. Totuus on minun totuuteni. En pelkää vastapuolen purkausta, mutta en vaan jaksa enempää setvimistä.

Lähden siis tekemään Kerttu Aaltosen esiintymispukua Myllymuorin hahmolle. Siihen tulee mm. hulahulavanne, josta kuuluu sihinää.....

Mervi

Noloa

Edellisessä postauksessa kerroinkin, että ison korin tekemiseen liittyi nolo tarina. Tässä se tulee.

Korin halkaisija on 30 cm ja korkeus 35 cm

Hyvissä ajoin ennen joulua asiakas tilasi matonkuteesta virkatun korin tyttärelleen lahjaksi. Viime jouluna tein hänelle vastaavia, mutta pienempiä, peräti kolme. Sovittiin, että kori on valmis 22.12. sillä seuraavana päivänä hän lähtee joulua viettämään. Noooh, tuona päivänä asiakas tietysti tulee koriaan hakemaan, mutta minä olen unohtanut sen tyystin. Virhe nro1.

Lupaan tehdä korin illan aikana ja kysyn osoitteen, mihin kävisin sen viemässä. Olkoon osoite nyt tässä kirjoituksessa keksitty Kellokuja 2 as 13. Kirjoitan osoitteen lapulle, muuta tietoa minulla ei asiakkaasta olekaan, ei nimeä eikä puhelinnumeroa. Virhe nro 2.

Sattui rauhallinen iltapäivä (joulunaluspäivät olivat rauhallisia) ja kolme tuntia virkattuani sain sulkemisaikaan korin valmiiksi. Sattui olemaan pyryilma ja liukasta keliä. Minä sinne annettuun osoitteeseen tarpomaan keppieni kanssa. Oli muuten aika epätoivoinen olo.

Ei ketään kotona. Ei voi olla totta, joudun tulemaan vielä uudelleen...tai sitten.... jospa. No, minä uskalsin mennä naapurin puheille. Kerroin tarinani ja hän lupasi pitää naapuriaan silmällä ja viedä korin heille, kunhan tulevat kotiin. Sattumoisin hän oli kuitenkin katsonut korin pohjalla olevaa kirjoittamaani osoitetta ja huomannut, että minä olin käynyt väärällä ovella! Kun oikea osoite oli as. 13, minä kävin ovella 3.Virhe nro 3.

Tämä ystävällinen naapuri kävi sitten korin toimittamassa oikeaan osoitteeseen ja asiakkaani soitti minulle, koska olin pyytänyt ilmoittamaan, että asia on ok. Arvatkaa vaan kuinka paljon minua nolotti!

Tein mielikuvaharjoitusta, jolla pyyhin tapahtuneen mielestäni, jottei koko joulua tarvinnut kiukutella typeryyttään. Aika hyvin onnistuinkin unohtamaan. Sittemmin asiakas kävi maksamassa korin ja nyt asia on ok. Toivottavasti otin tästäkin tapauksesta opikseni. Tilaukset kannattaa kirjoittaa yhteen ainoaan vihkoon ja sitä vihkoa pitää myös seurata aika ajoin.

Mervi

"POMMIN" purkaminen osa 2

Kun kaupunki tarjosi neuvolataloa myyntiin viime vuoden lopulla, se ilmoitti näin:

– Kaavaa voidaan muuttaa ostajan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Yleensä tällaisella alueella kaavamuutoksella tontti varataan asuin-, liike- ja pienkäsiteollisuutta varten, sanoo kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellen ja lupaa, että kaavamuutos menee kaupungin, eli myyjän, piikkiin.

Tämän tekstin olen kopioinut Uudenkaupungin Sanomien nettisivuilta. 

Leena Arvela-Hellen on ollut erittäin ystävällisesti mukana projektissamme auttaen asiaa eteenpäin. Tarjouksessamme kerroimme, että tulemme ottamaan liiketilan heti käyttöön, koska siellä ei tarvita remontointia. Kun ostimme kiinteistön kauppakirjassa on myös maininta tuosta, että kaupunki hoitaa kaavamuutoksen. Kukaan ei puuttunut asiaan missään vaiheessa. Asiaa puitiin kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa. Vaikka valtuusto joutuikin asiasta jopa äänestämään, kukaan ei valittanut liiketilan ottamisesta välittömästi käyttöön.

