Merete Mazzarella: Den violetta timmen

Merete Mazzarella kertoo, että hänen tapansa ajatella asioita on kirjoittaa niistä. Se on meidän lukijoiden onni, sillä hänellä on ainutlaatuisen tarkkanäköinen ja vaikeitakaan asioita kaihtelematon, suora lähestymistapa. Kirjassa on rauhallisen pohdiskeleva, keskusteleva tunnelma. Veljen, Martin Schreckin elämää ja kuolemaa muisteleva teos Den violetta timmen on intiimi, lämmin ja kaunis, mutta samalla se nostaa kirjailijalle itselleen hankalia kysymyksiä.

Luin vuosia sitten hänen teoksensa Otrohetens lockelse, jossa hän keskusteli monen kirjallisuuden klassikon kanssa rakkauden, uskottomuuden ja parisuhteiden jännitteistä. Siinä hän ammensi kirjallisuuden professorin oppineesta arkusta monenlaisia virkistäviä ja hauskoja analyyseja. Saman käsittelytavan kohtaa tässä tuoreimmassakin teoksessa. Hän lukee Arvid Järnefeltin autofiktiivistä Vanhempieni romaania ja vertailee tämän näkökulmia omiin havaintoihinsa omasta perheestään. Siinä näyttäisi esiintyneen saman tapainen jäykän ja korrektin isän ja epäsovinnaisen temperamenttisemman äidin suhde. Kuinka monessa lapsiperheessä mahtavatkaan lapset tehdä sivusilmällä näitä pelottavan tarkkoja havaintoja: Till Arvids egna minnesbilder hör melankoliska kvällar runt matsalsbordet då föräldrarna samtalar med barnen men aldrig med varandra.

Elli Järnefeltin traagisessa elämässä kohdataan Mazzarellan edellisen teoksen päähenkilö Alma Söderhjelm Pariisissa, jossa molemmat viettivät aikaansa.  Rinnan lukemansa kanssa Mazzarella noukkii omia muistoja lapsuuden ja nuoruuden ajalta. Heidän perheensä ei ole mikään tavallinen suomalainen perhe, vaan tanskalais-suomalainen diplomaattiperhe, jonka isän työt kuljettavat perhettä ympäri maailmaa. 

Veli Martin, kirjan vuonna 2021 keuhkofibroosiin kuoleva päähenkilö, on homoseksuaali ja Setan perustajajäseniä. Hän muutti Tanskaan jo 1970-luvulla. Suomi on ollut varsinainen takapajula seksuaalivähemmistöjen oikeuksissa, kun Tanska sen sijaan oli ensimmäinen maa, joka salli samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröimisen. Samaan aikaan Suomessa oli psykiatreja, jotka varoittivat homoseksuaalisuuden 'kiusauksista'. Man kan ju inte låta bli att fråga sig vad som egentligen låg bakom att herrar som Stenbäck (Asser) uppenbarligen uppfattade homosexualitet som en farlig frestelse?

Vuoden 2021 Yhdysvaltojen Trumpin presidenttikauden kuolinkouristelut taustoittavat Merete M:n ja hänen miehensäkin päiviä Tammisaaressa, mutta hiljalleen veljen nopeasti vakavaksi muuttunut tila nousee päällimmäiseksi asiaksi. Sen myötä hän joutuu kysymään yhä uudelleen, mitä hän oikeastaan tietää veljestään ja miksi veli on jäänyt etäisemmäksi kuin hän olisi halunnut. Samalla hän joutuu kohtaamaan monenlaisia epämukavia ajatuksiaan. Martinin myöhempi elämä on helppo nähdä nuhjuisten lasien läpi: nuoria thaimaalaisia homomiehiä, jotka käyttävät häikäilemättä hyväkseen vanhempaa miestä. Mazzarella käy läpi omaa häpeäänsä, vähättelyään ja epäuskoaan veljen rakkaudesta. Hänen on vaikea käsittää toisen valintoja. Emme voi tuntea ja tietää toisen rakkauselämästä, meidän ei tarvitse, meidän ei pidäkään. Kliseet ovat helppoja, mutta toisen kokemusta ei voi kyseenalaistaa.

