Paahdettua sipulia ja comte - juustoa

Anoppini vertaa itseään mieluusti muuttolintuihin; kuinka ne talven tullessa lentävät etelään ja valon lisääntyessä lähestyvän kevään myötä linnut palaavat ja niiden mukana myös Riitta. :)

Ja minusta se on todella osuva vertaus; muistan sen joka ikinen kerta kun Riitta lähtee jokavuotiselle off-season retriitilleen Italian maaseudulle marraskuun lopulla ja taas sunnuntaina se palasi mieleeni, kun pakkauduimme autoomme ja huristelimme kuulaassa auringonpaisteessa kutsuttuna lasten ja lastenlasten yhteiselle sunnuntaipäivälliselle.

Falornilta tuodut leikkeleet ja upea pecorino katosivat alkupalapöydästä nopeasti; Dariolta ostettu punapippurihillo on jumalaista, ei siitä pääse mihinkään.

Koska tämä ihana kutsu on käynyt osaksemme joka vuosi, osasin jo vähän arvata että meitä odottaa paikanpäällä jokin upea pala Chiantilaista nautaa, jonka preparoinnin on epäilemättä suorittanut Dario Cecchini itse ja jonka paistaminen saattaa tarvita V:n kansalaisrohkeutta. :) Myös V oli arvannut tämän ja ottanut mukaan vielä miestäkin rohkeamman Thermapenimme ja kunnon grillipihdit :)

Megakokoinen Chiantin "pihvi" kypsennettiin takassa

Kotona tuumasin, että mielelläänhän minäkin jotain veisin emännälle tuliaisiksi ja kuitenkin samalla tiedän ettei mitään oikeasti tarvita. Ajattelin, että kokemustuliaisten hengessä teen Manfredsillä syödyistä sipuleista oman version. Oman, koska minulla ei ollut seljankukkaa (kuivattu olisi varmaan täydellistä) eikä sitä Havgus - juustoakaan. Idea oli kuitenkin minusta sovellettavissa - niillä aineilla mitä minulla nyt sattui olemaan. Paahtunut sipuli ja hyvä, vahvaksi kypsynyt pehmeärakenteinen juusto taatusti käy lihan kylkeen contorni - henkiseksi lisäksi vaikkei Havgusta olisikaan:)

Sipulit paistetaan, haudutetaan ja jäähdytetään ennen juuston lisäämistä. Kätevä ruoka siis vaikka piknikille mukaan. 

Ruuan salaisuus piilee siinä, että sipulilohkoihin annetaan ensin kunnolla ruskistunut, hyvä karamellinen leikkuupinta KUIVALLA pannulla. Silloin sipulin pinta karamellisoituu ja koko ruokaan tulee siitä upeaa makeutta. Riitan pöydän ympärillä oltiin hämmästyneen näköisiä kun vakuutin, ettei sipuleissa ole yhtään sokeria tai hunajaa; kaikki makeus tulee pinnan karamellisoitumisesta. Leikkauspintojen karamellisoinnin jälkeen sipuleille annetaan pieni loraus hyvänmakuista nestettä (= lasin verran valkkaria) ja lohkot pannaan uuniin folion alla n. tunniksi kunnes sipuli on ihanan pehmeää, muttei vielä muusaannu täysin.

Laitoin valkkarin mukaan kuumaan teflonkasariin jossa paahdoin sipulit, jotta sain kaavittua lastalla kaiken maun talteen pannusta. Lisäsin vielä syvyytä tuomaan n. 1,5 tl hyvää jerezin sherryviinietikkaa, jossa on hieman raikkaampi ja marjaisempi maku kuin balsamicossa. Mutta muutama tippa semmoista upeaa, oikein ikääntynyttä balsamicoa tottakai kävisi myös. Balsamico jotenkin nostaa sipulin omaa makeutta esiin ja tekee mausta monitahoisemman; sipulin makeus saa sopivaa raikkautta & kärkeä eikä jää latteaksi. Seljankukka varmaan toimisi vähän samaan tapaan, jos sitä olisi käyttänyt. Pitää kokeilla sitäkin joskus, mutta tämä toimi tosi hyvin näinkin!

Tunnelmaa; Italialaista ihanaa viiniä, rosmariineja ja lupaus keväästä tulppaanien muodossa. Riitan keittiössä on jokaiselle lapsenlapselle oma, erityisesti maalattu tuoli. I:lläkin on jo omansa. :) 

Juustoksi käytin nyt Comtea, joka oli minusta aika hyvä, mutta V sanoi että vahvempikin kävisi, ja on oikeassa näin sanoessaan. Tuumailimme kotimatkalla autossa ääneen, että semmoinen "musta" (pidemmälle kypsytetty) Appenzeller voisi olla vielä särmikkäämpi vaihtoehto. Mustapippuriakin saa ruokaan laittaa oman maun mukaan, vaikka tähän sitä ei tainnut mennäkään. Mutta Chiantin yrttisuolaa (profumo del chiantia ) jota Riitta oli tuonut ihan tuoreen purkin, ripsautin jäähdytettyjen sipulien päälle ennen juuston lisäämistä.

Ja siihen me sitten istuimme Riitan noin kahdeksan hengen pöydän ääreen; seitsemän aikuista ja kuusi lasta. :) Emäntä kantoi uunista valtavan kulhon paahdettuja perunoita, isäntä kaatoi viiniä ja V leikkasi lihaa. Sitten yhtäkkiä hurja, riemullinen hälinä hiljentyi hyvin suomalaiskansallisesti tyytyväiseksi muminaksi ja aterimien kilinäksi.

Ilmassa oli selvästi aistittavissa jotain hyvin, hyvin keväistä tunnelmaa.

Paahdettua sipulia ja comte - juustoa (maistipala/pieni lisuke n. 8-10:lle)

4-6 suurehkoa sipulia
lasillinen valkoviiniä (kuivaa)
1,5 tl jerezin sherryviinietikkaa tai muuta sopivan tammista ja marjaisaa kypsytettyä etikkaa
n. 2 rkl hyvää oliiviöljyä
hyvää yrttisuolaa, esim. profumo del chiantia (jota muuten voi tilata Darion nettikaupasta)
(mustaa pippuria)
n. 150g pala comtea tai kypsytetty Appenzelleriä
viimeistelyyn hyvää oliiviöljyä (halutessa, ei pakollista)

Kuori sipulit ja leikkaa ne isohkoiksi lohkoiksi.

Paahda sipuleihin pinnat kuivalla, kuumalla pannulla (ehkä n. 3 min per puoli?) ja käännä sipulit paiston puolivälissä varovasti niin, että saat pidettyä lohkot koossa. Sipulien pinnat saavat olla syvän pähkinänruskeita.

Sammuta sitten tuli kasarin alta ja kaada sekaan lasillinen valkoviiniä ja sherryviinietikkaa. Asettele sipulit varovasti uunikippoon ja kaavi pannusta kaikki liemi mukaan.

Voit maustaa sipuleita hieman suolalla ja pippurilla ja laita sitten päälle folio ja anna hautua n. 180 asteisessa uunissa n. reilun tunnin verran, kunnes sipulit ovat pehmenneet mutta niissä on vielä rakennetta eivätkä ole pehmenneet vielä ihan muusiksi.

Jäähdytä sipulit, tarkista suola ja pippuri. Juuri ennen tarjoilua siivuta vihanneskuorimella tai juustohöylällä sipulien päälle runsaasti juustolastua. Halutessa voit pirskauttaa päälle vielä öljyä, muttei se ole mitenkään pakollista.

Tarjoa lisukkeena tai tapastyyppisenä jaettvana annoksena.

Vihreä kurkkusalaatti (ah niin ihanan) suolaisella fetalla ja tahinikastikkeella

Kesän suosikkisalaatti syntyi ihan puhtaasti vahingossa. Kävin läpi jääkaappia mökillä ja huutelin ruokia, joita näin. Kurkun kohdalla V sanoi, että tee jotain kurkusta; kun on näin kuuma, kurkku tuntuu raikkaalta ja hyvältä idealta.

Meillä oli grillissä tulossa simppeliä ja nopeaa eli Tehtaalta löydettyä peruspossua - muistaakseni jonkinsorttisella hunaja-etikka-sinappimarinadilla joka ei sinänsä ole merkittävää, koska oli muuta harrastetta. Mutta lisäke puuttui enkä ollut miettinyt asiaa sen enempiä. Niinpä otin sitten ne kurkut ja tuumasin että tänään kokataan väreillä; vihreä olkoon päivän teemaväri. Niinpä sitten keräsin omasta maastani viininsuolaheinää ja korianteria, viipaloin kurkut ja rakensin simppelin salaatin niistä aineista.  Ja sitten mietin että koska on kuuma ja suolaakin tekisi mieli niin fetaahan on. Joten fetaa murustin myös salaatin päälle.