Kului kuukausia ja sitten meille ilmoitettiin, että kaavamuutos vie ehkä vuosia aikaa, joten päädyttiinkin hakemaan poikkeuslupaa. Taas kului aikaa, kaupungilla oli kiirettä ja kesälomaa. Vasta syksyn koittaessa lähdettiin poikkeuslupaa hakemaan. Piti odottaa vielä kuukauden valitusaikakin. Viime viikolla tuli hallinto-oikeudesta tieto, ettei kukaan ole valittanut ja poikkeuslupa on siis lainvoimainen.

Olemme koko ajan pitäneet itsestään selvänä, että liike otetaan oikeastikin heti käyttöön, vaikka se sitten viivästyikin sairastumiseni vuoksi. Ainoastaan asuntopuolella tullaan tekemään remonttia, eikä sitä ole aloitettu (maalauksia enempää) vaan on odotettu rakennuslupaa. Tässä vaiheessa jo rakennustarkastaja "näytti kyntensä" olemalla erittäin tarkka töiden aloittamisesta. Siinäkään vaiheessa ei puhuttu mitään liiketilan käyttöä vastaan.

Olemme siis olleet vilpittömin mielin liikkeellä. Olemme ilmoittaneet, että liiketila otetaan käyttöön. Emme ole tieten millään lailla rikkoneet lakia.

Tuosta banderollista sen verran, että aikoinaan muuttaessani Pellavasydämen edelliseen paikkaansa, otin yhteyttä Arvela-Helleniin, koska tiesin, ettei mitään kylttejä saa ripustaa ilman lupaa. Silloin oli kesä ja hän oli kesälomalla. Sovimme, että saan laittaa väliaikaisen kyltin, kunhan se ei ole mikään mauton. Tuollaisen sitten ripustin ja siinäpä se on roikkunut torin laidalla ilman, että kukaan olisi koskaan arvostellut tai moittinut minulle sitä.

Eipä siis tullut pieneen mieleenkään, että se nyt aiheuttaisi närää. Varsinkin, kun paikkakin on kauempana kaupungin keskustasta. Jokainen ymmärtää, että jos minulla ei mitään kylttiä olisi puotini yhteydessä, saisin aivan yksin siellä odotella asiakkaita. Tarkoitus oli alkutohinoiden ohi mentyä kysellä lopullisen kyltin sijoittamisesta. Mutta tarkastajapa ehti ensin.

Kaikkein eniten olen loukkaantunut periaatteellisella tasolla. Kaupungissa ihmetellään, kun pienyritys toisensa jälkeen lopettaa ja pääkatu on pullollaan tyhjiä liikekiinteistöjä. On pohdittu yhdessä ja toisessa instanssissa, että miten tilanne saataisiin muuttumaan. Sitten kun joku yrittää aloittaa jotain, ollaan heti hyökkäämässä ja tekemässä aietta mahdottomaksi. Tämäkö on kaupungin tuki yrittäjälle? Lisäksi olisi mielestäni ollut korrektimpaa tulla kauppaan sisälle, kohdata minut kasvoista kasvoihin ja keskustella asiasta. Jotenkin niin kovin tylyltä tuntuu tuollainen kirje. Piiskansivallukselta.

Kolmantena pointtina ihmettelen rakennusvalvonnan roolia. Eikö  kaupungin kaikkien tahojen ja virkamiesten pitäisi olla kaupunkilaisten asialla, tukemassa ja helpottamassa asukkaiden elämää? Ei kai tarkoitus ole vain etsiä virheitä ja saada moittia? Toki ymmärrän valvonnan merkityksen, mutta silti....

Olen varma, että Leena Arvela-Hellen tekee voitavansa asian ratkaisemiseksi. Sitä odotellessa mietin, että minkälaisen ilmoituksen laittaisin torstaiseen paikallislehteen, esim. näin:

Pellavasydämen toiminta lopetetaan
rakennustarkastajan vaatimuksesta

Eikä tässä vielä kaikki. Seuraavassa postauksessa kerron vielä yhdestä saamastani kielteisestä päätöksestä.

