Tove Jansson -tiistai: Kesäkirja

Tove Jansson: Kesäkirja (Sommarboken).
Kustantaja: WSOY, 1972.
Suomentanut: Kristiina Kivivuori.
Kansi: Tove Jansson.
Sivuja: 143.
Genre: Episodimainen pienoisromaani.
Arvio: 4,75/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Sophia ja isoäiti istuutuivat rantaan puhuakseen asiasta lisää. Päivä oli kaunis, mainingit pitkiä ja tyyniä. Juuri sellaisena päivänä, mätäkuussa, voi sattua että veneet lähtevät yksinään pois rannoiltaan. Isoja vieraita esineitä hakeutuu mereltä maihin, yhtä ja toista uppoaa, yhtä ja toista nousee pintaan, maito happanee ja korennot tanssivat vimmatusti. Sisiliskot eivät pelkää. Kuun noustessa punaiset hämähäkit pariutuvat asumattomilla luodoilla, koko kallio on yhtä ja samaa tiuhaa hämähäkkimattoa, jossa vilisee pieniä, hurmioituneita olioita."


Muistan, kun minulle suositeltiin ensimmäisen kerran Tove Janssonin Kesäkirjaa. Se oli opiskeluaikaa, jolloin lukutoukkamaisessa elämässäni oli kaunokirjallinen kuiva kausi. Luin toki paljon opintokirjallisuutta, eivätkä nuo vuodet muutenkaan kuivia olleet: tuolloinkin oltiin matkalla baariin, Lostariin. Seisoin ystäväni Elinan kanssa hänen silloisen asuintalonsa edessä Annankadulla, odotimme että loput ystäväporukasta tulisivat alas. En tuohon aikaan tosiaan lukenut paljon kaunokirjallisuutta tai keskustellut siitä ystävieni kanssa, mutta jostain syystä - en muista mistä silloin puhuimme - Elina sanoi, että minun olisi ihan pakko lukea Kesäkirja.

Siitä on noin kymmenen vuotta aikaa ja vasta nyt minä tuon kirjan luin. Itse asiassa tartuin Elinan suositukseen heti, mutta en silloin muistanut, mistä Janssonin "aikuisteoksesta" oli ollut puhe, ja luin Kuvanveistäjän tyttären. Hyvä sekin oli, mutta en muista siitä enää paljon.


Kuten ylläolevasta arvosanasta näkee, minäkin rakastuin Kesäkirjaan niin monen muun tavoin. Se on todellinen suuri pieni kirja, oikea malliesimerkki sellaisesta. Mietin vähän, avautuisiko kirja minulle, Järvi-Suomen kasvatille, sillä vaikka minusta olisi hienoa olla saaristossa viihtyvä rannikkoihminen, en lainkaan ole. En ole oppinut ymmärtämään karun ulkosaaristoluonnon päälle, vaan kaipaan vehreitä metsiä. Merikin on minusta lähinnä pelottava.


Onneksi Kesäkirja oli silti hurmaava. Hienointahan siinä on ehdottomasti isoäiti. Hän on hieman hapan ruttumuori, mutta kauhean viisas ja pohjimmiltaan lämmin, vaikkei ollenkaan makeileva lapsenlapsensa kanssa. Hän on yhtä aikaa lapsen tasolla ja ihan omallaan. Voi, kun saisi kasvaa sellaiseksi vanhukseksi!


"Luodolla ei ollut venerantaa, vain korkea soravalli. Keskelle soravallia johtaja oli pistänyt ison taulun, jossa oli mustilla kirjaimilla: Yksityisalue. Maihinnousu kielletty.


Me menemme maihin, sanoi isoäiti, hän oli hyvin vihainen. Sophia näytti pelästyneeltä. Siinä on suuri ero, hänen isoäitinsä selitti. Kukaan hyvinkasvatettu ihminen ei mene maihin toisen saareen, kun se on tyhjänä. Mutta jos ne pystyttävät taulun, niin silloin mennään, sillä se on haaste.

Niin tietysti, Sophia sanoi, hän kartutti vakavasti elämäntuntemustaan. He kiinnittivät veneensä tauluun."


Isoäidin lisäksi kirja kertoo tosiaan Sophiasta, lapsenlapsesta, ja vähän myös tämän isästä, joka on kuitenkin jännittävästi taustalla, oikeastaan pelkkä statisti, vaikka hänellä selvästi merkittävä rooli tyttärensä elämässä onkin. 


Tove Janssonista ei voi oikein puhua puhumatta muumeista. Jostain olen joskus lukenut, että nimenomaan Kesäkirja olisi mainio kirja aikuiseksi kasvaneelle muumifanille, ja niinhän se on. Kuten lienee jo käynyt selväksi, isoäidissä on paitsi Ruttuvaaria myös Pikku Myytä ja Nuuskamuikkusta nyt ainakin. Kirja vilisee myös muuten muumimaista maisemaan ja elämänfilosofiaa, viisaita lausahduksia.


"Eriksson on pieni ja vahva ja samanvärinen kuin maisemakin, silmät vain olivat siniset. Hänestä puhuttaessa ja häntä ajatellessa tuntui luonnolliselta kohottaa silmänsä ja katsoa kauas merelle."


Olen puhunut viime aikoina siitä, että haluaisin keksiä kirjoja, joita lukisin aina samaan aikaan joka vuosi. Kyllä Kesäkirjasta voisi tulla sellainen. Luin tämän nyt juhannuksena ja vaikkei meillä ole mitään vakiintunutta juhannuksenviettotyyliä tai -paikkaa, perinteeksi voisi tulla lukea silloin Kesäkirja - ja perään sopisi hyvin Vaarallinen juhannus.


"Vettä! kiljui Sophia, hän juoksi katsomaan poppelia ja näki mitä odotti näkevänsä, vihreän juuriverson. Samassa tuli sade, lämmin ja raju, ja saari tuli kaksin kerroin siunatuksi.

