Suuri kiitos arkeni sankareille

Olin kyykistynyt noukkimaan fenkoleita pussiin kun ajatus lopullisesti kiteytyi päässäni; minun pitäisi tehdä joskus juttu näistä kauppakeikoista. Ja sitten pysähdyin, suoristin selkäni ja mietin uudelleen mitä oikeastaan juuri pälkähtikään päähäni:"Minun pitäisi tehdä juttu tästä Sellon Citymarketista."

Ja siinä seisoessani mieleen hiipi ajatus; "mahtaakohan semmoinen juttu kiinnostaa ketään?" Ja samantien heräsin ajattelemaan miksi edes ajattelin asiaa siltä kannalta? Me emme asu Helsingin keskustassa ja niin ihanaa kuin pikkupuodeissa shoppailu onkin, se on vähintään puolen päivän retki eikä ole varmaa että palaan siltä reissulta kokonainen ruoka mukanani. Tänne cittariin minä, perä-espoossa asuvan autoilevan perheen mamma mieluiten könyän työpäivän päätteeksi tai viikonlopun ostoksia tekemään.

Minua on jo pidempään mietityttänyt arki. Se joka ikisenä päivänä toistuva tapahtumien ketju, joka kuitenkin on juuri se elämä joka on minun. Tottakai pidän pikkuputiikeista, luksuksesta ja ulkomaanmatkojen eksotiikasta. Mutta totuus on silti että varmaan 90% meidän taloutemme ruuista tulee tästä nimenomaisesta marketista näillä nimenomaisilla arkisilla keikoilla. Kaikki mistä tekin täältä luette syntyy suurimmalta osin näiden raaka-aineiden kanssa käydystä arjen kamppailusta. ;)

Ja mitä enemmän mietin asiaa, sitä vakuuttuneemmaksi tulin, että se juttu pitäisi kirjoittaa koska minä palaan tänne aina. Ja lähden pois yleensä kärry täynnä kamaa, inspiroituneena, tyytyväisenä ja hymyssäsuin. Omaan kauppaan ja tutuksi käyneen myyjän ammattitaidon äärelle on turvallista palata kiireessäkin. Näillä ihmisillä on valtava merkitys sille, mitä meikäläisen keittiössä tehtiin viime viikolla, tehdään tulevana viikonloppuna ja ensi kesänä. 

Näiden ainakin yhdeksän asiakkuusvuoteni jälkeen tunnen liikkeen kuin omat taskuni; tiedän että kaikki on tuoretta ja hyvää ja että meikäläisenkin himoitsemat omituisetkin raaka-aineet useimmiten löytyvät sieltä.

Mutta ehkä tärkeintä kaikesta, luotan ihmisiin, jotka tapaan tiskin takaa. Heidän kanssaan vaihdamme ajatuksia niin raaka-aineista kuin reseptiikasta, sienestyksestä, sukulaisten ruokamieltymyksistä, lastenkasvatuksesta, viikonloppusuunnitelmista, päivän tarjouksista ja raaka-aineen oikeasta säilytyksestä. Tutuksi käynyt myyjä moikkaa hymyillen vaikka olisi lähdössä vuorosta kotiin. Kaikella sillä on merkitystä tällaiselle tavalliselle perheenäidille. Kaikki se on osa minunkin elämääni.

Ja niinpä kirjoitin kotiin päästyäni viestin Sellon CM:n kauppiaalle.

"Hei Esa

Olen vakituinen asiakkaanne ja teen liikkeessänne oikeastaan valtaosan taloutemme ruokaostoista. Olen intohimoinen ruuanlaittaja ja ilahdun laadukkaasta ja yllättävästäkin valikoimastanne tämän tästä, kiitos siitä. Kokemus ei kuitenkaan olisi niin positiivinen ilman erinomaista liha-, juusto ja kalatiskienne henkilökuntaa ja yrittäjiä. Saan heiltä aina hyviä vinkkejä, suosituksia ja ystävällistä palvelua josta haluaisin kiittää paitsi tässä, vähän toisellakin tavalla.

Kirjoitan vapaa-ajallani ruokablogia nimeltä Siskot kokkaa http://siskotkokkaa.blogspot.fi/ ja olen jo jonkin aikaa miettinyt suostuisivatkohan muutamat tutut myyjänne kehuttavaksi blogissa? "

"Niin paljon kun huippukokkeja ja pientuottajia hehkutetaan, niin minusta "omalla" kaupalla ja tutulla myyjällä vähintään yhtä suuri merkitys siinä, mitä meidän keittiöstä perheelle tarjotaan.

