Karamellisoitunut pannarivanukas ja päivähoitoa

Olen nyt tässä miettinyt tätä asiaa muutaman viikon, tarkemmin sanottuna siitä lähtien kun istuimme monen muun vanhemman lailla päiväkodin vanhempainillassa. Mutta lopullisesti päätin, että asiasta voisi muutaman sanan kirjoittaa kun luin ylen uutisen jutun "Kipurajalla mennään" jossa kerrotaan, että tiukassa taloustilanteessa päivähoito järjestetään matalimman laatustandardin suhteen. Jutussa kerrotaan miten tärkeää laadukas varhaiskasvatus on ja vedotaan henkilöstön koulutuksen tärkeyteen laadun mittarina. Lisäksi todetaan että jos resursseja kiristetään, työstä tulee suorittamista. Se, mistä ei mainittu mitään oli, että kuntaa, joka päivähoitopalvelut meille Espoossakin ostaa, ei kiinnosta tippaakaan a) vanhemmilta saatu palaute/päivähoitohenkilöstön onnistuminen työssään, b) päivähoitoa tarjoavien yritysten painotukset sekä miten ne toteutuvat ja c) millaisia taitoja ja virikkeitä lapsille päivähoidossa annetaan.

Meille vanhempainillassa istuville aikuisille kerrottiin, että vuoden vaihteessa Espoo kilpailuttaa ostopäiväkotien sopimukset ja kilpailun sijaan lopulta kyseessä on arvonta. Kyllä, arvonta, jossa ei ole mitään väliä sillä, millaista hoitoa lapset ovat palveluntuottajalta aiemmin saaneet tai tulisivat saamaan jatkossa. Arpalipun saa jokainen toimija joka tarjoaa palvelua 1) tiettyyn kaupungin määräämään hintaan ja 2) täyttää henkilöstön määrä- ja minimikoulutusvaatimukset. Kuulemma jostain syystä kaikki tarjoajat täyttävät nämä esiehdot. Onko siis ihme, jos varhaiskasvatusta ei jakseta kehittää kentällä laadullisesti; työn tilaajaa kun ei moinen kiinnosta edes teorian tasolla.

En oikein tiedä mitä ajattelisin tai mistä aloittaisin. Ehkä siitä, että I:n ihana perhepäivähoitaja jäi kesäkuun lopussa eläkkeelle ja minun piti anoa lapselleni päivähoitopaikkaa syksyksi. Alueellamme on nolla perhepäivähoitajaa joten ainoaksi oikeaksi vaihtoehdoksi jäi päiväkoti. Eikä siinä mitään, mietin - onhan I jo iso poika ja nelivuotias nauttii selvästi kaverien kanssa puuhaamisesta. Muiden vanhempien suosituksesta kävin tutustumassa moniin alueen päiväkoteihin ja lopulta löysinkin pari päiväkotia jotka olivat minusta aivan ihania.

Toisessa niistä oli liikuntapainotteinen teema; lapsia viedään metsään retkille, polkupyöräpäivä on keskiviikkoisin ja vanhempien niin halutessa lapset pääsevät päivähoidosta uimakouluunkin. Liikuntapainotteisuus tarkoittaa näin pienillä lapsilla aktiivista touhua ja perinteisten pihaleikkien ottamista mukaan ulkoiluhetkiin sekä leikkimielistä kisailua, kiipeilyä ja puuhailua. Ihan mahtihomma meidän pikku puukiipeilijälle, tuumaiin.

Toinen päiväkoti joka erityisesti sykähdytti oli täysin yksityinen Montessoripäiväkoti, missä asioita opitaan lapsentahtisesti. Lapsi on etusijalla ja ympäristö on kodinomainen. Juteltuani päiväkodin johtajan kanssa huomasin, että oma tapani ottaa I mukaan arjen puuhiin istuisi hyvin montessori-ideologian kanssa yksiin. Aivan ihana päiväkoti, jonne olsiin ollut valmis I:n laittamaan siitä paikasta. Mutta kuten varmaan arvaatte, samaisessa keskustelussa todettiin päiväkotiin olevan niin pitkä jono, ettei sinne ole toivoakaan päästä ainakaan tänä syksynä.

Niinpä sitten rustasin netissä lapselleni hakemusta kunnalliseen päiväkotiin. Merkitsin ensimmäiseksi toiveeksi liikuntapainotteisen ostopalvelupäiväkodin juuri liikuntapainotteisuuden ja kuulemieni vanhempien positiivisten arvioiden vuoksi. Henkilöstön vaihtuvuus oli ollut suhteellisen vähäistä ja lapset tyytyväisiä. Minua oli päiväkotivisiiteilläni ohjeistettu kirjoittamaan hakemukseen KAIKKI olennainen minkä haluan vaikuttavan päätöksentekoon lapseni asiassa. Ja kun sitten tulin kohtaan huomioon otettavaa ja ryhdyin kirjoittamaan nettilomakkeelle niitä tärkeimpiä asioita, huomasin hyvin nopeasti että tilaa oli kokonaiset 225 merkkiä. 225 merkkiä, johon olisi pitänyt mahduttaa että olisi kiva jos lapseni voisi päästä sen ainoan toisen samassa hoitopaikassa olleen lapsen kanssa samaan päiväkotiin, sillä nuo kaksi olivat ehtineet jo kasvaa ihan kiinni toisiinsa. Siihen piti mahduttaa flunssakierteet, astmalääkekokeilun aloitukset ja siihen liittyvät toiveet sisäilman laadusta ja vielä mielellään jotain siitä, että lapsi on aktiivinen ja liikuntapäiväkoti olisi ykkösvaihtoehto monesta syystä, eikä vähiten uimakoulun takia - vietämmehän kaikki kesät meren äärellä.

Oli kuin olisi twitteriin yrittänyt lapsestaan huudella; jollei olisi itkettänyt ja harmittanut niin paljon, olisi kyllä lähinnä naurattanut.

Paljon puhutaan siitä, miten Suomessa naisten työllisyys mahdollistuu paljolti laadukkaan, tuetun kunnallisen päivähoidon ansiosta. Mutta tuo fraasi kuulostaa tällaisten illanistujaisen jälkeen aika julmalta vitsiltä ainakin tämän korkeakoulutetun mamman korvaan. Tottakai sitä vanhempana haluaisi ideaalimaailmassa lapselleen laadukkaan, oman lapsen tarpeisiin sopivan hoitopaikan jossa olisi tutut, motivoituneet hoitajat ja monipuolista tekemistä. Äitinä jopa vähän yritin nähdä vaivaakin hoitopaikan valinnassa ja uskottelin itselleni että kyllä se siitä, kun tutustuu hoitajiin ja oppii luottamaan. Jotenkin missään vaiheessa ei tullut esiin, että vuoden päästä on todennäköistä että vain hoitopaikan seinät lasten ympärillä ovat samat.

Koska kilpailutus on arvonta, liikuntapäiväkodin sijaan I saattaa olla vuoden päästä ihan toisentyyppisessä ostopäiväkodissa. Vaikka kuulemma henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuutta jäädä, ainakin edellisellä kilpailutuskierroksella kukaan vanhasta henkilökunnasta ei jäänyt uudelle palveluntarjoajalle töihin. Lisäksi hoitajamäärä nyt sitten putoaa yhdellä; tämän kuluvan lukuvuoden loppuun asti hoitopaikassa on vielä se yksi käsipari enemmän, määrä jolla edellinen kilpailutus tehtiin.

Pannarin voi vetää överiksi, mutta silloin siitä tulee pullavanukkaan tavoin ihanan tutunoloinen jälkiruoka.

"Kokopäivähoidon kustannukset ovat keskimäärin 1100 eur/kk/lapsi." lukee saamassani maksulapussa. Tästä minulle jää ensimmäiseen laskuun maksettavaa 148,28 eur joka on noin puolen kuun hinta. Kun nyt olen ihan rehellinen niin voisin kyllä maksaa enemmänkin kuussa I:n hoidosta jos se tarkoittaisi että I:n ei tarvitsisi syksyllä opetella tuntemaan aivan uusia hoitotätejä ja jotta lasten rakastamat metsäretket, urheilukenttäkisailut ja uimakoulu jatkuisivat seuraavana vuonnakin. Ainakin minun olisi paljon helpompaa jättää lapsi sinne hoitoon jos voin luottaa siihen, että lapsella on siellä mielekkäitä virikkeitä, turvallisia aikuisia jotka ehtivät ottaa välillä syliinkin ja lapseni saisi oikeasti sitä laaduaksta varhaiskasvatusta. Ei ihme, että yksityisiin päiväkoteihin on sellainen tunku kuin on.  Samalla tähän touhuun nyt tutustuneena pidän vähän ihmeenä että yksityisiä päiväkoteja ei ole enempää. Ehkä kyse on sopivien tilojen puutteesta?

Ymmärrän toki, että kunnan omistamat tilat on kilpailutettava, jotta uusillakin yrittäjillä on mahdollisuus päästä niihin kiinni. Se mitä en kertakaikkiaan ymmärrä on, että kilpailutuksen kriteereinä ei ole rahan lisäksi varhaiskasvatuksen laatu, monipuolisuus, mahdollisuus lisäpalveluihin (kuten uimakoulu, muskari tai vaikka kuvataidekasvatus) ja kehitys. Vanhemmilta (eli loppuasiakkailta!) saatu palaute voisi olla yhtenä onnistumista mittaavana tekijänä muiden mukana. Koko touhua voisi verrata lounasravintolan valintaan joka olisi tehty arpomalla kaikkien toimijoiden joukosta, jotka lupaavat tarjota lounarin hinnalla tietyn kalorimäärän. Siinä voi sitten miettiä kuinka paljon palveluntuottajaa ja keittiötä jaksaa kiinnostaa se, että ruoka olisi vaihtelevaa ja herkullistakin.

Aika moni varmaan käy työssä ainakin siksi, että voi tarjota perheelleen hyvän elämän. Jos siitä näkökulmasta mietitään, tällaisia kaltaisiani koulutettuja mammoja voisi olla helpompaa saada töihin jos lastenhoidossa olisi enemän valinnanvaraa.  Ainakin kotiinjäämisen halukkutta merkittävästi lisää jos ei ole luottamusta että lapsi aidosti hyötyy siitä paljon puhutusta varhaiskasvatuksesta.

Voihan tässä tietysti sanoa että valitus seis, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Mutta jos saisi valita, niin olisihan se kiva syödä muuallakin kuin lounasruokalassa. Ja juuri siksi niin monet koulutetut naiset valitsevatkin töiden sijaan kotiin jäämisen jos se suinkin on mahdollista; silloin asioihin voi ainakin vaikuttaa itse.

Jäin vähän miettimään, mitä kävisi jos mustikat korvaisi omenilla ja antaisi seoksen akramellisoitua jo hieman ennen taikinan lisäystä...

Ja samassa valinnan hengessä jatkan vielä siihen pannarivanukkaaseenkin. Sen keksin sattumalta toissaviikonloppuna rapujulien jälkeisenä päivänä kun halusin tarjota vieraille jotain helppoa ja hyvää lounaan jälkeen. Tottakai olisin voinut tehdä tavallisen pannarin, mutta koska minulla oli jääkaapissa rasiallinen pensasmustikoita ja teki mieli jotain syntisen hyvää, rupesin tuumailemaan. Lopulta sain aikaan jotain, mikä on syntisellä tavalla vähän kuin perinteinen pullavanukas mutta jonka reunoissa on karamellisoituneen keikauskakun herkullista sokeritahmaa ja pannarin rapsakkaa reunaa. Ja silti se oli ihan yhtä helppoa tehdä kuin pannari. Ja jos oikein vaativaksi ryhtyy, tämän kanssa voisi tarjota pallon vaniljajäätelöä.

