Life hack: vanha pizza voileipägrillissä

Tässäpä teille meikäläisen life hack - osastoa nyt täältä joulukiireen keskeltä: vanhasta pizzasta tulee aivan superhyvää kun sen lämmittää voileipägrillissä! ;) 

Tiedättehän ne italialaishenkiset täytetyt leivät, joita kahvilat myyvät pariloituna? Ne, joiden sisällä on valuvaa juustoa ja pinaattia tai parmankinkkua? Noh, usko tai älä, vanhasta pizzasta tulee melkein samanlaista kun laitat sen voileipägrilliin lämpiämään!

Nämä pizzapalat haettiin meille viime viikonloppuna viherlaakson kotkabaarista jossa toimii pizzaonlinen kautta pizzeria Kalle ja Ville. Kallen ja Villen pizzat ovat suomipizzaa, mutta mukavan erilaisia. Oma tämän hetken suosikkini parin kokeilun jälkeen on Linda; raikas jogurtilla ja paprikalla maustettu vuohenjuustopizza. Voihenjuustoa ei ole liikaa ja jogurtti on ihan älyttömän hyvä idea. Tämä näissä kuvissa esiintyvä taas on lapseni suosikki Formaggio, jossa on.. No, lähinnä juustoja. :) Ja niistä jämäpaloista mama on täällä nyt tehnyt itselleen lounasta simppelisti voileipägrillillä.

Tästä tuli nyt kyllä mun suosikkitapa syödä vanhaa pizzaa; ihan uskomaton uusi elämä sille. Ja ohjekin on simppeli: leikkaa palanen kahteen saman kokoiseen sektoriin, asenna päällekkäin ja halutessa lisää väliin suosikkilisätäytettä. Sitten vaan voileipägrilliin paahtumaan kunnes pizza saa kauniit raidat ja juusto on sulaa. Tarjoile kaakaon, teen tai kahvin ja pienen salaatin kanssa.

Miks mä en tätä aiemmin keksinyt, kysyn vaan. :) 

Syksyinen, makea kurpitsapiirakka silkkisellä täytteellä.

Jos etsitte hyvää piirakkaa pyhäinpäiväksi tai vaikka pikkujoulukemuihin ettekä ole vielä kokeilleet kurpitsapiirakkaa, niin nyt olisi hyvä syy. Samasta kurpitsasta kun saa helposti aikaan sekä soppaa että kakkua niin tottakai kannattaa ;) Lisäksi piirakka on tietenkin ihan huippuhyvää. Tässä ohjeessa yhdistyy paitsi herkullinen kurpitsa, makea kondensoitu maito ja kaikki perinteiset joulumausteet. Toimii.

Kurpitsatäytteestä tulee samalla kertaa vähän samanlaista kuin lapsena salaa äidin kulhosta syöty piparitaikina, mutta siinä on mukavasti maussa mukana kepeää kurpitsaisuutta. Kondensoitu maito tekee suutuntumasta silkkisen ja maut vaan vahvistuvat kun täyte saa seistä hetken ennen paistoa. Monissa amerikkalaisissa ohjeissa kurpitsapalat keitetään vedessä ja soseutetaan tai amerikkalaiset käyttävät valmiiksi purkitettua kurpitsasosetta. Mutta miksi hukata aromeita keittämällä? Minusta paras ja helpoin tapa saada kurpitsa helppokäyttöiseksi on puolittaa kurpitsa, paahtaa puolet uunissa pehmeiksi ja sitten kaapia sisus talteen. Siitä samasta pehmeästä kurpitsasta voi sitten tehdä vaikka mitä; piirakkaan tarvitaan n. 5 dl joten yhdestä kurpitsasta jää vielä runsaasti sosetta muuhunkin.

Pinnan lehtikoristeluun voi käyttää piparitalkoiden ylijäämätaikinat tai vaikka kaupan valmista piparitaikinaa. Tässä meikäläisen piiraassa lehdet syntyivät pohjataikinasta, jonka päälle ripottelin vähän kanelia. Mutta pipari- tai pikkuleipätaikinan jämällä saat vieläkin herkullisemmat lehdet, tottakai.

Vuokana oli suuri, meikäläisittäin tavallinen piirasvuoka ja pohjataikina riitti hyvin myös lehtikoristeluun. Jos teet koristeeksi tulevat lehdet piparitaikinasta tai vastaavasta, voit puolittaa pohjareseptin määrät.

Piiraan kannattaa antaa jäähtyä ennen tarjoilua ja ohessa voi tarjota pallon vaniljajäätelöä tai kermavaahtoa. Niin, ja tietenkin kupin kuumaa teetä, kahvia tai vaikkapa glögiä. Se on tuoksujen aika nyt.

Kurpitsapiirakka kondensoidulla maidolla

1/2 pienehköä tai keskikokoista talvikurpitsaa

Pohjaan ja koristeisiin (voit puolittaa määrät jos teet vain pohjan):

250g vehnäjauhoa
100g tomusokeria
ripaus suolaa

100g voita hieman pehmenneenä
2 keskikokoista munaa

Täytteeseen

5 dl paahtuneen kurpitsan sisusta
1 prk kondensoitua maitoa (397g)
1,5 dl tummaa muscavadosokeria (tai fariinisokeria)
1/2 tl suolaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua kanelia
1/2 tl raastettua muskottipähkinää
1/8 tl jauhettua neilikkaa
mustaa pippuria maun mukaan
3 munaa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteseen. Halkaise kurpitsa, pistele muutama reikä sen kuoreen ja aseta pellille uuniin leikkauspinta alaspäin. Voitele kuori kevyesti mauttomalla öljyllä.

Paista kurpitsaa vähintään 30 min tai kunnes kurpitsan liha alkaa olla pehmeää. Anna kurpitsan jäähtyä.

Kun kurpitsa paistuu ja jäähtyy tee pohja.

Seloita kulhossa jauho, tomusokeri ja suola. Mittaa munat erilliseen kulhoon. Sekoita keltuainen ja valkuainen haarukalla.

Laita jauhojen sekaan voi ja nypi se sormin (tai sekoita yleiskoneella) tasaiseksi muruksi. Tee sitten taikinaan pieni kuoppa ja kaada siihen rikotut munat.

sekoita kuopasta reunoilta taikinaa yhdistäen seos yhdeksi massaksi. Se tarttuu sormiin vähän, mutta puhdista sormet voiveitsen hamarapuolella ja laita taikina kelmun alla jääkaappiin asettumaan ainakin tunniksi.

Kun kurpitsa on jäähtynyt, poista siemenet talteen ja kaavi täytteen pohjaksi n. 5 dl pehmeää kurpitsaa.

Sekoita täytteeseen muut aineet paitsi munat ja jätä tekeytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi, jopa yön yli jos niin haluat. Piiraan voi toki paistaa myös heti, mutta maut syventyvät jos täyte ehtii hetken seistä.

Kaulitse pohjataikinasta piirasvuokaan sopiva, ohut pohja. Laita pohjan päälle folio ja täytä se herneillä, riisillä tai muulla painolla. Paista 180 C noin 30 min. kunnes pohja on kypsynyt mutta vielä vaalea.

Tee piparit tai muut koristeet samalla kun esipaistat pohjaa. Tuollaiset pienet lehdet syntyvät vaikka marispaanikoristeiden tekoon tarkoitetuilla muoteilla. Jos teit ne pohjataikinasta voit ripauttaa niiden päälle vähän kanelia (halutessa myös sokeria) ja voidella ne keltuaisella ennen paistoa. Lehdet paistuvat n. 10-15 min pohjan kanssa samassa uunissa.

Tarkista täytteen maku, lisää munat ja aja täyte tasaiseksi blenderissä tai yleiskoneen soseuttimessa. Kaada esipaistetun pohjan päälle ja paista 180 C n. 30 min tai kunnes reuna on kypsynyt n. 5 cm vuuan reunoilta ja keskusta on yhä vähän tytisevää. Jos paistat piirasta liikaa, täytteen silkkisyys kärsii ja se halkeaa kuten juustokakussa. Anna piiraan asettua ja jäähtyä ennen leikkaamista niin pinta tulee kauniin tasaiseksi.

Lopuksi koristele piirakka lehdyköillä ja tarjoile herkkuna juhlijoille.

Finnjävel esittelee makumaailmamme juuret

Kylmälaukut olivat jo pakattuna auton takakontissa, vaatteet kassissa eteisessä ja kaikki oli valmiina mökille lähtöön kun ajatus iski päähäni: "mä en ehkä pysty". Ja sain jopa sanottua sen ääneen, kun V soitti matkalta töistä kotiin ja kysyi joko mennään. Tähän ikään mennessä olen koittanut opetella kuuntelemaan fiiliksiäni ja toimimaan niiden mukaan. Usein on niin, että jos ei kuuntele, mikään ei onnistu oikein päin. Sitäpaitsi nyt takana on ollut aikamoista haipakkaa pitkän aikaa, joten laiminlyötyjä asioita (esim. koti) on kasapäin. Jotain voisi yksinkertaistaa.

