Susanne Jansson: Uhrisuo (Dekkariviikko)

Nathalie Ström kasvoi Mossmarkenin suon laidalla, mutta tragediaan päättyneen kesän jälkeen hän on pysynyt poissa seudulta vuosikaudet. Nyt hän palaa tekemään suolla mittauksia väitöskirjaansa varten. Samalla suolla, johon rautakaudella upotettiin ihmisuhreja ja jolle monen kerrotaan kadonneen paljon myöhempinäkin aikoina. Ehkä se on peräti suo itse, joka vaatii uhrinsa? Epämääräistä uhkaa paikkaan joka tapauksessa tuntuu liittyvän, ainakin sitten kun Nathalie löytää ystävänsä Johanneksen pitkospuilta tajuttomaksi lyötynä ja taskut täynnä kultakolikoita. Pian poliisin valokuvaaja Maya Lind löytää jotain karmeampaakin; suohon upotetun ruumiin. Eikä tämä ruumis ole peräisin rautakaudelta.

Susanne Janssonin kummitusjutuilla sävytetty esikoisdekkari ei ole ollenkaan hullumpi paketti! Pidin tunnelmasta joka ei kasva kauhuksi vaan väreilee sopivan painostavana, suon kuvauksesta, henkilöistä, vanhojen salaisuuksien selviämisestä ja siitä kuinka tuoreemmat tapahtumat kytkeytyvät siihen mitä ennen oli - siihen mitä ei oikein uskaltaisi edes muistaa. Hyvä kokonaisuus jonka osat sopivat yhteen. Suon tuntu jäi lukiessa niin kiinni, että oli pakko lähteä kävelylle paikallisen nevan pitkospuille. Ihan kauniilla, aurinkoisella säällä kylläkin. Äkillisen myräkän noustessa olisi ehkä saattanut tulla kiire jonnekin muualle.

Ensimmäinen lause: Olisi väärin sanoa, ettei kukaan nähnyt tai kuullut mitään.

Ruotsinkielinen alkuteos: Offermossen (2017)

Suomentanut Tiina Sjelvgren

Kustantaja Bazar 2018, 312 s.

---------------------------------------------

Kirjakaupoissa vietetään tällä viikolla dekkariviikkoa, ja monet kirjabloggaajatkin osallistuvat taas tapahtumaan, tietysti dekkareita lukien ja aiheesta kirjoittaen. Niinan postauksessa lista osallistujablogeista, joista voi käydä viikon mittaan etsimässä dekkarivinkkejä.

Mats Strandberg: Risteily

Istuin laivassa matkalla Turusta Tukholmaan ja selasin lukulaitteeni valikoimia miettien mitä ryhtyisin lukemaan. Ja totesin että niin tosiaan, täällähän on myös tämä Strandbergin Risteily. Kuinka sopivaa! Tai sitten ei. Mutta avasinpa kirjan joka tapauksessa.

Tämä kirjallinen risteily lähtee Tukholmasta kohti Turkua. Laiva on Baltic Charisma, ei enää uutuuttaan kiiltävä eikä täyteen buukattu, mutta vetää silti puoleensa koko joukon matkustajia jotka haluavat viettää vuorokauden merellisessä rinnakkaistodellisuudessa. Laivareissu on oma maailmansa jossa voi leikkiä olevansa joku muu kuin kotona.

Strandberg esittelee isohkon joukon henkilöitä joiden silmin tapahtumia seurataan. Matkustajien lisäksi heihin kuuluu henkilökunnan jäseniä, joista monet ovat olleet laivalla töissä vuosikaudet ja ajattelevat nähneensä kaiken. Mutta eivät tällä kerralla mukana olevaa naista ja pientä poikaa. Kun tätä paria katsoo tarkemmin, heidän kasvoissaan tuntuu olevan jotakin väärin.

