Possunkyljykset, papumuusi ja piperradaa

On yksi resepti joka mun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa blogiin. Se on alunperin bongattu José Pizzarron Basque - keittokirjasta ja siitäkin on jo päässyt kulumaan useampi vuosi. Voisi varmaan sanoa, että jos meidän lapsella jää mieleen jokin possunkyljys resepti lapsuudesta, se on varmaan tämä. Ruokaa on tullut tehtyä oikeastaan aina silloin kun on bongattu meidän mittapuulla kunnollisia possunkyljyksiä, koska se on niin hyvää ja helppoa.

Kupletin juoni on se, että possunkyljys lähes uppopaistetaan rosmariinilla ja valkosipulilla maustetussa öljyssä ja sen jälkeen samaa - nyt myös possulla maustunutta - öljyä käytetään papumuusin tekoon. Jotta ruuasta ei tulisi liian raskasta, kylkeen tarjotaan sipulista ja vihreästä paprikasta tehtyä piperradaksi kutsuttua lämmintä kasvislisuketta. Nopea googlaus kertoo että siihenkin on maailmalla tasan niin monta reseptiä kuin on kokkiakin, mutta meille on sopinut helppo versio, johon tulee vain öljyä, sipulia, vihreää paprikaa, chilihiutaleita tai chiliä (maun mukaan), suolaa ja pippuria. Olennaista on, että vihanneksia ei muhiteta kuoliaaksi, vaan kuullotetaan öljyssä vain sen verran että ne vähän pehmenevät ja lämpiävät. Silloin vihanneksiin jää vielä vähän purutuntumaa ja raikkautta.

En jaksanut yrittää tällä kertaa pyöreitä siivuja, mutta sama se, maku on hyvä näinkin! Lopun piperradan  (jos sitä jää) voi käyttää racleten kanssa, munakkaisiin tai patoihin. 

Kun jaksaa siivuttaa paprikan ja sipulin ohuiksi ja ehkä vielä renkaan mallisiksi siivuiksi, lopputulos on ehkä hauskin. Mutta tikkuinakin menee hyvin, pääasia että on suht ohutta. Chiliä lisätään sitten maun mukaan - me olemme laittaneet niin vähän ettei ruoka ole yhtään tulista mutta chili antaa vähän lisää makua. Silloin on toivoa että I ainakin maistaa myös piperradaa;)

Mallaspossun kyljyksissä on rasvaa kuin ennenvanhaan ja se on hyvänmakuista

Nämä vanhanajan kyljykset ovat ihan luksusta näin karanteeniajan keskellä, kun kauppapalveluista saa vaan sitä peruslihatiskikamaa. Kävin Expert foodissa Juvanmalmilla ennen pahinta tautikaaosta ja ostin pakkaseen mm. näitä Mallaspossun kyljyksiä. Ostin kuusi kappaletta että saatiin syödä yksi satsi jo tuoreena ja nämä sulattelin nyt sitten iloksemme.

Helppoa ja hyvää arkeen tai viikonlopulle. Juhlavammassa kattauksessa kyytipojaksi sopii hyvin vaikka joku suht marjainen pinot noir. Esimerkiksi Jean Biecher Alsacesta.

Possunkyljyksiä papumuusia ja piperradaa (3-4:lle)

2-3 kynttä valkosipulia
2 oksaa rosmariinia
runsaasti, noin desi öljyä (kaadetaan kunnon kerros pannuun - määrä siis riippuu pannusta jota käytät)
1 kyljys per ruokailija

2 pakettia valkoisia, suuria voipapuja liemessä (á 230g kypsää papua)

2 vihreää paprikaa
2-3 sipulia
espeletten chilihiutaleita tai tuoretta miedohkoa chiliä
suolaa
pippuria

Tee ensin piperrada: suikaloi paprikat ja sipulit ohuelti siivuiksi. Laita kasariin hieman öljyä. kuullota vihanneksia öljyssä kunnes ne lämpenevät ja sipuli tulee hieman läpikuultavaksi. Mausta ripauksella chiliä, suolalla ja pippurilla. Laita tarjoiluastiaan odottamaan.

Laita isoon valurautapannuun (tai pannuun jossa aiot paistaa possut) n. 3 mm kerros öljyä ja kuumenna.  Lisää kuumaan öljyyn kuoritut ja rikki lyödyt valkosipulit sekä rosmariinit. Sekoita makuaineita öljyssä niin että öljy maustuu ja yrtti kiehuu öljyssä. Älä anna niiden palaa, vaan poista yrtit& valkosipulit sivuun kun alkavat saada väriä.

Paista sitten possut ensin toiselta puolelta kunnolla kauniin ruskeiksi ja sen jälkeen käännä ja sama toiselle puolelle. Ripauta päälle suolaa ja pippuria. Possut ovat valmiit kun sisälämpö on siellä 65C tienoolla, se jatkaa nousua vielä hetken kun nostat ne sivuun.

Nyt jos öljyä on tosi paljon, kaada siitä osa talteen, voit lisätä sitä tarpeen mukaan. Pannulle saa kuitenkin jäädä ihan kerros öljyä.

Kaada sitten valutetut pavut öljyyn ja anna hetki ruskistua koskematta. Sitten murskaa lastalla tai puukauhalla papuja pannulla niin että syntyy muusi. Voit lisätä öljyä jos muusi tuntuu liian kuivalta. Mausta suolalla ja pippurilla.

Jos sait pelastettua rosmariinit ennenkuin ne olivat ihan ruskeita, voit ripottaa rapeita rosmariinin lehtiä muusin päälle.

Tarjoa heti.

Fasaania ja oliivia; italiaklassikko kotimaisesta fasaanista

Sisareni kuulosti puhelimen toisessa päässä siltä, kuin olisi juuri mennyt läpi katosta ja olisi lähestymässä parhaillaan venuksen kiertorataa. En totuuden nimissä ollut vielä edes miettinyt loppuun asti mitä niistä ostamistani kahdesta fasaanista olisi tulossa kun kerroin linnuista sisarelleni. Eikä minulle oikein jäänyt edes vaihtoehtoja kun puhelimen toisesta päästä kuului kiljunnan seasta erotettavina sanoina "oliivit", "Montagliari" ja "fagiano alle olive"!

Ensin fasaaneille annetaan hieman kylkiin väriä öljy-pancettaseoksessa paistaen.

Voi ihkudaa Mimmua. Hän todella, todella tykkää fasaanista ja oliiveista. :) Olipa hyvä että se tuli sieltä kuin apteekin hyllyltä. Olin kyllä jo päättänyt etukäteen että tänä vuonna fasaani haudutetaan ylikypsäksi, mutta pyörittelin päässäni jotain confit - tyyppisiä oliiviöljyssä haudutteluja. Jostain syystä tuo Montagliarissa niin monta kertaa syöty Mimmun ja anoppini Riitan suorikkiruoka ei tullut heti mieleeni.

Fasaania ja oliivia on upean syvänmakuinen fasaaniruoka jossa on selkeän rustiikkiset maut. Oliivi tuo annokseen luonnetta ja ryhtiä, voi ja pancetta paahteisuutta ja pähkinäisyyttä, rosmariini upeantuoksuista yrttisyyttä tai rustiikkista metsäisyyttä jos niin haluat sanoa. Vaikka tähän tulee makeutta viinistä, happo kuitenkin kantaa ja paahtuneen linnun aromi nousee esiin upeasti. Ruoka on hyvin, hyvin italialaisen selkeä ja sen voi tarjota yhtälailla pastan, salaatin ja polennan kuin paistetun pinaatinkin kanssa. Pastalla jatkettuna padallisesta lintua syö iso joukko. 