Valtaosa ruuasta tulee näiden tuttujen ja arvostamieni ihmisten kautta joille liian harvoin tulee sanottua muuta kuin satagrammaasiivuna, kiitos. Ei ole ollenkaan yhdentekevää millainen myyjä siellä tiskin takana seisoo. Hyvä, asiantunteva palvelu saa tulemaan uudelleen eikä tuttavallinen hymykään haittaa kun väsyneenä kauppaan raahautuu. "

 "Koska tarkoitukseni on aidosti vain kiittää ja toivottavasti ihastuttaa eikä vihastuttaa, ymmärrän oikein hyvin jos kuviin ei haluta. En siis ollenkaan loukkaannu jos otatte vain kiitokset vastaan ja toteatte että ujostuttaa liikaa :)  Mutta mielelläni otan kameran mukaan jonain päivänä ja räpsäisisin vaikka yhteiskuvan lihatiskin, kalatiskin ja juustotiskin paikalla olevasta porukasta. He ovat minut niin monesti pelastaneet kun olen miettinyt "mitä tänään ruuaksi" että mielellään otan kuvan arkeni sankareista:) "

Ja lopun arvaattekin. Niinpä sanottavaksi jää oikeastaan vain se tärkein; ISO kiitos.

Kiitos että olette tiskin takana asiantuntevina, omasta työstänne innostuneina, aina ystävällisinä ja loputtoman kärsivällisinä tällaiseen arpojaan. Kiitos että olette siellä joka päivä ja jokaisessa vuorossa. Kiitos myös niille joita en saanut mukaan näihin kuviin koska kamera oli juuri silloin kotona.

Tuoreesta parsasta ja paahdetusta ruusukaalista tulee ihan jumalainen, parmesanilla maustettu risotto.

Ja suuri kiitos myös niille monille hedelmä- ja vihannespuolen ihmisille jotka tuotte hyllyihin loputtomia määriä tuoretta tavaraa, poistatte huonoja, tuotte näytille kokonaisen ruusukaalipensaan jota esittelin kolmevuotiaalleni suurella ilolla ja laitatte esille vinkkejä uusien ja outojen hedelmien sekä vihannesten käyttöön. Hävettää ihan tunnustaa, että teidän kanssanne tulee juteltua vieläkin harvemmin vaikka se vaatisi vain hetkeksi pysähtymistä. Ja kiitos myös siitä työstä jota te logistiikasta vastaavat teette. Ikuisesti on jäänyt mieleen kun sinä henkilönostimella ilmapalloja siistivä mies ilahdutit silloin kaksivuotiastani antamalla trukin sanoa muutaman ylimääräisenkin kerran piip-piip ja tarjoamalla kattoon karannuttta ilmapalloa. Siitä puhuttiin ainakin viikko kotona: "Äiti, piip-piip!" Eikä sitä ilmapalloa olisi saanut hävittää edes silloin, kun se oli täysin tyhjentynyt koska setä, pallo ja piip-piip.

Ja nyt, pyydettyäni teiltä kaikilta eri osastojen osaajilta lupaa kuvaamiseen ja samalla yllätettyäni teidät tiedolla että minulla on blogi tiedän, että ette ole antaneet tätä hyvää palvelua vain "ruokabloggarille" vaan ihan tavalliselle äidille; minulle, seuraavalle asiakkaalle ja kaikille tiskinne taakse saapuneille.

Ja tietenkin suuri osa kiitoksesta kuuluu kauppiaalle joka mahdollistat tämän kaiken, motivoit henkilökuntaa ja otat valikoimiin pientuottajien tuotteita, etnisiä mausteita, artesaanileipää ja eettisempääkin kanaa.   

Hyvää viikonloppua teille kaikille, nähdään taas pian.

