Tiukkojen haasteiden tiistai - Miten kävi haasteessa So American?

US Map Bookshelf by Timothy Taylor and Ron Arad (2009)

Vedän nyt kolmannen ja viimeisen haastepostauksen heti toisen perään, eli utelen, miten pärjäsitte So American -haasteessa, jonka alkuperäispostaus löytyy täältä.

En onnistunut lopulta lukemaan myöskään amerikkalaisia teoksia tavoitteellisesti, eli en muistanut yrittää suorittaa tiettyjä kategorioita tms. Harmi, sillä periaatteessa haluaisin lukea juuri niin, siis ainakin välillä. Olen kuitenkin iloinen, että lanseerasin tämän haasteen, sillä niin moni tuntui pitävän siitä.

Tässä kaikki kateogoriat ja omat vaatimattomat suoritukseni niissä:

1. Early American Literature (3)

Ei suorituksia.

2. American Poetry (3)

Ei suorituksia.

3. American (Dark) Romanticism (3)

Ei suorituksia.

4. American Realism (3)

Ei suoritettu, luettu vain:

• Kate Chopin: Herääminen

5. Slavery (3)

Ei suorituksia.

6. "The Lost Generation" + Depression-era (3)

Ei suorituksia.

7. Post-World War II Classics (3)

Ei suoritettu, luettu vain:

• Edward Albee: Who's Afraid of Virginia Woolf?
• Tennessee Williams: Cat on a Hot Tin Roof

8. Beatniks (3)

Ei suorituksia.

9. Jewish-American Experience (3)

Suoritettu. Luetut kirjat:

• Ernest Cline: Ready Player One
• Joshua Feldman: The Book of Jonah
• Nell Freudenberger: The Newlyweds
• Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
• Jess Walter: Beautiful Ruins
• Gabrielle Zevin: The Collected Works of A.J. Fikry

10. Black America (3)

Ei suorituksia.

11. Immigrant Background (3)

Suoritettu. Luetut teokset:

• Nell Freudenberger: The Newlyweds
• J. Courtney Sullivan: The Engagements
• Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
• Abraham Verghese: Cutting for Stone

12. Southern Fiction (3)

Suoritettu. Luetut kirjat:

• Kate Chopin: Herääminen
• Ann Patchett: State of Wonder
• Suzanne Rindell: The Other Typist
• Tennessee Williams: Cat on a Hot Tin Roof

13. American Crime (3)

Ei suorituksia.

14. Dirty Realism (3)

Ei suoritettu. Luettu vain:

• Jonathan Franzen: Vapaus
• Lionel Shriver: Jonnekin pois

15. Modern Women Writers (5)

Suoritettu. Luetut kirjat:

• Jessica Brockmole: Letters from Skye
• Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
• Nell Freudenberger: The Newlyweds
• Lisa Genova: Edelleen Alice
• Sarah Jio: Violets of March
• Paula McLain: The Paris Wife
• Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
• Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
• Ann Patchett: State of Wonder
• Suzanne Rindell: The Other Typist
• Charlotte Rogan: The Lifeboat
• Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
• Lionel Shriver: Jonnekin pois
• J. Courtney Sullivan: Maine
• J. Courtney Sullivan: The Engagements
• Anne Tyler: The Accidental Tourist
• Vendela Vida: Rakastavat
• Gabrielle Zevin: The Collected Works of A.J. Fikry

16. Modern Men Writers (5)

Suoritettu. Luetut kirjat:

• Edward Albee: Who's Afraid of Virginia Woolf?
• Ernest Cline: Ready Player One
• Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
• Jeffrey Eugenides: The Virgin Suicides
• Joshua Feldman: The Book of Jonah
• Jonathan Franzen: Vapaus
• Amor Towles: Seuraelämän säännöt
• Abraham Verghese: Cutting for Stone
• Jess Walter: Beautiful Ruins
• Tennessee Williams: Cat on a Hot Tin Roof

Suoritettu viisi (5) kategoriaa: Jewish American Experience; Immigrant Background; Southern Fiction; Modern Women Writers; Modern Men Writers.

Luettu yhteensä 29 yhdysvaltalaiseksi katsottua kaunokirjallista teosta.