Valosuunnittelu ja lasimuotoilu pelasivat viimeisen päälle yksiin luoden kauniita varjoja, eläviä valoja ja liikettä. Toisinaan varjoista tuli mieleen mummolan hehkuvat ruusut, toisinaan talventörröttäjät hangella.

Sanoin, että on suorastaan vähän paha omatuntokin, koska onhan saaristossa aina niin levollista ja ihanaa, kun sinne vaan pääsee. Nyt on vielä muinaistulien yökin ja moni paikka saaristossa on auki viimeistä viikonloppua tällä kaudella. V alkoi tutkia säätiedotetta: kävi ilmi, että meitä odottaisi iltaa kohti nouseva kova tuuli joka nostaa merkitsevältä aallonkorkeudeltaan nelimetrisen aallokon. Se tarkoittaa pahimmillaan n. 8m aaltoa, joten minnekään kauemmas kylille ei tulia voida lähteä katsomaan.

Suunnanmuutos tietysti tarkoitti, että koko viikonloppu vapautui käyttöömme uudella tapaa. Olin lomalla katsonut Maikkarin katsomosta läpi koko sarjan Henri Alenin ja Tommi Tuomisen kunnianhimoisesta ravintolahankkeesta, ravintola Finnjävelistä. Kesällä tuumin että haluaisin varata pöydän ravintolasta vielä ennenkuin se menee kiinni, sillä Suomalaista perinneruokaa pieteetillä tekevä fine dining -ravintola on avoinna vain kaksi vuotta; kevällä 2018 se joko lopettaa tai muuttaa muotoaan.

Finnjävelin kalakeito oli meistä kaikista aivan älyttömän hyvä tulkinta.
Vaahtomaisen, kermaisen liemen alla oli sashimikalaa.

"Minä en ainakaan soita" sanoi V kun kysyin että nyt kun olemmekin kotona, pitäisikö meidän yrittää varata jonnekin pöytä ja käydä ulkona syömässä yhdessä pitkästä aikaa. "Hävettää soittaa viimetipassa viikon parhaana ravintolailtana ja kuulla puhelimen toisessa päässä kiireisen ihmisen kohteliaat, mutta ahdistuneet sanat: ei, valitettavasti meillä on täyttä (olisit varannut pöydän ajoissa!)". "Mutta raksu, joskus ravintoloissa on peruutuksia eikä niitä kaikki laita nettiin, sinne on pakko soittaa?" Selasin nopeasti Finnjävelin FB sivulle ja tarkistin onko siellä ilmoitusta pöydästä; ei. Sitten jatkoin: " Mä voin soittaa." Ja joskus voi käydä niin, että onni on myötä; sain kuin sainkin meille peruutuspöydän.

I nimesi seuraavana päivänä yllätyksekseni tämän yhdeksi suosikikseen. Ja olihan se hyvää;
paahdetun lantun alla bitteriä luumua.

Eikä Finnjävel tosiaankaan pettänyt odotuksiani. Sinne voisi hyvin viedä appivanhemmat, ulkomaiset vieraat ja kaikki hyvän ruuan ystävät. Nekin, jotka eivät ehkä perinneruuista niin perusta. Illan aikana kuuntelin tarjoilijoiden kertovan ulkomaalaisille vieraille tarinoita suomalaisesta ruuasta sovitettuna heidän maailmaansa, vaihtavan lennosta kieltä suomesta englantiin, eglannista ranskaan ja sovittavan juttujen määrän asiakkaan kiinnostukseen. Palvelu oli täysin moitteetonta, huomioonottavaa ja tietämys todella syvää, jos asiakas halusi jostain jotain kysyä ja kommentoida. Kenelläkään ei vaikuttanut olevan kiire, vaikka kaikki tapahtui ajallaan ja hyvässä järjestyksessä. Mistä ovatkin löytäneet tuollaisen henkilökunnan. :)

Ja nättiäkin siellä oli, juuri niinkuin odotinkin. Meidät oli fiksusti istutettu sohvanurkkaan, jossa I:llä oli enemmän vapautta olla ja tulla vähän kainaloonkin välillä, sitten kun alkoi väsyttää. V kiinnitti huomiota käsin puhallettuihin kauniisiin laseihin ja minä kertoilin V:lle pieniä tarinapätkiä joita muistin dokumentaarista; tarinaa muotoilun takana.

Makumaailma oli hyvin suomalainen, pehmeä, herkkä ja tietysti myös kermainen ja voisen aromaattinen olematta varsinaisesti raskas. Viinit oli valittu käsittämättömällä pieteetillä ja vaikka hyviä viinipaketteja olen ruuan kanssa päässyt kokemaan, tämä lukeutuu taatusti yhteen parhaista sovituksista. Erinomaisia valintoja. Eksotiikkaa ja voimakkaita makuja suomalaisen on ehkä turha mennä Finnjävelistä etsimään, mutta aitoja, todella hyvin tehtyjä, kotimaisia,  herkkiä makuja kyllä. Ja niinkin saattaa käydä, että lapsuuden inhokki herättääkin ihastusta tämän toteutuksen myötä; jos arvata pitäisi, niin näin voisi käydä vaikkapa kesäkeiton, hillosipulin ja verimakkaran osalta.

Sienipuuro oli hyvää ja karjalanpiirakka yllätti autenttisuudellaan. Myönnän auliisti olleeni vähän skeptinen aranchinilta näyttävän pallon osalta. Onneksi olin väärässä ja se oli herkkua.

Halpahan Finnjävelin 10 ruuan menu ei ole, 104e per pää ruuista plus viinit päälle (joista saatavana kaksi eri pakettia), mutta hintataso on lähtökohtaisesti sama kuin esimerkiksi ravintola Olossa; Olon Matka - menu maksaa 109eur per pää. Lapsen mukaan ottaville perheille tiedoksi, että ainakin jo viisivuotiaan lapsen illalliskortti on samanhintainen kuin aikuisen. Tarjoilija kyllä totesi, että lapselle voidaan tehdä pyynnöstä myös vaikka vain perunaa ja kalaa jos niin toivotaan. Me käymme näin hienoissa paikoissa perheen kanssa ehkä kerran tai pari vuodessa, joten katsomme, että myös lapsi saa kokea maut meidän kanssamme. Vaikka makumaailma ihastuttaa kokemukseni mukaan myös nuorempaa ruokailijaa, voi illallisen kokonaiskustannus olla monelle perheelle liikaa. Kannattanee muuten kysyä voiko lapselle ottaa vaikka sen 7 ruokaa (85 eur), rytmitettynä 10 ruuan kanssa samoihin aikoihin. Ainakin I täyttyi karjalanpiirakan kohdalla, niin että lopussa olleet silli ja verimakkara jäivät häneltä välistä. Jälkiruokaa pikkumies taas närkki lautaseltani ja saattoipa olla hieman katumapäällä että ei alunperin halunnut enää omaa annosta (koska se oli taivaallista).

Mutta miksi kukaan Suomalainen haluaa maksaa perinneruuasta tuollaista hintaa? No, ainakin itse halusin päästä ehdottomasti näkemään, kun joku tosissaan tekee kunniaa paitsi suomalaiselle raaka-aineelle, myös ruokakulttuurille ja makumaailmalle. Kun nyt tulee ruuasta itsekin kirjoitettua ja vedettyä niin paljon kokkaukseensa vaikutteita maailmalta niin halusin nähdä myös, millaiset ovat meidän oma makumaailmamme juuret ja perusta tuotuna esiin modernina menuna. Ja kyllähän se kiinnosti miten viimeisen päälle uusin tekniikka puhuu näissä kovin kurinalaisissa, perinteisissä ruokalajeissa. Ja olihan se elämys; kaikki oli tuttua, mutta jollain tapaa turboahdetun täydellisen herkkää ja ... hyvää. ;)

Verimakkaraa, punajuurta ja herukkaa. Lihaliemivaahtoa koko homman päällä.

