Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. marraskuuta 2021

Kohta olisi aika sytyttää kynttilä

 Olen tässä pohtinut adventtikynttilöitä.

Kynttilöiden sytyttäminen adventtisunnuntaisin on ollut traditio maassamme 1900-luvun alkupuolelta. Tiesittekö muuten että kynttilöillä on oma merkityksensä?

Ensimmäisenä adventtina sytytetään toivon kynttilä. Toisena adventtina sen rinnalle sytytetään rauhan kynttilä. Kolmantena adventtina toivon ja rauhan kynttilät saavat rinnalleen rakkauden kynttilän. Neljäntenä adventtina, kun joulu on jo aivan ovella, syttyy toivon, rauhan, ja rakkauden kynttilöiden kaveriksi vielä ilon kynttilä.

Lähde: Kirkko ja Kaupunki

Minun kynttiläni ovat lähes joka vuosi olleet valkoisia, tosin viime vuonna ne olivat valkoisesta,vaaleanpunaisen kautta ihan syvän tummanpunaiseen. Isoja pöytäkynttilöitä, koska tykkään poltaa niitä ihan päivittäin, eikä kruunukynttilästä riitä silloin iloa neljäksi viikoksi. 

Amerikassa taas kynttilöitä tuntuisi olevan viisi: kolme violettia, liturgisten värien mukaan katumuksen ja syntien tunnustamisen väri. Kuulema nykyään käytetään myös tumman sinistä väriä kynttilöissä. Violettti kynttilä on käytössä ensimmäisenä adventtisunnuntaina, toivon kynttilä myös USAssa. Toinen adventtisunnuntai on sitten Betlehemin kynttilä, valmistautumisen kynttilä. Neljäntenä adventtisunnuntaina on myös violetti kynttilä, sillä kertaa enkelin kynttilä, eli rakkauden kynttilä. Näissäkin siis pientä variaatiota meihin verrattuna. 

Kolmantena adventtisunnuntaina sytytetään pinkki kynttilä, eli paimenen kynttilä, ilon kynttilä. Punainen olisi tulen, veren ja tunnustuksen väri meidän liturgisten värien mukaan. 

Keskellä adventti kranssia on sitten valkoinen kynttilä, ilon, kiitoksen, puhtauden ja autuuden väri. Uskoisin että se sitten sytytetään jouluna. 

No, minä nyt pysyn tässä kotimaisessa perinteessä, neljä kynttilää siis otan käyttöön. Ei tarvitse pohtia koska sytyttäisin viidennen.

En oikein ole keksinyt minkälaiseen ratkaisuun päätyisin tänä vuonna ja sitten törmäsin Facebookissa muumimukeihin. Tunnustan että naurahdin, ideahan olisi hauska, mukejakin olisi riittävä määrä saatavilla. 

Kuva Minamuggar.se


Kynttilät vaan näyttävät kovin pieniltä noissa ja vaikka tuo sammal olisi miten tahansa käsitelty palamattomaksi, niin minua hirvittäisi, Lähinnä ehkä sen takia, että tuossa on aika lyhyt tuo polttoaika ennen maastopalovaaraa. 

Joten muumimukini saavat edelleen toimia kahvimukeina.

Boozt.com sivustolla oli kivan näköinen kynttilä, sen voisi tehdä itse, jos olisi reipas ja aloittaisi projektin vielä tänään.  Jospa ensi jouluksi, tänä vuonna en halua, vaikka tarvikkeet olisikin kotona. Ihan vaan siksi, että Isi tuli taas kummittelemaan, teimme hänen kanssaan vastaavanlaisia kynttilöitä aikoinaan.

Boozt.com

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Ensimmäinen adventtisunnuntai

Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita!

Tänä vuonna olen poissa kotoota, enkä pääse kirkkoon laulamaan Hoosiannaa, enkä edes sytytä sitä ensimmäistä kynttilää. Ei voi mitään, joskus on pakko tehdä valintoja.

Koska nyt kynttilöistä tuli puhe, voin paljastaa että tein vessaan joulukalenterin. Idean löysin jo aikoja sitten netistä, olin vaan unohtanut. No, eräänä iltana, hampaita harjatessa osui tuoksukynttilä silmääni ja muistin mikä idea on jäänyt toteuttamatta. Eikun tuumasta toimeen.