Karamellisoitunut pannarivanukas (n. 22 cm alumiiniseen kakkuvuokaan)

vuuan pohjalle
250g rasia pensasmustikkaa
n. 40-50g voita
n. 4-5 rkl fariinisokeria

Pannaritaikinaan
5 dl maitoa
2 munaa
1 dl kaurajauhoa (voit myös käyttää ohrajauhoa tai vehnäjauhoa, kaurasta tuli minusta kuitenkin hyvä maku. )
2 dl vehnäjauhoa
3/4 dl sokeria
1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sulaa voita

Lisäksi:
Vuuan voiteluun voita
ja tarjolle jäätelöä (jos haluaa)

Laita uuni päälle 180 asteeseen. Voitele kakkuvuoka kunnolla. Laita pohjalle marjat, fariinisokeri ja 40g voita palasina.

Sekoita pannaritaikinan aineet. Kaada kakkuvuokaan. Paista uunissa 45-50 min tai kunnes pannari alkaa olla hyytynyt kokonaan. Mikäli pinnasta alkaa tulla liian tumma, voit peittää vuuan leivinpaperiarkilla. Minulla oli n. 22 cm vuoka, mutta jos käytät laakeampaa vuokaa, paistoaika lyhenee.

Everything I do, I do it for you; äitiydestä, yrittäjyydestä ja vähän vanhempainrahastakin

Katsoin toissapäivänä täysin pysäyttävän hyvän dokumentin äitiys ja ura Yle teemalta (linkkaan sen tähän, nähtävissä Yle Areenasta vielä ja suosittelen vahvasti katsomaan riippumatta siitä onko teillä lapsia vai ei). Se käsitteli äitiyttä ja uraa Kanadassa, mutta siitä huolimatta moni asia osuu omalle tontilleni ihan suoraan. 

Olen jonkin aikaa jo pyöritellyt näitä äitiyteen liittyviä haasteita ja meihin äiteihin kohdistuvia odotuksia päässäni ja miettinyt miten hullu sitä on itsekin asettaessaan riman niin korkealle että juuri kykenee sen yli. Mutta kukapa "lastaan rakastava äiti" ja vanhempi ei haluaisi antaa lapselleen sitä parasta, mihin tietää pystyvänsä. Right?

Arvaatko mitä tässä tapahtuu? No tietenkin.....
Paseeraan itse tehtyä punaherukka-kauravelliä tuttipulloa varten, koska tuoreiden marjojen kivet tukkivat pullon suuttimen.

Ja toisaalta, koska yhteiskunta on maksanut minulle korkeakoulutuksen alalta jolla haluan tehdä työtä ja jonka koen tärkeäksi, haluan tietysti loistaa myös siinä. Ja sitten väsyneenä kun en saa tekemättömiltä töiltä untakaan mietin olenko sittenkään tarpeeksi ja riitänkö.

Dokumentin itselleni iskevimpiä pointteja olivat, että nykyisten koulutusta hankkineiden naisten "tavoiteura" on edelleen, kaiken tasa-arvotaistelun ja naisten kouluttautumistenkin jälkeen lapsettoman (ja usein perheettömän) individualistisen naisen ura. Siihen malliin jossa työpäivän tuottoisimmat tunnit ovat palaverien loppumisen jälkeen neljästä kahdeksaan ei oikein mitenkään sovi, että lapsi pitäisi hakea neljältä kerhosta tai viideltä hoidosta ja illallinenkin pitäisi saada pöytään kuudeksi. Moni lapseton (ja minäkin ennen I:n syntymää) ehtii kotiin kahdeksaksi kainaloon napattu valmissalaatti mukanaan.

Äiti monesti haluaa myös nähdä lapsensa ihan joka päivä; hereillä.

Ja kun täydellisen uran malli otetaan lapsettomilta, samaan aikaan koulutetut, uraa luoneet naiset lapsia saatuaan yrittävät yhdistää elämäänsä toisenkin täysipäiväisen uran; täydellisen kotiäidin mallin suoraan 90- luvulta.  Äiti jää kotiin kun lapsi sairastuu, äiti viettää aikaa yhdessä lapsen kanssa, äiti valmistaa kaikki ruuat itse ja ennenkaikkea; äiti on läsnä aina. Äidin malli otetaan tietenkin mielikuvista ja usein vielä muistojen kultaamista sellaisista yhdistettynä johonkin sopivaan oppiin vaikkapa lapsentahtisuudesta. Ja tunnustan täysin, omalla kohdallani tuo muistojen kultaama kuva nousee omasta äidistäni.  Vaikka äiti on aina tehnyt paljon työtä ilman kesälomia ja pitänyt yrittäjänä vain minimalistisen äitiysloman, äidin työpaikka siellä sekatavarakaupan tiskin takana oli kotimme toisessa päässä. Vaikka meillä olikin lastenhoitaja, äiti oli aina tavoitettavissa. Äidille voi poimia kukkakimpun ja käydä halaamassa kun siltä tuntui. Äitiä sai jopa auttaa ja viettää siten aikaa äidin (ja isän) kanssa kesken työpäivänkin. Kyllähän siinä tavaraa hyllyttäessä ehti jutella kaikenlaista iloista ja suruista. Hiljaisina hetkinä, kun asiakkaita ei ollut pystyin kiipeämään vekkuli silmäkulmassani isän syliin kassan taakse ja isä luki minulle hieman ääntään madaltaen kerran viikossa ilmestyvää Aku Ankkaa jota me molemmat odotimme aina yhtä innokkaasti. Minä ja sisarukseni saimme olla koko lapsuutemme kotona, lähellä äitiä ja isää.

Mutta minun työni ei ole kotona. Olen tietotekniikan diplomi-insinööri ja yrittäjä. Teen vaativaa asiantuntijatyötä, joka vaatii keskittymistä ja aivojumppaa. Minulla on työntekijöitä, joista tunnen vastuuta, asiakkaita joiden tarpeisiin koitan vastata ja yhteistyökumppaneita joille haluan olla avuksi. Myös V:llä on johtava asema, taloudellista vastuuta ja vaativa asiantuntijatyö joka vaatii myös matkustamista. 

Lapsen hankinta ei koskaan ole nollainvestointi perheelle. Lapsi vaatii vanhempiensa aikaa kasvuun ja kehitykseen. Lapsen kanssa vietetty aika ei ole vain valintaa vapaa-ajanviettotavoista, vaan nykyisen ymmärryksen mukaan hyvinkin tarpeen, jotta lapsesta kasvaa henkisesti vahva aikuinen. Koulutetut äidit suhtautuvat äitiyteen yhtä suurella intohimolla kuin työhönsä; moderni äiti haluaa paitsi olla läsnä ja tukena kun pitää lähteä paikkaamaan otsaa lääkäriin, antaa lapselleen virikkeitä harrastusten ja aktiviteettien muodossa, parasta ravintoa (mielellään kotitekoista ja luomua) ja hyvän esimerkin.

Dokumentissa oli tehty hämmästyttävä vertailu joka on oikeastaan silmiä avaava. Itse asiassa verrattuna 60 - luvun äiteihin jotka olivat kotirouvia, nykynaiset viettävät paljon enemmän aktiivista yhteistä aikaa lastensa kanssa. Ja koska uraäideillä on vaativa työ, johon joutuu monesti palaamaan vielä iltaisin, se yhteinen aika lasten kanssa on suoraan pois siitä ns. "omasta vapaa-ajasta" ja tietenkin unesta.

Mutta se, mikä eniten uuvuttaa äitejä on jatkuva syyllisyys. Syyllisyys siitä, että työkaverit jäävät pulaan kun äidin pitää jäädä kotin hoitamaan sairasta lasta tai lähteä pois töistä aiemmin. Ja työssä syyllisyys siiitä, että ei voi olla lapsensa kanssa. Se syyllisyys nousee ennenkaikkea mahdottomien roolimallien saavuttamattomuudesta.

Siinä katsellessani dokumentin punaposkista syyttäjää, kolmen lapsen äitiä joka sanoi uransa käytännössä pysähtyneen lasten saamiseen, muistin elävästi sen, kun eräs hyvää tarkoittava tuttunu työmaailmassa jutteli kanssani luottamuksella:" äitiys ja yrittäjyys ei ole hyvä yhdistelmä", hän sanoi. En muista mitä vastasin, mutta minulle yrittäjyys ja äitiys ei takoita mahdotonta yhtälöä. Se ei tarkoita sitä varmasti siksi, että oma äitini on ollut yrittäjä ja äiti. Itse asissa, vaikkei aina niin helppoa ole ollutkaan olen yrittäjyyden vuoksi pystynyt järjestelemään töitäni tavalla, joka ei olisi missään palkkatyössä mahdollista. Mutta yrittäjyys ei tietysti sovi kaikille ja siksi toivoisi, että yhteiskunnassamme olisi mahdollisuuksia byrokratialtaan keveisiin joustoihin ja vaihtoehtoisiin tapoihin tehdä työtä, jotka eivät leimaa niiden käyttäjää.  


Asenteissa ja työelämän joustomahdollisuuksissa olisi paljon korjattavaa. Joku lapseton kysyi joskus miksi minun yksityiselämäni olisi jotenkin tärkeämpää kuin hänen - viitaten siihen että olin ollut paljon kotona hoitamassa sairasta lasta. Vastasin hänelle, etten koskaan, missään tilanteessa haluaisi laittaa ihmisten elämänsisältöjä rinnakkain vertailumielessä. Ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat, mutta varmaa on, ettei työtä yleensä tehdä pelkästään työn vuoksi. Varmasti yksi tärkeä motiivi on, että työn avulla voidaan maksaa paitsi omat laskut, myös elättää perhe ja tukea läheisiä. Suomessa ikääntyminen on suuri ongelma ja moni auttaa ikääntyviä vanhempiaan sillä ajalla, mikä palkkatyöstä jää. Ja koska esimerkiksi muistisairaan omaisen hoitaminen ei ole mitään "lomaa", työtä pitäisi voida tehdä sen verran kuin jaksaa ja tukea pitäisi olla yhteiskunnankin puolesta niin, että itsellekin jäisi vielä (vapaa)aikaa. Toisaalta ikääntyvää kansaa haluttaisiin pitää myös töissä pidempään kuin ennen. Jaksaminen syntyy töiden, velvollisuuksien ja vapaa-ajan tasapainosta. Äidit eivät ole ainoa ryhmä, jotka hyötyisivät arvojen tarkistuksesta.

Jonkun pitää olla ensimmäinen.

 
Tuossa Teeman dokumentissa toivonkipinäksi nimettiin asennemuutos joka syntyy, kun modernit isät alkavat hoitaa lapsia kotona. Tällä ei tarkoitettu pelkästään sitä, että näin äidit vapautuvat tekemään enemmän töitä, vaan siihen, että miestenkin alkaessa tuntea samankaltaista syyllisyyttä aikansa jakamisesta työn ja perheen kesken, hekin lähtevät etsimään uusia, vaihtoehtoisia malleja tehdä työtä ja elää elämää.

Miehet ja naiset yhdessä voivat luoda uudenlaista työkulttuuria jossa työelämässä pysyvät mukana nekin jotka eivät syystä tai toisesta voi tai halua tehdä 12h työpäiviä. Lasten tai muuten hoivaa tarvitsevien läheisten vaatimat joustot eivät silti tarkoita, ettemme me äidit tai vaikka omaishoitajat rakastaisi työtämme tai olisi siinä hyviä. Elämä vain on monimutkaisempaa ja siinä on erilaisia vaiheita. Jos oikeasti halutaan puhua tasa-arvosta, myös erilaisten elämänsisältöjen arvo pitäisi tunnustaa.

Kuten dokumentissakin sanottiin, ei ole kysymys vain äitien oikeuksien tukemisesta vaan oikeastaan ihmisoikeuskysymyksistä ja miten sen itse näen, elämisen laadusta.