Isoäiti oli saanut säästää kaiken ikänsä, siksi hän oli herkkä tuhlaamaan. Hän näki, miten suo ja tynnyrit ja jokainen kallionkolo täyttyivät ja vuotivat yli äyräittensä. Hän katseli patoja, jotka olivat ulkona tuulettumassa, ja tiskejä, jotka pesivät itse itsensä. Hän huokaisi onnesta, ja ajatuksiinsa vaipuneena hän otti kahvikuppiin vettä juomavesikannusta ja kaatoi sen päivänkakkaralle."


Kirjabloggaajista Kesäkirjasta ovat kirjoittaneet myös ainakin Marjis, Jenni, Satu ja Ina, ja ulkomaisistakin esimerkiksi The Captive Reader, Trevor ja Iris.

Luin kirjan osana haasteita Kuusi kovaa kotimaista, Underbara finlandssvenskar vid papper ja Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti.

Torstaitoivotus: juhlavaa juhannusta!

Kirjavan kammarin madame lähtee nyt mökille, mömps. Sitä ennen toivotan teille kaikille lämmintä ja rentoa juhannusta!


En varmaankaan ehdi lukea hirveästi, mutta mukaan lähtee kuitenkin kotimaista kirjallisuutta: kesken oleva Carita Forsgrenin Perintö, Joel Haahtelan Perhoskerääjä sekä Tove Janssonin Kesäkirja. Autoa ajaessa voin hyvällä tuurilla (takapenkin melutasosta riippuen) kuunnella äänikirjaa. Lisäksi laukussa on yksi ei-kotimainen työkirja ja oma käsikirjoitukseni viimeisiä korjauksia varten.


Mitä te luette tänä juhannuksena, vai luetteko mitään?

Tenava- ja turistitiistai - Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki / MiniHelsinki

Karo Hämäläinen - Salla Savolainen: Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki./MiniHelsinki.
Kustantaja: Tammi, 2012.
Kansi: Markko Taina.
Sivuja: 48/28.
Genre: Lasten ja aikuisten kuvitettu tietokirja.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittelyt täältä ja täältä.


Rakas Helsinkimme on tänä vuonna maailman designpääkaupunki ja sen ansiosta on julkaistu kaksi hauskaa lapsillekin sopivaa, piirroskuvitettua kirjaa suomalaisesta muotoilusta. Pidän ideasta hyvin paljon ja kirjoissa on monia kivoja oivalluksia esitellä designia arkisissa ympyröissä. Kuvitus on taattua Salla Savolais -laatua ja värikkäät kuvat innostavat lapset katselemaan kirjoja. Etenkin tämä leivosaukeama on ollut meillä suosittu:

Kuvat miellyttävät kyllä aikuisenkin silmää ja niistä on kiva bongata tuttuja paikkoja sekä niitäkin kotimaisia designesineitä, joita ei ole tekstissä mainittu. Mukana on myös tietoiskuja, jotka kiinnostavat aikuisia ja ehkä myös vähän isompia lapsia. Tässä vaiheessa täytyy tosin teroittaa, että tekstiä, tarina ja tietoiskuja löytyy nimenomaan isokokoisemmasta Hurraa Helsinki! -kirjasta. Pieni, pahvisivuinen MiniHelsinki on vain suloinen katselukirja ilman tekstiä ja sopii sellaisenaan kaikenikäisille ja myös ulkomaalaisille. Toisaalta Hurraa Helsinki! -teoksestakin on tehty englanninkielinen versio.

Hurraa Helsinki! -kirjan tarina on ihan kiva olemassa, mutta ei se pääasia tässä kirjassa ole eikä ehkä kauhean vahvakaan. Ainakaan meillä lapset eivät ole vielä olleet kiinnostuneita kuuntelemaan tarinaa värikkään ja yksityiskohtaisen kuvituksen tulituksessa. Toisaalta tarina on 5-vuotiaalle Stellalle jo vähän lapsellinen ja 3-vuotias Dani taas vain sattuu olemaan hieman levoton kuuntelija.


Designia kirjassa on ihastuttavan monipuolisesti. Tarina alkaa tavallisen lapsiperheen kotoa, jossa on arkipäiväinen sekamelska, mutta muun muassa verhot, astiat ja valaisimet ovat tunnettua muotoilua. Muista arkisista esineistä kirjan sivuilla vilisee esimerkiksi vaatteita, kenkiä, laukkuja, pyöriä, avaimia, bussikortteja, istuimia ja naulakoita.

Näiden lisäksi esitellään tietenkin raitiovaunut - nuo Helsingin vihreät symbolit -, paljon arkkitehtuuria, joitakin nähtävyyksiä, leikkipuistovälineitä, patsaita, puistoja, valtamerilaivoja ja niitä leivoksia. Mainitaan tai näytetään myös muun muassa äitiyspakkaus, perinnedesignesimerkkeinä villasukat ja pärekorit, Hevisaurukset, Bubi-huuhkaja, Hakaniemen kauppahalli ja useita suunnittelijoita nimeltä.

Kaiken kaikkiaan nämä ovat hurmaavia teoksia. Olin hieman hämilläni miettiessäni näiden varsinaista kohderyhmää, mutta ehkä se on ihan pirteääkin, ettei näitä ole suunnattu suoraan yhdelle ikäryhmälle tai kansalle. Ajattelin, että näistä tulee loistavia lahjoja asunnonvaihtokumppaneillemme, vaikka eniten kirjoista saanevat irti juuri suomalaiset tai suomalaiseen designiin muuten perehtyneet.

Hurraa Helsinki! -kirjasta on kirjoittanut ihastuneena myös Viivi, jonka hauskasti stailattu aloituskuva voisi olla suoraan tästä teoksesta.


Osallistun kirjalla Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.