Oikeastaan vain kaksi kertaa koko kymmenen ruokalajin menun aikana kävi mielessä että jotain olisi ehkä voinut olla tippa tai pari vähemmän tai enemmän. Se on tosi vähän, kun elementtejä on varmasti lähemmäs parisataa. Eikä tässäkään ollut kyse siitä etteikö se olisi ollut hyvää, enemmänkin preferenssistä. Upean, lihahyytelömäiseksi kypsennetyn Kaartilan perinnepossunkylkirullan kanssa tarjottiin herkullisia sipsejä, possun päälle oli lorautettu tilkka hyvää öljyä ja annoksesta löytyi myös raikasta hölskytyskurkun tyyppistä kurkkua. Muuta en olisi siihen tarvinnutkaan, mutta mukana oli vielä palsternakkapyrettä ja muistaakseni perunahelmiä, miedon makuisia kaikki, mutta eivät oikeastaan antaneen annokseen mitään lisää. Mutta lienee makuasia. Verimakkaran kanssa taas sitä ihanaa herukkahilloa olisi voinut vähän santsatakin, eikä minua olisi haitannut pari kokonaista hillottua marjaakaan sen seassa. Hillo kun oli erinomainen pari voissa pinnastaan rapsakaksi paistetulle ja silti suussasulavan mehevälle verimakkaralle.

Mansikkamaito

Upeita suupaloja tuli yksi toisensa jälkeen. Mieleenpainuvimpia niistä itselleni olivat: alkupalalautaselta löytynyt kepeä, uppopaistettu perunahelmikeksi jonka päällä oli perunasosepisaroita, siian mätiä ja tilliä, aloituksessa ollut sashimihenkinen kalakeitto, paahdettu lanttu ja sen kanssa tarjottu bitterinen, hieman kuivattu ja marinoitu luumu (viinipari oli myös lostava ruualle!), talon oma voi ja piimä, sienipuuro, se karjalanpiirakka (oikeasti oli hyvää), lämpimän savusillin kanssa tarjottu elämäni paras hillosipuli (kyllä, siitäkin saa hyvää!)  ja koko setin huipennukseksi tarjottu mustikkarättänä.

Mustikkarättänä. Kaunis kuin koru ja superherkkua.

Se rättänä on yksi kauneimpia näkemiäni jälkiruokia. En ole koskaan aiemmin syönyt mustikkarättänää enkä yhtään tiennyt edes mitä odottaa; jotenkin silmissä välähti ruiskuoreen tehty galettemainen mustikkapiiras jollain tavalla tulkittuna. Niinpä jälkiruuan ultramoderni ja mielikuvituksellinen ulkonäkö oli täysi yllätys. Se oli niin kaunis graafisine muotoineen, herkän lilan eri sävyjen vaihteluineen ja muutamien selvästi molekyyligastronomisten elementtien täydentäessä kokonaisuutta.  Autenttisuuteen en pohojalaisena pysty siis ottamaan kantaa mutta järjettömän hyvää se oli. Kardemummaa ja mustikkaa piiraana, mustikkaparfait, tuoretta mustikkaa, mustikkaa marenkina ja herkullinen pieni jäätelö. Siinä oli kaikkea, mitä toivoa saattaa. Ja se mustikkaparfaitin rakenne, kertakaikkiaan upea.

Menenkö uudelleen? Ehkä, jos menu uudistuu jollain mielenkiintoisella tavalla. Perinneruoka konseptina kuitenkin rajoittaa myös sitä, mitä lautaselle voi laittaa. Uskon, että rajattu aukioloaika on tässäkin mielessä fiksu liike; rajummat ideat voi jättää mahdollisen jatkoprojektin asiaksi. Finnjävel on tribuutti suomalaiselle perinneruualle ja tarpeellinen nimenomaan suomalaisen ruokakultuurin esillenostajana. Menu vie illallista nauttivan laidunten reunoille, mummon leivinuunin lämpöön, mustikkametsiin ja tunturipuroille. Se on perinneruuan moderni taidonnäyte, jossa makujen akuperäistä luonnetta varjellen ruuasta on tehty moderni tulkinta. Kova juttu, tällainen ravintolaprojekti Suomessa.  
 

Mustatorvisieni on pestossa kuin tryffeli, paitsi parempaa.

Mun pitäisi varmaan viimeistellä reseptikkaa siihen BBQ- kirjaan tälläkin hetkellä, mutta tämä meni niin vahvasti yli tutkasta että ajattelin jakaa tämän riemun kanssanne. Tässä on nyt metsäsienistä tehty suomipesto, jota kelpaisi selkä suorana tarjota ulkomaisille vieraillekin, erinomaista!

Kävimme I:n kanssa metsässä ja löysimme pienen tilkun mustatorvisieniä paikasta, jossa joku selvästi oli jo käynyt noukkimassa. Nämä löytämämme olivat hieman sivussa ja piiloutuneet niin hyvin, että olivat jääneet huomaamatta.

Miettiessäni mitä näistä syntyy, satuin kiinnittämään huomiota soppa 365:n torvisienopestoon somevirrassani ja tuumasin heti, että loistoidea! Tätä mä teen!

Minulla ei ollut pinjansiemeniä ja rakuunaa joten käytin sen sijaan pistaaseja sekä timjamia. Parmesaninkin korvasin mielestäni pistaaseihin paremmin sopivalla pecorinolla ja lopputulos oli kertakaikkisen upea. Alla meikäläisen versio aiheesta, tuunaa ja maistele oman makusi mukaiseksi.

Tuo otsikon lausuma pääsi V:n suusta, A lappoi lisää pestoa pastansa päälle sellaisenaan ja I totesi että "äiti, tätä pitäisi tehdä uudelleen sitten kun löydämme lisää mustia torvisieniä." 

Joten, ostakaa torvisienet torilta tai käykää mieltä hoitavassa metsässä, poimikaa mukaanne mustia torvisieniä ja tehkää niistä pesto. Syökää pastan kanssa tai marinoikaa sillä nyhtökauraa - käyttökohteita on ihan loputtomasti.

Jos sitä pestoa nyt ylipäätään jää seuraavaan kertaan, niin laittakaa se loppu puhtaaseen lasipurkkiin, tasatkaa pinta ja lorauttakaa päälle öljyä n. 5mm-1 cm kerros jotta pinta ei pääse homehtumaan. Aina kun käytät pestoa, tasaa pinta ja lisää öljyä sen verran että öljykerros säilyy suojaamassa pestoa.

Kuvassa näkyvä lampaan kare löytyy blogista; on meidän klassikko helppo&herkullinen hunajainen lampaankare.  Käytännössä suolattuun ja pippuroituun kareeseen siis paistetaan pinnat pannulla, pursotetaan juoksevaa hunajaa päälle ja hunajaan töpsötellään timjamia ja rosmariinia. Pannulle voi nakata lasillisen valkkaria jos on. Koko komeus pannuineen uuniin 180 astetta ja n. 20 min. Valmis kun sisälämpö on 58-60, levon aikana nousee n. 62-65 asteeseen. Dippaa leikatut kareen palat pannulla olevaan siirappiin.

p.s. Katajanokalla on tulevana viikonloppuna Nokan pientilatori. En valitettavasti pääse koska mökkikauden päättäjäiset, mutta vinkkinä että siellä on vaikka mitä ihania tuottajia paikalla. Juuri eilen Leppävaaran Rekossa Herrakunnan Lampaan Sari sanoi että heidän lisäkseen siellä on paljon sellaisiakin tuottajia joita Rekossa ei näy. Ja JOS siellä on saatavilla Gobbas Gårdin rypsiöljyä suosittelen tarttumaan siihen, sillä se on jumalaista. Sopisi tähänkin pestoon kuin nenä päähän.

Mustatorvisienipesto (iso, ehkä 3-4dl purkillinen)

n. 1 dl pistaaseja
5-6 dl mustia torvisieniä
1 valkosipulin kynsi (puristettuna)
2 tl tuoretta timjamia (lehtiä)
1,5 dl parasta oliiviöljyä tai kylmäpuristettua tai hyvää rypsiöljyä (Myssyfarmi tai Gobbas Gård ovat parhaita joita olen maistanut)
n. 1,5 dl  pecorinoa raasteena
(tarvittaessa ripaus suolaa)
(koristeluun timjamin lehtiä)

Paahda siemenet kuivalla pannulla. Siirrä blenderikippoon.

Laita sienet pannulle ja haihduta niistä sekoitellen lähes kaikki kosteus, mutta älä anna niiden ruskistua.

Kaada sienet blenderikippoon ja lisää sinne tuoreet yrtit, öljy ja purista perään valkosipulin kynsi.

Surista blenderikipossa suhteellisen tasaiseksi pestoksi (tein pystyblenderissä mutta bamixin silppurikippo tai kenwoodin maustemylly olisi ollut varmaan tehnyt tasaisempaa, toisaalta tykkään noista karkeammista pähkinänpaloista seassa joten makuasia?)