Ja kuten alussa mainitsin, olen myös seurannut Suomessa parhaillaan vellovaa keskustelua kotihoidon tuen jakamisesta. En jaksa uskoa, että pakko on oikea vaihtoehto. Osa isistä haluaa jäädä kotiin ja se on puhtaasti positiivinen asia, sitä voisi tukea vielä nykyistäkin rohkeammin. Mutta minusta pakko ei ole se keino. Kaikille ei ole mahdollista että isä jää kotiin. Eivätkä kaikki isät edes halua - ei vaikka vanhemmat ovat molemmat sitä mieltä että haluaisivat hoitaa lasta kotona. Ja niille perheille jossa isän jääminen kotiin ei ole edes taloudellisesti mahdollista, se kotihoidon tuki on varmasti merkittävä taloudellinen asia. Kun se loppuu, ei jää muuta vaihtoehtoa kuin äidin lähteä töihin ja työntää piltti hoitoon, halusi tai ei. Ottamatta kantaa lapsen hyvään näinä päivähoidon ylikuormituksen ja tiukkojen määrärahojen aikana kummemmin, tiedän varmaksi että se aiheuttaa näille äideille vain lisää syyllisyyttä. Enkä usko että syyllistämällä "latteäitejä" tai muitakaan vanhempia luodaan yhtään enempää jaksamista perheille tai joustoa työelämän vaativuuden edessä. Kuten minulla, niillä latteäideilläkään ei varmaan ole omia vanhempia vieressä, jotka voisivat auttaa välillä lasten kanssa. Minulla on yksi piltti jonka kanssa kyllä pärjään mutten rehellisesti usko, että minusta olisi suurperheen äidiksi koskaan.

Sen sijaan uskon vakaasti, että stressin poisto auttaa paitsi kotona, myös töissä. Se vapauttaa voimia johonkin muuhun; kenties ammatilliseen kehittymiseen tai innovaatioihin. 

Muokkaamalla omia käsityksiämme "täydellisestä" urasta, omistautumisesta, äitiydestä ja ihmisyydestä myös tarjoamalla yksilöllisempiä ratkaisuja yhteiskunnan taholta mahdollistamme modernien, pitkään jatkuvien urien synnyn. Osa-aika- , pätkä-  ja keikkatyö pitäisi olla järkevää ja kannattavaa. Ja sosiaaliturvan pitäisi tukea tätä tavoitetta. Työuran ja vanhemmuuden ei pitäisi olla toistensa vastakohtia ja vihollisia vaan tukea toisiaan, etteivät vanhemmat uuvu. Perheet ja yhteisöt ovat muuttuneet pysyvästi ja uusia tukiverkkoja on luotava. Lastenhoitoon pitäisi saada helpompia, joustavampia ja todella kevyellä byrokratialla varustettuja vaihtoehtoja. Kun mahdollisuuksia on, syntyy myös uusia töitä, uusia innovaatioita ja uutta liiketoimintaa josta toivottavasti meidän lapsemme ottavat mallia ja muuttavat maailmaa parempaan suuntaan ihan kaikille. 

Ja vaikken paljon ruuasta tällä kertaa puhunutkaan, niin jokaisen täydellisen äidinhän pitää syöttää lapsilleen runsaasti tuoreita kasviksia? Tämä kiireinen yrittäjä-äiti on löytänyt vastauksen vihersmoothieista. I rakastaa niitä ja tarjoan niitä ainakin joka toinen aamu. Ja jotta ei tarvitse pakottaa, alkuun niihin voi laittaa paljon päärynää, siitepölyä,  tuorekurkkua ja maustaa vaikka mintulla. Ja kun makuun tottuu, sekaan voi alkaa lisätä lehtikaalia, salaattia ja inkivääriä. Ja sitten myöhemmin myös silkkistä avokadoa ja raikasta sitruunaa.

Väitän, että tarjoamalla hyvää ihminen oppii paremmin asioita jotka ensialkuun voivat tuntua oudoilta, mutta joilla on tavalla tai toisella hyvä vaikutus myös kokonaisuuteen.

Vihersmoothie (koko perheelle)

1/2 kurkkua
1 avokado
1 tammenlehväsalaattiruukku
1 omena tai päärynä
(1/2 banaania, jos haluat makeampaa)
n. 2,5 dl omenamehua
n. kolme suurta lehtikaalin lehteä
n. 1,5 cm pala inkivääriä (tai minttua tai kanelia, maun mukaan)
1/2 sitruunan kuori ja mehu (tai kourallinen vihreitä pakastekarviaisia)
halutessa myös
1-2 tl chlorellaa
2 rkl chia siemeniä
1 rkl siitepölyä

Jäitä maun mukaan

Laita kaikki blenderiin, soseuta. Tarkista maku ja lisää maun mukaan sitruunaa, mehua(tai hunajaa) ja jäätä.

Luumuiset, kotitekoiset broilerpyörykät

Laitetaas tähän väliin tämmöinen pieni arkiresepti. Tämä on osastolta "mitä murulle murkinaksi" mutta näistä tuli niin hyviä, että kyllä näitä aikuinenkin syö oikein mielellään. Ylipäätään heräsin miettimään, että olenko koskaan aikaisemmin tehnyt itse broilerpyöryköitä? Vastaus oli etten ole.

Ja ihmettelen kyllä itsekin miksi en, sillä näistä tuli tosi hyviä ja vielä tosi yksinkertaisilla aineilla. Ehkä broilerin jauheliha on vähän pelottavan oloinen aines, mutta varsin pätevää kamaa beebiksen kanssa. Se on yksi näistä eettisyyden jutusta vs. ekologisuus ja terveellisyys joiden kanssa kamppailen; broilerin kasvatuksen ympäristövaikutus on pieni, mutta kasvatus itsessään ei ehkä ole sitä mitä toivoisin. Toki, mikään ei estä jauhamasta näihin luomukanan rintaa itse, jos niin haluaa.

Ja tottakai näihin voi halutessaan sekoitella muitakin mausteita, mutta tälläkin kertaa yksinkertainen on minusta kaunista. En yleensä harrasta lihapullissa korppujauhoa, mutta broilerpyörykkä jotenkin huutaa sellaista pehmeyttä ja kuohkeutta, joten nappasin pari kuivaa Rezen moniviljapatongin palaa ja liottelin ne kermassa ja vedessä pehmeäksi muhjuksi jonka sitten sotkin taikinan sekaan. Voit toki käyttää mitä vaan kuvaa leipää ja ihan maitoa nesteenä jos kerma karahtaa karskisti korvaan, mutta näin meillä mentiin tällä kertaa.

Lisukkeeksi paahdoin uunissa öljyssä pyöräytettyjä, jeeralla ja timjamilla maustettuja bataattilohkoja. Mam mam.

Luumuiset broilerpyörykät


n. 1 dl kermaa + 1 dl vettä
2-3 siivua vanhaa kuivaa leipää (tai esim. 18 cm pala moniviljapatonkia)

1 pkt 300g broilerin jauhelihaa
1 muna
1 valkosipulin kynsi
n. 1-1,5 tl garam masalaa oman maun mukkaan
n. 1/2 dl luumuhakkelusta (meillä oli valmista, mutta pieni kuivia luumuja veitsellä tai leikkaa saksilla)
tupsu basilikaa silppuna
suolaa

Lisäksi
bataattia
öljyä
jeeraa
(timjamia laitoin, muttei pakollista)
suolaa
pippuria

Laita karkeasti murustettu kuiva leipä ja kerma-vesi tai maito kulhoon ja kääntele leipäpaloja niin että ne kastuvat kunnolla. Jätä pehmenemään. Laita uuni kuumenemaan n. 200 asteeseen. Pese ja lohko bataatit, pyöräytä öljyssä ja timjamissa - lisää suolaa ja pippuria.

Kun leipä on pehmentynyt murusta se kunnolla ja sekoita kaikki loput taikinan ainekset ja vaivaa taikina tasaiseksi. Laita bataatit paahtumaan uuniin pellillä.

Laita pannu kuumenemaan ja lorauta sille tilkka öljyä. Minä käytin teflonpannua, ettei tarvi niin paljon rasvaa kun kanajauhis on tarttuvaista. Muotoile massasta kosteilla käsillä sopivan kokoisia palleroita/kakkusia ja ruskista ne molemmin puolin. Nosta ne sitten uunikippoon (jossa pallerot lopuksi laitetaan vielä hetkeksi uuniin, että ovat varmasti läpi kypsiä). Paista kaikki pullat samoin.

Laita sitten pullat vielä hetkeksi (n. 10 min?) uuniin että ne kypsenevät varmasti kokonaan. Tarjoa bataatin kanssa. (Bataattilohkot vaativat n. 30 min paahtuakseen ja välissä ne kannattaa käännellä, etenkin teflonpellillä kuten kuvissa.)

Vinkki: Jos haluat mieluummin kanapullakastiketta kaada pullien joukkoon kookosmaitoa tai kermaa. Tällöin uunitusta vaaditaan pidempään ja mieluusti vähn miedommalla lämmöllä - 175 astetta 20-30 min?

Mitä muksulle murkinaksi eli kanaa kookosmaidossa

I söi tänään ensimmäisen sushinsa. Tosin se oli vesitetty versio, sillä kyseessä oli Hanko sushin grillattu lohinigiri, jota leidi kassalla suositteli kun tilasin omaa lounastani ja pyysin "pari jotain makiurullan palaa tms" sille sylissäni jo sudennälkäisenä kiemurtelevalle taaperolle. Kyllä I sitä söi, mutta vähän jäikin; sushien tuleminen lounasaikaan nyt vaan kesti sen verran, että odotellessa syötin I:lle Hippimuonaa, jota olen oppinut kantamaan käsilaukussani hätätilanteita varten. Ja kun oikein rehellinen olen, niin vähän olin järkyttynyt, että ne kaksi lohinigiriä maksoivat kuusi euroa, kun oma lounaani maksoi rapiat 9 euroa. Ja siihen minun lounaaseeni kuului kuitenkin pieni sushilajutelma jossa oli ainakin 12 palaa, misokeitto ja tee. Jotenkin kassa vielä ymmärsi väärin, koska I:n susheista oli poistettu majoneesi ja ruohosipuli. No, varmaan useimmat taaperot niitä hylkivät. Kävi kyllä mielessä, että ensi kerralla maksan 3 euroa lisää ja otan vaan tyynesti I:lle koko lounaan ja napsin sitten itse ne palat, mitkä eivät hänelle maistu. Ja niin, ehkä kannattaa ensi kerralla mennä vähän ennenkö I on ihan niin nälkäinen. ;)

Polentaa, rusinoita, sipulilla maustettua jauhelihaa ja parsakaalia. 

Olen minä I:lle antanut maistaa kaikenlaista. Ja onneksi niistä yliherkkyysoireista on vähitellen päästy ja oikeastaan kaikki ruoka-aineet menevät jo ihan hyvin. On tuo meidänkin penska vähän epäluuloinen välillä, mutta ei onneksi tule enää kipeäksi ruuasta. Ja ruuat jotka maistuvat eivät ole välillä lainkaan niin loogisia, kuin kuvittelisi. Tuore tomaatti ja salaatit ovat yäk, mutta sen sijaan esimerkiksi tuore sitruuna on kamalan ihanaa. Mutristellen sitä tungetaan suuhun uudelleen ja uudelleen ja niin kirpakkaa se on, että puistattaa. Mutta... ;)

V kommentoikin joskus kun tein I:n ruokaa että kuinkahan monen taaperon ruoka aloitetaan pilkkomalla pannuun kokonainen sipuli. Sipuli nimittäin ei meillä herätä mitään kummempaa hylkimistä, vaikka arvaan ettei kaikilla ole näin onnekas tilanne. Mutta askel kerrallaan, toisena päivänä jokin maistuu paremmin, jokin huonommin.

