Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

maanantai 2. joulukuuta 2024

Jouluaakkoset G

Joulukuun ensimmäinen viikko alkoi.

Vielä olisi nelisen viikkoa aikaa saada kaikki valmiiksi. Lahjoja olen jo hieman hankkinut, mutta eiköhän viimeiset viikot taas saa minut innostumaan? Tällä viikolla voisi yrittää keksittyä joulukortteihin. Pitäähän nekin saada matkaan, että ehtivät perille Itse asiassa jos haluaa Eurooppaan lähettää halvimmalla hinnalla, on kortin lähdettävä tänään, normaalihintaisena se ehtii vielä 9.12 postitettuna. Kotimaan vastaavat päivämäärät ovat 12.12 ja 16.12 Pikana ehtii vielä 19 tai 20.12 lähetetyt, riippuen Postin jakeluaikataulusta.

Glögit nyt ovat sen verran suuri osa jouluani, että G oli aika selvä kirjain. Lempiglögini on vuodesta toiseen Marlin tiiviste. Sekä perinteinen että mustikkainen kelpaa. Sitä kun voi juoda vaikka kesken työpäivän. Ja se on hyvää!

Geishakin on hyvää, joten tarjoan päivän linkkinä Geishatryffeleitä

Glögikakku

Pohja

150 g  piparkakkuja
75 g voita

Täyte

4 liivatelehteä
2 dl laktoositonta vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1 appelsiinin raastettu kuori
½ dl appelsiininmehua

Kiille

4 liivatelehteä
1 dl vettä
3 dl Marli perinteistä glögitiivistettä

Murskaa piparkakut. Sulata rasva ja sekoita piparimurujen kanssa. pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjaan. Painele keksiseos vuoan pohjalle.

Upota liivatteet kylmään veteen ja anna pehmetä n. 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita tuorejuuston joukkoon tomusokeri, mausteet ja appelsiinin raastettu kuori. Nostele kermavaahto juustoseokseen. Kuumenna appelsiininmehu. Liuota hyvin puristetut liivatteet mehuun. Kaada liivateseos täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Levitä täyte piparipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia.

Kiille
Liota kiillettä varten liivatteita noin 10 minuuttia kylmässä vedessä.Kiehauta vesi. Liuota hyvin puristetut liivatteet veteen. Kaada liivateseos ohuena nauhana glögitiivisteen joukkoon samalla sekoittaen. Anna seoksen jäähtyä hieman.

Lusikoi kiilleseosta puoliksi hyytyneen kakun päälle erittäin varovasti, jotta juustotäyte ei sekoitu. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.

Päivän kappale on Grown-Up Christmas List Amy Grantin esittämänä

Mukavaa viikkoa!






sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Jouluaakkoset F

 Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita!

Tänä vuonna saakin sitten aloittaa kaikki kalenterit samaan aikaan, kun ensimmäinen adventtisunnuntai osuu ensimmäiselle päivälle. Ja adventtikynttilän saa sytyttää ja partiolaisten kalenterin saa avata ensimmäisen luukun. Siellä on taatusti kynttilä!

F onkin hieman haastavampi kirjain, kuten D:kin oli. Focaccia olisi aika hyvä valinta, jos sen maustaisi karpaloilla ja rosmariinilla? Tosin epäilen, että meillä halutaan saaristolaisleipää pöytään. Jospa molempia? Gluteenittomana en lähde kuitenkaan yrittämään, en vaan saa gluteenittomasta hyvää. Onneksi on kauppoja!

F:ni kyllä oikeastaan on Fazer, mutta katsotaan täytetäänkö Ikean iso lasikulho tänä vuonna konvehdeilla vai annetaanko olla...

Fudgekin on helppo tehdä ja maistuvaa, joten päädyin nyt siihen.

Linkkinä saatte Focaccian joulukuusella. Jos itse tuon jouluksi teen, siihen tulee niin karpaloista "palloja!

Fudge on muute tosi helppo tehdä, jos haluaa itse tehdä makeisia jouluksi.Purkki kondensoitua maitoa ja noin kaksinkertainen määrä suklaata ja hieman suolaa jos haluaa Maustaa voi sitten millä haluaa, ajattelin kokeilla teetä ja rosmariinia ja... Katsotaan mihin aika riittää

Fudge 

650 g  valkosuklaata
398 g kondensoitua maitoa
½ tl suolaa
Haluamasi maku: pähkinöitä, karkkia...

