Tuore maa, Rotko & Ihan tavallisena päivänä

Jhumpa Lahiri: Tuore maa

Tämä novellikokoelma ehti odotella hyllyssä nolostuttavan monta vuotta, mutta pääsipä viimein lukuunkin! Jhumpa Lahirin aiemman, myös bengalilaisiirtolaisista kertovan kokoelman Tämä siunattu koti olen lukenut aikaa sitten ennen blogia. Pidin, mutta kovin suuria ei jäänyt mieleen, ja osaksi samoin taitaa olla tämän kanssa. Nautin kyllä lukiessani laatutekstiä Kersti Juvan laatukäännöksenä, mutta odotin jotain mikä sykähdyttäisi kunnolla. Ja sainkin sellaista vielä, sillä paras oli säästetty loppuun: kolmen novellin sarja Hemasta ja Kaushikista, jotka tapaavat jo lapsina, päätyvät vähäksi aikaa asumaan saman katon alle ja kohtaavat taas vuosia myöhemmin Roomassa. Tämän osan taidan "joutua" lukemaan vielä uudestaan!

Englanninkielinen alkuteos: Unaccustomed Earth (2008)

Suomentanut Kersti Juva


Kustantaja Tammi 2009 (2. painos, 1. painos 2008), 434 s.

Luca D'Andrea: Rotko (äänikirja)

Menestynyt dokumentaristi Jeremiah Salinger muuttaa perheineen joksikin aikaa vaimonsa kotiseudulle, etelätirolilaiseen vuoristokylään. Paikan historiaan liittyy karmiva tapaus muutaman vuosikymmenen takaa, raaka kolmoismurha joka on jäänyt selvittämättä. Salinger päätyy kaivelemaan asiaa, eikä se miellytä kaikkia kyläläisiä.

D'Andreaa on verrattu mm. Stephen Kingiin, mutta tätä en nyt kyllä allekirjoita. Rotko jäi omalla kohdallani "ihan hyvä" -kirjaksi. Saattaa kyllä osin taas johtua äänikirjaformaatista, tunnun kaipaavan siltä aika kovan tason koukutusta, tai jotain, että kuuntelu etenee kunnolla. Miljööstä ja tunnelmasta pidin kyllä, ja itse arvoituskin kiinnosti! Mutta oi miksi piti käyttää niin paljon aikaa siihen että Jeremiahin vaimo Annelise motkottaa siitä kuinka pitää keskittyä perheeseen tai tulee ero ihan justiin, ja Jeremiah joutuu tekemään tutkimuksiaan salassa? Voi hyvä ihme, anna nyt miehen harrastaa! Clara-tyttären kanssa tapana oleva kuinka monta kirjainta -leikkikin alkoi jo pursuta jostain ulos. Ärsyttikin siis, mutta kokonaisuutena aivan ok. :)

Tähän voisi taas heittää pari positiivisempaa näkemystä Annikalta ja Marilta!

Italiankielinen alkuteos: La sostanza del male (2016)

Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä

Kustantaja Tammi 2017, 14 h 51 min, lukija Jukka Pitkänen

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

Kolme kauheaa tapahtumaa vuosien takaa: kotipihalta jäljettömiin kadonnut 3-vuotias, nuoren perheenisän kirvessurma ja asianajotoimiston apulaisen kuolema puukotuksen uhrina. Sekä yksityisetsivä Jackson Brodie, jonka työpöydälle nämä tapaukset aikanaan ilmaantuvat. (Vaihtelua vanhan kissanaisen kadonneisiin lemmikkeihin.)

Atkison pyörittelee laajahkoa kaartia hyvin luotuja henkilöitä, joilla kaikilla on osansa jossain tarinan haarassa. Kaikki ei pyöri Brodien ympärillä, mikä on mukava ratkaisu vaikka en hänenkään seuraansa moiti ollenkaan. Toimiva paketti, vaikka onkin jo ehtinyt osin haihtua mielestä muutamassa viikossa. Kyllä Atkisonin dekkareita voisi lukea enemmänkin.


Ensimmäinen lause: Ihan uskomaton tuuri.

Englanninkielinen alkuteos: Case Histories (2004)

Suomentanut Kaisa Kattelus

Kustantaja Schildts 2011, 295 s.

Yann Martel: Piin elämä

"Onko mahdollista että nuori poika elää pelastusveneessä aavalla merellä yhdessä bengalintiikerin kanssa 227 vuorokautta? Tämä kirja saa lukijan uskomaan uskomattomaan."