Vähemmän tunnettu harrastukseni on ompelu; olen koittanut ehtiä tekemään sitäkin tämän loman aikana, bloggaamisen kustannuksella - pahoittelut siitä, mutta se on ollut tarpeen. Varsin terapeuttista! :)

Sisareni oli lisäksi kehunut männäviikolla ihastuneensa tahiniin; kuulemma vihannekset ja jopa banaani on ihan jumalaisen hyvää tahiniin dipattuna. Siitä muistin, että tahinista saa sitruunanmehun kanssa aikaan varsin oivaa kastiketta ja tein kurkkuiselle salaatille sellaisen. Samaa soosia voi toki käyttä myös dippaamiseen ja sitä voi terästää valkosipulilla ja makeuttaa hieman hunajallakin jos tykkää. Mutta tällaisena perusversiona se käy hyvin salaattiin.

Ensimmäisellä kerralla minulla oli vielä kaapissa savumanteleita joita M oli tuonut juhannuksena tullessaan. Suolaisina ja hieman savuisina ne olivat ihan mielettömän onnistunut yllätyksellinen elementti raikkaaseen, pähkinäiseen ja mehukkaaseen salaattiin. Samaan tarkoitukeen kävisi vaikka ne huoltoasemilla myytävät savustetut mantelit tai vaikka sour cream and onion - mantelit... olennaista on, että mantelit on ainakin paahdettu ja suolattu! :)

I ottaa kuvan kun äitikin kerran. Tässä salaatissa mukana myös portulakkaa. Joo, Taalintehtaan torilla sijaitseva Niittulan koju pilaa mut ihanilla vihreillä... Paluu Espooseen tulee olemaan karu.

Omaan illallsipöytään sekoitin aineet vaan keskenään (ks. kuva alla) - mukaanlukien sen salaatinkastikkeen.

Hyvää vaikkei ehkä ihan niin kuvauksellisen kaunista :)

Ei siitä nyt ruma tullut, mutta seuraavalla kertaa kun anoppi tuli kylään olin jo varautunut vähän esillepanonkin suhteen; kauniimman salaatista saa, kun soosin asentaa salaattivadin keskelle kippoon ja  pilkkoo vielä lisäksi limen tai sitruunan lohkoja vadille jotta jokainen voi lisätä sitruunaa oman makunsa mukaan. Toisaalta; en tiedä voittaako lopulta maussa kuitenkin sekoittamalla aineet; vähän siltä tuntuu. Kurkku ainakin saa samanlaista luonnetta kuin hölskytyskurkkuja tehdessä kun se saa vähän tahinia, happoa ja suolaa niskaansa. Niin tai näin, tätä salaattia on tehty aika monta kertaa, vaikka se on niin tavallisen ja yksinkertaisen oloinen.

p.s. V osti I:lle Vtecin Kidizoom plussan kesän alussa koska I täytti meikäläisen puhelimen omilla kuvillaan ja lisäksi oli suunnattoman kiinnostunut hakkaamaan järkkärin laukaisunappia sarjassa tai pitämään sitä vaan pohjassa... :) Kameran saapumisen jälkeen on ollut ehkä aavistuksen liikkistä seurata pikkumiehen kuvaussessioita ja kun muistikortti tyhjättiin läppärille ekan kerran kiljuimme naurusta kyynelet silmissä... :) Siellä on ihan muutama koominen filtteri...

Nopeasti hän on lisäksi oppinut että esimerkiksi ruokaa voi pitää kuvata ja kun äiti liikkuu kameran kanssa, niin liikkuu pikkumieskin. ;) Kamera on ollut täydellinen menestys myös siinä tarkoituksessa mihin se ostettiin. Jos nyt jotain kritiikkiä, niin vähän vähemmilläkin filttereillä olisi pärjätty ja  muutama ominaisuus kamerassa kieltämättä oltaisiin voitu piilottaa jonkin parental moden alle, kuten esimerkiksi koko kortin formatointi.

Vihreä kurkkusalaatti

1,5-2 kurkkua
2 kevätsipulin mukulaa siivuina
1 limen kuori (tai luomusitruunan kuori)
viininsuolaheinää n. 1 ruukku
(portulaukkaa) 
kourallinen hyviä kivellisiä oliiveita (kivet poistettu)
pieni kourallinen savustettuja manteleita (tai paahdettuja, suolattuja manteleita)
tuoretta korianteria
1 pkt fetaa

Kastike
2-3 rkl tahinia
2 limen mehu (tai sitruunan mehua)
vettä (muutama rkl niin että saat kastikkeesta sopivan löysää)
suolaa
pippuria


Sekoita kulhossa tahinia ja limen tai sitruunan mehua tahnaksi. Tahna sakenee hapon vuoksi ja joudut lisäämään vettä että saat kastikkeesta uudelleen silkkistä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Siivuta kurkut juustohöylällä ja sekoita korianteria, limen tai sitruunan kuorta ja viininsuolaheinää keskenään ja ripottele päälle n. puolet fetasta ja manteleista. Sekoita ja lisää joukkoon halutessa osa kastikkeesta.

Koristele sitten salaatti ripottelemalla päälle vielä vähän fetaa, tuoretta korianteria ja viininsuolaheinää sekä halutessa sitruunan tai limenlohkoja.

Tarjoa lisukkeena tai sellaisenaan.

Vihje: Pääruokaan saattaisin lisätä enemmän fetaa tai jos fetaa ei ole, olemme tarjonneet tätä mm. grillatun halloumin ja saganaki - juuston kanssa lisukkeena.

Keväinen lammaskeitto ja Pyrex Slow Cook pataruokakisa

Yhteistyössä Pyrex

Saisiko sinulle olla ruusukaalin "terälehtiä" ja pitkään haudutettua lammasta hunajalla, sitruunalla ja mintulla maustetussa, aavistuksen kanelisessa liemessä? Suosittelen, sillä aurinkoisen pakkaspäivän ulkoilun jälkeen harva asia hivelee niin mieltä kuin kuuma, keväälle maistuva keitto.

Tätä keväistä keittoa inspiroi paitsi se uusi Pyrexin pata ja siihen liittyvä Slow Cook pataruokareseptikilpailu, myös se taannoinen Lazion häränhäntäkeitto. Ja vaikka liemi pitkästä hauduttelusta johtuen onkin samaan tapaan syvän makuista, tämä soppa on vielä aika tavalla keväisempi. Kun tuumin sitä kilpailuruokaa totesin, että aurinko ja keväthankina kimaltava lumi yksinkertiaisesti siirtää jo mielen kevättä kohti. Se fiilis on saatava ruokaan mukaan. Niinpä kokkasin tähän lupauksen tuosta mielessä siintävästä keväästä silppuamalla mukaan kasapäin Hietaniemen hallikäynnillä löytyneitä tuoreita yrttejä.

Tähän pisteeseen asti sopan voi tehdä etukäteen - lehdet ja yrtit lisätään juuri ennen tarjoilua. 

Koko keiton juju on siinä, että luullinen lammas haudutetaan ensin hitasti ja rauhallisesti upean syvän ja hyvänmakuiseksi padassa. Ja kun keitto on muuten valmis, loppuhuipennukseksi pataan kaadetaan kasapäin tuoretta ja herkkää kaalia sekä yrttejä, joita kuumennetaan vain juuri niin vähän kuin mahdollista. Vain sen verran, että kasvikset hieman pehmenevät mutta säilyttävät vielä kauniin, kirkkaanvihreän värinsä ja mahdollisimman paljon vitamiineistaan.

Minun soppaani meni lehdiksi avattua ruusukaalia. Vinkki ruusukaalin "perkaamiseen" tuli Hestonilta. Bongasin taannoin hänen kirjastaan, että kun ruusukaalin avaa lehdiksi vältetään yliypsyminen. Kun kokonaista ruusukaalia keitetään, kaalin sisuksen ollessa kypsää, pinnan lehdet ovat täysin ylikypsiä ja muuttuneet kitkeräksi. Tämä on juuri se tyypillinen tilanne työmaaruokalan lämpötiskissä ja juuri siksi niin moni vihaa ruusukaalia - ymmärrettävästi, mutta kylläkin täysin syyttä.