Menneen maailman maanantai - Amor Towles: Seuraelämän säännöt

Amor Towles: Seuraelämän säännöt (Rules of Civility).
Kustantaja: WSOY, 2012.
Suomentanut: Hanna Tarkka.
Kansi: Martti Ruokonen.
Sivuja: 431.
Genre: New York -romaani.
Arvio: 4,25/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Joka korttelin päätti umpikuja eri maasta. Vuokratalojen väleihin oli kiilautunut monenmoisia Isien & Poikien kauppoja, joissa myytiin heidän kotimaittensa uudelleen muokattuja tuotteita - heidän makkaroitaan tai juustojaan, savustettuja tai suolattuja kalojaan, jotka heidän ikiomat lannistumattomat isoäitinsä veivät kotiin ukrainalaiseen tai italialaiseen sanomalehteen käärittyinä. Kun nosti katseensa, näki vieri vieressä kahden huoneen asuntoja, joihin kokoontui joka ilta kolme sukupolvea syömään ja harjoittamaan uskonnollista hartautta, joka oli yhtä imelää ja omituista kuin heidän jälkiruokaliköörinsä."


Aloitin Amor Towlesin Seuraelämän säännöt melko suurin odotuksin. Niitä olivat nostaneet paitsi kirjan minua kiehtova alkuasetelma - 1930-luvun New York nuorten juhlijoiden silmin - myös ulkomaisista kirjablogeista muistamani kiittävät arviot. Ennen aloittamista ehdin malttamattomana vilkaista myös Ilselän Minnan arvion, joka oli taas vähemmän kiittävä. Se hieman tasoitti odotuksia - ja toisaalta vahvisti kirjasta saamaani kuvaa, jonka perusteella en olisi ajatellutkaan tämän olevan juuri Minnan kirja.


Odotuksia nosti lopulta vielä lisää se, että huomasin kirjan suomentajaksi Hanna Tarkan, jonka työtä Carol Shieldsin teosten parissa olen jumaloinut.

Vastasiko kirja sitten odotuksiini? Kyllä ja ei. Siinä oli juuri sitä menneen New Yorkin taikaa, jota aina koen mielelläni kirjojen kautta. Siinä kun mainittu Minna totesi lukeneensa viime aikoina liikaa vanhan ajan New Yorkiin sijoittuvia kirjoja, minä en voisi kai koskaan kyllästyä niihin. Samuel Johnsonin kuulua Lontoo-sanontaa mukaillen luulen, että jos joskus kyllästyn New Yorkiin tai sinne sijoittuviin kirjoihin, olen kyllästynyt koko elämään. Tiedän, ettei tämä fanitus ole kovin omaperäistä, mutta what can you do.


Seuraelämän sääntöjen päähenkilö Katey on myös monella tavalla minulle mieluisa päähenkilö: viileä, voimakas nainen. Tämä on muutenkin naisten ja tasa-arvon petraantumisen romaani, niin kuin Antti Majander Hesarin kritiikissä toteaa. Toisaalta eilisessä Hesarissa Seuraelämän säännöt oli jaoteltu kesälukemisten "Sitten hän suuteli minua" -kategoriaan yhdessä muiden (laadukkaiden) rakkausromaanien kanssa. Olen tästä vähän eri mieltä, sillä Towlesin romaani on minusta tosiaan ennen kaikkea älykkään ja ehkä kovapintaisenkin Kateyn selviytymistarina, jonka pääosassa eivät ole miessuhteet. Toki niitäkin käsitellään, mutta Kateyn suhtautuminen rakkauteen on realistinen, eikä Seuraelämän säännöistä saa nyyhkytarinaa tekemälläkään.


Kirjassa on siis paljon hyvää ja viihdyin sen parissa mainiosti, mutta jotakin jäi puuttumaan. Jotakin sellaista, joka olisi nostanut tämän suursuosikkieni joukkoon tai sykähdyttänyt erityisesti. Ajoittain se myös tuntui kaikessa nostalgiassaan aika laskelmoidulta. 

Ja se käännös. Ehkä odotin liikaa, ehkä Tarkan tyyli ei sopinut tähän yhtä hyvin kuin Shieldsin kirjoihin, ehkä kääntämisellä tai kirjan toimittamisella oli ollut kiire... Huomasin kuitenkin liikaa outouksia tai kömpelyyksiä ollakseni tyytyväinen. Tätä tosin tapahtui eniten alussa, joten ehkä käännös/toimitus parantui loppua kohti tai sitten totuin sen tyyliin.


Hieman ihmettelen myös WSOY:n henkiinherätetyn Aikamme kertojat -sarjan linjaa. Olen tosin lukenut sarjan kirjoista vasta muutaman, mutta en ole ainakaan vielä päässyt selville siitä, millaista lukukokemusta voin tähän sarjaan kuuluvan teoksen valitessani odottaa. Mutta ehkä se selviää, kun aikaa vähän kuluu ja kirjoja on ilmestynyt enemmän.


Näistä napinoista huolimatta siis nautin Seuraelämän sääntöjen lukemisesta ja etenkin sen maailmaan uppoutumisesta, sen rytmissä hetken aikaa elämisestä. Vaikka kirja jäi hieman etäiseksi, liikutuin sen seurassa myös kyyneliin, jotka eivät tosin liittyneet romanttisiin suudelmiin vaan maailman hienoimman kaupungin kuvaukseen ja kaipaukseen.


"Koska olimme olleet The Lean-To -klubilla niin pitkälle yöhön, halusimme seuraavana iltana kokea newyorkilaiselämän suloisimman nautinnon: viettää sunnuntai-illan kotona tekemättä mitään. Dicky soitti alakerran keittiöön ja tilasi voileipiä. Ginin sijasta hän avasi pullon valkoviiniä. Ja koska ilta oli vuodenaikaan nähden lämmin, veimme eväät vajaan viiden neliön suuruiselle terassille, josta avautui näkymä 83. kadulle, ja huvitimme itseämme käyttelemällä kiikaria.