Jälkikäteen hämmästelen eniten sitä, etten muka lukenut yhtään afroamerikkalaista teosta. Höh. Erikoinen vuosi. No, yksi minulla on parhaillaan kesken, eli Ayana Mathiksen esikoiteos The Twelve Tribes of Hattie, joka oli mm. Oprah Winfreyn book club pick ja pääsi New York Timesin legendaarisen kirjallisuuskriitikon Michiko Kakutanin vuoden parhaat -listalle. Suosittelen minäkin.

Tämän lisäksi harmittelen sitä, etten tullut lukeneeksi enemmän realismin tai dirty realismin edustajia. Niitä lisää tälle vuodelle!

Tällä haasteella oli alahaastekin, eli sai keräillä myös osavaltioita. Laskukaava oli melko löyhä ja minullekin tuli joistakin merkinnöistäni hieman huono omatunto, esim. merkitsin yhden Oatesin teoksen Wisconsiniin, jossa kirjailija on opiskellut, mutta josta hän ei ole kotoisin, jossa hän ei enää asu ja jonne kirjan tapahtumat eivät sijoitu. Sorry! Mutta onneksi en sentään itse osallistu arvontaan. Ja suurin osa (tai kaikki muut) oli kyllä paremmin perusteluja.

Tässä osavaltiolista ja omat suoritukseni.

• Alabama
• Alaska
• Arizona
• Arkansas
• Colorado
• Connecticut
• Charlotte Rogan: The Lifeboat
• Delaware
• Etelä-Carolina
• Etelä-Dakota
• Florida
• Georgia
• Havaiji
• Idaho
• Illinois
• Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
• Indiana
• Jessica Brockmole: Letters from Skye
• Iowa
• Abraham Verghese: Cutting for Stone
• Kalifornia
• Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
• Vendela Vida: Rakastavat
• Jess Walter: Beautiful Ruins
• Kansas
• Kentucky
• Louisiana
• Kate Chopin: Herääminen
• Länsi-Virginia
• Maine
• J. Courtney Sullivan: Maine
• Maryland
• Anne Tyler: The Accidental Tourist
• Massachusetts
• Lisa Genova: Edelleen Alice
• Gabrielle Zevin: The Collected Works of A.J. Fikry
• Michigan
• Jeffrey Eugenides: The Virgin Suicides
• Minnesota
• Jonathan Franzen: Vapaus
• Mississippi
• Tennessee Williams: Cat on a Hot Tin Roof
• Missouri
• Paula McLain: The Paris Wife
• Montana
• Nebraska
• Nevada
• Joshua Feldman: The Book of Jonah
• New Hampshire
• New Jersey
• Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
• New Mexico
• New York
• Nell Freudenberger: The Newlyweds
• Amor Towles: Seuraelämän säännöt
• Ohio
• Ernest Cline: Ready Player One
• Oklahoma
• Oregon
• Pennsylvania
• J. Courtney Sullivan: The Engagements
• Pohjois-Carolina
• Lionel Shriver: Jonnekin pois
• Pohjois-Dakota
• Rhode Island
• Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia
• Tennessee
• Ann Patchett: State of Wonder
• Texas
• Suzanne Rindell: The Other Typist
• Utah
• Vermont
• Virginia
• Edward Albee: Who's Afraid of Virginia Woolf?
• Washington
• Sarah Jio: Violets of March
• Wisconsin
• Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
• Wyoming

Luettu kirjoja yhteensä 25 osavaltiosta (25/50).

Ja kuinka haaste sujui teidän osaltanne?

Maaninen maanantai - Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani (My Sister, My Love).
Kustantaja: Otava, 2012.
Suomentanut: Kaijamari Sivill.
Sivuja: 727.
Genre: Herättelevä lukuromaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Mami naurahti ärtyneesti. Skylerin olisi pitänyt tajuta että se oli varoittava naurahdus.

