Olen anteeksipyynnön velkaa.
Eilen väitin että kokoonnumme pari kertaa vuodessa viettämään joulua. Jouluna ja pääsiäisenä. Kuinka itsekeskeinen olenkaan. Rakas siskoni huolehtii että saamme ruokaa vappuna! Eikä hän todellakaan, isosiskonsa tapaan, pyydä koko kylältä apua, vaan hemmottelee meitä ihan käsittämättömän ihanilla herkuilla. Sen kun istahtaa valmiiseen pöytään nauttimaan!
Nöyrin anteeksipyyntöni rakkaalle siskolleni, hän ei hehkuta omaa täydellisyyttään blogissa, joten hehkutan nyt minä häntä sitten edes yhdellä lauseella! Ja jos saamme aikaan oikein hehkutusryöpyn joko tänne tai naamakirjaan, ehkäpä hän suostuu paljastamaan ihanan pätkispashansa ohjeen? Ja voin hehkuttaa häntä ihan omalla päivityksellä täällä!
Naamakirjasta puheen olleen, eilen linkitin jutun Finduksen matokaloista. Siitä inspiroituneena päätin tarjota perheelle paneroitua kalaa. Ilman matoja!
Taas kerran, arkiruoan tekeminen ei ole vaikeaa tai edes aikaa vievää, nopeammin nämä valmistuivat kuin pakaste eineskalamötikät. Ja lupaan että maistuvat paremmalta.
Jos on oikein viitseliäs niin nuo voisi täyttää esim. aiolilla, mutta tällä kertaa laiskotti. Ja oli nälkä!
Paneroidut kalat
noin kilo kalafilettä (ahven, siika tms vaalea kala)
2 dl korppujauhoja (tätä tekee helposti itse kuivuneesta leivästä)
mausteita maun mukaan, minä käytin uutta lempimaustettani eli
Forest blend (Santa Maria)
Seafood & fish (Santa Maria)
1 kananmuna
Voita paistamiseen
Riko kananmunan rakenne. Sekoita mausteet korppujauhoihin. Käännä kalafileet ensin kananmunassa, sitten korppujauhoissa. Paista pari minuttia /puoli. Eli kun kala alkaa muuttua vitivalkoiseksi "yläpuolelta" on aika kääntää file.
Minä pidin fileet lämpiminä asettamalla astian perunakattilan päälle kun keitin perunoita lisukkeeksi.