Laiva lähtee matkaan ja näkökulma vaihtelee henkilöstä toiseen. Kaikilla on omat syynsä olla kyydissä ja omat ongelmansa. Pidin heidän seuraamisestaan jopa siinä määrin että harmitti, kun tiesin että kyseessä on kauhuromaani ja että se kauhu epäilemättä alkaa ennemmin tai myöhemmin. Alkoihan se, ja siitä tuli hurjaa, kammottavaa ja todella, todella veristä ja väkivaltaista. En nyt toki varsinaisesti hihku riemusta päästessäni todistamaan tällaista veren roiskimista, ja olisihan sitä varmaan saanut vähemmälläkin sivumäärällä kuvattua ihan riittävästi, mutta kyllä kirja silti piti hyvin otteessaan loppuun asti. Laiva on jo lähtökohtaisesti kutkuttava ympäristö kauhutarinalle ja viihdyin kyllä, verisyydestä huolimatta.

Ensimmäinen lause: Lähtöön on melkein tunti.

Ruotsinkielinen alkuteos: Färjan (2015)

Suomentanut Stella Vuoma

Kustantaja Like 2016, 492 s.

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista (äänikirja)

Ruotsin viime vuoden parhaaksi rikosromaaniksi valittu Suurin kaikista tuntuu jakavan mielipiteitä. Hieman kärjistetysti jaotellen osa lukijoista on kokenut piinaavaa jännitystä, osa taas haukotellut pitkästyneenä. Itse kuulun enemmän jälkimmäisiin. Äänikirjaformaatti ei tainnut ainakaan auttaa tylsistymiseen, siinä kun on jonkun muun kuin oman lukutahtinsa armoilla. Alku lähti kiinnostavasti liikkeelle mutta kuunneltuani suunnilleen puoleen väliin mietin kesken jättämistä koska homma ei tuntunut etenevän mihinkään. Taisin pitää välillä useammankin viikon taukoa ennen kuin kokeilin jatkaa, ja sitten tahti tuntuikin paranevan ja pääsin loppuun varsin mukavasti.

Kirjan aihe tosin ei ole mukava. Tarina alkaa kohtauksella luokkahuoneesta, jossa kaikkia muita on ammuttu paitsi Majaa. On epäselvää, mitä tarkalleen ottaen on tapahtunut, mutta media tuomitsee jo Majan syylliseksi. Rikkaan perheen lukiolaistytöstä tulee Ruotsin vihatuin teini.

Tämä ei ole dekkari vaan oikeussalidraama. Majan näkökulmasta seurataan pitkää oikeudenkäyntiä ja otetaan takaumien kautta selvää miksi kävi niin kuin kävi - miksi Majan ja Sebastianin seurustelu ja Sebastianin suhde isäänsä, Ruotsin rikkaimpaan mieheen, johtivat niin veriseen lopputulokseen. Maja käy kaikkea läpi päässään ja miettii, miten kukaan voisi ikinä oikeasti ymmärtää. Eiväthän ihmiset tunnu käsittävän sitäkään ettei kuukausien tutkintavankeuden viettäminen eristyksissä ole pahinta, vaan ajatus ihmisten seuraan palaamisesta tuntuu paljon kammottavammalta. Vaikeinta on ajatella Linaa, pikkusiskoa.

Kuuntelin Majan ajatuksia mielelläni ja löysin tästä myös paljon hyvää ja kiinnostavaa. Vähän ne puolet nyt kuitenkin jäivät tuon mainitsemani etenemättömyyteen tympääntymisen varjoon.

