Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gaige. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Gaige. Näytä kaikki tekstit
torstai 15. syyskuuta 2016
Amity Gaige: Schroder
Apologia pro vita sua - ja sitä seuraa vielä Erratum. Amity Gaigen Erik Schroder *) alias Eric Kennedy, vähän yli kolmekymppinen perheenisä on rakentanut elämänsä uuden identiteettinsä varaan ja sitä valhetta hän kerii auki vaimolleen Lauralle tutkintavankeudesta lähettämässään kirjeessä, joka on tämä romaani. Se on anteeksipyyntö kaikesta ja selitys siitä, miksi Erik pakeni tyttärensä kanssa. Oliko se lapsenryöstö vai huoltajuuskiistassa nurkkaan ahdistetun, lastaan rakastavan isän epätoivoinen teko? Ja samalla mies kertoo historiansa, kaikilta salatun.
Erik on saapunut Yhdysvaltoihin viisivuotiaana, Itä-Berliinistä, muurin takaa Länsi-Berliiniin loikanneen isänsä Oton kanssa. Hiljaisen isän kodissa, taakse jääneen äidin muiston himmetessä, poika tietää mikä on: vieras ja outo tässä maassa. Saksalainen aksentti on se, mistä häntä kiusataan. Bostonin esikaupungissa Dorchesterissa, irlantilaisten jälkeläisillä on varaa siihen. Uusi opiskelupaikka, college Albanyssa ja toinen identiteetti on uusi mahdollisuus elää elämää eteenpäin ja ravistella ihosta menneisyyden terävät sirpaleet.
Erik keksii nimen, joka jokaiselle berliiniläiselle edustaa parasta Yhdysvalloissa: Kennedy. Eikä hän koskaan kokonaan torju epäilyjä jostain yhteydestä noihin kuuluisampiin. Samalla hän kehittelee paremman lapsuudenkin, vauraassa Twelve Hillissa. Pöydässä on vihdoin vain hyviä kortteja. Tulee rakkaus, Laura ja syntyy tytär, Meadow. Tulee myös appiukko Hank ja merkitsevät tauot.
Hiljaisuus, vaitiolo, tauot on itse asiassa Erikin opiskeluaikainen tutkimuskohde. Niinpä katsoja, jota pinteriläiset tauot kiinnostavat, voi säästää teatterilipun hinnan tarkkailemalla vastaavan ajanjakson verran jonkun hajoavaa avioliittoa. Lapsuudenkodin vaitiolo, salailu, puhumattomuus on jäänyt Erikin verenkiertoon myrkkynä, siksi vaiteliaan isän pojasta tulee puhelias ja menestyväkin kiinteistövälittäjä. Siksi hän on terävä aistimaan vaitonaisten taukojen merkityksen, varsinkin puheliaassa Amerikassa, missä se, puhuminen, rinnastuu sosiaaliseen kyvykkyyteen. Itse asiassa eräässä alaviitteessä amerikkalaisia verrataan vastakohtaansa, suomalaisiin, vaitonaisuudestaan tunnettuun ja jossain määrin masentavaan kansakuntaan.
Irrallisista palasista, maisemista romaani syvenee kauniisti, vaikuttavasti, vakuuttavasti Erikin paniikin täyttämän sielunmaiseman kuvaukseksi, kun vaivalla ja valheella rakennettu onni alkaa säröillä, korttitalo luhistua. Kirjailija loihtii taidokkaita tunnelmakuvia Berliinistä ennen muurin murtumista, kuolleista herätetyssä kaupungissa. Alaviitteessä eräs parhaista. (En ymmärrä alaviitteelle muuta merkitystä tässä kuin että kuvausta ei saatu luontevasti sidottua kertomukseen. Tai sitten se on muotia, johon on vaikuttanut esim eräs David Foster Wallace...) Nämä vuorottelevat isän ja tyttären pakomatkan kuvausten kanssa, Erikin muistellessa polkuaan lapsuudesta sinne missä ollaan menossa: on the road Vermontissa, lähellä Kanadan rajaa. Kuin klassisessa amerikkalaisessa road moviessa tyhjyydestä vastaan tulevat nukkuvat huoltoasemat ja tummuva horisontti, vuoret. Mies yrittää etsiä oljenkortta, joka pitäisi pinnalla ja onnessa kiinni. Tällä matkalla isä saa juoda Canadian Club viskiä, Meadow syö sipsejä ja vaahtokarkkeja, isä ostaa paljettibikinit 6-vuotiaalle. Juhlaa epätoivon jyrkänteellä.