Kotikutoista koko rahalla eli ristiäisfiilistelyjä ja juhlien menu

Kun maanantaina mietin edellisen päivän ristiäisiä, sorruin melkein pateettisen tunteelliseksi :) Osan noista pateettisista ajatuksistani aion kyllä valuttaa tähän tekstiin, joten pitäkää kiinni nenäliinoistanne ja ymmärtäkää, että teitä on varoitettu;)




Totesin hiljaa itsekseni, että niiden juhlien onnistuminen oli kiinni lähes ainoastaan suuresta välittämisestä ja rakkaudesta. Yksin tehden, ilman apua nämä juhlat eivät olisi tapahtuneet. Ensinnäkin kotona pidettävät juhlat mahdollisti se, että ihana sisareni tuli meille avuksi kolmeksi viikoksi tässä kesätyön loppumisen ja sen jälkeisen tulevaisuuden välissä. Hän halusi tulla katsomaan vauvaa ja auttamaan - siitäkin huolimatta että hän tiesi jo etukäteen joutuvansa meillä aikamoiselle työleirille. Hänen apunsa oli ihan korvaamaton koko tässä hommassa. Jos ei Mimmua olisi ollut apuna, ei juhlia olisi mitenkään voitu pitää meillä kotona. Toistan vielä: ei mitenkään.

Mimmun avomies V on myös kiitettävien läheistemme listalla - hän ajoi Hämeenlinnasta tänne avuksi useampana viikonloppuna ja kertaakaan valittamatta auttoi pakkaamisessa, muutossa ja purkamisessa ja tyynnytteli kun toivottomuus valtasi alaa vastoinkäymisten ja niissä väsymisen keskellä.



Ja sitten tietysti loppurutistukseen lauantaina, oman työpäivänsä jälkeen pohjanmaalta avuksi tulleet vanhempani ja veljeni puolisoineen olivat ihan kullanarvoisia apureita. Heitä ja heidän aloitteellisuuttaan tarvittiin kun juhlapäivän aamuna omat voimat alkoivat olla jo käytetty kutakuinkin loppuun.

Ja viimeisenä mutta ei missään tapauksessa vähäisimpänä oli ystäväni M:n apu, kun hän tarjoutui jo etukäteen juhliin kaatamaan kahvia ja auttamaan tarjoiluissa. V totesi juhlien jälkeen minulle kunnioitusta ja ihmetystä äänessään: "M oli ihan kone tuolla keittiössä." Kaikki toimi kuin voideltuna ja vaikka minulta jäi viimeistelyjä tekemättä saatoin koko ajan luottaa siihen, että kaikki tulee keittiöstä juuri niinkuin itsekin olin ajatellut - tai vielä parempana. Ja pyöräyttipä M meille vielä loppukirin aikana pitkälti toistasataa lihapullaakin, kun meistä Mimmun kansa alkoi tuntua että aika vain loppuu kesken. Nöyränä ja kiitollisena täytyy todeta, että jotain olen varmaan elämässä tehnyt oikeinkin, kun minulla on tuollaisia ihmisiä lähelläni.

Ristiäispäivänä kaikki meni niin hienosti, että minulla oli vielä maanantaina (ja tiistainakin) täysin epäuskoinen olo, että juhlat todella tapahtuivat ja menivät niin hyvin kuin menivät.
Mutta nyt teitä on jo kiusattu tarpeeksi näillä liikutuksen ilmaisuilla. Palataanpa ristiäispäivään kun Mr. Beebsistä tuli Mr. I Beebs :)

Sen lisäksi että stressasin kalustamattomasta olohuoneestamme niin paljon, että hankin ihan viime tipassa Habitaresta meille mallikappaleena olleen sohvan (koska heräsin asiaan liian myöhään ja minkään sohvan tilausaika ei ole alle 2 viikkoa), stressasin myös vähäsen kastemekosta.

V:n äiti, V ja A on kastettu tässä mekossa. Nyt pitsi vain alkaa olla jo liian rikki...

V:n suvussa on vanha, upean arvokas kastemekko joka alkaa valitettavasti olla erittäin hauras ja rikkinäinen. Kaivoin mekon esiin monena päivänä ennen ristiäisiä ja katselin haurasta pitsiä, jossa oli useampia vauvan pään kokoisia reikiä (ja meidän vauvalla on iso pää). Jos olisi jokin keino, millä mekon saisin korjattua, tekisin sen. Mutta niin taitava en ole, että tämä mekko minun käsissäni korjaantuisi. Sukulaisten ja ystävien kastemekkoja voisi tietysti pyytää lainaan ja V koitti minulle sanoa, että "Se lapsi on siinä vaatteessa maksimissaankin kaksi tuntia elämästään", mutta ristiäisissä jos missä minusta vanhat perinteet ovat upeita. Jotenkin omassa mielessäni lainamekko tai edes kaupasta ostettu uusi mekko ei tuntunut minusta vaihtoehdolta vanhan sukukalleuden rinnalla. Mutta, mutta...

