Jeffrey Eugenides: Middlesex

Tyttönä kasvanut mutta nyt aikuisena miehenä elävä Cal Stephanides kertoo omaa ja sukunsa runsaana rönsyilevää tarinaa. Siihen lomittuu genetiikkaa, siirtolaisuutta, Detroitin kaupungin ja yhdysvaltalaisen yhteiskunnan muutosta vuosikymmenten kuluessa, identiteetin etsintää, sukupuolen määrittelyn hankaluutta, perinteiden kunnioittamista ja uudistumista, muun muassa.

Middlesex, jota kai voisi sanoa jonkinlaiseksi moderniksi klassikoksi, on ollut lukulistallani suurin piirtein siitä lähtien, kun se vuonna 2003 ilmestyi suomeksi. Oli siis jo korkea aika saada se lopulta luettuakin! Tässä vaiheessa olisi tietysti mukava hehkuttaa kuinka hyvää kannattaa odottaa, mutta vähän laimeaksi kokemus valitettavasti jäi. En missään nimessä väitä kirjan olevan huono, enkä oikeastaan ole pettynytkään. Calin kertojanääntä oli mukava seurata (vaikka hän välillä harrastikin turhan korkealentoista jaarittelua) ja Eugenides on erittäin onnistuneesti kietonut yhteen monta isoa teemaa, joita omalta osaltaan ilmentävät muutamat toistuvat yksityiskohdat, kuten Desdemonan silkkiäistoukat. Mutta kun tarina ei vain missään vaiheessa sytyttänyt sillä tavalla, että se olisi lopulta tuntunut koko suuren läpi luetun sivumäärän arvoiselta. Vähän tasapaksukin lukukokemus oli - koko juttu oli kiinnostavuudeltaan samaa tasoa alusta loppuun, ilman että tunsin koskaan tulleeni minkäänlaiseen huippukohtaan. "Uudelleensyntymän" jälkeiselle Calille olisi voinut antaa selvästi enemmän tilaa, hänestä olisi ollut mielenkiintoista lukea!


Siis: arvostan, mutta ei vaan ihan osunut. Lainattavaksi löytyisi varmasti monenlaisia isoja asioita käsitteleviä kohtia, mutta parhaiten jäi silti mieleen tämä jossa Cal harmittelee kielestä puuttuvia sanoja:

"Minä haluaisin saada käyttööni monimutkaisia tunteiden yhdistelmiä, sellaisia saksalaistyylisiä juna-autohäkkyröitä kuin vaikkapa 'onnen tunne, joka liittyy katastrofiin'. Tai 'pettymys, joka seuraa, kun on vuoteessa unelmiensa henkilön kanssa'. Haluaisin kertoa, miten 'perheenjäsenten ikääntymisen aiheuttama kuolevaisuuden tunne' liittyy 'keski-iässä alkavaan inhoon peilejä kohtaan'. Tahtoisin saada sanan, joka kuvaa 'menestymättömien ravintoloiden herättämää alakuloisuutta' ja sanan, joka kuvaa 'hilpeyttä, kun hotellihuoneessa on minibaari'."

Ensimmäinen lause: Olen syntynyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran tyttövauvaksi Detroitissa eräänä poikkeuksellisen savusumuttomana päivänä tammikuussa 1960, ja toisen kerran nuoreksi pojaksi terveyskeskuksessa Petoskey-nimisen paikan lähistöllä Michiganissa elokuussa 1974.

Englanninkielinen alkuteos: Middlesex (2002)

Ulkoasu: Kansi on kaunis, ja krookus niin täydellisen sopiva. Kansi: Arja Reponen, kannen kuva (yksityiskohta): Crocuses, Iris and Lily, Basil Baker 1613.

Suomentanut Juhani Lindholm

Kustantaja Otava 2012 (1. painos 2003), 773 s.  

Apostolos Doxiadis: Petros-setä ja Goldbachin hypoteesi

Kertoja on lapsesta saakka saanut toistuvasti kuulla isältään, että tämän veli, Petros-setä, on elämässään epäonnistunut surkimus. Teini-iässä hänelle kuitenkin selviää, että setä on huippulahjakas matemaatikko joka on omistanut elämänsä yhden matematiikan vaikeimman ongelman, Goldbachin hypoteesin todistamiselle. Kaikki ei vain mennyt sen kanssa ihan putkeen.

Jokainen parillinen luku on esitettävissä kahden alkuluvun summana, sanoo kyseinen hypoteesi. Pidän paljon matematiikasta, joten tällaisista asioista lukeminen tuntui virkistävältä. Vaikka tämä toisaalta selkeästi onkin tarina ihmisistä, on matemaattinenkin sisältö aika runsasta. Suosittelenkin kirjaa ensisijaisesti niille, joiden mielestä kauneus löytyy lukuteoriasta. :)

Kirjassa esiintyy monia oikeita huippumatemaatikkoja ja se limittyy sujuvasti todelliseen asioiden kulkuun. Ei tätä miksikään kielelliseksi täysosumaksi voi kutsua, mutta mukavaa luettavaa kirja kyllä oli!

Ensimmäinen lause: Jokaisessa suvussa on musta lammas - meillä se oli Petros-setä.


Kreikankielinen alkuteos: Ο θείος Πέτρος και η εικασία του Γκόλντμπαχ (O thios Petros kai i ikasia tu Goldbach)(1992)

Ulkoasu: Jossain kansikeskustelussa mainitsin kaipaavani väriä, ja tässähän sitä ainakin on! Numeroiden ynnä muiden merkkien käyttö kirjan nimessä on myös hauska idea. Ei tietoa kannen suunnittelijasta.

Kustantaja LIKE 2004, alkuteoksen 2. painoksesta suom. Reija Tanninen, 186 s.