Lisää pestoon pecorinoraastetta kolmannes kerrallaan ja maista välissä. Kun maku on sopiva, tarkasta vielä suola ja tarjoile pastan joukkoon sekoitettuna.

Ribsijumppaa ja pari mainitsemisen arvoista valmisrubia

Yhteistyössä Herrakunnan Lammas, Poppamies ja Real Texas BBQ 

Ribsejä on tässä myös jumpattu jokunen kerta viimeisen vuoden aikana lähinnä koska ne ovat koko perheen herkkua, mutta nyttemmin tietysti myös kirjaa varten. Yksi haaste näissä BBQ - hommissa on ollut se, mistä kaikkea tarpeellista löytää.  Siksi olen ajatellut koostaa kirjaan jonkinlaisen listan hyvistä tuotteista ja tuottajista helpottamaan aloittelevaa harrastajaa. Tässä kontekstissa olen ollut myös yhteydessä hyvinä pitämiini tahoihin ja kysynyt yhteistyötä mm. niin, että saisin raaka-aineita kirjaprojektia varten. Näissä kuvissa nämä sirommat ribsit ovat Herrakunnan lampaan sponssaamia niittypossun ribsejä. Isommat jotain random - ribsejä joita ostettiin kaupasta. Kun juttuja joutuu jumppaamaan useamman kerran, lihoja tarvitaan tietysti. Näissä BBQ hommissa laadukas liha on tosi tärkeää ja tuntuu ihan olennaisesti maussa, joten olen tosi iloinen että olen saanut tuottajia tähän mukaan.

Tässä jumppasin vähän herkempää rubia noille niittypossun babybackseille... ehkä vähän liikaa tähtianista tässä versiossa.

Teemme toki paljon rubeja itse, mutta etenkin silloin jos tehdään jotain mixed BBQ-settiä ja rubia ei ole valmiina käytetään mielellään valmiitakin. Ja yksi pointti noiden valmiiden käytössä on aloittelijalle, että ei tarvitse arvailla kun on joku hyvä mausteseos valmiina. Mutta mikä se hyvä sitten on kellekin?

Jos luut ovat pieniä, on ehkä parempi rubata aika herkällä kädellä ettei tule liian suolaista. Myös se on tullut opittua että jos BBQ ohjeessa annetaan käytettävän rubin määrä grammoissa, sitä on syytä noudattaa... ;) 

Viime kesän Phil Wingon BBQ-kurssilla V tutustui Pork Mafian valmiiseen rubiin. Sitä on kyllä käytetty, mutta luulen että se on ehkä enemmän semmoinen aikuisten rubi; melko suolainen ja siinä on paljon cayenneä. Niinpä I melkein-kohta-5v selvästi kokee sillä tehdyt ribsit liian "poppaaksi". Mutta ihan hyvä rubi; paljon makua sitä haluavalle.

Mistä päästäänkin sitten ehkä omaan suosikkiini poppamiehen Burgers and Ribs rubiin, joka on varsin oivallinen. Sitä on ostettu monta ja vieläkin useampi pussi. Siinä on paljon makua, sopivasti cayennea ja vaikka sekin on ehkä siinä rajalla - menee kyllä I:lle myös. Etenkin jos vähän kevyemmällä kädellä rubaa.

Jotun rubi on vähän poppamiehen rubia karkearakenteisempaa; todennäköisesti siinä on enemmän sipulia ja paprikaa. 

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä ollaan nyt kokeiltu Real Texas BBQ:n pyörittäjältä Jotulta saatua rubia. Jotu lähetti tuotepaketin testiin ja kävimme tietysti siihen kiinni jussina, kun oli monta muutakin projektia tulilla ja tilanne oli täydellinen valmisrubille. Se on myös oikein kiva, selvästi sokerisin rubi näistä. Myöskään chiliä ei ollut häiritsevän paljon, vaan rubi oli pääsävyltään paprikainen joka tehnee siitä lapsiystävällistä. Moni tuntuu pitävän tästä myös tuolla harrastajaryhmässä.

Myös se Jotun BBQ kastike oli tuotepaketin suosikkeja; syvänmakuista ja makeaa, olematta silti yhtään tunkkaista. Ihan hyvä vaihtoehto niille jotka haluavat kastikkeensa savuisana ja makeana. Varsinaista comfort foodia.

Glaze sivellään ribseihin kun ne ovat kypsiä, tällä kertaa keiteltiin jokin soosi itse. 

Oma suosikkini näistä valmiskastikehommista ribsien glaseeraukseen on silti edelleen poppamiehen smoky apple glaze jatkettuna 1/3 hunajalla. Se on ihanan hedelmäistä, raikasta ja kepeää. Kuitenkin siinä on makua ja vähän chiliäkin joka tukee mukavasti hedelmäistä luonnetta. Kelpaa myös I:lle ja on lopulta hyvin monikäyttöistä.

Tuo hunajalla jatkaminen on muuten yksi näistä kätevistä kikoista, jonka V joskus bongasi netistä. Siellä suhde taisi olla 1/6 hunajaa, mutta me tykätään makeista glazeista ja monissa suosikkikastikkeissamme on suht paljon chiliä, niinpä laitamme aika reilusti hunajaa. Ribsit sinänsä tehdään samalla tekniikalla, kuin joskus tänne kirjoittelinkin; löydät alkuperäisen jutun täältä. Mutta tosiaan korjauksena siihen, että meillä on nyt vakiintunut tuo kastike-hunajasuhde siten, että saat aikaan ribsien glazen mistä tahansa suosikkikastikkeestasi lisäämällä kastikkeeseen n. 1/3 hunajaa. Mutta jos ette tykkää niin makeasta, tehkää toki oman maun mukaan... :)

Mutta näillä vinkeillä kohti viikonloppua. Täällä merellä ainakin tuulee tänään ihan reilusti, joten siirtäkääpä savustimenne suojaisaan kulmaan jos ajattelette tehdä ribsejä viikonloppuna:)

P.s. Jos kiinnostuit, Herrakunnan Lampaan myyntipisteet /noudot löydät täältä 

Broccolinit grillissä - eli kesän kätevin vinkki kaikille jotka rakastavat broccolinia.

Me tykätään Broccolineista. Niitä laitetaan aika usein ruuan lisukkeeksi - monesti vaan nopeasti kiehauttaen. Mutta kun tuo grillikausi alkoi ja V näki minun hypistelevän broccolinipussia kädessäni siihen malliin että nää vois grillata, alkoi mies näyttää tuskaiselta. Parsat kuulemma vielä menee irtopainoksenakin grilliin, mutta broccolinit kypsyvät niin nopsaan ettei niitä tahdo ehtiä kääntää ja siinä säheltäessä ne helposti putoavat väleihin.

Ja niinpä sitten sen keksin, kesän kätevimmän grillausvinkin: sitokaapa huuhtaistut broccolinit pikkuisisksi kimpuiksi ja pirskauttakaa hieman öljyä päälle ennen grilliin laittoa, niin niitä on helpompaa käännellä ja paistaa. Pieni kosteus tuntuu olevan hyväksi grillatessa, miksi niitä ei huuhtelun jälkeen tarvitse edes kuivailla kovin.

Niput ovat ihan söpöjä pöydässäkin, mutta ennenkaikkea; niitä on niin helppoa käsitellä. :) Sitten vaan lopuksi päälle suolaa ja pippuria, niput auki ja ääntä kohti. Helppoa ja hyödyllistä!

BBQ-lintu pesii täällä!

Jos joku on ihmetellyt sitä lihapalojen määrää, joka meikäläisen instassa on rullannut tässä viimeisen muutaman kuukauden aikana, voin kertoa että sille on aika harvinaisen mukava ja jännittävä syy. :) Vaikka tätä uutista ei ole vielä virallisesti julkaistu ja jätän nyt aika inhottavan paljon leijumaan ilmaan, saan kuulemma jo vähän vihjata että minulle on tarjoutunut mahdollisuus kirjoittaa keittokirja BBQ;n ympäriltä! Niin ja harkinnan jälkeen päätin jopa ottaa sen "kesäduunikseni":)

Niinpä roudasin juhannuksena vihreän munan saaristoon ja olen pesiytynyt sen viereen I:n kanssa koko kesäksi.  Päivänä jos toisenakin savu on noussut Eggistä aamusta yöhön asti kun ollaan kokattu uudelleen hyviä reseptejä, päivitetty ohjeita ja etsitty sitä täydellistä reseptiä mm. skottilaiselle munalle BBQ:ssa. Olisikohan tuo ollut viides kerta jo kun tehtiin skottilaista viime viikolla... Tämän siitä saa kun perfektionismi kohtaa sinnikkyden.