Suosikit: 1. Mansikka-punaherukka 2. Omena-kaneli 2. Rusina-luumu... ja marjoja pakkasesta

Kuten niin monta kertaa olen varmaan jo sanonutkin, I syö usein edellisen illallisen rippeitä lounaalla - joko pastan, perunamuusin tai risoton kanssa. Hampaiden harvalukuisuuden vuoksi isot lihanpalat eivät mene läpi ihan "sukkana" mutta kun lihan jauhaa tai silppuaa ihan pieneksi, se menee seoksena muun ruuan kanssa. Mutta toisinaan teen pakkaseen I:lle edelleen kastikepusseja, joista on sitten helppoa lämmittää ruoka vaikka keitetyn riisin kaveriksi kun lounasaika pääsee yllättämäään äidin. Valmisruuista meillä edelleen käytetään satunnaisesti HIPP - lastenmuonaa ja ne Valion Onni - riisivellit ovat olleet kivan helppoja sen jälkeen, kun tavallinen maito saatiin ruokavalioon. Ja voitte vaan kuvitella, miten suuren helpotuksen kauran ruokavalioon saaminen teki! Ihan mahtavaa - olen vissiin pari kertaa keittänyt riisipuuroa sen jälkeen kun Eloveenatyttö tuli kylään. Mikropuurot ja mummun mansikat (lue: sekoitus pakastemarjoja jossa oikeasti on mummun mansikkaakin). Ne on kova.

Banaanilla hieman makeaksi tehty kookoskana on meillä tällä hetkellä "uusi musta". I rakastaa tätä  maapähkinävoilla ja banaanilla maustettua satay - vaikutteista "thai" - kastiketta. Se ei ehkä ole kaikista keveintä, eikä ihan autenttista mutta maistuu hyvin pienelle ja siinä on mukavaa vaihtelua siihen ainaiseen jauheliha-tomaattikastikkeeseen tai suppilovahveroilla maustettuun kanasoosiin. Eikä se huonoa ollut, vaikka chilit jätin laittamatta ja inkivääriäkin vain nimeksi - ihan tätä itsekin söisi mielellään :) Suurin ero tavalliseen ruokaan on tietysti tuo mausteiden valinta, mutta myös se, että laitan kasvikset mukaan raastamalla ne raastimen karkeimmalla terällä. Niin saan soosista helppoa syödä, mikä joskus tuntuu tärkeämmältä kriteeriltä kuin se, miltä ruoka oikeasti maistuu ;)

Tässä ruuassa voit halusi mukaan käyttää niitä kasviksia mitkä teillä maistuvat. Porkkanan ja sipulin lisäksi sopivat hyvin myös kiinankaali, parsakaali, kesäkurpitsa ja paprika, Kun vihannekset raastaa tai pilppuaa muuten pieneksi, soosissa tulee kuin vahingossa syötyä kasviksia. :) Cayannea ja inkivääriä laitan vähän mukaan - en niin paljon että ne maistuisivat mitenkään selvästi, mutta että pieni suu oppisi pehmeästi noihin makuihin mitä meillä muutenkin käytetään.

Banaanilla ja maapähkinällä maustettu kanakastike (useita pieniä minigrip - pusseja, kerta-annos n. 3 rkl)

1 pkt (n. 300g) kanajauhelihaa
tilkka rypsiöljyä
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 porkkana (karkeana raasteena)
sormenkynnen kokoinen nokare inkivääritahnaa
ripaus cayannepippuria
n. 5 cm pala purjoa
(pala kesäkurpitsaa, raasteena - ei pakollinen - voit laitta amyös paprikaa tms. mitä on)
n. 1/2 banaania
1 prk kookosmaitoa
1/2 kanaliemikuutiota
3 isohkoa teelusikallista maapähkinävoita
tilkka soijaa (suolaksi)
hieman korianterisilppua
hieman ruohosipulisilppua
(1 kaffirlimetin lehti tai palanen sitruuanruohoa)



Ruskista kanajauheliha rypsiöljyssä pienissä erissä.  Tarvittava öljyn määrä riippuu pannusi pinnoitteesta aika paljon, mutta kokeilemalla opit oikean määrän. Öljyä on tarpeeksi kun jauhis ei tartu pannuun.

Kuullota mukaan inkivääritahna, sipulit ja valkosipuli. Ripauta hieman cayannea. Lisää myös raastettu porkkana ja anna paistua hetken. Lopuksi lisää muut käyttämäsi kasvikset pienenä silppuna. Kuullota hetki ja lisää kanaliemikuutio (voit jättää sen myös pois) kookosmaito sekä paloiteltu banaani.

Lisää sitten maun mukaan maapähkinävoita, kaffirlimen lehti ja tarkista suola. Lisää soijaa, jos suolaa tarvitaan lisää. Anna kiehua kunnes kastike hieman sakenee ja banaani sulaa kastikkeeseen kokonaan. Maista kastiketta ja lisää tarvittaessa maapähkinävoita tai soijaa. Lisää yrttisilppu lopuksi.

Tarjoa thai jasmiiniriisin kanssa - sopiva annoskoko ainakin meillä on n. kolme ruokalusikkaa soosia ja n. 1,5-2 dl kypsää riisiä.

Taaperomuonituksesta

Ajattelin, että kun kaikki nyt puurtavat joulukiireiden keskellä ja stressaavat kuka mistäkin ja lisäksi useimmat varmaan sekasotkusta, niin voisi olla terapeuttista istua hetkeksi lukemaan vähän meidän "realityä" taaperoksi kasvaneen beebiksen muonien osalta.

Olen sitkeästi ja osin pakon sanelemana tehnyt suurimman osan I:n muonista itse. Pakkoa on muodostanut I:n herkkä vatsa, jonka vuoksi välillä on korvattu maitoa, välillä viljaa ja välillä molempia jollain muulla. Jonkin verran olen I:n saanut syömnään myös Hipp - luomupurkkimuonaa kun ollaan oltu tien päällä; kahviloissa tai matkalla jonnekin. Se, että lapsi suostuu syömään myös purkkimuonaa on iso etu.

Tyypullinen sairaspäivän kulhorivi: aamiainen, välipala, lounas, välipala, illallinen ja iltapuuro. Lopuksi vielä vellipullo kouraan...  Kaikki käytännössä koskemattomina. 

Ja rehellisesti on myönnettävä, että aina ei ole ollut ihan helppoa noiden vellikeittojen kanssa - ei senkään vuoksi, että vaikka I:ltä ei lopulta selkeitä allergioita sitten ole löytynyt, niin vatsa on herkkä. Raju vatsatauti sai taas tuossa kk sitten masun hylkimään maitoa, joka oli jo siedätetty ruokavalioon. Ja nyt siedätetään sitten uudelleen. Ja se siedätys on ollut niiiin ihanaa. Kaksi päivää siedätystä ja sitten kun tulee oksennus, sitten taas pari päivää paussia. Viljat ovat vielä vähän vaiheessa ja saapa nähdä, onko vuodenvaihteen jälkeen edessä keliakiatesti kun aina on masu sekaisin kun viljaa syödään. Toivoa tosin antaa, että enää ei ole oksenneltu edes vehnästä - vatsa menee muuten vaan sekaisin.  Ja sitten kun masu on kipeä, ei syödäkään mitään järkevää päiväsaikaan. Ja sitten on yöllä nälkä vaikka äiti yrittää tyrkyttää puuron jälkeen velliäkin. Että semmosta showta. :)

Riisimaidot ja riisivellin keittäminen riisimaitoon on tullut kyllä harvinaisen tutuksi tässä syksyn aikana ja voitte vaan kuvitella sitä kattiloiden määrää joka päivän aikana likaantuu tai no, vaihtoehtoisesti tiskauksen määrää. :) Mutta kun I on semmoinen äidin vauhtimakkara, niin tiskaamiseen keskellä päivää harvemmin jää ylimääräistä aikaa. Ne Valion Onni- riisivellit on han hyviä ja käteviä, käytin niitä jo iltavellinä jossain vaiheessa kun maito meni ilman oirehdintaa.

Tyypillinen setti.

Monilta osin I toki syö sitä mitä muutkin - tulisimpia ruokia ei ole annettu, mutta aika vahvatkin maut tuntuvat menevän jos niissä on edes vähän makeutta mukana. Tuo taannoinen lammastagine pottumuusin kanssa esimerkiksi oli hitti vaikka ajattelin etukäteen, että I ei ehkä siitä innostuisikaan. Kala sitten taas on aina ja kaikin tavoin hyvää - samoin kanajauheliha kun se on ruskistettu (köh) tryffeliöljyssä sipulin, rosmariinin ja hyvän öljyn kanssa. Voin kertoa, että äidillekin maistuisi!

Sellainen hassu piirre I:n ruokailutottumuksissa on, että kun ollaan kipeänä (flunssassa tms) niin parhaiten tuntuu uppoavan se kaupan purkkimuona. :D Etenkin sellainen ihan tasainen. Tai miksei tietysti kotimuonakin, mutta tasaiseksi ajettuna. Mikä tahansa klimppi (vaikka vaan risotto) jää syömättä. Ja sitten taas jos kaupan purkkimuonaa yrittää tyrkyttää kotona tai jos kahvilan pöydässä on mitään parempaa - vaikka äidin salaatti tai vielä parempaa; herkkuranskiksia, niin ei. Ei edes maisteta.

minigrippejä on kulunut paljon... 

Vaikka olenkin preparoinut pakastimeen helppoja lisäkkeitä kuten esimerkiksi jauheliha-tomaattikastiketta, paistettua kanajauhelihaa ja kypsää kalaa, on tuossa I:n ruokien itse tekemisessä oma hommansa. Kylläsiinä äiti pysyy liikkeessä kun tekee pienelle ruuat ja lisäksi vielä muiden ruuat - sillä meidän pieni ei ole ihan samassa rytmissä lopun perheen kanssa. Ja sitten jos äiti on kipeänä yhdessä pienen kanssa niin sotkun määrä on jotain tajutonta.

I vartoo uunin luukulla joko ruoka on kypsää... Vähän on tylsän pitkä kypsymisaika tälläkin jutulla. 

Positiivisena koko hommassa tietysti on, että I:stä on kehkeytynyt ihana apulainen keittiössä. Kun äiti kokkaa niin I kokkaa myös. Kun tyhjätään tiskaria I osaa jo viedä paikoilleen muoviastiat ja kattilankannet (ja niitä muuten kannattaa olla sitten joka koneellisessa!). Tietysti osa avusta ei ehkä ole sellaista, minkä aikuinen apuna kokee - kuten nyt vaikka likaisten astioiden laittaminen tiskariin ja niissä valuneissa lätäköissä lätsyttely ja se, kun I uudelleensääti pikkuleipien paistolämmön puoleen alkuperäisestä... Tai pienen kun voi olla vaikeaa ymmärtää miksi hän ei saa mennä sinne jauholaatikolle ja käyttää riisejä, mannasuurimoita, quinoaa ja jauhoja - noin muutamia lattialta siivoamiani kuiva-aineita mainitakseni.

Minä olen yrittänyt opettaa I:lle sallitun ja kielletyn kautta juttuja - mutta mitään ihmeempää uudelleenjärjestelyä en ole toistaiseksi lähtenyt tekemään. Tietysti siinäkin on kääntöpuolensa - äidin sydäntä kun kaikki aina riipii niin helposti niin yksi sellainen juttu on, kun pieni kulkee laatikolta toiselle ja hokee:"Ei, ei , ei...!. Niinpä, ei se ole helppoa olla pieni; koko maailma on täynnä kieltoja.

Ikea myy paitsi lasten astioita, myös ruoka-aineita kankaasta. Oiva lisä apukokille pestyjen mehupurkkien ja tyhjien munakennojen maailmaan. 

