Superhelppoa karetta dukkahilla & hunajalla

Noniin, olipa kerran yksi väsynyt arki-ilta kun olin kaupassa. Kello oli liikaa, V oli jo lapen (ja teinin) kanssa kotona (nälkäisenä!) ja jääkaapissa oli n. lepakko ja koiperhonen hämähäkinseitillä. Lisäksi mieheni oli erikseen muistuttanut että meillä on tulossa siivouspäivä, keittiöön ei siis kaivata mitään megaprojektia että lelujen keräämiseen ja vaatteiden viikkailuunkin jää aikaa.

Ja siinä minä seisoin Sellon CM:n lihatiskillä, huokasin huoleni "puuh - jotain helppoa, en saa räjäyttää keittiötä" tutulle myyjälle ja katseeni kiinnittyi niihin kareisiin. Sanaakaan sanomatta hän nosti kareen paperin päälle ja katsoi laitetaanko toinenkin? Joo, laitetaan vaan - sanoin sekunnin pohdittuani hiljaa mielessäni; kareella on meillä aina hyvä menekki ja siellä on kolme nälkäisen sudenmuotoista miestä odottamassa hämähäkinseittien keskellä.

Se karitsan kare näytti upealta; lihassa oli myös vähän rasvaa, se oli syvänpunaista ja  napakan oloista. Joku tuolla toisaalla kyseli hintaakin joten painoin sen mieleeni; nämä maksoivat 32 eur / kg ja kahdessa kareessa oli painoa reipas 800g. Normaalisti varaan illallisille n. 3 luuta aikuisille ja 2 luuta pienille lapsille ja se riittää hienosti kun on alkuruokaa ja lisäkettä ja jälkiruokaakin. Mutta jotain kertoo tämän karitsan herkullisuudesta, reseptin onnistumisesta tai vaan nälästä, että söimme neljästään kaiken tuon, vain kaksi luuta jäi. Jopa pieni I söi kolme suurta palaa. :)

Tuo tekeytymään jäänyt kare oli vielä täydellisemmän tasaisen roseeta eikä vuotanut yhtään. Sorry no pic. 

Mutta tarinasta reseptiin. Meikäläisen aieminkin jo jakama superhelppo kare syntyi joskus ihan vastaavassa tilanteessa ja olennaisilta osiltaan idea on sama. Nyt vaan kävin sen tekemäni dukkahin kimppuun ja lopputulos oli ihan mielettömän hyvä. Raikas ja pähkinäinen dukkah toi kareen makumaailmaan sen paahtuneen mantelin, jeeran ja korianterin mitkä sopivat pannussa karamellisoituneeseen hunajaan ja paahtuneen, kareesta irronneen rasvan kanssa ihan älyttömän hyvin. Kriittinen kotiraatimme ylisti ruokaa moneen otteeseen ja ahmi sen ennennäkemättömällä innolla.

Joten, ei muutakun lämmin suositus dukkahille ja kareelle. Nimenomaan karitsan kareelle. Tässä on ihan sairaan helppo ja hyvä setti ihan minivaivalla. Meillä liha ei ehtinyt edes lämmitä vaan meni kauppakassista suoraan pannuun. Jos jaksat, siisti kareen luut veitsellä, mutta ei se pakollista ole paitsi kokkiohjelmissa - kun niihin luiden kalvoihinkin tarttuu vähän maustetta tämmöinen kaltaiseni karnivoori tykkää imeskellä ne luutkin huolella. Lisukkeena tarjottiin kavisliemeen tehtyä. rusinoilla, yrtillä ja pinaatilla maustettua bulguria.

Karitsan karetta dukkahilla ja hunajalla 

karitsan karetta (varaa ainakin kolme luuta aikuiselle, jos on iso nälkä tai pieniä kareita, voit ottaa enemmän)
oliiviöljyä
hunajaa
timjamia
dukkahia

Kuumenna pannu ja loraus öljyä. Laita 1 kare rasvapuoli alaspäin pannuun niin, että se rasva mahdollisimman paljon koskee paistopintaan. Paista rasvaa, kunnes se on ruskistunut kullanruskeaksi ja hieman sulanutkin. Laita kare hetkeksi syrjään ja tee sama toiselle kareelle.

Sitten nosta molemmat kareet pannuun ja paista lihaa muiltakin reunoilta kullanruskeaksi. Kun olet valmis, nosta kareet pystyyn pannun keskelle.

Valele molempien kareiden pinnat runsaalla (n. 1,5-2rkl) hunajalla, niin että saat yrttiä ja dukkahia tarttumaan kareen pintaan.

Viskele dukkahia kareen pintaan ja nosta pannussa 180 asteiseen uuniin n. 20 min. Tarkista sisälämpö 15 min kohdalla jos kare on pieni. Me saimme jokseenkin täydelliset kareet kun nostimme ne ulos silloin kun sisälämpö thermapenillä näytti 45 astetta.

Uunista ottamisen jälkeen viskelin vielä vähän (lähinnä koristeeksi, mutta myös tuomaan mantelin makua) tuorettakin dukkahia kareiden päälle. 

Tuo kuvissa näkyvä kare leikattiin n. 5 min vetäytymisen jälkeen, mutta toinen kare oli aivan täydellisen roseeta kun sai vetäytyä sillä aikaa kun tuhosimme ekan kareen. Olisikohan ollut jotain vartin luokkaa. Joten anna kareen vetäytyä ennen leikkaamista, lämpö tasaantuu ja liha on ihan ennennäkemättömän mehevää, mureaa ja hyvää.

Kuuma pannu nostaa lihan sisälämpöä vielä jonkin verran vetäytymisen aikana.

Vinkki: siellä pannun pohjalla sitten asuu kaikki hyvyys; dippaa kyljyksiä siinä karamellisoituneessa dukkah-hunajaseoksessa.

NAM.

Appelsiini-camparisorbetti, valkosuklaakastiketta ja marinoitua appelsiinia

Minä tykkään Camparista. Ja minä tykkään appelsiinista. Niinpä ketään tuskin yllättää, että kun näin taannoin campari-appelsiinisorbetin ohjeen, se jäi mieleeni kuin liima. Ja hyvä että jäi; kun sitten lauantaina mietin että mitä ihmettä sitä keksisi illallisvieraille jälkkäriksi, silmäni osuivat niihin jo hieman aikaa pöydällä istuneisiin appelsiineihin ja kaikki oli selvää. Lapset saavat pallon kolmen kaverin mansikka-vaniljajätskiä jota löytyy jo pakkasesta valmiiksi, vähän tuoretta mansikkaa ja aikuiset campari-appelsiinisorbettia. Niin, ja tietysti kaikkien annokseen laitetaan sitä syntistä valkosuklaakaramellikastiketta. 

Alkuperäinen ohje jota sovelsin, löytyy täältä. Sovelmaa tuli sen verran että laitoin vähän kevyemmin appelsiininkuorta, tuhdimmin camparia ja lorautin massaan ihan teelusikallisen verran valkoista balsamicoa joka tekee happamahkon sorbetin mausta jollain lailla tasapainoisemman. Opin kikan joskus raparperisorbettia tehdessäni Modernist Cuisinesta. Oikea määrä löytyy maistamalla ja lisäämällä vähän kerrassaan. 

Kuudesta appelsiinista mehua tulee ehkä nelisen desiä ja raastoin sorbettiin noin neljän appelsiinin kuoren. Parin minttuoksan lisääminen oli myös hyvä idea. Sitten seos kuumennettiin kiehuvaksi/lähes kiehuvaksi niin että sokeri sulaa.

Meillä seos alkoi jo kiehua reunoilta kun mittari näytti 88 astetta ja siinä vaiheessa kaikki sokeri oli sulanut ja makukin hyvä. Tuumasin ettei sorbetti keittämällä parane ja julistin sen valmiiksi jäähdytykseen. Sitten vaan koko setti ulos jäähtymään ja jätskikone päälle esijäähtymään. Se on tärkeää, että saat sorbetista mahdollisimman silkkistä. 

Olin alunperin ajatellut tehdä sorbettipallon kaveriksi sitä valkosuklaakastiketta ja pistaasipraliinipalasen, mutta lopulta luovuin siitä praliinista ja tarjosin vaan Jules destrooperin almond thinsin rouskuvana elementtinä, mikä sekin toimi ihan hienosti. Itsetehdyssä pistaasipraliinissa olisi tietysti ollut oma wow - elementtinsä, mutta dukkahlampaan jälkeen tarjottuna se mantelinen keksi itse asiasa sitoi annoksia kivasti yhteen. 