Näin sanotaan takakannessa, ja ainakin minut kirja tosiaan saa uskomaan uskomattomaan. Piin elämä on yksi suosikkikirjoistani. Sen ensimmäisen lukemisen aikaan pidin jo lukupäiväkirjaa paperilla, joten kerrankin osaan kertoa tarkemman ajankohdan: kesäkuu 2008. Silloin kirjoitin päiväkirjaani näin: "Uskomaton, surullinen, hauska, ihana ja unohtumaton, kaupanpäällisiksi mielenkiintoisia ajatuksia uskonnoista ja eläintarhoista." Aivan samaa voin sanoa edelleen. Tämä tarina iskee minuun täysillä, osaltaan varmasti sen takia että ihmisen ja eläimen yhteisymmärrys on aina ollut mielestäni todella kiehtova asia. Vaikka hieman hempeilevämpikin versio aiheesta saatta joskus iskeä, parasta tässä on se että tiikeri on tiikeri, eikä sille yritetä tuputtaa inhimillisiä piirteitä. Pidän paljon myös Piin persoonallisesta kertojanäänestä.

No, on yksi juttu josta en niin välitä: se lopun vaihtoehtoinen kertomus jonka Pii latelee japanilaisille tutkijoille jotka eivät usko ensimmäistä versioita. (Alusta asti on siis tiedossa että Pii selviää, joten tämä ei ollut spoileri. :) Ensimmäisellä kerralla ajattelin että se on kamala, ja varsinkin aivan tarpeeton, ja luin sen vain harppoen koska se tuntui suorastaan saastuttavan mielikuvani rakastamastani kirjasta. Olen tainnut hieman suurennella asiaa mielessäni koska muistin kyseisen kohdan jatkuvan sivu sivun perään ties kuinka kauan. Tällä kertaa päätin etukäteen että nyt luen sen vaikka väkisin. Eihän se onneksi ollutkaan läheskään niin pitkä kuin muistin, eikä kai ihan niin kamalakaan, mutta turhalta se edelleen tuntui. Olkoon niin tulvillaan symboliikkaa kuin vain ikinä tahtoo, minä en kykene pitämään siitä eikä sen pointti itselleni aukene. Omassa mielessäni tämä tarina päättyy Meksikon rantaviivalle, siihen hetkeen kun Richard Parker juoksee viidakkoon. Miten ihanan mutuhuttuista. ;)

Ensimmäinen lause: Kärsimys teki minusta surullisen ja synkän.

Englanninkielinen alkuteos: Life of Pi (2001)

Ulkoasu: Pidän paljon kannestakin, se sopii tähän just hyvin - ja antaa muuten kirjasta paljon paremman kuvan kuin tuo surkeutta uhkuva ensimmäinen lause. :) Kannen kuva: Andy Bridge.

Kustantaja Tammi 2003, suom. Helene Bützow, 394 s.

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

Intiasta, Cambaynlahden pohjalta on löytynyt raunioita, joiden tutkimisen avuksi meriarkeologi Amrita Desai saa venäläisen Sergei Savelnikovin sukellusveneineen. Mikä upotti kaupungit 10000 vuotta sitten? Näyttää siltä, että myytti vedenpaisumuksesta on totta. Ja kun Grönlannin mannerjäätiköllä alkaa tapahtua kummallisia, alkaa vaikuttaa siltä että vedenpaisumuksen uhka on todellinen myös 2000-luvulla. Sergei ja jäätikkötutkija Kari Alanen yrittävät muuttaa tapahtumien suuntaa, mutta heillä ei ehkä ole paljon aikaa.

Isomäki kehittelee ekotrillerissään melkoisen kauhuskenaarion, jossa kamalinta on se, ettei se ole mistään tuulesta temmattu. Kirja toimiikin erinomaisena ilmastonmuutoksen ehkäisyn motivaattorina. On niin turhaa väitellä siitä, onko muutos ihmisen aiheuttamaa vai ei. Vaikka sitä ei voisi varmasti tietää, niin onko meillä muka varaa olla toimimatta, kaiken varalta?

Lukisin mielelläni välillä tietokirjoja, mutta yleensä kaikista ovista ja ikkunoista pursuava kiinnostava kaunokirjallisuus onnistuu varastamaan huomioni. Senpä takia kirjan tieteellisyys olikin virkistävää vaihtelua. Isomäki tarjoilee myös mielenkiintoista tietoa siitä, miten monet asiat, jotka eurooppalaiset kuvittelevat itse keksineensä, on tiedetty jo ajat sitten jossain muualla.

Vedenpaisumusmyytti on muuten kiinnostava juttu: huomasin itsekin eri kansojen mytologiaa käsittelevää kirjaa lukiessani, että se on levinnyt todella laajalle. Ja se taas herättää epäilyksen siitä, että siinä on jotain perää!