Käänsin fasaanit padassa puolivälissä ympäri, jotta molemmat kyljet maustuvat ja hautuvat padassa olevassa liemessä.

Olen ihan varma, ettei Bruna hyväksyisi käyttämääni voimäärää perinteisen Chiantilaiseksi, mutta italian keittiöklassikossa the Silver Spoonissa oliivien ja fasaanien seuraan voita kyllä meni.

Kun linnuissa on vähän väriä molemmin puolin (vähän enemmänkin saa paistaa kuin kuvassa) ne täplitetään voilla, lurautetaan pannuun makeaa viiniä ja hups vaan uuuniin kannen alla)

Ohje ei ole nyt ihan suoraan kirjasta mutta luulen päässeeni suhteellisen lähelle Brunan fasaanireseptiä. Ohjeessa mainittua Marsalaa minulla ei ollut, eikä paljon muutakaan makeaa viiniä. Koska oli perjantai, kilautin V:lle että kun tulee töistä kävisi Alkon kautta ostamassa Marsalaa. Ruoka piti kuitenkin saada tekeytymään ennenkuin viinitaksi ehtii mestoille joten laitoin pataan valkoviiniä. No, Alkossa ei lopulta ollut lainkaan Mrsalaa. V oli neuvokkaana miehenä kuitenkin ostanut sitten Madeiraa. Lopulta siis korvattuani Marsalan valkoviinillä ja tilkalla Madeiraa jouduin lopulta lisäämään myös ruokalusikallisen sokeria, jotta lopputuloksesta ei tullut liian hapokas. Laitan määrät nyt niinkuin tein, mutta voit minusta hyvin joko käyttää pelkkää marsalaa (vähennä määrää vähän silloin, maista loppuvaheessa ja lisää vettä/marsalaa jos tarvitsee) tai valkkari-marsalasekoitetta.

Purkki oliiveita per lintu. Pienet Nicoise - oliivit ovat tosi hyviä, mutta kalamatakin käy kunhan on kivellinen.

Oliiveita pitää käyttää tässä ohjeessa Paljon. Pienet, kivelliset ja vahvan makuiset ovat varmaan niitä, mitä Bruna käyttää, mutta minulla oli kaapissa Kalamata- oliiveita. Ihan hyvin onnistui niilläkin, mutta varo ihmeessä niitä kamalia mustaksivärjättyjä kivettömiä kumioliiveita jotka maistuvat ei-millekään. Panosta laatuun oliivien kanssa, tämä ruoka ja suht harvoin löydettävä fasaani ansaitsee sen. Vaikka kivi poistetaan, oliivin maku on kiven kanssa kestänyt säilönnän raikkaana ja hyvänä paljon paremmin kuin kivettömässä oliivissa.

Tarjosin fasaanin paahdetun butternutkurpitsa-polentapuuron kanssa joka oli hyvää mutta ohjetta ei ole, sori. :)
Vinkki: käytä butternutpyreeseen reippaasti kermaa, sekoita joukkoon polenta ja lisää voita lopuksi.

Tästä tuli aidosti varmaan paras fasaanisetti minkä olen koskaan saanut aikaan. Ja mikä tärkeintä, koko illallisjoukko oli yhtä mieltä siitä, että ruoka maistui autenttisen Italialaiselle. Ja vaikkemme nyt sitten tänä jouluna harkinnasta huolimatta sinne Chiantiin lähdekään, niin fiilistelimme niissä tunnelmissa oliivien ja fasaanin ympärillä. Mennään sitten vähän myöhemmin kun I on isompi. Nyt Joulupukin vetovoima oli juuri niin suuri kun voit kuvitella vähän päälle nelivuotiaan osalta olevan. :)

Ai niin, kymmenen pisteen vihje: jos tätä ruokaa jostain syystä jäisi padan pohjalle, niin siitä liemineen tulee taivaallinen pastakastike pappardellelle seuraavan päivän pikaruuaksi. Montagliarissa setin oheen on yleensä tilattu paistettua pinaattia ja patate al forno, eli upeita, syntisenhyviä ja tulikuumia lohkoperunoita.

Käytä myös rosmariinia avokätisesti; kolme suurta, puuvartista 20-30 cm oksaa ei ollut liikaa.

Ruuan kanssa tarjottiin aikuisten laseihin alle 10e alkolöytöä Münzberg Spätburgunder Trockenia joka on tosi, tosi kiva saksalainen, melkein Uuden Seelannin Pinot Noirit mieleen tuova persoonallinen viini. Jotta viinistä saa parhaan irti, se pitää tarjota hieman viilennettynä, semmoisena kellarilämmössä olevana. Vaikka siinä on luonnetta, se on silti modernin heleä ja kepeä. Olemme kovin ihastuneet siihen erilaisten jollain selkeällä idealla valmistettujen lintujen kanssa (esim. bbq kalkkuna, savuankka tai ankanrinta ja villikirsikkahillo ja nyt tietysti fasaanit ja oliivit). Oikein esittelykelpoinen viini joka kävisi erinomaisesti vaikka joulupöytään kalkkunan kaveriksi. 


Fasaania ja oliivia (kahdesta fasaanista syö lisukkeiden kanssa kuutisen henkeä runsaan illallisen)

loraus oliiviöljyä
n. 100g voita
2 pkt hyvää pancettaa eli yhteensä n. 12 pientä, ohutta siivua
3 shalottisipulia
3 suurta oksaa rosmariinia (+ vähän koristeluun)
tupsu timjamia (ei pakollista)
2 prk kivellisiä kalamata - oliiveita tai muita mustia kivellisiä oliiveita (ei värjättyjä vaan ihan aitoja ruskeanmustia) 
n. 2,5 dl valkoviiniä (niin, että paistoastian pohja peittyy n. 1 cm kerroksella nestettä laakea astia vie enemmän viiniä)
(n. 12 cl) lasillinen Marsalaa
1-1,5 rkl kookossokeria (tai demererasokeria) 
suolaa
pippuria

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Valuta oliivit ja poista niistä kivet.

Laita padan pohjalle loraus öljyä, pieni nokare voita ja pilkottu pancetta. Kuullota pancettaa hieman, nosta kovalle lämmölle ja ruskista fasaania ensin toiselta kyljeltä ja sitten toiselta.

Kuori lintujen ruskistuessa shalotit, halkaise ne ja laita lohkottuna pataan. Lisää sitten rosmariinin oksia fasaanien alle ja päälle. Mausta linnut suolalla ja pippurilla.

Täplitä  linnut joka puolelta voinokareilla timjamilla jos käytät sitä sekä kivettömillä oliiveilla.

Lisää pataan viini ja ruokalusikallinen sokeria ja sulje kansi. Jätä uuniin n. 2,5h mutta tarista tilanne paiston puolivälissä ja käännä linnut toiselle kyljelleen ja nostele oliiveja lintujen päälle.

Kun ruoka on valmista lihan pitäisi olla täysin luulta putoavaa. Maista ja lisää tarvittaessa lisää sokeria ja/tai marsalaa. Jos lisäät viiniä tai padassa on muuten liikaa nestettä voit redusoida vielä lientä hetken liedellä. Valele lintua silloin liemellä redusoinnin ajan.

Huom. Voit tarjota linnut sellaisenaan tai nyppiä luut irti; pienten lasten tapauksessa luiden poisto on suositeltavaa koska fasaanissa on paljon pienenpieniä, neulanteräviä luita.