Ruotsinkielinen alkuteos: Störst av allt (2016)

Suomentanut Tarja Lipponen

Kustantaja Johnny Kniga 2017, lukija Outi Vuoriranta, 12h 22 min

Kolme äänikirjaa miehistä: Talvisota, Zlatan & Rajanaapuri

Nyt meinaa olla vähän sillä tavalla, että pian puolitoistavuotias pikkuvipeltäjä ja aikaiset työherätykset aiheuttavat yhdessä sen, että bloggaamiselle on jokseenkin hankalaa löytää sopivia rakosia. Pitäisi nimittäin olla samaan aikaan sekä joutilas istumaan koneella ilman häiriöitä että tarpeeksi virkeä voidakseen ajatella kirjoittamista. Ja kun se rauha illalla laskeutuu niin sitten on jo itselläkin väsy. Kun kaikesta haluan kuitenkin kirjoittaa edes lyhyesti, ihan jo saadakseni itsellenikin ajatuksia muistiin, täytyy pitää homma pyörimässä matalalla kynnyksellä. :)

Nyt vuorossa pieni äänikirjakooste. Nämä ansaitsisivat pidemmätkin tekstit, mutta saavatpa edes lyhyet! :) Kaikissa on sattumoisin keskiössä miehiä: yksi, kaksi tai enemmän, oikeastaan kokonainen armeijallinen. Jokaisessa on myös tehtävänsä erinomaisesti hoitava, kirjaan sopiva lukija.

Antti Tuuri: Talvisota

Talvisodan kokenut Martti kertoilee taattuun kaunistelemattomaan Tuuri-tyyliin ajasta, jonka vietti Laurilan jalkaväkirykmentin mukana taistelemassa ensin Taipaleenjoella Terenttilän aukiolla ja sitten Vuosalmella ja Äyräpäässä. Sotaan lähti nuorempi velikin jonka perään Martti ajatteli katsovansa, mutta jo aikaisessa vaiheessa tulee mainittua ettei veli tule reissulta hengissä palaamaan. Ei niissä maisemissa ole toisesta perään katsojaksi.

Talvisota on hiljaiseksi vetävä kuvaus käsittämättömistä koettelemuksista selviämisestä ja järjettömästä arjesta, jossa normaaliin päiväohjelmaan kuuluu tappamista ja tapetuksi tulemisen välttelyä. Välillä vastapuolen tykistökeskitys tuntuu jytisyttävän koko maailmaa niin, että toivoisi maassa olevan rivan josta pitää kiinni. Luulenpa, että joudun ihan välttämättä metsästämään tämän omaan hyllyyni painettuna versiona, ja palaamaan vielä useampaan kertaan. Ehkä vielä joskus saan aikaiseksi tekstin joka tekee kirjalle oikeutta, nyt en kykene juuri muuhun kuin olemaan vaikuttunut.

Kustantaja Otava 2004 (painetun alkup. julk, 1984), lukija Taneli Mäkelä, 6 h 30 min

David Lagercrantz: Minä, Zlatan Ibrahimović

Miltä tuntuu kävellä keskelle jalkapallokenttää, jonka ympärillä 70000 ihmistä odottaa sinua ja huutaa nimeäsi? Harva voi sanoa tietävänsä, mutta eräs toisen polven maahanmuuttajapoika Malmön Rosengårdista on kokenut sen ja muutaman muun unohtumattoman jutun. Melkoinen harppaus niistä ajoista, kun äidin luona päätyi hakatuksi puukauhalla ja isän luona jääkaapissa oli vain kaljaa. Silloin kuitenkin luotiin pohja tulevalle menestykselle, vaikka se toki on vaatinut runsaasti myöhemminkin tehtyä työtä. Ei ollut juuri muutakaan tekemistä kuin potkia palloa, joten sitähän potkittiin. Pihapiirin pienellä kentällä oppi tekemään yllättäviä ratkaisuja ahtaassa tilassa ja kunnioitusta saadakseen hintelän pojan kannatti opetella näyttäviä kikkoja. Kaikkia tyyli - tai tyyppi - ei kuitenkaan miellyttänyt, vaan eräässä joukkueessa parempien perheiden isät keräsivät jopa nimilistan Zlatanin saamiseksi ulos. Uskomatonta!