Tämä on maailman nopein tehdä, joten vielä ehdit!

Tarvikkeet:
Lasissa oleva (tuoksu)kynttilä. Omani on Ikean jäätelöntuoksuinen
Paperia
Tulostin tai kynä ja viivotin
Sakset
Liimaa

Minä tein ruudukon 6x5 ja kirjoitin yläriville kuukauden nimen ja loppuruutuihin numeroita ja Hyvää Joulua. Sitten tulostin. Ja leikkasin "kuvan" irti.



Liimasin lasiin. Valmis. Kovin paljon helpommaksi ei askartelu voi muuttua.

Kynttilän viereen vielä kynä, että saa pistää rasteja "ruutuihin".

Jos et itse halua leikkiä viivottimella tai tietokoneella, voin toki pistää sähköpostitse tuon oman pohjani tulemaan.

Kotiseurakuntani antoi joulukuulle "tehtävälistan". Päivän tehtävä:

"Sytytä kynttilä ja rauhoitu hetkeksi sen ääreen"




sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Joulukuun toinen

Ensimmäinen adventtisunnuntai.

Uusi kirkkovuosi alkaa ja perinteisesti myös Jouluradion pitäisi aloittaa keskiyöllä lähetyksensä. Hoosiannalla luonnollisesti. Kaikki kuitenkin muuttuu, tosin ei välttämättä paremmaksi, joten Jouluradiokin on soinut jo kauan. Nähtäväksi, tai oikeastaan kuultavaksi, jää, kajahtaako Hoosianna 0.00 radiosta.

Olin ajatellut viritellä tälle vuodelle kelluvat adventtikynttilät, mutta kun aloin miettiä tätä vesikoristelua totesin ettei ole kovin paloturvallinen ratkaisu kuitenkaan.

Kuva: Pinterest
Olisin tietysti voinut myös toteuttaa idean ilman koristeita, laseissa, onhan noita vajaita lasisarjoja tänne siunaantunut vuosien varrella. Tulisi niillekin laseille käyttöä.

Kuva: Pinterest
Koska tämä joulukuu kuitenkin pääsi yllättämään minut, olisin ehkä ehtinyt toteuttamaan tällaisen minimalistisen joulukalenterin, sen muuten ehtii vieläkin toteuttaa! Jos vaan sattuu olemaan tuoksu- (tai tuoksuton) kynttilä lasissa ja paperia ja kynä. Ja pari tippaa liimaa. Tai teippiä. Tai sitten ihan vaan steariinia. Tai jos, paperin puuttuessa, kirjoittaa suoraan lasiin.

Kuva: Pinterest

Päädyin kuitenkin käyttämään kesällä alennusmyynnistä hankittuja kynttilöitä. niitä näytti muuten  vieläkin olevan Clas Ohlssonilla myynnissä. Tosin ei alennuksessa. Ainakaan pari viikkoa sitten. 

Koristeeksi kynttilöille, hetkellisesti, tänään koiralenkiltä löytämäni oksa. Tuo varmaan kuihtuu muutamassa päivässä, mutta ehdin sitten hakemaan käpyjä tai jotakin muuta koristeeksi. Tai sitten ein koristele ollenkaan. Juuri nyt saa tuo oksa muistuttaa minua orjantappurakruunusta. Vaikka ei piikikäs olekaan.

Sytyikö kynttilä sinun kodissasi?


P.S. Soihan se




keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Hymyä huuleen

Kyllä ihminen voi olla pienestä onnellinen!

Olen jo parikin talvea ihaillut erästä lyhytyä kaupoissa. Esittelin sitä miehelleni, joka tyrmäsi lyhtyni täysin. Ei vaan ollut hänen makuunsa. Siispä en ostanut lyhtyäni...kaksi vuotta sitten.

Viikko sitten kävin lempikaupassani ja huomasin taas katselevani "lyhtyäni". Ja kun kaikki lyhdyt sattuivat olemaan tarjouksessa, en vaan voinut vastustaa kiusausta. Ostin lyhtyni!


Tunnustan ettei tähän kotiin tarvittu uutta lyhtyä. Mieheni oli myös sitä mieltä, että jos olen, ihan itse, halunut mustan koukun seinääni, enkö edes voinut ostaa lyhtyä joka on saman värinen? No en, kun tuo valkoinen on minun lyhtyni! 