Tammisavustettu lanttu on upeanmakuinen suomiherkku

Lantun sinappiseen ja sokerien makeuttamaan maanläheiseen makuun sopii ihan järjesttömän hyvin syvyyttä tuova savu. Empiiristen kokeiden perusteella ja tarkemmin nimeten, tammisavu. Lisäksi tietysti vähän paahtunutta paistopintaa, tummanmakeaa siirappia ja maustepippuria jota laajasti yleistäen kaikki suomalaiset rakastavat. Kaikki, paitsi meidän isä. Joten lantun sesonkiviikon kunniaksi toistaiseksi (ehkä, lanttu suolakuoressakin oli tosi kova!) paras tekemäni lantturesepti; savustettu lanttu.

Ravintola Aito on mainio pikkurvintola: lammasta, savulanttua ja jumalaista mintulla maustettua punaviinikastiketta.

Söin savustettua, makeantahmeaksi siirapin kanssa maustettua lanttua ravintola Aito:ssa kun olimme siellä viettämässä firman pikkujoulua. Rakkaus oli välitön ja tuumasin että ja tätähän mä teen kotona kun isäntä savustaa jotain kuollutta eläintä. Ja tiedoksenne, tätä ei kyllä saa tehtyä millään savuöljyllä, vaan ihan oikea savustin on pop. Olen nyt laittanut tätä pariin otteeseen Siinä se tulee samalla low and slow maustuen ja pehmentyen n. 120 asteessa ja tammisavussa sellaisen pari tuntia.

Yhden kerran lanttu jäi liian kauaksi ja oli ihan musta ja kutistunut. Pari tuntia low and slow riittää normilantulle, tuo lapsen pään kokoinen taisi olla nelisen tuntia.

Lanttua ei tarvitse seisottaa savussa mitenkään loputtoman kauan; pari tuntia riittänee, mutta riippuu tietysti lantun koosta. Isommalla lantulla kestää pidempään kuin pienellä. Lanttu saa olla kypsää, mutta koska sitä paistellaan vielä lisää pannussa, sitä ei kannata päästää niin ylikypsäksi että se hajoaa muusiksi.

Itsenäisyyspäivänä syötiin poroa rosmariinivoilla, suppishilloa, savulanttua ja palsternakkamuusia.

Meillä lanttua syötiin taas itsenäisyyspäivän juhlavammalla lounaalla poron ulkofileen, edellisenä päivänä poimituista suppilovahveroista tehdyn hillokkeen ja palsternakkapyreen kanssa. Lisäksi oli vielä pihlajanmarjahyytelöä, mutta puolukkasurvos tai joku muu marjainen hillo olisi käynyt myös erinomaisesti.

Kunassa lantussa näkyy myös jeeraa, jota laitoin mukaan joskus, mutta parempaa ilman sitä, pelkällä maustepippurilla.

Juhlajuomana tarjosin syksyn yhtä suosikkipunkkua Hewitsonin Le Secateuria, jossa on hieman kuivatun rypäleen syvyyttä mutta etenkin uudempi nyt alkoissa oleva vuosikerta ei ole ihan niin sokerinen ja siitä löytyy ryhtiä myös riistalle, mutta se vaatii ruualta hieman makeutta jota lantuissa oli kyllä.

Nyt lanttu on paahdettu kokonaisena, mutta ensi kerralla ajattelin laittaa lanttupalat kuutioina lihan alle nappaamaan kaikki tippuvat herkut... :)

Tämä oli niin herkullista että teen tätä varmasti joulunaikaan. Toistaiseksi olen kypsentänyt kokonaista lanttua lihan vierellä, mutta tulipa mieleen että etenkin jos savustamme jotain sianpalaa ei-vegeruokailijajoukolle niin koitan laittaa valmiiksi pilkotun lantun mausteineen sian alle, samaan tapaan kuin ne nyhtösian kanssa tehdyt pavut joita on tehty n kertaa. Voin vaan kuvitella, miten hyvää niistä tulee.... :)

Lanttua tammisavussa (n. 6:lle lisukkeena)

1-2 lanttua
tammipuun paloja (savustukseen)

loraus öljyä tai kimpale voita
n. 1  dl siirappia
3-4 rkl balsamicoetikkaa (punaista)
3 rkl fariinisokeria

Maustepippuria
suolaa

(yrttiä halutessa koristeluun, esim. mäkimeiramia)
Laita lanttu kuorineen savustimeen (120 astetta)  ja anna paistua tammisavussa lantun koosta riippuen n. pari-kolme tuntia, kunnes lanttu alkaa olla napakan kypsä, mutta ei vielä täysin pehmeää. Sisälämpö valmiissa lantussa oli meillä jotain 70 asteen hujakoilla.

Voit tehdä lantun etukäteen ja kun ruuan tarjoiluun on reilu puolisen tuntia, kuori lanttu, pilko se kuutioiksi ja paista kuumalla pannulla lanttuihin ruskeita pintoja.

Lisää sitten siirappi, etikka ja fariinisokeri pannuun ja kiehuta paloja käännellen, kunnes sokeri on sulaa ja siirappiseos alkaa saostua jälleen tahmaiseksi ja tarttuvaksi.

Mausta sitten maustepippurilla ja suolalla, tarkista maku ja halutessa koristele tarjolle tuorein yrtein.

Kurpitsa-kantarellipizzaa ja pinaatti-mustapekkapizzaa karviaishillolla raikastettuna

Tässä on nyt pari mielestäni tosi onnistunutta, vähän vaivan pizzaa, jotka tein eräänä viikonloppuna sen kuuden euron pizzagaten jälkimainingeissa. Vaikken vielä Pekka Terävän pizzapohjaa tullut kokeilleeksi vaan menin ihan perinteisellä hiivataikinapohjalla, näissä päällisissä on monta meidän syksyn suosikkimakua. Ja mikä parasta pizzapohjan päälle levitetään kastikkeeksi vain happamahko creme fraiche, joten valmistusajasta leikkaantuu pois ainakin puoli tuntia kun ei tarvitse keittää tomaattikastiketta.

Butternutkurpitsan voi paahtaa pizzan päälle; kantarelli antaa kurpitsalle syvyyttä ja korianteri nostaa happoja punasipulin kanssa. Hyvä kombo.

En tiedä kummastako pizzasta tykkäsin enemmän; kantarelli-kurpitsapizzaan tuo ryhtiä vuohenmaitojuusto tai muu vahvempi kermajuustokannikka jonka löydät jääkaapistasi; meillä pizzoihin laitettiin vuohenmaitogoudajuuston jämä ja hieman (köh), kuivahtanutta comtea ja jotain random- kermajuustokannikoita. Kurpitsan-kanttarellin-korianterin ja salvian yhdistelmä on myös syksyn löytöjä; en tiedä mistä älysin sekoittaa maut alunperin mutta yhdistelmä toimii niin lisukkeena (paahdettujen kurpitsalohkojen ohessa), pastassa kuin pizzankin päällä.

Pinaattipizzan juju taas on pinaatin ja pippurituorejuuston yhdistelmässä. Olen sitä ennekin kehunut ja todennut, että vielä väsyneempänä päivänä voi tuunaa pippurituorejuustolla semmoisen Oetkerin pinaattipizzan ja yllättyä. Pahe, pahe, pahe - mutta toimiva sellainen. :)

Pinaatti-pippurituorejuustopizza on simppeli herkku, johon hapokas karviaishillo antaa melkein pahoilaisenhillomaisia piirteitä, mutta raikkaammin.

Nyt tein kombon alusta asti itse ja olihan se tosi hyvää. Vielä kun älysin hyödyntää jääkaappiin jostain jälkkäriprojektista jääneen itse keitetyn karviashillon jämän juustoa ja pinaatia raikastmaan. Juustona pippurituorejuustolla tarkoitan sitä samantyyppistä kuin kuopattu Mustapekkajuusto oli, tämä minun kaapistani löytynyt taisi olla tällä kertaa Pirkan brändäämää. Pizza saattoi olla omakustanteena alle kuusi euroa, mutta sen kanssa nautittiin vähän arvokkaampi viinipullo, piirun alle 15e maksava valkoinen Ranskasta; 'Les Prieurés' joka on ihana, tismalleen karviaishillon ja pippurisen pyöreän juuston kanssa natsaava kuulas syysviini. Suosittelen.