Vaikka monenlaista urheilua tykkäänkin katsella niin jalkapallo ei ole ikinä oikein sykähdyttänyt, ja Zlatankin oli tuttu lähinnä silmiin osuneista otsikoista. Niiden perusteella kyllä vaikutti tutustumisen arvoiselta tapaukselta, ja kun äänikirja tuli vastaan, ajattelin kokeilla. Hyvä niin, sillä siloittelematon kerronta nappasi saman tien mukaansa, elin mukana niin ottelut kuin niiden ulkopuolisenkin elämän. Ja nyt huomaan odottavani suurella mielenkiinnolla, miten Zlatanin nykyiselle joukkueelle PSG:lle käy seuraavissa Mestarien liigan peleissä.

Miehen maineen mukaisesti ego on iso mutta se ei ole koko totuus. Viihdyin Zlatanin seurassa niin hyvin että harmitti paljonkin kun kirja loppui. Mahtava tyyppi, mahtava ura ja mahtava menestystarina! En voi olla miettimättä, mahtoiko tämän ottelun yleisössä olla niitä taannoisia nimilistan kirjoittelijoita ja mitä heidän mielessään mahtoi liikkua.

Ruotsinkielinen alkuteos: Jag är Zlatan Ibrahimović - min historia (2011)

Suomentanut Miika Nousiainen

Kustantaja WSOY/BTJ 2015 (painetun alkup. julk. 2011), lukija Kari Ketonen, 12 h 23 min

Roope Lipasti: Rajanaapuri

(Blogger ei nyt näköjään suostu pitämään tuota nimeä suurempana vaikka kuinka päin kikkailen...)


Kertoja, hyvin säntillinen historianopettaja, tarkkailee naapurinsa varsin erinäköistä elämänmenoa ja menee mielellään katsomaan lähempääkin - jos näyttää siltä ettei ole vaaraa joutua mukaan fyysiseen työhön. Naapurilla on kuusi lasta, oikein mukava vaimo, nurmikko leikkaamatta, iso piha täynnä sieltä täältä pelastettua rojua, tapana viis veisata säännöistä ja useita (ehkä ikuisesti) keskeneräisiä projekteja. Viimeisin hullutus on rantasauna. Oman metsän itse kaadetuista tukeista, itse tehden ja minkään kaupasta hankkimista vältellen. Ei tosin ole vielä sitä rantaakaan, joten lampikin täytyy kaivaa. Siinäpä sitä piisaa kesäksi puuhaa, ja naapurille katseltavaa ja päiviteltävää.

Miehet siis ovat varsin eriluontoisia, mutta löytävät välillä yhteisenkin sävelen kun istahtavat saunatyömaalla juttelemaan. Varsinkin silloin, kun ihmettelevät naisia. Juttua riittää monesta muustakin asiasta, ja esiin tuleekin monenlaisia oivaltavia ja mielenkiintoisia huomiota. Ja kyllä, nauraakin saa! Huumorikirjallisuus ei ole ykköslukemistoani (hauskaksi mainostettuja kirjoja enemmän nautin siitä, jos kirjassa tulee ihan puskista vastaan jotain naurattavaa), mutta viihdyin kyllä tämän parissa oikein hyvin.

Kustantaja Atena/BTJ 2012 (painetun julk. myös 2012), lukija Jukka Peltola, 6 h 5 min

Åsa Larsson: Sudentaival (äänikirja)

Ensimmäinen Rebecka Martinsson -dekkari Aurinkomyrsky ei ollut kohdallani mikään napakymppi, ja Sudentaival tulikin valittua äänikirjahyllystä vähän "paremman puutteessa" -henkisesti. Vaikka alku vieläkin hieman kangerteli, kokemus oli lopulta huomattavasti positiivisempi ja taisin jäädä vähän koukkuunkin.

Kiirunalaispappi Mildred Nilsson on ristiriitaisia tunteita herättävä voimakas persoona. Hänellä on paljon ystäviä, mutta myös vihamiehiä; metsästäjiä jotka eivät sulata hänen toimiaan kirkon mailla asuvan suden suojelemiseksi, miehiä joiden vaimot ovat saaneet turvapaikan pappilasta lähdettyään kotoa, kollega joka ei hyväksy naispappeutta eikä sitä että Mildred sekoittaa kirkon asioihin jotka eivät sille kuulu. Mutta kenen viha riittää Mildredin veriseksi hakkaamiseen ja urkuparvelle hirttämiseen?