Pellavasydämen Mervi

"POMMIN" purkaminen osa 1

Tässä viime päivät olen hehkutellut pommin räjähtämisellä. Olen kiusannut teitä lukijoitani, kun en ole kertonut, mistä on kyse. Tässä se nyt tulee - selitykset seuraavassa postauksessa:

Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että minun pitää lopettaa Pellavasydämen toiminta nykyisessä osoitteessa ja ottaa pois banderolli. Viikon päästä pitäisi siis kaupan olla pois käytöstä.

Tässä kuva banderollista silloin, kun se roikkui edellisessä paikassa.

Minkälaisia ajatuksia tai tunteita 

tämä rakennustarkastajan kirje sinussa herättää?

kommentteja pliiiiiis!!

Pellavasydämen Mervi

Valittaa ei saa

Tää on nyt pakko saada pois mielenpäältä. Vaikka siis valittaa ei saisikaan.

Minulla on täysin julkinen facebook-sivu yrittäjänä olemisen ajoilta. En kirjoittele sinne mitään, mitä ei kuka tahansa saisi lukea. Seuraajiini on ilmestynyt henkilö, jonka kyllä ulkonäöltä tunnen, muttei sen enempää. Tänään hän kommentoi tekstiäni.

Kirjoitin näin:

Et ku nim pali palella saa! Kävin saamassa aamu-antibiootit ensiavussa ja siellä oli hyvä ilmastointi päällä - suoraan mun petiin tietysti. Ei millään meinaa lämmetä tää kroppa. Mä meen täkin alle...

Ja sain tällaisen kommentin tuolta "ystävältä":

Milloin aiot lopettaa tuon vali valin ja olla kiitollinen et oot elossa. Harvinaisen sisukasta tuo sairaalan henkilökunta kun jaksaa kerta toisen jälkeen kuunnella.

Mitä tänään opin? Ei saa valittaa, vaikka elämässä olisi pieniä tai isoja murheita!

Aamuisesta reissusta meinasi tulla isompikin poru, mutta onneksi ei kuitenkaan. Kuten olen kertonutkin, meillä on monta porrasta ulko-ovella. Niiden päälle on asetettu apuvälinelainaamosta lainassa olevat luiskat, jotka toimivat sinällään mainiosti. Ne vaan täytyy laskea pikkuisen, että ovi menee kiinni ja taas nostaa, kun tarvitaan.

Tänään unohdin sanoa uudelle taksikuskille tästä toimenpiteestä. Hän lähti viemään minua takaperin alas, mutta pyörätuoli tietysti jämähti, kun luiskat ei ollu oikein asennettu. Kuski vaan veti minut siitä pois ja mitä silloin tapahtui? Ulko-ovi lähti saranoiltaan ja putos! Onneksi se pysähtyi vastapäiseen ovenkarmiin ja onneksi vasta sen verran myöhemmin, etten jäänyt itse alle. Olisi ollut toisenlainen vointi, kun perille ensiapuun pääsin. Elämä koostuu niin pienistä asioista ja joskus ne voivat olla kohtalokkaita.

Olen niin onnellinen, että olen elossa!

Mervi

Miehinen empatia(n puute)

Kerroinkin jo edellisessä postauksessa, että hiukseni ovat huonossa kunnossa. Niitä lähtee aivan mahdottomasti. Muutama päivä sitten huomasin kauhukseni, että alkaa päänahka näkyä. Soimasin itseäni kun tajusin, miten helppoa on ollut ajatella tai jopa sanoa syöpää sairastavalle ystävälle, että "et sinä mitään peruukkia tarvitse - kalju on ihan kaunis". Ja ihan oikeasti olen niin ajatellutkin. Mutta kun se sama tulee yllättäen ja odottamatta omalle kohdalle, niin eipä olekaan helppoa. Tarkennuksena vielä, että en sairasta syöpää.

Harjatessani hiuksiani ja kauhistellessani harjaan tarttunutta tuppoa kysyin mieheltäni, onko hän huomannut, että noin paljon hiuksia lähtee, että päänahka jo näkyy. Miehen vastaus: " No tottakai se näkyy, eihän sulla ole kuin muutama haiven enää jäljellä."

Just ja kiva kuulla. Sitähän minä juuri kysyinkin.

