Hukkaan heitettyä aikaa vai ei?

Mulla on kaksi asiaa, joiden tekemisessä tunnen ajan menevän hukkaan: autolla ajaminen ja ruoanlaitto. Nyt kuljen opintojen vuoksi Turussa kahtena iltana viikossa. Maanantaina on avustaja kanssani ja silloin matka taittuu joutuisammin, kun on seuraa, mutta tiistaina yksin ajaminen on tylsää.

Mulla on muuten uusi Citroen toukokuulta

Eilen keksin, miten saan hyödynnettyä tuon reilun tunnin matkan suuntaansa. Aloin jumppaamaan. Juu-uh, kyllä autolla ajaessa voi jumpata. Löysin vaikka miten paljon eri lihaksia vatsasta, kyljistä, selästä ja hartioista.

Kuinka moni nainen on kuullut ohjeen, että liikennevaloissa harjoitetaan alavatsan lihaksia? Supistus, rennoksi, supistus, rennoksi,....

Sen sijaan, että kyhjöttäisin selkä kyttyrällä samassa huonossa asennossa koko matkan, olen nyt liikkeessä. Ja huomasin heti, ettei perillä selkä ollutkaan tavanomaisen kipeä. Eikös se ole niin, että kun veri kiertää lihaksissa, niin ne voivat paremmin?

Olen peruslaiska ihminen ja välttelen kaikkea ruumiillista aktiviteettia. TIEDÄN kyllä, miten pienellä vaivalla voisi kuntoansa kohottaa - kotona, lähtemättä minnekään. Ja istuen vatsalihasten voimistaminen on muuten kivampaa, kuin makuulla.

Arvaan, että huomenna vatsalihakset saattavat olla hiukan hellät, niin rajua oli tuo tunnin jumppa äkkiseltään, venyttelemättä ja lämmittelemättä.

Mervi

Arkiset kuvat pilvipalvelusta

Kun ostin älypuhelimen, en älynnyt, miten siitä lähetetään kuvat blogiin. Kuljetin siis mukanani sekä älypuhelinta että tavallista kameraa, mikä tietysti oli hankalaa. Lopulta otin yhteyttä it-tukeeni (= tyttäreeni) ja kysyin neuvoa.

Nyt osaan siirtää kuvat pilvipalveluun ja sieltä ne ovat napattavissa mihin laitteeseen milloinkin tarvitsen. Paljon helpottui ihmisen elämä! Varmaan minulla on vielä paljonkin opittavaa, mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...

Toissapäivänä minulla oli jäätävä vilu. Sängyssä makasin kolmen, neljän peiton alla ja siltikin palelin luita ja ytimiä myöten. Kudoin sukkaa kynsikkäät kädessä ja viltti polvilla. Eilen päätin, että nyt se vilu selätetään. Puin ylleni alusvaatekerraston, mitä yleensä tarvitsen vain kerran 10:ssä vuodessa. Ja se muuten auttoi. 

Eihän sitä kukaan arvaa, että se on aluspaita, kun näkyy?

Lisäksi pähkäilin, että minun pitää olla liikkeessä, jotta pysyn lämpimänä. Niinpä lähdin toteuttamaan pientä voimisteluohjelmaani.

Näin tapahtuu reisilihasten aktivoiminen. Ylös, alas, ylös, alas....

Tämä ei ole sitä, miltä se näyttää; en lyö päätäni seinään, vaan seuraavaksi lämmitellään yläkroppaa. Kämmenet seinää vasten, jalat irti seinästä ja punnerrusta käsien varaan. Ai että miten makeesti koskee alleihin. Seuraavana päivänä tiesin tehneeni.

Samoja lihaksia olen rääkännyt kuntosalillakin, mutta se ei ole koskaan ollut näin tehokasta. Taas kerran totean, ettei mihinkään tarvitse LÄHTEÄ, kyllä kotonakin voi kuntoaan kohottaa. Eikä tarvitse paljon aikaa varata, nämä kaksi liikettä voi tehdä ohimennen ja vaikka useamman kerran päivässä.

Ja tulee lämmin.

Mervi

Liikunta EI OLE terveellistä?

Niin siinä sitten kävi.

Tänään en enää kyennyt uimahalliin lähtemään. Viime viikolla vielä kävin sunnuntaina kuntosalilla, maanantaina senioreitten vesijumpassa ja lisäksi puoli tuntia omaehtoista vesijuoksua. Kolmas yritys oli torstaina: uimahallissa tunnin kuntojumppa. Sitten olinkin niin sippi, etten meinannut kävelemään päästä.

Eilen olimme veljeni luona juhlimassa isämme 80-vuotissynttäreitä ja siellä piti kävellä portaita monta (?) kerrosta. Suorastaan ylivoimaista. Illalla jouduin tekemään "kipeän päätöksen" - liikuntakertoja pitää vähentää tai vaihtoehtoisesti keventää. Päätin palata yhteen/kahteen kertaan viikossa. En pysty enempään.