Kadun toisella puolella 20. kerroksessa Itäisen 83. kadun numerossa 42 istuttiin puuduttavan tylsillä päivällisillä, joilla smokkiin pukeutuneet bessewisserit pitivät kukin vuorollaan pitkäveteisiä  maljapuheita. Samaan aikaan 18. kerroksessa numerossa 44 jo sänkyihinsä peitellyt kolme lasta olivat vaivihkaa sytyttäneet valon, rakennelleet patjoista barrikadeja, tarttuneet tyynyihinsä ja panneet käyntiin oman versionsa Kurjien katutappelusta. Mutta suoraan meitä vastapäätä numeron 46 kattohuoneistossa soitti kimonoon pukeutunut liikalihava mies Steinway-flyygeliä hurmion tilassa. Terassin ovet olivat auki, ja kuulimme sunnuntai-illan liikenteen vaimean hurinan yli sentimentaalisten sävelmien säkeitä: Blue Moon, Pennies from Heaven, Falling in Love with Love. Mies soitti silmät kiinni, huojui edestakaisin ja liikutteli lihaisia käsiään toistensa yli edeten elegantisti oktaavista ja tunteesta toiseen. Se oli vangitsevaa."


Seuraelämän säännöistä ovat kirjoittaneet minun, Minnan ja Hesarin lisäksi myös ainakin Tuulia ja Maria.


Osallistun teoksella So American -haasteeseen ainakin kateogorioihin Modern Men Writers ja New York.

Listalauantai: Syksyn kirjatärpit

On pakko myöntää, että kesä on bloggaajan huonointa aikaa. Taas on lähes viikko vierähtänyt bloggaamatta tai blogeja lukematta ja syy on ollut lähinnä kauniissa säässä, joka on yllyttänyt viettämään illat ennemmin ulkona kuin sisällä koneen ääressä. Lukenut kuitenkin olen, niin työssä kuin vapaa-ajalla, ja vaikken kaikista luetuista varmasti bloggaakaan, on sivupalkkiin kertynyt jo melkoinen rästilista kirjoitettavaa.


Tähän väliin halusin kuitenkin laittaa oman tärppilistani Suomessa syksyllä ilmestyvistä kirjoista. Kaikkia listattuja en aio itse lukea, mutta tässä kuitenkin eräs kattaus kiinnostavista uutuuksista hyvin epätieteellisellä metodilla koottuna. 


Luulen muuten, että kotimaisen kirjallisuuden osuus blogissani vähenee entisestään. Ainakin nyt minulla on sellainen olo, etten halua enää oman esikoisromaanini ilmestyttyä arvioida suomalaisten kollegoiden teoksia. Olen toistaiseksi päättänyt olla pyytämättä kotimaisesta aikuisten proosasta arvostelukappaleita. Varmasti yhä luen suomalaisia kirjoja ja hyvän kohdalle osuessa siitä takuulla kerronkin, mutten halua minkäänlaista arvostelupakkoa tai jääviysepäilyksiä omalta tai muidenkaan osalta.

Ja nyt sitten seuraakin pieni mainos tuosta omasta romaanistani, joka ilmestyy 11.9. Tammen kustantamana. Teksti on pientä hiontaa vaille valmis ja kannesta tulee ilmeisesti pitkälti oheisen kuvan kaltainen. En ole pitänyt kirjasta suurta ääntä täällä blogissa ensinnäkin siksi, ettei tämä ole minun kirjailijablogini vaan kirjablogi - yleisesti kirjoista, kirjallisuudesta ja lukemisesta.


Toinen syy hissukseen ololle on ollut se, että kirjoitus- ja editointiprosessi on ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa ja suuren osan ajasta olo on ollut epävarma. Mutta nyt on taas vaihteeksi sellainen hetki, että uskon kirjaan ja itseeni kirjoittajana, ja siksi uskallan romaania tässä vähän mainostaakin. Se on minun kirjasyksyni suurin tapaus ja isoin tärppi, mutta innostuksesta kihisten odottelen myös monia muita syksyn teoksia. Esimerkiksi nämä kaikki vaikuttavat hyvin mielenkiintoisilta:


Atena

• Alex Capus: Léon ja Louis
• koska olen ollut aistivinani innostusta tästä jo ilmestyneestä kirjasta
• Eugen Ruge: Vähenevän valon aikaan
• koska tämä kuulostaa tärkeältä ja minun olisi hyvä lukea enemmän keskieurooppalaista kirjallisuutta
• Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut 
• koska olen odottanut tätä kirjaa suomalaisena versiona ja tiedän, että Lappalainen on perehtynyt aiheeseen

Bazar

• Tatiana de Rosnay: Mokka
• koska olen pitänyt de Rosnayn aiemmista suomennetuista romaaneista Avain ja etenkin Viimeinen kesä
• Kim Edwards: Unien järvi
• koska muistelen lukijoiden intoilleen sekä tästä että Edwardsin aiemmasta romaanista

Gummerus

• Petri Karra: Pakenevat unet
• koska tämä kuulostaa kiinnostavalta ja olen hieman ihmeissäni, kun Karra on minulle ihan tuntematon nimi
• Alice Hoffman: Punainen puutarha
• koska tämä kuulostaa kauniilta lukuromaanilta
• Chris Cleave: Poikani ääni
• koska olen jo lukenut tämän englanniksi ja pitänyt kovasti - samoin kuin Cleaven toisesta romaanista, Little Been tarina
• Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
• koska tämäkin kuulostaa kiehtovalta ja on sitä keskieurooppalaista kirjallisuutta, jota voisin lukea enemmän
• Katja Krekelä: Riepu ja iso riipijä
• koska mm. Lumiomenan Katja kehui Krekelän aiemman Romiskon ja Stella voisi alkaa loppuvuodesta jo olla tälle sopivassa iässä
• Paul Moran: Missä mangusti luuraa?
• koska Stella pitää tällaisista etsimiskirjoista
• Sanna Pelliccioni - Loviisa Kangas: Punajuuri
• koska rakastan punajuurta
• Tarot
• koska tarot-harrastajana kiinnostaa nähdä, millainen opas nyt julkaistaan
• Sovelluksina: Niko 2 ja Hugh Johnsonin viiniopas
• koska lapset pitävät iPad-sovelluksista ja äiti viinistä