Huomenna menen parturiin ja sitten leikataan loputkin pois - ei, ei - ei sentään ihan kaljuksi, mutta lyhyeksi kuitenkin ja uusi väri piristämään mieltä.

kesänviettotapa tämäkin

Heräsin aamulla puhelimensoittoon. Tyksistä - olisko ollut osastonhoitaja - soitti ja kertoi, että juu, minun kuuluu tulla huomenna keskiviikkona osastolle. Ihmeproteesi Belgiasta ei ole vielä tullut, mutta lääkärit ovat eilen keskustelleet, että ehkä pitää lonkalle tehdä uusi pesu-leikkaus. Minä tietysti varmistelemaan, että mitä se tarkoittaa.

Se tarkoittaisi sitä, että pesun jälkeen seuraa kuuden viikon antibioottitiputus. Eli uudet kuusi viikkoa sairaalassa. Ei jaksa.

Menen nyt siis ainakin keskustelemaan asiasta ja näyttämään haavaa. Ehkä asia voidaan jollain tapaa varmistaa, ettei nyt ainakaan turhaa leikkausta tehtäisi. Sekin tuntuu kummalliselta, kun siellä se antibioottipallo on nivelkapselissa, että eikö se mitään vaikuta?

Ehkä kaikkein eniten tässä vaiheessa raivostuttaa tiedon kulku, tai se, ettei tieto kulje. 

Pitääkö mun ite aina kaikki hoitaa? 

Niin monta kertaa sanoin osaston lääkärille, että eikö hän voisi suoraan Tyksistä kysyä leikkaavilta lääkäreiltä. Muikea ilme paljasti, ettei voi. Asiat pitää edetä protokollan mukaan ja se taas edellyttää ensin ottamaan yhteyttä paikallisen aluesairaalan ortopediin. Joka sitten ilmeisesti ei missään vaiheessa informoinut leikkaavaa tahoa! Tätähän Tyksin leikkaava lääkäri ihmetteli: miksei heitä ole informoitu? Niin MIKSI EI?

Täällä keskustellaan paljon aluesairaalan lopettamisesta tai tarpeellisuudesta. Olen aina ollut vähän epäileväinen. Minun mielestäni ei ole mikään ongelma kulkea Turussa. Nyt omaan ajatteluuni tuli uusi aspekti. Nämä pikkuyksiköt tekevät vain hallaa hoitoketjussa. Tai noh, ehkei sentään pelkästään...

Alan tässä siis valmistella huomista lähtöä.
Mervi

Tänään, perjantaina, 13.12.

En ole taikauskoinen en - tänään vaan sattui epäonninen päivä. Monet asiat tuottivat harmia.

Aamulla heti totesin kännykkäni rikkoutuneen. Se putosi eilen lattialle ja ilmeisesti akku vioittui, koska enää ei pysy virta päällä. Ei kun vanha räytynyt känny peliin...

Tämä päivä oli tällä viikolla ainut, kun minun piti itse mennä putiikkiin. Lähdin tapani mukaan viittä vaille, että juuri ja juuri ehdin ajoissa. Käynnistin auton, laitoin peruutusvaihteen ja yritin lähteä....ei, kun ihan hirveä ääni kuului auton alta tai jostain... Naapurikin kuuli sen ja ihmetteli, mikä se oli. En uskaltanut muuta kuin sammuttaa koneen.

Soitin heti Pirkolle ja tämähän oli "valmis kuin lukkari sotaan" ja oli 2 minuuttia yli 11 kaupassa, jossa jo kaksi ihmistä odotti oven takana. Minä soittamaan huoltamoon ja sieltä lupasi poika tulla, vaikkei millään olisi ehtinyt.

Kaksi nuorta miestä tulee paikalle, laittaa auton käyntiin - ei mitään ongelmaa. Minä nolona. Sitten poika yrittää liikkeelle - se sama hirveä pauke! Ovat jo varmoja, että jarrut on mennyt tai pakoputki. Katsovat auton alle ja ahaaaaa..... alumiininen maitokannu oli myrskyn voimasta pyyhältänyt auton alle ja se siellä kirskui. Olipa kiva. No kivaa sikäli, että pääsin autoilemaan, eikä tullut edes kallis remontti. Käynnistä veloittivat 10 euroa. Mahtoi niillä olla hauskaa!

