Olen pyrkinyt manaamaan tällä aavetarinalla esiin erään aatteen hengen,
joka ei saa suututtaa lukijoitani
sen enempää itseensä, toisiinsa, jouluun kuin minuunkaan.

Kummitelkoon se lempeästi heidän kotonaan,
älköön kukaan sitä karkottako.


Uskollinen ystävänne ja palvelijanne,

C.D.


Joulukuussa 1843.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat (alkoholi). Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat (alkoholi). Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuu

Ensimmäinen luukku on avattu.

Surusta huolimatta, elämä jatkuu ja askel kerrallaan alan valmistumaan jouluun ilman Isiä. Tänään aukesi ensimmäinen luukku, myös partiolaisten kalenterissa. Aika hassua kun luukusta ei paljastunutkaan kynttilä, pitkästä aikaa ensimmäinen adventtisunnuntai on vasta 3. päivä. Tämä on itse asiassa myöhäisin ajankohta, ensimmäinen adventtisunnuntai voi olla jo 27. marraskuuta.

Kokit ja Potit adventtikalenterissa oli tänään hattarakuoharia

Itse tein muutama viikko sitten glögikuoharia. Oikein hauska idea, jonka sain melontakaveriltani.

Glögikuohari

Marlin glögitiivistettä
pullollinen (alkoholitonta) kuohuviiniä

Kuohuviinilasin pohjalle loraus glögitiivistettä. Päälle jäähdytettyä kuohuviiniä.


Glöggskumppa

Marlis glöggkoncentrat
1 flaska (alkoholfritt) skumvin

Häll en slurk glöggkoncentrat i ett champagneglas. Fyll på med skumvin.


torstai 2. heinäkuuta 2015

Joululahjatunnelmissa

Lainasin kirajstosta joulukirjan.

Tämä on oivallinen aika lainata näitä joulukirjoja, sesonki kun ei ole kuumimmillaan niin sanotusti. Tällä kertaa matkaan tarttui Lotta Kühlhornin kirjoittama  Lottas Jul. Syy siihen että kirja pääsi ihan tänne asti oli resepti jonka löysin kirjasta. Muuten tuo kirja ei kovin kummoinen minusta ollut, perusaskartelua lähinnä.

Tämän tuotteen sesonki kun on juurikin nyt! Kirjan tekstin mukaan kuusenkerkät ovat parhaimmillaan n. 4-8 cm pituisina. Ja muistutuan: jokamiehenoikeus ei anna lupaa nyppiä naapurin kuusia, joten omasta takaa pitäisi kuusi löytyä. Sinäänsä joulukuusikin voi tehdä uutta kasvua, joten hyvällä tuurilla tammikuussakin pääsee alkoholin jatkojalostushommiin.

Koska likööri säilyy noin 2 kuukautta jääkaapissa (tekstin mukaan) kerkät voi pakastaa. Kerkät rasiaan ja päälle tilkka vodkaa, edelleen kerron mitä kirjassa neuvotaan, ja likööri tehdään sitten loka-/marraskuussa.

Mikäli joku kuitenkin haluaa kokeilla jo nyt, käännän reseptinkin tänne odottelemaan.

Kuusenkerkkälikööri

n. 25 kuusenkerkkää
1 pullo vodkaa
(koko jää mysteeriksi)
1,2 dl sokeria
½ dl vettä

Lisäksi tarvitaan:
sauvasekoitin, kannellinen lasipurkki, suppilo, suodatinpussi, tyhjä, korkillinen pullo.

Huuhtele ja kuivaa kerkät huolellisesti. Kaada tilkka vodkaa kerkkien päälle ja jauha ne jauhoksi sauvasekoittimen avulla. Kaada loput vodkasta seokseen. Kaada seos lasipurkkiin ja sulje purkki tiiviisti. Anne tekeytyä huoneenlämmössä 12 tuntia. 
Sekoita vesi ja sokeri kattilassa. Kuumenna sekoittaen kunnes sokeri on sulanut. Anna jäähtyä.
Siivilöi vodka puhtaaseen pulloon ja kaada sekaan "siirappi". Sulje pullo huolellisesti ja sekoita kunnolla. Likööri säilyy n. 2 kk jääkaapissa säilytettynä. 


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Lisää glögiä

Olen mainoksen uhri.

Aika monessa paikassa on kehuttu Dufvenkrooks Vinglögg'iä, joten pakkohan pullollinen oli hakea Alkosta. Valmistaja on Herrljunga, cidereistä ainakin pidän.

Tuoksu oli hyvin perinteinen, mausteinen punaviiniglögi.

Maku on juurikin perinteinen glögi, mutta mausteita on käytetty aika reilusti. Hieman neilikkainen jälkimaku tällä oli, joten ihan täydellistä ei tämäkään ollut. Mutta kuitenkin paljon parempaa kuin Loimun vuosikerta. Ja hintakin puolet (no melkein ainakin) siitä.

Hinta-laatusuhde oli loistava kun vertaa moneen muuhun glögiin, joten ei hassumpi tuttavuus noin kaiken kaikkiaan.


lauantai 1. marraskuuta 2014

Loimuavaa

Loimu 2014 on korkattu.

Odotukseni olivat korkealla, vai mitä sanotte Chilestä tuodusta cabernet sauvignon punaviinistä joka on maustettu karhunvadelmilla, kanelilla ja neilikalla. Eihän se voi olla muuta kuin täydellistä?

Alko kuvailee tuotetta tällä lailla: Tummanpunainen, karhunvatukkainen, kuningatarhilloinen, kevyen glögimausteinen, runsas, lämmin. Tuon hillon löydän mausta. Tai siis ainakin hillon makeuden. Tämä on jo äklömakeaa. Glögimausteet löytyät, jopa hieman tunkkaisesta, tuoksusta. Muuten tämä maistuu lähinnä voimakkaasti jollekin. Ei ainakaan karhunvadelmalle, olisiko sitten se kuningatarhillo, joka hajusta päätellen on ollut purkissaan hieman liian kauan. 

Olin ihan varma että Loimun mustikka (2010) on kohdannut voittajansa. Joko aika on kullannut muistot, tai sitten on pakko tunnustaa: olin väärässä.




Annoin tämän hieman jäähtyäkin, mutta eipä se parantanut makua. Taidan pistää hieman kuumaa vettä sekaan, jospa se hieman veisi tuota makeutta?

En nyt vaan keksi mitään kovin poitiivista sanottavaa tästä tuotteesta. Tai no, onhan pullossa pöllö, se kai on kovin trendikästä tällä hetkellä? Pitää katsoa viitsinkö edes kokeilla Blossaa, laventeli ei oikein ajatuksena innosta, tosin, innostuminen ei tuottanut tulosta ainakaan tämän tuotteen kohdalla.  


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...