Lehdet lähtevät suhteellisen kivasti irti, kun kannan leikkaa irti kahteen otteesen; ensin siipaisee palasen, irrottaa vapautuneet lehdet ja sitten leikkaa uudelleen, jotta loputkin lehdet vapautuvat. En edes yrittänyt saada lehtiä irti täydellisen ehjinä... Mutta jos hieman rosoinen ulkomuoto haittaa JA jos jollakulla on tylsä elämä niin mikäs sen mukavampaa puhdetyötä;)

Joka tapauksessa puuha kannattaa; irrotettuna ja nopeasti kuumassa kiehautettuna ruusukaali on suorastaan makeaa ja ah niin raikkaan makuista. Mutta jos ruusukaali nyt aiheuttaa suunnattoman hylkimisresktion niin soppaan voi laittaa ihan hyvin jotain muutakin vihreää; pilkottua talvikaalia, purjoa ja vaikkapa tuoretta pinaattia. Keskellä talvea ja Suomessa ei pidä olla rajoittunut vihreiden suhteen! Mutta meillä kuitenkin syötiin noita melkein makeita ruusukaalin "terälehtiä" kuin prinsessat ikään. :)

Ruokaisuutta hain keittoon vihreillä du puy -linsseillä, mutta jos niitä ei ole, voit hyvin laittaa niiden tilalle kokonaisia ohrasuurimoita. Itse asiassa mietin pitkään, tekisinkö sopan suosiolla ohrasuurimoihin, mutta kun niitä linssejä oli ja minä niistä niin tykkään... No, loppu on historiaa. Ohrasuurimot vain imevät vettä linssejä enemmän, joten käyttäessäsi ohrasuurimoita voit joutua tarkastamaan liemen määrää ylöspäin ja ehkä lisäämään enemmän sitruunaa.

Keiton kauneus piilee siinä, että voit joko jättää sen liemen ja ohrasuurimoiden lisäämisen jälkeen hautumaan uuniin kun käytte ulkoilemassa tai tehdä sen kokonaan "vihreitä vaille valmiiksi". Nin keiton saa nopeasti tarjolle kun sopan vain kuumentaa ja lisää sinne keon lehtiä. Käytännössä tuollaiset ohuet lehdet eivät vaadi keittämistä lainkaan; kun sekoitat ne kiehuvaan keittoon, ruusukaalin lehdet kypsyvät sillä aikaa kun kannat keittopadan pöytään.


Tuo pata on muuten niin iso, että tämä määrä sai padan vasta n. puolilleen. Jos sinulla on siis käytössäsi tuo nimenomainen pata ja iso määrä ruokailijoita, voit halutessasi hyvin tuplata reseptin määrät. Ja tämän sopan luonteeseen sopii sekin, että teet ensin ison määrän soppaa ja jaat sen useampaan erään. Lisäät vain vihreita aina siihen määrään soppaa jonka aiot tarjota.

Osallistun reseptillä tosiaankin Pyrexin Slow Cook pataruokakisaan, jossa (yllätys yllätys!) SINÄ lukijani voit voittaa. Pelin henki on, että sinä äänestät kenen ruoka on mielestäsi paras, osallistut arvontaan ja voit voittaa itsellesi Pyrexin tuotepaketin. Joten nyt kaikki hopi hopi paitsi tekemään lammaskeittoa, myös äänestämään meitä voittoon ja osallistumaan arvontaan.

Keväinen lammaskeitto (n. 5:lle pääruuaksi)

800g lampaan potkakiekkoja tai muuta lampaan luullista patalihaa
suolaa ja pippuria, profumo del chianti - yrttisuolaa tai muuta hyvää suolaa
hyvä loraus oliiviöljyä padan pohjalle
2 shalottisipulia puolikuun muotoisina, ohuina siivuina
2 sipulia (siivutettuna kuten shalotit)
2 suurta kynttä valkosipulia silppuna
2 sellerinvartta
4 neilikkaa
1 kanelitanko
2 laakerinlehteä (tuoreita)
8 hyvää mustaa oliivia, kivet poistettuna
3 oksaa timjamia
1 oksa rosmariinia
(3 oksaa oreganoa - jos ei ole voi jättää poiskin)
3 dl valkkaria

2,5 dl du puy - linssejä (tai ohrasuurimoita n. 1-1,5 dl )
1,5l vettä
2 luomukasvisliemikuutiota
1,5-2 tl hunajaa

Lopuksi
1 rasia ruusukaalia, lehdet irrotettuna
1/2 sitruunan mehu
mintun lehtiä silppuna
kevätsipulisilppua
(vihreää chiliä)
suolaa
pippuria

tarjolle lisäksi
hyvää maalaisleipää
sitruunalohkoja


Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Suolaa ja pippuroi lammaspalaset ja lorauta pataan öljyä. Anna padan kuumentua ja ruskista sitten lampaisiin kaunista pintaa molemmin puolin. Siirrä lampaat sivuun.

Lisää pataan shalotti ja sipulit ja kuullota niitä padassa. Lisää sitten valkosipuli, sellerin varsi sekä neilikat, kanelitanko ja laakerinlehdet. Kuullota vielä lisää, jotta selleri vähän pehmenee ja lisää sitten oliivit.

Lopuksi lisää yrttien osksat ja palauta lihat pataan. Lisää valkoviini, peitä kannella ja laita uuniin hautumaan n. 1,5h.

Kun lammas on kypsää, lisää pataan linssit tai ohrasuurimot sekä kiehuvaa vettä ja liemikuutiot (tai valmista, kuumaa lientä). Mausta hunajalla ja laita pata vielä uuniin n. tunniksi-puoleksitoista tai kunnes linssit ja suurimot ovat kypsiä. Voit tunnin jälkeen myös sammuttaa uunin ja jättää ruuan hautumaan vielä toviksi. Ennen tarjoilua tarkista liemen määrä ja maku, kuumenna soppa uudelleen kuumaksi ja lisää kaikki vihreät ja sekoita. Lopuksi lisää vielä sitruunan mehua ja koristele mintun lehdillä sekä sitruunalohkoilla.

Tarjoile maalaisleivän kanssa.

Paahdettua, sitruunamarinoitua kevätkananpoikaa ja sipulifenkolihakkelusta

Tänään ei jaksa mitään, vaikka ulkona on upea sää. Kadehtien luen kirjoituksia, joissa uhkutaan energiaa. Minä tunnen miten flunssa hiipii taas jäseniin; aivastuttaa, kurkku tuntuu hassulta ja päähän sattuu. Ei tarttis enää, niin.

Mutta eilen illalla olin toisissa tunnelmissa, kun kokkasin vuoden ekaa kevätkananpoikaa. Ja miten helppoa se olikaan, kun olin marinoinut kanat jo edellisenä iltana. Joskus, harvoin sitä pääsee kiittelemään näppäryyttään vaikka oikeasti tämäkin vaati vain hyvin, hyvin vähän viitseliäisyyttä. Miksiköhän sitä ei vaan saa suunniteltua ruokiaan paremmin.

Ja kun kananpojat olivat hetken lämminneet huoneenlämpöön, avasin ne littanoiksi leikkaamalla niistä selkärangan irti, paistoin pinnan pannulla ja työnsin tipuset uuniin paistumaan.

Samaan uuniin päätyivät myös lohkotut, oliiviöljyllä valellut fenkolit ja kun kananpojat oli otettu vetäytymään folion alle käristin fenkoleihin hieman pintaa grillivastuksella. Ja sillä aikaa kun kaikki kypsyi sekoitin pienessä kipossa keskenään öljyä, kevätsipuli- ja fenkolinlehtisilppua sekä pari rkl parmesanraastetta. Siis sellaista oikeaa, vastaraastettua (toim. huom. ).

Ja kun kanat tulivat uunista, levittelin tuota keväisen aromaattista melkein kuin kevätsipulista tehtyä pestoa kananpoikien päälle. Fenkoleille silppusin vaan ruohosipulia, ripautin suolaa ja rouhaisin mustaa pippuria. Tosi yksinkertaista, tosi mehukasta ja tosi hyvää. Instant kevät, suosittelen.

Kevätkananpoikaa kahdelle

2 pientä kevätkananpoikaa
1 sitruuna (kuori ja mehu)
oliiviöljyä
mustaa pippuria
2 valkosipulin kynttä
loraus valkoviiniä
ruohosipulia
paistamiseen ankanrasvaa tai voita

lisäksi
2 fenkolia
ruohosipulia
pari kevätsipulin vartta
öljyä
n. 2 rkl vastaraastettua parmesania
suolaa ja pippuria

Laita kananpojat muovipussiin ja raasta päälle pestyn luomusitruunan kuorta. Purista sitten sitruunan mehu pussiin, lorauta oliiviöljyä, rouhaise pippuria ja ripauta hieman hyvää suolaa. Silppua mukaan myös valkosipuli ja pieni nippu ruohosipulia. Lorauta vielä valkoviiniä ja sekoittele ja hiero makuaineita pussissa kanoihin. Purista ilma pois pussista, sulje ja jätä jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi, mielellään yön yli.