Jag har inte kunnat förstå att han valt att bo i den byn utan en enda människa som stöder honom, som inte utnyttjar honom.

Mies on älykäs ja hyvin toimeentuleva, Teknillisen korkeakoulun käynyt diplomi-insinööri. Hänellä on hyvin omistautunut ystäväpiiri, entisiä rakastettuja, ystäviä, veljiä siskoja. Näiden muodostama Bekymmergruppen vastaa siitä, että Martinin viimeisistä päivistä tulee sellaiset kuin hän on toivonut. Merete M. on ymmällään - ja mustasukkainen - miksei veli ole kertonut hänelle, miksi ystävät ovat niin omistautuneita, onko hänellä tällaisia ystäviä? Käy selväksi, että siskolle ei korona-aikana ole mahdollista päästä mukaan veljen viimeisiin hetkiin. Mutta haluaisiko veli edes sitä?

Vi bråkade mycket. 'Ingen annan har barn som bråkar så mycket som ni två'.

Ymmärrän veljeä, sitä miksi sisko ei ole päässyt lähemmäs. - Te tapatte toisenne, totesi meidänkin äitimme synkästi, kun silmäili ovelta minun ja siskoni painiskelua lattialla. Se on teini-ikäisille sisaruksille tavallista, mutta ymmärrän hyvin, ettei näin tarkkakatseista, analyyttistä ja selityksiä etsivää siskoa kuin Merete M. ole helppoa pitää lähellä, kun elämässä muutenkin joutuu vähemmistön edustajana puolustamaan itseään ja omia oikeuksiaan. On rauhallisempaa, kun saa tehdä omat valintansa joutumatta niitä setvimään. Isosisko on näkevinään, että veli yrittää jopa suojella hänen puolisoitaan siskonsa määräilyltä. Mazzarella päättelee, että he molemmat ovat tunteneet itsensä iloisemmiksi ja hauskemmiksi muiden kuin toistensa seurassa. Semmoisia ne perhe- ja sukuroolit voivat olla; rajoittavia vanhoja asetelmia, joista haluaa päästä eroon aikuisessa elämässä. 

The Violet Hour.Great writers at the end on Katie Roiphen nimen tällekin muistelmalle antanut teos, jossa käsitellään tunnettujen kirjailijoiden kuolemia, Sigmund Freudista Susan Sonntagiin. Mazzarellan mukaan pyrkimyksenä on ollut selvittää, om det finns något man kan lära sig om döendet.

Lukiessa tulee toki mieleen myös, kuinka päähenkilö itse suhtautuisi tähän intiimiin oman elämän läpikäyntiin, kirjeitä ja allakkamerkintöjä myöten, mutta kuoleman jälkeen ei ainakaan vastalauseita ole odotettavissa.

Vuodenajat vaihtuvat rauhallisesti Tammisaaren talvesta kevääseen ja syksyyn, kirjaukset auringon nousu- ja laskuajoista vaihtuvat päivästä toiseen. Martinin kaunis ja arvokas kuolema päättyy ystävien ja sukulaisten muisteloon puutarhassa, jossa nautitaan savulohta, kanttarellikastiketta ja mustikkapiirakkaa. Merete M ei voi enää muistella lapsuuttaan kenenkään kanssa, mutta veljen ystäväpiiristä muodostuu vahva side veljeen, kuoleman jälkeen.

Vi som sitter där i den lilla gästlägenheten enas om att det som för många människor, kanske de flesta, är förknippat med nedgång, antiklimax i förhållande till det liv som varit, det som kan vara både utdraget och ensamt - döden - för Martin blev något av en höjdpunkt.

Merete Mazzarella: Den violetta timmen

Schildts & Söderströms, 2022, 203 s

Merete Mazzarella: Alma. En Roman.

Alma Söderhjelm oli autonomisen Suomen ensimmäinen naispuolinen dosentti ja myöhemmin itsenäisen Suomen ensimmäinen naisprofessori, arvostettu tutkija ja tuottelias kirjailija. Vertailukohtana nykyisistä aikalaisista tulee etsimättä mieleen Merete Mazzarella.