Hmm tää munaresepti vaatii vähän säätöä vielä, sisareni ei selviytynyt näiden kuorimisesta #scotcheggs #bbq #muna

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Jun 24, 2016 at 9:23am PDT

Tällä kertaa muna ei jäänyt liian raa-aksi niin, että se saatiin kuorittua, jauhelihataikinassa on hyvät mausteet,  jauhelihataikinan rakenne on oikea, savupuu on oikea, prosessi on ylipäätään toistettava ja taikinakerroksesta saadaan tarpeeksi ohut, kiitos Mintun joka oli nähnyt loistavan tekniikan April Bloomfieldiltä siihen puuhaan. Vielä kerran menee skottilainen muna tekoon ja silloin ei kyllä mokata.  Eikä jätetä sitä munaa yhtään liian pitkäksi aikaa sinne savustimeen niin että saadaan se kuvakin.

Ja taas, ja siis ja yks, kaksi, kolme, neljä, viis...... Vähän yli. #scotcheggs #hankala #fiddly #kuudeskerta tai #seitsemäs todensanoo...

A photo posted by Nelle & Mimmu (@siskotkokkaa) on Jun 30, 2016 at 6:59am PDT

Viime kerralla nimittäin halkaisimme yhden, vähän rikkoutuneen munan ja totesimme sen täydelliseksi kypsyydeltään. Mutta koska se oli vähän rikki, mietimme ovatkohan nuo kokonaan ehjät vielä yhtä täydellisiä. Päätimme että annamme munien olla lämmössä sen aikaa kun keräämme kuvaustarvikkeita. Ja arvatkaa mitä? Se oli liikaa. Keltuainen oli toki vielä kauniin kostea ja muna sinänsä herkullista, mutta keltuainen ei ollut enää valuva, niinkuin haluaisin siinä kuvassa olevan...

Tässä versiossa kuori oli liian paksu, mutta keltuainen just eikä melkein. 

Yllättäen tuo kuvaaminen on minulle tässä ehkä kaikkein haastavinta. Koska tähän blogiin olen yleensä vaan räpsinyt kuvat aika lailla siitä, mitä pöytään on kannettu niin kuvien petaaminen kirjaan on aika erilaista. Kirja on mediana täysin toinen juttu; kuvia käytetään toisin, vähemmän  ja lisäksi niiden rajaus on oltava tosi löysä, jotta ne voidaan sitten leikata halutulla tavalla lopulliseen taittoon.

Ja se vie aikaa. On ihan käsittämätön onnenkantamoinen sekin, että Minttu pystyy olemaan tässä projektissa mukana kuvausassarina ja apuna muutaman kerran kesän aikana. Me ollaan kokattu vuosien varrella niin paljon yhdessä että homma sujuu aivan kuin rasvattu kone. Ystävän kanssa kokkauksen ja kuvaamisen teko menee ihan toiseen tapaan kuin yksin yrittäen. Kaiken kukkuraksi Minttu on kova reseptiikka-ammattilainen, saan aivan korvaamatonta apua myös oikolukuun kun teksti on siinä vaiheessa.

Mutta tällainen kesäduuni tuli tosiaan otettua ja olen ihan innoissani :) Tämä menee vähän semmoiseen life goal - osastoon, sillä kai minä jossain lapsuudesta jääneessä, hyvin piilotetussa haaveessa olen vaalinut unelmaa että kirjoittaisin joskus aikuisena kirjan. Kysyttäessä silloin vuosia sitten, olisin varmaan sanonut että se on runo- tai novellikokoelma mutta keittokirjaa en jostain syystä oikein osannut ajatella. Mutta kirja se on keittokirjakin! :) Meidän savuisia taisteluita kirjan teossa voi vakoilla instagramista ja toki jotain fiiliksiä taatusti valuu tännekin.

Kirjan sisällysluetteloa on toki mietitty jo aika pitkälle. Koitan saada mukaan ainakin kaikki meille tärkeäksi muodostuneet klassikot ja parhaat niksit, mutta jos te saisitte toivoa, millainen resepti kirjasta pitäisi löytyä? Kuulisin tosi mielelläni :)

Mutta siitä puheen ollen, pitää varmaan hyödyntää tämä lounaan jälkeinen lepohetki ja kirjoittaa - sillä viikonloppuna pesitään taas Ison Vihreän ympärillä. :)

Grillattu mustekala on uusi musta!

Toissaviikolla huomasin neuvovani kaveriamme FB:ssä mustekalan grillaamisessa. Samalla tajusin, että aiheesta ei ole blogissakaan yhtään mitään, vaikka lonkeroisia silloin tällöin keittiöömme eksyykin. Tuumasin, että asiaan on saatava muutos myös siksi, että neuvoessani tajusin itsekin googleavani ohjeita ja miettiväni mikä ohje se olikaan jolla tätä elukkaa edellisen kerran tehtiin.

Mustekala laitetaan mausteineen kattilaan ja peitetään juuri vedellä. 

Näitä pääjalkaisia syötäviä otuksia on useampaa sorttia, niinkuin kalojakin. Ja luonnollisesti jokaiselle on omat valmistus- ja preparointivihjeensä. Toisin kuin kalmari, tämä mustekala (octopus) on yleensä lähes suoraan valmis kattilaan kun sen kaupasta ostaa. Usein poistettavaksi ei ole jäänyt kuin eläimen kova, papukaijan nokkaa muistuttava suu, jonka löytää kun työntää vaan sormensa lonkeroiden keskellä olevaan suuaukkoon.

Mustekalan suu on pieni, kaksiosainen kova "nokka" jonka saa pois suun kautta. 

Komissario Nardonessa kalastaja antoi Nardonelle lahjaksi mustekalan ja neuvoi dekkariamme pieksemään tuoretta mustekalaa jotta siitä tulisi mureaa. Vaikka ajatus kalastajan juuri antaman eläimen mureuttamisesta rantakiviin pieksemällä onkin romanttinen, se on samantyyppistä taikauskoa kuin korkin lisääminen keitinveteen. Taiat ovat täysin tarpeettomia kunhan mustekala saa hissukseen kiehua tarpeeksi pitkään ennen kuin se grillataan. Riittävän pitkä keittäminen pehmentää kyllä lonkerot ja lopputuloksena on oikein mureaa mustekalaa. Koko homman voi tehdä vaikka edellisenä päivänä jolloin mustekala jätetään jääkaappiin odottamaan keitinliemessään grillaushetkeä ja valmistus on tosi helppoa ja nopeaa.

Meikäläisen mustekala oli perattu valmiiksi, pää oli viilletty auki ja kaikki poistettu. 

Minä olen ostanut pakastettuja mustekaloja joko umpijäisinä blokkeina tai tiskistä kohmeisena. Molemmissa tapauksissa mustekalan annetaan ensin sulaa, mutta pakastetut ovat kyllä ololeet minusta tosi laadukkaita ja herkullisia niistä on tullut grillattuna joka kerta. Mustekaloja on eri kokoisia ja vaikka lonkeroisen koko saattaa tuntua valtavalta, se menee kokoon keitettäessä. Tämä meille kolmelle hyvin lounaaksi riittänyt pääjalkainen oli n. kiloinen kaveri ostettaessa.

Mustekalan päälle kannattaa laittaa kevyt paino, jotta se pysyy kiehuessa veden alla. 

Mustekelan päälle olen laittanut yleensä jonkinlaisen painon kun olen sitä keitellyt. Keittoaikana vesimäärää kannattaa tarkkailla, sillä mustekalan koosta riippuen keittoaika voi vaihdella puolesta tunnista puoleentoista. Näillä meikäläisen suht kookkailla mustekaloilla ollaan yleensä menty sinne lähemmäs puoltatoista tuntia. Mustekala on kypsää kun terävän veitsen kärki menee pistettäessä vaivatta sisään lonkoeron lihaan.

Kypsä, keitetty mustekala. 

Kun mustekala on kypsää, sen annetaan jäähtyä liemessään ja nostetaan kylmään odottamaan grillausta. Keitettäessä mustekala tosiaan kutistuu tosi paljon ja siitä kiloisesta tuli ihan hyvä lounas meille kolmelle; jos lisukkeet olisivat olleet vähän täyttävämpiä siitä olisi kyllä syönyt neljäkin.

Mustekala kuivataan ennen grillausta jotta se oikeasti ruskistuu. 

Ennen grillausta mustekala kuivataan, sivellään kevyesti öljyllä ja maustetaan suolalla ja pippurilla.

Kun väri on kaunis, mustekala käännetään ja grillataan toiseltakin puolelta. Vaikka koko elukan voi syödä, lonkerot ovat paras pala. 