Pizzapohja meni näppituntumalla; kolmen desin vesimäärällä saa kahden ison uunipellipizzan verran taikinaa kun sekoittaa joukkoon suolaa, durumvehnäjauhoa, vähän kuivahiivaa ja lorauksen öljyä. Tällä kertaa silppusin mukaan ulkoruukusta vielä viimeisiä rosmariineja, muttei se pakollista ole.

Tee ensin pizzataikina, kuumenna uuni ja laita pelti tai pizzakivi uuniin kuumenemaan. Ja ne päälliset menivät näin.

Kurpitsa-kantarellipizza 

n. 1/3 butternutkurpitsaa
2 tl korianterin siemeniä
voita
n. 4 kpl salvianlehtiä
1 rasiallinen kantarellia
3-4 dl juustokannikoista tehtyä raastetta, mielellään esim. vuohenmaitogoudaa
creme fraichea
1/2 punasipulia
halutessa kourallinen pekaanipähkinöitä
mustaa pippuria

Kuori kurpitsa kuorimaveitsellä (jos et jaksa, pese kurpitsa niin voit käyttää kuorenkin). Siivuta kurpitsa joko yleiskoneella, mandoliinilla tai veitsellä ohuiksi, esim. kolmion muotoisiksi siivuiksi. On tärkeää että siivut eivät ole paksuja, jotta kypsyvät nopeasti. n. 2-3 mm on sopiva paksuus.

Kuumenna paistinpannu ja paahda kuivalla pannulla korianteria kunnes mauste alkaa tuoksua. Kaada mortteliin ja jauha hieman.

Laita kuumalle pannulle nokare voita, anna sen kiehahtaa, laita pannuun salvian lehdet ja kun lehdet ovat hieman kurtistuneet, siirrä ne syrjään ja lisää pannuun kantarellit ennenkuin voi palaa. Paista kantarelleihin vähän pintoja, lisää joukkoon korianteri ja siirrä sivuun.

Levitä pizzapohjan päälle creme fraichea, sen päälle juustoraastetta ja sitten lado kurpitsasiivut juuston päälle. Mausta suolalla ja pippurilla ja levitä kurpitsan päälle kanttarellit.

Siivuta punasipuli ohuesti ja levittele siivut pizzan päälle, korista salvian lehdillä ja halutessa pekaaneilla. Paista uunissa kunnes reunat alkavat ruskettua ja juusto on sulaa ja kuplivaa, sekä kurpitsasiivut kypsiä. 

Parhaat kaverit: karviaishillolla maustettu pinaatti-pippurituorejuustopizza ja ranskalaisten valkoinen bourgogne. Juuri sopiva happojen yhdistelmä #hävikistäherkuksi #allekuudeneuronpizza #pizza #viini #ylikympinviini #pinaatti #karviainen #punasipuli #lihatonlokakuu

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Oct 18, 2015 at 3:59am PDT

Pinaatti-mustapekkapizza 

1 prk creme fraichea
n. 3 dl juustoraastetta
1 pala mustapekkaa tai vastaavaa pippurituorejuustoa
1 pss babypinaattia
1/2 punasipulia
mustaa pippuria
n. 0,8-1 dl karviaishilloa tai muuta hapokasta hilloa

Levitä creme fraiche pizzapohjan päälle. Levitä juustoraaste ja murusta mustapekkajuusto pizzan päälle tasaisesti.

Siivuta punsispuli ohueksi ja ripottele juuston päälle.

Ripottele huuhdpttu ja kuivattu pinaatti pizzan päälle, täplitä pizza hillopisaroilla ja työnnä uuniin.

Paista kunnes pohja on kypsää.

Yksinkertaista, rakas Watson! (paistetut tomaatit)

Olin täyttämässä tiskaria ruuan jälkeen ja V selasi puhelimellaan uutisia ja muutenkin kaikkea sitä mitä mieheni netistä haravoi.

V: "Raksu, joku myy osaketta purjeveneeseen 3,5 tonnilla, mieti - aika halpa hinta että pääsee purjehtimaan?"

N: "mmhhmm" Näen mieheni haaveilevan ilmeen; hän on joskus (NUORENA) purjehtinut.

V lukee: "Osakkeita voidaan myydä yksi tai kaksi ja kumpaankin osakkeeseen kuuluu viikko purjehdusoikeutta lomakautena, mutta käytännössä purjehduspäiviä on halutessaan saanut enemmänkin"

N: "joo, mä niin nään. MIKÄ säätö."

V istui katsettaan puhelimesta nostamatta siinä pöydän ääressä, minä täytin edelleen tiskaria.

V: "Vedä siitä köydestä!"

N: "Mistä köydestä?!!!"

V: "EN mä tiedä, mutta vedä nyt jostain!!!"

N: "Näitä naruja on ai-van liikaa, ei tästä tuu mitää, mä en osaa! MÄ oon ollu kerran ennen purkkarin kyydissä. Haluan pois - vie mut Hankoon!"

V: "Joo, kun keksin missä me ollaan"

N: "Mä haluan rantaan NYT! Hanko, ravintola, nälkä!!"

V: "Noniin, säästettiin kolme ja puoltonnia"

Kotimaisia lajitomaatteja on tänä vuonna näkynyt ilahduttavasti erilaisia ja niitä on tarjolla joka puolella, ne ovat edullisia eikä niissä ole yhtään narua. Halkaise tomaatit ja grillaa joko hullun kuumassa grillissä valurautaritilällä liikuttamatta tomaattia, jotta siihen kuivaa paistopinnat. Silloin se irtoaa ritilästä eikä muussaannu. Vielä simppelimpää on lätkäistä tomaatit vaan (huom!) kuumaan valurautapannuun jossa on tilkkanen öljyä ja paistaa niihin samalla idealla kunnon paistopinnat. Ei haittaa vaikka vähän mustuukin.

Valitse paistettaviksi tomaateiksi kiinteälihaisempia tomaatteja; asiantunteva vihannesmyyjä osaa auttaa kyllä. Ja jämät voi käyttää tomaattikastikkeeseen tai vaikka Lazion häränhäntäkeittoon. Erinomaista grillipihvin lisuketta silloin kun ei oikein jaksa.

p.s. tuo Saksalaisten Spätburgunderista tehty punkku, suorastaan laadukkaan ja vähän ryhdikkäämmän Pintot Noirin mieleen tuova alkopunkku Münzberg Spätburgunder Trocken on yksi kesän löydöistä; erinomainen viini esimerkiksi grillikanalle ja kestää paistetun tomaatinkin hapot.

Paistetut tomaatit

n. 1 iso tomaatti per nenä, kinteälihaisempia grillaukseen sopivaa lajiketta
kuuma pannu tai grilli
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
(basilikaa)

Halkaise pihvimäinen tomaatti poikittain tai jos se on pitkulainen, pituussuuntaan.  Kuumenna grilli tai pannu kuumaksi; ei ole tarkoitus hauduttaa tästä tomaatista kastiketta vaan grilata siihen herkulliset paistopinnat.

Anna paistua kunnes tomaatti alkaa kuivaa pannun puolelta vähäsen ja selvästi ruskettua paistopinnastaan. Tässä maltti on valttia. Voit halutessa kääntää tomaatit vielä saamaan vähän väriä toisellekin puolelle tai vaan tarjoillaksesi ne paistinpannusta.

Tässä setissä oli grillattu, makea kana, uunissa paahdettuja papuja ja kaalisipsiä sekä tomaattia. 

