Kustantaja: HarperPress/HarperCollins, 2012.
Sivuja: 304.
Genre: Miehisen humoristinen älykköromaani.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
"Of course, Oskar had left a careful list of instructions on the dining table. Oskar did not do chaos. He did not do disorganisation. He did not do disorder. At university, we had a bad joke about him:
Q: Where does Oskar go on holiday?
A: The Coaster del Sol.
Ha, ha. This was a direct reference to Oskar’s habit – treated with bafflement, ridicule and mild annoyance by the other undergraduates – of swooping down with a coaster whenever it looked as though a drink served by him in his rooms might come in contact with a surface. The crowning insanity of this was that the surfaces came with the room, were supplied by the college, and were already heavily pitted and scarred by decades of use by less conscientious members of the intellectual cream of the nation’s youth. He even did it with beer mats in pubs."
A: The Coaster del Sol.
Ha, ha. This was a direct reference to Oskar’s habit – treated with bafflement, ridicule and mild annoyance by the other undergraduates – of swooping down with a coaster whenever it looked as though a drink served by him in his rooms might come in contact with a surface. The crowning insanity of this was that the surfaces came with the room, were supplied by the college, and were already heavily pitted and scarred by decades of use by less conscientious members of the intellectual cream of the nation’s youth. He even did it with beer mats in pubs."
Tästä kirjasta, rakkaat lukijani, olettaisin monen teistä pitävän enemmän kuin minä. Se on monesta kohden hykerryttävän hauska, eikä vähiten alkuasetelmaltaan. Päähenkilö on kutsuttu Lontoosta nimeämättömään itäeurooppalaiseen kaupunkiin talovahdiksi. Kutsujana on toiminut vanha opiskelutoveri, klassisen musiikin säveltäjä, joka joutuu lentämään Yhdysvaltoihin selvittelemään avioeroaan. Hän pyytää päähenkilöä siksi aikaa korkeatasoiseen asuntoonsa pitämään huolta siitä sekä säveltäjän kahdesta kissasta. Päähenkilö tekee mielellään pienen seikkailun tuntemattomaan maahan. Hän toivoo saavansa aikaiseksi kirjoittaa, mihin hän ei ole tuntunut pystyvän Lontoon asunnossaan.
Vanha opiskelutoveri on hyvin pikkutarkka ihminen, ja hän on jättänyt hienoon designasuntoonsa tarkat ohjeet sen huollosta ja sopivasta käytöksestä siellä. Eniten hän kantaa huolta uusista, virheettömistä, vaaleista lautalattioista. Päähenkilö toteaa pian, että hänen on mahdotonta elää asunnon omistajan standardien mukaan, ja kaikki alkaa mennä pieleen. Koko kaupunki tuntuu vihamieliseltä, mistään ei saa apua ja ongelmat kasaantuvat sekä kasvavat kohti farssimaista loppunäytöstä.
Vanha opiskelutoveri on hyvin pikkutarkka ihminen, ja hän on jättänyt hienoon designasuntoonsa tarkat ohjeet sen huollosta ja sopivasta käytöksestä siellä. Eniten hän kantaa huolta uusista, virheettömistä, vaaleista lautalattioista. Päähenkilö toteaa pian, että hänen on mahdotonta elää asunnon omistajan standardien mukaan, ja kaikki alkaa mennä pieleen. Koko kaupunki tuntuu vihamieliseltä, mistään ei saa apua ja ongelmat kasaantuvat sekä kasvavat kohti farssimaista loppunäytöstä.
Tällainen katastrofikertomus on yhtä aikaa hauska ja piinaava. Lisäksi kertoja pohdiskelee muustakin mieskirjallisuudesta tuttuun, yksityiskohtaisen lakoniseen tyyliin arjen ja oman elämänsä omituisuuksia, minkä lisäksi hän kertoilee erikoisesta Oskarista ja yrittää selvitä perifeerisessä itäeurooppalaiskaupungissa. Minulle tuli tyylistä, yksinäisen miehen komediallisesta tajunnanvirrasta, vähän mieleen Erlend Loen Supernaiivi, Nick Horbyn Uskollinen äänentoisto tai Antti Leikaksen Melominen.
Ihan hauska tämä siis oli, ja mielestäni esikoiskirjailija on keksinyt nerokkaan kehyksen romaanilleen. En vain ole tällaisen kirjallisuuden ylin ystävä ja luen ylipäätään (tosikkona?) hyvin vähän huumorikirjoja, mutta ymmärrän vallan hyvin, että tämä varmasti naurattaa ja miellyttää monia paljon minua enemmän. Suuri brittiläinen kirjakauppaketju Waterstones valitsi tämän puffattavien esikoisten listalleen.
Ehkä ongelmana oli, etten ihastunut rassukkaan päähenkilöön niin kuin vaikkapa Supernaiivia lukiessa kävi. Minua vähän risoi hänen ennakkoluuloinen suhtautumisensa maahan, jossa oli vieraana, sekä kylmä asenne kissoihin, joita oli hoitamassa. Herkimmille kissojen ystäville tässä on jopa ikäviä kohtauksia, ja monesti huomasin, ettei kirjailija takuulla tunne kissoja lainkaan. Mukana oli siis asiavirheitäkin nipottajan harmiksi.
Edelleen kuitenkin muistutan, että kirjalla on ehdottomasti myös monia ansioita. Loppua kohden kirjaa luki aika koukussa, mutta samalla sormien välistä vilkuillen ja peläten, kuinka pahasti asiat voivatkaan mennä pieleen.
Care of Wooden Floors on selvästi miesten kirja, jota naisetkin voivat hyvin lukea. Naisia kirjassa ei esiinny juuri lainkaan, ja romantiikkaa vielä vähemmän. Päähenkilö on yhtä aikaa samastuttavan avuton sääliö ja ihailtavan nokkela. Kirjailija on lontoolaisen arkkitehtuuri- ja designlehti Iconin apulaispäätoimittaja, joten aiheeseen liittyvät detaljit lienevät kirjassa kohdallaan (toisten kuin kissojen ollessa kyseessä). Kirjan kansi on oivaltava ja graafisen tyylikäs. Positiivisemman arvion romaanista on kirjoittanut ainakin Jackie, ja kirjailijan oma blogi löytyy täältä. Häntä voi seurata myös Twitterissä.
