Markku Saksa (s. 1948) on suomalainen lehtimies, toimittaja joka on kirjoittanut useita tietokirjoja Latinalaisesta Amerikasta, jossa on elänyt ja kiertänyt nuoruudestaan saakka. Hän on asunut diplomaattivaimonsa kanssa eri puolilla maailmaa. Vaimo Anne Lammila on tällä hetkellä Suomen Meksikon suurlähettiläs. Kirjoittajalla on perspektiiviä lähes 40 vuotta tarkastella kehitystä ja oloja näissä maissa.
Kirja pohjautuu useisiin - viisi yli kuukauden pituista ja useita lyhyempiä - matkoihin, jotka Markku Saksa teki Meksikon pääkaupungista eri maihin Latinalaisessa Amerikassa, ymmärtääkseni parin viime vuoden aikana. Kirja ilmestyi viime vuonna. Matkoilla kirjoittajan nostalgiset nuoruusmuistot sekoittuvat tämän päivän poliittisten, taloudellisten ja ympäristön tilanteiden päivitykseen muiden arkisten havaintojen ohella. Kirja on mitä mainioin retki nojatuolimatkailijalle, johon minä alan ainakin kaukomatkojen osalta lukeutua vanhemmiten. Varsinkin Latinalaisen Amerikan olen mielessäni sulkenut omista kohteistani, luultavasti monien lehtikirjoitusten, dokumenttien, elokuvien ja muiden tietojen perusteella, joita vuosien aikana olen tullut vastaanottaneeksi. Ne ovat vakuuttaneet maanosan vaarallisuudesta, levottomuudesta, väkivallasta. Liian villiä tämmöisen tasaisen hyvinvointivaltion vanhenevalle asukille. Näitä ennakkokäsityksiä Markku Saksa tässä päivityksessä onnistuneesti tuulettaa. Päin vastoin kuin oma kriisin partaalla horjuva Eurooppamme, ainaisten mullistusten kourissa elävä Afrikka ja Lähi-itä, Latinalainen Amerikka on kokenut paljon positiivista kehitystä; sotilasdiktatuureista demokratiaan, köyhyydestä kasvavaan keskiluokkaistumiseen. Moni suomalainenkin on juurtunut tänne, Turun murretta puhuvasta Karista idealistiseen suomalaisyhteisöön, joka saapui sotaa pakoon Penedon kylään vuonna 1937. Nudismi-idea tosin törmäsi ihoa polttavaan aurinkoon ja itikoihin
Argentiinassa näyttää kuin huonosti kohdellut intiaanit kostaisivat sukupolvesta toiseen. Kun alkuperäiskulttuuria ei ole kunnioitettu, nykyargentiinalaiset eivät ole maastaan ylpeitä vaan kokevat edelleen olevansa kotoisin Euroopasta, kuka Espanjasta, kuka Italiasta. Taide-elämä ei ammenna alkuperäiskansojen historiasta kuten monissa naapurimaissa, pampan maata myydään enenevästi kiinalaisten soijamarkkinoille ja Juan Perónin historia näyttää tässäkin maassa vallan korruptoivat ja mädät kasvot. Ihana Evita käytti aikanaan häikäilemätöntä valtaa perustamansa hyväntekeväisyyssäätiön kautta. Markku Saksa kertoo suomalaisen Eino Heinosen kamppailusta hankkimansa talon puolesta. Kauppaneuvos menetti talonsa peronisteille. Yritykset saada talo takaisin kuitattiin kiitoskirjeillä 'suuresta avusta peronistien asialle'.
Kirjoittaja matkustaa maasta toiseen mukavilla nykyaikaisilla busseilla, yli lumihuippuisten Andienkin. Monissa maissa rataverkot ovat rapistuneet öljy-yhtiöiden julkisen ja salaisen painostuksen vuoksi. Öljy-yhtiöt ovat onnistuneet missioissaan sekä Yhdysvalloissa että Etelä-Amerikassa. Vain Amazonian alueella laiva toimii maantietä paremmin. Viidakolla on oma suojautumiskeinonsa; taistelu viidakon luontaista kasvua vastaan on rakennetuilla teillä jatkuvaa. Jollei tienvarsikasvustoa leikata parin kuukauden välein, puut puskevat jo asfaltin läpi. Kun bussi hajoaa in the middle of nowhere, saattaa tapahtua kuin Fellinin filmissä. Taivaanrannasta kuuluu jylyä ja paikalle porhaltaa pölypilvessä kuorma-auto täynnä lammaskoiria. Lammaspaimenilta löytyy työkalut ja kirjoittaja seurustelee koirien kanssa. Kuinka hienoja koiria ne ovatkaan. Niiden silmissä on inhimillinen ja kysyvä katse. Ne ovat levottomia, koska eivät ymmärrä miksi niiden ympärillä on niin paljon ihmisiä. Selitän niille, että ei tässä ole hätää kenelläkään. Meiltä meni vain auto rikki. Sen takia tässä ollaan.