En jaksa muistaa, milloin sisareni ikinä olisi asettunut vastustamaan jotain ideaa, jonka esitän suhteellisen vakavalla naamalla. ;) Mutta kun ehdotin tiistaina, että mitä jos tekisin kastemekon itse, hän näytti niin moniselitteiseltä, että tulkitsin hänen olevan tälläistä viimetipan projektia vastaan :) Sisareni taisi todeta jotain siihen malliin, että hän ei sitten ainakaan suostu kuuntelemaan mitään ähinää, jos se mekko ei valmistukaan hyvässä järjestyksessä. Tässä kun on nyt vähän muutakin vielä kesken. ;) Ja minä lupasin nöyrästi anellen, että voimme pyytää tuttavien kastemekkoa lainaan jo etukäteen; jos en saakaan mekkoa valmiiksi voimme vielä ristiäispäivän aamuna kilauttaa kaverille. Mutta jotenkin en nyt saa rauhaa, jos en edes yritä.

Mekon voi pukea alusmekolla tai ilman. Nauhoja saisi toisetkin parit miehustaan jos haluaa.

Ja niinpä sitten ostin Eurokankaasta valkoista pellavaa ja ruusuin kirjailtua pitsiä. Ja kun kaikki muut paitsi minä ja pikku-I vielä lauantaiaamuna nukkuivat kaivoin vanhan mekon esiin ja piirsin sen miehustasta kaavan. Helman leveyden sekä mitan arvioin kohdalleen KELAn vauvamakuupussin avulla. Näillä konstein suunnittelin kastemekon kun muuton jäljiltä käsityölehdet olivat vielä "jossain" ;) Halusin pitää mekon yksinkertaisena ja nopeana tehdä, joten jätin hihat tekemättä ja tein sen sijaan pari muotolaskosta sekä etu- että takakappaleelle. Muotolaskoksiin piilotin sisään pienet kanttinauhalenkit, joihin silkkinauhat voi kiinnittää. Jos mekkoa joku joskus halua lainata, nauhat voi vaihtaa. Tuumasin, että alushameen teen erillisenä - jos aika loppuu kesken, voi mekkoa käyttää täysin ilman sitäkin. Mutta niin se vaan lopulta meni, että mekko alushameineen valmistui sunnuntaiaamuna. Kolmisen tuntia ennen ristiäisten alkua ompelin viimeisen sauman ja pyysin mimmua kiinnittämään napit. Minulla kun oli kaksi täytekakkua vielä koristamatta. :)

Äidin rakkaudenosoitukset tulivat monissa muodoissa...

Ristiäisten juhlapöydässä näkyy myös äitini ja M:n kädenjälki; äiti teki kuivakakut ja pikkuleivät sekä salaisella reseptillään pitsikakun. M pyöräytti meille maistuvat välimerelliset lihapullat ja koosti lopulta valmiiksi preparoidut salaatit juhlapäivän aamuna puolestani kun minä sinkoilin kynttilöiden, juhlan päähenkilön esintymisasun ja silkkinauhojen perässä... :) Se, mikä jäi tekemättä alunperin suunnitellusta menusta olivat ne herkkutatti-provolonetäytteiset briossit, joita olen tehnyt aiemminkin. Totesin V:lle lauantaina yöllä, että taitoa on myös ymmärtää mihin ei vaan pystytä ja vaikkei se kuulu vahvuuksiini, luovuttaa mahdottoman edessä. Enkä usko, että kukaan lopulta niitä briosseja älysi kaivata, kun oli karjalanpiirakoitakin. Joka tapauksessa meille tuli kaksi kattausta joissa tarjolla oli kutakuinkin seuraavaa:

Ristiäispöydän suolaiset

Grillatuilla vihanneksilla ja karpaloilla maustettu cous-coussalaatti
Cantaloupe-melonilla ja pinjansiemenillä maustettu vihreä salaatti
Sahramilla ja kanelilla maustetut puolikuivat tomaatit
cocktailpiirakoita ja savulohitahnaa
Sisäfilettä Nigel Slaterin tyyliin
välimerellisiä, sitruunalla maustettuja lihapullia
mätimoussekakkua