Mutta se, kun I kokkailee - se on niin liikkistä katseltavaa. Ihan vakavana ja supertärkeänä kaikki kulhot asennetaan lattialle ja sitten rynnätään kulholta toiselle kauhan kanssa sekoittelemaan ja sanotaan "tää ja tää"... Ikeasta löysin lisäksi hauskoja kangasvihanneksia. Niissä on ikärajaksi laitettu 3+ mutten kyllä ymmärrä miksi - ainkin meidän I osaa leikkiä niillä ihan hienosti. Wokkiin menee kalapalaa, parsakaalia ja mandariinia. Eikä se niin tarkkaa ole, joskus kalaa viritetään thaihenkiseksi banaanillakin! Kaikki I:n suosikit vaan samaan pannuun niin hyvää tulee, Mam mam sanoo äiti ja poika nauraa. :)

Riisipuuroa Valion luumu-rusinakeitolla, hedelmäsalaattia ja kermarahkaa. Kermarahka oli ok. 

Kranttukin lapsi välillä on; kaikkea pitää saada maistaa ja ihmetellä, mutta läheskään kaikki ei maistu. Viinirypäleet ja katkaravut nyt ensimmäisinä tulee mieleen I:n hylkypaloista. Toisaalta mandariinia, parsakaalia ja päärynää voi syödä aina. Ja äidin käsilaukusta löytyy yleensä myös rusinoita ja kuivattuja aprikooseja - sitten kun ollaan kaupassa ja lapsi pitää lahjoa hiljaiseksi vielä hetkeksi.

Kaurajauhoseoksesta saa tehtyä myös vohveleita, joskin niistä tuli suht haperia... 

I:n ehdottomiin suosikkeihin kuuluu pennepasta, jota löysin viljattomana taannoin. en tiedä onko parasta se, että sitä saa syödyksi sormin (vaikka äiti haarukkaa tyrkyttääkin) vai onko se vaan hyvää. Ehkä vähän molempia. Myös sen kaurahaasteen yhteydessä tein kaurasta gluteenittomia vohveleita, jotka katosivat kuin kaste maasta. Tosin, perästä kuului - silläkin kertaa. :) Mutta sitkesäti olen altistanut ja nyt tuntuu että kaura alkaa vähitellen mennä. Moneen kertaan olen miettinyt niitä allergialääkärin sanoja, kun kysyin miten paljon viljaa kerralla on hyvä antaa:" Minä melkein vaan antaisin lapselle reilusti vaikka palan kakkua ja ottaisin huudon jälkikäteen." Näin on tapahtunut. Ja kyllä se huuto tuntuu vähentyneen - ainakin kauran osalta. Ja kovasti toivoisin, että viljat alkaisivat vähitellen mennä - niin paljon se helpottaisi elämää keittiössä.

Nyt syksyllä olen jaksanut ehkä heikommin laittaa I:lle monipuolisia vihanneslisäkkeitä. Parsakaalia menee paljon, ruusukaalia olen laitanut muutaman kerran (mutta lähinnä soseena), porkkanaa menee raakana paljon (naposteluporkkanat ovat hitti), kukkakaalia on ollut sosekeitoissa ja paahdettuna, kurkkua ja tomaattia tietysti tuoreena ja hmm - paahdettuja juureksia silloin kun mekin olemme niitä syöneet. Keväämmälle olen suunnitellut itselleni salaattilounaiden esiinmarssia joten siinä I voisi saada samasta erästä sitten salaattia ihmeteltäväkseen. Lehtisalaatit tahtovat olla nykyisin vielä vähän kategoriassa "Kukka?" ;)

Sinänsä I kyllä mielellään maistelee kaikkea joten vaikka määrät vaihtelevat, niin ihan monipuolisesti tuo penska syö. Että tällaista täällä meillä taaperomuonitusosastolla. Kohta pitäisi taas mennä laittamaan jotain evästä pienelle, kunhan herää. Luulenpa, että tänään meillä tarjoillaan pakastettua kanajauhista ja risottoa. Tai sitä kanaa ja polentaa rusinoilla.

I:n iltavelli (2 tuttiploa, toinen aamuyölle varalle)
n. 5 dl riisimaitoa (tai tavallista, jos vatsa kestää)
n. 1 rkl auringonkukkaöljyä (tai muuta mautonta öljyä)
2 rkl riisijauhoa
1/2 prk kaupan päärynäsosetta tai vaikka itsetehtyä pakastemarjasosetta (miel. paseerattuna) tai loraus kotitekoista omenamehua

sekoita maito, öljy ja riisijauhot kylmänä. Kuumenna seosta koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee ja alkaa kiehua. Sekoita mukaan hedelmäsose tms ja tarkista vellin paksuus. Lisää tarvittaessa hieman riiimaitoa ja jäähdytä kylmässä vesihauteessa sopivaksi.

Tuore kylmäpuristettu oliiviöljy saa kaiken maistumaan I:lle - ja köh, myös meille muille!;)

Kanajauhis I:lle (pakastetaan minigripeissä n. 2 rkl per pussi)

1 iso sipuli
1 valkosipulin kynsi
loraus tryffelillä maustettua rypäleensiemenöljyä tai oliiviöljyä
1 pkt kanajauhista
rosmariinia pari oksaa
mustaa pippuria
suolaa

Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi. Lorauta pannulle tilkka öljyä ja kuullota sitpulia öljyssä muutama minuutti kunnes pehmeää ja hieman kullanruskeaa sieltä täältä. Laita sivuun vaikka pienelle lautaselle, lisää vähän öljyä pannuun ja ruskista kanajauhis. Lisää sitten sipulit takaisin, silppua mukaan rosmariinia ja mausta suolalla ja pippurilla. Jos omistaa, päälle voi ripauttaa vielä ihan, ihan tuoretta oliiviöljyä mauksi.

Polentaa ja rusinoita (pari annosta)

2,5 dl vettä tai kanalientä
0,5 dl polentaa
1 rkl rusinoita
1-2 pss kanajauhista tai muuta proteiinia
loraus öljyä
mustaa pippuria
(vihanneksia, esim, silputtua, kypsää parsakaalia)

Kiehauta rusinat vedessä/kanaliemessä ja lisää polenta. Sekoita kunnes seos alkaa saostua. Sekoita joukkoon kanajauhis ja mausta öljyllä ja pippurilla. Lisää halutessa myös yrttiä sekä kypsiä vihanneksia soseena tai paloina. Meillä tänään parsakaalia.

Kaalipataa lipstikalla eli kiitos groove.fm!

Minä olen tässä pienen hiljaiseloni aikana miettinyt syvällisesti tätä meidän arkiruokailuamme ja tullut siihen tulokseen, että koska I on vähitellen siirtänyt uniaikaansa myöhäisempään, meidän pitäisi syödä a) aikaisemmin ja b) jotain, minkä valmistaminen onnistuu joko ennakkoon I:n päikkäreiden aikana tai nopeasti iltapäivällä. Nyt vielä kun myös A huitelee omilla teillään kesälaitumilla homma tahtoo mennä niin, että ruuanlaittoon päästään vasta kun I on mennyt unille, kello on helposti puoli kymmenen ennenkuin istumme V:n kanssa illalliselle. Ja sitten onkin jo kohta Nellen nukkumaanmenoaika.

Lisäksi se hävikistä herkuksi kampanja pisti miettimään myös sitä, miten paljon vähemmän ruokaa menisi haaskuun jos ainakin arkena pyrkisi tekemään ihan simppeliä ruokaa. Etenkin tuo myöhäinen ruuanlaittoajankohta kun pistää usein mutsin mutkat suoriksi ja osa ruuista joita päivällä olin ajatellut tekeväni jäävät tekemättä kun ei vaan jaksakaan sitten. Lopputuloksena on, että tulee syötyä sudennälkäisenä myöhään illalla ja usein simppeliä, mutta ihan liian raskasta ruokaa. Mieli huutaa jotain yksinkertaisempaa ja jotenkin raikkaampaa.

Noh, nämä ajatukset mielessäni olin saanut päähäni, että kesäkaalista tehty simppeli, rakkaudella hauduteltu keitto olisi kova juttu. Mutta matkassa oli parikin muttaa.  Ensinnäkin halusin soppaani keittoluita, joita pitkällisestä ja aktiivisesta etsimisestä huolimatta ei vaan kuulemma tähän aikaan vuodesta yksinkertaisesti saa mistään. Ja toisekseen V ei vaikuttanut mitenkään innostuneelta kuumasta jauheliha- kaalikeitosta keskellä hellettä. Kumma juttu ;)

Ja kun olimme lipsahatneet jo viikon tekemään jotain muuta joka päivä aloin jo vähän ahdistua koko kaaliin; mitä siitä nyt keksisi ennenkuin se menee pilalle? Ja juuri silloin pelastus tuli yllättävältä taholta.  Olin huoltamassa I:tä kodinhoitohuoneessa kun kuulin radiosta Grooven naisjuontajan kehuvan, jotta lipstikka kaalipadassa on ihan erinomaisen hyvää. Että pataan ei tarvita lihalientä lainkaan, jos vaan silppuaa sekaan suuren kasan lipstikkaa. Totta, kaalikeitto tai -pata voisikin saada lipstikasta ihan uutta kesäistä groovea. Uteliaisuuteni heräsi. Sitäpaitsi tiedän että V tykkää lipstikasta ja olin tosiaan jo vähän huolissani kesäkaalini nesteytymisasteesta vihanneslokerossa. Joten tuumasta toimeen. Kaali oli vielä täysin kunnossa, löysin jääkaapista palasen pancettaa ja tasolta tuoreen valkosipulin. Pihalla on edelleen se valtava lipstikka. Jääkaapissa oli vajaa pahvi valkkaria joten siitä sitten vaan kokeilemaan uusinta lipstikkavinkkiä kaalin kanssa.

Ja lopputuloksena oli ihan erinomaista arkiruokaa! Se lipstikka raikastaa kaalin mahtavasti maistumatta liian ärhäkästi kaalin ohi. V taisi todeta jotain että "lipstikka poistaa kaalista sen muljahtelevan (?) jälkimaun" Kuinkahan tieteellinen ilmaisu tuokin lieni, mutta luulen että tajan mitä hän tarkoitti - kaalipata ei haissut edes lainkaan kaalipadalle vaan lipstikka nosti kaalista esiin niitä raikkaita makuja. Ja mikä parasta, pata syntyy uunissa itsekseen jo päivällä, iltasella sen voi vaan vääntää uudelleen lämpiämään ja syödä pois makeina paloina. Ja mikä ehkä parasta, kun pata on valmista siitä voi ottaa osan ja syöttää pikkumiehelle iltapäiväruokana - etenkin jos suolan lisäämisen jättää vasta loppuun. Koko perhe ruokittu tällä yhden pötin ruualla. Kiitos ja kumarrus.

 Lipstikkaista kaalipataa (n. 3-4:lle nälästä ja lisukkeista riippuen)

1/2 isosta kesäkaalista
1 paksuhko siivu pancettaa
2 kevätsipulia
kunnon nippu lipstikkaa (ehkä reilu desi haketta)
1 valkosipuli
1 pkt naudan jauhelihaa (400g)
1 dl valkoviiniä
5-6 dl vettä
pippuria
suolaa

Pilko pancetta ja paista sitä tilkassa öljyä jotta rasva irtoaa. Lisää jauheliha ja ruskista se padassa. Lisää sitten silputut kevätsipulit ja kuullota vielä hetki.  Lisää kesäkaali kuutioina ja anna sillekin väriä. laita kaalin sekaan kokonainen tuore valkosipuli - se antaa makunsa padan hautuessa. Lisääs itten valkoviini, vesi ja yrttisilppu. Rouhi pippuria mukaan ja jos aiot antaa ruokaa vauvalle, lisää suola vasta sen jälkeen kun olet ottanut osan ruuasta sivuun vaaville.