Helsinki-kirjat

• Jera Hänninen ja Jyri Hänninen: Haluatko todella kirjailijaksi?
• koska todella haluan ja koska tämä voisi olla minulle - ehkä liiankin optimistisena ja positiivisena ihmisenä - hyvä teos

Karisto

• Sanna Eeva: Olot
• koska kaunis kansi ja kotimaisen nuoren naisen ääni kiinnostavat
• Riina Katajavuori: Perhehytti
• koska olen pitänyt Katjavuoren teksteistä ja koska kirjan aihe osuu yksiin oman elämäntilanteeni kanssa
• Enna Airik: Haavemaa
• koska kannatan perinteitä noudattavien modernien satujen kirjoittamista
• Hannu Hirvonen: Sadan asteen eskarikuume
• koska Hirvonen on hirveän hyvä kirjoittaja ja koska meillä on elokuusta alkaen esikoululainen talossa

Like

• Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
• koska tämä on kirjasyksyn Tapaus
• Alison Bechdel: Äideistä parhain
• koska olen ymmärtänyt, että Bechdel tekee hienoja sarjakuvaromaaneja, vaikken ole niitä vielä itse lukenut

Minerva

• John Finnemore: Robin Hood
• koska tämä on klassikko
• Sanna Pelliccioni: Onni-poika saa uuden ystävän
• koska pidän Pelliccionin kuvituksista ja tämä kuulostaisi sopivalta meidän Danille

Otava

• Riikka Pulkkinen: Vieras
• koska tämä lienee Oksasen uutuuden jälkeen kirjasyksyn suurin tapaus
• Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
• koska olen yhä edelleen lukenut vain yhden Itkosen romaanin ja haluaisin lukea lisää
• Heidi Köngäs: Dora, Dora
• koska monet luottobloggaajani ovat saaneet minut uskomaan, että Köngästä pitäisi lukea
• Hélène Grémillon: Uskottuni
• koska tämä kuulostaa kauniilta, liippaa oman romaanini asetelmien lähettyviltä ja koska Kirjainten virran Hanna piti tästä
• Olli Jalonen: Karatolla
• koska kirjailijaan on pitänyt tutustua jo pidempään
• David Nicholls: Kaikki peliin
• koska Nichollsin Sinä päivänä oli kerrassaan ihana
• Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi
• koska tämä kuulostaa hienolta, enkä ole aiemmin lukenut Hollinghurstia
• Javier Marías: Rakastumisia
• koska alkuasetelma kiehtoo ja koska olen lukenut aika vähän espanjalaista kirjallisuutta
• Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
• koska vihdoin luin ensimmäisen Oatesin ja pidin siitä paljon, niin kuin olin ajatellutkin
• Juha Berglund ja Antti Rinta-Huumo: Viinistä viiniin 2013
• kunnioituksesta, vaikken enää valitse viinejä tämän klassikko-oppaan mukaan oikeastaan koskaan (luotan jo omaan makuuni)
• Antti Alanen: Elokuvantekijät
• koska elokuva on kirjallisuuden jälkeen taiteenlajeista hienoin
• Eppu Nuotio - Anna Nuotio - Kristiina Louhi: Veikko ja Veikko
• koska pidän Kristiina Louhin kuvituksista ja kirjan aihekin kuulostaa mukavalta
• Mila Teräs: Telma ja kuiskausten koulu
• koska Stella saattaisi alkaa olla tarpeeksi iso tälle kehutulle sarjalle

Schildts & Söderströms

• Caitlin Moran: Naisena olemisen taito
• koska olen feministi ja tämä kuulostaa hauskalta
• Stephen Fry: Koppava kloppi
• koska Fry on ilmeisen hauska veikko, vaikken ole hänen teoksiaan vielä itse lukenut (mies on tuttu vain tv:stä)
• Minna Lindeberg - Linda Bondestam: Allan ja Udo
• koska pidän Bondestamin kuvituksesta ja kirjan aihe vaikuttaa tosi suloiselta

Siltala

• Herman Koch: Illallinen
• koska tiesin jo tämän esittelyä lukiessani, että kyseessä on minun kirjani ja koska tuoreet blogiarviot ovat vain vahvistaneet tunnetta
• Umayya Abu-Hanna: Multikulti. Monikulttuurisuuden käsikirja
• koska olen monikulttuurisuuden puolestapuhuja
• Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé. Vanhemmuus Pariisin malliin
• koska tämä herättää minussa voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan jo ennen kirjan avaamista
• Mirkka Lappalainen: Jumalan vihan ruoska. Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697
• koska aihe on kiinnostava ja koska Lappalainen osaa kuulemani mukaan kirjoittaa historiasta erityisen mukaansatempaavasti

Tammi

• Markku Pääskynen: Roona saa vastauksen
• koska Pääskynen on yksi parhaista suomalaisista mieskirjailijoista
• Sami Hilvo: Rouva S.
• koska pidin Hilvon esikoisesta ja tämä kuulostaa ihan erilaiselta, hih
• Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
• koska tämä on minun - my precious
• John Irving: Vapauttakaa karhut!
• koska aion viimein tänä vuonna tutustua Irvingiin
• Paul Auster: Talvipäiväkirja
• koska minun täytyy kehittää Austeriin uusi suhde New York -trilogia-pettymyksen jälkeen
• Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala
• koska tämä tuli niin tutuksi ulkomaisista blogeista ja kuulostaa hullulta
• Annie Rigg: Kasvisruokamaanantai
• koska olen kasvissyönnin puolestapuhuja
• Kristiina Louhi: Tompan uusi koti
• koska Kristiina Louhi ja Tomppa-kirjat ovat ihania ja tämä voisi vielä hetken mennä Danille, ennen kuin kasvaa näiden ohi
• Tiina Nopola - Mervi Lindman: Siiri ja lumimies
• koska tämä vuorostaan mennee vielä hetken Stellalle ja koska Mervi Lindman on mahtava kuvittaja
• Maria Vuorio - Marjo Nygård: Satu meni saunaan
• koska aihe kuulostaa hauskalta
• Katerina Janouch - Mervi Lindman: Mistä on pienet vauvat tehty?
• koska tämä on huippu (ja Mervi Lindman taas kuvittajana)
• Sinikka Nopola ja Tiina Nopola - Salla Savolainen: Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen
• koska olen innoissani uudesta kuvittajasta tässä hienossa kirjasarjassa
• Sinikka Nopola ja Tiina Nopola - Christel Rönns: Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli
• koska kiinnostaa, miltä Risto näyttää uuden kuvittajan silmin
• Riitta Jalonen - Kristiina Louhi: Aatos ja Sofian sokeriletit
• koska Aatos ja Sofia on suloinen kirja ja Jalonen/Louhi toimiva tekijäkaksikko
• Esko-Pekka Tiitinen - Nikolai Tiitinen: Jätti ja jänöset
• koska E-P on mahtava kirjoittaja (TJEU: esim. Villapäät) ja poikansa Nikolai taas suuri kuvataiteilija (TJEU: Kyyhkyn kysymys)