Kahvipöydän antimet
Suklaa-pekaani-banaanikakkua Drambuie -liköörillä maustettuna
Herukkainen tiramisurahkatäytekakku
Pitsikakku (sorry, ei ohjetta jaossa) :)

Amerikkalainen maustekakku
Kentuckylainen kakku
Särkyneiden sydänten kakku (suklaakakku)
perinteisiä pursotinleipiä
herrasväenleipiä vaaleansinisillä nonparelleilla

Kaikkiin ruokiin en siis kykene antamaan teille ohjeita, kun hässäkkää oli niin paljon. Mutta kysykää vaikka niistä ruuista jotka erityisesti kiinnostavat niin katson saanko muisteltua seuraavaan postaukseen tarkemmin miten se taas menikään - ainakin idean tasolla. Kakuista ajattelin sanoa pari sanaa ja kalatahnan ohjetta on kyselty - joten jos äiti sen antaa, laitan siitä oman juttunsa - se oli herkkua.

Mitään turhan fiiniä kattausta ei edes yritetty tehdä; kahvit tarjottiin muumimukeista ja ruokalautasiksi laitettiin omat ja lainatut. :) Sen verran kuitenkin investoin, että ostin nyt vihdoin viimein meille kakkulautaset. Päädyin lopulta Iittalan kastehelmiin - koska en kivampiakaan löytänyt. Vaikka ne ovat ehkä hieman liian paksuja siihen nähden mitä etsin, niissä on silti paljon hyvää. Lisäksi ne olivat vielä plussakorttitarjouksessa Citymarketissa joten ostin sitten niitä sekä vaaleansinisinä että omenanvihreinä. Jälkikäteen mietin, että lautasten nimikin oli näihin juhliin lopulta aika osuva ;) Ja ehkä se on sitten niin, että vastoinkäymisten summa on vakio; nyt vastoinkäymiset vaan tulivat ennen juhlia joten itse juhlapäivänä kaikki meni kuin elokuvissa.

Vielä kun sunnuntaille sattui niin kaunis syksyinen auringonpaiste, syysluonto hehkui ikkunoiden takana upeissa ensimmäisissä ruskan sävyissä. Ihan uskomattoman ponnistelun päätteeksi saimme kotoisat ja mukavat juhlat. Ketään ei tuntunut haittaavan vaikka lattialistoja puttui ja keittiössä oli kummallinen liesiviritys ;) Ennenkaikkea, lapsi sai nimen. :)

First light - eli toivonpilkahduksista kohti juhlaa

Juuri kun kaikki näyttää synkimmältä pelastus saapuu usein yllättävässä muodossa. Viime viikko oli aika uskomattoman hektinen, mutta kaikista vastoinkäymisistä ja takaiskuista huolimatta meille tuli lopulta hienot juhlat. Mutta palataan hieman taaksepäin ja aloitetaan tarina siitä, miten kävi meidän keittiöllemme.

Aloin jo uskoa, että Mr. Beebsin juhlissa tarjotaan vain juustokakkuja ja tiskien kanssa juostaan kellariin ees-taas, kun pelastus keittiörintamalle saapui. Aivan varoittamatta pihaamme parkkeerasi paku, josta paikalle pölähtivät Ykköskeittiöiden päällystökaarti; itse toimitusjohtaja sekä ilmeisesti tehtaan päällikkö työhaalareissaan mukanaan toiselta työmaalta varastettu pääpuuseppä. "Tämä tehdään nyt kuntoon" oli aamunavaus, jota olin odottanut matkan varrella useampaan kertaan. Eikä siinä paljoa muuta puheltu koko aamupäivän aikana - niin tiiviisti työtä tehtiin. Lopulta, päivän uutteran aherruksen jälkeen meillä oli viittä vaille valmis keittiö. Valokonsoleita, välitilakiviä ja varsinainen hana jäi puuttumaan, mutta keittiö alkoi vihdoin olla toimintakunnossa.

"Mahtava rutistus", sanoin tehtaan päällikölle, kun he pakkasivat kamojaan päivän päätteeksi ja jatkoin: "arvostan todella, että otitte tämän nyt asiaksenne. Saadaan lapsen juhlatkin pidettyä."

