Geokätköily täytti 20 v.
Oikeastaan tämä tapahtui jo kaksi vuotta sitten, sillä ensimmäinen geokätkö piilotettiin nahkahääpäivänämme, eli 3.5.2000. Mutta eräs pieni virus sekoitti koko maailman, joten juhlistamaan päästiin vasta tänä vuonna.
Me taas vietimme tänä vuonna hopeahääpäiväämme ja koska hyvä vaimo ei keksinyt hopeista lahjaa, ehdotin että juhlistaisimme kahta asiaa ja ilmoittautuisimme mukaan Geokätköilyn 20 v. juhlamatkalle.
Miestäni ei tarvinnut taivutella, joten kesälomalla suuntasimme Canadaan, USAhan ja Islantiin
Tästä tulee aikamoinen kuvapäivitys, teksti jää vähemmälle.
Lensimme Reykjavikin kautta Seattleen ja yövyimme kaupungissa. Siirryimme heti seuraavana aamuna Abbortfordiin, Kanadan puolelle, mutta tämä päivitys keskittyy USAhan. Kuvassa parikin Seattlen maamerkkiä: Mount Rainier ja Space Needle
Ensimmäisenä aamuna heräsimme luonnollisesti virkeinä, että ehtisimme hakemaan purkkeja heti aamiaisen jälkeen, ennen bussimatkaa seuraavaan kohteeseen. Minä koin ensimmäisen kulttuurishokkini heti aamiaisella. Kertakäyttöastioita ja laktoosittoman ruoan saaminen tuntui mahdottomalta.
Lähin kätkö sijaitsi parkkihallin katolle, joten kiipesimme sinne. Yllätyksekseni sieltä löytyi puutarha, joten minähän ihailin sitä, sillä aikaa kun herra etsi purkin käsiinsä.
Hieman erilaisia kasvilaatikoita tuolla katolla oli. Ihana keidas joka tapauksessa.
Ja pääsinhän minä ihailemaan kaupungin maamerkkiä hieman eri kulmasta.
Seattlen symboli on rakennettu 1962 maailmannäyttelyyn, ihan kuten eräs toisenkin kaupungin torni joka myös toimii maamerkkinä. Space Needle on 184 metriä korkea, eli reippaasi 324 metristä Eiffel-tornia pienempi.
Jos rajanylitys Kanadan rajalla ohjelmassa vaikuttaa hieman haasteelliselta, niin se on todellisuudessakin. Tuntien rajamuodollisuuksien jälkeen, kävimme Kanadassa ja palasimme USAhan. En enää koskaan valita Helsinki-Vantaan muodollisuuksista, tosin en kyllä ole niistä valittanutkaan.
Seattlessa on hurjasti taideteoksia ihan ulkona, esimerkiksi tämä World Wide Web, jossa perhonenkin lentelee, muiden ötököiden lisäksi.
Seattlessa on reippaat korkeuserot, mäkiä tulee kivuttua ylös ja kipitettyä alas, menit ihan minne vaan. Mutta näkymät olivat kyllä upeita, joten vaikka polvi ei oikein arvostanut tätä "kiipeilyä" niin oli se silti sen arvoista.
Seattle sijaitsee Pugetinlahden rannalla, joten merikin oli jatkuvasti silmien edessä, kun kipusi milloin millekin kukkulalle.
Samaiseltä kukkulalta pääsi ihailemaan neulaa myös patsaan läpi. Taideteoksia taisi kyllä löytyä ihan joka kulmasta.
Välillä ehti ihailemaan hieman puutarhojakin.
Kontrastien kaupunki, ihan kukkivien puutarhojen vieressä kodittomien telttoja, makuupusseja, pahvilaatikoita. Tiedän toki että kodittomia on täälläkin, mutta tuolla he näkyivät katukuvassa todella selvästi.
Kontrasteja kerrakseen.
Kätköily mäkisessä kaupungissa vaati polvelleni kunnon taukoja, joten aina välillä istahdin ihmettelemään vaikkapa vaan pensasta, kun mieheni jatkoi kätköilyä. Yhden tauon aikana mietin mitäö ihme rapinaa pääni yläpuolelta kuuluu,
Voin kertoa, että veijarin saaminen kuvaan ei ollut mikään kovinkaan helppo tehtävä, mielettömiä hyppyjä ja vauhdikasta kipitystä. Varsinainen ilma-akrobatia show oli tämän veijarin touhu.
Ja kun tajusi että kamerani seuraa häntä, lähti pakoon. Ehkä tuo ei pitänyt turisteista?
Iltavalaistus kaupungissa oli kovinkin isänmaallinen.
Kävimme myös ihailemassa lohiportaita, jotka oli rakennettu Lake Washingtonin ja Pudget Soundin välille. Eli käytännössä merivesi ja järvivesi on eroteltu, tarkoituksena suojata Salomon bayn makeanveden ekosysteemiä. Myös hylkeet ovat aktiivisesti paikalla, helpon lounaan toivossa
Vaikka hylkeet minusta olivat aivan hurmaavia, ei niiden läsnäolo ollut kovin toivottua ja niitä yritettiin ajaa pois erilaisilla äänillä. Vedenalaiset sähikäiset ym "hyljepommit" rätisivät vierailumme aikanakin. Aika heikoin tuloksin minun mielestäni.