Kirjailija on osannut ankkuroida kertomuksensa tiukasti aikaan ja paikkaan, sitä liikaa osoittelematta. On vuosi 2008 ja kiinteistöbisnes alkaa hiljeta Yhdysvalloissa, romahduksen alla. Kuten DDR-menneisyys ei voi olla vaikuttamatta ihmisen käsitykseen vaikenemisesta - wovon man nicht sprechen kann, darüber muss man schweigen - ei kiinteistövälittäjän tyhjälle puhuminen Yhdysvalloissa vuonna 2008 ole fantasiaa, se on maahan painava fakta.
Isän meno tyttären kanssa näyttää hurjalta ja piittaamattomalta, isän teot toinen toistaan holtittomammalta. Huonot valinnat vievät yhä syvemmälle suohon. Lapsen äiti vaikuttaa lapsestaan järkevästi huolehtivalta aikuiselta, isä näyttää täydellisesti otteensa menettäneeltä, vastuuttomalta ja todellisuudesta vieraantuneelta. Samalla kirjailija valaisee kuitenkin Erikin mielenmaiseman niin, että hänen paljaaseen epätoivoonsa voi eläytyä. Hänellä on vain tämä matka enää saada olla sen ainoan kanssa joka hänellä on jäljellä. Kuusivuotias Meadow on älykäs - tätä isä ei lakkaa tälle vakuuttelemasta - ja hän heittäytyy rakastavan isän kyytiin tämän epätoivon vaistoten, ensin seikkailunhaluisesti, sitten uhmaavasti ja lopulta kohtaloonsa alistuen.
Miksi rakkaus loppui? Milloin avioliitossa alkoi hiljaisuus ja etäisyys? Tämän avioliiton ruumista perataan ja se näyttää jotenkin tutulta. Kuin siinä olisi boheemi, pehmeä mies, joka luulee kaiken olevan hyvin, ja kunnianhimoinen, isänsä tukema nainen, jolle on selvinnyt että toinen on nahjus ja luuseri. 'Olimmeko me aina tällaisia? Emme minusta. Minun on ikävä sitä miestä, jona minä sinua pidin.'
Schroder on tyylikäs romaani vanhemmuudesta, avioliitosta, valheen päälle rakennetusta identiteetistä ja kaiken sortumisesta. Aiheestaan huolimatta se ei ole raskas luettava vaan kirjailijan tuoreet havainnot ja taipuisa, kaunis kieli tekevät siitä eloisan ja liikuttavan.
Suloisten tunteiden ja aavistuksiksi jääneiden merkitysten sumea mylläkkä, ja sitten istuimme taas Mini Cooperissa, Meadow turvavöissä korokkeellaan, peittonaan iso uusi rantapyyhe, jossa luki 'Amerikan järvien kuningatar'. Ajoimme taas. Pohjoiseen. Kuu seurasi meitä uskollisesti puiden raoista. Avasin radion. Al Green. I'm so tired of being alone. I'm so tired of on-my-own. Taustapeilistä näin, että Meadow työnsi vaivihkaa peukalon suuhunsa. Hänen silmänsä alkoivat heti painua kiinni.
*) Veikkaan että tarkoitetaan saksalaista sukunimeä Schröder. Englanninkieliset kirjoittavat sen Schroder, kun ö, ü- ja ä-kirjain puuttuu, mutta mellä nuo on. Eli suomennoksen nimi voisi olla yhtä hyvin, tai paremmin Schröder. Kun saksaksi googlaa Schroderia, tulee sukunimenä vastaan Schröder. Mutta tietenkin alkuperäinen romaani on kirjoitettu englanniksi.
Amity Gaige: Schroder, 2013
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
Kansi Nina Leino
Schildts & Söderströms, 2014, 334 s
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)