Ensimmäinen lause: Taru Atlantiksesta, uponneesta mantereesta, oli kiehtonut ihmisten mieliä niin pitkään, että Atlantiksen löytymisellä olisi luullut olevan merkittävä uutisarvo.


Kustantaja Loisto/Tammi 2009, 9. painos (1. painos 2005), 314 s.

Vikas Swarup: Tyhjentävä vastaus eli Kuka voittaa miljardin?

Tarina on tullut tunnetuksi myös nimellä Slummien miljonääri, joten sen kulku lienee useimmille suunnilleen tuttu: Nuori, köyhä, kouluttamaton mumbailaistarjoilija Ram Mohammad Thomas voittaa tv:n tietokilpailussa miljardin rupian pääpalkinnon ja joutuu pidätetyksi huijauksesta epäiltynä. Vapautuakseen ja voittonsa saadakseen hänen on kerrottava oman elämänsä tarina, jonka varrella hän on tullut oppineeksi vastauksen kuhunkin kysymykseen.

Ramin kertomus on sukellus paitsi hänen oman uskomattoman elämänsä iloihin ja suruihin, myös intialaisen yhteiskunnan monimuotoisuuteen eri uskontoineen ja varallisuuksineen. Pidin kirjan ideasta heti kun sen alun perin kuulin, ja rakennekin on kätevä: kirja etenee kilpailukysymyksittäin, Ramin kertoessa ensin jostain jaksosta elämässään, minkä jälkeen paljastuu kysymys, johon vastaamisessa kyseinen kokemus on häntä auttanut.

Lopputuloksena ei ole mitään mullistavaa, mutta hyvä, sujuva, mukaansatempaava tarina kyllä. Eräs asia tosin häiritsi kirjan alkupäässä: ensimmäisillä osuuksilla vilisi poikiin sekaantuvia homoja sen verran tiheässä, että se alkoi jo tuntua jokseenkin oudolta ja teennäiseltä!

Ensimmäinen lause: Minut on pidätetty.


Englanninkielinen alkuteos: Q and A (2005)


Kustantaja WSOY 2005, suom. Pirkko Biström, 335 s.

Rohinton Mistry: A Fine Balance

Vaikka yleensä luenkin ehdottomasti mieluiten suomeksi, niin ulkomaisiin kirjablogeihin eksyttyäni tuli vastaan sen verran mielenkiintoisia, suomentamattomia nimiä, että oli pakko suunnata Amazoniin ostoksille. :)

A Fine Balance sijoittuu 1970-luvun Intiaan ja kertoo neljän ihmisen tarinan. Kun Dina Dalal palkkaa kaksi räätäliä, Ishvar ja Omprakash Darjin, sedän ja veljenpojan, ja ottaa alivuokralaiseksi vanhan koulutoverinsa pojan Maneck Kohlahin, heidän kohtalonsa kytkeytyvät peruuttamattomasti toisiinsa.

Kirja näyttää kastijärjestelmän "oikeuttamat" julmuudet, kodittomien elämän karuuden, selviytymisen poliittisen myllerryksen mielivaltaisuudessa - ja hienonhienon tasapainon toivon ja epätoivon välillä. Se on kaunis, ihana ja sydäntäsärkevän kamala.

Olen nähnyt kahden henkilön mainitsevan A Fine Balancen yhdeksi parhaista koskaan lukemistaan kirjoista. Lukiessani ajattelin, että onhan tämä hyvä mutta ei niin hyvä, loppua lähestyessäni, että ehkä sittenkin, ja kirjan suljettuani en ihmetellyt heidän mielipiteitään enää yhtään. Monta tuntia sen lopettamisen jälkeen yllätin itseni yhä uudestaan istumasta hiljaa, ajatuksiini unohtuneena. Nyt, pari päivää myöhemmin, tapahtumia ajatellessani tuntuu että on hankalaa hengittää. Enköhän laita kirjan omallekin suosikkilistalleni, kunhan vähän vielä sulattelen.

Mistry on kirjoittanut myös ainakin kolme muuta kirjaa, joiden käsiini hankkimista harkitsen. Yleinen mielipide tuntuu olevan, että ne ovat hyviä mutta eivät yhtä hyviä kuin tämä.

Niin, ja jos joku haluaa lähteä seikkailemaan niihin ulkomaisiin blogeihin, on Lumikin blogin linkkilistasta hyvä aloittaa. :)

http://lumikinluetut.blogspot.com/

Ensimmäinen lause: The morning express bloated with passengers slowed to a crawl, then lurched forward suddenly, as though to resume full speed.

Kustantaja Faber and Faber 2006 (1. painos 1996), 614 s.