Tosin ajattelin ensin että pistäisin sen "portaalle" seisomaan, mutta koska epäilen että se jää jossakin vaiheessa auton alle jos se siinä tönöttää, niin ripustin sen koukkuunsa. Ei kukaan pimeällä näe että lyhty on väärän värinen. Eihän?

Ostin samalla ledvalot lyhtyyni, valosarjatkin olivat tarjouksessa, mutta koska mieheni ei innostunut projektistani, enkä saanut sähköä sarjalleni, pistin lyhtyyni perinteisesti kynttilän. Kuvan ottamisen jälkeen tuonne on vielä lisätty sammalta ja tekemäni lehtiruusut.   

Lyhty oli todellakin hankkimisen arvoinen, hymyilen joka kerta kun näen sen!


tiistai 30. joulukuuta 2014

Lisää kynttilöitä

Kerronkin jo tyttäreni tekemistä kynttilöistä.

Ihan yhtä luova en itse ollut, mutta päätin tehdä kynttilöitä minäkin. Tosin minä päätin käyttää kierrätettyä massaa, eli vanhoja kynttilöitä. 

Sulatin kynttilänjämät tarkoitusta varten hankitussa metallikannussa joka sai olla kiehuvaan veteen upotettuna kunnes steariini oli sulanut. Kuvan kannu on Ikeasta ja minusta se on näppärä kun tuon kahvan saa kunnolla kattilan ympärille. Kuvassa sulava steariini jäi yli kun teimme sytykeruusuja jouluksi. Alunperin sekin siis on ollut kynttilänjämiä. Hyvin näkee miten paljon tummempaa sula steariini on. Jos siis haluaa värjätä massaa on syytä "liiotella"


Sulatettua massaa lisätään hieman muotin pohjalle, niin että sydänlanka saadaan kiinnitettyä. Tällä kertaa myös sydänlanka on kierrätettyä, eli vanhoista jämistä talteenotettuja lankoja, minkä takia sitä ei saanut kiinnitettyä esim teippiin tuohon keskelle. Uuden langan teippaan kiinni, eli pingotan astian yli teippiä ja kiinnitän siihen. Toki sen voi kiertää esim. kynän ympärille ja pistää kynän nojaamaan astian reunoille.


Kynttilät pistin ulos jäähtymään sillä aikaa kun sulatin seuraava värin. Tällä säällä jäähtyminen on nopeaa. Ja kuten huomaatte, muotteina on käytetty mitä kummallisimpia astioita.


Koska käytin vanhoja kynttilöitä, suosittelen toistakin Ikean huipputuotetta: pinsetit. Niillä on hyvä poimia sydänlankoja ym roskia mitä tuonne massaan kertyy kun sulattaa jämiä. Ja noita suojapapereita ei voi olla liikaa!


Kun massa oli sulanut oli edellinen kerroskin sen verran kiinteä että päälle pystyi kaatamaan seuraavan kerroksen steariinia. Isäni kanssa teimme aikoinaan kynttilöitä niin että astiat tuettiin "vinoon" ja kynttilät olivat kubistin toiveunia kun olivat valmiita. Nyt ei kuitenkaan ollut hiekka-astiaa minne olisin voinut nuo pistää jäähtymään.


Tein myös tuikkuja, mutta niiden kohdalla pitää kehitellä tuotetta. Pohjaan on saatava joku "tuikkusydätuki", muuten nuo sydämet hukkuvat kun steariini sulaa.


Nykyään kynttilät ovat aika pitkälti pintavärjättyjä, joten kynttiläväri tulee tarpeeseen. Vaihtoehtoisesti voi käyttää vahaliituja, jos sellaisia löytyy kaapista. Tosin näihin kynttilöihin ei lisäväriä tarvittu, mutta yksi kerros oli kyllä hyvin kalpea, eikä kultainen kuten olimme ajatelleet.


Sitä "kultaa" sen sijaan löytyi kannun pohjalta ihan kiitettävästi. Kuten totesin, atuloille on käyttöä. Tuo paperi olikin sitten oivallinen sytyke takkaan kun kaikki steariinijämät oli imeytetty siihen.


