Annukka Salama: Harakanloukku

Faunoiditrilogian päätösosassa Vikke katoaa baari-illan päätteeksi ja muu porukka päätyy etsimään häntä vaarallisesta ja kätketystä, metsästäjien asuttamasta Venorin kaupungista.

Edellisen osan surffaustunnelmista siirrytään huomattavasti synkeämpiin maisemiin, mutta muuten tutun vauhdikas ja huumorilla kirjoitettu meno jatkuu. Tietty uskottavuuteen tarkertuminen on kyllä parasta unohtaa heti alkuun; miten esimerkiksi Suomessa voisi muka "jästien" huomaamatta olla olemassa Venorin kaltainen kaupunki, johon jatkuvasti kaapataan ihmisiä, pikkulapsia myöten? Sekin saattaa vähän rassata, että tyypit haahuilevat hyvinkin varomattomasti pitkin vaarallista kaupunkia ja kuluttavat aikaa mm. harrastamalla seksiä, vaikka kateissa oleva kaveri on ehkä välittömässä hengenvaarassa. Kunnollinen Harakanloukusta nauttiminen vaatii siis kykyä hyväksyä asiat tarinan ehdoilla ja hypätä vain mukaan. :)

No, minä kyllä nautin ja pakkohan tämä oli ahmaista pikapikaa kun kirjan muutama viikko sitten sain käsiini. Ihana rakastuva Joone, ja se toinen puolisko tietysti myös! Olipas kuumaa! ♥ Ja sokerina pohjalla ihanat T & T, enpäs kerro keitä nämä ovat! :D Eräs asia, josta myös kovasti pidin, on Venorin kaupunki, joka kaikessa julmuudessaankin on hieno luomus. Uskomaton paikka! Siellä täytyisi vain kuljeskella silmät selällään hämmästellen kaikkea. Tarkempi tutustuminen metsästäjien kulttuuriin oli sekin kiinnostavaa.

Harakanloukku siis päättää Unnan, Rufuksen ynnä muun porukan tarinan, mikä on tietysti haikea, mutta oikea ratkaisu. Tämä on hyvä näin. Salama on kuulemma palaamassa faunoidien pariin uusien henkilöiden voimin - hyvä juttu sekin! Jään odottelemaan.

Ensimmäinen lause: Unna pyyhkäisi oranssit kiharat otsaltaan ja siirsi jalkansa seuraavalla tiilelle.

Ulkoasu: Ennen lukemista vähän harmittelin aiempien osien kansien raikkauden puuttumista tästä, mutta jälkeenpäin kansi tuntuu sopivammalta - synkkä kun on tosiaan tapahtumapaikkakin. Kirjoissa käytetty fonttikin on kyllä kiva, ei kaikkein tavanomaisin! Graafinen suunn.: Niina Yli-Karjala, kuva: Shutterstock, lintu: Thinkstock.

Kustantaja WSOY 2014, 445 s.

Bloggausmoottorin käynnistelyä pika-arvioin

Edellinen varsinainen kirjapostaukseni näkyy ilmestyneen 18. maaliskuuta. Kaksi ja puoli kuukautta sitten!!!!! Alkaa tämä bloggausjumitus pikkuhiljaa riittää, joten lienee aika käynnistellä rutiinia istumalla alas ja kirjoittamalla muutamasta kirjasta lyhyet kommentit vaikka väkisin. :)

Mari Saat: Lasnamäen lunastaja

Vironvenäläinen Natalja Filippovna menettää työnsä, eikä 45-vuotiaana ja valtionkieltä osaamattomana ole helppoa löytää uutta. Mutta kun tyttären hammasraudatkin on maksettava etteivät leukalihakset jäykisty niin ettei viidentoista vuoden päästä saa suuta auki, on otettava huomioon epätoivoisemmatkin ratkaisut - kuten prostituutio.

Lasnamäen lunastaja on sekä kirpeä että lempeä, tekstin pienen leikkisän sävyn tuottaessa hyvää mieltä silloinkin kun käsiteltävät asiat eivät ole ihan kevyimmästä päästä. Lyhyen mittansa ja nopealukuisuutensa vuoksi välipalakirjaksi sopiva, mutta kuitenkin ajatteluttava, hyvin eläviltä tuntuvia henkilöitä sisältävä kurkistus virolaiseen yhteiskuntaan. Ensimmäinen lukemani virolainen kirja, muuten!

Ensimmäinen lause: Natalja Filippovna oli syystäkin tyytyväinen elämäänsä: hänen palkkansa oli virolaista keskitasoa, joskus ylikin.

Vironkielinen alkuteos: Lasnamäe lunastaja (2009)

Ulkoasu: Ei hullumpi, tavallaan aika näyttäväkin. Pienet kultaiset tähdet eivät taida juuri tuosta skannauksesta erottua. Päällys: Marjaana Virta.

Kustantaja WSOY 2011, suom. Tuula Friman, 141 s.