Toinen extempore - lisä tuli tehdyksi kun tein niitä Ottolenghin ruusukaaleja. Niiden yhteydessä karamellisoidaan sitruunan kuorta ja se siirappi kaadetaan pois; minä vetäisin appelsiinista lohkoja pieneen kippoon ja "shall not waste" - teeman mukaisesti poisheittämisen sijaan kaadoin siirapin appelsiinilohkojen päälle. Voit hyvin tehdä vastaavan siirapin appelsiinista ja karamellisoida annoksen kruunuksi vielä mutaman appelsiinin kuoren, muttei se pakollista ole. 

Sorbetista tuli ihanaa ja raikasta ja valkosuklaakastike oli niin hyvää, että purkki kannattaa asentaa pöytään; ainakin meillä porukka lisäili sitä pallonsa päälle suhteellisen avokätisesti ;) Että ehkä tässä voidaan laskea yksi voitto kotiköksälle jälkiruokataisteloista. :) 

Suosittelen, oikein näppärä ja aurinkoinen jälkkärisorbetti johon voi tosiaan käyttää niitä nuutuneempiakin appelsiineja. 

  

Appelsiini-camparisorbetti (riittää ainakin kuuteen-seitsemään palloon) 

6 appelsiinia (n. 4 dl mehua ja 4 appelsiinin kuori)
1/2 kuppia hienoa sokeria
2 mintun oksaa
4 rkl camparia
1 tl valkoista balsamicoa

Lisäksi
Valkosuklaakastiketta
appelsiinilohkoja marinoituna (ks. marinadin ohje täältä)
mantelikeksi


Käytä mielellään luomuappelsiinien kuorta, mutta jos niitä ei ole, pese appelsiineista huolellisesti lämpimällä vedellä pois vaha. Raasta sitten happoa kestävään teräs yms. kasariin tai kastikekattilaan appelsiinin kuori. Lisää vastapuristettu appelsiinin mehu, sokeri ja minttu.

Kuumenna seos kiehuvaksi tai kunnes sokeri sulaa kokonaan.

Jäähdytä massa lähelle nollaa, mutta älä anna jäätyä ja laita jäätelökone päälle.

Lisää sitten massaan campari, poista minttu ja mausta balsamicoetikalla. Laita massa jätskikoneeseen ja aja sorbetiksi. Laita pakastimeen ja käytä kun aika tulee.


Vinkki: tein joskus vastaavantyyppistä veriappelsiinigranitaa aikana ennen jätskikonetta. Seos vaan laitetaan pakastimeen ja sekoitetaan pari kertaa; silloin setti kristallisoituu isommaksi kiteeksi ja voit raaputtaa sitä lusikalla lautaselle. Toimii varmasti niinkin!

Kokonainen kana kolmella paprikalla

Tässä on meikäläisen perusarkiruoka. Ta-daah. Se on kokonainen broileri. Valmiiksi avattu broileri, jonka olen väsyneenä ja hädissäni lätkäissyt pataan ja soveltanut siihen jotain ideaa mikä nousi selkärangasta. Ja vaikka idea olikin hyvä, aikataulu petti ja tästä tulikin illallisen sijaan seuraavan illan illallinen eikä kaikki muutenkaan mennyt kuten Strömsössä.

Enkä tiedä kiinnostaako tämä ketään, pitäisikö olla viimeistellympi ohje, pitäisikö idean sijaan olla tarkkoja määriä? Varmaan ei, kyllä ja pitäisi. Mutta siitä huolimatta, tässäpä vaan kirjoitan. Tässä blogatessa nimittäin itselläkin rima nousee koko ajan ja viimeisen vuoden aikana on käynyt monta kertaa niin, etten ole kirjoittanut ylös mitään kun olen ajatellut että hmm, vähän pitäisi tuunata ja ehkä tehdä toistamiseen jotta kehtaa laittaa teille sen ohjeen. Ja sitten sitä aikaa ei tulekaan ja koko homma unohtuu. Ja sitten minua oikeastaan harmittaa, etten kirjoittanut edes sitä ideaa. Niinpä en tee tänään sitä nimenomaista virhettä, koska kuten niin usein muulloinkin, enemmän harmittelee sitä mitä ei tehnyt kuin sitä minkä kuitenkin teki. Sitäpaitsi, tässä setissä on potentiaalia tosi paljon ja lopulta ruoka oli, vaikkei ihan, niin lähes sellaista kuin pitikin.

Kupletin juoni on makumaailmaltaan kevennetty kolmen paprikan kana. Tykkään hirveästi tuoreen, säilötyn ja kuivatun paprikan yhdistelmästä tuossa kyseisessä ruuassa. Ongelma meillä nykyisin vaan on, että I ei oikein tykkää että koko ruoka upotetaan tomaattikastikkeeseen. Niin, ja toinen onglema on se alkuperäisen ohjeen habanero, joka on ihan liian vahvaa kolmivuotiaalle.  Ja niinpä keksin, että jos kevennän chilipuolta ja vähennän tomaattisuutta, saan ehkä aikaan samalla idealla ruuan, joka kelpaa.

Ja, noh, niin se kelpasikin. Mutta kaadoin vuokaan sen säilöttyjen paprikoiden etikka-sokeriliemen ja käytin säilöttyjä valkosipulin kynsiä. Siinä meni tältä oman elämänsä tähdenlennolta vähän lyönti ohi. Makea ja paksunmakuinen paprikaliemi teki setistä liian muljahtavan makean ja valkosipulimarinadin chilistä puuttui raikkaus ja no, oikeastaan se chilisyys. Niitä kyseisiä kynsiä ei pitäisi käyttää mihinkään muuhun kuin pitkään haudutetun chili con carnen tai ragun taustaorkesteriin. Ruoka oli ihan syömäkelpoista; paprikat olivat paahtuneet ihanasti ja kirsikkatomaatit olivat makeita ja hyviä. Mutta kaipasin samanlaista raikkautta jota oli taannoin tekemissäni tomaatin kanssa paahdetuissa kanan koipinuijissa. Juuri sen raikkauden se pahuksen etikkaliemi latisti.

Mutta; väitän kuitenkin urheasti että tiedän miten tämä korjataan:

Olisi kannattanut nakata vain kasarin pohjaan tilkka öljyä, sinne muutama valkosipulin kynsi ihan kuorineen, paahtaa niitä vähän ruskeaksi joka puolelta ja lisätä sitten pieni pala jotain raikasta chiliä ja paahtaa sitäkin hetki. Vaikka puolikas aji cristalia tai tavallista punaista chiliä olisi varmasti ajanut asian. Ja sitten kun kana ja paprikat on laitettu siihen makupohjan päälle, paprikaliemen sijaan pöttiin olisi pitänyt laittaa kuivaa valkoviiniä.

Näin paprikat paahtuvat, säilötyistä paprikoista ja kirsikkatomaateista tulee sitä makeutta, paahtuneesta valkosipulista täyteläisyyttä ja valkkarista happoa, joka kesyyntyy kanan kanssa kypsyessään ja kanasta valuviin, ihaniin paistoliemiin sekoittuessaan vain aromaattiseksi soosiksi.

Joten niinpä tästä tuli tällainen keittiömuistiinpano arki-illalta jotta muistan nämä korjaukset ja teen tätä vielä uudelleen. Todennäköisesti nyt pikemmin kuin myöhemmin, kun se tuli tähän kirjattua. Korjattuna, mutta kokeilemattomana.

p.s. kun aikataulu pettää, niinkuin tällä kertaa, meillä defaultataan usein tomaatti-mozzarellapastaan. 