'Jeesus voi ottaa meiltä kivun pois jos Hän niin tahtoo. Jos me olemme sen arvoisia. Minä tiedän, että sinä et usko, Skyler, olen nähnyt sinun nyrpistelevän kummajaisnaamaasi jumalanpalveluksen aikana, sinä olet orastava skeptikko niin kuin isäsi, eikä Jeesus voi asettua sinun sydämeesi sen paremmin kuin kuivettuneeseen vanhaan rusinaan, mutta silti se on totta. Blissin kipu ei ole 'todellista', ja jos se on todellista, Jeesus ottaa sen häneltä pois. Ja Bliss Rampike kruunataan Jään kuninkaallisten pikkuprinsessaksi 1996 ja isä on meidän kanssamme jäähallissa katsomassa ja illalla juhlitaan ja isä tulee kotiin meidän kanssamme. Se on meidän kohtalomme, Skyler: mikä on sinun?'"

Joyce Carol Oatesin vaikuttava romaani Sisareni, rakkaani sai minut hieman hämilleen. Se on toinen lukemani Oatesin kirja - ensimmäinen oli Kosto: rakkaustarina - ja mietin nyt, kirjoittaako hän aina yhtä osoittelevasti. Ei siinä ole välttämättä mitään pahaa. Jotta yhteiskunta muuttuisi ja kehittyisi, tarvitaan herättelijöitä, eli niitä jotka uskaltavat puhua ikävistä asioista ääneen. Mutta näiden kahden romaanin jälkeen ihmettelen vähän esimerkiksi Nobel-veikkailuja Oatesin kohdalla. Vaikka olen pitänyt näistä molemmista romaaneista, en ole löytänyt niistä sellaista hienovireisyyttä, piiloteltuja merkityksiä tai kirjallisia ansioita, jotka mielessäni liitän arvostettuun Nobelin palkintoon.

Toisaalta nobelistit ovat usein olleet juuri niitä, jotka nostavat yhteiskunnan epäkohtia esiin. Ja lisäksi Oates on ehkä, käsittääkseni, kirjoittanut myös vähän erilaisia, sävykkäämpiä romaaneja.

Sisareni, rakkaani on tiiliskiviromaani, joka on kuitenkin helppo ahmaista nopeasti. Olen viime päivinä miettinyt, onko ahmittava kirjallisuus aina jotenkin halpaa ja onko siitä aina määrä tulla jotenkin paha olo. Tällaisia mielipiteitä olen lukenut äskettäin ja aiemminkin, ja vaikka en allekirjoita väitettä suoraan, myönnän että joskus se pitää paikkansa. Tätä Oatesin romaania lukiessa sosiaalipornonjanoisen tirkistelijän olo oli korostunut, sillä kirja on syntynyt peittelemättä lapsimissi JonBenét Ramseyn selvittämättömän murhan inspiroimana. Kävin vielä kirjan luettuani lukemassa netissä tuosta tapauksesta ja surmatun tytön perheestä, vaikka yleensä välttelen kaikenlaisten skandaalinkäryisten uutisten penkomista.

Kirjassa on kuitenkin muitakin ansioita kuin sen koukuttavuus. Oates on rakentanut romaaninsa jännällä tavalla. Kertoja on murhatun tytön isoveli, nyt 19-vuotias. Hän kertoo tarinansa kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen. Skyler on epätasapainoinen, mieleltään järkkynyt nuori mies, joka tilittää katkerana lapsuudestaan ja myöntää moneen kertaan itsekin epäluotettavuutensa. Lukija kiinnittää huomiota kerronnan ristiriitaisuuksiin usein myös silloin, kun kertoja ei itse lapsuksia myönnä.

Välillä, ainakin lopussa, äänessä on myös kirjailija, joka puhuttelee lukijaa suoraan. Kertojaratkaisu pitää hereillä ja on piristävän erikoinen. Muutenkin kirjan rakenne koostuu erilaisista palasista, alaviitteistä ja muusta sälästä, mikä tekee paksun ja aiheeltaan ahdistavan kirjan lukemisesta yllättävän kevyttä ja sujuvaa.