Gail Carriger: Heartless & Timeless

The Parasol Protectorate -sarjan päättävät osat neljä ja viisi. Teksti saattaa spoilata aiempia osia, joista voit lukea täältä ja täältä.

Alexia setvii kuningatarta uhkaavaa murhajuonta ja matkustaa Egyptiin ottamaan selvää isänsä salaisuuksista, saaden siinä sivussa tietää paljon muutakin mielenkiintoista. Sekä synnyttää lapsen, jonka kaltaista ei ihan joka päivä näe. Mutta miten asiaan mahtaa liittyä asuminen Lord Akeldaman toiseksi parhaassa vaatekomerossa?

Vaikka Alexian ja Conallin jatkuvat kiihkeät syleilyt alkoivatkin välillä jo hieman tympiä, jaksan edelleen ihastella Carrigerin luoman hahmovalikoiman toimivuutta! Viimeisen kirjan suljettuani jäin kaipaamaan jokaisen seuraa. Lopussa kirjailija vielä pyörittelee kuvioita mukavasti, ja monen henkilön tulevaisuus pääsee yllättämään. Olen sarjaa suositellut aiemminkin ja tyrkytän edelleen luettavaksi, jos humoristinen, steampunkahtava paranormaali romantiikka yhtään vaikuttaa houkuttavalta!

Ensimmäiset lauseet: "Five months!" / "I said no such thing", grumbled Lord Maccon, allowing himself, begrudgingly, to be trussed in a new evening jacket.

Ulkoasu: Kannet alkavat kyllä loppua kohti olla hieman kökköjä ja teennäisiä. Varsinkin livenä vaikutelma on sellainen että naisen kuva on vaan hätäisesti copy-pastella heitetty taustan päälle. Kansien suunn.: Lauren Panepinto, kuvat: Derek Caballero, malli: Donna Ricci.

Kustantaja Orbit 2011/2012, 311/328 s.

Ernest Cline: Ready Player One

Vuonna 2044 todellisuus on kurjistunut siihen pisteeseen, että suurin osa ihmiskunnasta viettää päivänsä mieluummin kirjautuneena valtavan laajaan virtuaalimaailma OASISiin. Sen luojan James Hallidayn testamentti käynnistää kilpailun, jossa palkintona on koko OASISin hallinta, ja jonka voittaakseen on ratkaistava ensimmäisenä sinne kätketyt arvoitukset. Siinä onnistuakseen taas on syytä tietää kaikki tietämisen arvoinen 1980-luvun populaarikulttuurista - kuten tietää Wade Watts, 18-vuotias nörtti köyhältä parakkialueelta.

Omaperäinen tämä ainakin on, ja toimiva seikkailu muutenkin! Moneen kertaan suorastaan harmittelin etteivät vanhat klassikkopelit ynnä muut enimmäkseen ole kovinkaan tuttuja, sillä jos olisivat, tämä olisi varmasti myös erittäin herkullinen nostalgiamatka. Kirjasta nauttimista niiden tuntemattomuus ei toki kuitenkaan estä. Alkupuolella käännökseen jääneet kömpelyydet/huolimattomuudet ("vetäydyin sitten kauemmakseni", "kallisteli päätään vasemmalta oikealleen") tökkivät silmään, mutta kai ne jossain vaiheessa loppuivat koska en muista minkään myöhemmin häirinneen - ja aiheeseen liittyvän sanaston puolesta käännös kyllä tuntui onnistuneelta!

Ensimmäinen lause: Koko minun ikäpolveni muistaa, missä oli ja mitä teki kuullessaan kilpailusta ensi kertaa.

Englanninkielinen alkuteos: Ready Player One (2011)

Ulkoasu: Kiva! Sopii kirjaan loistavasti. Kansi: Tuomo Parikka.

Kustantaja Gummerus 2012, suom. J. Pekka Mäkelä, 508 s.

Annie Proulx: Maan tomua

Wyoming-novellikokoelmatrilogian osa kaksi. Laatutekstiä on tämäkin ja sisältää kiinnostavia seikkoja ja tuttua vahvaa tunnelmaa, mutta mikään yksittäinen kertomus ei tällä kertaa tullut samalla tavoin lähelle kuin jotkut Lyhyt kantama - ja Näin on hyvä -kokoelmien sisältämät novellit. Useat Elk Toothin pikkukaupunkiin sijoittuvat novellit kyllä muodostavat mukavan kokonaisuuden, jossa samat nimet ponnahtelevat esiin useampaan kertaan samalla kun paikkakunnan elämää katsellaan eri näkökulmista. Pidän myös Proulxin tavasta sijoittaa tarinoihinsa toisinaan myös pieniä spefi-elementtejä.

Englanninkielinen alkuteos: Bad Dirt (2004)

Ulkoasu: Kannen karussa maisemassa on samaa henkeä kuin Proulxin tekstissäkin. Kannen kuva: Jason Fulford.

