Vietimme lokakuussa perinteistä mökkiviikonloppuamme.
Tänä vuonna hyvin erilaista viikonloppua, sillä yksi neljästä on poissa. Yritimme kuitenkin pitää traditioista kiinni, vaikka se hyvin vaikeaa olikin. Kävimme kuitenkin siskoni kanssa hakemassa "vuoden glögit" ja maistelimme niitä sitten viikonlopun aikana äitimme kanssa.
En tiedä vaikuttiko mielialamme, seurassa kun ei ollut mitään valittamista, mutta yksikään glögeistä ei ollut suosikkimme.
Juhlaglögi ei ole mikään uutuus, mutta siitä on aikaa kun olimme sitä maistelleet. Tuomio oli siskoltani tyly: Villasukka ja saippua makuna. Äitini toki päätti, että tämä oli hänen suosikkinsa sinä iltana kun tätä maisteltiin, minusta alkoholi valtasi liikaa tilaa maussa.
Talvinen Minttu-Suklaan pullo oli minusta epäonnistunut, joskin erottui toki porukasta selvästi. Haju oli parfyymimainen, mutta jälkimaku ihan ok, kyllä sen minttusuklaan sieltä löysi, mutta ei se mikään huipputuote ollut.
Rockyn Mustikkapiirakka oli se jota itse odotin eniten, mutta haju oli aika karmiva, maku sentään hieman parempi, vaikka eräs raatilainen väitti sen maistuvan homeelle. En aio ostaa toista pulloa tätäkään.
Glühwein oli vaan tylsä, mutta ihan tyypillinen lämmin viinijuoma toki.
Blossa oli taas kerran vaaleaa, mikä jo lähtökohtaisesti laskee odotuksiani. Kun makuna vielä whisky niin tiesin etten tule pitämään siitä. Ei kukaan muukaan raatilaisista ihastunut.
Loimu haisi siskoni mukaan Palmoliven suihkusaippualle. Hän oli ehkä oikeassa, hieman keinotekoinen vivahde hajussa oli. Mesimarja ja mustikka piti löytyä mausta, en osaa sanoa löytyikö, aika perusglögiä, joskaan ei pahaa. Itse kuitenkin kävin ostamassa Jouluglögi Mustikka ja Jouluglögi Vadelma. Niitä kun voi sitten vaikka sekoitella ja nauttia Kuningatarta. Pullo ei toki vedä vertoja Loimulle, mutta hinta/laatusuhde minusta parempi.
Herrjungan alkoholiton voitti testimme. Ei mikään uutuus sekään, mutta hyvä perusglögi.
Mutta olen tainnut suosikkini löytää tälle joululle! Ihan vahingossa, kun kävin Salon Cittarissa.
Siellä oli Attituden Cola ja Attituden Karpalo-Kinuskia! Cola voitti testimme sinä vuonna kun oli Alkossa ja taisi Karpalo-Kinuskikin voittaa, ainakin oli kärkikahinoissa.
Pullot ovat uusia, toivottavasti sisältö samaa tai ainakin lähellä Alkon versioita. Kunhan ehdin, avaan pullon ja maistelen!
Pullot ovat uusia, toivottavasti sisältö samaa tai ainakin lähellä Alkon versioita. Kunhan ehdin, avaan pullon ja maistelen!
Kiva lukea glögi testiä. Kaapissa odottaa blossan pullo vielä avaamatta. Saa nähdä tykkäänkö. Mutta tuo attituden karpalo- kinuski on hyvää , mennyt jo kaksi pulloa.
VastaaPoistaMielenkiintoista, etten pääse itse google-tililläni kommentoimaan. No, meneehän tämä näinkin :)
VastaaPoistaKarpalo-kinuski on hyvää, juuri katsoin vanhoja arvostelujamme ja totesin että alkoholipitoisuuskin on sama kuin "alkuperäisessä" joten eiköhän sama tuote ole kyseessä. Suosittelen kokeilemaan colaa, se voi yllättää positiivisesti, meidät ainakin yllätti!
Ulla