Toisinaan Larssonin kielikuvat ja kuvailut tuntuvat häiritsevän väkinäisiltä. Uteliaisuus kiipeää ikkunasta sisään ja leviää Rebeckan sisälle, vai miten se nyt meni, ja yhden etusormi kysyy toisen kämmenselältä, oletko vielä siinä. Äh. Turhan koukeroista. Vastaavat vaivasivat Aurinkomyrskynkin kohdalla, mutta nyt löysin kirjoitustyylistä myös juttuja, joista pidin paljon. Kuten sen, miten Larsson laittaa henkilönsä tekemään toisistaan ihan pieniä, mutta paljonpuhuvia huomiota. Ja sen, miten murhan tutkinnassa esiin tulevat asiat päästävät lukijan katsomaan koko pienen pohjoisen yhteisön läpi, paljastavat henkilöiden keskinäiset suhteet, yhteisen elämän ja historian.

Eniten taisin tässä pitää juuri tuosta kylän henkilögalleriasta, siitä kuinka ihmisten vuorovaikutuksesta, vanhoista tuskista ja tuoreemmista kaunoista lopulta muotoutui motiivi murhaan. Muistoissa ja takaumissa elävä Mildred itse on myös onnistunut hahmo, jonka ristiriitaisuus ei jätä lukijaakaan ulkopuolelle. Välillä nyökyttelin mielessäni: niin, olet aivan oikeassa, välillä taas ajattelin että tuo nainen on aivan mahdoton.

Rebeckan suhteen en ole vielä päässyt ajatuksistani selville. Ei hän vieläkään tunnu niin kiinnostavalta että hänen vuokseen sarjaa jatkaisin, mutta muiden asioiden vuoksi aion niin tehdä. Aurinkomyrskystä kirjoittaessani parikin henkilöä kommentoi tympääntyneensä Rebeckan traumoihin, ja voin hyvin kuvitella sanovani jossain vaiheessa samaa. Ehkä parasta siis hieman säännöstellä sarjassa etenemistä.

Äänikirjana tämä on onnistuneempi kuin edeltäjänsä. Marjaana Maijala on lukijana aavistuksen verran vaisu, mutta hyvä kuitenkin.

Ruotsinkielinen alkuteos: Det blod som spillts (2004)

Ulkoasu: Kansi ei oikein herätä tunteita suuntaan eikä toiseen. Kelpaa. Alkup. kansi: Timo Numminen.

Kustantaja Otava 2006 (painettu julk. 2006), lukija Marjaana Maijala, suom. Katriina Savolainen, 12 h

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky (äänikirja)

Tukholmassa asuva juristi Rebecka Martinsson joutuu palaamaan kotiseudulleen Kiirunaan ja kohtaamaan menneisyytensä, kun paikallisen suurseurakunnan supertähti murhataan.

Taisin odottaa vähän enemmän, mutta tämä jäi kohdallani sinne "hyvän perusdekkarin" tasolle - missä ei toki sinänsä ole mitään varsinaista vikaa.

Ympäristö oli tässäkin hienosti kuvattu ja tavoitettu. Jos Matkijalintua lukiessani hikoilin, niin tätä kuunnellessani palelin Kiirunan pakkasissa. Henkilöistä en sen sijaan jaksanut tässä ihan kauheasti kiinnostua, ja se on varmasti iso syy siihen, miksi kokemus jäi vähän turhan laimeaksi.

Olen myös sattumalta lukenut viime aikoina useamman kirjan jossa on ainakin sivuttu kiihkeää uskonnollisuutta, joten olin tätä kuunnellessani jo aika täynnä kyseistä aihetta. Lisäksi Sara Paavolainen ei oikein vakuuttanut lukijana: hänen perusäänensä oli kyllä mukavaa kuunneltavaa, mutta repliikkien äänenmuunnokset monessa tapauksessa melko ärsyttäviä.