Kustantaja Otava 2008 (1. painos 2007), suom. Hanna Tarkka, 265 s.

Fred Vargas: Ikimetsän sydän

Ihanan omituisten Adamsberg-dekkarien sarjaa ja taattua Vargas-laatua. Komisario yhdistelee tuttuun tapaansa seikkoja, jotka eivät ensin kiinnosta ketään eivätkä tunnu liittyvän mitenkään mihinkään, mutta, kas kummaa, johtavat lopulta murhaajan jäljille. Nautinnollisen koukuttavaa! Tällä kertaa koko murharyhmä (kissaa myöten) erilaisine persoonallisuuksineen tuntui pääsevän entistä paremmin esille, mikä oli mukavaa. Jos olisin ollut kotona, olisin varmaan vetäissyt toisenkin Vargasin perään, mutta tämä oli reissulukemisena joten se ei onnistunut ja seuraavan kirjan kanssa alkuun pääsemisessä kyllä hieman hiersi se, että olin vielä henkisesti Pariisissa ratkomassa rikoksia.

Ensimmäinen lause: Lucio nipisti ikkunaverhon pyykkipojalla syrjään voidakseen tarkkailla uutta naapuriaan hyvistä asemista.

Ranskankielinen alkuteos: Dans les bois éternels (2006)

Ulkoasu: Joo, ihan tuommoinen ok peruskansi. Kannen suunn.: Sampsa Voutilainen.

Kustantaja Gummerus 2010, 2. painos (1. painos 2008), suom. Marja Luoma, 588 s.

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Unna, Rufus ja muut faunoidiporukan jäsenet matkustavat Kaliforniaan selvittelemään Unnan taustoja samalla kun Joone hoitaa bändijuttujaan. Sattumalta samaan paikkaan päätyvät myös Nemo ja Eden, kameleontti sisarineen. Kameleontit omaksuvat ominaisuuksia lähistöllä olevilta faunoideilta joten muiden kanssa tekemisissä oleminen ei ole Nemolle ihan ongelmatonta...

Kun viimein hoksasin tarttua Käärmeenlumoojaan, jäin saman tien koukkuun ja oli selvää, että lisää on saatava. Sama meno jatkuu edelleen - seuraava osa saisi oikein mielellään ilmestyä NYT, kiitos.

Joitakin epäuskottavuuksia moni muukin on pannut merkille, kuten Unnan perheen suhtautumisen tietoon faunoideista. Entä onkohan Ronni mahtanut koskaan joutua poliisien kanssa tekemisiin metsästäjien hoitelun vuoksi? Mieleen jäi myös kirjan loppupuolelta eräs hieman spoilaava juttu, jonka saat esiin hiirellä maalaten:
Jos heittää ruumiin piraija-altaaseen niin eiköhän siitä jäisi merkiksi ainakin veriseksi värjäytynyttä vettä? Ilmeisesti tapaus ei kuitenkaan aiheuttanut hotellin henkilökunnassa minkäänlaisia epäilyksiä.

Jos aikoo nautiskella tarinasta täysillä, saattaa siis joutua sulkemaan silmänsä muutamilta seikoilta, mutta onneksi olen hyvä siinä. ;) Monet Salaman "oikaisuista" ovat sellaisia, että jos asioita alkaisi setviä riitävällä tarkkuudella niin että hommasta tulisi oikeasti uskottavaa, päädyttäisiin harhailemaan sivukaupalla harhateillä ennen kuin päästäisiin taas keskittymään varsinaiseen juoneen. Hyväksyn siis pienen oikomisen tarinan ehdoilla.

Rufus näyttäytyi kirjassa pitkään hyvin ylisuojelevana ja mustasukkaisena, mikä oli todella ärsyttävää, mutta voitti kyllä lopussa minut takaisin puolelleen ihan kevyesti. Oih! Salaperäisen Ronnin tuleminen paremmin esille ilahdutti suuresti, sillä pidin häntä jo aiemmin hyvin kiinnostavana hahmona. Toinen oih! Kaiken kaikkiaan koko porukan meno miellyttää, dialogi toimii luontevasti ja koska mulla on alhaisen irstas huumorintaju, jopa Viken jutut jaksavat naurattaa. ;) Uudet hahmotkin olivat mukavia tuttavuuksia, ja Eden toi myös sopivasti lisää naisnäkökulmaa. Tästä on hyvä jatkaa kunhan sen seuraavan osan sitten joskus käsiini saan...

Ensimmäinen lause: Nahkahihnoista roikkuvat lasimedaljongit helisivät kuin tuulikellot, kun Eden käveli kojun ohi.

Ulkoasu: Olisin pitänyt enemmän siitä ykkösosan tyylisestä kannesta, jolla varustettuna tämä alun perin katalogissa komeili. Eihän tuo nykyinenkään huono ole, mutta vaihtoehtoon verrattuna hukkuu helpommin massaan. Takakansiteksti olisi kyllä kiva saada luettua ilman että kirjaa täytyy kallistella sopivaan kulmaan valoon nähden. Graafinen suunn.: Niina Yli-Karjala, kannen valokuva: Sarah Lee, piraija: Shutterstock.

