Turkkilainen torstai - Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Elif Shafak: Kirottu Istanbul (The Bastard of Istanbul).
Kustantaja: Gummerus, 2012.
Suomentanut: Maria Erämaja.
Kansi: Jenni Noponen.
Sivuja: 495.
Genre: Monikulttuurinen lukuromaani.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Sade on yhtä piinaa täällä. Muualla maailmassa rankkasade on mitä todennäköisimmin siunaus lähes kaikille ja kaikelle - se on hyväksi sadolle, hyväksi eläin- ja kasvikunnalle ja romanttisena lisätilkkana hyväksi myös rakastavaisille. Mutta asia ei ole näin Istanbulissa. Meille sateessa ei välttämättä ole kyse kastumisesta. Siinä ei edes ole kyse likaantumisesta. Pikemminkin siinä on kyse suuttumisesta. Sade tietää mutaa, kaaosta ja raivoa, ikään kuin meillä ei olisi kaikkia niitä riittämiin ennestäänkin. Ja se tietää kamppailua. Siinä on aina kyse kamppailusta."


Mielipiteeni Kirotusta Istanbulista on kuin kirja - tai Istanbul - itse: värikäs ja ristiriitainen. Kiinnostuin kiehtovalta naiselta kuulostavasta Elif Shafakista jo vuosi sitten, kun ensimmäinen häneltä suomennettu teos, Rakkauden aikakirja, ilmestyi. Harmillisesti kirja jäi minulta silloin lukematta, ja se odottaa yhä aikaansa lukupinossani. Päätin nyt lukea tämän Kirotun Istabulin ensin, ja itse asiassa tämä onkin alunperin kirjoitettu ennen Rakkauden aikakirjaa. Lisää kiinnostusta kirjaan herätti viimesyksyinen matka upeaan Istanbuliin.

Kirottu Istanbul taisi olla vähän erilainen kuin odotin. Jokunen bloggaaja tuskastui Rakkauden aikakirjan new age- ja self help -henkeen, ja muistin Shafakin olevan hyvin koulutettu ja kiinnostunut erilaisista filosofioista. Tällä perusteella odotin ehkä viihteellistä, mutta kuitenkin jotenkin tyynen seesteistä ja pohdiskelevaa tekstiä. Sen sijaan kirja alkaa Istanbulin sadetta railakkaasti kiroavalla, vihaisesti katuja tamppaavalla ja korkokenkänsä rikkovalla minihamepimulla, ja jatkaa aika samalla mallilla loppuun saakka. Hauskaa ja piristävää, mutta erilaista, kuin odotin.


Railakkuus oli lopulta plussaa, mutta mitä muuta hyvää kirjassa oli? No, niin kuin ns. maailmankirjallisuuden tai monikulttuuristen kirjojen kanssa usein on, mielenkiintoista oli seurata toisaalta tulevien ihmisten elämää. Heidän arkeaan ja tapojaan. Ruoka oli tässä herkullisen suuressa osassa! Luvut oli hauskan kulinaarisesti nimetty (Kaneli; Kikherneet; Granaattiomenan siemenet ja niin edelleen). Oli myös mukavaa, lukea samalla vieraasta kulttuurista ja tuoreeltaan tutusta kaupungista.


Kirja tuo hienosti esille Armenian kansanmurhaa olematta minusta liian paasaava. Valitun aiheen ansiosta Shafak sai syytteen "turkkilaisuuden loukkaamisesta" kotimaassaan. Luulen, että kyseinen kansanmurha on Suomessa aika tuntematon pala historiaa, ainakaan en ole kuullut täällä siitä juuri puhuttavan. Ehkä siksi, että Suomessa lienee vain vähän armenialaisia. Tässä meillä lukijoilla on hyvä paikka sivistää itseämme.

Mutta toisaalta sitten. Tämä värikäs romaani oli aika tempoileva. Se juoksi ajasta sekä maasta toiseen, ja vyörytti lukijan eteen valtavan henkilögallerian. Koska henkilöhahmoja oli paljon, kukaan heistä ei tullut kovin läheiseksi ainakaan minulle. Tai en ole varma, johtuiko se kavalkadin runsaudesta vai kirjailijan heikkoudesta tässä kohtaa, mutta vaikka ihailin monien henkilöiden joitakin piirteitä, oikeastaan kaikki jäivät lopulta melko yhdentekeviksi tai ärsyttäviksi. Monet olivat mielestäni tarinan kannalta aivan turhiakin. Heidät poisjättämällä olisi kirjaan saatu fokusta ja jäljellejääneisiin henkilöihin puhallettua lisää elämää.


Suomalaisen version kunniaksi täytyy lukea aivan upea kansi, mutta käännös- ja/tai toimitustyö oli hieman huolimatonta. Minulle jäi olo, että Shafakilla kyllä on oma, (länsimaisille korville) hieman erikoinen äänensä, mutta käännös ei ollut sitä oikein tavoittanut, vaan kuulosti usein vaivaannuttavan kömpelöltä.


Yhteenvetona voisi sanoa, että  Kirottu Istanbul oli kuin turkkilainen basaari: kiehtovia ärsykkeitä kaikille aisteille tulvi lukiessa oikealta ja vasemmalta, mutta lopulta ulos käveli hämmentyneenä sekä hieman ärsyyntyneenä. Viimeinen visiitti tämä ei kuitenkaan minulle ollut, vaikka ensi kerralla kokeilen eri sisäänkäyntiä ja sukellan Rakkauden aikakirjaan.

"Mutta sitten kun viimeiset tipat saavuttavat maankamaran ja tomusta puhdistautuneilla lehdillä kyyhöttää vielä huterasti lukuisia pisaroita, tuolla suojattomalla hetkellä, kun ei ole ihan varmaa, onko sade lopulta lakannut, eikä sade tiedä sitä vielä itsekään, juuri siinä välissä kaikki rauhoittuu. Pitkän tuokion ajan taivas näyttää pyytävän anteeksi sotkua, johon se on meidät jättänyt. Ja me, pisaroita yhä hiuksissa, liejua hihansuissa ja ankeutta katseessa, tuijotamme takaisin taivaalle, joka on nyt vaaleamman sinen sävyinen ja selkeämpi kuin koskaan. Me katsomme ylös, emmekä voi olla hymyilemättä. Me annamme taivaalle anteeksi, aina me annamme."


Kirotun Istanbulin ovat lukeneet myös Kirjakirppu, Susa, Mari A, Tuulia, Peikkoneito ja Leena Lumi.


Kirja on luettu osana Ikkunat auki Eurooppaan -haastetta.