Ripsota tomaattien pinnalle suolaa, pippuria, hyvää oliiviöljyä ja revittyä basilikaa. Tarjoa heti lihan, kanan tai vastaavan kanssa.

Chianti Borstössä ja muita uskomattomia juttuja viime perjantailta.

Viime viikonloppu oli yksi kesäloman unohtumattomampia. Päästiin Montagliarin viinimaisteluun keskellä saaristoa, pällistelimme kivillä ohiajavia muskeliveneitä, kävimme jazzillallisella Farmors Cafessa ja retkeilimme Amos Andersonin kotikonnuilla Söderlångvikin omenatilalla. Mutta koska kaikessa tässä on ihan liikaa kaikkea yhteen juttuun, aloitetaan siitä, kun Riitta pyysi minua tekemään iltapalaa viinimaistelun jälkeen pienelle seurueelle ja päädyin miettimään illallista, jolla voisin tarjota Italiasta tutuille viinintekijöillemme pienen unohtumattoman elämyksen.

Viinimaistelu oli kutsuvierastilaisuus Riitan ja Pekan ystäville kyliltä ja lähisaarista. 

Tiesin kyllä, ettei minun tarvitsisi. Tiesin, että Riitta varmaan ajatteli enemmänkin jotain nopeaa grillistä tai tuhteja voileipiä kun hän pyysi minua miettimään pientä iltapalaa tarjottavaksi meille ja parille ystävälleen Italiasta.

Mutta aivan liiankin tuoreessa muistissa ovat vielä ne kerrat kun olemme Riitan ja Pekan mukana menneet Montagilarin viinitilalle ja meille on tarjottu toinen toistaan parempia juomia pölyisistä pulloista, joita kellarin sopukoista on löytynyt. Kohtelu on ollut ylenpalttisen ystävällistä niinkuin Italiassa aina, kun puhutaan ystävistä ja ystävien perheestä. Pikku I pääsi kaksivuotiaana ajamaan tilan vanhan isännän kanssa kaivuria ja me saimme vuokrata toissajouluna yleensä vain kokkauskurssikäytössä olevan tilan keittiön sukujoulumme viettoa varten. Minä halusin antaa jotain pientä takaisin koska olemme itse saaneet niin paljon.

Luonto on sateisen kesän jäljiltä henkeäsalpaavan kaunis ja kukkea. Vaihteleva sääkin suosi meitä. 

Koko tarina menee niin, että Montagliarin omistaja David Migliorini ja hänen tyttärensä Rita olivat suomessa järjestämässä viinimaistajaisia Helsinkiläisille ravintoloille ja Davidin pidettyä maistiaiset, Pekka nappasi ystävänsä kyytiin viettämään saaristoviikonloppua. David oli luvannut vetää perjantaina pienen viinitastingin saaristossa myös joukolle kutsuvieraita; tietysti mukana olivat Borstön tutuksi käyneet kyläläiset ja muutamia ystäviä, joilla on mökki lähellä. Niin ja me.

Sisareni tuli viettämään saaristoviikonloppua ja pääsi paitsi maistelemaan viiniä tutun viinintekijän opastuksella, myös nostamaan ruokia iltapalalle. 

V oli käymässä sopivasti kotona Espoossa kun kuulin iltapalatoiveesta; teini-ikään ehtinyt A kun halusi päästä Assemblyihin, niinkuin joka vuosi ja isi toimitti hänet kaupunkiin ja pelipaikoille. Siitä huolimatta mietin vähän neuvottomana, mitä yllättävää, hauskaa ja herkullista tarjoaisin näille harvinaisille vieraille. Hommaa rajoitti aikataulu ja se tosiasia, että joutuisin tekemään vähintään viimeistelyt sinänsä vieraassa keittiössä. Meinisimme ensin viinimaisteluun luonnonkauniiseen Borstöseen ja vasta sitten Riitan mökille. Ruuan pitäisi siis päätyä pöytään suht helposti ja nopeasti, koska oletuarvoisesti on jo ilta ja kaikilla nälkä. Kaikki pitäisi lisäksi tehdä käytännössä valmiiksi seuraavan vuorokauden aikana, jotta voisin vaan nostaa illalisen pöytään saavuttuamme Riitalle. Lisäksi koko show pitäisi saada pakettiin ennen kymmentä, jolloin aurinko laskee jotta voisimme veneillä omalle mökille yöksi. Joten: nopeaa, helppoa, esivalmistettua ja kylmälaukkuihin pakattavaa. Nostoon saisin avuksi sisareni Mikansa kanssa; heidät napattaisiin kyytiin Kasnäsistä matkalla viinimaisteluun sillä he ovat tulossa meille viikonloppukylään.

Raitajuuria ja punajuuria omasta maasta. 

Sinänsä nyt on ihana aika; koska kesä on ollut niin myöhässä kaikkea on yllinkyllin. Olin jo käynyt keskiviikkona Taalintehtaan torilla ja ostanut sieltä mm. ihania, tuoreita punajuuria, kotimaista hapankirsikkaa ja papuja ja tuumasin, että niitä voisi jotenkin hyödyntää.

Ja sitten sain neronleimauksen; teen alkupalaksi toisinnon taannoisesta punajuurta ja mallasmultaa - alkupalasta nyt kun on punajuuren sesonki. Lisäksi tiesin että Pekka oli käymässä Davidin kanssa vielä Stockan herkussa ja sain tilata häneltä erikoisempia aineita jos on tarpeen. Niinpä tilasin vuohenmaitojogurttia ja kirveliä, joka ei jostain syystä tänä vuonna oikein ottanut kasvaakseen omassa mökin ryytimaassani. V:n nakitin nyppimään harvennusmielessä porkkanatallista muutamia pieniä punajuuria, jotta saadaan ihan tuoreita, nuoria naatteja ja ehkä söpöjä punajuuriakin. Alkupala done.

Keittopohjaan ei lisätty voita, vaan sulatin voin mallasmultaan kätevänä emäntänä kuumenevan keiton lämmöllä... ;) 

Pääruuan keksi V. Vaikka onkin riski tarjota Italialaisille italialaista ruokaa, päätin tehdä Lazion häränhäntäkeittoa, sillä tiedän että osaan tehdä hyvän Laziolaisen. Sen verran tuunasin sitä erityiseksi, että poltin muutamia, kiinteälihaisempia tomaatteja pannulla lähes mustiksi jotta saisin samantyyppistä, hieman erilaista happoa liemeen kuten Chef & Sommellierin Osso Buccossa. Muutenkin pitäydyin varsin kurinalaisena; liemeksi vain valkoviiniä ja vettä - kaikki maku lihasta, sen huolellisesta ruskistuksesta ja aidoista, tuoreista aineista. Varoin etten sotke makupalettia millään latteaksi.  En käytä keiton jatkamiseen hätäpäissäni edes valmiita liemiä joilla olen niin monta kertaa aiheuttanut itselleni hienoisen pettymyksen; kun maistan ruokaa ennen liemen lisäystä se on upeaa, mutta sitten jatkan sitä liemellä ja mausta tulee tylsän tasapaksu. Viinintekijäperheessä kun makuaisti toimii, niin koitan pistää parastani.

Mimmun kanssa soiteltuani sovimme, että Mimmu ja Mika tuovat Ahlmanin tilapuodista juustoja ja minä keitän hapankirsikoista hillon juustojen kanssa. Lisäksi tein vielä pavlovapohjan ajatuksella, että saisin esitellä kotimaisia marjoja. Minulla oli penkissä lisäksi kypsymässä hyvä sato ahomansikkaa joten ajattelin laittavani pavlovaan creme fraichella jatketun kermavaahdon lisäksi ahomaksikkaa, villivadelmaa, puutarhamansikkaa ja kotipihasta (jälleen V paran listaan lisätty elementti!) kerättyjä punaherukkaterttuja.