Kustantaja WSOY 2013, 377 s. 

Gail Carriger: Changeless & Blameless

The Parasol Protectorate -sarjan osat kaksi ja kolme, ykkösosasta Soulless kirjoitin täällä.

Alexia Tarabotti, nykyinen Lady Maccon, selvittelee kummallista ilmiötä joka tekee Lontoon vampyyreista ja ihmissusista tilapäisesti kuolevaisia, matkustaa Skotlantiin ja Italiaan, saa aseistetun päivänvarjon, joutuu mekaanisten myrkkyleppäkerttujen hyökkäyksen kohteeksi, päätyy hyvin yllättäviin ongelmiin ja Lontoon seurapiirien kauden suurimmaksi skandaaliksi sekä ihastuu pestoon, mikä on kovin ikävää sillä sille ovat allergisia niin ihmissudet kuin vampyyritkin.

Gail Carrigerin steampunkin, paranormaalin romantiikan ja viktoriaanisten seurapiirien seos ilkikurisella huumorilla höystettynä maistuu edelleen herkulliselta. Alexia ja Conall kuuluvat kirjallisuuden suosikkipariskuntiini - selkeästi luodut toisilleen mutta molempien temperamenttisuuden vuoksi kovin monia seesteisen harmonisia hetkiä ei ole odotettavissa. :) Onnistuneen henkilökaartin muita jäseniä ovat mm. Alexian pinnallisen omahyväiset sisarpuolet Evylin ja Felicity Loontwill, hänen ystävänsä, katastrofaalisella hattumaulla varustettu Ivy Hisselpenny ja Lord Akeldama, Lontoon tehokkainta tiedustelukoneistoa pyörittävä vampyyri jonka hienostuneen kukkaiskielisen olemuksen alla piilee terävä äly, miesten vaatteilla hätkähdyttävä nerokas ranskalaiskeksijä Madame Lefoux sekä kovaäänisen alfansa Conall Macconin kurissa pitävä ihmissusilauman beeta, professori Lyall. Minä olen viihtynyt tässä seurassa erinomaisesti ja voin suositella tutustumista muillekin!

  Lady Blingchester was not to be forestalled. "Or you should have hidden your shame from the world. Imagine dragging your poor family into the mire with you. Those lovely Loontwill girls. So sensible, with so much promise, so many prospects, and now your behavior has ruined them as well as yourself!"
 "You couldn't possibly be talking about my sisters, could you? They have been accused of many things, but never sense. I think they might find that rather insulting."
  Lady Blingchester leaned in close and lowered her voice to a hiss. "Why, you might have done them a favor by casting yourself into the Thames."
  Alexia whispered back, as if it were a dire secret, "I can swim, Lady Blingchester. Rather well, actually."

(Blameless)

Ensimmäiset lauseet: "They are what?" / "How much longer, Mama, must we tolerate this gross humiliation?"

Ulkoasu: Pidän kansityylistä edelleen, vaikka toteutus tuntuukin lievästi huononevan loppua kohti. Kansien suunn.: Lauren Panepinto, kuvat: Derek Caballero, malli: Donna Ricci.

Kustantaja Orbit 2010/2012 (1. painos 2010), 374/294 s.

Charlaine Harris: Dead Ever After

Viimeisen Sookie Stackhouse -kirjan ilmaannuttua postilaatikkoon kaikki muu lukeminen meni jäähylle siksi aikaa että sain selvitettyä kuinka tässä oikein käy. Odotin lukemista lievästi pelonsekaisella innostuksella. Kuinka Harris mahtaisi onnistua saattamaan kuvion päätökseen ja tyydyttäisikö hänen valintansa minua?

No kyllä se tyydytti. Hieman yllättäenkin! Moni muu on käsittääkseni pettynyt enemmän tai vähemmän. Spoilaavammat kommenttini saat esiin hiirellä maalaten:
Loppuratkaisuun tyytymistä auttoi varmasti se, että vaikka Eric toki onkin hottis ja erittäin onnistunut, kiehtova hahmo, niin romanttisemmassa mielessä en ole koskaan ollut hänen ykkösfaninsa. En tosin Saminkaan, mutta nyt taisin alkaa nähdä hänet sekä hänen ja Sookien välisen kiintymyksen hieman eri valossa jo kirjan alussa. Suosikkini Sookien kosijoista on alusta loppuun ollut Bill, mutta kai Samin kanssa yhteen päätyminen on Sookielle tulevien vuosien kannalta parempi vaihtoehto. Onhan lopussa tosin myös pikku ripaus avoimuutta, mistä tykkäsin.