Saatuani kaikki roskat takkaan oli aika istahtaa nauttimaan. Edellisen kerran kynttilästä, nämä uudet olivat vielä ulkona jäähtymässä.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Eläinhahmoja

Sain joululahjaksi aivan hurmaavan sheltin.


Tyttäreni tietää että rakastan kynttilöitä, joten hän oli päättänyt tehdä äidilleen joululahjaksi sheltin. Isänsä avustuksella oli saanut hankittua steariinia, sydänlankaa ja värejä, joten äidin loputon varasto oli jätetty oman onnensa nojaan. 


Steariini ja värinapit sulatettiin vesihauteessa, jotakin äidin opeista on jäänyt muistiin. Turvallisuus ennen kaikkea. 


Kun massa oli sulanut ja väri oli mieluisa oli aika kaataa massaa piparkakkumuottiin. Alle kannattaa pistää voipaperia tai sanomalehtipaperia suojaksi. Tosin sanomalehdestä voi tarttua tekstiä lopputuotteeseen. Koska, ainakin meidän, piparimuotit eivät ole ihan suoria, tarvitaan lisäkäsiä pitämään muotti tiiviisti paperia vasten. Kerros kannattaa pitää ohuena jolloin se jäähtyy nopeasti ja saadaan muotti tiiviiksi.


Kun päästään suurinpiirtein muotin keskivaiheille on aika lisätä sydänlanka. 


Ihan kynttilän alaosaan saakka ei sydänlankaa kannata pistää.


Ja sitten lisätään taas steariinia. 


Massa saa jäähtyä muotissaan. Steariini vetäytyy hieman kasaan jäähtyessään. joten keskelle syntyy helposti kuoppa. Sen voi täyttää sulalla steariinilla. Kuvassa tuo kilpikonna on hieman "vajaa"


Koska äiti, kuten totesin, rakastaa kynttilöitä, steariinia lisättiin vielä "yli äyräiden", nostamalla muottia hieman, näin saatiin lisää tilaa steariinille. 


Isikin sai oman kynttilänsä!


Värejäkin saatiin muutamia erilaisia lisäämällä eri määrä ja sekoittamalla eri värinappeja massaan.


Ja malleissa vain mielikuvitus, ja äidin piparimuotit, olivat rajana.


Nämä olivat ehdottomasti joulun hitti!

Kaikki kuvat: tyttäreni, luvalla julkaistu. Tämänkin hän muisti: äiti haluaa blogiinsa.



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Adventti lähestyy

Pari viikkoa ensimmäiseen adventtisunnuntaihin.



Eilen "viritin" omat adventtikynttiläni paikoilleen. Olen ihastunut noihin Ikean valmiiksi numeroituihin pöytäkynttilöihin, helpooa ja nopeaa. Sain sellaiset ystävältä lahjaksi viime vuonna. Kynttilää voi polttaa vaikka päivittäin, silti riittää neljäksi viikoksi iloa. Ympärillä olevaa koristelua muutellaan sitten mielen mukaan, vaikka viikottain. Kuten tein viime vuonna.


Tai sitten voi koristella nuo kynttilä glitterillä, kuten täällä on tehty.

Varmaan otan tuon pyöreänkin kynttilänjalan käyttöön, voihan niitä kruunukynttilöitä "lisätä" tarpeen mukaan. Ja onhan minulla sellainen perinteinenkin kynttilänjalka adventtikynttilöille.

Valitettavasti ei täällä eteleässä ei vielä ole ollut kunnon pakkasia, en saa pihalle jääkynttelikköäni.


Tuohan on tehty maitotetraan. Ohjeen olen julkaissut aiemmin. 

Itse olen sen verran neuroottinen, etten välttämättä halua kynttilöiden ympärille mitään palavaa, Pelkään aina että kuitenkin jossakin välissä käännän kynttilöille selkäni ja ne ehtivät palamaan loppuun. Täältä löytyy kuitenkin aika hauskoja ideoita ja monet niistä täysin paloturvallisiakin. Tai niin turvallista kun nyt elävän liekin kanssa voi olla. 

Ja miltä se minun "tarjottimeneni" näyttää tässä vaiheessa? Vielähän tässä tosin ehtii askartelemaan...