Sitten vaan grilliin ja suoralla tulella nopeasti väriä molemmille puolille. Viimeistely lehtipersiljalla ja lisukkeina tarjottiin grillattua parsaa ja sydänsalaattia sekä sitruunalohkoja.

Grillattu mustekala (yksi isohko mustekala)

1 isohko mustekala (meillä n. kiloinen)
3-4 timjamin tai sitruunatimjamin oksaa
1 laakerinlehti
1 rkl, n. 20 mustaa pippuria
1 tl suolaa
1 kokonainen valkosipuli, leikattuna kahtia niin että kaikki kynnet puolittuvat
1 luomusitruuna halkaistuna

Grillaukseen:
oliiviöljyä
mustaa pippuria
suolaa

Tarjoiluun:
lehtipersiljasilppua ja sitruunalohkoja

Sulata mustekala jos jäässä. Tarkista onko se perattu ja ellei, leikkaa päähän viilto ja poista sisälmykset. Usein tämä on tehty valmiiksi. Poista nokkamainen suu jos sitä ei ole poistettu, tunnet sen työntämällä sormen eläimen suuhun. Mustekalaa ei ole tarpeen mitenkään nylkeä, eikä edes piestä vaan tämän jälkeen se on valmis keitettäväksi.

Laita mausteet, valkosipuli ja halkaistu sitruuna kattilaan, mustekala niiden päälle ja kaada päälle vettä niin että mustekala juuri peittyy. Laita pieni paino mustekalan päälle jotta se ei nouse pois vedestä.

Anna kiehua pienellä tulella hiljalleen n. 60-90 min kunnes veitsen kärki uppoaa helposti lonkeroon.

Jäähdytä liemessään ja säilytä kylmässä kunnes aiot tarjoilla mustekalan.

Ennen grillausta kuivaa mustekala, sivele lonkerot öljyllä ja mustalla pippurilla. Grillaa suoralla, kuumalla hiilloksella molemmin puolin kunnes lonkeroihin tulee kaunista väriä.

Mausta suolalla, koristele lehtipersiljasilpulla ja tarjoa sitruunalohkoja mustekalan kanssa. Lisukkeeksi esimerkiksi grillattua sydänsalaattia ja grillattua parsaa.

p.s. jos teet parsaa ja sydänsalaattia, grillasimme ensin parsat, sitten siirsimme ne epäsuoralle lämmölle. Sitten oli mustekalan vuoro ja lopuksi salaatti. Kannattaa kokeilla sekä mustekalaa että sydänsalaatin grillausta, herkkua ihan vaan öljy-suola-pippuri käsittelyllä!

Banaanileipä

Jos ne banaanit olisivat olleet yhtään kypsempiä, ne olisivat valehtelematta varmaan  madelleet ihan itse bioastiaan. Ne olivat pikimustia ja pehmeitä. Yhden kuoressa taisi olla jo homeläikän alkuakin. Ainoa syy, että edes haaveilin niiden avaamisesta oli jokin Netfilixistä talvella nähty kokkiohjelma, jossa huippukokki vakuutti että juuri tällaisia täydellisten ruokaan käytettävien banaanien tulee olla. Ja toden totta, kun leikkasin saksilla vanhan ihmisen nahkaa muistuttavan, kurttuisen ja pehmeän pötkylän, sisältä löytyi ihan oikean banaanin näköinen banaani. Se ei ollut mustaa; pehmeää kylläkin mutta ei mitenkään vastenmielistä ja tuoksui raikkaalle.

Juuri sellaisista toivonsa jo menettäneistä banaaneista banaanileipä pitääkin tehdä.

Tämä on toinen kerta pienen ajan sisään kun päädyn Sikke Sumarin ohjeen puoleen. Edellisellä kerralla tein Siken ohjeistamana Mika Pikkis Tuomolan briossisämpylöitä joista tuli ihan täydellisiä. Niinpä suhtauduin luottavaisesti kun Sikke kertoi tehneensä Nigella Lawsonin banaanileipää menestyksekkäästi. Ja kyllä, olen Siken kanssa samaa mieltä myös siitä, että minusta tämä on kyllä kakku ennemmin kuin leipä, monessakin mielessä. Mutta eipä tehdä termistä ongelmaa, tähän ylikypsät banaanit voi hyvin hukata ja tämä maistuu hyvin vaikka sellaisenaan teekupillisen tai maitolasin kanssa.  

Oikein hyvä siitä tuli, lapsena jenkeissä asunut miehenikään ei keksinyt siitä mitään moitittavaa. Lisäsin taikinaan vähän manteleita murskattuna ja korvasin kaakaonibsit palalla rouhittua tummaa suklaata. Mittasin jauhot vaa-alla grammalleen, mutta vähän jäin miettimään että osan jauhoista (kaksinkertaisessa annoksessa ehkä parisen desiä) olisi voinut laittaa sivuun ja lisätä siitä sitten vasta silmämääräisesti lopuksi. Alkuperäisessä Nigellan reseptissä oli kaksi munaa, Sikellä yksi iso eli jos munat ovat pieniä, käytä surutta kaksi. Tuolla jauhomärällä taatusti onnistuu ja tulee ihan kuohkea kakku, mutta melkein tekisi vähän mieli nipistää siitä jauhosta ja/tai laittaa se toinenkin muna.

Mehevämmän kakusta saa myös kun muistaa kytätä kypsymisaikaa tarkkaan; jokainen uuni on yksilö eli kypsennysaika on aina viitteellinen. Paras kypsyys on kun kakku jää sisältä kosteaksi mutta se ei enää juuri ja juuri tartu puutikkuun. Minun uunissani kakku vaati lisää aikaa; lopuksi peitin sen leivinpaperilla ettei pinta pala.

Minulla oli neljä banaania joten tein reseptin kaksinkertaisena. Lopun kakun voi hyvin pakastaa myöhempää herkuttelua varten, mutta kakku säilyy kyllä hyvin pakattuna viileässä viikonkin... Tai säilyy ja säilyy. ;) Sen verran kakun kanssa kannattaa malttaa, että sen pitää jäähtyä kokonaan ennen kumoamista ja parhaimmillaan se on levättyään hyvin käärittynä yön yli kun maut oikein tasaantuvat vielä.

Tässä siis ohje vaikkapa sunnuntaiaamupalalle!

Nigellan banaanikakku (yksi vuokaleipävuoka)

2 ylikypsää banaania
1 iso kananmunaa (alkup. 2 isoa munaa)
2 dl maustamatonta jogurttia (juoksevaa)
1,20 dl mietoa oliiviöljyä tai auringonkukkaöljyä
325g vehnäjauhoja
200g raakasokeria (tavallinenkin käy)
1 ja 1/4 tl leivinjauhetta
1 tl leivinsoodaa
2 tl kardemummaa
50g suklaanibsejä


Muusaa banaanit haarukalla. Lisää sitten vatkaimella vatkaten munat yksi kerrallaan. Lisää sitten jogurtti ja öljy edelleen voimakkaasti sekoittaen. Yleiskone on tässä kätevä, vinkkaa Nigella mutta myös toinen käsipari myötämieliseltä perheenjäseneltä on hyvä apu.

Mittaa kuivat aineet toiseen kulhoon ja sekoita. Lisää seos taikinaan ja sekoita tasaiseksi.

Vuoraa leipävuoka leivinpaperilla ja kaada seos siihen. Paista 170 asteessa n. 1h (mutta kokeile tikulla jo aikaisemmin, n. 45-50 min kohdalla  kakun kypsyyttä ja ota heti pois kun tikku tulee puhtaana ulos). Meillä 45min kohdalla kakku oli vielä täysin raaka keskeltä.

Peitä kakku sitten leivinpaperilla ja keittiöpyyhkeellä ja jätä jäähtymään vuuassaan.

Hyvin pakattuna kakku säilyy viikon verran viileässä, parhaimmillaan levättyään yön yli.

Mahtavaa perunasalaattia pekonilla, ruohosipulilla ja turkkilaisella jogurtilla

Oi kun söpöjä! Oi kun ihania, aattele, nyt saa jo uutta perunaa. Nää on varmaan ihan just nostettukin. Oi nam. Uusia, kotimaisia perunoita... 

Älä keitä uusia perunoita liikaa, jotta maku säilyy parhaana mahdollisena. 

Käykö teille koskaan niin, että konsepti uusista perunoista saa torimyynnissä aikaan välittömän hanki nyt - mieti myöhemmin - reaktion? Ja sitten kotona heräät tajuamaan että joo, uudet perunat on ihan kiva mutta silli ei ehkä iskekään just nyt. 

Niin, ja ne potaatit tarttis kuitenkin syödä uusina, kun ne ovat parhaimmillaan...  Joo, mulle kävi niin viime viikonloppuna. 