Mazzarella kertoo viimeisimmässä romaanissaan ilmeisen sielunystävänsä ja hengenheimolaisensa elämäntarinaa. Romaani on kiinnostava paitsi Alman särmikkään ja kapinallisen persoonan myös kuvaamansa ajan ja paikkojen takia. Yli sadan vuoden takaiset Pietari, Viipuri, Helsinki, Pariisi, Turkukin, mutta ennen muuta Tukholma katuineen, rantoineen, ihmisineen  ja interiööreineen nousevat esille historian usvasta. Alma päätyy vanhuksena Saltsjöbadenin kylpylähotelliin. Siellä oikukas vanhus torjuu hoitajien kutsuja aamuhartauteen ja vaipuu muistoihinsa, joissa kavalkadina tulevat vastaan hänen sukulaisensa ja ystävänsä, opettajat, seurapiirit  ja rakastetut. Muistot vuorottelevat romaanissa Alman viimeisten päivien kanssa.

Kauniit ja tyhmät, rumat ja viisaat. Alman kapina alkaa jo nuorena; hänet lokeroidaan perheen lahjomattomassa luokittelussa rumiin. Opintie aukeaa, mutta se ei estä häntä joutumasta perheellisten apulaiseksi, se on eräs naimattoman naisen rooleista. Monilapsisessa perheessä yksityisyyttä ei muutenkaan ollut. Att slippa släkt och släktens sällskapsliv - det var den första förutsättningen för att bli en individ. 

Kiinnostava aika, viime vuosisadan vaihde näyttää sadan vuoden takaa katsottuna jääneen sitä seuraavan sodan ja mullistusten varjoon. Suomessa elettiin Bobrikoffin venäläistämispyrkimysten aikaa. Alman isällä, Suomen prokuraattorilla oli läheiset suhteet Venäjän hallintoon. Vastarinta, passiivinen tai aktiivinen, jakoi perhettä. Alman kauniista lapsuuden ystävästä Schurasta tuli vuosien päästä kuuluisuus, Aleksandra Kollontai, jonka vasemmistolaisuutta Alma kavahti. Siitäkin huolimatta, että katsoo tämän myötävaikuttaneen Suomen itsenäistymiseen. Alman seurapiiriin kuului monenlaista crème de la crèmeä: Sibeliuksen ja Järnefeltin sukua, Pewe eli runoilijaprinssi Wilhelm Ruotsin kuningashuoneesta ja ennen kaikkea elokuvaohjaaja Moje, Mauritz Stiller, Greta Garbon löytäjä. Kulttuuriväki saattoi tavata myös Kauniaisten parantolassa, jossa kävi psyykeään hoidattamassa.

Ville man på den här tiden göra vad som kallas intressanta bekantskaper så var det bästa sättet att hyra sig ett rum på Grankulla för någon vecka framåt; där samlades både societetens grädda och alla våra hjärnsjuka intellektuella arbetare och dessutom alla främlingar som ville leva i fred. Som revolutionären Kerenskij som brukade läsa högt för mig ur de ryska tidningarna...

Almalle miehet olivat aina naisia tärkeämpiä, ystävinä mutta varsinkin rakastettuina. Hän etsi rakkautta tai sitä että olisi tärkein toiselle, mutta päätyi aina toiseksi naiseksi. Hänen avioliittomietteidensä perusteella se näyttää myös omalta valinnalta. Jag smakar på orden "det livslånga äktenskapet" - nog kan de låta som något man döms till? Rakkauden ei pitänyt kuulua arkeen, tai ainakaan kulua arjessa. Alman epätoivoisestakin heittäytymisestä rakkaussuhteisiin ja toiseksi jäämisestä tulee mieleen äskettäin kuollut Yrsa Stenius, toinen Ruotsiin päätynyt suomenruotsalainen - ja myös toinen nainen tärkeälle miehelle aikoinaan. Alman ajalle rohkeat ajatukset vapaasta rakkaudesta päätyivät myös hänen romaaniinsa Kärlekens väninna - ja aiheuttivat skandaalin. Suhde tärkeään veljeen Werneriin kärsi samasta syystä.