Teos

• Monika Fagerhol: Lola ylösalaisin
• koska Ihanat naiset rannalla on yksi suosikkiteoksiani (vaikka Diivaan en päässyt koskaan sisälle ja loppuja Fagerholmeja olen pelännyt liikaa aloittaakseni)
• Ulla-Lena Lundberg: Jää
• koska tämä kuulostaa väristyttävältä, enkä ole vielä lukenut Lundbergia
• Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys
• koska pidin Niemen esikoisteoksesta Miten niin valo
• A.S. Byatt: Pieni musta kirja
• koska Byatt kiinnostaa, mutten ole vielä lukenut
• Hilary Mantel: Syytettyjen sali
• koska luin Susipalatsin ja tätä on jo Suomessakin hehkutettu
• Linda Bondestam - Ulf Stark: Diktaattori
• koska kirjan aihe kuulostaa hauskalta ja koska Bondestam on kuvittajana

WSOY

• Eeva Kilpi: Kuolinsiivous
• koska haluan lukea Kilveltä muutakin kuin yksittäisiä runoja, joiden edessä olen lähes poikkeuksetta polvillani
• Linn Ullmann: Aarteemme kallis
• koska olen pitänyt kahdesta lukemastani Ullmannin romaanista kovasti
• Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
• koska tämä on kehuttu ja palkittu ja kuulostaa herkältä
• Majgull Axelsson: Kuparienkeli
• koska kaikki kehuvat Axelssonin Huhtikuun noitaa
• Heidi Linde: Jo nyt on!
• koska tämä kuulostaa hauskalta ja koska Norjasta tulee niin paljon hyvää
• Katarina Eskola: Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin
• koska sekä aihe että kirjoittaja kiinnostavat
• Pija Lindenbaum: Henna hiipi piiloon
• koska aihe on niin hyvä
• Astrid Lindgren - Ingrid Vang Nyman: Peppi Pitkätossun joulukuusenriisujaiset
• no, koska tämä on Peppi-kirja, duh
• Timo Parvela - Virpi Penna: Hyvän mielen iltasatuja
• koska pidän Parvelasta kirjoittajana, Pennasta kuvittajana ja sekä hyvästä mielestä että iltasaduista käsitteinä
• Yrjö Kokko - Aleksander Lindeberg: Pessi ja Illusia
• koska minulla ei vielä ole hyllyssäni tätä aikuisten satua omana ja koska kannen perusteella kuvitus on upea

Huih, olihan siinä kirjoja! Ja nyt tietenkin kiinnostaisi, mitä syksyn kirjoja te odotatte ja löytyykö mikään niistä minun listaltani?

Miesten maanantai - Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti

Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti. Merkintöjä elämästäni (Varje slag mitt hjärta slår).
Kustantaja: WSOY, 2009.
Suomentanut: Liisa Ryömä.
Kansi: Maria Appelberg.
Kannen piirros: Henrik Tikkanen.
Sivuja: 175.
Genre: Muistelma.
Arvio: 4,5/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Ennen pitkää olen palannut jonnekin, missä äänet ja tuoksut kertovat siitä mitä kerran tapahtui tai minkä minä luulen tapahtuneen. Tai luulen muistavani. Se minkä minä muistan saattaa ollakin tapahtunut, tai minä saatan kuvitella että se on tapahtunut. Minä muistan myös paljon sellaista, mitä itse asiassa ei tapahtunutkaan. Minä olen muistin mytomaani, kenties tarkoituksella. Kun olen kyllin monta kertaa toistanut itselleni jonkin tarinan, se muuttuu totuudeksi. Olen ollut mukana jossain mitä ei koskaan tapahtunutkaan. Muistin taikatemppu: kuvitelma muuttuu myytiksi joka asettuu totuuden paikalle ja kätkee sen."


Myös Claes Anderssonin muistelmateoksen Jokainen sydämeni lyönti luin vuorokauden mittaisen lukumaratonini aikana. Nyt kun maratonista on aikaa jo toista viikkoa ja suurin osa sen aikana luetuista kirjoista on yhä purkamatta blogiin, huomaan jo unohtaneeni paljon. Harmittelen esimerkiksi sitä, etten tarkalleen ottaen muista, mitä tarkoitin, kun kirjoitin tästä teoksesta maratonin aikana, että se "oli kyllä ihana. Ei ehkä niin ihana kuin odotin, mutta toisaalta odottamattomalla tavalla parempi."