Perunasalaattiin riittäisi varmasti myös pelkkä ruohosipulikin, mutta käytin yrttejä paljon, koska kesä! 

Mutta, pelko pois! Ei hätää! Jamie-tube pelasti minut ja minä pelastan nyt sinut, sillä tämä perunasalaatti on nopsa tehdä ja näillä helteisillä keleillä ihan takuuvarma hitti. 

Savuisa pekoni tekee perunasalaatista hellepäivänä mukavan suolaisen ja ruokaisan. 

Unohda majoneesi, unohda kirkas perunasalaatti happoineen ja suolakurkkuineen, nyt tulee kermaisen jogurttinen, raikkaan yrttinen ja mahtavan savuisa potaattisalaatti - pekonilla, kuinkas muuten. :) Ja tämän voi tosiaan tehdä ad-hoc, sillä yrtit kasvavat ainakin meillä jo tässä vaiheessa ihan villinä pitkin pihaa. 

Perunat voi pilkkoa, tai jos ovat pieniä laittaa kokonaisinakin. 

Vähän olin kieltämättä hämääntynyt että miksi en itse ole tätä älynnyt kun olen suuri jogurttisen perunacurryn ystävä. Jogurtti on niin ihanan raikastakin... Luulenpa, että tästä syntyy kesän aikana useampikin muunnelma, sillä salaatin sekaan voisi hyvin laittaa vaikka fetaa ruokaisuutta lisäämään. Puhtaasti kasvisversiota voisi kokeilla vaikka savuhilmalla? Mutta mikseipä sekaan voisi nakata myös vaikka paahdettuja manteleita tai karamellisoituneita porkkanoitakin... 

Tämä on nopsa tehdä, herkullinen ja ihanan raikas lauantailounas vaikka sellaisenaan - hyvän viinilasillisen kanssa. Nauttikaa helpoista herkuista! 

Perunasalaatin voi koristella kukkasin ja yrtin oksin. Lisää ruokaisuutta saa esim. fetasta. 

Mahtavaa kesäistä viikonloppua!

Perunasalaattia jogurttikastikkeella (4:lle lisukkeena, ehkä kolmelle pääruuaksi) 

n. 1 kg uusia perunoita 

nippu ruohosipulia 

tupsu mäkimeiramia, timjamia ja rosmariinia (voit käyttää mitä sinulla on, lehtipersiljakin olisi oiva)

loraus, n. 3 rkl oliiviöljyä 

1 pkt pekonia 

2 kevätsipulia varsineen (säästä yrttien ja ruohosipulin kukkasia koristeluun) 

n. 2,5 dl turkkilaista jogurttia (en mitannut, käytä maun mukaan / sen verran että perunat ovat jogurtissa kauttaaltaan)

suolaa

pippuria

Laita kattilaan vettä kiehumaan. Pese perunat ja liehauta ne kypsäksi vähällä vedellä, n. 15 min. 

Kun perunat kiehuvat, lenkkeile kallioille keräämään yrttejä ja ruohosipulia. Haalittuasi kasaan n. peukalon paksuisen kimpun ruohosipulia ja kourallisen muita yrttejä, palaa keittiöön, huuhtele ja silppua yrtit kulhoon ja lurauta niiden päälle öljyä. Yrtti- ruohosipulisilppua oli ehkä n. 1,5 dl yhteensä.

Siivilöi perunoista kuuma vesi ja sekoita potaatit yrtti-öljyseokseen kuumina marinoitumaan. Voit halkoa potaatit tässä välissä jos haluat. 

Kun perunat hieman marinoituvat ja jäähtyvät on hyvä hetki kypsentää pekoni. Silppua pekoni saksilla pannuun ja lastalla palasia erotellen ruskista pekoni rapsakaksi. 

Laita astiaan pari kerrosta talouspaperia, valuta ensin enin pekonirasva pois ja kippaa sitten pekoni talouspaperin päälle. Sekoita pekoni perunoihin. 

Silppua kevätsipulin varsi ja hienonna mukula oikein ohueksi siivuksi. Sekoita sipulit perunoihin ja lisää turkkilainen jogurtti. 

Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita kunnolla. Tarkista maku ja lisää suolaa jos tarvitsee. 

Koristele astia sitten yrttien ja ruohosipulin kukilla. Tarjoa heti kylmän rose - viinin tai hyvän oluen kanssa. Lisäksi voi tarjota myös saaristolaisleipää ja voita. 

Ruohosipuli-auringonkukansiemenpestoa, pastaa ja paahdettuja vihanneksia

Viikonloppuna tein tosi simppeliä pastaa, johon käytin juuri nyt parhaimmillaan olevaa villivihannestamme, ruohosipulia. V grillasi nopeasti paprikoihin sekä kesäkurpitsaan herkkuraidat, I lisäsi mozzarellaa ja äiti suolaa ja pippuria. Ja siinä se sitten olinkin, kaikessa yksinkertaisuudessaan: lounaspasta tai mikseipä vaikka arki-illallinen. :)

Ruohosipulin ja paahdettujen auringonkukansiementen maku samassa tahnassa on täysin vaststamaton. Tätä pestoa voi hyvin käyttää myös grillikasvisten jälkimarinointiin muutenkin tai vaikka grillatun kanan ja salaatin kastikkeena. Helppo ja nopea arkiruuan höyste jossa on kuitenkin kevättä roppakaupalla. Mikä parasta, ainakin meillä ruohosipulia kasvaa juuri nyt ihan valtoimenaan.

Lisäsin siemenet kuumina ruohospipulin sekaan, joka tummentaa väriä, mutta maku oli hyvä.

I on innostunut taas kokkailusta. Vai onko se lopulta niin päin että äidillä on vihdoin ollut energiaa lähteä ulos poimimaan villiyrttejä pikkumiehen kanssa ja järjestellä nuorelle herralle kokkausmestat kuntoon. Joka tapauksessa vietimme sunnuntaina laatuaikaa lapseni kanssa ja teimme mökillä pastaa ennen kotiinlähtöä. I kysyi silmät loistaen että "äiti, voitko opettaa minua kotonakin kokkaamaan ruokia joita en osaa laittaa?" Mitäs luulette, että vastasin? :)

Myös I rankkasi peston parhaista parhaisiin, joten uskoisin että kelpaa varmaan muillekin lapsille. Luulen, että kuumien auringonkukan siementen käyttö suoraan pannulta paahtumasta pehmensi ruohosipulin kärkeä ja kypsytti vähän tahnaa kun sekoitin sen.

'Mo - juusto, eli mozzarella on yksi niistä salaattijuustoista joka kelpaa meillä kaikille.

Paahtuneessa auringonkukansiemenessä on ihana, melkein karamellinen maku ja tämä pesto saikin innoituksensa niistä makujäljistä joihin törmäsin aikoinaan Pure bistossa ja viime kesänä siellä Smörissä.Auringonkukansiemntä pitäisi käyttää kyllä ehdottomasti enemmän.

Mutta semmoinen neuvo minulla on, että ostakaa tuoreita auringonkukansiemeniä! Mitään ylivuotisia pussinpohjia ei koskaan kannata käyttää tallaiseen simppeliin pestoon, jossa auringonkukansiemenestä  tulee annoksen kruunu. Siemenet, kuten muutkin rasvaiset pähkinät yms. saavat kaapissa pitkään seisottuaan terävän, eltaantuneen maun. Ei siis maksa vaivaa, viekää vanhat siemenet bioon tai pihan talitinteille.

Vinkiksi niille, jotka eivät tykkää paprikan kuorista: paprikat voi grillauksen jälkeen laittaa kulhoon jonka peittää kelmulla. Näin suikaleet höyryttyvät vielä lisää ja niistä saa kuoret irti. Minä en jaksanut ryhtyä semmoiseen kun oli jo kova nälkäkin, joten revin isoimpia suikaleita vaan sopivamman kokoisiksi ja söimme ne kuorineen kaikkineen. Kuitua, sano! :)

Mutta näillä sanoilla ja tähän viikkoon, näin se meni.