Sookie ja kumppanit eivät tälläkään kertaa selvinneet ilman hengenvaaraan joutumista, ja ryminää riitti. Sookien ihmissuhdeasioista olisin mielelläni voinut lukea enemmänkin. Eipä tämä ehkä juonellisesti ollut sarjan parhaimpia osia, mutta kelpaa kyllä mulle päätökseksi. Näyttämöllä käy monia edellisistä osista tuttuja henkilöitä, niin hyviksiä kuin pahiksiakin, joten samaan pakettiin mahtuu usean kohtalon selviäminen.

Tässä kohtaa pitäisi varmaan yrittää sanoa jotain suunnilleen järkevää koko sarjasta. Paranormaali romantiikka tuntuu olevan täydellisesti omaan makuuni sopiva viihteen laji, ja tässä vielä erityisesti miellyttävät sopivan humoristinen ote, onnistunut henkilögalleria ja kieli jota on mukavaa lukea. Siitäkin pidän, että vaikka Sookie osaakin lukea ajatuksia ja hänellä on varsin eksoottisia ystäviä, hän näyttäytyy lopulta silti aika tavallisena. Sookien arkipuuhien kuvailu tasoittaa mukavasti kirjojen villimpää toimintaa.

Vähän on haikea fiilis, mutta onneksi Harris sentään osaa lopettaa johonkin, toisin kuin jotkut muut. :) Ja ainahan nämä voi lukea uudestaan!

Ensimmäinen lause: The New Orleans businessman, whose gray hair put him in his fifties, was accompanied by his much younger and taller bodyguard/chauffeur on the night he met the devil in the French Quarter.

Ulkoasu: No minähän tykkään raikkaista ja pirteistä väreistä, joten kyllä tämä oranssi sähäkkyys kelpaa oikein hyvin. Kannen suunn.: Patrick Knowles.

Kustantaja Gollancz 2013, 338 s.

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Havahduin vähän aikaa sitten sellaiseen tosiasiaan, että olen onnistunut kokonaan ohittamaan lukemistossani kotimaiset nuortenkirjat. Kun vähän asiaan perehdyttyäni tajusin, että niissäkin on vallalla vahva spefi-henkisyys, aloin olla aika innoissani. (Se, miten olin kirjablogeja seuraavana ihmisenä onnistunut välttymään asian tiedostamiselta aiemmin, on jonkinasteinen arvoitus.) Pian tuli jo sellainen olo että haluan lukea jotain HETI - siis lukulistan kanssa kirjastoon. Ja jess, yksi eniten kiinnostavista kirjoista, Käärmeenlumooja, oli kuin olikin paikalla. Sen kanssa kävikin sitten sillä tavalla että ajattelin vilkaista vähän ja päädyin ahmimaan koko kirjan. Muistelen näin tapahtuneen jollekin muullekin. :)

Unna on aina tiennyt olevansa erilainen, vikkelä ja käsittämättömän ketterä. Tavatessaan Rufuksen hän saa viimein erilaisuudelleen nimen: Unna on faunoidi, harvinainen ihminen joka on saanut kykyjä omalta voimaeläimeltään.

Tarinan ydin on vanha: on yksinäinen, erilainen tyttö joka tapaa upean pojan joka näkeekin hänet toisin kuin muut ja... Mutta se on niitä juttuja, jotka toimivat yhä uudelleen kunhan toteutus on raikas. Ja Salamalla on! Idea faunoideista on mainio, ja eri eläinlajien legendaarisiakin ominaisuuksia on välillä käytetty aika hauskasti. Eläinteema tuo mieleen Philip Pullmanin daimonit, mutta faunoidi on kuitenkin ihan eri asia.

Ihastusta herätti myös luonteva kieli. En tiedä Unnan ikätovereiden mielipidettä, mutta ainakin mulle tuo sujuva nuorekkuus meni ihan täysin läpi. :) Faunoiditeeman ohessa käsitellään paljon myös ihan normaaleja nuoren elämään kuuluvia asioita. Ehkä sitä paranormaalia toimintaa olisi voinut olla vähän enemmänkin, mutta hyvinpä tämä käy näinkin - jäi sopivasti langanpäitä auki sarjan tulevia osia ajatellen!

Ensimmäinen lause: Unna seisoi neljä metriä korkean rampin päällä ja nojasi skeittilautaan elämänsä ensimmäistä kertaa.

Ulkoasu: Kivat värit! Tykkään myös kirjassa käytetystä fontista. Suunnittelijatiedot taitavat olla kirjaston tarrojen alla.

Kustantaja WSOY 2012, 330 s.

Gail Carriger: Soulless

Neiti Alexia Tarabotti, puoliksi italialainen 25-vuotias vanhapiika, joutuu eräissä tanssiaisissa vampyyrin hyökkäyksen kohteeksi. Tämä on varsin yllättävää, koska kenen tahansa hyvinperehdytetyn, rekisteröidyn lontoolaisvampyyrin pitäisi kyllä tietää, kuka ja mikä Alexia on: harvinainen sieluttomana syntynyt ihminen, jonka kosketus neutraloi kaikki yliluonnolliset ominaisuudet. Kyseinen vampyyri on muutenkin epäilyksiä herättävä tapaus: pukeutunut huonolaatuiseen paitaan, ja mikä merkillisintä, kärsii tuoreiden hampaidensa aiheuttamasta lespauksesta, mitä pidetään vampyyrien piirissä hyvin häpeällisenä.