Seuraavana päivänä laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Jos et esikeitä fenkoleita niin laita ne uuniin ensin. Poista fenkoleista tummunut kanta ja nipsi talteen tillimäiset lehdet. Lohko fenkolit vuokaan ja lorauta päälle vähän öljyä (ja halutessa sitruunaa). Rouhaise suolaa ja pippuria fenkoleille ja laita ne uuniin kypsymään.

Ota kevätkananpojat marinadista, käännä kananpoika "ylösalaisin" (peräpää ylös) ja leikkaa terävällä, tukevalla veitsellä selkäranka irti molemmin puolin (kuvia hommasta täysikokoisella kanalla näet täällä). Litistä sitten kanan rintalasta matalaksi ja toista toiselle kananpojalle.

Kuumenna pannu ja lisää rasvaa. Kun rasva on kuumaa, paista kananpoikaan kaunis, ruskea pinta pannulla. Laita sitten kananpojat uunivuokaan (halutessa kaada vuuan pohjalle kerros marinointilientä) ja paista uunissa n. 20-30 min tai kunnes kana on kypsää.

Pilko pieneen kulhoon kevätsipulia, fenkolin lehtiä ja lorauta päälle öljyä. Raasta mukaan hieman parmesania ja sekoita.

Levitä uunista pois otetun kanan pintaan pestomainen kevätsipuliseos.  Peitä foliolla ja anna vetäytyä.

Laita grillivastus päälle ja paahda fenkoleita vielä hetki jotta ne saavat kaunista väriä. Koristele sitten ruohosipulisilpulla. Tarjoa kevätkananpojan kanssa.

Kania luumuilla eli miten keittiöraamattu kania laittaa

Yhteistyössä Sunsweet

Kun sitä kania nyt saa tuolta Sellostakin, niin tuossa taannoin päädyin plaraamaan mitä Larousse Gastronomique kyseiselle eläimelle kehottaa tekemään. Uskokaa tai älkää, kani kannattaa naittaa teessä liotettujen luumujen kanssa! :) 

Tämä oli hyvä löytö senkin takia, että meillä oli edelleen avattu pussi niitä hyviä, pehmeitä korruptioluumuja Sunsweetiltä joten käytin loput tähän ruokaan. Sen verran täytyy kehua, että nyt kun ne lopuivat kehotin V:tä ostamaan niitä kaupasta lisää. Meillä kumminkin silloin tällöin napsitaan luumuja suupaloinakin ja I tykkää syödä niitä välipalaksi. Valitettavasti niitä lisäaineettomia D'Noireja ei vaan löytynytkään tuosta ihan läheltä joten saimme Pirkan luomuluumuja. Eivät kyllä valitettavasti olleet läheskään yhtä hyviä - jatkamme siis kalastelua.  

Mutta luumuista kaniin. Hauskaa tässä reseptissä on, että paitsi luumupussien jämät tähän voi hyvin upottaa aamulta jääneet mustan teen jämät. Tai luumut voi nakata teehen samalla kun siivoaa aamiaisen pois ja käyttää sitten kaniin myöhemmin. Ideana on, että luumut turpoavat pehmeiksi teessä ja saavat siitä hauskaa makua. Olen ihan varma, että resepti on syntynyt Englannissa joskus sodan aikana, kun teenjuojakansa on yrittänyt keksiä mitä niistä takapihan kaneista oikein tekisi. No, oli niin tai näin - tämä on monella tavalla kiva resepti. Ensinnäkin se on hävikistä herkkua - tyyppinen, Dijon kania keveämpi ja raikkaampi sekä oikeasti hyvää. Valmistaminenkin oli helpompaa kuin Dijon - kanissa. Ja kun Larousse on nyt avattu, totesin että sielläkin oli kanireseptejä peräti kahdeksan kappaletta. Että ei kun testailemaan! 

Kanin paloittelu Larousse Gastronomiquen mukaan

Tässä vielä kirjan kuva siitä, miten kani olisi syytä paloitella. Pää ja sisäelimet otetaan ensn pois / talteen ja sitten jänis paloitellaan rintalastan alta, sitten koipien edestä ja koivet leikataan toisistaan irti. Selkäosa katkaistaan keskeltä ja rintalastan sisältävä osa halkaistaan. Voilá, kuusi palaa. 

Mutta tässä siis kania luumuilla. 

Kania luumuilla (n. 4-5:lle)

1 kani (n. 1,25 kg)

suolaa

pippuria

1 rkl vaaleaa viinietikkaa

350g kuivattuja luumuja

teetä liottamiseen

150ml valkoviiniä

Laita luumut likoamaan teehen kunnes ne ovat pullistuneita ja pehmeitä. 

Pilko kani ja laita maksa talteen. Suolaa ja pippuroi kaninpalaset "anteliaasti" ja ruskista palat sitten lähes savuavan kuumassa voissa tasaisesti joka puolelta. 

Kun kani ruskistuu laita kanin maksa ja viinietikka vaikka bamixin blenderikippoon tai mortteliin ja murskaa se tasaiseksi etikan kanssa. 

Kun kani on kypsää, pidä se kuumana tarjoiluastiassa (esim. uunissa). Sillä aikaa huuhtele paistoastia valkoviinillä ja puhdista paistinlastalla kaikki paistumisjämät viiniin. Lisää valutetut luumut ja anna keittyä vähän kasaan. Lisää sitten seokseen murskattu maksa-viinietikkaseos ja tarkista maku. Kaada luumut ja kastike kaneille.

Tarjoile vaikka muusin, salaatin tai mustien linssien kanssa kuten meillä. 

I'm in love - häränhäntäkeittoa Laziosta

Vaikka kaikki varmaan odottavat vesi kielellä noita illallisen reseptejä, on pakko hypätä hieman suunnitellulta polulta ja tunnustaa rakkautta toissapäiväistä ruokaa kohtaan. Itse asiassa lusikoin juuri tässä tuon suuria tunteita herättäneen sopan tähteitä ja tunnustan avoimesti, että jos sitä olisi enemmän, ottaisin lisää. Paljon lisää. Siihen nimittäin tulee himo.

Kaikki alkoi, kun V oli ostanut meille häränhäntiä viikonloppuna. Me tykkäämme hurrrjasti noista maukkaista lihapalleroista ja niitä on tehty säännöllisesti vanhaa ja hyväksi havaittua reseptiä hyödyntäen. Niin kokeilunhaluisia kuin me olemmekin, resepti on ollut niin tajuttoman hyvä, että ei oikeastaan ole tullut edes mieleen etsiä mitään uutta. Tahmahännät ovat olleet meidän de-facto - häränhäntäresepti siitä lähtien kun sitä ensikertaa, melkein kolme vuotta sitten, kokkaismme.

Mutta nyt laiskotti. Ihan rehellisesti ei napannut yhtään keitellä kasaan jotain glazea. Ei, vaikka se onkin tosi hyvää. Oikeasti, oli jopa hippasen neuvoton olo noiden lihojen kanssa. Hiljaa mielessäni mietin mitä näistä nyt oikein tekisi helposti? Ja kun mitään suurta heurekaa ei sitten tuntunut olevan tulossa, tartuin lähimpään keittokirjaan.  Se sattui tällä kertaa olemaan italialaisen keittiön nälkäinen susi Bocca. Selasin sitten sisällystä etsien ja toivoen sanaa oxtail. Ja bingo! Kirjassa oli kuin olikin yksi häränhäntäresepti! Se tuli Laziosta, Testacchiosta teurastajien kaupinginosasta: Coda alla Vaccinara - häränhäntää sellerillä ja tomaatilla.

"Still today, the closer you are to that quarter [Testacchio, the old meat market], the more tails and offal are used in cooking: choice cuts travelled far with the wealthy, tough and wobbly ones stayed with the market workers. The latter got the better deal."

 Bocca by Jacob Kenedy  p. 213

En tiedä mikä sai minut vakuuttumaan, että tätä on pakko kokeilla. Reseptissä ei ollut mitään niin kovin mukaansatempaavan oloista. Siinä ei ollut edes minkäänlaista kuvaa ruuasta ;) Lisäksi siihen tuli häränhäntien kanssa lähinnä tomaattia ja kokonainen puntti selleriä, josta suurin osa käskettiin vielä epämääräisesti "puolittaa" (2 stalks diced and the rest halved). Ja vaikka meillä selleristä tykätäänkin, vähän se määräkin suorastaan arvelutti... Mutta onneksi, Onneksi (!) kokeilin, sillä olkoonkin, että ystävänpäivä kolkuttaa ovelle, nyt sydämeni kuuluu tälle jumalaiselle keitolle.