Oletan tarkoittaneeni, että kirja ei ollut ehkä ihan niin runollinen, filosofinen ja viisas kuin olin odottanut, mutta se oli toisaalta hauskempi, rempseämpi ja rehellisempi kuin etukäteen kuvittelin. Oli siinä silti herkät ja viisaatkin hetkensä, ilman muuta. Minun pitäisi oikeastaan lukea enemmänkin tämänkaltaista asiaproosaa, muistelmia ja mietelmiä, sillä nautin niistä yleensä hyvin paljon. Ja jostakin syystä tuntuu, että suomessa erityisesti ruotsinkielinen kansanosa on kunnostautunut tässä lajissa. Onko heillä sitten pidemmät perinteet tässä - ajattelemisessa, oman elämän pohdiskelussa, rupattelevaan tyyliin kirjoittamisessa, en tiedä.


Muistan kyllä sekä tätä että maratonilla tätä seurannutta Helmi Kekkosen Valinta-romaania lukiessani ajatelleeni erityisen paljon muistoja ja muistamista. Niiden syntymekanismia, luotettavuutta, arvoa ja merkitystä. Niin kuin Andersson tuossa alun lainauksessakin sanoo, muisti ei ole koskaan täysin luotettava. Mutta se on kiinnostavaa, miksi muistamme sen, mitä muistamme, ja miksi mielemme muokkaa muistoja tietynlaisiksi.


Anderssonin muisteloa henkilökohtaisesta elämästään, suomalaisista kulttuuripiireistä ja politiikasta lukee mielellään. Välillä, mutta oikeastaan ihmeellisen harvoin, huomasin että meillä on kirjoittajan kanssa ikäeroa 40 vuotta. Toisin sanoen hetkittäin ajattelin Anderssonin olevan vanha, hieman katkeroinutkin jäärä - mutta suurimman osan ajasta ihailin hänen avoimuuttaan, suvaitsevaisuuttaan ja humaaniuttaan. Anderssonilla on ollut ja on selvästi aito halu muuttaa maailmaa myös omalla, henkilökohtaisella panoksellaan, mitä minä idealistina kovasti arvostan.


Kaiken kruunaa muistelun tyyli, joka on lempeä, leppoisa, turinoiva, itseironinen ja rehellinen. Andersson näyttää itsensä kautta ihmisyyden ja tekee sen kauniisti, muttei vähääkään imelästi.


Uskaltaisin suositella teosta melkein kaikille ajatteleville ja tunteville ihmisille, mutta erityisen täsmällinen valinta tämä on varmasti ikääntyville miehille, jotka pohtivat elämäänsä ja siinä tehtyjä valintoja, oikeita ja vääriä.


Anderssonista ovat hurmautuneet myös ainakin 

• Kirjapeto, joka piti kirjaa ihanana ja vahvasti itseironisen huumorin sävyttämänä.
• Maria, jonka mielestä kirjan jokainen sana on elävä ja lämmin, mutta joka olisi lukenut mielellään enemmän Anderssonin työstä kirjailijana.
• Ina, joka toteaa kirjasta hauskasti, että se "tuntuu siltä kuin viisas isoisä tarinoisi mieleenjuolahteluja takkatulen ääressä punkkulasi kädessä parin ekstra-konjakin jälkeen niin, että mukaan tulevat ne vähän lapsille sopimattomatkin jutut."
• anni.M, jota kirja "liikutti, nauratti (ääneen), järkytti, innosti, antoi näkökulmia, viilsi."

"Mutta entä jos tätä kaikkea ja heitä ei olisi ollut? Ja enkö itse ollut osallinen, mukana kaikessa? Enkö muka ollut osasyyllinen? Olisinko edes osannut iloita kaikesta muusta, positiivisesta, hienosta, lämpimästä ja rakastavasta, jollei pahaa ja negatiivista olisi ollut?


Sen vuoksi vastaan elämälle epäröimättä kyllä."


Osallistun teoksella Underbara finlandssvenskar vid papper- sekä Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti -haasteisiin.

Lattarilauantai - Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja & Gabriel García Márquez: Muistojeni ilottomat huorat

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja (La contadora de películas).
Kustantaja: Siltala, 2012.
Suomentanut: Terttu Virta.
Sivuja: 133.
Genre: Eteläamerikkalainen realismi.
Arvio: 4/5.
Lue kustantajan esittely täältä.


"Isä istui bolivialainen peitto polvillaan ainoassa nojatuolissamme, ikään kuin takapermannolla. Lattialla tuolin vieressä kiilteli hänen punaviinipullonsa ja kotimme ainoa lasi. Katsomona toimi höyläämättömästä puusta tehty pitkä penkki, jolle veljeni olivat sovittaneet itsensä ikäjärjestykseen. Kun lisäksi jotkut heidän ystävistään alkoivat kerääntyä ikkunan taakse, siitä muodostui katsomon parvi."


Luin tänään esiteltävät kaksi eteläamerikkalaista pienoisromaania lukumaratonini aikana. Näistä Elokuvankertoja osui luku-urakan alkupuolelle. Luin sen 133 pientä ja väljästi taitettua sivua alle 40 minuutissa. Kohtaaminen oli siis nopea ja tavallaan voisi ajatella sen olleen myös hätäinen, mutta en kokenut sitä niin. Vaikkei Elokuvankertojasta tullut lempikirjaani, ihastelen kuinka kirjailija onnistui noilla vähäisillä sivuilla ja niiden lukemiseen kuluvassa lyhyessä ajassa luomaan mieleeni ja muistoihini niin elävän sekä värikkään kuvan eräästä perheestä, yhteisöstä, kaupungista ja ajasta.

Kirjassa oli paljon hyvää ja melankolisen kaunista, mutta latinalaisamerikkalainen kirjallisuus ei jostakin syystä pääse minua lähelle. Tämä on tietenkin yleistys, sillä olen lukenut laajalta alueelta vain harvoja teoksia, mutta sanon silti niistä syntyneen kuvan perusteella, että tämän maanosan kirjallisuus ei ole juttuni. Vaikka ihailen sitä, miten keskiössä on usein vahvoja naisia, jotka joutuvat kokemaan kauheuksia, mutta suhtautuvat osaansa olkiaan kohauttaen. Realistisesti. Siksi nimesin tämänkin teoksen genreksi "eteläamerikkalainen realismi". Maagisuutta en sen sijaan tästä kirjasta muista huomanneeni, erona moniin muihin maanosan teoksiin.


