Naisella on oikeus muuttaa mieltään!
Olin jo päättänyt mitkä kymmenen matkaa pääsevät blogiin, mutta kun tämä tarinointi jäivähän vaiheeseen niin mieli muuttui. Kävimme kesällä nimittäin Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistossa ja se oli aikamoinen kokemus! Pakkohan tämä on jakaa kanssanne!
En ole soilla juurikaan käynyt, joskus pikkutyttönä isin kanssa, mutta juurikaan ei mielikuvaa niiltä retkiltä ole. Sen tiedän, että suo voi upottaa, joten sinne ei mennä vaeltamaan, ellei tiedä mitä tekee. Maamme on muuten maailman kuudenneksi suorikkain, joten oli kyllä aika käydä tutustumassa tällaiseenkin.
Kiersimme Kauhalammin, reitti on hienosti tehty, pitkospuita pitkin on helppo kulkea myös tällaisen nivelvaivaisen. Osa reitistä olisi onnistunut myös pyörätuolilla sillä Salomaan taukopaikalta lähtee noin 100 metriä pitkä esteetön lankkupolku katselutasanteelle suon reunaan.
"Kauhalammin kierros kulkee Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistossa rauhallisen, erämaisen lintukeitaan ympärillä, vanhan kuninkaallisen kulkureitin, Kyrönkankaan museotien, varrella. Metsä- ja suomaiseman rajalla sijaitsevasta näkötornista voi tarkkailla kermikeidassuon elämää. Pitkospuilla patikoiva tarkkasilmäinen kamerankäyttäjä löytää ympäristöstä aina jotain mielekästä kuvattavaa. Evästaukopaikaksi kulkija voi valita mieleisensä maisemapaikan joko näkötornista tai sen juurelta, Salomaan nuotiopaikalta tai Kauhalammin rannalta. Kesäretken kruunaa pulahdus uimalaiturilta Kauhalammin vilvoittavaan veteen." (Lähde: Visit Pohjanmaa)
Vaikka en olekaan lakkojen ystävä, niin olihan suomuuraimia pakko edes kuvata, niitä kun melkein tunki pitkospuillekin. Muutama hillanpoimija oli reitin varrella ja lopuksi päätin maistaa onko nevamarja suoraan ruohosta suuhun poimittuna paremman makuinen. Ei ole, saavat muut edelleen valokkeja poimia. Rakkaalla lapsella tuntuu kuitenkin olevan monta nimeä. Kuten lintillä tuntuu olevan.
Tämä oli oikeasti sellainen paikka missä sielu lepäsi. Silmät keskittyivät ihmettelemään sammalten satoja eri sävyjä. Tällainen liikenteen meluun tottunut on jo ihmeissään kun kuulee tuulen todellakin soivan ympärillään samalla kun omat askeleet rummuttavat perusrytmiä "suon villille laululle"
Mietin olenko ikinä kuullut niin äänekästä hiljaisuutta, sillä hiljaisuuttahan tuo oli, kun ainoa ihmisen aiheuttama melu oli kameran hiljainen naksahdus kun painon laukaisinta. Puhelin oli, syystäkin, mykistetty ja miehenikin antoi vaan silmiensä levätä luonnon kauneudessa.
Kun kapustarinta alkoi äännähdellä lähistöllä melkein säikähdin. Ja annoin kamerani laulaa kilpaa linnun kanssa. En ole moista ihmettä aiemmin nähnyt, onneksi ystäväni osasi kertoa mikä lintu tämä oli, jonka näimme.
Kaivoin hieman tietoa kyseisestä linnusta Wikipediasta: Kapustarinnan ääni on haikea, mollissa soiva "tjyyh". Lisäsin tuohon äänilinkin, kannattaa kuunnella, ymmärrätte miksi säikähdin. Suomessa pesii 60 000-70 000 paria lähes koko maassa, painopisteen ollessa pohjoisen soilla. Kapustarinta on tunturinummien tyyppilintu, mutta se viihtyy harvalukuisena myös avosoilla etelässä
Kauhanevalla kasvaa muuten 29 eri rahkasammallajia, minä en edes tiennyt että niitä on niin monta. Sammalista merkittävin on maailmanlaajuisesti harvinainen nummirahkasammal. Nyt olen sitten tällaisenkin ihmeen nähnyt, tosin en kuvannut sitä, noita sammaleita oli tuolla niin paljon että en edes yrittänyt tunnistaa lajeja, vaikka opastaulu kertoikin miten ne erottaa toisistaan. Ruskorahkasammal oli suosikkini, ihan värinsä takia.
Eteneminen pitkospuita pitkin oli hidasta, sillä lähes jokainen askel johti uuden ihmeen näkemiseen. Tai kuulemiseen. Tai jopa maistamiseen (se lakka). Tuoksutkin olivat ihmeellisiä, sillä nenäkin nautti "hiljaisuudesta", ei hajuja, ei tuoksuja. Tajusin minkälaiseen kuormituksen nenänikin kohtaa päivittäin. Varsinaista hajujen kakofoniaa ja sitten yhtäkkiä on paikassa missä ei ole minkäänlaista hajuärsytystä. Outoa sekin.
Kauhalammi oli geokätköilijän määränpää, oli sekin ihan uskomattoman kaunis paikka, pieni lampi keskellä suomaisemaa. Uimarantakin löytyi, mutta kauniina kesäpäivänä emme todellakaan olleet ainoat paikalle osuneet, joten nämä parhaimmat paikat olivat aika väkirikkaita. Minä tahdoin nauttia hiljaisuudesta ja luonnosta.
Näitä pieniä lampia osui muutamia matkan varrelle ja nissä sitten uiskenteli, ihmisten lisäksi, ihan perinteisiä vesilintuja. Kuten sorsia.
Sorsia en nyt lähtenyt kuvaamaan, sinisorsia on kotirannoillakin, kuten muitakin sorsalintuja, tuolla oli linja hieman: jos et tunnista, kuvaa, selvitä myöhemmin. Herra geokätköilijällä kun kuitenkin on aina hieman kiire seuraavalle purkille.
Jos kapustarinta sai minut hämilleni, niin sai suokukkokin. Luulin kyllä tunnistavani, mutta koska en ole luonnossa aiemmin nähnyt, päätin kuvata.. Kyseessä oli naaras, olisihan se kukko, kaikessa loistossaan ollut aika upea asia!
Näistäkahdesta bongauksestani, suokukko olikin harvinaisempi, se luokitellaan maassamme uhanalaiseksi. Muuttolintuhan tuo on, surullista jos senkin elinympäristö on tuhoutumassa
Tunnustan, että aloin nähdä ihmeitä ympärilläni joka paikassa, kaikki oli uutta ja ihmeellistä, yhtä havaintojen ilotulitusta aivoissa. Joten kun pitkospuiden alta pyrähti lintu lentoon, oli sekin outo! Ihan punarinta! Niitä kun puutarhassamme näkee vaan, no, jatkuvasti!
Ihminen tuntee kyllä itsensä aika pieneksi kaiken tämän uskomattoman kauneuden keskellä. Saa olla kiitollinen, että elämme maassa jossa luonnosta ja sen ihmeistä saa nauttia vapaasti ja että näitä upeita paikkoja ylläpidetään meille ihailtavaksi.