Ja helppoakin sen valmistaminen on; suolatut ja pippuroidut hännät ruskistetaan huolellisesti laardissa tai kuten meillä pancettan rasva- ja öljyseoksessa. Sitten pannuun mausteet, päälle kolme-neljä tuoretta tomaattia pilkottuna ja ennen uuniin laittoa päälle kaadetaan valkoviiniä. Sitten vain kansi päälle ja uuniin hautumaan kolmeksi tunniksi. Alkuperäisessä ohjeessa sekaan laitettiin vielä vettä niin, että hännät peittyvät, mutta minä annoin häntien vähän paahtua vähemmässä liemessä ja lisäsin vettä sitten lopuksi. Tuntui toimivan erinomaisesti. Ja kun soppa on muhinut niin kauan, että liha putoaa luulta, tarkistetaan maku, puolitellaan sellerit ja keitetään vielä hetki jotta selleri pehmenee vähän.

Lopputulos on niin käsittämättömän ihanaa. En oikein tiedä miten kuvaisin sitä kultaisen, viskositeetiltaan melkein hunajamaisen liemen makua. Tai niitä aromaattisia lihakokkareita. Jotenkin tuli mieleen se, kun lapsena dippailimme ruisleipää kinkun paistinliemeen. Tässä on jotain samaa makujen syvyyttä, mutta myös niin peri-italialaista raikkautta. Tomaatti ja valkoviini tuo keittoon happoa ja yrtit antavat herkkyyttä. Makupohjaan tuli myös pieni pala kanelia ja muutamia neilikoita jotka tekevät liemeen hieman kompleksisuutta, mutta eivät erotu liian selkeästi. Yksinkertaisesti upeaa, lämmittävää keittoa.

Voiko tätä nyt vielä jotenkin suositella? En kertakaikkiaan tiedä; teinä kokeilisin, mutta varovasti näin ystävänpäivän aikaan - ettei valittunne sydäntä vie keitto keittäjän sijaan.

Coda alla Vaccinara - häränhäntää, selleriä ja tomaattia (pääruuaksi 4:lle)

n. 1 kg häränhäntiä paloiteltuna
100g lardia (tai 4 rkl oliiviöljyä ja 80g procutton rasvaa ->meillä pancettaa)
1 sellerinippu, 2 tankoa kuutioituna, loput puolitettuna (tai sopivina, isohkoina paloina)
1 keskikokoinen sipuli, hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
4 rkl sileälehtistä persiljaa hakkeluksena
2 laakerinlehtä
2 cm kanelitanko ja(tai) 6 neilikkaa
375 ml valkoviiniä
400g tuoreita (n. kolme isoa tai 4 pientä tomaattia) tai 300g purkkitomaattia

Mausta häränhännät runsaalla mustalla pippurilla ja suolalla. Ruskista hännät sitten huolellisesti rasvassa padan pohjalla. Siirrä ruskistetut hännät sivuun odottamaan.

Lisää sitten pannulle paistorasvaan sipuli, kuutioitu selleri, valkosipuli, persilja, laakerinlehdet ja kanelitangon pala (sekä neilikat) ja kuullota n. 10 min kunnes vihannekset ovat pehmeitä.

Lisää hännät takaisin ja lisää tomaatit sekä valkoviini. Voit myös lisätä vettä, etenkin jos hauduttelet soppaa hellalla. Minä laitoin padan uuniin kannen alle ilman lisänestettä ja annoin hautua 3h n. 140-160 asteessa.

Kun liha irtoaa luusta ja on täysin pehmeää, tarkista että liemi on suhteellisen ohutta - kuin rikasta lientä. Lisää nestettä ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Kirja vinkkaa että tähän asti ruuan voi tehdä paljonkin etukäteen ja viimeistellä vain ennen tarjoamista.

Lopuksi raputa vielä pannun reunoista mahdollisesti tarttuneet maut liemeen, laita soppa kiehumaan ja lisää sitten kiehuvaan liemeen isommiksi paloiksi pätkityt sellerit ja anna kiehua hiljaa kuplien n. 10-15 min kunnes selleri on pehmennyt mutta on edelleen kauniin vihreää. Koristele lehtipersiljalla ja tarjoa suurista kulhoista hyvän maalais- (tai ruis)leivän ja lusikan kanssa.


p.s. Myös paperia tarvitaan kattaukseen, jotta voit pyyhkiä sormet kaluttuasi ja imeskeltyäsi viimeisetkin  lihan rippeet luusta.

p.p.s kirja vinkkaa, että nesteen voi olla myös lisäämättä, jolloin tästä tulee pätevä pastakastike. Kirja kuitenkin toteaa heti perään, että pastakastikkeena mauista ei pääse samaan tapaan täysillä nauttimaan, kuin keittona.

It is a dinner most satisfying... Haukisalaattia maa-artisokkalla ja mädillä

Otsikko tekee kunniaa pienelle belgialaiselle, koska eilen oli puhu kuin Poirot - päivä :) Ja tämä tosiasia, most interesting, selvisi minulle vasta illalla! Vähänkö tästä olisi revitty riemua pitkin päivää jos  mon ami olisi tämän minulle paljastanut aikaisemmin. No, ehkä tällä myöhäisellä ilmiannolla yksi avioliitto pelastettiin ;)

Tai kommenteista pääätellen se olisi voitu selvästikin pelastaa tällä salaatilla, joka sai V:n huokailemaan wokkien perään ja A:n hurraamaan, kun kerroin kirjoittaneeni aineet ylös blogia varten. Tätä kuulemma voisi syödä uudelleen ja uudelleen ja uudelleen...

Kananmunaa ei tarvita, kun seoksen paistaa kuutioina. 

Ja se oli erinomaista, minustakin. Ja olen oikeasti ihan iloinen että voin jakaa tämän teille, juuri samasta syystä. Tästä tuli pitkästä aikaa ihan hyvä mieli syödessä. Näin sydäntalvella loistava salaatti kun on kuin palanen kultaa. Lisäksi se vielä tarjoaa ihan uuden näkökulman superaliarvostettuun haukeen, joka on kuitenkin erinomaisen maistuva vaalea kala. Ja kun nyt on taas ollut niin paljon puhetta uhanalaisten kalakantojen suojelusta niin hauki on paitsi lähiruokaa, myös WWF:n suosittelema kala. Joten kaikki hyvyys yhdessä salaatissa; olkaapa hyvät.

Maa-artisokkien kannattaa antaa paahtua aika pitkään, niin että karamellisoituvat kunnolla. 

En tiedä miten sainkin näin hyvän vision hauesta, jääkaappiin jääneistä pavuista ja maa-artisokkapussista. Ja onneakin oli mukana, se myönnettäköön. Olin nimittäin ajatellut että kalan voisi paistaa pienenä kuutiona, mutta vaikka hauki onkin kiinteälihainen, pelkäsin sen hajoavan täysin ja viimeinen mitä niin väsynyt ja uintiretken jälkeen nälkäinen seurue tarvitsisi olisi kalamössöä.

Don't do this at home. Paista hauki salaattiin kuutioina, se pysyy riittävän hyvin koossa. 

Olin siis jo ajatellut mennä turvallista reittiä ja sekoittanut kalaan kananmunan. Tarkoitus oli, että yritän paistaa siitä pieniä kakkusia. No, en halunnut massaan jauhoa makua tylsistämään (ja meillä on vehnäjauhokielto viikolla) eikä ollut aikaa antaa massan hyytyäkään. Joten tietäähän sen; eihän ne kakkuset mitenkään pysyneet koossa. Mutta siinä paistaessani huomasin, että kala sen sijaan pysyy ihan nätisti koossa; sen olisi hyvin voinut vaan marinoida ja paistaa kuutioina kuten aluksi meinasin. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Vaikka muutama kalapala varmasti vähän hajoaa, rakenne pysyy kivana. Pavut paistetaan runsaassa öljyssä. 

Vähän tässä on vaiheita, kun maa-artisokat pitää paahtaa ja hauesta poistaa ruodot - mutta kannattaa. Ja jos ruotojen poistaminen ahdistaa niin taitava kalamestari varmaan suostuu ne poistamaan pyydettäessä jo kaupassa.

Mädin voi tarjota erikseen kiposta, jolloin jokainen voi laittaa sitä itse annokseensa. 

Minusta täydellinen talvisalaatti syntyy juuri siitä, että annos yhdistää paahtuneita, lämpimiä ja ruokaisia aineksia tuoreeseen ja raikkaaseen. Jos babypinaatissa on valinnan mahdollisuutta, niin kannattaa ottaa vähän tukevampilehtistä pinaattia, jotta se ei lötkähdä salamannopeasti kuumien aineiden keskellä. Näin tehtynä maa-artisokka paahtuu ihan makean karamelliseksi ja haukeen saadaan korianterista, chilistä ja sitruunaruohosta raikkaita makuja. Ei kuitenkaan liikaa jotta mäti ei jyräänny. Pinaatti antaa purutuntumaa ja luo annoksesta salaatin. Punaispuli korostaa mädin raikkautta ja maa-artisokan makeutta. V sanoikin että tosi yllättävät aineet menee yhteen ai-van loistavasti. Ja emäntä täällä hymyilee salaperäisesti ja miettii; tästä on kiittäminen sitä mätikirjaa.  Inspiraatio juontaa juurensa siitä makutaulukosta - jotain jäi selvästi korvien väliin.