Mutta näistä marinoista huolimatta tämä siis oli sitä hyvää perustasoa, ja saatan kyllä kuunnella sarjaa vielä eteenpäinkin - lukijakin kun näyttää vaihtuneen tämän ykkösosan jälkeen. :)


Ruotsinkielinen alkuteos: Solstorm (2003)

Ulkoasu: Ei hullumpi, sopii hyvin kirjan tunnelmaan. Kansi: Timo Numminen.

Kustantaja Otava 2005 (painettu julk. 2005), suom. Katriina Savolainen, lukija Sara Paavolainen, 10 h

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Tukholmaa pitkään piinannut helle muuttuu oudoksi, yhä voimistuvaksi sähkökentäksi, ja kun se viimein katoaa, ruumishuoneella todetaan kuolleiden heränneen henkiin.

Kauhuelementtien yhdistäminen ruotsalaiseen yhteiskunnallisuuteen on kyllä toimiva konsepti, ja pidän paljon myös Ajvide Lindqvistin erittäin sujuvasta ja helppolukuisesta kirjoitustyylistä, mutta ei tämä ihan yhtä hyvin vakuuttanut kuin miehen esikoinen Ystävät hämärän jälkeen. Jos olisin kirjoittanut kirjasta heti lukemisen jälkeen, olisin varmaankin ollut vähän innostuneempi, mutta nyt kun on kulunut runsas viikko, huomaan ettei kirja kokonaisuutena ole jättänyt erityisen vahvaa muistijälkeä.

Kuusivuotiaana kuolleen Eliaksen tapaus sen sijaan jäi mieleen herättämiensä monenlaisten, enimmäkseen tavalla tai toisella kammottavien ajatusten vuoksi. Yksikään kuollut ei palaa takaisin entisellään, ja millaista olisikaan saada takaisin kaksi kuukautta kuolleena ollut lapsi?

Kirjan kauhu ei olekaan mitään perinteistä pelottelua vaan syntyy lukijan pään sisällä ahdistavien tapahtumien vuoksi. Tunnelma onkin tiivis, mutta jotenkin vain tuntuu että multa jäi se tarinan perimmäinen olemus ja tarkoitus tavoittamatta, ja lukukokemus jäi vähän vajaaksi.

Ensimmäinen lause: "Salud, comandante."


Ruotsinkielinen alkuteos: Hanteringen av odöda (2005)


Ulkoasu: Ei huono ollenkaan! Salamakuviot sopivat ja sävyjen yhdistelmä miellyttää. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti.

Kustantaja Gummerus 2010, suom. Jaana Nikula, 398 s.

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Tukholmalainen lähiö 1980-luvun alussa, kiusattu poika, naapurintyttö, vampyyri, muutama murha. Ehkä tarinan rakennuspalikat eivät yksittäisinä ole niin omaperäisiä, mutta niiden yhdistelmä ei tulisi ihan ensimmäisenä mieleeni. Onneksi se kuitenkin tuli John Ajvide Lindqvistin mieleen, koska se toimii hienosti! Ja niin toimivat myös juoni, kieli ja henkilögalleria.

Kirjassa on vahva mutta hankalasti määriteltävä omalaatuisuuden tuntu, jonka uskoisin löytäväni muistakin Ajvide Lindqvistin kirjoista (sillä ne aion tosiaankin lukea). Kerronta on kaunistelematonta ja kirjassa on paljon raakojakin, ei-ollenkaan-nättejä juttuja, mutta sekin tuntuu sopivan kuvioon täydellisesti. Tässä on nähty myös ruotsalaisen kansankodin kritiikkiä eikä syyttä: väkivaltaista koulukiusaamista, kuppilan pultsarijoukko, monta hajonnutta perhettä...