Kokonainen broileri kolmella paprikalla (4-6:lle, voit jatkaa määrää pavuilla)

Loraus öljyä
4-5 valkosipulin kynttä kuorineen
1/2 raikasta, punaista chiliä esim. Aji Cristal (voit laittaa enemmänkin, oman maun mukaan)
1 valmiiksi halkaistu "kettukana", luomunokka tai broilerin koipireisiä
n. 1-1,5 rkl mietoa savupaprikajauhetta
suolaa (käytin itse yrttistä Profumo del Chiantia)
pippuria
1 pienehkö purkki (tai 1/2 isosta purkista) säilöttyä paprikaa
1 rasiallinen kirsikkatomaatteja, halkaistuna
n. 3 tuoretta paprikaa
1 paketti valmiiksi keitettyjä mustapapuja, huuhdottuna
n. 2-3 dl kuivaa valkoviiniä
lehtipersiljasilppua
hyvää oliiviöljyä

Lämmitä uuni n. 180 asteeseen

Laita  uuninkestävä kannellinen kasari kuumenemaan. Lorauta kasariin oliiviöljyä ja laita valkosipulit kuorineen paahtumaan öljyyn. Kun valkosipulit alkavat olla vähän kullanruskeita, lisää chilisilppu ja sekoita pari minuuttia, jotta chili pehmenee. Huomaa, että chilin tulisuus on niissä siementen vaaleissa kiinnikkeissä, joten jos et halua paljon tulta, siisti ne pois chilistä.

Sekoita suola, pippuri ja paprikajauhe. Hiero sitten kanan nahkaan kaikkialle mausteseosta ja laita kana kasariin. 

Lisää kanan ympärille pilkotut säilykepaprikat, tuoreet, siivutetut paprikat (siemenet poistettuna ja huuhdottuna) ja halkaistut kirsikkatomaatit. Lisää huuhdotut pavut ja kaada pöttiin valkoviiniä sen verran, että pohjalle tulee ohuehko, enkä n. vajaan sentin kerros.
 Laita kansi päälle pöttiin ja paahda uunissa n. 2h. Tässä kohden riko valkosipuleita kauhalla pötissä olevan liemen sekaan. Tarkista kuitenkin samalla liemen maku. Jos haluat kanaan lisää makeutta, sekoita liemeen vähän hunajaa. Sitten voit valella kanan paistinesteellä ja jäähdyttää ruuan tarjotaksesi sen vasta seuraavana päivänä.

TAI jos haluat tarjota sen heti, nosta uunin lämpö 200 asteeseen, valele kanaa paistiliemiellä ja anna kanan ottaa hieman väriä pintaansa ilman kantta. Ehkä n. 20min.

Jos lämmität kanaa uudelleen, varaa lämmittämiseen hetki pidempään ja vaele tarvittaessa kanaa pariin kertaan, ettei se kuiva.

Silppua kanan päälle runsaasti lehtipersiljaa ennen tarjoamista, pirskauta päälle hyvää oliiviöljyä ja tarkista liemen maku (ja lisää tarvittaessa hieman sitruunan mehua). 

Tarjoa ylikypsä, paahtunut, mehukas ja luulta putoava kana riisin (tai esim. bulgurin) ja gremolatan kanssa.

Gremolata (tarjoa ruuan kanssa)
1 prk ranskankermaa
1 sitruunan kuori (taisin laittaa appelsiinin kuorta tällä kertaa)
0.5 dl lehtiperisljasilppua


Sekoita aineet keskenään, lisää tarvittaessa ripaus suolaa ja tarjoa kanan kanssa.

Pähkinäistä talvikaritsaa eli karitsaa, linssejä ja dukkahia

Dukkah on egyptiläinen, ihanan pähkinäinen, jeeralla ja korianterilla raikastettu mausteseos johon ihastuin joskus Aikana Ennen I:tä kun kävimme V:n kanssa Uudessa Seelannissa. Dukkahin tekeminen itse ei ole hankalaa, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi vaikka mieleni on tehnyt dukkahia ja lammasta jo pidemmän aikaa.

Mantelinen, seesaminsiemeninen ja aavistuksen parfyyminen dukkah sopii ihan älyttömän hyvin karitsan kanssa. Ja sitten kun vielä löytää luullista, hieman rasvaisempaa lampaanpalaa - vaikka karitsan etuselkää ja hauduttaa hitaasti pitkään, yhdistelmä on ihan tyrmäävän hyvä.

Eikä se dukkahin teko ole edes hankalaa, vaikka sana hienolle kuulostaakin. Käytännössä pannulle kasataan mantelia, jeeraa, korianteria ja seesaminsiemeniä sekä suolaa ja pippuria. Sitten paahdetaan kunnes mausteet tuoksuvat ja mantelit saavat hieman väriä. Seos murskataan ja dukkah on valmis. Semmoinen sivuhuomio vaan, että koska mantelit ovat suurempia kuin muut mausteet, pitää seosta sekoittaa ahkerasti jos laitat kaikki samaan pannuun. Vähän helpommin homma on hallittavissa kun paahtaa mantelit, seesamit ja mausteet kaikki erikseen. 

Tästä lampaasta tuli ihan sairaan hyvää ja illallisvieraamme olivat ihan myyty; lisäsin pataan vielä du puy - linssejä jotka imivät kaikki ihanat maut joita paahtuvasta lampaasta irtosi. Valkosipuli taas paahtui ihan pähkinäisen pehmeäksi ja sekoitin kauhalla rikotut kynnet linsseihin ennen tarjoilua. Kolmen tunnin haudutuksen jälkeen liha oli täysin pehmeää ja lohkeavaa. Lapsetkin rakastivat herkkää, suussasulavaa lammasta ja aikuiset huokailivat vuoroin linssejen, vuoroin lampaan perään ja söivät dukkahia suoraan maustepurkista ;) 

Lisukkeissa menin tutuilla ja hyväksi havaitsemillani ohjeilla; bulguria ja Ottolenghin ihania ruusukaaleja jotka tarjotaan karamellisoiduilla valkosipuleilla ja hillotulla sitruunankuorella. Kastikkeeksi sekoitin dukkahia turkkilaiseen jogurttiin ja alkupalalta jäänyttä punajuurihummusta sopii laittaa lautaselleen myös, jos tahtoo.

Pääruokapöydässä tarjosin lampaan lisäksi bulguria ja karamellisoituja ruusukaaleja.

Tällä kertaa panostin vähän tavallista enemmän viiniin, koska tiesin vieraiden olevan persoja hyvälle viinille. Finca Terrerazo osoittautui olevan oikein hauska, V:n tieteellisen analyysin mukaan melkein voisen popcornin makuja mieleen tuova viini joka oli jokseenkin täydellinen makupari niille Ottolenghin makeille ruusukaaleille. 

Ai niin, ja dukkahia voi tarjota myös alkupalana/alkupalan osana; laita lautaselle öljyä ja toiselle dukkahia - sitten vieraat saavat dipata leipäänsä vuoroin öljyyn ja vuoroin dukkahiin. :)

Pähkinäistä talvikaritsaa (6-8:lle)

Dukkah (muokkasin näistä ohjeista) 

n. 150g kaltattuja manteleita 

n. 80g (mustia) seesaminsiemeniä 

n. 4 rkl korianteria

n. 2 rkl jeeraa

n. 1,5 rkl gourmet - suolaa, maldonia tai muuta hiutalesuolaa

n. 2 tl tellicherry -mustapippuria (tavallista mustapippurirouhetta voi pistää enemmänkin)

Voit paahtaa kaikki mausteet kerralla ahkerasti sekoittaen mausteita pannulla, mutta voi olla helpompaa paahtaa mantelit erillään muista aineista.

n. 1 kg karitsan etuselkää - pyydä lihamestaria leikkaamaan lihasirkkelillä lammas esim. n. 5 cm levyisiksi paloiksi jotta saat enemmän ruskistuspintaa. 

Dukkahia 

1 kokonainen, suuri valkosipuli (tai 2 pientä) 

n. 2,5-3 dl du puy - linssejä

iso kourallinen kirsikkatomaatteja (n. 1/2 rasiaa)

valkoviiniä yksi lasi n. 12 cl 

0,5 l kasvislientä

suolaa

pippuria

1/2 sitruunan mehu

öljyä paistamiseen

n. 1,5 dl yrttisilppua; minttua ja lehtipersiljaa

Lämmitä uuni 190 asteeseen. 

Taputtele lampaanpalojen pintaan niin paljon dukkahia kuin saat jäämään. Kuumenna kannellisessa padassa tai kuten meillä, suosikkikeittiökipossani le Creusetin buffapannussa öljyä ja ruskista liha joka puolelta. 

Leikkaa valkosipuli halki niin, että jokainen kynsi puolittuu ja laita valkosipulit leikkauspinta alaspäin pannuun. Lisää sitten huuhdotut linssit, halkaistut kirsikkatomaatit ja lasillinen valkoviiniä. Lisää sitten vielä pari rkl dukkahia lihojen ja linssien päälle, kaada linsseille kasvisliemi ja mausta liha vielä ripauksella suolaa ja pippuria. 