Oli siellä muitakin kaloista kiinnostuneita kuin hylkeet ja merileijonat.
Tuolla on muuten 21 porrasta lohille ja niiden kulkua pääsee seuraaman ikkunoiden läpi.
Yksi kaupungin nähtävyyksistä oli purukumikuja. Kyllä, näette aivan oikein. Purkkaa purkan vieressä
Tuo koko kuja oli hieman absurdi. Ja pandemian jälkimainingeissa jopa hieman ällöttävä. En erityisemmin arvosta eri paikkoihin tungettuja purukumeja, kuka meistä ei olisi törmännyt pöydän alle liimattuun purkkaan. Tai vielä pahempi: istuimelle sylkäistyyn?
Tuolla kujalla noita oli ihan joka paikassa. Ja lisää tuli ihan koko ajan seinille, ilmastointikanaviin, ikkunalaudoille... ihan joka paikkaan.
Kuja on yritetty puhdistaa vuonna 2015, purukumit tuhoavat tiilipintaa. Yli 1000 kg purukuminjämiä poistettiin alueelta. Uusia alkoi liimautua alueen seinille välittömästi.
Kuulemma purukumit houkuttelevat myös rottia alueelle, joten aikamoinen ongelma tämä on, varsinkin kun purukumeihin liimataan myös tupakantumppeja, kasvomaskeja ja luoja tietää mitä roinaa.
Purukumeja on kertynyt jopa reilun 6 metrin korkeuteen joten ei ihan mitätön "taideteos" kyseessä.
Jos noita jaksaa ihailla lähempää, löytyy myös purkalla kirjoitettuja viestejä. Ja jopa geokätkö. Voin luvata että kieltäydyin etsimästä kätköä tai edes lähestymästä sylkiseinää. Kyllä se sieltä kuitenkin etsittiin, joskaan ei minun toimestani.
Hieman kyllä käy sääliksi heitä, jotka joutuvat tuolla ikkunansa pesemään.
Onneksi kujan jälkeen pystyi nauttimaan raikkaasta meri-ilmasta. Porottava auringonpaistekaan ei tuntunut niin pahalta meren läheisyydessä vaikka lämpötila nousikin joka päivä reiluun 30 asteeseen varjossa.
Vuoroveden vaihtelu on aikamoista alueella. Jopa 4 metriä eroa, kuvassa vesi on suhteellisen alhaalla, kuten huomaatte
Tämä tyyppi käveli seinillä.
Käväisimme Oregonin puolella yhtenä päivänä. Ei suinkaan siksi, että näkisimme enemmän maasta vaan siksi, että se maailman ensimmäisen muistolaatta sijaitsee siellä. Nyt on sitten tämäkin ihme nähty. Geokätköilijöiden nähtävyydet ovat kyllä hieman erilaiset!
Oli siinä vieressä todella upeita kukkia!
Lumihiutale!
Nämä olivat minusta todella upeita.
Välillä pidimme pienen marjatauon, emme nyt tästäpuskasta, mutta kypsemmän näköisiä marjoja. Eivät kyllä vetäneet vertoja vadelmalle.
Auringonlasku oregonin kukkuloilla oli upea
Metsästä asustei "tukkimiehiä"
Tosin ajomatka alas kallionreunaa hämärässä ei kyllä ollut mitenkään erityisen hauskaa, vaikka ammattikuskimme kyllä toi meidät turvallisesti takaisin laaksoon.
Päivän viimeiset säteet
Matkan suurin haaste, minulle, oli "ape-kätkö" josta oli minulle kerrottukuukausi tolkulla. Jotakin aivan todella ihmeellistä odotettavissa, hehkutuksesta päätellen, ongelmana vaan se "löytäminen".
Autotie oli poikki, joten helpoin tapa päästä kätkölle oli kulkea 5 km kätkölle joista 4 vanhan rautatietunnelin läpi.
Ulkona reilu kolmekymmentä astetta, tunnelissa parisenkymmentä vähemmän ja pimeää! Tosin se 4 km tunnelia oli lähes piikkisuoraa tietä, joten jo alkuvaiheessa pystyi aavistamaan pienen pisteen tunnelin toisessa päässä. Ja piste kasvoi koko ajan.
Päättyihän se tunneli, kun vaan jaksoi kävellä. Hieman kirkkomaiset kaariholvit toisessa päässä
Eikä maisematkaan ihan huonot olleet.
Ehdin taas ihailemaan "tienvarsikukkia" sen viimeisen kilometrin aikana.
Minusta nämä olivat suloisia. Huomattavasti ihmeellisempiä, kuin se hehkutettu kätkö. Samallainen purnukka kun kaikki muutkin, olin odottanut jotakin ihan muuta. No, olihan se tunneli eräänlainen kokemus
Maailma on hyvin erilainen geokätköilijän näkökulmasta, mikä kummallisin kasa voi vaatia pysähtymistä ja pohtimista.
