Aurinko paistaa lehdettömän, pakkaslumen koristaman kynäjälavan oksiin. Vaikka ilma on täysin tyyni, sieltä täältä oksien väleistä varisee hyppysellinen lunta, jonka kimalluksen huomaa aurinkoon levittyvästä pilvestä. Jos olisin hiihtoladulla, käyttäisin sanaa täydellinen tuntiessani pakkaslumen ja auringon kuumottavilla poskilla samanaikaisesti.
Täydellinen on hassu sana. Se kuvaa lausujansa uskomatonta nautinnon, oivalluksen ja tyydytyksen tunnetta jostain, mikä kenties vain tapahtuu hieman yllättäen. Tai se voi kuvata kauneutta, joka vain on olemassa ja jonka huomaamme sattuman oikusta kuten kimmeltävä, puista putoava talven taikapöly. Mutta sillä voidaan myös kuvata työsuoritetta, itsetuntoa hivelevää lopputulosta, jonka on saanut aikaan periksiantamaton harjoittelu, prosessi jossa toistamalla samaa ideaa pienin muutoksin saavutetaan tavoitetta tai mielikuvaa kokonaan vastaava lopputulos.
 |
| Ensin taikinasta tuli liian kuivaa; ulkomaisissa ohjeissa on monesti liikaa jauhoa suomalaisittain. |
Vuosi sitten jouluna pyrin kohti täydellisyyttä tinkimättömästi. Olin pyhästi päättänyt saada aikaan Jules Destrooperin Almond Thinsien kaltaisia, ohuita mantelipikkuleipiä juuston pariksi. Kolmannen taikinan kohdalla V yritti sanoa että tällaista iterointia ei ehkä kannata jättää siihen joulukiireisiin; siihen ainoaan kertaan vuodessa kun innostun oikein urakalla leipomaan pikkuleipiä. Välillä taikinassa oli liikaa jauhoa, liian vähän jauhoa tai vääriä mausteita.
 |
| Sitten taikinasta tuli liian rasvaista; lisäsin jauhoja ja liian kuivan pikkuleivän taikinaa jauhettuna asteittain ja paistoin mallipikkuleipiä kunnes sain mielestäni hyvän rakenteen. |
Pieleen menneistä taikinoista yritettiin korjausliikettä tekemällä uusia voi-sokerikiehutuspohjia ja sekoittamalla niihin tarpeen mukaan osa vanhaa taikinaa ja jauhoja. Osat taikinat raastoin Kenwoodilla leikkokakkutaikinaan ja sain aikaan ihan kunnollista, joskin ei-koskaan-toistettavissa olevaa kakkua. Viimeinen taikinakorjaus tuotti lähes oikeanlaisia pikkuleipiä, mutta en saanut aineita ylös reseptiä varten; mutta saimme kuitenkin pikkuleipiä joulujuustojen alle.
 |
| Lopulta sain aikaan melko hyviä pikkuleipiä, mutta ei hajuakaan miten paljon niissä lopulta mitäkin oli. |
Jollain tasolla uskon, että täydellisyyden kokemukseen tarvitaan myös avoin, levännyt ja hallittu mieli. Mieli, joka osaa pysähtyä hetkeen ja antaa luvan koko ihmiselle olla siinä hetkessä. Mielen joka kykenee kohauttamaan olkapäitä arjen kaaokselle. Keskittyä juuri siihen mikä on käden mitan päässä eikä kiirehtiä eteenpäin kuin jonkin ajamana. Jos mieltä painaa jokin, se vie kaikelta kokemiselta syvyyden. Se ottaa hengen kiinni ja jättää kokijan ulkopuoliseksi juuri siinä hetkessä kun pitäisi vain olla itsensä, siinä ikioman elämänsä keskellä.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana noita täydellisen kokemuksia on ollut liian vähän. Täydellisiä hetkiä on kyllä ollut, kuten huomasin uutena vuotena instagramia selatessani, mutta kyky elää täysillä hetkiä on puuttunut paikoitellen. Se on näkynyt myös blogissa, enkä voi luvata että se korjaantuu tuosta nuovvaan. Mutta olen luvannut itselleni, että tulevana vuonna aion nähdä myös sydämelläni sen mitä katson. Nähdä keväisen vihreeän parsan kurkistavan pehmeästä mullasta ja haaveilla joka päivä erilaisesta kastikkeesta sen kanssa. Nauttia rantakallioista, lukea kirjan, ehtiä kävelyille ja nukkua paremmin.