Naisen tie oli ohdakkeinen myös akateemisessa maailmassa. Piti anoa erivapautta, että nainen voitiin nimittää yliopiston dosentiksi. Tsaari hylkäsi silti nimityksen, koska epäili sitä vaaralliseksi esimerkiksi muille naisille ja lisäksi perheeseen suhtauduttiin epäluuloisesti poliittisen vastarinnan takia. Lopulta dosentuuri järjestyi Turkuun. Mutta voi kuinka kamala Åbo Akademi olikaan ylimielisine äijineen, työpaikkakiusaajineen, ja Turku talven pimeine katuineen! Tukholma pelasti lopulta. Jotain tuttua itselleni, semmoinen kokemus minullakin oli nuoruudessa Turun tympeydestä. Jag förstår dig så bra, Alma.

Epäsovinnainen ja impulsiivinen rakastajatar, sinnikäs tiedenainen, oman tiensä kulkija Alma Söderhjelm oli mielenkiintoinen tuttavuus, niinkuin Merete Mazzarella hänet omalla mietiskelevän viisaalla tyylillään kuvaa. Eräänlainen naispuolinen G.A. Wallin, tuli tässä mieleen. Ei niin vapaa kulkemaan, nainen kun oli, mutta hyvin rohkea kahleiden katkoja joka tapauksessa ja onnistui monessa tiedenaisen, tutkijan ja kirjailijan tavoitteessaan, myrskyisästä tunne-elämästä huolimatta.

Jälkisanoissa Merete Mazzarella kertoo romaaninsa lainaavan ahkerasti Alman omia sanoja tämän kirjeistä, päiväkirjoista ja muistelmista. Hän on pitäytynyt Alma Söderhjelmin elämän faktoihin, ainoastaan viimeisten päivien mietteet ovat vapaasti kuviteltuja, kuten luonnollista onkin. Mazzarellan sympatia ja ymmärrys on kokonaan päähenkilön puolella - Alma on Meretelle edelläkävijä, kuten suomennoksen nimikin kertoo.

Merete Mazzarella: Alma. En Roman.
Schildts & Söderströms, 2018, 231 s

Mazzarella, Merete: Det enda som egentligen händer oss. Ett år I livet. 
Luettu 06/2012

Mazzarellan elämä muuttui 65-vuotiaana. Hän erosi yli 8-kymppisestä Uppsalassa asuvasta miehestään ja avioitui Helsingissä tapaamansa, ikäisensä leskimiehen, Turun yliopiston entisen filosofian professorin kanssa. Rakkaus on ihanaa eikä hän lakkaa ihmettelemästä onneaan. Siksi hän haluaa jakaa tunteensa myös lukijoidensa kanssa. Samalla hän pohdiskelee onko hänellä siihen oikeus, kuinka väärin hän tekee miestään kohtaan. Parhaimman ystävättären mielestä hän teki hyvin väärin, ja k.o. daami katkaisikin välinsä hänen kanssaan. Hän on siitä pettynyt ja suruissaan.

Ystävätär näyttäytyy tietenkin lukijoille hyvin alkukantaisen kateuden riivaamana yksilönä. Muuten kirja on vähän sellaista jaarittelua, vaikka Merete M. onkin viisas ja sympaattinen henkilö. Alussa on sitaatti Marilyn Monroelta: ”Arbete och kärlek är det enda som egentligen händer oss och det ena utan det andra är inte så bra.” 
 

Onhan  sitä oltava toisen puolesta iloinen kun ”I alla mina tidigare förhållanden har jag känt att det funnits delar av mig som den andra inte velat ha, som han antingen önskat att jag skulle göra mig kvitt eller också helt enkelt inte intresserat sig för. Vid sextiofem års ålder känner jag mig för första gången helt och hållet omfattad och omsluten." 
 