Laita kansi päälle ja uuniin n. 2,5-3h. Tarkista parin tunnin jälkeen, että linssit eivät ihan kuiva ja lisää tarvittaessa vielä tilkka viiniä ja vettä. (meillä ainakin linssit imivät nesteen niin, että lisäsin loppuvaiheessa vielä toisenkin lasillisen valkkaria ja n. 2 dl vettä) 

Ruoka on valmista kun lammas on niin pehmeää, että se irtoaa ihan helposti luusta. Riko kauhalla valkosipulin liha ja sekoita linsseihin. Lisää lopuksi  1/2 sitruunan mehu ruan päälle, hieman tuoretta dukkahia ja silppua koristeeksi minttua sekä lehtipersiljaa ja pirskota kaiken päälle hieman hyvää oliiviöljyä. 

Tarjoa ruusukaalien ja bulgurin kanssa, halutessa voit tarjota myös kastiketta joka oli meillä tällä kertaa turkkilaista jogurttia johon on sekoitettu dukkahia. 

Pannukakut blenderissä

Ihan kaikkea, mitä netistä lukee, ei ehkä kannattaisi uskoa. Tai no, miten sen ottaa; ihan hyviä näistäkin lopulta tuli. Joka tapauksessa kun eilen aamulla mietn mitä hyvää ja vähän luksusta sitä keksisi aamupalaksi löysin netistä Nigellan amerikkalaisten aamiaspannareiden ohjeen jossa kaikki vaan kasataan blenderiin, surautetaan taikinaksi ja kaadellaan blenderistä pannulle.

Laitoin blenderin pohjalle purkin valkosuklaa-limettirahkaa ja maustoin taikinaa hieman kanelilla, muskotilla ja maustepippurilla

Tietysti minä vähän tuunasin taikinaa rahkalla ja sekin varmaan aiheuttaa omat ongelmansa. Myöskin Nigellalla todennäköisesti on parempi blenderi kuin minulla; kenwoodin blenderi olisi varmaan toiminut paremmin mutta olin laiska ja käytin tätä vanhaa; sen laitan surutta tiskariin. 

Jauhojen sekoittuminen kunnolla massaan oli meillä vähän ongelma. Vaikka laitoin kaikki märät aineet pohjalle, ajoin blenderiä kauan ja kääntelin jauhoja lopulta lastalla mukaan, taikinaan jäi muutamia klimppejä. Mutta sinänsä jos se ei haittaa, homma toimi yllättävänkin kivuttomasti. Ja onhan se nyt aika hauskaa, kun blenderiin voisi pudottaa vaikka banaanin jos haluaa banaanipannukakkuja, tursottaa hieman hunajaa tai tuunata taikinaa mausteilla; surrrurrrurr.

Lienee myös tottumuskysymys, haluaako JA OSAAKO lettutaikinansa kaataa kannusta pannuun vai ei. Allekirjoittaneella oli vähän vaikeuksia osata laittaa oikea määrä; välillä taikinaa hulahti ihan liikaa, välillä liian vähän.

Illaksi vieraita; tein karamellisoidun valkosuklaakastikkeen jo aamulla...

Mutta hyvin maistuivat tuoreiden mansikoiden ja karamellisoidun valkosuklaakastikkeen kanssa jota paahdoin vierasvaraksi aamulla; illalla olisi tulossa ystäviä syomään ja tämä jätskinpäällinen tai näemmä nyt letunkin päällinen on nousussa meidän huushollissa ;)

Mutta se taas oli ihan ihastuttavan hyvin sanottu tuolta keittiöiden kuningattarelta, että pannukakku pitää kääntää siinä vaiheessa kun se alkaa kuplia ja halkeilla. enpä ollut ajatellut että sen voisi noin kätevästi ohjeistaa. Ja kun pannari on käännetty, kääntöpuolen kypsymiseen menee paljon vähemmän aikaa kuin aluksi, ehkä minuutin verran.  

Kokeilkaa omalla vastuulla; Nigellan blenderipannarit.

Pannukakut blenderissä

1 rkl leivinjauhetta
hippu suolaa
1 tl hienoa sokeria (lisäsin määrää pariin ruokalusikalliseen koska halusin makeita lettuja)
2 suurta luomumunaa
30g sulatettua ja jäähdytettyä voita
3 dl maitoa
225g vehnäjauhoa
(lisäsin teelusikallisen kanelia, n. 1/2 tl muskottia ja rouhin vähän maustepippuria myllystä) 
voita paistamiseen


Laita kaikki aineet blenderiin ja aja massa tasaiseksi.

Kaada lettutaikinaa voideltuun, kuumaan pikkulettupannuun ja paista pannukakkuja kunnes ne alkavat kuplia ja halkeilla.

Käännä ja paista toinenkin puoli kainiin väriseksi; ehkä minuutin verran.

Tarjoa tuoreiden masikoiden ja karamellisoidun valkosuklaakastikkeen kanssa.

(p.s. Jos lisäät taikinaan rahkaa tai muita makuaineita, kannattaa lisätä rahka tms vasta lopuksi, kun taikina on jo sekaisin. Jos lisäät purkin rahkaa, tai jotain muuta hapanta lisää myös yksi muna ja korvaa osa leivinjauheesta soodalla. )

I'm a Kombo - hyvät bileet keittiössä finedining - buffalla

Yhteistyössä Bosch

Kun mietin ääneen mihin sitä Tanskassa oikein yrittäisi lounaalle V heitti jostain takavasemmalta että laitppa Nomaan mailia ja kysy, saatko mennä seisomaan serviisin ajaksi katselemaan ja kuuntelemaan ovensuuhun ja maistella kaikki pieleen menneet annokset ;) Naurahdin V:lle ja vaikka idea oli minusta ihan tajunnanräjäyttävän hieno, en kehdannut moista lähteä ehdottelemaan. Mutta se, mitä en vielä siina vaiheessa tiennyt oli, miten omalla tavallaan lähelle tuota unelmissa välähtänyttä asetelmaa loppujen lopuksi Köpiksessä pääsin.

Höyryävää inkiväärijuomaa pikkupakkasessa kuohuviinilaseista...

Bosch tarjosi meille saapumispäivänä illallisen ihan eriskummallisessa ja todellakin mielenkiintoisessa ravitsemusalan liikkeessä jonka nimi on I'm a Kombo. Ja jos nyt voin olla kiitollinen Boschille jostain, niin ihan Erityiskiitos Tästä illallisesta.

Kokemus alkoi pienestä, kirjakaupan oloisesta tilasta jossa seisoimme juomassa kouohuviiniä ja rupattelemassa...

Kyseessä on kahden kokin todellakin kunnianhimoinen projekti uudistaa ravintolakokemusta tavalla, jollaista ei ole ennen nähty.

"Tervetuloa! Tämä ei ole ravintola, vaan oikeastaan kaikkea muuta. Mutta saatte kyllä syödäksenne; pääsette illan aikana kurkistamaan keittiöömme ja käymään varastossamme. Pitkin matkaa tarjolla on ruokia ja juomia. Aloitetaan shampanjalla ja niiden kanssa tarjotuilla voipopcorneilla ja ihan kohta tarjoamme teille hieman keittoa. Toivottavasti viihdytte!" - Bo Lindegaard tervetulosanoissaan

Hestonin pidot - ohjelmassa oli Mad Hatter's Tea party, jossa kellonmuotoisesta lihaliemikuutiosta syntyi michelin - tason liemi. Arvatkaa miltä tuntui valita liemikuutiota pienessä kirjakaupassa... ;)

Bo Lindegaard ja Lasse Askov olivat vuosia sitten käyneet kokkikoulua yhdessä ja Bon mukaan suorastaan inhonneet toisiaan noina päivinä; niin kaukana heidän ruokafilosofiansa olivat tuolloin toisistaan. Mutta sitten elämä oli tapahtunut ja he olivat päätyneet yhdessä työskentelemään ravintolaan, jossa ajatus "jostain muusta" oli kai lähtenyt kehittymään. Bo vitsaili leppeään tyyliinsä, että lopulta heidät ehkä yhdisti kuitenkin yhteinen vihamies; keittiömestari jonka filosofiaan kumpikaan miehistä ei pystynyt samaistumaan. Ja siitä se ajatus "jostain muusta" oli kaiketi lähtenyt kehittymään. Ja joitain vuosia sen jälkeen kaksikko oli avannut yhdessä I'm a Kombon, joka on nyt ollut auki viitisen vuotta.