Puremisen epäonnistuttua vampyyri ilmeisesti toteaa kuristamisen olevan varteenotettava vaihtoehto, mikä pakottaa Alexian puolustautumaan, menestyksekkäästi. Kaiken kaikkiaan perin ikävä välikohtaus, eikä vähiten siksi että siinä hässäkässä tuhoutuu oletettavasti erittäin maukas palanen siirappitorttua, jonka Alexia oli juuri ollut aikeissa syödä.

Tapausta saapuu tutkimaan Alexian vanha kiistakumppani: yliluonnollisten olentojen rekisteröintiä hoitavan toimiston palveluksessa oleva komea, kovaääninen, synkkäilmeinen, skottilainen ihmissusilauman alfa, lordi Maccon. Käy ilmi muitakin tapauksia, joissa on joko ilmestynyt odottamattomia vampyyreja tai kadonnut rekisteröityjä. Mitä mahtaakaan olla meneillään?

Ihastuin särmikkäisiin henkilöihin välittömästi enkä vauhtiin päästyäni olisi malttanut poistua heidän seurastaan. Soulless on riemastuttava, hihityttävä ja herkullinen sekoitus viktoriaanista pukudraamaa, paranormaalia romantiikkaa Sookie Stackhousen malliin ja tarinaa hullusta tiedemiehestä. Mikäli tällainen yhdistelmä yhtään kutkuttaa, suosittelen kokeilemaan! :)

Kirja avaa viisiosaisen sarjan nimeltä The Parasol Protectorate. Pari seuraavaa osaa onkin yllättäen jo postissa matkalla tähän suuntaan...

Ensimmäinen lause: Miss Alexia Tarabotti was not enjoying her evening.

Ulkoasu: Kiva, erikoinen värien ja tyylien yhdistelmä joka sopii kirjaan hyvin! Kannen kuva: Derek Caballero, malli: Donna Ricci, kannen suunn.: Lauren Panepinto.

Kustantaja Orbit 2009, 357 s.

Charlaine Harris: Sookie Stackhouse x 10

Tulinpa ottaneeksi Sookie-maratonin. Luin kaikki lukematta olleet, ilmestyneet sarjan romaanit eli osat 5-12:
Dead as a Doornail,
Definitely Dead,
All Together Dead,
From Dead to Worse,
Dead and Gone,
Dead in the Family,
Dead Reckoning ja
Deadlocked,


viisi Sookie-novellia sisältävän kokoelman
A Touch of Dead


sekä vielä sarjan opaskirjan
The Sookie Stackhouse Companion, jonka sisällöstä Kata on laatinut niin hyvän erittelyn että minun ei enää tarvitse vaivautua. :)

Oikeastaan tarkoitus oli lukea vain muutama, mutta melkeinpä sen arvasin jo etukäteen että jään koukkuun enkä pysty lopettamaan. :) Sookien elämässä ei juuri ole suvantokohtia; vampyyrien ja muodonmuuttajien lisäksi myös keijut tulevat selvemmin mukaan kuvioihin, eikä se pahemmin ainakaan edistä rauhallisuutta, ja onpa mukana muutama noitakin. Miesasiat eivät edelleenkään kunnolla selkene (olen ilmeisesti poikkeava kun hurraan Billin puolesta ;), Sookie löytää uusia sukulaisia ja telepatiakyvyn alkuperäkin lopulta selviää. Ja muitakin tapahtumia siis riittää kirjojen täydeltä.

Kuten on kai selvää, viihdyin erittäin hyvin. Pidän Harrisin luomasta maailmasta ja hahmoista, ja kielestä myös. Vaikkei se olekaan samalla tavalla hyvää kuin vaikkapa kirjassa jonka voisi kuvitella voittavan Booker-palkinnon, se on hyvin sujuvaa ja luontevasti puhujansa suuhun sopivaa, ja sitä lukiessa oppii myös ison kasan puhekielen sanontoja yms, joihin ei "parempikielisissä" kirjoissa törmää. (Käännöksien sanonnoista en toki osaa sanoa mitään.) Se vain toisinaan vähän nyppi, että Harris tuntui aina välillä keksineen Sookielle jonkin hokeman, jota sitten jossain yksittäisessä kirjassa käytettiin ties kuinka moneen kertaan. To the nth degree. Geez Louise.


