TB-torstai - Kamila Shamsie: Burnt Shadows/Poltetut varjot

Kamila Shamsie: Burnt Shadows (Poltetut varjot).
Kustantaja: Bloomsbury, 2009 (Gummerus, 2010).
(Suomentaneet: Kristiina Drews ja Tommi Uschanov.)
(Suomalainen kansi: Jenni Noponen.)
Äänikirjan lukija: Jane McDowell.
Sivuja: 384 (Poltetut varjot: 461 sivua).
Genre: Eeppinen ja yhteiskunnallinen lukuromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue suomalaisen kustantajan esittely täältä.




Kirja on luettu osana haastetta Totally British: Commonwealth.


"Oli hämähäkki ja oli sen varjo. Kaksi sukua, kaksi muunnelmaa hämähäkkitanssista. Ashraf-Tanakat, Weiss-Burtonit - heidän yhteinen tarinansa oli pommin tarina, kadotetun kotimaan tarina, satamaan ammutun miehen tarina, käyttämättä jätettyjen luotiliivien tarina. Tarina siitä, miten maailman mahtavinta valtiota paettiin ypöyksin."


Poltetut varjot on jäänyt minulle mieleen - yllätys, yllätys - kirjablogeista. Aika moni suomalainen bloggaaja luki kirjan viime vuonna, ja ainakin minulle jääneen mielikuvan mukaan suurin osa myös piti kirjasta paljon.

Gummerus julkaisi tänä syksynä toisen Kamila Shamsien romaanin, Kartanpiirtäjä - joka tosin on kirjoitettu vuosia ennen Poltettuja varjoja. Sain kirjan lahjaksi ja aion lukea sen pian, mutta harmittelin, kun en ollut lukenut kehuttua Poltettuja varjoja ensin. Teinkin kerrankin niin, että lainasin ko. romaanin kirjastosta (olen niin huono eräpäivien kanssa, että yleensä hankin luettavat kirjat omaan hyllyyni), ja ajattelin lukea sen ensin. Aikaa ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, ja kun edellinen äänikirjani päättyi ja oli aika ladata jotakin uutta, sainkin kuningatarajatuksen kuunnella Poltetut varjot äänikirjana ja englanniksi. (Lainaukset on poimittu siitä kirjaston suomenkielisestä kirjasta, joka minulla yhä on lainassa.)


"Hiroko menee verannalle. Kaulasta alaspäin hänen vartalonsa on valkoinen silkkipilari, jonka selkäpuolella liihottaa kolme mustaa kurkea. Hän tähyilee vuorille, ja nyt kaikki näyttää kauniimmalta kuin aamulla. Hänen silmissään Nagasaki on kauniimpi kuin koskaan ennen. Hän kääntää päänsä ja näkee Urakamin katedraalin tornit - samat, joita Konrad juuri katselee ja huomaa, että pilvien keskelle repeää aukko. Siitä virtaa auringonvaloa, joka puskee pilviä erilleen.


Hiroko.


Ja sitten maailma on pelkkää valkoista."

Poltetut varjot on uskomattoman runsas romaani. Se alkaa vuodesta 1945, Nagasakiin pudotetusta ydinpommista ja sen tuhoamasta rakkaustarinasta. Se alkaa nuoresta japanilaisnaisesta, Hirokosta, joka kulkee koko pitkän matkan lukijan seurana romaanin loppuun saakka. Hiroko on ihan mieletön. Pidin hänen henkilöhahmostaan tavattoman paljon. Hän on rohkea ja sinnikäs, hän ei pelkää kohdata tragedioitaan ja toimia niistä oppimansa mukaan.


Alun jälkeen kirja kuljettaa Intiaan, lyhyesti Turkkiin, Pakistaniin, pikaisesti Dubaihin, Afganistaniin, New Yorkiin... Vuosikymmenet kuluvat ja loppukohtaukset näytellään jo tämän vuosituhannen puolella. Maat ja kielet vaihtuvat, mutta kaksi perhettä pysyy keskiössä. Maailmalla kuohuu poliittisesti, sotia käydään ja kauheita tragedioita tapahtuu. Kaikki tämä heijastuu tavallisten ihmisten arkeen ennakkoluulojen syntymisenä, vihan syttymisenä ja pelon kasvamisena.