Paljon olen kuullut puhuttavan siitä, että finedining olisi kuolemassa; tai ei ehkä niinkään finedining ruuanlaittomielessä vaan kokemuksena; valkoisten pöytäliinojen keskellä hiljaisessa salissa painavin aterimin nautittu illallinen jossa jokaisella on tarkkaan mietitty roolinsa. Bo ja Lasse olivat halunneet muuttaa juuri jälkimmäisen; tarjota finedining - ruokaa Aivan Toisenlaisissa puitteissa ja antaen myös vieraille suuremman roolin elämyksessä. Sillä kun ihmisiä ei ole lukittu koko illaksi yhteen tuoliin, he voivat heittäytyä mukaan koko persoonallaan, katsoa, koskea kuunnella ja keskustella vapaasti.

Piha näytti vähän slummihenkiseltä, mutta siistiltä takapihalta; graffitit, kasvatuslaatikot ja hieman boheemi "teurastamoalueen" fiilis oli varmasti harkittua. 

Lisäksi illallinen tapahtuu useassa eri tilassa; kuin Liisa juotuaan Ihmemaan porteilla kupillisen taikajuomaa, mekin siirryimme pienestä kirjakaupasta dekadentin, rosoisen ja ehkä hieman pelottavanakin näyttäytyvän takapihan läpi keittiön ovelle tietämättä yhtään mitä odottaa. Siinä porukka vielä jaettiin kahtia, eikä kumpikaan puoli ryhmästä tiennyt mitä toiselle ryhmälle tarjotaan.

Meidän ryhmämme pääsi ensin keittiöön, jossa meille tarjoiltavaa ruokaa laitettiin samalla kun söimme ja juttelimme.

Setti toimi yllättävän hyvin; jos ahtaassa kirjakaupassa minglettäessä olinkin vähän miettinyt mitä ihmettä nyt oikein tapahtuu, niin tässä vaiheessa kävellessäni pihan poikki ja hengittäessäni raikasta ilmaa aloin olla jo utelias. Teki hyvää saada happea ja tilaa tiivistunnelmaisen alun jälkeen. Mutta näin jälkikäteen ajtellen; sitä tiiviyttä tarvittiin, jotta ryhmä pääsee muodostumaan... Että se voidaan jakaa jälleen ja lopulta yhdistää taas :)

Ryhmien jakaminen kahtia varsinaisen "pääruuan" ajaksi oli harkittu ja hauska temppu; se loi hieman jännitystä siihen, mitä siellä toisaalla juuri nyt tapahtuu.

Keittiöön oli katettu sormin syötävää tartaria sekä olutta kurkkukorkilla!

Minuun konsepti puri tosi hyvin. Olen pari kertaa päässyt kurkistamaan kovan tason ammattikeittiöön serviisin päätteeksi ja se on aina ollut samalla kertaa kunnioitusta herättävä ja jokseenkin hämmentävä kokemus; kaikki on määrätietoista, tarkkaa ja huolellista. Ainakin tämmöiselle ruokamatka- ja ruokaohjelmien aikakaudella kasvaneelle ravintolan keittiö edustaa jollain tavoin sitä kaikkein pyhintä; se kertoo hirveästi aidosta filosofiasta ja fiiliksestä jolla ruokaa meille tehdään ja tarjoillaan.

Modernia ja tavallaan karua; nuudeliannos tarjoiltiin suoraan säilykepurkista. 

Ja siinä me olimme; söimme samalla kun katselimme kokkausta, juttelimme ravintoloitsijan ja toistemme kanssa, ihmettelimme konseptia ja tutustuimme toisiimme kuin kotibileissä joissa vain oli noin dekadilla tavallaista paremmat sapuskat.

Tällaista ravintolaa ei voi pitää päästämättä vieraita ihan iholle. Vieraiden kemiat, persoonat ja liikkuvuus tuo myös oman riskielementtinsä iltaan; jokainen ilta on omalla tavallaan uniikki; improvisaatio joka syntyy tilasta ja niiden vaihdoksista, ruuasta ja elämästä niissä.

Kun kaikki keittiön hyvyys oli syöty, vaihtui interiööri toiseen. Keittiöstä mentiin varastoon jossa illallispöydät oli tehty levittämällä liina istumakorkeudella oleville varastohyllyille. Aterimet ja muut pöydän kattamiseen tarvittava oli sijoitettu hyllyn kattoon ja vieraat osallistuivat, neuvottelivat ja yllättyivät löytäessään tarpeet oman pöytänsä kattamiseen.

Aterimet olivat hyllyjen pohjissa. Varastossa tarjottiin viilennettyä punaviiniä ja moderni one-pot-dish.

Ja tilojen, jännitteiden ja yhdessä olemisen kautta välittyy jollain tosi oudolla tavalla jotain suurempaa kuin sinänsä hyvä ruoka ja juoma. Kenties se on muisto lapsuuden partioleiriltä joka viriää tikkupullan paistosta, nuotion tuoksu talviselta hiihtoretkeltä kun inkiväärijuoma höyryää lasissa ja kuitenkin samalla kaikkeen yhdistyy jotain uutta ja erilaista. Se, mitä jokainen kokee lienee kuitenkin sidoksissa henkilön kokemusmaailmaan, luonteeseen ja kiinnostuksiin. Hieman boheemit yksityiskohdat ja kristallilasien yhdistäminen tynnyreissä palaviin nuotioihin loivat ainakin omaan sielunmaisemaan kontrastin joka pisti miettimään kulutusta, tapoja ja rajoja joita me kulttuurin nimissä asetamme itsellemme ja toisillemme.

Jokainen joskus retken omaan puutarhaansa tehnyt tietää miten erilaiselta tuttukin tarjottava maistuu kun se nautitaan ulkona; yksinkertaisimmillaan tässäkin oli kyse juuri siitä.

Ja sitten koko finedining - seurue paistoi tikkupullaa vanhoissa tynnyreissä; kenties konseptin kautta halutaan myös herätellä yhteiskunnallisiakin ajatuksia.  Valmiit pullat täytettiin suolakaramellilla ja juustolla. 

Ja vaikka ruoka oli hyvää, I'm a kombo oli enemmän kuin osiensa summa. Kun kerran lopputulos voi todistettavasti olla näinkin mieleenpainuva, sanoisin että muidenkin kannattaisi ravistella omia käsityksiään finediningistä sen sijaan että valmistaudutaan henkisesti viettämään finediningin ennenaikaisia hautajaisia.

Pullanpaiston jälkeen meille tarjoiltiin vielä kahvia ja herkkuja ennen kotiin lähtöä. 

Enkä nyt sano että kaikki olisi ollut aivan virheetöntä tai että tämä olisi ainoa ja paras toteutus jostain tämän tyyppisestä, mutta moni asia meni silti nappiin kotoisalla ja välittömällä tavalla.

Ehkä juuri lähestymistapa oli se, mikä puhutteli niin monella tasolla. Ehkäpä vapaa tila ja samalla näyttämö sopii perinteistä mallia paremmin modernille, keskenään aiempaa tasa-arvoisemmalle ja yhteisöllisyyteen uskovalle ikäluokalle jolla tuntuu olevan kynnys lähteä illalliselle tärkättyjen liinojen äärelle. Ja toisaalta, tällainen osallistuva ilta antaa nuorille, taitaville ja innovatiivisille kokeille näyttämön paitsi tehdä ruokaa intohimolla myös laittaa itsensä likoon uudella tavalla ja saada suoraa palautetta samalla välittäen itselleen tärkeitä ajatuksia vieraille. Myös siinä suhteessa kokit, vieraat ja salihenkilökunta ovat kaikki keskenään tasa-arvoisempia siinä hetkessä; näkemisestä syntyy myös kunnioitusta puolin ja toisin.

Myöskään en usko että tämä välittömyys ja itsensä likoon laittaminen puhuttelee vain nuoria, suunnittelipa eräs paikalla olijoista että tällainen paikka olisi täydellinen 50-vuotispäivien järjestämiseen ja näen hyvin että se toimisi; vaikka seikkailunhalua vaaditaankin, tilaisuus muokkautuu osallistujiensa mukaan.