Hauduta kypsäksi kannen alla n. 180 asteessa 2-3h tai kunnes kaali on ihan pehmeää ja neste on sopivasti vähentynyt.

Vinkki: jos aiot syödä ruuan heti kun se on hautunut, 5 dl vettä riittää. Jos aiot uudelleenlämmittää ruokaa, 6 dl on todennäköisesti oikeampi määrä.

Vaniljaa ja ruohosipulia eli vauvanruokaa 6kk->

.. Mutta vaikka välillä on ollut tiukkoja tilanteita vauvanruokaosastolla, niin pääasiassa se pienen ihmisen muonitus on ollut palkitseva ja hupaisakin löytöretki makujen maailmaan. Kirjoittelin tämän jutun jo kauan sitten ja tähän tuli nyt aika paljon tajunnanvirtaa. Mutta toivottavasti tästä on iloa teille, jotka laittelette itse vauvanruokia. Disclaimerina on tietysti pakko sanoa, että lukiessa kannattaa muistaa näiden olevan minun kokemuksiani eivätkä kaikki vauvat tietysti tykkää ihan kaikesta. Lisäksi vauvan on hyvä saadaa tutustua kaikkiin uusiin makuihin rauhassa ja omaehtoisesti. Jokainen käyttäköön siis omaa harkintaa ideoita adoptoidessaan. :)

On ollut ihan mahtavaa katsella, miten silmä tarkkana I seuraa mitä me muut syömme ja miten rohkeasti pieni laittaa suuhunsa juttuja, mitä äiti eteen antaa. Ja aikalailla kaikkea I onkin saanut maistaa - sillä seurauksella että näin kesän koitettua  I:n on ollut hankalaa ymmärtää miksi äidin ulkoruukuista yrttejä (ja kukkasia) ei voi syödä multineen päivineen ja miksi nurmikko kokonaisuudessaan ei ole valtava yrttipelto;)

Kun I kasvaa olen koittanut tuoda hänen ruokiaan lähemmäs sitä, mitä itse syömme. Taustalla on tietysti ajatus, että aina ei tarvitsisi tehdä kahta ruokaa; vauvalle ja meille muille. Ja jo nyt ruuan saa usein tehtyä samasta pääraaka-aineesta tai sen jämästä seuraavana päivänä - etenkin jos suolan voi lisätä vasta jälkikäteen. Tietysti chilien ja muiden kanssa olen toistaiseksi ollut nollalinjalla beebispöperöissä - mutta alkukesän herkät maut sopivat hyvin myös pikkuihmiselle.

Vaikka aluksi ajattelin, että purkkiruokia tulisi varmaan ostettua jonkin verran niin itse asiassa I ei ole montaakaan purkkia syönyt valmismuonaa. Toissaviikonloppuna otin mökille mukaan muutaman purkin mangososetta ja pienen kummastelun jälkeen I jotain niistä söikin. Vaikka täytyy tunnustaa, että I katseli minua silmät suurena ihan kuin sanoakseen: "Äiti, tämä näyttää mangososeelta, tämä tuntuu mangososeelta mutta maistuu jollekin muulle..." Mutta kyllä se lopulta kelpasi ja hyvä niin; kesällä tuollainen pitkään säilyvä hätävararuoka tulee taatusti välillä tarpeeseen.

Mutta; kyllä se hätävararuuaksi taitaa meillä jäädä sillä kun annoin sitä mangososetta I:lle tulin vilkaisseeksi sitä purkin tuoteselostetta. Ja kun V tuli illalla kotiin, tenttasin että arvaa paljonko siinä mangososeessa on mangoa? V arvasi ilmeestäni, että ainakaan mikään 100% mangoa - tuote se sose ei sitten ole ja heitti arvaukseksi 12%. ;)

No, oikeasti tilanne ei nyt sentään niin heikko ole; mangoa oli soseessa sentään reilu kolmannes, 38%. Ja tämän jälkeen jatkoin;"arvaa mitä se loppu on?" V heitti että se olisi omenasosetta, mutta arvaus oli väärä. Nuo valmiit mangososeet eivät todellakaan ole edes 100% hedelmää - se loppu on vettä, hedelmäsokeria ja riisitärkkelystä. :) Kyseessä oli siis tällainen piltin versio mangososeesta. Olin kyllä vähän yllättynyt itsekin - jotenkin kuvittelin myös että noissa vauvanruuissa olisi enemmän, ainakin 60% hedelmää. Tuli kyllä mieleen että melkein mieluummin ostaa sitten jotain noita luomuhedelmäsoseita joissa on 100% hedelmää ja keittelee ne riisivellit erikseen sinne sekaan. Eiväthän nekään ihan samalle maistu kuin tuoretavara, mutta jotenkin tuntuu paremmalle lorauttaa puuron sekaan vaikka tätä Bonnen luomupäärynäsosetta, joka on lisäaineeton ja sisältää vain päärynää ja vettä. Tuntui kelpaavan I:lle ihan ok - etenkin kun pistin vielä pari rkl pakastepuolukkaa sinne puuron sekaan keittelyvaiheessa. Myös Valio on muuten myös tuonut markkinoille tuollaisia hedelmäsoseita, mutta ainakin niissä kaupoissa joissa minä käyn, nuo Valion soseet ovat olleet kaksi tai kolme kertaa bonnen soseita kalliimpia.Niin ja vähän vaniljaa olen ripauttanut myös puurojen ja vellien sekaan, jos ei ole ollut mitään ihmeellistä hyvää tarjota puuron kanssa.

Ja nyt kun grillikausi on täydessä vauhdissa ja meillä oli se hävikistä herkuksi -kampanjakin niin haluan muistuttaa, että vauvanruokaan voi hienosti käyttää edellisen illan grillikasviksia. Ainakin meillä grillaillaan paprikaa, kesäkurpitsaa, munakoisoa ja parsaa ihan vaan sipaisemalla vihannekset kevyesti oliiviöljyllä. Tuollaisilla vihannesjämillä vauvanmössö saa ihan kummasti uutta eloa. Ja voipa sinne grilliin pistää pienen pihvinpalankin beebistä varten. :) Hiilariksi tuollaiseen grillimössöön voi perunan sijaan tehdä vaikka pienen polentapuuron, quinoaa tai jos vauva voi syödä viljaa, laittaa vähän cous-cousia. Mikä nyt helpoimmalta tuntuu. Sillä välillä se helppo on tosi hyvä.

Paahdetusta kanasta, perunasta ja tankoparsan jämistä saa hyvää ruokaa vauvalle. Lisäksi vauvan omaa maitoa.

Meillä suurin osa vauvamuonista on tehty perunaan, vaikka se voi tuntua joistain vähän tylsältä. Mutta I tykkää perunasta ja olen koittanut tuoda uusia makuja sekoittamalla siihen peruspotaattimössöön sitten niitä grillivihanneksia, yrttejä ja hyviä öljyjä. Ainakin I liikkuu niin valtavasti, että neuvolassa toistuvasti käsketään lisäämään ruokaan öljyä - vaikkei I mikään ruipelo ole, pieni mies voisi kuulemma painaa vähän enemmänkin.

Pääsiäisen aikaan selvisi että I:n suosikkimuona on, ei mikään vähempi kuin grillattu, yrttimarinoitu lampaan paahtopaisti ja timjamiperunamuusi. ;) Vähän minua nauratti kun V myhisi tyytyväisenä jotain isin pojasta kun pieni tykkää grilliruuasta ;) Mutta totuuden siemen tässä minusta piilee; kyllä lapsi oppii niihin tuoksuihin ja makuihin mitä kotona on. Jo ihan kohdusta lähtien. Vaikka maistaminen aika pitkälle onkin opittua, niin kyllä se vanhemmilta lapselle välittyy mitä "meillä syödään" ja mikä on herkkua.

Ja onhan se grilli kova. Mutta grillistä tai pannulta, yksi tosi kova juttu meillä on paistettu munakoiso. Sitä voi syödä sormiruokana tai sitä voi laittaa bataatti-perunamuusin sekaan, jolloin tylsä potaattimössö alkaa muistuttaa melkein moussakaa. Ja uunissakin voi paahtaa; I syö paahtuneilla kasviksilla maustettuja pöperöjä kuin metsämies. Eli jos teet muulle perheelle uuniruokaa voit hyvin tunkea toiseen kippoon bataatin ja perunan paloja, pyöritellä niitä vähän öljyssä ja paahtaa uunissa herkkuruuaksi. Tosi simppeleistä aineksista saa aika monen makuista muonaa kun ruuan valmistaa vaan eri tavalla.

Quinoaa voi kokeilla lisäkkeeksi perunan sijaan. Tomaatista saa blenderillä "vauvan ketsuppia":)

Ja tuollaisella melkein taaperolla sitä virtaa kuluu. I on alkanut tuossa 8,5kk iässä kävellä tukea vasten. Nyt pyykkikorilla ja taaperokärryillä cruisaillaan jo kovaa vauhtia ja välillä koitetaan seisomistakin jo ilman tukea! Käytännössä se on vielä aina vahinko; I keskittyy johonkin kädessään olevaan - seisoo 2 sekuntia tuetta ja panikoi tajuttuaan ettei ole tukea. Sitten käydään kiinni lähimpään tarjolla olevaan tukeen - uein äidin hiuksiin. :)  Neuvolassa vinkattiinkin liikkeelle lähdön aikaan, että ruokiin voi lorauttaa vähän laadukasta öljyä (rypsi, oliivi tms) jotta pieni saa tarpeeksi energiaa sekä kasvamiseen että tutkimusmatkoille. Rypsi ja auringonkukkaöljyllä aamupuuron seassa aloitettiin, mutta nyt olen laittanut peruna- ja muihin suolaisiin ruokiin pehmeän makuista kylmäpuristettua oliiviöljyä ja joskus "juhlaruokiin" jopa vähän tryffelillä maustettua rypäleensiemenöljyäkin ;) Eikä lapsen makuaistissa tunnu olevan mitään vikaa - hienosti uppoaa ;) 

Olen koittanut ottaa I:n mukaan keittiöpuuhiin aina kun se on tuntunut mahdolliselta. Usein nostan vaan laatikosta jonkin kapustan miehen käteen ja käännän vatkauskulhon lattialle, jotta siihen voi paukuttaa. :) Usein olen myös kantanut syöttötuolin keittiöön ja siinä I on saanut katsella kun äiti kokkaa. Ja siinä kokkaillessa I:n tarjottimelle on ilmestynyt niitä yrttejä; niin basilikan, mintun kuin korianterinkin lehtiä, ruohosipulin varsia ja mitä nyt on sattunut soveliasta olemaan käsillä. Kun I on saanut itse rauhassa tutustua yrtteihin ja maistella niitä erikseen olen alkanut vähin erin lisätä samoja yrttejä myös ruokiin. Ruohosipuli on ollut hyvä aloitus sipulien kanssa. Meillä kuitenkin sipulia ruuassa on, joten hyvä sen makuun olisi totutella vähin erin. Ja ruohosipulin jälkeen otin perunamössön sekaan grillatun sipulin. Puristin vaan kokonaisena grillatusta sipulista sitä l'pukuultavaa, pehmeää ja makeaa sipulin sisustaa vähän lihan joukkoon kun soseutin sitä blenderillä. Lisäsin vielä vähän tuoretta timjamia ja taas maistui. Sipulin kanssa kannattaa tietysti olla varovainen - se voi myös aiheuttaa ilmavaivoja ja vatsanväänteitä joten vähän kerrallaan ja lasta kuunnellen. Mutta vuoden ikään mennessä pienen pitäisi kai speksin mukaan pystyä syömään suurelta osin samaa muonaa kuin me muutkin joten vähän kerrassaan uusia raaka-aineita esiin.

Vauvanmuona ei ole aika herkuimman näköistä, mutta parhaimmillaan se on ihan hyvää ja perusmaut ovat kohdallaan.