Olen jostakin syystä ollut aina hyvin kiinnostunut Chilestä ja tein aikanaan gradunikin maahan liittyen. Senkin takia oli kiinnostavaa lukea suomennettua kirjallisuutta Chilestä, sillä aiemmin olen lukenut sieltä vain chileläislähtöistä Isabel Allendea, enkä häntäkään kovin paljon. Ihastelin tätä kirjaa myös esineenä: se on pieni ja hyvin kaunis, kuin koru.


Elokuvankertojasta ovat bloganneet ennen minua ainakin

• Maria, joka kiinnitti huomiota tragediaan näennäisen kepeyden taustalla
• Sara, joka piti kirjaa kerrassaan hurmaavana ja ihastuttavana
• Katja, jonka María Margaritan kertojanääni vei mukanaan lumoukseen
• Maija, joka olisi lukenut hienoa tarinaa mielellään pidempäänkin

"Iltahämärän suurella kankaalla näen isäni etääntyvän kolmipyöräisessään, näen veljieni kulkevan pois yksi toisensa jälkeen, samoin äitini silkkihuivit tuulessa liehuen. Näen heidän lähtevän kuin kaivosalueen asukkaat, näen heidän haihtuvan horisonttiin kuin kangastus, samalla kun musiikki vaimenee ja hahmojen eteen ilmestyy selkeänä ja kohtalokkaana sana, jota kukaan ei halua elämässään lukea:


LOPPU"

***

Gabriel García Márquez: Muistojeni ilottomat huorat (Memoria de mis putas tristes).

Kustantaja: WSOY, 2006.

Suomentanut: Matti Brotherus.

Kansi: Tuula Mäkiä.

Sivuja: 100.

Genre: Eteläamerikkalainen realismi.

Arvio: 4/5.

Lue kustantajan esittely täältä.

"Asun San Nicolásin puiston aurinkoisella sivustalla siirtomaatyylisessä talossa, jossa olen viettänyt kaikki elämäni päivät ilman vaimoa ja omaisuutta, jossa vanhempani elivät ja kuolivat ja minä olen aikonut kuolla yksin samassa sängyssä jossa synnyin ja päivänä jonka toivon kaukaiseksi ja tuskattomaksi. Isäni osti talon julkisessa huutokaupassa 1800-luvun lopulla, vuokrasi alakerran ylellisiksi puodeiksi italialaisten yhtymälle ja varasi itselleen tämän toisen kerroksen elääkseen onnellisena yhden heidän tyttärensä Florina de Dios Cargamentosin kanssa, joka oli huomattava Mozartin tulkitsija, kielitaituri ja garibaldilainen, ja kaupungin kaikkien aikojen kaunein ja lahjakkain nainen: äitini."

Muistojeni ilottomat huorat oli taas lukumaratonini viimeinen teos. Ostin tämän ihan vähän aikaa sitten alesta muistaakseni eurolla tai parilla. Ajattelin, ettei nobelistin kovakantista teosta voi jättää tuohon hintaan ostamatta, vaikkei se niin hirveästi kiinnostaisi. En ole aiemmin lukenut García Márquezilta kuin Rakkaudesta ja muista riivaajista -romaanin, en siis edes klassikkoa Sadan vuoden yksinäisyys. Aiempi lukukokemus oli mielenkiintoinen, mutten hurmaantunut silloin, ja ajattelin, etten varmasti hurmaantuisi nytkään.

Tähän vaikutti myös mielikuvani siitä, että kirjan ilmestyessä siitä olisi kohuttu sovinistisena teoksena. Pitäisi ihan googlata, mihin tämä mielikuva perustuu, sillä kirja oli lopulta paljon lempeämpi kuin olin kuvitellut. En hurmaantunut vieläkään eikä romaanin lähtökohta - 90-vuotiaan miehen päätös ostaa itselleen syntymäpäivälahjaksi yö neitsyen kanssa - ole mikään mieltäylentävä, mutta viihdyin kirjan kanssa kuitenkin paremmin kuin olin kuvitellut.

Muistojeni ilottomissa huorissa on ripaus maagisuuttakin, mutta ennen kaikkea tämäkin on olkiakohauttelevan realistinen teos. Asiat otetaan sellaisina kuin ne ovat, maailmaa ei pyritä parantamaan. Eteläamerikkalaisessa kaunokirjallisuudessa ei ehkä koskaan rakastuta perinteisesti. Rakkaus syttyy omituisissa olosuhteissa tai rakkauden kohde on jotakin muuta kuin lukija odottaisi. Oh well - tai miten sama sanottaisiin espanjaksi.

Eurooppalaisessa ympäristössä tämä olisi naiskuvaltaan epäilyttävämpi teos, mutta tässä kontekstissa pidin päähenkilöä lähinnä herttaisena ja säälittävänä. Kaunokirjallisuuden perusteella latinalaisamerikkalaiset naiset ovat tosiaan kovapintaisia selviytyjiä - jopa miesten kirjoittamissa teoksissa.

Jälleen mielenkiintoinen teos ja lukukokemus, mutta olen kyllä niin pohjoisen tyttöjä - ei minusta tahdo saada eteläisen tyylin suurta ystävää millään.

"Hän katsoi minua silmiin, arvioi suhtautumistani kertomaansa ja sanoi: Painu siis heti paikalla etsimään sitä lapsirukkaa, vaikka mustankipeytesi vastaisikin totuutta, oli kuinka hyvänsä, menneitä iloja ei sinulta kukaan vie. Mutta heitä sikseen isoisän romanttiset houreet. Herätä hänet, nai häntä korvia myöten tuolla aasin kullilla, jolla paholainen palkitsi pelkuruutesi ja pikkumaisuutesi. Ihan oikeasti, hän päätti täydestä sydämestä: ettet vaan ota ja kuole kokeilematta rakastuneena naimisen ihmettä."