Olin jo etukäteen varma että tulisin pitämään Ajvide Lindqvistin tuotannosta, enkä joutunut ainakaan tähän kirjaan pettymään. Osallistun tällä 500+-minihaasteeseen. Oikeastaan oli tarkoitus käyttää haastetta siihen että saisin jonkin oman hyllyn tiiliskiven luettua, mutta koska nyt täytyi (taas) hoidella kirjastopinoa pois alta, tämä valikoitui luettavaksi. Sikäli ihan hyvä haastekirja, että olin katsellut tätä kirjastossa jo monet kerrat mutta lainannut silti aina tämän sijaan jotain ohuempaa. :)

Ensimmäinen lause: Blackeberg.


Ruotsinkielinen alkuteos: Låt den rätte komma in (2004)


Ulkoasu: Juuri sopivan synkkä ja verinen! Kannen suunnittelu: Jens Magnusson, kannen kuva: Malou Bergman.

Kustantaja Gummerus 2008, suom. Jaana Nikula, 606 s.

Johan Theorin: Yömyrsky

Katrine ja Joakim Westin lapsineen ovat ostaneet vanhan öölantilaisen Åluddenin kartanon, josta he aikovat kunnostaa unelmiensa kodin. Mutta jo ennen kuin perhe on edes asettunut kunnolla aloilleen, kartanon rannassa sattuu onnettomuus joka murskaa yhteiset haaveet.

Mutta Åluddenin kuolleet eivät koskaan lähde sieltä kauas. Kun joulu lähestyy, lähestyy myös Öölannin hurja talvimyrsky, samalla kun saarta kiertäneet murtovarkaat selvittelevät välejään, kuolleet kokoontuvat ja salaisuudet selviävät.

Miten upea tunnelma kirjassa onkaan! Theorin myös tiivistää jännitystä taidolla, ja olin pahasti koukussa jo aikaisessa vaiheessa. Dekkari/kummitusjuttu -yhdistelmäkin toimii erittäin hyvin. Ja iso plussa vielä siitä, ettei tähän oltu tungettu sitä jännityskirjojen vakioelementiksi muodostunutta päähenkilöiden rakastumista. Hyvin hyvin positiivinen lukukokemus siis!

Ensimmäinen lause: Minun kirjani alkaa tästä, Katrine, vuodesta jolloin Åluddenin kartano rakennettiin.


Ruotsinkielinen alkuteos: Nattfåk (2008)


Kustantaja Tammi 2009, suom. Outi Menna, 431 s.

Henning Mankell: Italialaiset kengät

Entinen kirurgi Frederik Welin on viettänyt erakoitunutta elämää ulkosaaristossa siitä lähtien, kun teki kaksitoista vuotta aiemmin leikkauksessa karmean virheen. Eräänä talviaamuna jäällä hänen talonsa edessä seisoo nainen rollaattoriin nojaten. Se on hänen entinen rakastettunsa Harriet, jonka hän jätti vuosikymmeniä sitten sanaakaan sanomatta ja joka nyt on tullut pyytämään että Frederik täyttäisi antamansa lupauksen ja veisi hänet tietylle pohjoiselle metsälammelle.

Aloitin Mankelliin tutustumisen hieman epätyypillisesti ei-dekkarista, mutta ainakin valinta osui napakymppiin sillä pidin kirjasta paljon! Ylläolevan kuvauksen perusteella kirjan voisi ehkä kuvitella olevan hidastempoinen mutta se ei pidä paikkaansa, vaan se oli enemmänkin koukuttava. Luin kaikki 411 sivua putkeen illalla/yöllä kun olisi pitänyt nukkua.

Henkilöt ovat särmikkäitä ja juuri sopivan epätäydellisiä. Heidän lisäkseen pidin erityisesti monista tarinan pienistä yksityiskohdista. Suosittelen!

Ensimmäinen lause: Oloni on aina yksinäisempi, kun ulkona on kylmä.


Ruotsinkielinen alkuteos: Italienska skor (2006)


Kustantaja Otava 2007, suom. Laura Jänisniemi, 411 s.