Että tässä teille hauesta jopa ihan salonkikelpoinen salaatti - tai vähän parempi arki-illan piristys, sillä vain mäti on oikeasti ainoa kallis ainesosa. Indeed a dinner most satisfying, mes amis!

Lämmin haukisalaatti pavuilla ja maa-artisokalla (n. neljälle)

500g pss maa-artisokkaa

n. 700-800g haukifilettä 

2 cm pala inkivääriä

1 valkosipulin kynsi

1 sitruunaruoho (ei ihan kovinta varsiosaa enää)

tupsu korianteria

1 vihreä chili

1 rkl kalakastiketta

vajaa tl suolaa

(kananmuna - ei tarvita jos paistaa kalat suoraan palasina)

kuumaa kestävää öljyä esim. auringonkukkaa tai rypsiä 

300g pitkiä vihreitä papuja

oliiviöljyä

1 valkosipulinkysi

1 pieni punasipuli siivuina

1 pkt babypinaattia

pieni määrä tuoretta mätiä (meillä kirjolohta)

Pese maa-artisokat huolellisesti harjalla. Halkaise mukulat ja pirskota niille oliiviöljyä ja suolaa. Paahda niitä n. 200 asteisessa uunissa 40 min tai kunnes ne ovat täysin pehmeitä, hieman ruskeita ja kuori on karamellisoitunut.

Fileoi kaupan haukifileestä pois Y-ruoto. Ohje esim. täällä, mutta lyhyesti se poistetaan vetämällä ensin ruotorivin reunaa pitkin tasku varovasti pitkin ruotoja (sillä Y- ruodon pitkä "varsi" on kohti selkää ja tuntuu veitsen terän alla) ja sitten leikataan ruotorivin alta jättäen Y-ruodon haara näiden kahden leikkauksen väliin. Kaistale lähtee lopuksi repäisemällä irti.

Sitten kuutioidaan hauki sopiviksi suupaloiksi (n. pieni sokeripala on minusta hyvä). Sen jälkeen haukikuutioihin sekoitetaan silputtu inkivääri, sitruunaruoho, korianterisilppu, chilihakkemus ja kalakastike. Kananmunaa ei tarvita, kun kala paistetaan kuutioina. Huuhtele pinaatit ja laita ne kuivamaan lävikköön tai käytä salaattilinkoa. Viipaloi kuorittu punasipuli ohuenohuiksi siivuiksi.

Kun maa-artisokat alkavat olla lähes valmiita, kaada paistinpannulle reilusti öljyä ja anna sen kuumentua. Sillä aikaa leikkaa pavuista kanta irti ja huuhtaise ja kuivaa pavut. Kaada pavut kuumaan öljyyn ja paista kypsiksi. Lisää loppuvaiheessa murskattu valkosipulin kynsi, mustapipuri ja suolaa. Voit myös halutessasi laittaa tarjoiluastian hetkeksi lämpenemään sammutettuun uuniin.

Paista toisella, kuumalla ja öljytyllä pannulla kalakuutiot muutamassa erässä ja sekoita ne papuihin. Tarkista suola ja pippuri.

Kokoa salaatti laittamalla kerroksittain papu-kalaseosta, punaispulisilppua, maa-artisokkia ja pinaattia lautasille. Lopuksi ripottele mäti annoksen päälle tai anna jokaien ruokailijan lisätä sitä omalle lautaselleen maun mukaan. Tarjoile minttuisen jääveden tai vaikka Sileni Pinot Gris -valkoviinin kanssa.

Ihan paras suolakurkku ja vinkkiä savukalasalaattiin

 Minun on pitänyt ja pitänyt ja sitten taas pitänyt ja pitänyt. Enkä vaan ole saanut sanotuksi, että Sauvon suolakurkut ovat Ihan Parhaita. Eikä tämä ole edes mikään maksettu mainos, vaan V:n isä on tiennyt tämän salaisuuden hyvin hyvin kauan ja vihkinyt meidät siihen viime vuosien aikana. Ja aina kun hän tulee kesällä Suomeen, hän etsii käsiinsä tuollaisen ison purkin Sauvon kurkkuja. Ison siksi, että niitä ei valitettavasti saa pienemmissä purkeissa. Valitettavasti siksi, että ne ovat niitä Ihan Parhaita ja mielelläni ostaisin niitä itsekin jääkaappiin mahtuvan erän kerrallaan.

No tämän päättömän höpötyksen jälkeen on varmaan syytä kertoa MIKSI ne ovat niin maanmainioita? No, kun mietitte jotain random-suolakurkkua niin ainakin minun mieleeni tulee sellainen pehmeä, sisältä etikkaa tihkuva lötköpötkö. No, Sauvon kurkku on Ihan erilaista. Varmaan kuvastakin huomaatte, että sen posket eivät ole ollenkaan lommollaan ja se ei ole vääntynyt osoittamaan painovoimavektorin suuntaa. Se on napakka ja ihan rapsakkaa. Se on suht pehmeästi suolattu ja maistuu hyvälle. Mutta ennenkaikkea se rakenne on jostain ihan muusta maailmasta. En ole ennen enkä tämän jälkeenkään nähnyt tuollaista suolakurkkua.

Niin että nyt tiedätte tällaista herkkua olevan jossain, kätevästi n. kolmen kilon myyntierissä. Ja siitäkin huolimatta - jos joku tietää mistä niitä saa pääkaupunkiseudulla niin kertokaa ihmeessä - V:n isältä yli jääneet kurkut on kohta syöty:)

Sillä mikä muu saa niin eloa tähän talven ankeimman ajan salaattiin kuin suolakurkku ja savukala? Jopa jäävuorisalaatistakin tulee ihan syötävää savukalasalaattia, kun sekaan laittaa hyvää suolakurkkua, omenaa, purjoa, raejuustoa ja savukalaa. Tavallistakin kurkkua voi laittaa, niin ei tarvitse niin paljon niitä juuri nyt niin kovin ohuenohuita salaatinlehtiä. :) Ai niin, ja nopeasti kiehautetut vihreät pavut ja parsakaalin kukinnotkin sopivat tämmöiseen savukalasalaattiin ihan hienosti. Tässä ylläolevassa kuitenkin lehtien lisäksi vain reilusti omppua, purjoa, sauvon kurkkua ja tavallista tuorekurkkua. Sitten päälle paljon raejuustoa ja savukalaa.

Ja sitten koko komeus tietysti kruunataan salaatinkastikkeella, jossa on ainakin öljyä, sinappia ja sitruunaa. Tai jos tykkää sitruunasta kovin, öljy ja sitruunakin riittää - mutta sitten mukaan hippunen suolaa ja sokeria myös.

Ja tietysti savukalan valinnassa kannattaa luottaa laatuun - jättkää ne vakuumilohet sinne tiskiin ja ostakaa tiskistä niin tuoretta kuin löydätte. Kuvassa ystäviemme lahjaksi tuoma savusiika joka oli älyttömän maukas eläin sekin.

Ja sitten ei muuta kun kaikki sekaisin ja ääntä kohti. Kyllä talvellakin salaatista saa ihan hyvää - siitä pitää vaan tehdä vähän ruokaisampaa.

Fetalla ja oliiveilla täytettyä munakoisoa

Minun tekisi mieli kutsua tätä ruokaa pyttipannuksi. Vaikkei siinä ole perunaa eikä kananmunaa eikä se muutenkaan muistuta yhtään pyttipannua. Paitsi ehkä siinä suhteessa, että kaikki pilkotaan ja paistetaan pannnulla ihanaksi mössöksi. Mutta tulen aina tehneeksi sitä sellaisessa mielentilassa missä voin kuvitella pyttipannun syntyneen. Päädyn nimittäin tekemään tätä silloin, kun kaikki "helpot" ruuat on jääkaapista jo tehty, eikä siellä ole kuin munakoisoa ja jotain juustoja.

Kuumalla pannulla laadukas feta sulaa hieman ja täytteestä tulee kermaista ja ihanaa. 

Hyvin olennaista on, että tämä syntyy suht nopeasti, siitä ei synny hirveää sotkua ja mikään vaihe ei ole kohtuttoman työläs ja hankala. Ei itkettämistä eikä etukäteispaahtamista - munakoisot vaan halkaistaan ja sisus kaavitaan lusikalla talteen. Ja kaiken huipuksi - vaikkei tätä edes paisteta voissa, täytteessä on jotain samantyyppistä kotoista mukavuusruuan tuntua kuin pyttärissä.