Tärkätyille lautasliinoille ja "vanhan maailman glamourille" on aikansa ja paikkansa, mutta minusta on mielenkiintoinen ajatus että "matkan arvoinen kokemus" voisi tarkoittaa niin paljon muutakin. I'm a Kombon porukka on onnistunut löytämään oman tapansa tehdä ja tarjota jotain itsensä näköistä. Elämys tuntui silti minusta vieraanakin "omalta". Kuten onnistuneiden, ystävien kanssa vietettyjen illalliskutsujen jälkeen, tunnen että sain itselleni kotiin viemisiksi jotain arvokasta. Sitä olen tässä kirjoituksessa koittanut välittää taas eteenpäin teille.

Ilta oli ainakin itselleni vahvistus siitä, että ruokakulttuuri elää ja on lopulta lähinnä riippuvainen tekijöiden mielikuvituksesta, heittäytymisen halusta ja herkkyydestä toisia kohtaan.

Kun tie jää käyttämättä, voikukka on ensimmäinen joka versoo asfaltin läpi; ehkäpä siitä raosta mahtuu sitten nousemaan muitakin kukkia joista uusi niitty vähitellen syntyy.

Suuret kiitokset Boschin väelle koko reissusta ja tästä illasta. Special thanks also to people working at I'm a Kombo, I left with more than food; mind full of memories and ideas. Thank you!

Jäätelökastike karamellisoidusta valkosuklaasta

Jos haluat tarjota jotain suhteellisen helppoa ja mukavalla tavalla uudenmakuista herkkua rakkaillesi viikonloppuna, kokeilepa tehdä valkosuklaasta karamellisoitua jätskinpäällistä. :) Siitä tuli myös mukava vieminen anoppilaan, kun kuulin pikkulintujen sirkuttavan että jälkiruuaksi on suunniteltu jäätelöä.

Karamelli tuo valkosuklaaseen paljon vivahteikkuutta ja jopa V joka ei tykkää valkosuklaasta ja vieroksuu karamellia söi tätä hyvällä halulla. Ja mikä parasta, tämän herkun tekeminen on onneksi vielä tavattoman helppoa!

Subjektiivisella äidinrakkaudella varustettu mielipiteeni tästä soosista ja sen parhaista kavereista oli, että; ihan parasta kolmen kaverin valkosuklaa-vadelmajätskin ja tuoreiden vattujen kanssa. Olisiko tässä ystävänpäivän verrattomin (ja vielä gluteeniton!) somejälkkäri? ;)

Supermarkettien superfood - hyllyssä saattaa löytää kaakaovoita, mutta rypsiöljykin käy hyvin

Ja soosin syntytarina menee kutakuinkin niin, että: olen muutamaan kertaan manannut kun olen onnistunut polttamaan valkosuklaan mikrossa; liian kuumalla sulattaminen tekee valkosuklaaseen krokanttimaisia karamellikiteitä, joita siinä puuhassa ei yleensä haeta. Olen siinä harmissani sitten maistellutkin kiteitä ja miettinyt että ne ovat hyvänmakuisia; mutten oikein koskaan päässyt aiheessa sen pidemmälle. En, ennenkuin törmäsin kakkujumppaan ideoita haravoidessani David Lebovizin blogissa karamellisoiden valkosuklaan ohjeeseen.

ripottelin suklaan sekaan kaakaovoihippuja, ne sulavat pellille ensin; sekoita suklaa varovasti lastalla sulaneen voin sekaan.

Olen nyt tehnyt sitä pariin otteeseen; sekä siitä fazerin leivontavalkosuklaasta että sunnuntaina, Riitan luo mennessä Maraboun valkosuklaalevyistä. David mainitsee ohjeessaan, että karamellisointiin pitäisi käyttää laadukasta valkosuklaata, jossa on optimitilanteessa 30% kaakaovoita. Tällöin massa sulaa nätisti, eikä jämähdä samaan tapaan kuin vähemmän kaakaovoita sisältävät valkosuklaat. Noh, näissä kotimaisissa suklaissa ei edes kerrota paljonko rasvasta on kaakaovoita, mutta Maraboussa rasvaa oli kokonaismäärältään n. 29% joten kokeilin ottaa sitä. Matalampikaan kaakaovoipitoisuus ei kuitenkaan haittaa, sillä Davidin vinkin mukaan lisäsin siihen leivontasuklaan sekaan tehdessäni mautonta öljyä ja tähän Marabou-valkosuklaaversioon meni raakaruokailijoiden supermarketteihin tuomaa puhdasta kaakaovoita. Lisärasva sekoitetaan sulavan suklaan sekaan ja massasta tulee helpommin levittyvää.

Kuvassa näyttää vielä vähän liian vaalealta, suklaasta saa tehdä ihan kauniin pähkinävoinruskeaa.
Maistamalla varovasti niin tiedät koska on hyvä. Varo&muista; kuuma suklaa on kuumaa!

Koko homma menee siis niin, että uuni lämmitetään 120 C asteeseen, suklaa ja kaakaovoi pellille ja pelti uuniin. Sekoittele n. 10 min välein ja lisää tarvittaessa kaakaovoita tai öljyä. Lasta on hyvä sekoitusväline, jotta saat käänneltyä ja paineltua massaa tasaiseksi. Kun suklaa on n. maapähkinävoin väristä, ota pelti pois uunista ja käytä karamellisoitunt valkosuklaa haluamallasi tavalla.

Tuohon jätskikastikkeeseen lämmitin mikrossa vähän kättä lämpimämmäksi n. 2,5-3 dl kermaa ja sitten kaadoin reippaan puolet kermasta blenderiin, kaavin valkosuklaan perään ja ajoin seosta tasaiseksi lisäten kermaa erissä. Lopuksi maustoin sormisuolalla.

Heti tehtynä kastikkeesta tuli moussea; käyttämällä lämpimämpää kermaa saat juoksevampaa kastiketta.

Lopputulos oli moussemainen, pehmeä kastike joka kyllä sitten jämähtää kun saa seistä pidempään. Mutta ei hätää; sen voi sulattaa vesihauteessa jälleen juoksevaksi. Jätskin päälle kaadettaessa se vähän kovettuu muodostaen jätskin päälle sellaisen kermaisen pehmeän, aavistuksen kohavkon kuoren josta muistuu mieleen lapsuuden jätskit. Vain ne poksuvat karkkirakeet puuttuvat! ;)

Davidin mukaan ainoa, missä homman voi mokata on päästää suklaa yli, jolloin siitä tulee rakeista. Mutta ei hätää, massan voi silloinkin paseerata siivilän läpi ja veikkaan, että blenderissä ajaminenkin auttaa.

Joka tapauksessa hyvää ystävänpäivää täältä minunkin suunnastani kaikille ystäville ja rakkaille. Ja jos ette aio muuten makeilla ystävänpäivänä, niin muistakaapa antaa kullalle, lapsille ja ystäville hali. Haleihin ja rutistuksiin kun pätee vanha viisaus; ken antaa, hän myös itse saa. :)

Karamellisoitu valkosuklaakastike jätskille (tai mille muulle vaan, riittää hyvin isolle joukolle)

2 levyä valkosuklaata á n. 180g
kaakaovoita - olisiko mennyt n. 40g?

n. 2,5-3 dl kermaa
sormisuolaa

Lisäksi tarvitaan
esim. kolmen kaverin valkosuklaa-vadelmajätskiä
tuoreita vadelmia

Lämmitä uuni 120 asteeseen. Pilko valkosuklaa ja kaakaovoi pellille ja laita pelti uuniin. Laita keittiökello pirisemään 10 min päästä.

Sekoittele 10 min välein suklaaseosta kunnes se on maapähkinävoin väristä ja maistuu hyvälle.

Kuumenna kermaa mikrossa lämpimäksi, muttei kiehuvaksi (kiehuessaan kerman maku kärsii). Mitä kuumempi kerma, sitä juoksevampi soosi.

Laita n. puolet kermasta blenderiin, kaavi hieman jäähtynyt suhkaa perään ja aja blenderillä tasaiseksi. Lisää kermaa erissä, jotta saat haluamasi konsistenssin.

Mausta sormisuolalla ja tarjoa jätskin ja vadelmien kanssa.

p.s. kun kastike sitten jämähtää, voit elvyttää sen uudelleen lämpimässä vesihauteessa.