Kaupassa ei oikein mikään onnistunut. Kulkiessani joku putosi tai kaatui. Olin niinkuin en olisi koskaan ollut myyjänä, takkusi kaikki. Ihminen on sopeutuvainen: niin pahoillani kun olenkin ollut liikkeen lopettamisesta, tänään totesin, että onneksi loppuu... itsesuojeluvaisto on ohjautunut päälle.

Käydessäni huoltamolla maksamassa sen 10 euroa ostin samalla ISON SUKLAALEVYN.

Apua - minkä kameran ostaisin?

Tänään sain hepulin. Itkinkin. Se mun kamera on edelleen teillä tietymättömillä. Olen lainannut mieheni kameraa ja tiedän, että hän on tarkka tavaroistaan, joten olen yrittänyt pitää sen tallessa ja ehjänä.

Minä tietysti olin sen hetkeksi  - vain ihan pieneksi hetkeksi - kadottanut näköpiiristäni. Olin juuri tälläytynyt uusiin ostoksiini ja oli jo hikikin ja meikkivoiteet juoksi pitkin poskia. Tytär olisi kuvannut, mutta juu, sitä kameraa ei sitten löytynytkään. Ja tämä mies  - kun ei muuten mitään kuullut, mitä ympärillään tapahtuu - toitottamaan että sen kameran tarttee. Huomenissa on lähdössä laivaseminaariin ja kuulemma TARTTEE SEN KAMERAN. Mitä se siellä laivalla kuvaa? Ikinä nähnyt muuta kuin kukkakuvia sen kamerassa. Ja minä sanoin, että "Kyllä - minä nyt justiinsa muutun kameraksi, minkä merkkisen haluat?" Ja sitten tuli itku. Elämä on ihan liian hankalaa. Ja niin kovasti pikkuasioista riippuvaista. Kun ei jaksa isoja asioita itkeä niin uikuttaa sitten pikkuasioita. Aivan varmasti tiedätte sen tunteen, kun säiliö alkaa vuotaa yli äyräidensä...

Ja nyt minä olen päättänyt ostaa uuden kameran. Jos tai kun se vanha jostain löytyy, onpa sitten  varakamera, mitä hävitellä.  

Olen muuten tänään keksinyt, miksi minulta on jatkuvasti tavarat häviksissä. Katsos, normaalisti ihminen voi kuljetella käsissään paljonkin tavaroita, mutta minä kun kuljen kyynärsauvoilla, en voi mitään ottaa mukaani, vaan aina on tavarat jätettävä jonnekin, kun lähtee liikkeelle. Ja se "jonnekin" on yleensä joku kummallinen paikka, mistä ei sitten enää osaakaan etsiä. Ihan selvä asia - ei ole minun syy! 

Nyt pitäisi siis tietää, minkälaisen kameran tarvitsisin ja mikä kannattaa ostaa. Kuka neuvoisi? Voisiko joku ehkä sanoa, mitä kameraa ei ainakaan kannata ostaa.

Ja sitten keksin vielä senkin, että haluan sellaisen jalustimen ja jonkun mikälielaukaisin. Haluaisin niin kovin olla itsellinen enkä toisten avusta riippuvainen. En jaksa aina pyytää apua. Ja odottaa. Joistain blogeista olen ymmärtänyt, että kuvia voi ottaa ihan yksikseenkin.

Ihan ensimmäiseksi on ratkaistava ostopaikka.
- Jotenkin kuvittelen, että valokuvaamosta ostettuna kameralle tulisi enemmän hintaa kuin jostain verkkokaupasta tilattuna, vai eikö sittenkään? Säästyisi ainakin postimaksut.
- Pitää suosia oman paikkakunnan yrittäjiä, olenhan sitä itsekin toitottanut erinäisissä yhteyksissä
- Jos kameraan tulee vikaa, on se paljon helpompi huollattaa /korjauttaa lähiliikkeessä kuin lähetellä jonnekin
- Mites ne valikoimat, onko näissä muutamassa kotikaupungin ostopaikassa "tarpeeksi" valikoimaa minun vaativaan makuuni? Höh ja pöh.

Kiihkeästi odottelen neuvoja.
Ja sitten. Jos olisin joku suosittu bloggari, saisin varmaankin jostain kamerafirmasta kameran "koekäyttöön" ja sitten asiantuntevasti esittelisin teille, kuinka hyvä just tää kamera on. Mutta kun ei ole näitä ehdotuksia tullut. Impulsiivisena ihmisenä haluaisin sen kameran ja tykötarpeet ihan heti huomenna. 