Tämä piti blogata jo kesällä, mutten saanut aikaiseksi. Ja nyt kun tein uudelleen samantyyppistä sain vihdoin kirjoiteltua aineet ylös. Erona kesäiseen munakoisopyttäriin on, että silloin laitoin munakoisojen paistoa ennen pannulle yhden sardellin. Nyt en muistanut, niinkuin en muistanut raastaa mukaan sitruunan kuortakaan. Molemmat sopivat mukaan, mutta oikeastaan niitä ei välttämättä kaipaa.

V totesi, että tästä tuli nyt ihan erinomaista. Minäkin tykkäsin että hyvää tuli, joten ei muutakun jakoon!

Täytettyjä munakoisoja (4:lle)

2 munakoisoa
1 sipuli
loraus oliiviöljyä
n. 8 hyvää, mustaa oliivia
1,5-2 rkl pinjansiemeniä
2 oksaa rosmariinia
1/2 punaista chiliä
2 pkt hyvää vuohenmaitofetaa - esim. pirkan parhaat
minttua
mustaa pippuria
hyvää yrttisuolaa profumo del chianti
parmesania raasteena
tarjoiluun tsatzikia ja tuoreita mintunlehtiä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseeen.

Halkaise munakoisot ja kaavi niistä lusikalla sisus talteen. Ripota hieman suolaa munakoisoihin ja laita ne uuniin siksi aikaa paistumaan kun valmistat täytettä.

Silppua munakoison sisus veitsellä pienehköksi hakkeluksesi. Plko sitten sipuli samoin. Paahda ensin pinjansiemeniä hetki kuumalla pannulla, siirrä ne sivuun ja lorauta pannulle omantunnon mukaan hieman öljyä.

Laita pannulle munakoisosilppu ja sipulit. Paista kunnes munakoiso vähän ruskistuu ja on täysin kypsää. Jos seos tuntuu paistaessa liian kuivalta, voit vähän lisätä öljyä mutta varovasti, sillä kypsyessään munakoiso menee kasaan ja täyte voi alkaa tuntua liian öljyiseltä.

Kun munakoiso on kypsää lisää pilkotut oliivit, pinjansiemenet, rosmariini ja chili. Sekoita vielä hetki, jotta maut alkavat irrota. Siirrä pannu pois tulelta ja murusta sitten seokseen feta, riivi mintunlehdet ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita täyttettä hieman.

Lusikoi täyte uunissa vähän paahtuneisiin munakoisoihin, raasta päälle parmesania ja laita munakoisot uuniin n. 40 min tai kunnes munakoison kuori on täysin kypsää ja pehmeää.

Tarjoile tsatzikin ja tuoreen mintun kanssa.

Kikhernepihvi, tsatzikia ja kanaa - eli eräänlainen "avoin burgeri"

Minä uskon vakaasti siihen, että luovuus syntyy niukkuudesta tai pakosta. Usein maailmalla ne ovat jopa saman asian kääntöpuolet. Meillä täällä länsimaissa välillä tuntuu että pakko tulee ennen niukkuutta - tavalla tai toisella.

Jos ihmettelette tätä pseudosyvällistä avausta niin selitettäköön, että minulla itselläni on joulun jälkeen ollut "hieman ylensyönyt" olo. Tätä juttua siis värittää sellainen sisäinen pakko tehdä jotain tälle meikäläisen ruokavaliolle. Tuntuu, että pieni niukkuus olisi paitsi hyväksi ruumiille, myös mielelle. Joulun kaiken ihanuuden ja yltäkylläisyyden jälkeen arkea tervehtii ihan ilolla. Sillä millekä mikään edes maistuu enää, jos koko ajan pöydässä on toinen toistaan upeampaa ja harvinaisempaa elämystä.

Näistä syvällisistä mietteistä pääsenkin sitten aasinsiltaa kätevästi siihen illalliseen, jonka pykersin kasaan viime viikolla. Uskokaa tai älkää; on ihan virkistävää, että jääkaapissa on joskus lähinnä paketti kanan rintafileitä - joo, niitä aneemisia ja nahattomia, yksi salaatti ja kulhollinen liotettuja kikherneitä. "Sopii hyvin", tuumailin niiden edessä. Loppiaisen jälkeen olen ottanut projektikseni syödä enemmän vihanneksia, valita paremmin hiilarini ja juoda paljon vettä. Nyt puhdistetaan ruokavaliota, ihoa ja makuaistia.

Ja mitä luovuuteen tulee, niin en mitenkään muistanut, miten hyvää ihan tavallinen broilerikin on, kun se paistetaan ohuina siivuina kunnolla ruskeaksi, sen kanssa tarjoillaan mintulla reilusti ryyditettyä kotitekoista tsatzikia ja miten hyvää kikhernepihvi on. Tämä ruoka paitsi maistuu hyvälle, on myös järkevää purtavaa. Ja mikä parasta, riittää että kikherneet vain liottaa - niitä ei esikeitetä tähän ollenkaan. Koska massa on raakaa, pihvi pitää paistaa kunnolla kauniin väriseksi molemmin puolin jotta massa varmasti kypsyy.

Minä tarjoilin tämän kuten jutun aloituskuvasta näkyy ja V tykkäsi, että kun päälle ripottelee srirachaa, se potkaisee kikherneet eloon. No, Srirachaa kannattaa lisätä maltillisesti - kullekin oman maun mukaan. Minusta tämä ei välttämättä tarvitse sitä, mutta sopii kyllä erinomaisesti jos haluat tähän vähän enemmän potkua ja luonnetta. Kikherneet kyllä nousevat paremmin esiin, se on totta.

Ja kävisi tuo pihvi ihan erinomaisesti myös kasvishampurilaisen väliin - mutta silloin lisäisin kanan tilalle vaikka paholaisen hilloa ja vuohenjuustoa. Jogurttikastike on joka tapauksessa ihan must.

Näillä nuoteilla hyvää arjen alkua itse kullekin säädylle; isännille ja emännille - jokaiselle kuin talossa on.

Kikhernepihvejä, kanaa ja tsatzikia (n. 8 pihviä - kanaa riittää  3 fileestä hyvin neljällekin)

n. 300g kuivia kikherneitä liotettuna
1/2 sitruunan mehu
1 appelsiinin mehu
n. 0,5-0,7 dl öljyä (en mitannut, kunnon loraus)
1 valkosipulin kynsi
ripaus cayannepippuria
ripaus mustaa pippuria
1 tl suolaa (profumo di chianti)
1 mieto punainen chili
2-3 oksaa rosmariinia

paistamiseen öljyä

lisäksi
kanan rintafilettä 1 pkt (3 kpl-> riittää neljälle, kahdeksalle tarvitsee 2 pkt)
Big Dad's Roast blend -mausteseosta
öljyä paistamiseen
suolaa

1 sipuli

tsatzikia, maustettuna runsaalla määrällä minttua
salaattia

Laita kikherneet likoamaan vähintään 6h tai yön yli. Tee tarvittaessa tsatziki. Kaada lionneet kikherneet tehosekoittimen silppurikippoon. Lisää mukaan sitrusten mehut, öljy, valkosipulin kynsi kuorittuna, chilisilppu, mausteet, suola ja nypityt rosmariinit. Aja tasaiseksi massaksi.

edit: vinkki! voit tehdä massan jääkaappiin etukäteen. Muutaman tunnin maustuminen vaan syventää makuja ja valmis taikina helpottaa illalla kokkaamista.

Leikkele kanafileet siivuiksi ja levitä siivut leikkuulaudalle. Ripottele moemmin puolin mausteseosta. Siivuta kuorittu sipuli renkaiksi. Huuhtele salaatti. Laita nämä odottamaan siksi aikaa kun paistat pihvit. Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Laita pannulle loraus öljyä ja paista pihvejä keskilämmöllä ensin toiselta puolelta kunnes pihvi on jämäköitynyt, irtoaa itsestään pannusta ja kauniin ruskea. Käännä pihvi isolla lastalla ja paista myös toinen puoli. Nosta paistetut pihvit uuniin odottamaan kun paistat kaiken muun.

Kun pihvit on paistettu, kuumenna taas tilkka öljyä pannulla ja paista kanapalat kahdessa erässä kauniin ruskeiksi molemmin puolin. Lisää suolaa ja pippuria. Minä nakkasin sipulirenkaat viimeisten kanapalojen kanssa kuullottumaan, mutta voit kuullottaa sipulit myös erikseen.

Kokoa sitten jokaiselle lautaselle keko; ensin kikhernepihvi, sitten vähän tsatzikia, salaattia, kanafileitä, lisää tsatzikia ja sipulirenkaita. Päälle mustaa pippuria ja halutessa Srirachaa.