Kun keskiviikkoaamu valkeni, keittiö oli täyttämistä vaille valmiina. :)

Kaikkea ei tosiaan saatu vieläkään lopulliseen kuosiinsa (välitilakivet puutuvat, hana on väärä ja tiskaristakin näyttää puuttuvan osia, eikä V:n erikseen tilaama liesikään ole vielä täällä), mutta tiistain jälkeen meillä oli toimintakuntoinen keittiö. Vielä kun V haki IKEAsta halvimman löytämänsä rungon vanhalle, kellarista kaivetulle liedelle ja uunille saimme asennettua uunin ja keittotason käyttökelpoisen installaatioon. Luvassa olisi siis vihdoin kotiruokaa ja viikonloppuna mahdollisesti jopa täytekakkuja pikkumiehemme juhliin:)

Koko keskiviikon me purimme muuttolaatikoita ja järjestimme tavaroita keittiöön. Torstaiaamun valjetessa kaikki näytti vaihteeksi lähes valoisalta. Olin tilannut Sivinalta remontin jälkeisen siivouksen torstai-illalle neljästä alkaen, kun remonttimiehet lähtevät. Ajatus oli, että saamme Mimmun kanssa ahkerasti puurtaen asunnon siivouskuntoon Sivinaa varten. Poistamme remonttipahveja sitä mukaa kun remppamiehet antavat luvan ja keräämme tai puramme muuttokamaa niin, että täällä pääsee siivoamaan. Sitten perjantaina "söpsötämme" siivotun asunnon siinä määrin kuin se on mahdollista ja lauantaina kokkaamme juhlaruuat. Instant party coming right up! Tai sitten ei.

Kun asiat alkavat mennä pieleen, ne valitettavan usein vaan jatkavat samaa rataa. Kun olin sopinut Sivinan kanssa siivouksesta, vastaava työnjohtaja kysyi minulta kuinka paha kaaos paikalla on; onko siellä remonttitelineitä ja rakennusjätettäkin vielä? Minä sanoin ettei tilanne ole minusta katastrofi - telineitä ja materiaaleja ei ole - tai ainakin ne saadaan siivotuksi alta pois niihin huoneisiin jotka eivät vielä valmistu juhliksi. Lupasin myös, että poistamme pahvit ennen heidän tuloaan. Kuvittelin, että kun siivottavana on paljon raivattua tilaa homma käy kuin luomisen työn usein oletetaan tapahtuneen. Tässä tapahtui selvästi jonkin sortin kommunikaatiovirhe, sillä kun Sivina sitten saapui torstaina neljältä ja me väsyneinä mutta onnellisina toivotimme heidät tervetulleeksi raivattuun kohteeseen he totesivat paikan yksinkertaisesti olevan liian pölyinen ja likainen 3 hengen siivottavaksi työhön varatussa ajassa ja lähtivät pois.

Itku ei ollut kaukana niin minulta kuin sisareltanikaan, luulen. Mutta sitten iski pohojalaanen sisu pintaan ja tuumasimme Mimmun kanssa, että ei auta nyyhkintä markkinoilla. Jos ei kotona ole muuta opittu, niin ainakin se, että työhön tarttumalla ne asiat selviävät. Pannaan sauna päälle ja kääritään hihat. Kyllä tästä selvitään kun vaan siivotaan, eikä jäädä ihmettelemään. Niinpä asensin mr. Beebsin slingiin, Mimmu otti käteensä teollisuusimurin ja minä lattianpesumopin. Miehet pyydettiin myös auttamaan imuroinnissa. Ja niin me sitten imuroimme, tomutimme, pesimme ja puunasimme koko asunnon lattiasta kattoon vielä samana iltana. Ja kun koko urakka oli suoritettu totesimme saunassa, ettei se lopulta ollut edes niin paha rasti. Itse asiassa päivällä tehty raivaus oli ollut paljon raskaampaa ja inhottavampaa työtä. Mutta olihan tuo kieltämättä vähän sellainen koko projektin antikliimaksihetki tämän muutto- ja remppakatastrofin keskellä.