Vaikka Poltetuissa varjoissa käsitellään suuria maailmanpoliittisia tapahtumia, pääpaino on yksilöiden välisissä suhteissa. Politiikka tietenkin vaikuttaa näihin suhteisiin, mutta romaani näyttää, kuinka syntyneet tunnesiteet ja muu lojaalisuus voivat ylittää valtioiden välisen vihapuheen. Voivat, mutteivät aina ylitä. Kirjassa on paljon kaunista, mutta se osoittaa sormella ajoittain myös ihmisen raadollisuutta sekä pelkuruutta.

Pidin kovasti tämän pakistanilaissyntyisen, Englannissa asuvan, nuorehkon naiskirjailijan kunnianhimosta. Kun romaanin kuvailua lukee, se kuulostaa suorastaan suuruudenhullulta: monta maata ja maanosaa, 60 vuotta, lukemattomia sotia, tragedioita ja kuolemia... Mutta kirja kantaa silti. Vaikka kuuntelin tämän lukemisen sijaan, ja vielä englanniksi, pysyin yllättävänkin hyvin kärryillä aikojen ja paikkojen vaihdoksissa, enkä pitänyt romaania sekavana tai liian runsaana. Kuunteleminen saattoi jopa sopia hyvin tälle kirjalle, sillä siten se jakautui väkisinkin melko pitkälle ajanjaksolle ja runsaus tuntui keveämmältä osan sanoista ja asioista vain lipuessa korviin - tai jopa niiden ohi.


Epäuskottava Poltetut varjot voi olla esimerkiksi niiltä osin, että näiden kahden perheen jäsenet ovat mukana todella monissa globaalisti merkittävissä tapahtumissa ja seikkailevat lisäksi agentteina ympäri maailmaa, mutta en lähellekään aina kaipaa kaunokirjallisuudelta ehdotonta uskottavuutta.


Romaanissa kuvataan kauniin kipeästi, mitä juuret ja kotipaikat ihmisille merkitsevät. Vaikka kirjan henkilöt ovat todella kosmopoliittisia ja perheet monikulttuurisia, jokainen on lopulta jonkun maan tai kulttuurin tuote ja lapsi. Sulavimmin eri kulttuurien välimaastossa liikkuvat henkilöt, kuten Hiroko, ovat esimerkkejä viisaasta ymmärryksestä ja todellisesta suvaitsevaisuudesta. Toiset jäävät patriotismin ja ennakkoluulojensa vangeiksi.

Myös eri kielillä on Poltetuissa varjoissa suuri rooli. En tiedä, miten ratkaisu toimii sellaiselle lukijalle, joka ei ole eri kielistä ja niiden eroista kovin kiinnostunut, mutta minulle se sopi ja oli hyvin mielenkiintoinen. Englanninkielisen äänikirjan lukija Jane McDowell oli myös uskomattoman taitava eri aksenttien imitoijana.


Romaanin loppu on surullinen ja avoin. En ole varma, tiedänkö mitä siinä tarkalleen ottaen lopulta tapahtui. Prologi uudelleen luettuna auttaa vähän. Mutta olen tainnut ennenkin sanoa, että vaikka avoimet loput saattavat ärsyttää, yleisesti ottaen pidän niistä. Pidän siitä tunteesta, joka jää leijumaan epäselvänä kirjan päätyttyä, ja pidän siitä, kuinka se saa minua pohtimaan kirjaa ja sen tapahtumia normaalia enemmän. Avoin loppu jättää tulkinnalle tilaa.


Saatte taas arvion mukana hieman kansitaidenäytteitä. Suomalainen kansi saattaa olla näistä hienoin, vai mitä mieltä olette? Tosin aloin nyt miettiä, etten muista perhosia kirjasta, mutta täytyi kai niitä siellä olla tuota kantta katsoen. Ainakin ratkaisu on erilainen kuin muissa kansissa, joissa suurimmassa osassa on ymmärrettävästi kuvattu Hirokon selkään arpeutuneet kurjet. 


Suomennoksesta en voi tällä kertaa paljon sanoa (paitsi että Tommi Uschanov kävi kanssani samaa lukiota aikoinaan, heh), mutta noita näytteitä hakiessani käännös ja sen toimitus vaikuttivat tehdyn ammattimaisesti.


Kirjabloggaajista tämän ovat lukeneet ainakin anni.M, Leena Lumi, Katri, Mari A., Marissa, Sanna ja englanniksi Zephyr.