Novellit oli kiva päästä lukemaan kronologisesti oikeissa kohdissa (opaskirja sisältää myös yhden). One Word Answer -novelli (kokoelmassa) jopa sisältää aika oleellisen, kirjojen 5 ja 6 väliin sijoittuvan juonen palan, jossa Sookie tapaa ensimmäisen kerran asianajaja Cataliadesin joka kertoo Hadley-serkun kohtalosta ja hänen jättämästään perinnöstä. Opaskirjassa Harris pahoitteleekin tämän seikan aiheuttamaa hämmennystä lukijoissa jotka eivät ole novellia lukeneet, ja sanoo jatkossa kirjoittavansa novelleja vain "bonuksina". Muut ovatkin sellaisia eivätkä sisällä mitään mitä ilman ei pärjäisi, mutta useimpien tapahtumiin kuitenkin viitataan romaanien puolella vähintään ohimennen.

Opaskirjaa en toki sanasta sanaan lukenut, mutta oli siellä paljon tutkittavaa ja kiinnostavia juttuja. Novellin tietysti luin, tutkin sarjan alkupään juonitiivistelmiä muistin virkistämiseksi, tiirailin Bon Tempsin karttaa, lueskelin Harrisin vastauksia fanien kysymyksiin jne. Novelli taitaa olla se oleellisin sisältö, mutta ihan mukava tietopaketti kirja on muutenkin.

Eipä tässä maratonissa ollut juuri muuta vikaa kuin se että se jäi vähän kesken, koska sarjan viimeistä osaa täytyy odottaa ensi vuoteen!

Ensimmäinen lause: I knew my brother would turn into a panther before he did. (Dead as a Doornail)


Ulkoasu: Eikö nyt millään voisi julkaista sarjaa loppuun asti yhtenäisenä? Mulla on jo kolmea versiota kun ykkösosa on sitä brittien alkuperäistä. Värin/tyylin muutosta enemmän kyllä häiritsee se, että Deadlocked on erikokoinen! Pöh. No, pystynen elämään asian kanssa. Muuten ulkoasut kyllä sopivat silmääni. Kansikuvat osissa 5-10: Home Box Office, kannen suunn. 9: Andrew Campling, kannen suunn. 10: I Did That Ltd. Kansikuvat & suunn. 11-12 + opas: Patrick Knowles. Novellikokoelmasta ei tietoja.


Kustantaja Gollancz. Näiden painosten julkaisuvuodet/alkuperäiset julkaisuvuodet sekä sivumäärät kirjojen ylhäällä luetellussa järjestyksessä:

DaaD: 2009/2005, 295 s.
DD: 2009/2006, 324 s.
ATD: 2009/2007, 323 s.
FDtW: 2009/2008, 359 s.
DaG: 2010/2009, 312 s.
DitF: 2011/2010, 311 s.
DR: 2012/2011, 325 s.
D: 2012/2012, 327 s.
AToD: 2010/2009 (novellit kirj. 2004-08), 192 s.
TSSC: 2011/2011, 461 s.

Stephenie Meyer: Houkutus-sarja

Jotenkin mä niin arvasin että tässä käy näin. Olin ehtinyt jo joskus päättää että jätän Twilightit kokonaan rauhaan. Teiniromanssi jossa vampyyrit kimaltavat auringossa? Muahhahhaa! Mutta kuten olen moneen kertaan todennut, äänikirjalistallani on sen verran hyvin tilaa että ehdin kokeilla monenlaista kohtalaisen avoimin mielin, ja niinpä päädyin kuuntelemaan Houkutusta. Eikä tarvittu kuin tunti ennen kuin olin täydellisesti, peruuttamattomasti koukussa ja rakastunut 17-vuotiaaseen vampyyriin.

Pian ei työmatkoilla kuuntelu enää riittänyt vaan piti jatkaa tietokoneen ääressä istuen ja samaa rataa meni Uusikuukin. Sitten olinkin matkalla viikoksi Leville lomailemaan vieroitusoireista kärsien. Mutta ah, pysähdyimme hieman shoppailemaan ja Kempeleen Zeppeliinin Infosta tarttuivat mukaan pokkariversiot Epäilyksestä ja Aamunkoista. Ja mökillä oli onneksi aikaa istua sporttisempien aktiviteettien lomassa sohvannurkassa kirjoja ahmimassa... :)

Sarja oli mulle juonensa ja henkilöidensä puolesta niin hengästyttävän mukaansatempaava lukukokemus, etten jaksa erityisesti ryhtyä kaivelemaan sen kummemmin sen puutteita kuin vahvuuksiakaan. Muutama asia vain jäi mieleen: Yäk-ilmaisun toistuva käyttö kahdessa viimeisessä osassa, usein paikassa johon se ei tuntunut ollenkaan istuvan. Mahtaako kyse olla käännöksestä, sillä kaksi ensimmäistä on kääntänyt Tiina Ohinmaa ja kaksi viimeistä Pirkko Biström. En ainakaan muista huomanneeni samaa äänikirjoina kuuntelemissani, mutta voin toki olla väärässä.

Kirjojen alussa olevat "ennakkopalat" olivat tarpeettoman tuntuisia, turhan läpinäkyvästi koukuttamaan pyrkiviä.