Haukinabea mustilla torvisienillä - eli ranskalaisesta kalasopasta japaniin

Meidän mizuna on jotenkin ihan villiintynyt. Kaikki alkoi alkukesällä, kun V askarteli uudelle kasvimaalleni pari yrttilaatikkoa. Kylvin laatikoihini lehtipersiljaa, mangoldia, salaatteja ja istuttelin joitain yrttejä. Salaateissa luotin pariin erilaiseen salaattisekoituspussiin, joista toisessa oli MYÖS mizunaa. Ilmeisesti tuo meidän penkki on poikkeuksellisen suotuisa mizunan kasvulle koska siellä on valtava "pensasaita" pelkkää mizunaa. Jos siinä salaattisekoituksessa on muita taimia joskus ollut, ne ovat tukehtuneet vihreän repalelehtisen jättimizunan alle.

Mizuna on kasvanut jättimäiseksi! Keitettynä se saa ihan uuden luonteen.

 Vaikka olen kuinka harventanut penkkiä ja useampikin salaatti tuosta rehusta on jo tehty, se vaan puskee uutta ja uutta. Eräänä iltana sitten huokailin, että mihin ihmeeseen tuota nyt voisi käyttää ja nopean googlauksen avulla bongasimme, että japanilaiseen kalapataan, nabeen, käytetään usein mizunaa. Innostuin heti, sillä muistin vielä elävästi miten hyvää se Maruia Springsin Nabe joskus oli.

Lohen poskilihat kannattaa kalastaa talteen lientä keitellessä. Ne lisätään myöhemmin takaisin soppaan, ovat herkullisia.

En ollut koskaan aiemmin tehnyt nabea itse, mutta käytännössä se on padallinen kalaa ja muuta keitettynä liemessä :) Maruian ruuasta muistan, että liemeksi oli tehty chilillä maustettua vahvaa misokeittoa. Se oli ihan järkyttävän hyvää joten samaan suuntaan lähdettiin meilläkin.

Ihan pienelle määrälle ihmisiä nabea on varmaan hankalaa saada mitoitettua sopivaksi, mutta meille kävi niin iloisesti, että saimme tavallaan yllätysvieraita :) Ystävämme soittivat ja pyyysivät meitä kanssaan ulos syömään, mutta koska olimme jo shopanneet jääkaapin täyteen kalaa esitimme vastavetona kutsun tulla maistelemaan nabea - vaikken sitä koskaan ole tehnytkään aiemmin:) Ja siitä tuli tosi hyvää.

Tiikeriravuilla ei montaa minuuttia kestä kypsyä - ne muuttuvat tiikerinoranssiksi kypsyttyään

Ihan tarkkaan en taaskaan mitannut aineita, mutta toisaalta tämä on ruoka, jonka voi maustaa aika lailla oman makunsa mukaan sopivaksi. Liemessä saa oikeasti olla vahvuutta ja jonkin verran chiliäkin, koska iso määrä kalaa ja kasviksia "syö" liemen mausta oman osansa. Minä tein tästä hieman suomalaistetun version, johon laitoin mizunan ja muiden rehujen lisäksi ruodottomaksi silpomaani haukea, puolet isosta tarjouslohesta ja pakastimesta löytämiäni tiikerirapuja sekä vihersimpukoita. Kaloista sopivat varmaan mitkä tahansa vähän kiinteälihaisemmat lajit kuten vaikka ahven ja kuha. Mukaan olisi voinut laittaa myös harrastuneisuuden mukaan tofua ja Maruia Springsin nabessa taisi olla mukana kanaakin. Ja sitten vielä tarvitaan sieniä yleensä kai siitakkeita mutta näin keskellä suomen parasta sieniaikaa laitoin soppaan mustia torvisieniä, koska muistelin että ne sopisivat itämaiseen ruokaan. Taisi olla Välimäen reseptivinkki jostain säilöttyjen torvisienten pakkauksesta. Mutta minulla kävi vielä ihan erinomainen tuuri ja satuin löytämään Sellon katolla olevalta torilta ihan tuoreita mustia torvisieniä, eivätkä ne olleet kantarelleja kalliimpia edes. Luulisin että tuoreet, nuoret tatit kävisivät myös ihan erinomaisesti.

Hauki on kiinteälihaisena ihan erinomainen kala nabeen.

Nabestamme tuli erinoamisen hyvää. Pienetkin ruokavieraat halusivat lisää ja tuomitsivat japanilaishenkisen kalasoppamme onnistuneeksi. Mizuna muutti muotoaan mielenkiintoisella tavalla - siitä tuli tosi erilaista keitettynä. Se oli kuin oikein aromikasta ja hyvää pinaattia! Ei varmasti ole viimeinen mizunakeitos joka meillä tehdään. :)

Juomaksi naben kanssa voi tarjota hyvää vihreää teetä tai kuivaa valkoviiniä, jossa on hieman jäännössokeria. Meillä oli varattuna Leth Duett Riesling & Veltliner, joka sopi ruuan kanssa ihan hyvin. 

Tästä annoksesta tuli iso padallinen josta söi hyvin neljä aikuista ja kaksi lasta. Vaikka alkupaloja ei ollut tällä kertaa, ruokaa jäi vielä reilusti ainakin yhdelle aikuiselle tai parille nälkäiselle pikkuterroristille. :) Hyvää patailua ja alkanutta viikkoa kaikille!

Naben kanssa kannattaa kattaa myös risteilijöitä ja paperia - etenkin jos ravuissa on kuoret :)

Nellen haukinabe mustilla torvisienillä (noin 6-8:lle)

puolet n. 2,5 kg lohesta + ruodot liemipohjaan
2 valkosipulin kynttä
chilejä; meillä 1 aji cristal ja yksi vihreä chili lisäksi sriracha maustekastiketta valmiiseen keittopohjaan n. 3 tl (jonkun mielestä olisi saanut olla enempikin chiliä)
n. 1,5 rkl Sichuan pepperiä eli anispippuria paahdettuna pannulla
4 tuoretta laakerin lehteä
1 sitruunaruoho rikki lyötynä
n. 1,5 l  vettä

2 porkkanaa
n. 8-10 cm pala retikkaa
1 purjo
2 kevätsipulin vartta
useampi rkl ehkä 6 rkl? brown rice misokeittotahnaa (clear spring)
2  seaweed - misokeittopussia (tai kombu - merilevää palasina)
2 rkl ketjap manisia (tai loraus soijaa)
n. 0,5 dl miriniä

n. 500g haukifilettä, ruodot poistettuna
pari tiikerirapua per ruokailija n. 10 kpl meillä
isohko nippu mizunaa
pari viher- tai sinisimpukkaa per ruokailija meillä 8 kpl
2-3 dl tuoreita mustia torvisieniä

Fileoi lohi ja laita ruodot ilman kiduksia pataan. Laita päälle halkaistut chilit, rikki lyöty valkosipuli ja sitruunaruoho, laakerinlehdet ja paahdetut anispippurit. Peitä ruodot vedellä ja keitä kalasta liemi. Kuori pintaan mahdollisesti nouseva vaahto. Tämä vie puolisen tuntia.

Siivilöi liemestä pois kaikki sattumat, huuhdo pata ja kaada liemi uudelleen pataan. Lisää liemeen misotahnaa, misokeittoaineksia tai merilevää jos käytät sitä. Lisää sriracha - kastiketta tai muuta chilikastiketta niin että sopassa on mielestäsi tarpeeksi tulta. Liemi saa olla aika vahvaa. Mausta keitto mirinillä. Lisää tarvittaessa suolaksi soijaa tai ketjap manisia ja kun liemi on sopivaa, lisää ensin tikuiksi pilkotut kovat juurekset; porkkana ja retikka.

Kun liemi taas kiehuu lisää purjo ja kiinteä valkoinen kala. Taas odota, kunnes liemi taas kiehuu ja lisää sitten kuutioitu lohi ja mahdollisesti vielä kypsentämättömät ravut, äyriäiset, kevätsipulisiivut  sekä sienet. Kun soppa taas kiehuu, lisää vielä lopuksi sopivan mittaiseksi pätkitty mizuna. Meillä vihresimpukat olivat valmiiksi kypsennettyjä pakasteita, joten laitoimme ne mizunan päälle lämpenemään ja valelimme sopan liemellä.

Peitä hetkeksi soppa kannella ja kun simpukat ovat auki tai lämminneet ja tiikeriravut punaisia ruoka on valmis. Kanna pöytään aj anna kaikkien napsia padasta lautaselleen mitä haluavat.  Japanilaiset soppakulhot ovat tietysti parhaat ruuan tarjoiluun, jos sellaiset omistaa. Meillä kun ei sellaisia ole,  soppaa tarjottiin koko - kulhoista josta  maukkaan liemen ryytsäminen myös onnistuu.