Ja perjantaina oli helppoa hengittää... :)

Siivoamisella oli ihan uskomattoman hyvä vaikutus yleiseen mielialaan. Seuraavana aamuna oli paljon helpompi hengittää noin kuvainnollisesti ja ihan konkreettisestikin, kun kaikki pöly oli poissa. Oli palkitsevaa kun uusi koti alkoi vähitellen näyttää ihmisasunnolta :) Minä olin niin tyytyväinen kun pääsin syysauringossa kylpevään keittiööni leipomaan kakkupohjia - ihan uunissa :)

Mutta sen, millaisia pohjia niistä sitten oikein tuli ja muita juhlafiilistelyjä taidan säästää seuraavaan juttuun - toivottavasti huomiselle sillä nyt kutsuu uni:) Sen verran kuitenkin paljastettakoon, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta saimme aikaan ihanan kotoisat perhejuhlat.

Kaaos keittiössä eli vähemmän putkeen mennyt keittiöremontti

"Tässä olisi nyt sitten kaikki mitä voin tehdä. Kokosin kaikki palautukseen menevät tavarat eteiseen ja ensi viikolla en voi enää sitten tulla tänne kun toinen remontti alkaa." "...Lähettävät jonkun sitten tehtaalta kokoamaan loppuun. Ei tällä tavalla pieleen menneitä remontteja näe kuin ehkä yhden sadasta, jos sitäkään. On kyllä tullut aivan harvinaisen paljon vikoja." Ja sitten keittiön asentaja lähti. Minä jäin Sätky sylissäni seisomaan eteiseen ja katsoimme sisareni kanssa vähän toivottomina toisiimme. Ristiäisiin on viikko ja meillä ei ole keittiössä edes kaikkia kaapin runkoja vesipisteestä, viemäröinnistä, tiskarista ja liedestä puhumattakaan. Ja lainassa olevat muuttolaatikotkin pitäisi tyhjentää jonnekin.

Näkymää meidän eteisessä, tämä koko läjä runkoja ja laitteita lähti perjantaiaamuna palautuksena.

Eteisessä seisoo jälleen yksi valtava läjä keittiökaappien osia, mekanismeja, runkoja ja laitteita, jotka ovat lähdössä palautuksena tehtaalle. En ole edes laskenut monesko kerta tämä on, mutta keittiötä on toimitettu ainakin yli 10 kertaa. Eipä siinä mitään - Ykköskeittiöltä ovat kyllä auliisti korjanneet aina kaiken, mistä on raportoitu mutta kun keittiön piti olla valmis alunperin elokuun ekalla viikolla ja nyt on syyskuun puoliväli niin alkaahan se elefantin pinnakin kiristyä.

Välillä keittiö näkyy... paitsi että meille ei pitänyt tulla tiskikaappia ja mikrokaappi on liian leveä.

"Se, että lattiassa on aaltopahvia on tietysti positiivinen indikaatio siitä, että pahvin alla on jotain valmista, mitä pitää suojella", sanoin V:lle eilen illalla ja jatkoin: "mutta kyllä se silti on vähän ankeaa." Koko remontti on poskettoman paljon myöhässä ja me muutimme alle 2kk vauvan kanssa keskelle remppaa noin viikko sitten. Jos olisi taipuvainen ahdistumaan kaaoksesta niin tässä olisi kyllä eväitä. Onneksi en ole ;)

Tilanne ei siis ole toivoton, kyllä tästä vielä koti saadaan. Ainakin alakerta lienee suurimmalta osin valmis kun ristiäiset koittavat, mutta suuri kysymys on edelleen valmistuuko keittiö missään määrin yleisesti hyväksyttyyn toimintakuntoon ennen ensi viikonloppua.

Kaikki alkoi jo kesällä ennenkun keittiötoimitukset edes alkoivat. Runkoja ei voitukaan toimittaa etukäteen silloin kun piti ja kaikki osat tulisivat vasta lomien jälkeen yhdessä kuormassa. No hyvä, meillä on aikataulussä varaa viikon parin viivästykselle ihan hyvin. Ei vielä panikoida.

Sitten meille soiteltiin, että mikro ei sovikkaan sille varattuun tilaan, valkoinen, ohut kivitaso jonka olimme ostaneet ei käykään yhteen meille myydyn alta kiinnitettävän silgranit- altaan kanssa ja merkkejä ja malleja joudutaan vaihtelemaan. Tason vaihto harmitti, mutta vaihtoehto ei nyt ollut lopulta niin paljon huonompi. Tämä kaikki oli kuitenkin vielä pientä - pari keittiöremppaa nähneenä tiesin, että ainahan jotain viivästystä ja säätöä tulee.

