Kustantaja: Ajatus Kirjat (Gummerus), 2011.
Suomentanut: Riitta Virkkunen.
Sivuja: 382.
Genre: Elämäkerrallinen tietokirja.
Arvio: 3,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.
Kolmekymppinen näyttelijä ja Tiibet-aktivisti Yangzom Brauen kertoo Tiibetin tyttärissä perheensä naisten tarinan kolmen sukupolven ajalta. Brauen on syntynyt isänsä kotimaassa, Sveitsissä, ja asunut koko ikänsä länsimaissa, mutta tiibetiläisyys on aina ollut merkittävä osa häntä äidin ja isoäidin ansiosta.
Kirja keskittyy kertomaan ennen kaikkea Kunsangin, Yangzomin isoäidin ja tiibetiläisen nunnan, uskomattoman elämäntarinan. Hän viettää yksinkertaista ja onnellista elämää Tiibetin vuoristossa, kun kiinalaisjoukot miehittävät maan ja alkavat vainota buddhalaismunkkeja ja -nunnia. Kunsang pakenee miehitystä tyttärensä Sonamin kanssa Intiaan, jossa he tutustuvat Tiibetin asioista kiinnostuneeseen ja ystävälliseen sveitsiläismieheen, joka rakastuu Sonamiin ja haluaa viedä tämän äiteineen luokseen Sveitsiin.
Valtaosa kirjasta käsittelee äidin ja tyttären moninaisia vaiheita Tiibetissä sekä Intiassa, mutta viimeisessä kolmanneksessa kerrotaan Molan (Kunsang) ja Sonamin sopeutumisesta Eurooppaan, sekä Yangzomin ja tämän veljen kasvusta kahden kulttuurin vaikutuksen alaisina.
Molan tarina on tosiaan uskomaton ja ansaitsee tulla kerrotuksi. Mola on maallistuneen eurooppalaisen silmin hyvin erikoinen vahvassa buddhalaisuskossaan ja tuolle uskolle lähes täysin omistautuessaan. Hän on myös kiehtova ja mielenkiintoinen hahmo. Tiibetiläisten sorto ja kadotetut oikeudet ovat asioita, joista voisi Kiinan nousevaa talousmahtia kumartelevassa maailmassa puhua enemmän. Siksikin tämä kirja on tärkeä. Harmi vain, ettei se ollut minusta kovin hyvä.
Tietokirjahan tämä on, mutta olisin silti kaivannut sen tarinankerrontaan vetävämpää otetta. Ymmärrän, että kirjoittaja on halunnut merkitä ylös pienetkin hänen isoäitinsä kertomat yksityiskohdat. Ne onkin varmasti ollut syytä kirjata jälkipolvia varten, mutta ihan kaikkia ei olisi ollut välttämätöntä sisällyttää tähän teokseen. Ymmärrän myös, että itse kirjoittajan tarina on haluttu kertoa, mutta kirjan epäkiinnostavin osuus oli minusta loppu, jossa selvitettiin Yangzom Brauenin näyttelijänuran etenemistä.
Hienointa Molan tarinan ja elämänfilosofian selvittelyn lisäksi oli lukea monipuolisesta, lahjakkaasta ja poliittisesti aktiivisesta perheestä, jossa kirjoittajan on ollut selvästi hyvä kasvaa. Olenhan kiinnostunut monikulttuurisuuden toteutumisesta ja toimimisesta arjessa, perheessä ja yhteiskunnassa. Eikä kirja huono ole, älkää käsittäkö väärin. Se vain olisi voinut olla vielä parempi.
Olen iloinen, että luin tämän kirjan, vaikka olisin toivonut sen olleen tiiviimpi ja vetävämmin kirjoitettu. Asiaproosa tai narratiivinen tietokirjallisuus on kiehtova, mutta vaikea laji. Tästäkin saisi hienon aiheen romaaniin, mutta on selvä, että myös pelkkiin faktoihin perustuvalla kirjallisuudella on paikkansa ja tilauksensa.
Mitä kertovia tietokirjoja suosittelisitte lukijalle, joka haluaa viihtyä myös faktojen parissa?