Svenska Dagbladetista löytyi ystävällinen arvio jossa oli kuitenkin lievästi hämmästelty hänen tapaansa pohtia edesmennyttä avioliittoaan: Ändå blir det nästan brutalt, kanske just på grund av den hänsynsfulla tonen: ”Jag tänker på det egendomliga i att vi aldrig har kunnat skratta tillsammans och anar att det har varit därför som den ömsesidiga förbittringen varit så svår att lösa upp.”  

Kai häntä vähän riivaa luterilainen syyllisyys ja tarve selittää ja saada ymmärtäjiä lukijoista. Ehkä tuo ystävättären käytös on osaltaan provosoinut siihen. Ymmärtämystä hän varmasti saakin. Toisaalta tämä on myös johdonmukaista jatkoa edellisille kirjoille, joissa hän on puhunut isoäitinä olemisesta ja vaikeudestaan hyväksyä miniänsä, uskottomuus-teemalle jota hän pohti vanhojen klassikoiden (mm Mme Bovary) kautta eli filosofointia avaamalla hyvin auki omaa elämää ja ihmissuhteita. Nehän itse kukin parhaiten tuntee.

Mazzarella, Merete: Otrohetens lockelse
Luettu 05/2011

Merete M. on viisas, oppinut ja huumorintajuinen kirjallisuuden professori jolla on vahva naisnäkökulma kirjoituksissaan, julkaissut myös useita muistelmia. Tässä kirjassa hän käy sekä kirjallisuuden klassikoiden että uudempien romaanien kautta läpi avioliitto-, rakkaus- ja uskollisuusteemaa; Mme Bovary, Anna Karenina, Yrsa Steniuksen 'Makten och kvinnligheten etc. 

Viisaasti ja oppineesti hän purkaa naisten ja miesten erilaisia odotuksia, eri aikoina eläneiden naisten ja miesten mahdollisuuksia toteuttaa salarakkauksiaan, ikuisesti toisen naisen roolia. Hyvinkin tasapuolisesti ja ymmärtäväisesti hän puhuu vastarakastumisten lumoista, ei tuomitse, mutta keskustelee ja kyselee, virkistää muistelemaan luettuja klassikkoja ja pohtimaan. Päätyy ehkä sittenkin kevyesti puoltamaan pitkän avioliiton ja ystävyyden merkitystä ja arvostamista syvän punaisten intohimokokemusten rinnalla. Kaunista ruotsia, ja paljon akateemisia sanoja, jotka oli sanakirjasta haettava: hypokondrisk, infam (halpamainen). Myös mielenkiintoisia siteerauksia muiden aihetta koskevista teoksista, kuten esim. Janet Malcolmin kirjasta joka koskee Ted Hughesin ja Sylvia Plathin suhdetta:

 'I sina läsares ögon kommer Sylvia Plath alltid att förbli ung och rasande över Hughes otrohet. Hon når aldrig den ålder där man kan blicka tillbaka på sina tidiga vuxenårs turbulens med överseende i stället för hämndlystnad. Ted Hughes har nått den åldern - han nådde den ren för ett tag sen - men Plaths postuma berömmelse har berövat honom den sinnesfrid som tiden hade kunnat bringa.'

Mazzarella, Merete: När vi spelade Afrikas sjärna
Luettu 9/2008

 

Isoäidin vaikeudesta solmia yhteyksiä kansainvälisen poikansa Amerikassa asuviin lapsenlapsiin, kaipauksesta saada siirtää traditioitaan toisenlaisessa kulttuurissa varttuville lapsenlapsille. Inhimillisiä huomioita: toinen lapsista muistuttaa paljon miniää, josta Mazzarella ei pidä ollenkaan, syystä. Selvästi huumorintajuton ja tylyluontoinen uranainen. Poikakin on lopulta samaa mieltä ja se avioliitto hajoaa. Mutta lapset jäävät kauas ja yhteinen arki ei ole mahdollista. Juhlahetket kyllä tai risteily Suomesta Ruotsiin, jonka aikana taas saa hävetä kaikkea täkäläistä.