Mikä kuva tähän sopisi?
No tietysti, minä otan kuvan siitä miehen kamerasta, kun se tuolla latautuu laivaseminaaria varten. Jaajuu niin - milläs minä sen kuvan otan?

Tää on ehkä sellainen jalustin?

Mervi

Montako euroa teille saisi olla?

Tämä on tyhmä postaus ja varmaan tästäkin taas joku loukkaantuu....
Mutta kun tämä nyt tänään riepoo ja haluan sen kirjoittaa pois itsestäni, niin teen sen.

Kuten varmaan ainakin vakkarilukijat tietävätkin, Pellavasydän-putiikissani on menossa loppuunmyynti. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tavaraa myydään puoleen hintaan ja allekin, mikä tarkoittaa sitä, että myyn samalla hinnalla, millä olen itse ostanut. Minulle ei siis jää mitään.

Tinkimisestä olen kirjoittanut aiemminkin. Joku lukija huomautti minulle, että ei ole fiksua kertoa, millaisia kommentteja on asiakkaaltaan saanut ja että ei asiakas ymmärrä, miten yrittäjä tavaran hinnoittelee ja että asiakasta ei se kiinnostaa vaan kiinnostaa vain se, että tavaran saa mahdollisimman halvalla.

Juu, ymmärrän minä sen  - toisaalta.

Tinkivä asiakas on meillä poikkeus ja ehkä siksi juuri tunteita nostattava. En vaan meinaa millään ymmärtää, että asiakas, joka saa ison erän kangasta puoleen hintaan, pyytää siitä vielä PALJOUSALENNUSTAKIN. Rautalangasta väännettynä: minä myyn kankaan siihen hintaan, millä olen sen itse ostanut, mutta minun pitäisi antaa vielä enemmänkin. Sehän tarkoittaa, että MINÄ MAKSAN ASIAKKAALLE. Voisin siis ottaa esille oman lompakkoni ja kertoa, että tämän alennuksen maksan sitten omista eläkerahoistani.

Kaupan pidon idea on kuitenkin se, että myymällä tavaraa saan maksettua kaupan kulut ja vähän voisi jäädä minulle palkkaakin.

Tätä harmistusta lukuunottamatta olen erittäin tyytyväinen kauppias. Pääsen eroon varastosta ja varastointiongelmasta. Kauppa käy erittäin hyvin, saan koko ajan uusia asiakkaita, kaupunkilaiset tulevat ensimmäistä kertaa tutustumaan ja ihastumaan valikoimiimme. Kai minä sitten voin siitä ilosta vähän maksaakin!

Pellavasydämen kauppias Mervi

Näin tyhjää meillä jo paikkapaikoin on

Tämä hylly myytiin tänään

Toivottavasti näitä varastointilaatikoita ei lainkaan tarvita

alennuslappuja siellä ja täällä

Minua on huijattu!

En helposti enää höynähdä kaikenmaailman tarjouksiin, joita puhelimessa tarjotaan. Uskallan ja osaan sanoa ei. Mutta ei sekään aina onnistu.

Joku soitti ja tarjosi sukkanäytettä. Vaikka tiesin, että näissä piilee vaara, menin lankaan. Varmistin, että on todella ilmainen ja että todellakaan en sitoudu mihinkään muuhun. "Ei tule muuta kuin se näytepaketti".

Näyte tuli ja tuli toinenkin, jotain teriä - en ole edes avannut. Nämä olivat kylläkin ilmaisia, mutta. Vähän ajan päästä tuli seuraavat paketit ja laskut tietysti molemmista. Ai että se kismittää, kun aikuiselle ihmiselle aikuinen ihminen noin valehtelee päin naamaa! Että jonkun täytyy tienata elantonsa toisia höytäyttämällä.

Sitten se vanha vitsi: mistään ei saa ketään kiinni. Paketit on lähetetty ulkomailta ja vaikka suomalainen asiakaspalvelun puhelinnumero ilmoitetaankin, eihän sieltä tietenkään kukaan vastaa. Varmaan maksaa maltaita koko odotusaika. En uskalla ottaa sitä riskiä, etten maksa enkä palauta, koska tod.näk. menevät perintään. Vaikka minun oikeustajuni sanookin, etten ole tilannut - ei tarvitse siis mitään tehdäkään.