Männäjouluna en kertakaikkiaan jaksanut yrittää jatkaa iterointia vaikka halusin tehdä mantelileipiä. Mutta olin nähnyt aiemmin sattumalta David Lebovizin blogissa Jo Bakerin Pain d'amade - reseptin. Keksi ei näytä kuvassa samalta, enkä kuvitellut että se olisi suoraan Destrooperin kaltainen, mutta ajattelin kokeilla sitä, koska siinä oli muutama kiinnostava elemetti ja tekniikka joiden vaikutuksen halusin nähdä. Niinpä en edes yrittänyt jatkaa viime vuoden taikinasäätöä vaan tein mantelileipää kuten käskettiin.
Ja niistä pikkuleivistä tuli omalla tavallaan täydellisiä, vaikken osannutkaan ehkä nauttia lopputuloksesta täysillä. Mimmu rakastui niihin. Äitini katsoi minua kuin hullua:"mitä vikaa näissä muka on" ? :) V tykkäsi niistä joskin olimme yhtä mieltä siitä, etteivät ne ole ihan Destroopereita. Jotenkin rakenne ei ole niin voinen ja tiivis vaan ilmavampi. Näissä on rakenteellisesti aavistus jotain samaa kuin cantuccineissa. Mutta mitä ohuempia saat niistä tehtyä, sitä parempia ne ovat.
 |
| Mitä ohuempia saat pikkuleivistä tehtyä, sitä upeampi niiden suutuntuma on. |
Destroopperit ovat jotenkin tummemmin karamellisoituneita, näissä taas on rakennetta. Joka tapauksessa herkullinen pikkuleipä joka on helppoa tehdä ja osan taikinasta voi pakastaa ja vuolla vaan tarpeen tullen uunipellille. Paistossa ainoa salaisuus on, että pikkuleipää paistetaan molemmilta puolilta. Muttei hätää; rakenne on jo asettunut täysin ensimmäisen paiston jälkeen; pikkuleipä on helppoa kääntää vaikka pelkäsin muuta.
Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin mantelilastuja, mutta minusta kokonaiset mantelit olivat kauniimpia ja kylmässä taikinassa on tarpeeksi jämäkkyyttä jotta leikkaaminen onnistuu hyvin. Suosittelen kokeilemaan; tosi hyviä ja rapsakoita.
Mantelileivät (n. 80-90 kpl)
115g voita
300g demererasokeria
1/2 tl kanelia
80 ml vettä
325g jauhoja
1/4 tl soodaa
1pss n. 85g manteleita (laitoin kokonaisia, alkup. ohjeessa siivutettuja)
Laita kattilaan voi, sokeri, kaneli ja vesi. Kuumenna ja anna voin sulaa kokonaan, mutta älä anna seoksen kiehua. Tällöin sokeri jää vähän rouheaksi.
Ota kattila pois lämmöltä ja sekoita joukkoon jauho, sooda ja mantelit.
Laita suorakaiteen muotoiseen n. 23 cm sivultaan olevaan leipävuokaan tai pieneen neliövuokaan elmukelmua. Painele taikina vuokaan. Taikinan pitäisi jäädä n. 3 cm paksuiseksi levyksi (pikkuleivän leveys).
Kun taikina on asettunut viileässä täysin kiinteäksi, kuumenna uuni 160C.
Käytä leivinpaperia pellillä jotta saat oikein rapsakoita pikkuleipiä. Leikkaa aivan ohuenohuita, ohuen kolikonpaksuisia siivuja taikinasta ja lado ne pienin välein leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 10-15 min kunnes keksin alapuoli on kauniin kullanvärinen. Käännä sitten pikkuleivät ja paista toinen 10-15 min jotta toinenkin puoli on kullanvärinen ja pikkuleipä tosi rapsakka.
Pikkuleivät säilyvät ilmatiiviissä kipossa rapsakoina muutaman päivän; taikinasta osa kannattaa pakastaa ja leipoa pikkuleipiä tarpeen mukaan.
Erinomaisia esim. brien kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti