Anne B. Ragde ja muu skandikirjallisuus

Luin vihdoin Anne B. Ragden Berliininpoppelit-sarjan neljännen "yllätysosan", ja otin sitten hänet hyvine ja huonoine kirjoineen käsittelyyn podcastissa. Puhuin laajemminkin pohjoismaisesta tai oikeastaan skandinaavisesta kirjallisuudesta, ja ihmettelin, miksi juuri Norjasta tuntuu tulevan tai ainakin käännettävän suomeksi niin valtava määrä mahtavia kirjoja.

Muissa kuulumisissa kerroin perustaneeni uuden Bookstagram-tilin nimellä bookcat_daisy, katsoneeni lasten kanssa supersankarielokuvia, kuten mukavan feministisen Wonder Womanin, ja yksikseni/aikuisten seurassa japanilaisen Siskokset, Woody Allenin -paskiaisen ihanan Irrational Manin ja leffateatterissa upean Three Billboards Outside Ebbing, Missourin. Kävin naisseurassa Tallinnassa, ja siellä näin Kunstihooneen näyttelyn Riik ei ole kunstiteos. Helsingissä kävin katsomassa ennakkonäytöksessä Mamma Mia -musikaalin äidin ja pikkusiskon kanssa toteamassa, että Abban musiikki vie kyllä aina mukanaan.

Sarjarintamalta hehkutin SJP:n garderoobia Divorcen kakkoskaudella ja sitä, että Isänmaan puolesta nousi kuudennella tuotantokaudella takaisin vanhalle tasolleen. Kirjoista kehuin erityisesti Nina Stibben kirjeteosta Love, Nina, Pertti Lassilan romaania Kesän kerran mentyä, Gail Honeymanin teosta Eleanorille kuuluu ihan hyvää, Golnaz Hashemzadeh Bonden Olimme kerran -romaania, Sarah Manguson 300 Arguments -afrorismiesseitä, Riikka Pulkkisen Iris Lempivaaran levoton ja painava sydän -sivupolkua, Helena Liikanen-Rengerin Mon Amour -parisuhdepohdiskelua ja Rose Tremainen Rosie-muistelmaa. Kaikista lukemistani kirjoista pysyy kärryillä käymässä blogin Luetut 2018 -alasivulla tai Goodreads-tililläni.


Muita jaksossa mainittuja kirjailijoita/teoksia:

• Anne B. Ragde: Berliininpoppelit, Erakkoravut, Vihreät niityt, Perintötila, Satunnaista seuraa, Aion tehdä sinut onnelliseksi
• Linn Ullmann: Rauhattomat ja koko muukin tuotanto
• Heidi Linde: Jo nyt on!
• Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
• Karl Ole Knausgård: Taisteluni 1
• Per Petterson: Hevosvarkaat, Kirottu ajan katoava virta, En suostu
• Erlend Loe: Supernaiivi, Hiljaiset päivät Nigellan seurassa, lastenkirjat
• Henrik Ibsen: Nukkekoti ja muu tuotanto
• Knut Hamsun: Nälkä
• Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta
• Astrid Lindgren
• Ingmar Bergman
• Karin Alvtegen
• Håkan Nesser
• Lena Andersson
• Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia
• Sofie Sarenbrandt
• Camilla Läckberg
• Marianne Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna
• Selma Lagerlöf: Jerusalem, Gösta Berlingin taru
• Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja muu tuotanto
• Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan
• Martina Haag: Olin niin varma meistä
• Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota
• Tom Malmquist: Joka hetki olemme vielä elossa
• Liv Strömqvist
• Susanna Alakoski: Sikalat ja muu tuotanto
• Peter Hoeg: Lumen taju, Susanin vaikutus
• Kim Leine: Kuilu
• H. C. Andersen
• Hanne-Vibeke Holst
• Rachel Hornak: Viikko on pitkä aika

Puhuin myös termistä "up lit" ja siihen liittyen tästä Guardianin artikkelista. Siinä yhteydessä mainitsin Rachel Joycen teoksen Harold Fryn odottamaton toivioretki, Libby Pagen The Lido -romaanin, Graeme Simsionin Vaimotestin ja Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppiaan.