Oates nostaa esiin monia epäkohtia amerikkalaisen ylemmän keskiluokan ihanteissa ja elämäntyylissä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan noiden piirteiden karmivuudesta, mutta esiin nostaminen tehdään niin osoittelevasti ja mustavalkoisesti, että välillä harmitti. Epäluotettavasta kertojasta johtuen on vaikea sanoa, miten paljon kerrotusta on määrä pitää totena, mutta on selvää, mitä kaikkea kirjailija paheksuu ja haluaa kritisoida: lasten käyttämistä vanhempien kunnianhimon välikappaleina, lasten seksualisoimista showbisneksen nimissä, lasten lääkitsemistä ja pakkomielteistä diagnosoimista, amerikkalaista haastamis- ja oikeudenkäynti-intoa, ahdasmielistä kristillisyyttä, tragedioilla rahastamista (mitä hän tekee tavallaan tälläkin kirjallaan itsekin) ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Kuten sanoin, paheksun ja kritisoin kaikkea tuota itsekin, mutta vähempikin osoittelu kirjailijan puolelta olisi riittänyt.

Olen kuitenkin antanut kirjalle melko korkeat pisteet, sillä vaikka harmistuin kirjan tarjoilemasta mustavalkoisesta osoittelusta, sen hyvätkin puolet nousivat vahvasti ja tekivät teoksesta laaturomaanin. Kirja myös herätti voimakkaita tunteita, vaikkakin vain negatiivisia, ja kaiken sen oksettavan vyöryttäminen piti pahan maun suussa ne päivät, jotka romaanin parissa kuluivat.

Kuten jo ohimennen mainitsin, lukija ei oikeastaan voi tietää, mitkä osat kirjan tarinasta ovat olevinaan totta. Sen kertojan mukaan syyllinen löytyy, kun taas oikeassa elämässä Ramseyn tytön murha on yhä selvittämättä. Absoluuttisella totuudella ei ole kuitenkaan lopulta väliä, sillä kirja on yhden vinoon varttuneen nuoren miehen tarina ja kertomus siitä, kuinka hän lapsuutensa ja perheensä elämän koki. Lukiessa voi miettiä kertojan motiiveja kertoa kaikki se, mitä hän kertoo, mutta lukiessa myös miettii kylmä hiki otsalla, onko tällaista ja tällaisia vanhempia oikeasti olemassa. Varmasti on, sillä totuus on melkein aina tarua ihmeellisempää. 

Olen iloinen siitä, että suunniteltu lapsimissikisahanke kaatui Suomessa ja ettei meillä muutenkaan ole vallalla vielä kovin suuria paineita tehdä jokaisesta lapsesta special. Tästä kertoo mielestäni jo se, että tuo sana kääntyy suomeksi kankeasti erityiseksi, eikä sillä ole vakiintunutta merkitystä kuvaamassa jollakin tavalla erityislaatuista lasta. Tästä saankin aasinsillan siihen, että kirjan käännös ei ole missään nimessä huono, mutta yllättävän monesti kiinnitin huomiota epäonnistuneesti suomennettuun kohtaan, sillä yleisesti ottaen arvostan Kaijamari Sivillin työn jälkeä kovasti. Kirjan kansikaan, joka on sama kuin Briteissä, ei nyt herättänyt minussa sellaisia suuria tunteita kuin olisi sisällön puolesta suotavaa.

Sisareni, rakkaani oli siis vaikuttava, ovelasti rakennettu romaani, joka ratsasti minun makuuni vähän liikaa sosiaalipornolla. Kysyisinkin teiltä, hyvät lukijani, joista monelle Oates on tutumpi kuin minulle, onko hänellä tästä ja Kostosta hienovireisempiä romaaneja ja mitä niistä minulle suosittelisitte? Kehutun Blondin aion lukea joka tapauksessa, vaikka käsittääkseni sekin putoaa tähän Oatesin osoittelevaan kategoriaan.

"Hän vetäisi kiireesti hiuksiani hiusharjalla, kyykistyi katsomaan minun vältteleviin silmiini ja aneli hiljaisella äänellä: Skyler kiltti yritä kulta mamin mieliksi olla kiemurtelematta ja vääntelemättä naamaasi niihin kamaliin ilmeisiin! Yritän mamin mieliksi olla tänä Rampiken perhejouluna tyytyväisen näköinen kun isäkin on taas täällä meidän luonamme ja me haluamme että koko maailma näkee miten ylpeitä me olemme Blissistä ja miten kaunis ja onnellinen perhe meillä on.