Ja maistakaa ihmeessä itse, miltä se vauvalle annettava ruoka maistuu. Ei se ole myrkyllistä tai inhottavaa. Jos on, älä anna sitä vauvalle ;) Sanon tämän pilke silmäkulmassa, mutta olen kyllä ihan tosissani siitä, että vauvanruokaakin pitää haistaa ja maistaa. Ei sen nyt mikään tajunnan räjäyttävä makuelämys tarvitse olla, mutta saisi siinä jotain makuakin olla. Ja mikä tärkeintä, kun nykyisin puhutaan, että ihmiset ovat vieraantuneet siitä, miltä ruoka tuoksuu ja maistuu niin tässä on oiva mahdollisuus palata niihin hyviin perusmakuihin itsekin. Ja tämä makuasiakin tuli vastaan kantapään kautta kun olimme kipeänä. Kun valmis, pakastettu ruoka loppui en oikein jaksanut panostaa beebismuonaan ja keitin vaan perunaa jota muusasin maidon ja kypsän kanan kanssa. I söi tosi huonosti. Sitten vihdoin tajusin itse maistaa sitä muonaa eikä se tietysti täysin ilman yrttejä ja öljyä tai mitään oikein millekään maistunut. Pikakorjauksena lisäsin lautaselle pikkuisen survottua, kevyesti sokeroitua  puolukkaa ja tadaah, ape alkoi kadota lautaselta. :) Yksi purkkimuonan kirous ainakin minulle on, että sen maistaminen tuntuu kyllä vastenmielisemmältä, kuin itse, alusta asti tehdyn muonan maistaminen.

Ja toinen mitä syöttäessä kannattaa tarkistaa on, että se ruoka ei ole a) kuumaa ja että se b) on vielä lämmintä. Kuka sitä nyt kylmää perunamuusia tai polentaa tahtoo syödä. OK, A raportoi, että toisessa kodissa pikkuveli kuulemma suostuu syömään vain kylmää muonaa, mutta I:n kanssa syöttäminen tyssää siihen, jos ruoka on päässyt jäähtymään. Ja niin käy tämän tästä, vauvalla kun joskus saattaa tuo syöminen kestää tovin jos toisenkin. Ja jos mikroa ei ole (kuten mökillä) ruoka kannattaa tarjota posliinikupista tms - muovi-/melamiinilautasella olevaa ruokaa on hankalaa uudelleenlämmittää esim. vesihauteessa, koska se muovi on hyvä eriste.

Olen pyrkinyt siihen, että I:llä olisi kivaa, kun hän on keittiössä ja koitan pitää kiinni ruoka-aikatauluista siinä määrin kuin nyt arjessa on mahdollista. Vähitellen oman lapsensa alkaa tuntea; I haluaa yleensä ruokaa aina n. puolisen tuntia heräämisen jälkeen. Joten vauhdin alkaessa kasvaa, ruokaa on hyvä alkaa peraproimaan; joskus otan pakkasesta valmiin mössön ja tarjoan sen kanssa jotain tuoretta - toisinaan väännän perunat kiehumaan ja teen sen ruuan edellisen illan grillitähteistä - vähän nyt fiiliksen, väsymyksen ja yleisen paniikin mukaan. :) Ja sitten tietysti hassutellaan; kun keittelen I:n puuroa, olen laulaa lurauttanut ihan-umpipöhkön-itsekeksityn laulun, jonka tyyppisiä meidän äitikin aina meille aina (hätäpäissään varmaan?) lauleskeli. :) Ja sitten I:tä naurattaa kun hän tietää mitä nyt käy ja äiti on höpsö jne ja hän malttaa odottaa sen pari minuuttia kun puurolla vielä menee kiehua. Tai sitten I mönkii äitiä kohti, nykii helmasta jotta ota syliin, sillä haluan nähdä kun puuro kiehuu. Ja siitä äidin sylistä sitä sitten tuijotetaan ihan hiljaa sitä kuplivaa puuroa.

Että semmoista meillä täällä on puuhattu. Laitan tähän alle muutaman hyvän vinkin ja ohjeen I:n suosikkimössöistä. 

Nellen beebismuonavinkkejä - löydetty yrityksen ja erehdyksen kautta  ;)

1. Anna vauvan maistaa ja haistaa itse yrttejä, ennenkuin lisäät niitä ruokaan näin vauva oppii erilaisiin makuihin rauhassa ja itsekseen. 
2. Pakasta paitsi valmista, myös puolivalmista ruokaa
   Illallisen tähteenä saattaa jäädä grillattua kanaa, kalaa ja vihanneksia - niistä voi tehdä pakastimeen proteiini-kasvismössöä hyvän öljyn kanssa blenderillä. Siitä tulee helposti hyvää vauvalle, kunhan vaan keittää perunan ruuan pohjaksi.  
3. Grillatun, maustamattoman lihan voi marinoida myös jälkikäteen herkällä yrttimarinadilla, jolloin se sopii myös vauvalle. 
4. Liha menee parhaiten mössöksi blenderissä ihan kuivana, sellaisenaan. Mutta myös keitettyjä tai grillattuja vihanneksia, öljyä ja yrttejä voi laittaa samaan blenderiin.
5. Kala on hankalaa saada blenderissä jauhoksi - sen sekaan kannattaa laittaa vähän öljyä, sitruunanmehua ja yrttejä. Tai sitten vaan nypit tarkasti ruodot pois käsin. Niin saa parhaan rakenteen, mutta se on jonkin verran työlästä. Kalan häntäpäässä on vähiten ruotoja. 
6. Pienen perunamäärän lisääminen lihan tai kalan kanssa blendeirin voi tuntua hyvältä idealta, muttei ole sitä. Sillä siitä tulee proteiiniliisteriä - kuka semmoista haluaa syödä, ei kukaan.
7. Paras perunamuusi tulee, kun muusaat perunan erikseen ja lisäät siihen vihannekset ja proteiinin, mutta ison määrän perunaa ja vihanneksia saa kyllä blenderissäkin ihan ok mössöksi. Älä kuitenkaan anna blenderin pyöriä liian kauan, muuten saat ison määrän sitä liisteriä. Ei hyvä. :) 

Paahdetut kasvikset ja vihannekset maistuvat vauvalle hyvin; yrtteihin totutellaan ensin vapaaehtoisen maistamisen avulla.

Kanaa, paahdettua bataattia ja perunaa
Kun paahtaa uunissa kokonaisen paketin kanan rintaleikkeitä, voi osan kanasta joko pakastaa jauheena, jolloin se on kätevää lisätä kypsään perunaan kun on kiire tai voit käyttää lopun kanan toiseen vauvamössöön - mikä nyt tuntuu helpoimmalta. Tällaisen mössön olen surauttanut blenderissä vaikka paras perunamuusi tulee samalla tavalla kuin aikuisillekin - perunasurvimella tai vatkaimella.

1 pkt kanan rintaleikkeitä
2-3 tl kuivattua timjamia tai rakuunaa
1/2 bataattia
oliiviöljyä
lisäksi perunoita
vauvan maitoa
tuoretta timjamia

Laita kanat ja kuoritut bataatin lohkot laakeaan uunivuokaan. Ripottele päälle kuivattua timjamia tai rakuunaa ja pirskota vähän öljyä. Paahda uunissa 200 asteessa n. puolisen tuntia, kunnes kana on kypsää ja bataatti saanut väriä kulmiin.

Keitä perunat erikseen ja isommassa annoksessa tee muusi erikseen. Jos käytät kanoista vaan osan tähän ja saat ne mukavasti mahtumaan blenderiinbataattien ja muiden kanssa laita aineet samaan kippoon kuten kuvassa ja soseuta vain juuri sen verran, että kaikki on hienoa. Tarkista maku ja lisää tuoretta yrttiä.

Paahdettua munakoisoa, perunaa ja jauhista eli "babymousaka"
Tähän ruokaan laitoin ihan vähäsen kevätsipulia ja valkosipuliakin pienen kynnen kun paistoin jauhelihaa pannulla. Paistoin jälleen koko rasian josta puolet pakastin minigripeissä muista tarpeita varten. Olen tehnyt samantyyppistä mössöä sekä edellisen illan grillimunakoison ja sipulin jämistä että ihan vartavastien paistamistani munakoisoviipaleista. Erikoisherkkua saa, jos jauhikseen lisää ruokalusikallisen tryffeliöljyä. Sillä tavoin vauva oppii hienovaraisesti sientenkin makuun.

1 pkt naudan luomujauhelihaa 400g
1/2 grillatun munakoison jämät (tai pannulla pastettuja munakoisoviipaleita)
2 pientä täysin pehmeäksi grillattua sipulia, vain sisus hienonnettuna'
1 kevätsipulin varsi
valinnaista yrttiä: timjamia, rosmariinia, mäkimeiramia tai lehtipersiljaa meillä, mitä milloinkin
1-2 rkl tryffelillä maustettua rypäleensiemenöljyä
(maustepippuria pari-kolme rouhaisua myllystä - edistyneempi versio n. 9-10kk)
vauvan perunamuusia
(bataattia - voi laittaa mukaan muttei pakollista)

Lorauta paistinpannulle tilkkanen öljyä ja lisää hienonnettu sipuli. Lisää jauheliha ja ruskista sitä pannulla kevyesti. Lisää mahdollisesti käyttämäsi maustepippuri sekä yrttisilppu sekä kevätsipulin varsi. Sekoita.

Jos vauva vierastaa vielä jauhelihan rosoisuutta, voit laittaa jauhiksen blenderiin munakoison ja öljytilkan kanssa ja suristaa ne tasaiseksi mössöksi. Tämän mössön voit sekoittaa perunamuusiin tai bataatti-perunamuusiin. Muussa tapauksessa muusaa vain munakoiso ja sekoita jauhis ja munakoisomössö perunamuusiin.

Tomaatti-jauhiskastike
Yhtenä päivänä sain päähäni tehdä vauvalle jauhelihakastiketta. Erilaiet kastikkeet ovat käteviä, kun lisäkkeen keittäminen riittää. Jauheliha saattaa olla ja oli meidänkin sihtikurkulle pitkään vähän yök, mutta sen voi tarvittaessa soseuttaa ihan tasaiseksi. Jos säilykepurkkien bisfenoli pelästytti kannattaa kastike tehdä kesän tuoreista ja punaisenkypsistä tomaateista. Ihan kypsistä luomutomaateista tulee makein ja paras kastike vauvalle. 

1 pkt jauhelihaa (400g)
1 prk tomaattimurskaa tai n. 400g pilkottuja tomaatteja
1-1,5 rkl byvää punaista balsamicoa
1 kevätsipuli mukuloineen
timjamia
ripaus sokeria
oliiviöljyä
(hieman mustaa pippuria)
(1 pieni valkosipulin kynsi)

Lorauta pannuun tilkkanen öljyä ja lisää silputtu kevätsipulin valkoinen osa. Mikäli käytät myös valkosipulia, lisää myös se murskattuna. Kuullota sipuleita pannulla läpikuultaviksi ja lisää jauheliha erissä. Ruskista hieman ja lisää sitten tomaatit ja balsamico. Rouhaise mukaan hieman mustaa pippuria. Kiehauta ja jätä hautumaan kannen alla ainakin puoleksi tuntia. Tarkista maku - lisää yrtit ja tarvittaessa ripaus sokeria.

Lampaan paahtopaistia ja timjamiperunamuusia
Voit grillata lampaan samalla kun teet perheelle lammasta, eihän tämmöistä kukaan tee yhden paahtopaistin takia - mutta miksi tarvisikaan :) Yhdestä paahtopaistimöykystä riittää kuitenkin pienelle vauvalle pitkään ruokaa. Minä jauhoin blenderissä paahtopaistin ja pakastin jauheen myöhempää käyttöä varten. Marinadin aineet ovat summittain tässä - idea on laittaa blenderiin mausteita, suristaa ne öljyn kanssa ja jälkimarinoida grillattu liha. Jos haluat lisätä aikuisten marinadiin chiliä ja suolaa, ota vauvan osa erikseen ensin ja lisää loppuun määrään sitten mitä haluat muulle perheelle. 