Kolmanteen seikkaan liittyy SPOILAUSVAROITUS:

Ehkä hieman epäuskottavaa, että vaikka sarjan kuluessa päädytään erinäisiin uhkaaviin ja vaarallisiin tilanteisiin, kukaan ei pääse hengestään, tai siis kuolemattomuudestaan, ei kun, öh... No, koska olin henkilöihin kiintynyt, en antanut sen liiemmin häiritä vaan tyydyin vain huokaamaan helpotuksesta. :)

SPOILAUSVAARA OHI

Äänikirjojen lukijana toimii jo Minä, Katariinan kohdalla kehumani Leena Pöysti. Näissä hän kuulostaa kirjojen tyylistä johtuen erilaiselta, mutta edelleen yhtä hyvältä!


Ensimmäinen lause (Epäilys): Kaikki yrityksemme väistellä olivat epäonnistuneet.

Englanninkieliset alkuteokset: Twilight (2005), New Moon (2006), Eclipse (2007), Breaking Dawn (2008)


Ulkoasu: Pahuksen leffakannet, pakkoko niitä on joka paikkaan tunkea! Äänikirjoissakin esiintyvät, alkuperäiset kovakantisten kansikuvat kyllä ovat mielestäni sekä tyylikkäitä että houkuttelevia. Äänikirjapakkaukset: Kai Toivonen, pokkarit: Hachette Book Group, Inc.

Kustantaja WSOY 2009 (painettu kirja 2005), 2010 (painettu 2007), 2010 (1. painos 2008), 2011 (1. painos 2009), suom Houkutus & Uusikuu: Tiina Ohinmaa, Epäilys & Aamunkoi: Pirkko Biström, lukija Leena Pöysti, 14 h, 15 h 20 min, 599 s., 756 s.

Charlaine Harris: Living Dead in Dallas, Club Dead, Dead to the World

Ihan hyvä että hyllyssäni oli vain nämä kolme Dead Until Darkin jatko-osaa valmiina, muuten olisin varmaan lukenut loputkin putkeen ja unohtanut syödä ja nukkua pahan koukutuksen vuoksi! :)

Sarjoihin kuuluvien kirjojen juonia on välillä hankalaa selittää ilman että spoilaa samalla aiempia osia, joten mainitsen vain että Sookie mm. pelastaa pulassa olevia vampyyreja, kärsii parisuhdeongelmista ja tutustuu uusiin yliluonnollisiin olentoihin. Ja koska tämä sarja, kirjoina tai tv-versiona, putkahtelee nykyään esiin sellaista tahtia että asiasta kiinnostumattomia alkaa kenties kyllästyttää, jätän tämän tekstin lyhyeksi - mainitsinhan jo olevani koukussa, joten ei mielipiteistäni sen enempää! :)

(Blogger taitaa nyt heitellä kuvia ja tekstiä ihan mihin sattuu mutta menkööt, en ehdi nyt tapella...)

Ensimmäiset lauseet: Andy Bellefleur was as drunk as a skunk.

Bill was hunched over the computer when I let myself in his house.

I found the note taped to my door when I got home from work.

Kustantaja Gollancz 2009/2009/2009/, 279/274/321 s.

Charlaine Harris: Dead Until Dark

Dead Until Dark aloittaa Sookie Stackhousesta kertovan Southern Vampire Mysteries -sarjan, johon tv-sarja True Blood perustuu.

Sookie on louisianalaisessa pikkukaupungissa asuva ajatustenlukutaitoinen tarjoilija, joka alkaa seurustella vampyyri Billin kanssa. Vampyyrit ovat nimittäin "tulleet arkusta" elämään ihmisten pariin sen jälkeen kun muutamaa vuotta aiemmin keksittiin synteettinen veri, jonka ansiosta niiden ei ole pakko purra ihmisiä. Aivan ongelmitta ei kuitenkaan suju sen kummemmin vampyyrien sopeutuminen ja hyväksyminen yhteiskuntaan kuin Sookien ja Billin seurustelukaan.

Jäin koukkuun. Kirja on vauhdikas, mukaansatempaava, sopivan humoristinen ja yliluonnollisuudessaan kiehtova. Ja Bill haastaa jopa aiemman kirjallisuus-ihannemieheni, Diana Gabaldonin kirjoista tutun Jamie Fraserin! :D Laitan siis jatko-osia tilaukseen ja suosittelen lukemista muillekin jos vampyyrit ynnä muut kummallisuudet houkuttelevat.

Sarjasta kiinnostuneiden kannattaa kurkata myös marjiksen blogia, jossa aiheesta on ollut juttua useampaankin kertaan, mm. Harrisin ja Stephenie Meyerin kirjoja vertaillen.

Ensimmäinen lause: I'd been waiting for the vampire for years when he walked into the bar.


Kustantaja Gollancz 2009 (1. kerran julk. USA:ssa 2001), 326 s.