Minä yritin, äidin mieliksi. Näette kyllä miten kovasti minä yritin."

Kirjabloggaajista tämän Oatesin uutuuden ovat lukeneet lisäkseni ainakin Susa, Leena Lumi, Minna, Unni, Annika K, Anna Elina ja Norkku. 

Osallistun teoksella ainakin haasteeseen So American ja kateogrioihin Modern Women Writers sekä New Jersey.

PS. Laitan tähän loppuun vielä ns. ylimääräisiä kansia, kun löysin niin monia erilaisia.

Melankolinen maanantai - Kate Chopin: Herääminen

Kate Chopin: Herääminen (The Awakening).
Kustantaja: Faros, 2009 (alkup. 1899).
Suomentanut: Raija Larvala.
Sivuja: 200.
Genre: Porvarillinen naiseusahdistus.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.

"Edna oli kerran sanonut Madame Ratignollelle, ettei koskaan uhrautuisi lastensa vuoksi, tai kenenkään vuoksi. Siitä oli seurannut varsin kiihkeä väittely. Naiset eivät näyttäneet ymmärtävän toisiaan tai puhuvan samaa kieltä. Edna yritti lepytellä ja selittää ystävälleen.

'Luopuisin epäolennaisesta, luopuisin rahasta, luopuisin elämästäni lasteni hyväksi, mutta en luopuisi itsestäni. En osaa selittää sitä sen paremmin, alan ymmärtää sitä itsekin vasta nyt. Vasta nyt se alkaa paljastua minulle.'"

Haaveilin pitkään Kate Chopinin Heräämisen lukemisesta. Olin lukenut kirjasta paljon, joten tiesin suunnilleen, mitä odottaa, mutta klassikkomaineisista teoksista ei silti koskaan tiedä. Niiden tärkeydestä huolimatta itse teksti ja tyyli voivat olla kaikkea muuta kuin nykyaikaisen lukijan maun mukaiset. Herääminen oli kuitenkin minulle kaikin tavoin täydellinen romaani.

Blogiani seuranneet ja/tai romaanini Aika mennyt palaa lukeneet tietävät, että olen hyvin kiinnostunut keskiluokkaisesta tai porvarillisesta ahdistuksesta, etenkin naisten riutumisesta sen kourissa vaimoina ja äiteinä. Herääminen on yksi lajityypin varhaisia edustajia ja klassikoita. On hienoa, että se on muutama vuosi sitten vihdoin suomennettu. Käännös on onneksi myös laadukas. (Kansikin on muuten hyvin kaunis, mutta en valitettavasti löytänyt tietoa taiteilijasta tai graafikosta.)

En lainkaan ihmettele, että kirjaa on paheksuttu sen ilmestyttyä yli sata vuotta sitten, mutta se ei kuitenkaan ollut kaikilta osin niin radikaali kuin olin kuvitellut. Yllättävän radikaalilta kyllä tuntui päähenkilö Ednan vapaus avioliitossa, eli mahdollisuus viettää aikaa muiden miesten kuin aviopuolison kanssa jopa kahden kesken ja muuttaminen omilleen ilman sen suurempia kuohuja lähipiirissä tai yhteisössä. Mutta äitinä Edna ei ollutkaan kylmä tai hirviömäinen niin kuin olin kuvitellut. 

Hän ei ehkä ollut omistautunut lapsilleen, mutta käsittääkseni sellainen ei ollut tuohon aikaan tuossa yhteiskuntaluokassa aivan tavatonta. Lastenhoitajat pitivät huolen jälkikasvusta ja vanhemmat keskittyivät omiin harrastuksiinsa sekä sosiaalisiin ympyröihinsä. Edna lähetti mielellään poikansa pitkäksi aikaa hoitoon anoppinsa luo, mutta ikävöi näitä kuitenkin ja ajatteli lapsiaan lämpimästi. Lapsia tärkeämmälle sijalle Ednan elämässä nousi silti muutos, riuhtaisu irti tukahduttavasta avioliitosta ja odotuksista.