No, minä siis lähetän asiakaspalautuksena sinne, mistä ovat tulleetkin.

TOISAALTA, jos HALUAA tuollaisia teriä ja tuollaisia sukkia, niin voihan olla, että tarjous on aivan hyvä ja kannattava ostos. Tässä vaan käy niin, että tulee suunnaton kiukku, eikä periaatteessa halua yhtään mitään!

Ei, kameraa ei ole löytynyt vieläkään. Pitää varmaan alkaa siivota tätä lähiympäristöä. Sitten voisi valokuvata sen paikan, missä se kamera piilottelee, mutta milläs se kuvataan?

Mervi,
joka pitää tänään yhdenlaista vapaapäivää.
Lähden käymään Tyksissä. Sydän vavisten, haukkumisia peläten....

Haluatko nähdä vielä vanhoja kuvia?

Noh, ei se haittaa - näytän kuitenkin:

Jos näitä kuvia katselemalla saisi itsensä psyykattua tavoittelemaan hoikempaa olemusta?

Varoittava esimerkki

Muistatte varmaan tämän uutuusmekon.

Materiaaliksi varmistui ohuehko pellava/viskoosi-kangas. Tämän mekon tein kiireessä muotinäytöstä varten. Toinen tunika valmistui tilaustyönä, mutta siitä ei ole muuta kuvaa kuin tämä taskuista otettu.

Tämän tunikan tein näkemättä henkilöä, jonka tätä käyttää - se on muuten iso ongelma! Mukana oli mallimekko ja rinnanympärys.

Nyt tulee se opetus: Koskaan, milloinkaan ei saa tehdä tuotteita myyntiin testaamatta kangasta ja mallia!

Illalla tunikan jo valmistuttua aloin epäröidä, että entäs jos tuo kangas meneekin kokoon enemmän kuin pellava yleensä. Tein kutistumiskokeen ja totesin, että kyllä menee kokoon ja paljon. Ei muuta kuin koko tunika kastellen. Ja aamulla tarkistamaan se rinnanympärys. Totesin, että on edelleen hyvä. Mekko lähti saajalleen.

Viime viikolla se kylläkin tuli takaisin. Tunsin itseni aivan älyttömän typeräksi. Kutistumisen jälkeen en tehnyt  vertailua mallimekkoon. Arvaattekin siis - minun ompelemani oli joka suunnasta paljon pienempi, tottakai! Asiakas ei kuulemma halunnut minimekkoa...En edelleenkään tavannut mekon kantajaa - se meni lahjaksi toiselle.

En tiedä, miten voisi kankaan oston tehdä viisaasti. Edustajat tulevat paikan päälle ilmoittamatta etukäteen kuin korkeintaan matkaltaan. Et ehdi tehdä inventaariota, mitä tarvitset. Tilaus on tehtävä siinä asiakkaiden palvelemisen lomassa. Et pysty keskittymään, saati harkitsemaan kunnolla. Olen tehnyt onnistuneita ostoksia, mutta myös epäonnisia. Nyt tuntuu, että tämä kangas on yksi niistä hutiostoksista. Hinta oli edullinen, mutta mitäpä siitä on hyötyä, jos kangas menee kokoon 10 %. Lisäksi on käynyt useammankin kerran niin, että olen tilannut kangasta, jota on jo toinen pakka olemassa tai olen tilannut kaksi samaa kuosia, mutta vaan eri väreissä.

Nyt olen ottanut opikseni. Tämä kangas on kasteltu ja seuraavaksi teen siitä mekon itselleni, jotta voin testata sen käyttöominaisuudet. Sitten vasta alan tehdä mekkoja myyntiin. Vanhat hyväksi todetut pellavat saavat riittää siihen asti!

Ai niin, se piti vielä sanomani, että mekon tilaaja ei sitten niin ollenkaan moittinut minua vaan sanoi itse olevansa vastuussa - vaikka mokahan oli vain ja ainoastaan minun. Tunnustan.