Minä taas keskityin ihan vääriin asioihin mieheni mielestä, Mutta jos pääni yläpuolella rapisee, se vaatii tarkempaa tutkimista.
Kertakaikkisen ihana!
Kun tunnelissa oltiin kävelty toiseenkin suuntaan, oli aika päättää mitä tahtoisi kuumana päivänä tehdä. Lähdimme ihailemaan Snoqualmie putousta. 82 metriä korkea. Vaikuttaako tutulta? Vilahti joskus televisiosarjassa nimeltä Twin Peaks.
Vesi on niin kaunista! Ymmärtääkseni veden määrä oli tällä hetkellä aika vähäistä, mutta kyllä tuo upea putous oli tällaisena pienemäpänäkin versiona.
Veden puute oli luonnossakin nähtävissä, ampiaiset kerääntyivät juomaan pieneen lätäkköön.
Koska nyt Seattlessa oltiin, pitihän kätköilyn päämajaakin mennä katsomaan.
Sinne nyt ei kuitenkaan kävelty miten tahansa sisälle, joten ehdimme hyvin ihailemaan maisemia ennen vierailua.
Ihmeteltää riitti, taideteoksia oli kaduilla täälläkin todella paljon.
Tiesittekö muuten, että geokätköilyyn kuuluu myös ympäristöstä huolehtiminen? Cito, eli Cash in, Trash out, tapahtumia järjestetään maassamme koko ajan ja tuntui niitä tuolla isossakin maassa riittävän. Seattlessa näköjään saa adoptoida kadun itselleen, ideana huolehtia kadun siisteydestä. Geokätköilyn pääkonttorilla oli oma katu.
Minulle riittää tuo roska päivässä liike.
Odottavaa jengiä bussipysäkillä
Avaruustaidetta. Taitavat olla aika avaruushenkisiä kaupungissa?
Löysimme sillan alta asukkaan. Väkisin tulin ajatelleeksi kolmea pukkia, vaikka niitä en kyllä nähnyt. Ehkäpä niillä ei ollut nälkä?
Taidetta riitti ihmeteltäväksi. Tai kaipa tämä oli graffitia, mutta hienolta näytti
Varjoja kadulla
Tosin, kyllä kukat vaan ovat vielä hienompia. Ainakin minusta
Jokilaiva pisti taitelikoiden pensseleihin vipinää
Taidetuokio
Yksi lempikuvistani, oli vaan pakko lisätä sekin tänne. Tuossa kohtaa ei muuten ollut kätköä!
Pääsin ihailemaan pariakin kirjastoa, tuli heti kovin kotoisa olo. Joskin nämä molemmat olivat kyllä enemmän sellaisia klassikoita, meidän kirjastot täälläpäin ovat jonkinlaisia sosiaalisia keskuksia, joissa on jos jonkunlaista ohjelmaa. Kaukana ovat ajat jolloin kirjastoon hiivittiin ja kirjastotätejä pelättiin.
Kukka kirjaston ulkopuolella,
Upea oli rakennus jossa kirjasto sijaitsi
Kävimme myös ihailemassa Seattlen ilmailumuseota. Vaikka en lentokoneiden kaveri olekaan, niin tuo oli upea paikka.
Olihan tuolla Disney-fanille ihan oma osastonsakin, kuvauskielto estää jakamasta tämän enempää. Teemanäyttely toisesta maailmasodasta sattui vierailumme kanssa samaan ajankohtaan
Innostuin mitä kummallisimmista asioista. Infotaulu salmonellasta.
Ham, yksi monista eläimistä jotka lähetettiin avaruuslennoille ennen ihmistä. Ham kuoli, turvallisesti maan pinnalla, vuonna 1983. Avaruuslentnsa jälkeen, Ham siirtyi elämään lajitovereidensa kanssa eläintarhaan.
En oikein tiedä, miten isoiksi olen nämä laskeutumiskapselit kuvitellut, mutta että kolme aikuista miesä on mahtunut tuohon Suoyuz-kapseliin tuntuu käsittämättömältä
Ovat nuo lentäjien asut hieman muuttuneet, sitten 70-luvun.
Tällainen voisi olla aika näppärä työmatkoilla. Lentoauto. Väri on ainakin hyvä.
Ehdimme me ihailemaan muitakin siivekkäitä
Ahneita citylintuja. Leipää tarjolla. Ei todellakaan terveellistä, mutta en jaksanut alkaa opastaa. Kiitollisena houkuttimesta vaan kuvasin lintuja.
Jotenkin tuli välillä hieman outo olo, kun koneet puikkelehtivat pilvenpiirtäjien seassa. Kamera ei ikinä ollut kädessä kun kuvakulma oli "täydellinen" mutta ehkäpä hyvä niin. Pelottavan näköistä ajoittain
Kuvia tuli otettua ihan valtava määrä, pelkästään USAsta taitaa olla yhtä paljon lisää. Mutta pieni pintaraapaisu reissusta. Palaan varsmaan asiaan Islannin kanssa.