Ja sitten tuumasin että muniakin on ja horttaa kasvaa rannalla, joten kun V on kaupungissa voisin tehdä jo niitä marinoituja munia, sillä vaikka saisinkin kaikki punajuuret keitettyä, kuorittua ja viipaloitua marinoitiliemiinsä valmiiksi ja mallasmullan pussukassa mukaan tuon alkuruuan nostamiseen menee aikaa. Juomapuolen oletin järjestyvän Montagliarilaisittain - sitä paitsi ajattelin että tuo punajuuriruoka menisi hyvin heidän chianti classiconsa kanssa, häränhäntäkeitto taas ehkä Riservan kanssa. Juustoille voisi ottaa Riservaa tai Brunescoa jos valinnanvaraa on.

"Iltapalamenu Montagliarin viineille" 

Valerianalla marinoituja munia ja srirachajogurttia

--

Punajuurta kahdella tavalla ja mallasmultaa

--

Lazion häränhäntäkeittoa ja vaivaamatonta leipää Kemiön myllyn jauhoista

--

Pavlovaa, villimarjoja ja yrttien kukkia

--

Kotimaisia artesaanijuustoja ja bourbonilla maustettua hapankirsikkahilloa 

--

Koko illasta tuli ihan uskomattoman unohtumaton. Kokoonnuimme Slipenille maistelemaan viinejä ja David kertoili Montagliarin perinteitä kunnioittavasta viinien valmistustavasta. He eivät käytä oikoteitä vaan viinien kasvatus ja viinit tehdään perinteisin menetelmin käyttäen vanhoja osin jopa yli 200v vanhoja tynnyeritä joista viiniin ei lähde vaniljan aromia toisin kuin uudemmista ranskalaisista tynnyreistä.

David ja Rita Slipenillä. 

"Me ja viinit olemme se, mihin kaikki päätyy; me olemme paikkamme historian summa. Historiamme maistuu viinissä; tieto on välitetty sukupolvelta toiselle ja viinintekijältä toiselle. " David kertoo pitkästi myös Chiantin alueen historiasta, sääntelystä joka liittyy DOCG - merkinnän taa ja rypälelajeista. "Riservaan valikoidaan kaikki parhaat rypäleet, se kypsennetään ensin kastanjatynnyreissä ja sitten vanhoissa tammitynnyreissä - sen kuuluu olla rubiininpunaista." Montagliarin tila sijaitsee keskellä Chiantin sydänalueita ja tekee nimenomaan perinteistä viiniä uskoen perinteisiin. Toki, jotain uuttakin kyllä luodaan koska DOCG kriteerit ovat niin tiukat ja jättävät vähän liikkumavaraa persoonallisuudelle: "Brunesco on uudempaa tuotantoa - se on oikeastaan kokonaan edellisen viinimestarimme luomus; modernimpi super tuscan viini, joka tehdään 100% alueen valtarypäleestä Sangiovesesta. Nimikin kertoo että viini on iltaruskon värinen. Bunesco tarkoittaa ensimmäistä hämärän hetkeä. Osa Brunescon rypäleistä kuivataan ja se käytetään kahdesti. Kypsytys tehdään pienissä tynnyreissä, jolloin haihtumista tapahtuu enemmän ja viini tiivistyy. Vaikka se on 100% sangiovesea, erityisen valmistusmenetelmänsä vuoksi siihen saadaan paljon erilaisia, hedelmäisempiäkin vivahteita." Ja Pekka, joka julistautui täysin kielitaidottomaksi käänsi kaiken lennosta englannista ruotsiksi.

Slipen on tunnelmallinen kylätalo; paikka jossa Riitta ja Pekka on myös aikoinaan vihitty. 

Olin toki kuullut näitä tarinoita ennenkin, monilla visiiteillämme viinitilalle, mutten tiedä olinko koskaan kuullut niin perusteellisia selityksiä. Hauska havainto oli sekin, kun David sanoi että viini täällä saaristossa maistuu erilaiselta kuin kotona. Saaristomeren omaleimainen, pikkuisen suolainen ja raikas ilma tuottaa viiniin toisenlaisia vivahteita kuin kotona. Paikalliset kalastajat ymmärsivät tämän hyvin; tuore savukala maistuu aivan erilaiselle täällä kotona kuin kaupunkiin vietynä. Niin suuri osa makuaististamme tulee hengitetyn ilman ja hajuaistin avulla.

Tuoretta, vasta nostettua siikaa kolmella tavalla. 

Paikalliset olivat tuoneet tarjolle myös parhaita paloja nyyttärityyliin; oli siikaa kolmella tavalla; graavattuna, savustettuna ja halstrattuna. Savusiika ja Montagliarin Brunesco olivat ihan erinomainen makupari.

"Of course!" Itseleivottua ;) 

Tottakai paikalla oli myös joitain Chiantilaisia salameja, grissineitä, Rezen maalaisleipää (vaikka David kyllä hymysuin vitsaili tottakai leiponeensa leivän itse) ja tietysti kypsytettyä Parmigianoa. Tunnelma oli välitön; olimme osa toisenlaista perhettä; Riitan ja Pekan saaristoperhettä. Tällaisia hetkiä arvostaa jo näin nelikymppisenä koska tietää, miten harvinaislaatuisia ne ovat.

Kun kaikki herkulliset kalat oli syöty, viinit maistettu ja aurinkoinen päivä alkoi tyyntyä iltaan siirryimme Riitalle.

Tällä kertaa en sekoittanut vuohenjuustoa ja kermaa vaan käytin simppelisti hieman suolalla maustettua vuohenmaitojogurttia. 

Puhdistin varovasti kuoren sormilla myös "juuresta" jolloin sain tarjolle suhteellisen rustiikkisen ilmestyksen.
Kuin kasvimaalta nostettu. 

Tällä kertaa älysin asetella punajuurialkupalan niin, että jogurtin ja punajuuren  väliin tuli mallasmultaa jolloin väri ei levinnyt valkoiseen kastikkeeseen, itsekasvatettujen punajuurien naatit käytettiin koristeluun ja lisäksi lautaselle ripoteltiin kirvelin lehtiä ja mäkimeriamin kukkia.

Keiton salaisuus oli puhtaissa mauissa ja poltetuissa tomaateissa. Viimeistely hyvällä oliiviöljyllä ja tilkalla luomusitruunan mehua. 

Pitkään hautunutta keittopohjaa jatkettiin vedellä, viimeisteltiin Mimmun pilkkomilla sellerinvarsilla. Suolan ja pippurin lisäämisen jälkeen lorautin keittoon vielä hieman sitruunan mehua, silppusin lehtipersiljaa ja lorautin pintaan tuoretta, hyvää oliiviöljyä. Lisäksi tarjosin padassa tekemääni maalaisleipää.

Artesaanijuustoja Ahlmanin tilapuodista. 

Pavlova jouduttiin skippaamaan, koska alkoi tulla liian myöhä ja siirryimme suoraan Mimmun tuomiin juustoihin. Mukana oli täydellisen kypsä Selin, Metsuria, Väinö, jokin erikoisempi pienen erän NoName - kittipintainen kutunjuusto. Kaikki oli hyvää ja saimme punastuttavan määrän kiitoksia; David sanoi, että punajuuri on hänenkin suurinta herkkuaan ja häränhäntäkeitto oli parasta mitä hän oli koskaan syönyt Italiassakaan. Ja se on jo paljon se mieheltä, jonka äiti on tilan ravintolan sydän ja oikea mestarikokki. Ja ettei siinäkään olisi vielä ollut tarpeeksi V sanoi Davidin tarttuneen illallisen päätteeksi häntä olkapäistä ja silmiin katsoen sanoneen: "You lucky, lucky man!"