Boliviassa Evo Morales, aymara-intiaani on palauttanut intiaanien itsetunnon ja on hyvin suosittu. Maan nykytilaa kuvataan talousihmeeksi. Pelkona on taas yksinvallan tiukentuminen ja diktatuurielkeiden jyrkentyminen kun valta saman miehen käsissä jatkuu. Markku Saksalla tuntuu olevan asiantuntevia ja arvostettuja tuttuja joka puolella mannerta. Haastatteluja seuraavat usein katukuvaelmat paikallisista ravintoloista. Kirjoittaja säälittelee tehomaatalouden seurauksia myös kulinaristiselta kannalta: pihvi ei enää maistu samalta kun karja ei saa laiduntaa ulkona täälläkään ja sitä ruokitaan kaikenlaisella halvalla rehulla ja jätteillä.
Latinalaisesta Amerikasta löytää runsaasti esimerkkejä vapaakaupan negatiivisista puolista, ajankohtaisia nyt kun Yhdysvaltain ja EU:n välillä neuvotellaan uusista sopimuksista. Meksikon terveysviranomaiset heräsivät diabeteksen ja liikalihavuuden lisääntymiseen. Osasyyksi huomattiin kaikkialle levinnyt maissisiirappi, jota elintarviketeollisuus suosi. Se yritettiin kieltää, mutta WTO tuomitsi kiistan niin, että Meksikon oli kumottava laki. Myöskään USA:n vahvaa aseteollisuusta ei saada kuriin, vaan huumekartellien aseistus päihittää poliisin ja armeijan varustetason. Samoin kuin Afrikassa myös Etelä-Amerikassa Kiina vuokraa ja ostaa maata valtavan väestönsä kasvaviin tarpeisiin. Täälläkin viljaa, vihanneksia, hedelmiä ja sokeria tehoviljellään ja sadot viedään maasta oman maan köyhistä välittämättä.
Kirja on hyvä tiivistelmä Etelä-Amerikan maiden nykytilasta ja mukana kulkee myös historia, tietenkin. Huonolla hallinnolla on pitkät jäljet, suurimmat epäoikeudenmukaisuudet ovat harvojen valtavissa maaomistuksissa ja Väli-Amerikan kuolemaa ja tuhoa ylläpitävässä huumesodassa. Siellä El Salvadorin, Hondurasin ja Guatemalan kuolon kolmion lähellä sijaitsee Costa Rica, 'merkillinen rauhan saari', joka on lakkauttanut armeijansakin. El Salvadorissa köyhiä slummeja hallitsee Mara Salvatrucha rikollisliiga. Tästä aiheesta näytettiin pari vuotta sitten meilläkin yhdysvaltalais-meksikolainen elokuva 'Ei nimeä' jossa poika joutuu pakenemaan oman jenginsä tappokäskyä (ohjaaja Cary Joji Fukunaga).
Monissa maissa diktatuuri on kuitenkin väistynyt ja modernisointi on alkanut. Meksikossa tietokonepohjainen verotus on kansan kannattama uudistus. Mutta vikkeliä pikkukonniakin riittää. Kirjoittajan perhetuttu on poliisipäällikkö, joka kertoo mitä Meksikossa tapahtui kun Berliinin muuri kaatui: 'Heti seuraavana päivänä myytiin Meksikon kaduilla muurin palasia hienosti pakattuina.' Perussa, Paraguayssa ja Uruguayssa kirjoittaja näkee paljon hyviä merkkejä. Uruguayssa on presidenttinä entinen Tupamaros-sissi, kommunisti, jonka aikana marijuana ja prostituutio on laillistettu. 'Sillä tehdään huumekauppiaat työttömiksi'.
Brasiliassa keksittiin jo vuonna 1967 perustaa verovapaa vapaakauppavyöhyke Manausin kaupunkiin, joka on sittemmin keränyt alueelleen maailmanlaajuisen teollisuus'klusterin'. Sitä kritisoi nykyään sekä EU että Sao Paulo. Hankkeella oli aluksi epäilijöitä, koska alueen katsottiin sijaitsevan niin kaukana kulutusmarkkinoista, mutta niin vain 'monikansalliset suuryritykset kuten Sony, Samsung sekä Nokia ja Honda viihtyvät viidakossa papukaijojen kanssa'.
Markku Saksa on fiksu ja sympaattinen mies, kirjoittaa asiantuntemuksella ja eloisasti itselleen rakkaista maista ja ihmisistä. Kirjassa on aika tiuhaan painovirheitä, joten oikoluku on jäänyt puolitiehen. Tietoiskuja eri maista värittävät monenlaiset kansankuvaukset ja omat muistot. Niistä romanttisimpia on kihlautuminen Annen kanssa Riossa tyhjällä hiekkarannalla, auringon noustessa, brasilialaista viiniä nauttien. Ahh!
Markku Saksa: Ihmisiä ja elämää Meksikosta Tulimaahan
Siltala 2014, 306 s
