30 päivää kirjoja: 17

17. Suosikkilainaukseni


Olen pitänyt syksystä 2007 asti lukupäiväkirjaa myös paperilla, ja siihen versioon kirjoitan aina kirjasta jonkin kohdan josta syystä tai toisesta pidän tai joka muistuttaa hyvin kirjasta. Monet noista lainauksistani sisältävät spoilereita tai eivät sano oikein mitään ellei ole lukenut kirjaa, mutta tässä joitakin "yleismaailmallisempia" suosikkejani:

"Nyt minä olen takuulla tullut niin kauas kuin ihminen tulla voi, kukaan ei takuulla ole niin hullu, että ylittäisi nuo tasangot, kiipeäisi näille vuorille ja tutkisi nämä louhikot löytääkseen minut, nyt kun koko maailmassa vain minä tiedän missä minä olen, minä voin pitää itseäni kadonneena."
J. M. Coetzee: Michael K:n elämä, mietteitä mieheltä joka haluaa vain elää rauhassa.

"Aurinko laski juuri. Rajuilman jälkeen vesi oli noussut venevajaan asti. Koko rantaniitty oli veden alla, ja tuntui hilpeältä kulkea ruohikon poikki kun tulvavesi loiskui jaloissa. Löysin rikkinäisen tynnyrin ja vieritin sen venerantaan, asetin sen pystyyn ja kiipesin sisään. Veden alla oleva ruoho oli hyvin pehmeää ja liikkui koko ajan. Ajattelin että olin sukellusveneessä. Tynnyrissä oli isonpuoleinen reikä niin että saatoin nähdä auringon, se oli tulipunainen ja väritti tynnyrin seinämät punaisiksi, Istuuduin lämpimään veteen eikä kukaan tiennyt että olin siellä. Sitten ei tapahtunut enää mitään sinä iltana."
Tove Jansson: novelli Kesällä kokoelmasta Seuraleikki, lapsen lomapäivän ilta. Nyt muuten vasta huomasin että tulin valinneeksi tähän kaksi lainausta joissa kukaan ei tiedä missä puhuja on. :)

"Hän ei voinut käsittää miten tyynyliina oli säilynyt läpi vuosien, kun niin moni muu esine ja asia oli hajonnut ja hävinnyt. Muuta selitystä ei voinut olla kuin se, Anna mietti, että ihminen muuttuu vanhetessaan kevyemmäksi, kevenee, öisin pää alkaa kohota, se tuskin koskettaa enää tyynyä. Hänen puheensa huvitti minua, ja ajattelin ilmassa leijuvia vanhuksia, jotka hitaasti irtoavat vuoteistaan ja lentävät tuulen mukana taivaisiin. Ja ehkä kuolema johtuikin vain ikkunoista, jotka olivat unohtuneet tuulisina öinä auki."
Joel Haahtela: Perhoskerääjä, katkelma jossa näkyy hyvin kirjan utuinen kauneus.