Ilmeisesti liikuntakertoja on liian tiheään. Kroppani ei ehdi palautua edellisestä kerrasta, enkä siis huomaa kunnon kohoamista, kun olen koko ajan äärettömän kipeä. Pahinta on selän hermosäryn palaaminen kuvioihin. Kipu ei varsinaisesti tunnu selässä, vaan vaihtelevasti molemmat jalat särkevät - sekä lonkasta, että hermosärkynä.

Marraskuuksi tilasin avustajan kahteen liikuntakertaan: maanantaina ja torstaina vesijumppa, mutta todennäköisesti vaihtan näistäkin toisen kuntosaliksi, joka on kevyempää kuin vedessä jumppaaminen.

Kurjaa antaa periksi. Mutta mieheni muistutti minua, että joka kerta käy näin. Ensin en liiku yhtään, sitten kuvittelen itsestäni liikoja ja yritän ylivoimien ja sitten tulee lopahdus. On/off.

Mervi

Jee, huomenna!

 Iltavuoroon tulevat hoitajat kiertävät osastolla. Tänään he tulivatkin hyvien uutisten kera! Nyt oli tullut tulokset bakteeriviljelystä - ja puhdasta oli! Jeeeee, mä pääsen huomenna pois ja ilman mitään antibioottitiputuksia.

Jumpparin kanssa käytiin tänään kokeilemassa porraskävelyä. Ylöspäin se sujui meiniosti, mutta alaspäin....ei mulle iski "paniikki" . Hento hoitaja tunsi olonsa turvattomaksi ja pyysi kollegan apuun turvaksi. Pääsin siis portaat alas, mutta kovasti epävarma olo siitä jäi.
Jumppari kertoi, että kuuden viikon kuluttua tulee kutsu terveyskeskuksen fysioterapiaan. Kuuden viikon kuluttua saa myös ruveta astumaan täysillä - kivun sallimissa rajoissa.

Omatoimista jumppaa pitäisi nyt jatkaa sisukkaasti. Kaikkein tärkeintä olisi venyttää sekä reisilihaksia että varsinkin erittäin kireitä takareisiä. Vaarana on, että jalka jää koukkuasentoon. Ja sitähän minä en tahdo. Noniin, eksi Vankomysiini-tiputus illalla vielä ja sitten kotiin! Ihanaa! 

Mervi

Ihan sairasta!

MÄ OON NIIIIN KIPEE! Koska tämä ei ole - eikä sen ole tarkoituskaan olla - mikään hyvän mielen blogi, niin saan kertoa myös typeriä asioita, eikö?

Maanantaina olin uimahallissa 20 minuuttia vesijumpassa, ei tuntunut tiistaina eikä keskiviikkona aamulla yhtään miltään. Keskiviikkona ajelin Turkuun ja se kun on niin tylsää hommaa, käytin ajan hyödyksi. TUOLIJUMPALLA. Onko teistä kukaan harrastanut autossa tuolijumppaa?

Pinnistin peppulihaksia ja rentoutin ne. Sitten käsittelin vatsalihaksia, niitä olemattomia, nojaamalla rattiin ja takaisin. Tein näitä tuskin 10 minuuttia kauempaa. Torstai alkoi hirvittävällä kivulla leikatussa lonkassa. Jokaikinen pienikin liikahdus tuntui räjäyttävän pääni. Aloin voida huonosti ilmeisesti pelkästä tuskasta.

Nyt olen sitten maannut sängyssä eilisen ja tämän päivän. Unta on riittänyt vielä yölläkin. Kaikkia särkylääkkeitä olen ottanut, mitä hiukankin voi yhtaikaa ottaa ja vielä buranaa päälle. Burana itseasiassa onkin ollut kaikkein paras.

Ihan hiukan vieläkin pelottaa, että jos syy onkin keinonivelessä, vaikka paremminkin se kyllä vaikuttaisi olevan lihaksistossa. JOS nivel olisi rikki, sitten olisi mun tekemiset tehty. Leikkaava lääkäri kertoi leikkauksen jälkeen, että jalan lihakset ovat kuin rasvaista narua. Päällepäinkin näkee, että se on surkastunut käyttämättömyyttään. Ei kai se sitten ole ihme, jos sisukalut pelästyy, kun niitä aletaan RÄÄKÄTÄ. Siitä huolimatta en saanut ko. lääkäriltä lähetettä fysikaaliseen hoitoon. Hänen mielestään sillä ei ole mitään muuta hyötyä kotona tehtävään jumppaan, kuin se, että ammatti-ihminen voi arvioida kuntoutumisen asteen. Tunsin, että minut jätettiin yksin epäonnistuneen leikkauksen jälkeen.

Huomenna on veljeni häät. Hiukan tässä pelkään, etten pääse paikalle. Tuolla jalalla ei pysty kävelemään, ainoastaan raahaamaan sitä täysin liikkumattomana perässään.

Mutta maanantaina taas uimaan. Ehkä riittää 10 minuuttia?

Mervi