Jotta Pirkkokin pääsee Pellavasydämeen, pitää minun välillä pitää vapaapäivä. Tällä viikolla se on tänään. Saattaapi olla ihan tarpeen. Maanantai ja tiistai ovatkin olleet hyvin työteliäitä päiviä.
Maanantaina aloitti Tettiläinen työharjoittelunsa. Tyhjensimme kotona työhuoneeni ja mieheni kärräsi ne putiikkiin. Eilen ei kyllä ehditty yhtään laatikkoa purkaa, sillä asiakkaita kävi tasaisena virtana. Sain esitellä lankoja sen kun kerkisin. Harmittaa, ettei ole vielä "täydellistä" valikoimaa, kun ei ole kiva myydä eioota. Tilauslista kasvaa kasvamistaan.
Nyt on meillä kotona siivottu! Tuskin muistan aikaa. Syynä pakolliselle innostumiselle on se, että meillä kävi mahdollinen ostajaehdokas katsomassa taloa. Siis eihän sitä vielä ole edes ilmoitettu myyntiin, mutta sattui vaan eräässä keskustelussa tulemaan ilmi. Television myyntistailaus-ohjelmia katsoneena tuntuu, että koko huusholli pitäisi remonteerata.... no ehkä ei, mutta kyllä se aikamoisen siivouksen vaati.
Nyt on ilmestynyt jälleen huolenaihe. Käytyäni ortopedin luona lopetin antibiootin syömisen, kun se pistää vatsantoiminnan kuralle. Lauantaina alkoi jalka turvota, eikä se ole laskenut. En olisi muuten huolissani, mutta kun se ei ole enää moneen kuukauteen ollut yhtäänkään turvoksissa. Minä tietysti pelkään, että siellä jälleen riehuu joku bakteeri. Toivottavasti pääsisin tänään sairaanhoitajalle, jotta voitaisiin ottaa edes crp.....juuri tätä kirjoittaessani soitettiin terveyskeskuksesta, että pääsen lääkärille klo 9.40. Näköjään suhtautuvat vakavasti siellä, kun ihan heti tarttuvat asiaan. Hyvä niin.
Tuloksia odotellessa....
mervi
Voi kun ei mitään pahempaa nyt olisi. Ettei taas leikkaus siirtyisi eteenpäin.
VastaaPoistaKävin lääkärissä, crp alle 5, joten ei hätää.
PoistaToivottavasti jalan turvotus johtuu vain siitä, että olet rasittanut sitä nyt tavallista enemmän. Hämmästyin totta puhuen sitä, että pistit pystyyn liiketoiminnan tässä elämän vaiheessa. Tekonivelinfektio kun on niin arvaamaton. Se jää tavallaan ikuisesti piilemään elimistöön. Toivotaan nyt, että olen väärässä. Tuo on kyllä totta, että kun on kivaa ja mielenkiintoista tekemistä, kivut ja särytkin unohtuvat. Raija
VastaaPoistaIlmeisesti näin on. Jos minä jään odottelemaan aikoja parempia, saan iankaiken odottaa. Minulla kun ei tervettä päivä tod.näk. tule koskaan olemaan. Näillä on mentävä tai jäätävä paikoilleen.
PoistaToivon todella, että erikoisliike menestyisi. Mukavaa, että asiakkaat ovat liikkeen löytäneet. Kun voimia on, panosta vielä hiukan nettisivuihin, valikko langoista tuotemerkeittäin olisi hyvä, sillä netistä niitä tietoja etsitään.
VastaaPoistaNyt sivuilla on ristiriita aukiolosta: Ovet ovat auki ma - pe klo 11-17 ja la 10 -14. Maanantaisin ovet ovat toistaiseksi kiinni. Pitäisikö olla ti –pe?
Löysitkö niitä nelikulmapuikkoja? Ainakin FiinaNeuleen nettikaupasta löytyy PrymKnitPro cubic – sukkapuikkoja ja Prymin maahantuoja on Coats Opti Crafts.
Terv. "silmukka"
Tosiasia on, että Uusikaupunki on liian pieni paikka erikoisliikkeelle. Se on viime aikoina nähty, pienet putiikit lopettavat. En minäkään odota, että käsityöliikkeellä tienaisin elantoni, ei sinne päinkään. Kunhan harrastan.
PoistaOn se hyvä, että on "tarkkailijat" aktiivisia. Pitää käydä korjaamassa. Kiitos tiedosta, maahantuojaa etsiskelen ja tuolta viimeksi mainitsemastasi on edustaja tulossa ensi viikolla, ehkä sitten tärppää?