Tontut löytyivät lempikaupastani tarjouslaatikosta. "Omat" tonttuni ovat vielä turvallisesti paketoituina laatikkoihinsa. Enkä usko että saan mieheni hakemaan niitä tänne alas ennen ensimmäistä adventtisunnuntaita, jos edes siihen mennessä. Joten oli hyvä syy investoida pariin uuteen. 

Onko teillä muilla kynttilät palamassa adventtina? Ja minkälaisissa asetelmissa?



sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kumman kaa?

Kävimme naapurimaan ihmekaupassa.

Oli ihan pakko, sillä sain ystävältäni ihanat adventtikynttilät joille oli pakko löytää kunnon alusta. Halusin ne nimittäin vierekkäin enkä pyöreälle vadille tai edes neliskulmaiselle. Eikä minulla tietenkään ollut sopivaa astiaa niille. Jonkinlainen kaukalokin olisi kelvannut, muttei minulla ollut sellaistakaan.

Olin jo käynyt muutamassa kaupassa, mutten ollut löytänyt mieluisaa astiaa. Olin jo päätynyt vaihtoehtoon pyrexpytty ennen kuin muistin ihmekaupan. Tulivathan kynttilätkin sieltä, missään muualla ei tuotteelle keksittäisi nimeä "Snömys", joten eiköhän ongelmaanikin löytyisi ratkaisu kyseisestä talosta? Nelikirjaiminen kauppa ei pettänyt, taaskaan.

Kotimatkalla ajattelin että koristelisin alustan sammaleella ja kävyillä, mutta enpä nyt sitten tiedä teenkö sittenkään niin. Kaupasta kun tarttui mukaan hieman muutakin, esimerkiksi miniorkkidea:


Sen sijaan emme löytäneet isännän lempituotetta, taitaa olla ensimmäinen kerta kun poistumme kaupasta ilman Ahlgren's bilar pusseja? Siihen löytyy kyllä syykin: Ruotsin suosituin automerkki oli loppuunmyyty. Tai sitten on valmistus lopetettu. Toki kyseisiä nameja olisi saanut, muttei autoina. Lähestyvät joulun kunniaksi autot olivat kuusia! Ahlgrens Bilar Jultillbehör. 

On minulla toinenkin vaihtoehto kynttiläkoristeeksi. Tai sitten hankin oasista ja pistän sammalta ja ruusuja ympärille, isäntä kun on hemmotellut minua neljälläkymmenellä tummanpunaisella. Tämä yksi joutui erilleen koska oli katkennut kotimatkalla.


Joten nyt tarvitsen apuanne. Kumpi versio on parempi? Vai menenkö sittenkin etsimään sammalta metsästä?


sunnuntai 2. joulukuuta 2012

EFiT 2

12.30:

Hundarna fick njuta av vintervädret, var och en på sitt sätt: gamlingen satt i famnen och vägrade delta i fåntrattarnas lek


Koirat nauttivat talvisäästä. Tosin vanhus kieltäytyi osallistumasta pelleilyyn ja istui omistajansa sylissä ihmettelemässä nuorison käyttäytymistä.

13.30:

Projekt julskiva framskrider. Idén från Tomtens dotter. Otroligt hur mycket tid det kan ta att välja ut låtar...


Mietin mitkä joululaulut tahtoisi "kaikkien aikojen joululevylleni" Ei ihan helppoa tehdä tällaisia suuria päätöksiä. Varsinkin kun levyn pitäisi kuvata koko perheen makua. Sika ei silti päässyt mukaan. 

14.30

Vi firade farsdag "lite försenat" så pappas paket måste levereras.


Isänpäivää vietettiin hieman jälkijunassa, toimitimme lahjan perille tänään. 

15.30

Föräldrarna bjöd "hela släkten" på lillajul. Det fanns "Vaaris potatismos" vilket är den bästa mos som finns, enligt mina barn. Vad jag åstadkommer är en blek kopia. Därutöver traditionell julmat med lådor och skinka och kalkon och...


Vietimme pikkujoulua vanhempieni luona, Vaarin perunamuusi oli, taas kerran, varsinainen hittituote. Muusikattilakin nuoltiin, ainakin melkein. Muusin lisäksi nautimme perinteisistä jouluruoista kuten kalkkunasta ja kinkusta. 

16.30

Vi bestämde oss för att vara duktiga döttrar och gick ut med mammas hundar. Det är definitivt vinter, trots mössa och vantar var jag en istapp när jag kom in. Det sprakade riktigt välkommande i brasan när vi kom in.