Kaada kondensoitu maito paksupohjaiseen kattilaan. Lisää pilkottu valkosuklaa sekä suola
Kuumenna miedolla lämmöllä, koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita massaan valitsemasi maku, esim vanilija, pähkinät... ja levitä tasaiseksi levyksi leivinpaperille ( n 20x30 cm). Anna jäähtyä ennen paloittelua

Päivä musiikkiakin pohdin hetken. Frosty the snowman on hieman rikkisoitettu, samoin Feliz Navidad, josta en oikein koskaan ole pitänyt. Se kuitenkin sai minut miettimään Mariah Careytä ja hieman vähemmän soitettua Fall in love at Christmas

Hyvää adventtiaikaa!



lauantai 30. marraskuuta 2024

Jouluaakkoset E

 Marraskuu päättyy.

Tämä syksy on mennyt jotenkin hurjan nopeasti, juurihan oli kesä. 

Vaikka eineslaatikot ovatkin joulupöydässämme vuodesta toiseen, päädyin kuitenkin etikkasilliin. Sitä teki sekä mummi että isä ympäri vuoden, nykyään äiti huolehtii, että saamme kunnon silliä joulupöytään. 

Muistan edelleen, miten mummi haki Hakaniemen hallista kunnon tynnyrisilliä, isän kanssa sitä haettiin Eka-Marketista myöhemmin sitten Cittarista. Niitä sitten opettelin perkaamaan ja tekemään silliä. Äiti ostaa nykyään valmiita fileitä. Ihan yhtä hyvää silliä niistäkin tulee.

Päivän linkit menevät erikoisruokavalioihin. Laktoositonta ruokaa en nykyään pidä kovin erikoisena asiana, olenhan minä tämän ongelmani kanssa elänyt kohta 40 vuotta. Nykyään lähes kaiken saa laktoosittomana, toisin kuin ennen. Joulupöydästämme löytyy nykyään myös gluteenitonta ruokaa tarvitsevia. Ja kasvisruokaa suosivia, mutta sitäkään en pidä erikoisruokavaliona. Siispä linkit gluteenittomiin tarjottaviin. Suolainen jouluhalko ja jälkiruoaksi vaikka puolukka-kinuskipaloja

Etikkasilli

1 rasvasilli
1 sipuli
1 dl Väkiviinaetikkaa
vettä
½ dl sokeria
15 maustepippuria
laakerinlehti

Perkaa silli ja fileoi se. Leikkaa fileistä paloja, n. 1,5 cm leveitä. Lado palat korkeaan lasipurkkiin. Lisää mausteet. Kuori ja viipaloi sipuli. Lado sipuli sillin päälle. Laimenna etikka n 1:10 ja kaada seosta niin että sillinpalaset ja sipuli peittyvät. Siirrä jääkaappiin maustumaan. 

Päivän lauluksi valitsin Carolan En stjärna lyser så klar.

Rentouttavaa lauantaita!




perjantai 29. marraskuuta 2024

Jouluaakkoset D

Työviikko lähestyy loppuaan ja joulukuukin on nurkan takana!

Jospa tänään etsisi esille adventtikynttelikön ja katoisi minne voisi mennä laulamaan sunnuntaina Hoosiannan. 

D oli joulun kannalta hieman haastava kirjain, mutta päädyin "auki-kekseihin. Kummitätini opetti, että niiden nimi on sellainen, Domino-keksin kun voi aukaista kiertämällä sen kahteen osaan. Dominot eivät ole suosikkejani, perheemme pikkuinen taas rakastaa valkoisia Dominoja, eli niitä alkuperäisiä, itse pidän eniten piparkakkuversiosta, enkä siitäkään erityisen paljon. 

Juustokakun pohjana ne kuitenkin ovat loistavia. Domino-keksit siis. 

Päivän linkkinä saatte Annin Uunissa Daim-reseptin.

Ja kakkuresepti on dominokekseille muokattuna Valion sivuilta. 