Ruohosipuli-auringonkukansiemenpestoa, pastaa ja paahdettuja vihanneksia (n. neljälle)

Grilliin:
2 paprikaa
1 kesäkurpitsa
loraus öljyä
ripaus suolaa

Kattilaan:
runsaasti kiehuvaa, suolalla maustettua vettä
n. 3 kerää pappardellea per nenä ja jos pasta on suosikki pari ylimääräistä (n. 1 pss pirkan parhaat - pappardellea)

bamixin maustekipoon tai muuhun pieneen silppuriin:
n. peukalonpaksuinen nippu ruohosipulia karkeasti silputtuna (ota kukinnot tai nuput talteen koristelua varten)
n. 0,5 dl  hyvää oliiviöljyä (tai kylmäpuristettua laadukasta rypsiöljyä, esim. myssyfarmi)
n. 0,5 dl paahdettuja auingonkukan siemeniä 
suolaa
pippuria

Lisäksi
2 pss tai 1 iso pss mozzarellaa, tuoretta
n. 3 rkl auringonkukansiemeniä, paahdettuja
suolaa ja pippuria
tarvittaessa loraus öljyä

Pilko paprikat koosta riippuen 4-6 lohkoon ja poista siemenet. Laita ne kulhoon.

Katkaise kesäkurpitsa kahtia ja siivuta molemmat päät ohuiksi, noin paprikasuikaleiden pituisiksi siivuiksi. Laita paprikoiden kanssa samaan kippoon. Lorauta päälle öljyä, ripsauta suolaa ja grillaa niihin kauniit raidat.

Laita pastakattilaan vettä ja n. teelusikka tai puolitoista suolaa. Kun vesi kiehuu, laita pastat sekaan ja keitä ohjeen mukaan al denteksi.

Paahda vajaa (3/4 dl?) desi aurigonkukan siemeniä pannulla kunnes saavat hieman kullanruskeaa väriä. Varaa sivuun n. 3 rkl pastan koristelua varten.

Laita pieneen silppurikippoon ruohosipuli, öljy, ripaus suolaa ja pippuria sekä loput paahdetut aurngonkukan siemenet. Surauta tahnaksi.  (Jos ei meinaa onnistua, lisää pienenpieni luraus öljyä jotta seos pyörii. Saa olla aika sakea pesto joten varovasti öljyn kanssa. )

Sekoita pesto grillattujen vihannesten kanssa ja jos tarvitsee, pilko vähän paprikoita pienemmäksi. Tosin, minusta on kiva tarjota vähän isompia paloja ja jokainen sitten pilkkoo lautasellaan sopiviksi.

Riivi mozzarella mukaan suupaloiksi, sekoita joukkoon valutettu pasta ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria ja luraus öljyä. korista ruohosipulin kukilla ja kokonaisilla auringonkukansiemenillä.

Tarjoa heti.

Vanhasta uus. Tai ainakin melkein. :)

Niinkuin te sitkeimmät, täällä vielä kurkkimassa käyvät lukijat olette varmasti huomanneet, olen tarvinnut vähän taukoa. Taukoa, jonka aikana vain vetää henkeä ja saada voimani takaisin.

Hieroin varovasti hammastahnaa sormenpäilläni lihaisiin kohtiin lautasen molemmin puolin, jopa loppuunkuluneen näköisestä tuli ihan kauniin valkoinen. 

Aivot ovat kuin paljon käytetyn lautasen pinta. Kaikki lika jää helposti pieniin, elämän mukanaan tuomiin naarmuihin. Ja kun lautanen on oikein harmaa, se näyttää kuluneemmalta kuin se onkaan, kenties ihan käyttökelvottomalta.

Opin viime vuonna hyvin tärkeän asian itsestäni. Opin, ettei pidä antaa kenenkään toisten määritellä sitä kuka on. On aivan turha ruoskia itseään siitä mitä ei ole, eikä kenellekään muullekaan kannata antaa siihen mahdollisuutta. Kenenkään ei pidä surra ominaisuuksia joita itsellä ei ole. Tällä mitä on annettu, on elämästä selvittävä, voitava nauttia ja pystyttävä löytämään tavat elää täysillä.

Opin myös, että vaatimukset voivat oikeasti olla kohtuuttomia. Kohtuuttomiin vaatimuksiin jatkuva kurottaminen ja itsensä kyseenalaistaminen saa 100% varmuudella aikaan stressin joka valvottaa yöt ja lopulta sairastuttaa ihan kenet vaan.

Lueskelin eilen aamusella Hesarista Maaret Kallion juttua reippaista tytöistä ja totesin, että semmoinenhan minäkin varmaan olen. 

"Reipas nainen ei jäänyt miesten jalkoihin, eikä sen koommin naistenkaan. Omiin jalkoihinsa hän sen sijaan usein jäi." - Maaret Kallio

Kun puree hammasta tarpeeksi kovaa tulee samalla kääntyneeksi sisäänpäin ja unohtaneeksi itsensä, elämänsä ja koko maailman. Meidän reippaiden pitää myös osata antaa itsellemme arvo ja asettaa tekemisellemme kohtuulliset rajat. Ilman rajoja maailma kyllä vaatii kaiken ja enemmänkin, älyttömyyksiin asti ja reipas jää tosi yksin miettimään miten riittämätön on.

Onneksi, onneksi ympärilläni on Ihania Ihmisiä. Olen onnekas, sillä pääsin kokemaan myös sen, miten lähellä olevat ihmiset voivat auttaa ja auttavatkin, kun heidän antaa niin tehdä. Reippaalle naiselle se oli pysäyttävä oivallus: en ole tässä elämässä yksin.

Mitä lautasen uudistamiseen tulee, minulla on siihenkin vinkki. Jos kyseessä ei ole sinulle korvaamaton, superarvokas perintökalleus vaan mökkikäyttöön tuleva kirpparilöytö, lautasen pintaa voi varovasti hieraista hammastahnalla. Sanon tuosta varovaisuudesta siksi, että hammastahnassa on pienenpieniä hippusia, jotka itse asiassa kevyesti hiovat lautasen pintaa ja poistavat naarmuista tehokkaasti lian. Siksi hammastahnalla ei kannata hangata voimallisesti ettei se syö koko lasitusta tai koristeita pois, mutta varovasti sormenpäillä hieroen sain kirpparilöytöni, vanhan Arabian lautasen ihan puhtaaksi. Siitä tuli melkein kuin uusi, mutta parempi, sillä tällä lautasella on tarina.  

Ihmisten osalta prosessi on valitettavasti vähän hitaampi, mutta henki kulkee jälleen. :)

Olen tässä nyt puolisen vuotta astellut vähän rauhallisemmin, valinnut tekemiseni tarkemmin ja keskittynyt tietoisesti hyvään. Niihin asioihin jotka oikeasti tarvitsee ja jotka oikeasti haluan tehdä. Voimien palauttamisessa vähemmän on usein enemmän ja asiat alkavat asettua jälleen uomiinsa.

Kuluneita astioita kannattaa käyttää oman harkinnan mukaan; jos pinta on selvästi vaurioitunut railoksi asti, lautanen voi haljeta kuumassa. Oma lautaseni osoittautui ihan ehjäksi, vähän vaan harmaantuneeksi. 

Kun uskaltaa luottaa itseensä ja toisiin syntyy positiivisten asioiden pyörre joka tempaa mukaansa. Yhdessä tekeminen on suurempaa kuin yksin tekeminen. Elämä tuo vuoksena vastaamme uutta ja hyvää. Meidän tehtävämme on annostella sitä hyvää sopivassa määrin, jotta pystymme iloitsemaan siitä.

Työkaverini Satu antoi viikko sitten tosi fiksun neuvon: ihminen muistaa negatiivisen paljon helpommin kuin positiivisen. Siksi tuota piirrettä ei kenenkään kannattaisi enää entisestään vahvistaa pohtimalla asioita negatiivisesta näkökulmasta. Sen sijaan kannattaa ajatella hyviä asioita, positiivisia mahdollisuuksia ja vahvistaa onnistumisia, koska silloin tapahtuu lisää hyviä asioita. Jos ette minua usko, uskokaa Satua sillä Satu on psykologian maisteri. Niin ihmisen aivot toimivat: hyvä oikeasti antaa lisää hyvää. 

Vaatii rohkeutta hidastaa vauhtiaan nopeusrajoitusten mukaiseksi, katsoa aikaansaannoksiaan realistisesti, hyväksyä itsensä, pyytää apua tarvittaessa ja asettaa itselleen kohtuulliset tavoitteet. Tavoitteet, jotka saavutettuaan voi hyvillä mielin todeta päivän päätteeksi "tämä on hyvä, tämä riittää tänään". Lisäksi on hyväksyttävä että se mikä jäi tekemättä jäi tekemättä eikä sille voi mitään. 

Reippaat naiset ovat ihan erityisen hyviä asettamaan itselleen mahdottomia vaatimuksia ja suorittamaan niitä. Jos tätä nyt lukee joku muukin reipas, kannattaa muistaa että oikeassa elämässä toimivat kuitenkin aina ihan oikeat, tuntevat, inhimilliset ihmiset. Juuri se tekee meistä erityisiä, ihania ja tärkeitä. Ihmisiä, joilla on tarina.