"'Ongelma on se', huokaisi tohtori ymmärrettyään Ednan ajatukset, 'että nuoruus saa ihmisen antautumaan harhakuvitelmiin. Se näyttää olevan luonnon varokeino, syötti, jolla varmistetaan, että ihmiskunnassa tullaan äideiksi. Luonto ei ota huomioon moraalia, niitä mielivaltaisia olosuhteita, jotka me luomme ja joita tunnemme olevamme velvollisia ylläpitämään keinolla millä hyvänsä.'

'Niin', nainen sanoi. 'Menneet vuodet tuntuvat unelta - jospa voisikin jatkaa nukkumista ja uneksimista - mutta, että pitää herätä ja huomata - voi, niinpä - ehkä on parempi kuitenkin herätä, vaikka sitten kärsimään, kuin jäädä harhakuvitelmien valtaan koko elämänsä ajaksi.'"

Lapsiaan kohtaan tuntemastaan rakkaudesta huolimatta Edna kokee siis herätyksen, jota symboloi uimaan oppiminen ja sen kautta koettu vapautuminen. Äkkiä hän ei enää viihdy porvarillisessa avioliitossaan tai roolissaan seurapiiriemäntänä. Hän haluaa eroon miehestään, omilleen. Hän alkaa toteuttaa luovaa puoltaan maalaamalla kiihkeästi, hän ihastuu palavasti tuttuun nuorukaiseen ja hurmaa keimailemattomalla charmillaan myös muita miehiä. Sitä kautta hän löytää seksuaalisuutensa.

Kaikki tuo on Ednalle kuohuttavaa ja jättää hänet lopulta syvän tyytymättömyyden tilaan. Hän ymmärtää, ettei maailma pysty tarjoamaan hänelle naisena sellaista itsenäisyyttä ja itsellisyyttä, mitä hän kaipaisi ja tarvitsisi.

Romaani loppuineen oli minulle toisaalta viestiltään hätkähdyttävän selkeä ja toisaalta arvoituksellisen monitulkintainen. Chopin kirjoittaa runollisen kauniisti, mutta kuljettaa silti tarinaa sujuvasti eteenpäin. Lukiessani otin ylös runsain mitoin merkittäviä ja kauniita katkelmia - kirjanmerkein, sillä romaani on minulla lainassa kirjastosta. Selväksi kuitenkin tuli, että Heräämisen haluan hankkia ennemmin tai myöhemmin omaankin hyllyyni. Niin hienosti kirja käsittelee monia minua kiinnostavia teemoja, ja voisin hyvin kuvitella palaavani tähän pieneen suureen teokseen useita kertoja.

"Ednasta alkoi tuntua kuin heräisi vähitellen unesta, ihastuttavasta, irvokkaasta, epätodellisesta unesta tuntemaan jälleen todellisuuden tunkeutuvan sieluunsa. Luonnollinen unen tarve alkoi vallata hänet. Hänen sielunsa kokema ylenpalttisuus ja hurmio jättivät hänet avuttomaksi ja alttiiksi vallitseville olosuhteille, jotka saartoivat hänet.

Yön hiljaisin hetki  oli tullut, hetki ennen auringonnousua, jolloin maailma tuntuu pidättävän henkeään. Kuu oli jo matalalla ja muuttunut hopeisesta kuparinväriseksi uinuvalla taivaalla. Huuhkaja ei enää huhuillut, ja tammet olivat lakanneet valittamasta taivuttaessaan päätään."

Heräämisestä ovat kirjoittaneet myös ainakin Maria (joka oli kirjasta yhtä lumoutunut kuin minä), Sara (joka yhdisti kirjan naiseuden peruskysymysten kautta Thelma ja Louise -elokuvaan), Morre (joka ei kirjan ansioista huolimatta tuntenut myötätuntoa Ednaa kohtaan), Liisa (jonka mielestä kirja oli todellinen helmi), Tintti (joka ei voinut ymmärtää Ednaa äitinä) ja Suketus (jonka makuun kirja oli hyvyydestään huolimatta liian herkkä ja aistillinen). Teosta käsitellään myös Merete Mazzarellan Uskottomuuden houkutuksessa.

Osallistun kirjalla ainakin haasteeseen ja kategoriaan So American: American Realism.