Daim kakku Domino pohjalla

75 g laktoositonta voita
"pötköllinen" Domino-keksejä, maun valitset itse

4 liivatelehteä
3,3 dl laktoositonta kuohukermaa
600 g Viola vanilja tuorejuustoa
200 g Daimia rouheena
½ dl laktoositonta maitoa

Pistä liivatteet pehmenemään kylmään veteen
Pingota leivinpaperia irtopohjavuoan pohjalle. Murusta keksit ja sekoita ne voisulaan. Taputtele seos vuoan pohjalle. Vaahdota kerma, sekoita tuorejuusto ja Daim-rouhe, Kuumenna maito kiehuvaksi. Valuta liivatteista vesi ja sulata ne kuumaan maitoon. Vatkaa maito juustoseokseen. Sekoita joukkoon kermavaahto. Kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä 4 tuntia kylmässä. Koristele haluamallasi tavalla. 

Päivän laulu on oikeastaan aika selvä asia. Mietin toki hetken Zelmerlövin December kappaletta, mutta alla oleva on vaan niin tärkeä minulle ja siskolleni. Jöback: Decembernatt

Hauskaa viikonloppua!


torstai 28. marraskuuta 2024

Jouluaakkoset C

 Colemans sen olla pitää!

Isäni aikoinaan valitsi sinapit jouluksi, kunnes aloimme tehdä sitä itse. Tavoitteena oli päästä lähelle "Tant Eevin" sinappia. En muista kyseistä tätiä, enkä kyllä hänen sinappiakaan, mutta ikinä emme ihan päässeet siihen, miltä sen kuului maistua. Kehittelin sinappireseptiäni vuosia, onnistumatta löytämään Eevi-tädin makumaailmaa. Hyvää sinappini kuitenkin kuulemma on. Isäni halusi sitä jouluksi pöytään ja naapurillemme teen edelleen jouluksi purkillisen. Toki tuon sitä omaankin pöytäämme, haluan sitä itse kinkkuni päälle. 

Variaatioita sinapilla on paljon, milloin maustettu milläkin, eri alkoholeilla, valkosipulilla, chilillä... Perusresepti on kuitenkin pysynyt samana. Ja sinappijauhe on Colemansin. Muut eivät kelpaa, kokeiltu on.

Päivän linkkinä on crème brûlée, jouluisena versiona Helsingin Sanomien reseptillä. Isä luki "Stadarin" aina kannesta kanteen ja joulun alla sitten sain Hesarsta leikeltyjä reseptiä, vinkkinä siitä mitä voisimme kokeilla uutena joulupöydässä. .

Ullan Joulusinappi

3/4 dl Colman's sinappijauhetta
1/2 dl vehnäjauhoja
n. 1 dl kiehuvaa vettä
1 tl suolaa
4 tl sokeria
½ dl laktoositonta kermaviiliä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vettä kunnes seos tuntuu hieman löysän puoleiselta. Sekoita joukkoon kermaviili. Mausta haluamallasi tavalla. Purkita. Anna maun tasoittua parin päivän ajan.

Päivän laulu on Barbra Streisandin Christmas Mem'ries.

Olkoon torstainne toivoa täynnä!



keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Jouluaakkoset B

Tänään olen, tietoisesti, tuplabuukannut itseni.

Oikeastaan pitäisi olla kuorossa harjoittelemassa joululauluja, mutta päätin lähteä ystävän kanssa elokuviin. Aivan liian harvoin ehdin nykyään tapaamaan ystäviäni, joten kun voitin elokuvaliput, päätin hyödyntää mahdollisuutta. Toivottavasti elokuva on hyvä, seura ainakin on, sen tiedän!

Meidän joulupöydässämme on ollut vaikka ja mitä laatikoita, oma suosikkini on lanttu, mutta uudemmista tulokkaista bataattilaatikko on tullut jäädäkseen. Kun äänestimme laatikoista, yritän joka vuosi epätoivoisesti vähentää ruokaa pöydässä, mutta kun meitä on monta, on jokaisella omat suosikkinsa, bataatti tuli useammasta suusta. Perunalaatikko ja makaronilaatikko on tiputettu pois, vaikka perunallakin taitaa olla oma puolestapuhujansa. 

