Viikon novellit: Päästösana & Nimien laki

J. S. Meresmaa laittoi viime vuoden puolella liikkeelle Kide-novellihaasteen, jossa otin omaksi tavoitteekseni lukea tänä vuonna 50 novellia. Tarkennetaan tavoitetta vielä sen verran, että haluan nostaa erikseen esiin ne viisikymmentä - todennäköisesti luen siis enemmän.

Tämä on mulle hyvä haaste, koska tunnen tarvetta opetella antamaan novelleille enemmän tilaa, aikaa ja ajatuksia yksittäisinä teoksina, sen sijaan että paahtaisin koko kokoelman kerralla läpi. Nyt olen lukenut paria kokoelmaa pikkuhiljaa, ja se on tuntunut mukavalta. Ajatuksena oli ottaa esiin aina yksi novelli viikossa, mutta koska olen myöhästynyt lähdöstä, vaaditaan ainakin muutama tupla että saan urakan loppuun ennen vuodenvaihdetta! :) Katsotaan jos tästä lähtien vaikka onnistuisin pysyttelemään postaus viikossa -tahdissa. Kovin pitkiä näistä teksteistä tuskin on odotettavissa, mutta kunhan edes muutaman sanan sanon lukemastani.

Ensin siis käsittelyssä Päästösana ja Nimien laki Ursula K. Le Guinin kokoelmasta Pimeälipas ja muita kertomuksia. Nämä fantasianovellit olivat niin minulle kuin kirjailijalle itselleenkin ensikosketus Maameri-sarjan maailmaan ja yllättivät hieman kokonaisuudellaan ja eheydellään. Perinteistä taikasauvoja ja lohikäärmeitä sisältävää fantasiaa en nimittäin ihan ensimmäiseksi mieltäisi novellimittaan sopivaksi tyylilajiksi. Tuntuu että se vaatisi jotain paljon laajempaa, maailman, sen kenties eriskummallisten asukkaiden ja toimintaperiaatteiden esittelyä, taikuuden keinojen selventämistä ja niin edelleen. No ei välttämättä, huomaan.

Synkkäsävyisessä Päästösanassa seurataan vangiksi joutuneen Festin-velhon pakoyrityksiä. Pidin utuisen epätodellisesta tunnelmasta - josta huolimatta tapahtumat oli helppo nähdä mielessään hyvin elokuvallisesti. Samoin siitä, että tarinassa käytetyssä taikuudessa oli jokin virkistävän omaperäinen vivahde. Loppuratkaisukin oli vaikuttava ikuisuuden tunnussaan.

Nimien laki on tunnelmaltaan hyvin erilainen. Alku tuo mieleen leppoisan Konnun hobitteineen, kun herra Alismäki tervehtii hyväntahtoisesti naapureitaan. Mutta kyllä meno siitä vielä muuttuu, sillä Alismäki ei ole hänen oikea nimensä, ja tosinimen tuntijalla on suuri valta... Tämän lopun käänne jäi ainakin mieleen, ja molemmat novellit aiheuttivat suurta kiinnostusta varsinaisiin Maameri-kirjoihin tarttumiseen.