Mutta sitten kun keittiö toimitettiin, asentaja totesi ettei se olekaan sellainen kuin piti. Osia puuttui ja rungot olivat osittain vääriä. Alkoi täydennystoimitus, palautus- ja vaihtorumba joka jatkuu yhä sillä lopputuloksella, että meillä ei ole vieläkään keittiötä ja olen aika varma, etten tarvitse Mac Ruokaa piiiiitkään aikaan tämän rupeaman jälkeen.

Viimeisimpänä käänteenä se rakkaudella valitsemani tiskari ei nyt kuulemma mahdukaan sormilistoilla varustettujen ovien kanssa samaan keittiöön. Ei, vaikka tasokorkeus valittiin sen takia korkeammaksi ja lieteen tilattiin korotuspalatkin. Saapa nähdä saadaanko keittiöön mahtumaan minkään sortin XL-tiskaria ylipäätään. Homman selvitys on kesken. Todellakin toivon, ettei se muodostu ylitsepääsemättömäksi. Lähtiessään asentaja totesi vielä, että le mans - mekanismi oli väärän kätinen, siksi sitäkään ei vielä ole.

Kun keittiön asennusta alunperin mietittiin urakoitsija ehdotti, että hänen miehensä voisivat koota keittiön, jotta se rytmittyisi oikein muun remontin tekemisen kanssa. Ensimmäisten vastoinkäymisten ilmetessä hommaan kuitenkin hälytettiin keittiöfirmojen paljon käyttämä ammatilainen, kun urakoitsija totesi, että muuten homma menee liian riskaabeliksi. Jos mukana on vääriäkin osia riskinä on, että asennetaan jotain väärin vahingossa.

Ja sitten keittiö taas ei näy. Ilman tuota tuttipullojen desinfiointilaitetta olisin ollut todella pulassa.

Tehtaalla "päivän hommaksi" arvioitu työ on venynyt viikkokausien projektiksi ja vaikka asennusta on ollut tekemässä ammattilainen on kyllä tullut mieleen, että ensi kerralla asennus tilataan vaan suoraan tehtaalta. Kun asiat alkavat mennä pieleen se on ikävää sekä meille että kiinteän tarjouksen työstä jättäneelle asentajalle joka yrittää parhaansa, muttei voi mitään tilanteelle. Ja kun keittiöasennuksessa kaikki riippuu kaikesta, kun osia puuttuu sitäkään ei voida tehdä valmiiksi, mihin olisi olemassa oikeat osat. Urakoitsijakin totesi, ettei ole koskaan nähnyt tälläistä ykköskeittiöiltä; niin monta runkoa on mennyt vaihtoon, ovet ovat väärän värisiä, mekanismit muuta kuin piti ja koko ajan tulee yllätyksiä. Kysyin asentajalta onko keittiössä yhtään kaappia, jossa ei olisi ollut vikaa; Hän mietti hetken, sanoi että: "apteekkikaappi taisi asentua ilman... ei kun ei." Siinäkin oli vääränlaisia osia mukana.

Toissapäivänä V teki löydön kellarista. Vanhan keittiön tiskari! En muista, koska olisin viimeksi niin ilahtunut käytetystä kodinkoneesta. Se asennettiin kellarin kuraeteisen hanaan ja lattiakaivoon. Nyt voidaan sentään syödä oikeista astioista vaihteeksi :) Samoin kellariin on kytketty jo reipas viikko sitten vanha jääkaappi. Kun uusikin jääkaappi saatiin toimintaan viime viikolla Mimmu ehdotti että ristiäisissä tarjottaisiin juustokakkuja! Kieltämättä alan taipua vähitellen samaan ajatukseen.

Peto pikkuinen

"Se on lämmintä maitoa pullollaan
Sill' on äidin suukkonen otsallaan
Se on kurkkua myöten kylläinen
Peto pikkuinen."

Aaro Hellaakoski

Noin viikko sitten, 22.7.2011, Jorvin sairaalassa Espoossa perheeseemme syntyi pieni, 3440g painoinen ja 52 cm pituinen poikavauva. Äiti, isä ja lapsi voivat kaikki hyvin ja kotieloa on nyt harjoiteltu vajaan viikon verran. Tuo vajaa viikko on kulunut lähinnä laskiessa sormia ja varpaita. Kuinka pieniä ne voivat ollakaan! :)