Laatikoiden suhteen olen laiska. Joskus tein itse, alusta loppuun, sitten siirryin sosepohjiin, mutta palasin "meidän äiti tekee teidän laatikot" linjalle. Jatkojalostamme suosikkilaatikoitamme kinkun paistinliemellä, muskotilla, voilla ja kermalla. Ja toki laatikoiden pitää olla tietyn valmistajan. Bataatin kohdalla se on toistaiseksi ollut "ostan mitä löytyy", toivottavasti tämäkin vakiintuu kauppojen valikoimissa ja pääsen valitsemaan perheeni suosikkia. Itse en oikein ole bataattiin ihastunut. Missään muodossa. Olen liian ihastunut perunaan. Bataattilaatikkoa teimme kerran Maku-lehden reseptillä. 

Päivän linkkinä tarjoan brownie reseptin. En ole tätäkään kokeillut, mutta vaikuttaa kivalta. 

Bataattilaatikko

1 kg bataattia
2 dl kuohukermaa
½ dl korppujauhoja
½ dl siirappia
1 muna
1 tl suolaa
½ tl inkivääriä
¼ tl valkopippuria
¼ tl muskottipähkinää

Pinnalle
1 rkl korppujauhoja
2 rkl voita

Kuori ja lohko bataatit. Keitä palat kypsiksi. Valuta vesi pois ja survo bataatit. Lisää loput aineet ja vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi. Kumoa bataattiseos voideltuun uunivuokaan. Ripottele päälle korppujauhoja ja voita nokareina

Kypsennä 175-asteisessa uunissa noin tunti.

Päivän lauluksi valikoituu hieman vähemmän jouluinen Bella Notte. Kaunotar ja Kulkuri on lempielokuviani ja onhan tämä kohtaus aina välillä Samu Sirkan joulutervehdyksessä. Siispä se on jouluinen!

Stressitöntä keskiviikkoa toivotellen.



tiistai 26. marraskuuta 2024

Jouluaakkoset A

Perheemme perinteinen nettijoulukalenteri on tauolla.

Kuten mainitsin, meille tärkeä henkilö on poissa ja inspiraationi joulun suhteen on aika pyöreä nolla. Joulu tulee kuitenkin, oli minun inspiraationi taso mikä tahansa, joten päätin pitää kiinni traditioista ja niihen toki kuuluu ruoka suurena osana. Törkeintä kuitenkin on saada istua alas perheen kanssa ja nauttia toistemme seurasta. 

Päätin toteuttaa tänne jouluaakkoset, edellisestä kerrasta on jo aikaa. Samoja ruokiahan tässä varmaan esitellään,  ensimmäisenä Appelsiinigraavattu lohi. Kuten totesin, traditiot ovat tärkeitä! Jotta ehtisin saamaan jokaisen kirjaimen esiteltyä aattoon mennessä, aloitan jo tänään. 

Toivottavasti joku, jolla ehkä myös on joulutunnelma kateissa, saa tästä inspiraatiota, 

Minun A:ni on appelsiinigraavattu lohi. Meillä on graavattu whiskeyllä, punajuurella, ginillä, havuilla, mutta perinteinen ja appelsiini päätyvät vuodesta toiseen joulupöytäämme. 

Päivän linkkinä tarjoan Amerikkalaisen piparijuustokakun. En ole tehnyt, mutta ehkäpä kokeilen tätä jossakin vaiheessa

Appelsiinigraavattu lohi

n 1 kg lohifilettä kahtena palana
juoksevaa hunajaa ohuelti, niin että kalan pinta peittyy
1-2 luomuappelsiinia: kuoret+mehu
timjania tuoreena tai muutama ruokalusikallinen kuivattuna (niin että sitä on siinä kalan pinnalla)
n. 1 dl ruokasuolaa (reippaasti pinnalle)
mustapippuria maun mukaan

Kaikki mausteet kalan pintaan. Lohipalat pinnat vastakkain pussiin ja mehu kaadetaan mukaan.
Siirrä pussi jääkaappiin. Pussia käännellään muutamia kertoja päivässä Saa mielellään tekeytyä 2 päivän ajan.

Alla vielä Rajattoman versio Arkihuolesi kaikki heitä laulusta.Se on hyvä neuvo, heittää arkihuolet pois ja rentoutua hetken verran.

Inspiroivaa tiistaita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...