Olisiko se sitten ollut se meri-ilma joka saa ruuankin maistumaan erityisen hyvin. ;) Joka tapauksessa siinä kotimatkalla merimerkkien vilkkuessa alkavassa pimeydessä, sisareni tuhistessa unisesti takapenkillä ja I:n nukkuessa lämpimänä sylissäni V kertoili lapsuustarinoitaan saaristosta kuin nuoruudenseikkailujaan tarinoiva muumipappa. Minä mietin hiljaa mielessäni, miten täydellinen päivä ja ilta tästä oikein tulikaan. Tämän näköinen on onnellisen (lähes) nelikymppisen päivä :)

Ruokamatkalla Turussa eli tuuliajolla ja lomalla. :)

"Äiti, minä tykkään Turusta!" huokaisi I Smörin pöydässä syötyään hyvän illallisen. Pikkumies oli selvästi päässyt "kulinaristiseksikin pääkaupungiksi" kutsutun, joen halkoman kesäkaupungin makuun ihan kunnolla.

Smörissä saimme auringonkukansiemenpraliinista tehtyä jäätelöä. Nam. 

Laskeuduimme Turkuun tiistai-iltana, jonkinlaisen äidin extempore- päätöksen seurauksena. Olimme juuri viettäneet pohjanmaalla puuhakkaan vajaan viikon, mummun ja paapan sekä isomummun luona Isojoella. Ja sitten olimme ajaneet monta tuntia Isojoen suunnasta Turkuun, I:n nukkuessa suurimman osan matkasta. 

Me olemme I:n kanssa lomalla. Oikeastaan tarina menee niin, että I:n ihana perhepäivähoitaja jäi eläkkeelle kesäkuun lopussa ja uusi hoitopaikka päiväkodissa on edessä vasta elokuun puolessa välissä. Niinpä minä otin vähän hoitovapaata ja kesälomat putkeen ja vietän I:n kanssa pitkän kesän. V on vielä töissä ensi viikon puoleen väliin ja ajattelin että ennen yhteistä lomaa lähdetään sukuloimaan. Ja sillä reissulla sain vielä päähäni, että pistäydytään Turussa, kun ei oikein koskaan ole ollut aikaa käydä ja tiedän että paikallinen ravintolaskene on käymisen arvoinen. :)  Olen toki pistäytynyt Turussa muutaman kerran, mutten ole oikeastaan viipynyt kuin pikaisen päiväretken verran kauppailemassa ohikulkiessa. Nyt kun kerrankin on aikaa, soitin V:lle ja kysyin voisiko hän klikata meille jonkin yöpaikan Turkuun kesädiileillä; ollaan yksi yö tai ehkä kaksi. Katsotaan miten alituiseen paikanvaihtoon vähän kyllästynyt ja jo koti-ikävääkin poteva I sopeutuu hotelliin. 

Kivilinna on sisustettu modernilla valkoisella, neutraali mutta erinomaisessa kunnossa ja vanha talo luo fiilistä.
Sijainti on mainio Kupittaan seikkailupuiston ja joenrannan ravintoloiden välissä. 

Ja V ylitti itsensä. Hän bongasi yleensä liikemiesten suosimasta Forenomin Kivilinnasta hyvän kesädiilin ja saimme Turkuun oman kaksion leveillä ikkunalaudoilla, täydellä keittiöllä ja pesukoneella(!). Näistä etenkin jälkimmäisen arvoa ei osaa kuvitella kuin reissussa rähjääntynyt kesälomalainen jonka vaatteet ovat pääosin jo kassissa "pyykki". Noita huoneistohotelleja kannattaa bongailla näin loma-aikaan.  Kun firmoilla ei ole tarvetta, hinnoista voi lähteä hyvinkin puolet pois. 

Ja yllätyksekseni kun I näki äidin pesevän pyykkiä, häntä nauratti ja arkisen puuhan innoittamana I totesi samantien että "Äiti, tämä on meidän kotimme nyt vaihteeksi! Minä haluan olla täällä kaksi yötä!". Äitiäkin hymyilytti siinä vaiheessa ja morsetin V:lle että klikkaa vaan se toinenkin yö, Ä & I hyväksyy majapaikan. ;)

Tintå oli sisustukseltaan kepeän romanttinen ja ripauksen rustiikkinen. Oikein viihtyisä. 

Ravintolasuosituksia huhuilin kokeneemmilta Turun kävijöiltä ihan vaan proosallisesti FB-seinälläni isomummun kukkapenkkien kohennuksen välissä ja sain ihan pätevänoloisen listan; Mami, Tintå, Smör, Ludu ja tietenkin Kaskis, joka vaan on valitettavasti juuri nyt kesälomilla. Ja Kaskikseen pitäisi muutenkin tehdä varaus vähän aiemmin, eikä vasta siinä kohti Turkua ajaessa. :) Mutta meidän kävi silti ihan erinomaisesti ja saimme Turussa hyvää ruokaa! 

Lapsille saa pienemmän annoksen listalta. Kebakkoja on alkupalakokoisessa annoksessa kaksi; kiva jaettava makupala. 

Ensimmäisen illan ruokapaikaksi valikoitui Smör, lounaalla kävimme Tintåssa ja eiliseksi illaksi onnistuin varaamaan vielä pöydän Mamista. 

Mamissa on kaksi salia ennen keittiötä; iso ja pieni. Kannattaa tehdä pöytävaraus etukäteen vaikka kahdelle näemmä saa vielä tuurilla pöydän samana päivänä. 

Etenkin se Smörin keikka jäi I:n mieleen. Hän oli niin onnellinen saadessaan eteensä hyvää lammasta ja upeaa, voissa paistettua kalaa että pikkumies söi melkein kaiken, malttoi laittaa puhelimenkin sivuun ruokailun ajaksi ja lauleskeli hieman onnellisena istuskellessaan. Pienet päiväunetkin varmaan auttoivat, että illalliseen jaksoi keskittyä kunnolla. Äidinkin mielestä ruoka oli erinomaista, palvelu ystävällistä ja mökkeilyn & isomummun auttelun jälkeen tuntui käsittämättömän ihanalta istua valmiiseen pöytään. Ja jos I olisi saanut päättää, me emme olisi muualla syöneetkään tällä reissulla. :)

"Äiti, se ravintola joka on maan alla"

Tilasin meille alkuun lammaskebakkoja jaettavaksi, pääruuat molemmille erikseen ja jälkiruuaksi vain yhden pallon paikallista erikoisuutta, auringonkukkasiemenpraliinista tehtyä jäätelöä. Koko lysti kustansi äidin viinilasillinen ja I:n omppumehu mukaan lukien n. 77 eur. 

Oli tosi hyvää - kaikki. Lammas oli jätetty roseksi sisältä juuri sopivasti, lisäkkeenä oli cole slaw jossa taisi olla vähän parsaakin siivuina ja sinappikastiketta.  Kala oli tuoretta ja herkullista ja sen alla oli monipuolisesti kesän makuja; fenkolia, kukkakaalia (sekä pyreenä että paloina), tilliä, uutta perunaa, porkkanaa ja pieniä vihreitä. Hieman harmitti, etten tajunnut sanoa että I rakastaa kukkakaalin floretteja paljon enemmän kuin perunaa; keittiö oli pilkkonut kukkakaalin tosi pieneksi lastenannokseen; mikä varmaan useimpien kohdalla on hyvä asia. No, minulla oli monta kukkakaaliflorettia ja siitä liikeni I:llekin. Ylipäätään vatsa tuli kyllä tosi täyteen ja jollei listalla olisi ollut noin mielenkiintoista jäätelöä, olisi voinut jälkiruoka jäädä syömättä. Mutta auringonkukkapraliinia nyt ei vaan voinut vastustaa. Jätskissä oli samoja kaikuja kuin Chef & Sommellierin upeassa kantarellijätskissä, mutta kepeämmin. Annoksia nyt ei sinänsä voi verrata, kun tilasin vaan yhden pallon jätskiä versus C&S:n luomus, jossa oli komponentteja vaikka muille jakaa, mutta kiva että jätsekihinkin tulee jotain hauskaa ja uutta. 