Ja lopuksi -- jos norjalainen kirjallisuus kiinnostaa, kannattaa tutustua Les! Lue! -blogiin ja sen somekanaviin.

Hyvää alkavaa kesää, ja "nähdään" seuraavan podcastjakson aikaan!

Parhaiden perjantai - Merete Mazzarella: Juhlista kotiin

Merete Mazzarella: Juhlista kotiin (Hem från festen).
Kustantaja: Tammi, 1993.
Suomentanut: Kaarina Ripatti.
Kansi: Helena Kajander.
Sivuja: 200.
Genre: Päiväkirjamerkintöihin perustuva muistelmateos.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Äidin omista tarinoista tärkein kertoi eräästä perheen metsäretkestä. Kuinka ollakaan, he olivat joutuneet kävelemään kauemmin kuin oli ollut tarkoitus, ja joku oli alkanut marista. Silloin isoäiti oli kääntynyt ja kivahtanut: 'Muista että me olemme täällä pitämässä hauskaa!' Tämä lausahdus kuvaa perheen suhtautumista koko olemassaoloon - siinä piili taka-ajatus: Ihmisellä on vain niin hauskaa kuin hän itse haluaa."


Juhlista kotiin on kolmas lukemani Merete Mazzarellan teos, ja pian luen hänen juuri ilmestyneen uusimpansa. Ainoat todelliset asiat. Toivon, että se jatkaa tämän teoksen ja Illalla pelataan Afrikan tähteä -kirjan omaelämäkerrallisella linjalla. Mazzarella osaa nimittäin pohtia ja analysoida omia kokemuksiaan ja elämäänsä todella kiinnostavasti. Myös hänen kirjallisuusviitteisiin perustuva, avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin keskittyvä teoksensa Uskottomuuden houkutus oli minusta hyvä, mutta siitä puuttui tuo henkilökohtainen ja yksityinen näkökulma, joka on vanginnut minut näissä kahdessa muussa lukemassani Mazzarellassa.


Juhlista kotiin kertoo siis pääasiassa kirjailijan äidistä, tämän sairastamisesta, viimeisistä kuukausista ja lopulta kuolemasta. Mutta kertoo se todella paljon myös Mazzarellasta itsestään sekä hänen ja äitinsä välisestä suhteesta. Ja monesta muusta asiasta näiden aiheiden ympärillä. Hienointa teoksessa on ehkä juuri Annamarie Schreck, Mazzarellan äiti. Varmasti kirjailija esittää äitinsä tässä edullisessa valossa, mutta uskon, että Schreck oli oikeasti erityislaatuinen, uskomaton nainen, joka toi ympäristöönsä valoa ja iloa.


Tai ehkä hienointa kirjassa on sittenkin äidin ja tyttären välisen suhteen kuvaaminen. Schreckillä ja Mazzarellalla on ollut selvästi harvinaislaatuisen lämmin, läheinen ja terve suhde aikuisellakin iällä, mutta Mazzarella uskaltaa kirjoittaa myös kielteisistä tunteista. Hienoa kirjassa on myös se, kuinka Mazzarella laittaa itsensä likoon. Esittää itsensä rehellisesti (?) kiukuttelevana ja itsekkäänä tyttärenä, väsyneenä omaishoitajana, joka tiuskii ympäriinsä ja mahdollisesti katuu myöhemmin. 


Myös äidistään hän kertoo, kuinka tämä oli joskus lasten ollessa jo aikuisia tokaissut, että pikkulapsiaika oli sitten kamalaa. Tytär oli tästä aluksi loukkaantunut, sillä olihan hän sentään ollut toinen niistä kamalista pikkulapsista. Ymmärrän hyvin Schreckiä, joka on selvästi äitinä parhaimmillaan tasaveroisena aikuisena ja ystävänä, keskustelijana, kuuntelijana ja ymmärtäjänä.