Äidin koirat pääsivät lenkille, mutta limme ihan umpijäässä kun pääsimme sisälle. Vaikka myssy ja hanskat olivat käytössä. Onneksi äiti oli pistänyt takkaan tulen.

17.30

Man märkte att barnbarnen hade kommit på besök, soffbordet svämmade över av diverse böcker och färgpennor.


Lapset eivät ehtineet kovin kauan olemaan vierailulla ennen kuin sohvapöydälle oli kertynyt näyttävä kirja- ja kynäkokoelma. 

18.30

Det lyckades! Min adventsstake av is var riktigt rolig, tycker jag själv i alla fall!


Onnistui! Ei kai tarvitse sen enempää selitellä?

perjantai 30. marraskuuta 2012

Paukkukoot pakkanen

Tulihan se talvi sieltä...taas.

Toisen kerran tänä vuonna olen ollut hieman huolissani tuolla tiellä. Edellisen kerran kun liukastelin kesärenkailla lumisateessa, tänään lähinnä puuttuvan näkyvyyden vuoksi. Muutenhan tuo ajokeli oli talvinen, mutta tuisku ja pyry sekoittivat aika pahasti maisemat. Tai ehkäpä lähinnä hävittivät kaistat moottoritieltä. Välillä ihmettelin olenkohan menossa Turun suuntaan Helsinkiin vievällä kaistalla. En sentään, mutta hieman haastellinen tuo keli oli. Viime kerrallakin ajokeli oli talvinen, mutta varustus aivan väärä silloin. Nyt oli sentään nastat renkaissa.

Pakkanenkin on muuttunut purevaksi päivän mittaan, suorastaan sormet jäätyivät kun siirsin ostokseni kärrystä autooni. Ja siitä se ajatus sitten lähti... vai miten he siinä mainoksessa sanovatkaan?

Sunnuntaina on ensimmäinen adventti ja olin jo aikoja sitten päättänyt että pihakynttelikkö olisi kaunis. Kun nyt nuo pakkasetkin osuivat kohdalle niin pakkohan tätä on yrittää: jäästä tehty adventtikynttelikkö!

Otin tyhjän maitotetran ja teippasin sen "pystypään" litteäksi. Pitkälle sivulle 4 reikkää ja kolmeen niistä kynttilät seisomaan. Neljännestä kaadoin vettä purkkiini. Sitten se neljäskin kynttilä paikalleen ja eikun ulos pakkaseen. Sunnuntaihin mennessä pitäisi jäätyä. Sitten vaan revin tuon maitopurkkini pois ja sytytän sen ensimmäisen kynttilä. 






keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Välillä numeroita

Päätimme hieman askarrella lasten kanssa. 

Tai siis minä päätin, lapset toteuttivat. Rakastan jouluna kynttilöitä ja yleensä minulla onkin kalenterikynttilä. Nyt päätin että teemme adventtikynttilän samalla periaatteella. 

Tämä ei montaa minuuttia vie, lapset ovat todella näppäriä ja nopeita. Eikä tarvikkeetkaan ole kovin kalliita hankkia, kynttilän ostin ruotsalaisesta huonekalujätistä, ne ovat edullisia ja palavat ihan kauniisti. Pahvi on kierrätysmateriaalia, Fazerin marjapiirakat, ne alumiinivuoassa olevat, on pakattu pahvipalasen päälle. Nuppineuloiksi valitsin sellaisia paidoista talteen otettuja, tosin nykyään paidoissa taitaa olla muovinipsuttimia? Liimaa, kiillehilettä sakset ja kynä. Jos siis osaa piirtää ne numerot itse.
Minä en osaa tehdä kauniita, samankokoisia numeroita, joten pyysin tietokoneelta apua. Alla mallit, ihan vapaasti käytettävissä. 


Tämä on oikeasti helppoa ja nopeaa: Aikaa taisi mennä 10 minuuttia, jos edes sitä. Numerot leikattiin pahvista, pintaan liimaa ja päälle hilettä. Tai sitten ostaa valmista hileliimaa kaupasta. Nuppineula numerosta läpi ja kuumennus liekissä ja sitten nuppineula kynttilään. Valmis. 

Nyt pitää vaan odottaa adventtia.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...