Paahdettua sipulia ja comte - juustoa

Anoppini vertaa itseään mieluusti muuttolintuihin; kuinka ne talven tullessa lentävät etelään ja valon lisääntyessä lähestyvän kevään myötä linnut palaavat ja niiden mukana myös Riitta. :)

Ja minusta se on todella osuva vertaus; muistan sen joka ikinen kerta kun Riitta lähtee jokavuotiselle off-season retriitilleen Italian maaseudulle marraskuun lopulla ja taas sunnuntaina se palasi mieleeni, kun pakkauduimme autoomme ja huristelimme kuulaassa auringonpaisteessa kutsuttuna lasten ja lastenlasten yhteiselle sunnuntaipäivälliselle.

Falornilta tuodut leikkeleet ja upea pecorino katosivat alkupalapöydästä nopeasti; Dariolta ostettu punapippurihillo on jumalaista, ei siitä pääse mihinkään.

Koska tämä ihana kutsu on käynyt osaksemme joka vuosi, osasin jo vähän arvata että meitä odottaa paikanpäällä jokin upea pala Chiantilaista nautaa, jonka preparoinnin on epäilemättä suorittanut Dario Cecchini itse ja jonka paistaminen saattaa tarvita V:n kansalaisrohkeutta. :) Myös V oli arvannut tämän ja ottanut mukaan vielä miestäkin rohkeamman Thermapenimme ja kunnon grillipihdit :)

Megakokoinen Chiantin "pihvi" kypsennettiin takassa

Kotona tuumasin, että mielelläänhän minäkin jotain veisin emännälle tuliaisiksi ja kuitenkin samalla tiedän ettei mitään oikeasti tarvita. Ajattelin, että kokemustuliaisten hengessä teen Manfredsillä syödyistä sipuleista oman version. Oman, koska minulla ei ollut seljankukkaa (kuivattu olisi varmaan täydellistä) eikä sitä Havgus - juustoakaan. Idea oli kuitenkin minusta sovellettavissa - niillä aineilla mitä minulla nyt sattui olemaan. Paahtunut sipuli ja hyvä, vahvaksi kypsynyt pehmeärakenteinen juusto taatusti käy lihan kylkeen contorni - henkiseksi lisäksi vaikkei Havgusta olisikaan:)

Sipulit paistetaan, haudutetaan ja jäähdytetään ennen juuston lisäämistä. Kätevä ruoka siis vaikka piknikille mukaan. 

Ruuan salaisuus piilee siinä, että sipulilohkoihin annetaan ensin kunnolla ruskistunut, hyvä karamellinen leikkuupinta KUIVALLA pannulla. Silloin sipulin pinta karamellisoituu ja koko ruokaan tulee siitä upeaa makeutta. Riitan pöydän ympärillä oltiin hämmästyneen näköisiä kun vakuutin, ettei sipuleissa ole yhtään sokeria tai hunajaa; kaikki makeus tulee pinnan karamellisoitumisesta. Leikkauspintojen karamellisoinnin jälkeen sipuleille annetaan pieni loraus hyvänmakuista nestettä (= lasin verran valkkaria) ja lohkot pannaan uuniin folion alla n. tunniksi kunnes sipuli on ihanan pehmeää, muttei vielä muusaannu täysin.

Laitoin valkkarin mukaan kuumaan teflonkasariin jossa paahdoin sipulit, jotta sain kaavittua lastalla kaiken maun talteen pannusta. Lisäsin vielä syvyytä tuomaan n. 1,5 tl hyvää jerezin sherryviinietikkaa, jossa on hieman raikkaampi ja marjaisempi maku kuin balsamicossa. Mutta muutama tippa semmoista upeaa, oikein ikääntynyttä balsamicoa tottakai kävisi myös. Balsamico jotenkin nostaa sipulin omaa makeutta esiin ja tekee mausta monitahoisemman; sipulin makeus saa sopivaa raikkautta & kärkeä eikä jää latteaksi. Seljankukka varmaan toimisi vähän samaan tapaan, jos sitä olisi käyttänyt. Pitää kokeilla sitäkin joskus, mutta tämä toimi tosi hyvin näinkin!

Tunnelmaa; Italialaista ihanaa viiniä, rosmariineja ja lupaus keväästä tulppaanien muodossa. Riitan keittiössä on jokaiselle lapsenlapselle oma, erityisesti maalattu tuoli. I:lläkin on jo omansa. :) 

Juustoksi käytin nyt Comtea, joka oli minusta aika hyvä, mutta V sanoi että vahvempikin kävisi, ja on oikeassa näin sanoessaan. Tuumailimme kotimatkalla autossa ääneen, että semmoinen "musta" (pidemmälle kypsytetty) Appenzeller voisi olla vielä särmikkäämpi vaihtoehto. Mustapippuriakin saa ruokaan laittaa oman maun mukaan, vaikka tähän sitä ei tainnut mennäkään. Mutta Chiantin yrttisuolaa (profumo del chiantia ) jota Riitta oli tuonut ihan tuoreen purkin, ripsautin jäähdytettyjen sipulien päälle ennen juuston lisäämistä.

Ja siihen me sitten istuimme Riitan noin kahdeksan hengen pöydän ääreen; seitsemän aikuista ja kuusi lasta. :) Emäntä kantoi uunista valtavan kulhon paahdettuja perunoita, isäntä kaatoi viiniä ja V leikkasi lihaa. Sitten yhtäkkiä hurja, riemullinen hälinä hiljentyi hyvin suomalaiskansallisesti tyytyväiseksi muminaksi ja aterimien kilinäksi.

Ilmassa oli selvästi aistittavissa jotain hyvin, hyvin keväistä tunnelmaa.

Paahdettua sipulia ja comte - juustoa (maistipala/pieni lisuke n. 8-10:lle)

4-6 suurehkoa sipulia
lasillinen valkoviiniä (kuivaa)
1,5 tl jerezin sherryviinietikkaa tai muuta sopivan tammista ja marjaisaa kypsytettyä etikkaa
n. 2 rkl hyvää oliiviöljyä
hyvää yrttisuolaa, esim. profumo del chiantia (jota muuten voi tilata Darion nettikaupasta)
(mustaa pippuria)
n. 150g pala comtea tai kypsytetty Appenzelleriä
viimeistelyyn hyvää oliiviöljyä (halutessa, ei pakollista)

Kuori sipulit ja leikkaa ne isohkoiksi lohkoiksi.

Paahda sipuleihin pinnat kuivalla, kuumalla pannulla (ehkä n. 3 min per puoli?) ja käännä sipulit paiston puolivälissä varovasti niin, että saat pidettyä lohkot koossa. Sipulien pinnat saavat olla syvän pähkinänruskeita.

Sammuta sitten tuli kasarin alta ja kaada sekaan lasillinen valkoviiniä ja sherryviinietikkaa. Asettele sipulit varovasti uunikippoon ja kaavi pannusta kaikki liemi mukaan.

Voit maustaa sipuleita hieman suolalla ja pippurilla ja laita sitten päälle folio ja anna hautua n. 180 asteisessa uunissa n. reilun tunnin verran, kunnes sipulit ovat pehmenneet mutta niissä on vielä rakennetta eivätkä ole pehmenneet vielä ihan muusiksi.

Jäähdytä sipulit, tarkista suola ja pippuri. Juuri ennen tarjoilua siivuta vihanneskuorimella tai juustohöylällä sipulien päälle runsaasti juustolastua. Halutessa voit pirskauttaa päälle vielä öljyä, muttei se ole mitenkään pakollista.

Tarjoa lisukkeena tai tapastyyppisenä jaettvana annoksena.

Boschin series 8 - uunit ja kisa!

Yhteistyössä Bosch

Ja sitten koitti se torstaiaamu, minkä takia Boschin porukat olivat räväkän bloggaajalaumamme Köpikseen raahanneet. Se, miksi Bosch meitä Oikeastaan Köpikseen pyysi, olivat heidän uudet uuninsa. Bosch oli panostanut oikein urakalla uuden Series 8 uunisarjan lanseeraukseen ja paitsi meille bloggaajille, pressitapahtumia järjestettiin suurelle joukolle lehdistöä, jälleenmyyjiä, yhteistyökumppaneita ja sisäänostajia koko viikon ajan.

Käyttäjätutkimusten tuloksista kerrottiin meille huumorilla höystettynä... :)

Bosch oli tehnyt kuluttajatutkimusta uuniensa käytöstä ja todenneet ihmisten kokkaavan enemmän fiiliksellä kuin tiedolla ja taidolla. Ja vaikka yritystä olisi niinkin paljon että lihaan tökätään paistimittari, läheskään aina sillä mittarilla ei osuta oikeaan kohtaan, vaan mittakärki saattaa jäädä liian pintaan, osua täytteen keskelle tai luuhun.