Ja nyt, lyötyä ei saa lyödä. Tähän kirjoitukseen en kaipaa sinulta tuttu-anonyymi yhtään ilkeilevää kommenttia. Moitin itse itseäni, sinun ei sitä enää tarvitse tehdä - sovitaanko niin? Koska muuten käyt esittäytymässä putiikissa, olen jo odotellut...

Pellavasydämen Mervi
lähtee huomenna putiikkiin valmiin mekon kanssa ja vähän jännittynein mielin

Kurjaa, krrrrrr...

Tänään minulla on taas vapaapäivä ja ihana Pirkko uurastaa putiikissa. Menin viemään muutamat valmistuneet trikoohousut myyntiin, kun huomasin, että ulkokukkaset loistavat poissaolollaan. Toivorikkaana menin sisälle - jospa sittenkin Pirkko olisi nostanut ne sateen suojaan.

Ei kylläkään, vaan joku oli varastanut MOLEMMAT KUKKA-ASETELMAT. Että voi harmittaa!

Vertaistuki on sentään mainio keksintö. Impulsiivisena ihmisenä purin kiukkuni Suomen Käsityöyrittäjät- facebook-sivustolla ja sain jo myötätuntoisia kommentteja. En ole yksin, vaan monet yrittäjät kokevat saman. Sitä luulee tekevänsä yhteishyvää, kun kaunistaa kaupunkikuvaa. Mutta sitten on näitä, jotka ajattelevat vain ja ainoastaan omaa hyväänsä ja vievät siis valmiin ja toisen maksaman kukka-asetelman kotiin.

Tai sitten joku on vaan paiskinut kukkaset ja ruukut johonkin lähiympäristöön.

Viime kesänähän kävi samoin, yksi asetelma lähti ja loput sentään saivat olla.

Kaikki tämä on mennyttä. Matamikaan ei enää seiso ulkona, vaan on siirretty sisälle seisomaan ikkunalla!

Seuraavaksi suunnittelen jonkun systeemin kahleilla. Miten sen saisi näyttämään siltä, että ketjut kuuluvat asetelmaan? Yritän siirtää ajatukseni muualle, sillä mitä se hyödyttää kiukutella asiaa, jolle ei enää voi mitään.

Niin, ne alussa mainitsemani trikoohousut. Olen nyt valmistanut muutamia 50 + koon trikoisia housuja. Lahkeet ovat vajaamittaisia, jotkut enemmän, toiset  vähemmän lyhyitä. Materiaali on aivan ihanaa, joustavaa ja hyvin pesun kestävää. Olen itse ne testannut ja käytössä hyväksi havainnut. Värit ovat tällä hetkellä vihreä, tummanruskea ja sitten sellainen maitosuklaan värinen.

no, eipä  tuosta paljon housut erotu

Jos et saa mukavia kesähousuja muualta, käännypä puoleeni, niin järjestetään asia. Itse totesin, että kesä on hyvin pulkassa vaatteiden puolesta, sillä aion pärjätä koko kesän näillä muutamilla trikoisilla housuilla. Näiden värien lisäksi kun on vielä muutamat mustat niin muuta ei tarvita.

Näihin vaan erilaisia tunikoita vaihdellen niin kyllä on mukavan tuntuinen kesä! Ei kiristä ei purista housut, pysyy ylhäällä ja mikään ei pursua mistään ulos. Tiedättehän sen tunteen?

Mervi
tässä tällainen täysin suunnittelematon tunteen purkaus

Myrskykö vai varasko asialla?

Eilen illalla odotellessani taas kudetukun autoa putiikin pihalla huomasin, että yksi kukka-asetelmistani on hävinnyt! Olihan se arvattavissa, mutta silti toivoin, että saisivat olla ohikulkijoita ilahduttamassa.

Myrskyn jäljiltä sen luulisi löytyvän jostain lähitienoolta, mutta taitaapa olla kaunistamassa jonkun pihapiiriä?
Uskallankohan tänään mennä paikalle, jos on loputkin lähteneet...harmi. Tuo sinkkinen/alumiininen/mitälie ruukku siinä eniten harmittaa.

Mutta  - tänään paistaa aurinko - ei anneta pikkuharmien mieltä masentaa! Valitus sitä paitsi tuhoaa aivoja (linkki)  ja sitähän me ei toivota! Mervi