"Puhelun aikana minä olin marissut ja valittanut - mitä? Mitä valittamisen aihetta minulla silloin muka oli ollut? - ja sitten olin tietenkin huomannut tehneeni hänet alakuloiseksi ja olin ärtyneenä kivahtanut. 'Minullahan tässä vaikeuksia on. Mitä murehtimista sinulla muka on? Eikö tässä saa edes valittaa ilman että sinä heti rupeat tuollaiseksi?' Silloin hän oli sanonut nuo sanat: 'Niin mutta täytyyhän sinun ymmärtää että minäkin olen iloisempi jos sinä olet iloinen.'"


Aina terveenä elänyt ja positiivisen elämänasenteen omannut Schreck otti ihmeellisen tyynenä vastaan myös lähestyvän kuolemansa. Alkuun valitsemani lainaus kirjasta kuvastaa hänen perittyä tapaansa katsoa maailmaa sinnikkäästi iloisin silmin, turhia murehtimatta. Mietin monta kertaa kirjan aikana, millaista olisi, jos tietäisi elinaikaa olevan jäljellä vain kuukausia, vaikka olisi vielä suhteellisen hyvässä kunnossa ja järjissään. Mitä silloin tekisi, millainen minä olisin?


Hyvin raskasta tuollainen aika on myös kuolevan läheisille. Mazzarellallekaan äidin viimeisiin kuukausiin ei mahtunut paljon muuta kuin tuo äiti ja tämän lähestyvä kuolema. Päiväkirjamerkinnät ovat pohdiskelevasta otteestaan huolimatta täynnä tunnetta.


Ostimme siskojeni kanssa tämän kirjan äidillemme, kun hänen äitinsä, meidän mummimme, kuoli. Kirjaa lukiessaan ajatteleekin ihan väkisin omaa äitiä, isoäitejä, näiden äitejä ja niin edelleen. Paikkaa naisjatkumossa, sukupolvien ketjussa. Tyttären äitinä ajattelee myös omaa rooliaan hänen elämässään nyt ja myöhemmin, kuolemankin kohdatessa. Toisin sanoen teos herättää syviä ajatuksia ja suuria tunteita.


Otin kirjan mukaan loppiaismatkalle Kööpenhaminaan kakkoskirjaksi, sillä tiesin, etten viitsisi kaupungilla kierrellessä raahata mukana ykköskirjana mukana ollutta tiiliskiveä. Tiesin, mutten muistanut, että Merete Mazzarellan äiti oli tanskalainen. Tanska ja tanskalaisuus ovat kirjassa monessa kohdassa mukana, mikä oli mukavaa paikan päällä lukiessa. Hotellimme sijaitsi aivan Suomen suurlähetystön vieressä, ja niinpä kirjassa kerrotaan Mazzarellan vanhempien tavanneen ensi kertaa juuri siellä. En tosin ole varma, oliko lähetystö jo tuolloin samassa rakennuksessa kuin nyt.


Lueskelin lyhyen ja helppolukuisen kirjan melkein kokonaan kööpenhaminalaisissa urheilu- ja miesten vaateliikkeissä, odottaessani kenkiä ja vaatteita sovittelevaa Teemua. Palasin sen pariin aina erityisen mielelläni kesken kaupunkikierroksen, sillä kuolemasta huolimatta kirja on hyvin kaunis. Rauhallinen ja rauhoittava.


"'Uskotko sinä ihan tosissasi jälleensyntymiseen?' minä kysyn taas


'Uskon, minä uskon ettei energiaa ole vain fysikaalisessa mielessä - on myös henkistä energiaa jonka elämä jatkuu ja jatkuu. Ennen kaikkea uskon että ihminen jonain kauniina päivänä saa nähdä, tietää, ymmärtää.'"


Kirja on luettu osana Underbara finlandssvenskar vid papper -haastetta.