1 naturellina grillattu lampaan paahtopaisti

Marinadiin
minttua
timjamia
(lehtipersiljaa)
oliiviöljyä
tilkka sitruunan mehua ja vähän luomusitruunan kuorta raastettuna
ripaus sokeria
1 valkosipulin kynsi
kevätsipulia

lisäksi perunamuusia ja timjamia.

Grillaa lampaan paahtopaisti jättäen se sisältä roseeksi. Voit paistaa sen myös pannulla - aiheesta esim. täällä.

Sekoita lampaan paistuessa kaikki marinadin ainekset blenderissä kesänvihreäakis tahnaksi. Tarkista maku ja lisää minttua tai sokeria. Laita sitten paistuneet lampaat marinadiin joko muovipussiin tai kulhoon ja anna vetäytyä vähintään 5-10 min.

Voit jauhaa beebiksen lampaan muusin sekaan erikseen vaikka kahdessa osassa, käyttämällä esimerkiksi bamixin pientä maustekippoa. Se on ollut tosi kätevä näissä pienemmissä ruokaerissä.Voit laittaa kuivan lammasjauheen sekaan lopun marinadin jos haluat ja lisätä tarvittaessa öljyä.

Silppua timjamia ja sekoita vauvan perunamuusiin timjamia ja lammasjauhetta/mössöä.

Beebispöpinää: allergiat...

Blogin hiljaiselosta joku on voinut arvata että meillä on varmaan jotain meneillään. Joka niin arvelee, on ihan oikeassa. Meillä on sairasteltu urakalla ja sen jälkeen testattu maitoallergiaa. Keräsin tähän nyt semmoista tajunnanvirtaa näistä meidän allergiakokemuksista lähinnä rohkaistakseni pienten äitejä selvittämään mikä on vialla, jos pieni vaan kitisee eikä mitään selkeää syytä tunnu olevan. Välillä ainakin itselläni on ollut usko koetuksella kun parasetamolia neuvotaan syöttämään viikko toisensa jälkeen. Luvassa siis oikeasti otsikonmukaista pöpinää ja beebiksille allergisille suosittelen tämän tekstin hyppäämistä yli :)

Pikkuinen I "pääsi" Jorvin Lasten päiväsairaalaan maidon kaksoissokkokokeeseen, jolla selvitellään olisiko maito se, jolle nuorimies on allerginen. Laitoin sanan 'pääsi' lainausmerkkeihin, koska tottakai on hyvä, että tukitaan mikä se aiheuttaja on, mutta ei tuollainen koe mitään herkkua ole. Ideana on siis, että I saa satunnaistettuna kaksi erilaista maitoa viikon välein kokeilujaksoina ja kukaan meistä I:n kanssa tekemisissä olevista ei tiedä kumpi näyte sisältää lehmänmaitoa ja kumpi ei. Ajatuksena on, että lapselle annetaan yhtä maitoa aina 4 vrk ja sitten kokemusten perusteella katsotaan oliko jotain selkeitä oireita vai ei.

Äidin kädestä; testimaidon juottaminen voi tuntua pahalta.

Noh - jos lapsella oikeasti on allergiaa, ei ole mitään herkkua syöttää lapselle 4 vuorokautta jotain, mistä pieni ilmiselvästi sairastuu. Testi kuitenkin pyritään viemään läpi suunnitellusti vaikka oireita tuleekin. Ja I:llä nyt näyttäisi olevan maitoallergiaa - vaikka toista näytettä ei ole vielä edes saatu. Kyllä siinä on meikäläisen sydän ollut ihan kipparalla kun on sitä maitoa pitänyt juottaa ja katsoa vierestä miten pienen olo muuttuu vaikeaksi samaa tahtia kuin maito pullossa kuluu. Meillä on siis lähinnä itketty, valvottu, kärsitty vatsanväänteistä ja vatsavaivoista, puklailtu, oksenneltu ja rasvattu eri puolille pienen ihmisen kehoa lehahtelevia ihottumia. Reaktiot vaan pahenivat päivä päivältä vaikka ensimmäisen päivän (ja toistamiseen viikonlopun) jälkeen soitin lääkärille ja maitomäärässä mentiin 6:sta desistä 3:een eli minimiannokseen. Julmalta se tuntui, mutta ei kai tuollaista oikein muutenkaan voi selvittää. Ja mikäli ymmärsin kupletin juonen oikein, se seuraava näyte pitäisi olla sitten maidoton ja siten myös oireeton.


Kai minä nyt kirjoittelin tuon yllä olevan siksi, että pienen ihmisen ruoka voi olla paitsi iloinen löytöretki, myös haasteellinen juttu allergioiden takia. Joka tätä blogia on pidempään seuraillut varmaan muistaa, miten I:n kohdalla epäiltiin pitkään kitinöiden syyksi hampaiden tuloa. Joka paikasta neuvottiin antamaan parasetamolia niin pitkittyneesti että lopulta en vaan voinut vakuutteluista huolimatta hyväksyä että kaikki on "ihan normaalia hampaidentuloa". Enkä tiedä miksi se sitten oli lopulta itsellekin niin hankalaa tajuta että (ainakin) maito sen aiheuttaa. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun aloin antaa vastikemaitoa oireet menivät niin pahoiksi, että vein I:n vihdoin lääkäriin. Jälkikäteen ajateltunahan homma tietysti meni niin, että kun I on aina syönyt huonosti ja ollut epämääräisen kitiseväinen niin siihen tottui. Ja vaikka oireet pahenivat, siihenkin tottui. Kunnes lopulta olin vaan ihan harmaa ja kuolemanväsynyt joka ikinen ilta kun V tuli töistä.  Olin kantanut, leikittänyt ja laulattanut I:tä suurimman osan päivää; lapsi oli tietysti vatsakipuineen tyytyväisempi kun sai olla äidin sylissä.


Lisäksi se on niin epämääräistä se pienen lapsen kipu. Oikeastaan sen eron tajusi vasta siinä vaiheessa, kun I pantiin tälle "allergiadieetille" kokeilumielessä. Parissa päivässä I alkoi taas ottaa kontaktia toisella tapaa ja hymyillä. Välillä hän jopa leikkii itsekseen jonkin aikaa. Vähitellen myös päiväuniin tuli järkeä; I alkoi nukkua vähän pidempään ja puolen tunnin mini-unista päästiin puoleentoista-kahteen tuntiin kerralla. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi varmaan pitänyt jo imetysaikana kokeilla mitä olisi vaikuttanut kun maito ja muna otetaan pois äidin ruokavaliosta. Ongelman jäljille olisi päästy nopeammin ja halvemmaksikin se olisi tullut, kun ei olisi tarvinnut ostaa tuota erikoismaitoa. Vaikkei sitä nyt tietysti niin laskekaan kun kyse on pienen hyvinvoinnista, niin voihan sitä vaikka käyttää itsensä motivoimiseen sille munattomalle ja maidottomalle dietille (joka on hankalaa, tiedän) ihan silläkin että että kela korvaa noita erikoismaitoja vasta diagnoosin vahvistamisen jälkeiseltä ajalta. Ja sen diagnoosin saamiseen menee aikaa - meillä nutrilonia on nyt juotu jo kohta puoli vuotta omaan piikkiin.

Tietysti myös lasten temperamenteissa on eroja, enkä sano että aina vauvan itkun takana on jokin diagnosoitava ja selkeä vika. Mutta jos vanhemmista tuntuu, että lapsella ei ole hyvä olla kannattaahan sitä vähän kysellä ja kyseenalaistaa ja tarvittaessa sitten viedä se lapsi lääkäriin pa pyytää selvittämään. Kun oireet eivät ole hirveän selkeitä tai jos ei itse osaa kiinnittää huomiota tarpeeksi tarkalla silmällä juuri oikeisiin asioihin, eivät ne ammattilaiset neuvolassa ja (joskus) muuallakaan osaa auttaa.Sitten vaaditaan sitä uskoa itseensä ja siihen, että kaikki ei ole hyvin. Mutta: juuri sitä ainakin itseltäni puuttui.

Vielä siellä lastensairaalassakin testin aloittanut lääkäri sanoi, että nämä mainitsemanne (ennen ruokavalion aloittamista havaitut) oireet eivät kyllä sovi maitoallergiaan, että todennäköisesti se ei sitä ole, mutta testataan nyt kunnolla. Vaikka tiesin millainen ero maidottomalla, munattomalla ja viljattomalla ruokavaliolla I:n oloon oli ollut, tunsin pienen piston  sydämessäni siitä että olenko nyt kuitenkin hysteerikkoäiti joka vain tuhlaa lääkärin aikaa. No, se kyllä karisi viimeistään ensimmäisen testipäivän iltana kun I oksensi kaikki iltapuurot ja -maidot sänkyynsä ja itki lopulta itsensä uneen minun syliini kun kantelin häntä olohuoneessa.

"Nelle rakas, sinä olet I:n äiti. On sinun tehtäväsi hankkia I:lle apua ja selvittää. Ei se ole hysteeristä, se on sinun työsi." 

- Ystäväni Taina

Jälkikäteen sitä on helppoa tietysti nähdä, että olihan niitä oikeitakin oireita ollut myös. Minä en vaan ollut osannut aina poimia sitä oikeaa asiaa minkä kertoa neuvolassa, terveysneuvonnan puhelimessa  tai neuvolan lääkärille. Ja kun ei oikein ollut itselläänkään varmuutta että mikä on oiretta ja mikä ei kun vauva kasvaa niin hurjaa vauhtia ja kaikki muuttuu koko ajan. Lisäksi oireiden tunnistamista helpottaa, jos edes välillä on ollut hetken "normaalia". Jos kitinä on normaalia, kitinää ei osaa pitää oireena. Ja kun sitä on itse niin semmoista lääkäriin vasta pää kainalossa -tyyppiä niin kun joku sanoo ettei mitään ole vialla niin sitä vaan sinnittelee ja sinnittelee.

Kyllä noiden vauvan allergioiden keskellä on ihan kullanarvoista jos on edes yksi kokenut ja läheinen ystävä joka kuuntelee ja rohkaisee. Tarvittaessa myös vähän potkii takapuolellekin ;)  Miten minä nyt sen sanoisin; kun sitä väsyneenä ja kaikkensa yrittäneenä on epävarma ja jos apua etsiessä vielä seinä on pystyssä niin aika pieneksi itsensä tuntee. Se on semmoinen kierre; kun vauva on kipeä, äiti väsyy, muuttuu sekavaksi eikä oikein jaksa edes etsiä tietoa mikä voisi olla vialla. Sitten kun joku kysyy, mikä on vialla niin kaikki tulee ulos jonkinlaisena hirveänä sekamelskana ja lopputulema on, että äiti on vaan väsynyt, eikä mitään selkeää vikaa ole.

"Kaikista onnellisintahan on, jos I:llä ei mitään allergiaa ole" sanoin lopulta kylmän rauhallisesti lastensairaalan lääkärille kun testi aloitettiin. Ja ehkä juuri siksi kirjoitan tämän jutun; kun tottakai sitä tuntuu typerältä kun kaikki sanovat, ettei lapsessa varmaan ole mitään vikaa vaikka itsestä tuntuu että pienen on kurja olla. Niin helposti sitä arastelee lääkärille lähtemistä. Mutta eipä sitä tarvitse kuin miettiä tuota I:n tilannetta, niin helppoa on jälkikäteen todeta että mieluummin tutkitaan kuin annetaan pienen turhaan kärsiä. Ainakin meillä se on äidin työ olla pienen apu.