Ja niinpä Boschilaiset olivat lähteneet miettimään uunia arkiruuanlaittajille joilla a) ei arjen kiireen keskellä vältsisti riitä aikaa ja intohimoa ottaa selvää ruuan oikeasta paistotavasta b) ei ole motivaatiota vahtia ruokaa herkeämättä ja käännellä peltejä uunissa tasaisen paiston aikaansaamiseksi ja c) prioriteetit kuten lasten kanssa leikki ja muut harrasteet ovat lopultakin kokkaukseen kulutettua aikaa tärkeämpää.

”Olemme käyttäneet Serie 8 -uuneissa uusinta sensoriteknologiaamme. Elektroniset tunnistimet toimivat täysin automaattisesti, eikä niitä tarvitse valvoa. Uusissa uuneissamme yhdistyy näin kaksi tärkeää vaatimusta ruoanlaitolle: täydellinen paistotulos ja mahdollisimman helppo käytettävyys. Serie 8 -uunit johdattavat käyttäjän helpointa tietä pitkin läpi monipuolisten toimintojen, jotta saavutetaan paras mahdollinen tulos,” - Lainaus on paikalla jaetusta pressimateriaalista, jossa kommentoi Saksan Bosch-kodinkoneiden toimitusjohtaja Harald Friedrich.

Series 8:aan oli Boschin poppoon mukaan tehty kolme isompaa parannusta; uuniin on lisätty kahteen suuntaan pyörivä kiertoilma, ohjelmallista automatiikkaa ja sensoreita. Sensoripuolella lisäyksiä oli tehty sekä itse kiinteään laitteeseen että paistimittaritikkuun, joka mittaa lämmön kolmesta eri pisteestä.

Uunille kerrotaan ohjelmavalitsimella mitä ollaan kypsentämässä ja millaisessa astiassa (esim. onko metallinen muffaripelti vai joku paksu posliinikippo) ja uuni hoitaa lopun kotiin magiikallaan; tarkkailemalla uunin sisälämpöä ja ilmankosteutta sekä jos kyseessä on paisti, myös paistimittarin arvoja.

Ja koska laitos luottaa täysin mm. ilmankosteusmittariiin sitä uunin luukkua EI sitten SAA avata kurkkiakseen, muuten ruoka palaa tai jää alikypsäksi taatusti kun uuunin sisällä oleva vesihöyry karkaa.

Bosch lupaa että "uskon varassa hyppy" kannattaa; että mutakakku, kana, kala ja liha tulee ulos juuri täydellisenä.

Kanelsnurraneita ja kotimaisia puusteja; uusissa uuneissa kypsennettynä.

Me emme valitettavasti päässeet käsiksi ihan hands on - mokailuun uunien kanssa, joten en tiedä miten hyvin uuni lupauksensa lunastaa. Mutta vähän tämmöisenä yli-uteliaana oman elämänsä superkokkina ahistaa ajatus, etten pääse tökkimään sitä ruokaa omilla ihanilla mittareilla, nuuhkimaan ja kopistelemaan. Meikäläistä kun ahistaa jo se Kenwoodinkin autosensori joka rajoittaa vatkaimen kierrokset matalalle kun kulhoon laittaa perunamuusia varten keitettyjä pottuja. Toiminteen voi kyllä ohittaa pakottamalla, jos vaan muistaa mikä nappi se on. Arvatkaa muistanko koskaan? What can I say; en taida lihanvalmistusvakaumuksineni ihan kuulua tuotteen kohderyhmään; toisten ilmeisesti pitää vaan päästä polttamaan itsensä ja ruokansa koska Mmminä itte!;)

Kenelle sitten?  Sanoisin, että uuni sopii erinomaisesti niille kotikokeille jotka arvostavat helposti valmistuvaa ja terveellistä ruokaa (huom, uunissa on Boschin mukaan myös hyvä höyrytystoiminto!), mutteivät ehkä jaksa tai koe tarpeelliseksi panostaa aikaa ja energiaansa uuniin työnnettävien asioiden paijailuun ja auran aistimiseen paistokokemuksen aikana.

Nicholaos Strangas

Ja kun kaikki se markkinointipuhe oli pidetty, meidän bloggaajien viihdykkeeksi oli järjestetty se etukäteen stressaamani "kakkukisa" jossa paistettiinkin lopulta tanskalaisia kanelsnurraneita ja improvisoitiin jälkiruoka. Nicolaos Strangas näytti meille miten kanelsnurran pyöräytetään, kertoi että kun kanelipullan täytteeseen sekoitetaan mantelimassaa pulla ei pääse luistelemaan liiallisen voin vuoksi ja kehotti meitä olemaan luova muutaman jälkiruoka-aineen kanssa.  

Kuvassa vasemmalla aineet, joista kaikkien neljän tiimin tuli valmistaa sitruunakakkuhenkinen jälkiruoka.

Ja noh, mikä oli lopputulos? 

Kanelipullaosiossa me varmaan ymmärsimme tehtävänannon parhaasta kanelipullasta väärin; päädyimme viimeisiksi kansallisten kanelipulliemme takia; vain snurranit arvioitiin pelkän visuaalisen perusteen mukaan ja Norja voitti.

Ja sitten se impro-osuus meni niin, että kaikki neljä tiimiä saivat yhden lautasen, kynän ja vihkon jonka jälkeen kaikki rynnivät haalimaan pöydän kulhoista aineksia. Omalla työpöydällämme odotti vatkain ja kulho, muutamia kertakäyttöisiä pursotuspusseja ja pari teelusikkaa. Aikaa oli puoli tuntia.

Norjan jälkiruoka

Ruotsin kansallismielinen annos; huomaa mustikka-lemoncurd lippu takana!

Tanskan taituruutta

Suomen, eli - MEIDÄN annos jonka nimesimme "metsäpoluksi"

Ja yhteistyö oli voimaa; Hanna teki lemoncurdista pyyhkäisyn, Mari taisi asetella muruset, Nanna liimasi lemoncurdilla marenkeja, Merituuli asetteli mustikoita ja kentunleipiä, Johanna sekoitti jätskistä ja lemoncurdista tahnaa ja lopulta kävi Tanskan puolella jätskivarkaisssa, kun olivat vieneet kaiken jäden, minä asettelin timjamia ja juoksutin tavaroita eestaas sekä tein kaikkia kokeellisia elementtejä, Hanna taisi lopulta tehdä myös jätskikvenellin vaikka se jäde alkoi jo sulaa, miehet pyörittelivät päätään tuskaisen näköisinä ja koittivat pysyä poissa jaloista ja varmaan unohdan jotain mitä joku tekikään. Lopuksi Mari vielä älysi nyppiä muutamia pistaasimuruja marenkien pinnasta jätskin päälle ja - AIKA!

Idean ja ulkonäön perusteella Strangas lausui että hän kallistuisi Suomen annoksen puoleen, koska meillä oli enemmän yritystä leikkiä mauilla. Bosch - ihmiset olivat Tanskan puolella. Strangas haastoi meitä miksi sekoitimme jätskiä ja lemoncurdia yhteen ja päivän paras lohkaisu tuli siihen väliin Nannalta; "miksi kannattaa yhdistää uunit ja mittarit?" ;)

Viimeiselle kierrokselle selvinneet annokset joita maistettiin; Suomi ja Tanska.

Lopulta Tanska vei voiton makutestin jälkeen, koska tehtävänä oli ollut sitruunatorttujälkiruoka ja Tanskan annoksessa sitruunaa oli sitten lopulta enemmän.

Ja vaikka ehkä (?) vähän jäin kaipailemaan blastchillereitä, sifoneita, ruokalusikoita ja muita Masterchefistä tuttuja välineitä sekä katkeria hikikarpaloita ja kyyneliä kun se kakku ei sitten kohoakaan, taisi olla kaikille helpotus ettei vatkainta tarvittu kuin mahdollisen kerman vaahdotukseen.

Ja vaikka toiseksi sitten lopulta jäätiinkin, saatiinhan me ne pisteet luovasta yrityksestä ;)


Bosch kustansi matkan pressiin Kööpenhaminaan, illallisen ja majoituksen. Kiitokset koko tiimille, oli kiva matka.