Tintån salaattibuffa oli runsas ja paikalla oli paljon paikallisia lounaalla. Myös äitejä lapsineen. 

Lounaspaikaksi valikoitui pienen arpomisen jälkeen Tintå. He myyvät lounaalla Pizzaa ja salaattibuffaa keitolla tai ilman. Tänään runsaan salaattibuffan parina oli mustajuurikeittoa. Oli ihan perushyvää, helppoa ja jos tässä vielä kesälomalla Turkuun eksyttäisiin, Tintån illallinen vähän houkuttaisi. Erityiskiitos salaattipöydän kanakuutiosta, ne oli maustettu jotenkin tosi hyvin. Leipä oli tuoretta, pavut maistuvia ja reilusti sinappinen perunasalaatti oli minun makuuni. Kakkutiski näytti myös hyvälle. :) 

Mamin tartar oli äidin mielestä ihan ihanaa, I ei (yllätys yllätys) innostunut pienestä chilistä, jota lihassa oli. 

Mamin lista näyttikin jo tosi hyvälle. Koska olimme kuitenkin syöneet tällä reissulla jo kaloja, keittoa ja jätskiä, valitsin listalta meille jaettavaksi härkätartarin, pääruuaksi ankkaa kahdella tavalla ja jälkiruuaksi vadelmakääretorttua. 

Jos minun pitäisi valita illallisista parempi, se olisi vaikeaa. Mamin tartar oli kaikkine lisukkeineen tajuttoman hyvää. Mukavasti onnistunut modernisointi klassikkoon, josta tykkään tosi paljon. Tosin, lihassa itsessään oli vähän chiliä seassa, mitä en tajunnut annosta tilatessani. Niinpä I totesi ensimmäisen suupalan jälkeen että poppaa on, ja päätyi syömään leipää. Lisäksi koko päivän kävelyjen ja seikkailupuistoriehumisten jälkeen I oli aika väsynyt. Vaikka olimme illallisella jo 17:30, I ei oikein jaksanut keskittyä vaan räpelsi krokotiilikylpypeliään vähän liiankin kanssa. 

Ankka kuitenkin lopulta maistui myös I:lle. Ankkaa kahdella tavalla oli minusta ihan erinomainen annos. Muistatteko kun joskus mietin blogissa että Tapiolassa olevan Kylä ravintolan ankkaa ja kurpitsaa - annos minusta kaipasi jotain? No, Mamin ankkaa ja kurpitsaa oli ihan täysosuma. Annosta voisi osoitella ja huikkia että "Tätä mää niinku tarkotin (!)" ;) 

Hieman mausteinen kurpitsapyree sopi tajuttoman hyvin herkullisuutta uhkuvan prässätyn ankan kaveriksi. Paahdetuista tomaateista tuli happoa ja tumma shalottisipulikastike helli paistettua ankanrintaa. Söin joka murun vaikka mietin, että kun lautasella on kaksi ankkaa ja pyrettä, minulle olisi kyllä riittänyt puoliska paistetusta rinnastakin, kuten lastenannoksessa. Mutta eipä ainakaan kukaan jää nälkäiseksi ja näin herkullisen annoksen syö kyllä isompanakin; etenkin kun jaoimme alkuruuan I:n kanssa. Alkupalasta ja pääruuasta äiti antaa 10 pistettä. Vaikka lautasella oli paljon kaikkea, annokset eivät olleet varsinaisesti mitään liian fiiniä piperrystä vaan sopivan rennolla kädellä tehtyjä, herkullisia ja kuitenkin huolella valmistettuja.  

Ainoa, mikä vähän oli ehkä pettymys oli upeasta ulkonäöstään huolimatta se jälkiruoka. Olisi varmaan vaan pitänyt ottaa sitä mansikoita ja poikien vaniljajätskiä mitä liitutaululla mainostettiin päivän erikoisena, mutta kun sitä jätskiä oli juuri Smörissä syöty,  I halusi jostain käsittämättömästä syystä "keksin"ja äiti oli halunnut koko päivän kakkua :) Minä kuvittelin mielessäni vadelmakääretortun ja tuoreet vadelmat suussasulavan pehmeäksi, kesää uhkuvaksi raikkaaksi jälkkäriksi jossa kääretorttu olisi suussasulavan pehmeää ja kakkumaista.

Nanna @kaikkiaitinireseptit sanoo tekevänsä parempaa, mutta ennenkuin saan maistaa sitä unelmaa niin vannon tämän nimeen. #gotlandfoodtour #ruoka #matka #kahvila

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on May 23, 2015 at 6:17am PDT

Jos Nanna oli Gotlannissa sitä mieltä että tekee paremman unelmatortun, niin minä olen samanlaisella suurpiirteisen perheenäidin vankkumattomalla itseluottamuksella taipuvainen uskomaan, että saan leipaistua paremman vadelmakääretortun. En ehkä noin siistiä ja fiiniä, mutta... Tässä pohjassa oli vähän samaa kuin Gotlannin unelmassa; se oli sitkeämpi kuin Suomalaisissa kääretortuissa yleensä. Jotenkin se suklaiseen torttuun sopi, tehden siitä sellaisen mutakakkumaisen ja etenkin kun täyte oli ihan oikeasta voista tehtyä kreemiä.  Mutta sanotaan nyt vaikka että kuvittelin Mamin tortun listaa lukiessani toisenlaiseksi. Tämmöisenä tinkimättömänä kulinaristina minun on lisäksi tavattoman vaikeaa sulattaa kasvisrasvalla jatkettua voikreemiä yhtään missään. Tuoreet vadelmat olivat toki ihania ja jätski hyvää, lautasella oleva hieman salmiakkinenkin muru ja kuivattu vadelma ihan kiva lisä. Mutta se kääretorttu ei oikein ollut makuuni.

Illallinen meiltä kahdelta jälleen yhdellä lasilla viiniä, parilla omenamehulla ja espressolla oli 78 e, joten suht samoihin vetää Smörin ja Mamin osalta. Ja koska annokset ovat molemmissa ravintoloissa niin runsaita, tuommoisen pienen lapsen kanssa suosittelen jakamaan alkupalan ja jälkiruuan.  Kiva että se onnistuu.

Joka tapauksessa Mami ja Smör molemmat jäivät mieleen paikkoina jonne menisin tosi, tosi mielelläni uudelleen. Molemmissa oli roppakaupalla tunnelmaa; Smör jäi mieleen ehkä enemmän skandinaavisena Mami taas rohkeana makujen yhdistelijänä joka osaa lajinsa. Molemmissa paikoissa oli lisäksi ihan täysi meno päällä illallisaikaan kesäisenä arki-iltana ja Smörissä taisi meidän lisäksemme olla pari muutakin lapsiperhettä.

Vaikka olikin aika sateista, meillä oli mukava reissu Turussa. Tänään olisi tarkoitus sitten katsoa jos tuulet veisivät meidät saariston suuntaan - mutta katsotaan mihin täsä matkalla vielä ehditään; ehkä torille ja vielä pieni kiepaus Naantaliin, jos tuulet suovat... ? ;)