Helpot myslicookiet mökillä

Viikonlopun aamupalalla huomasin että kapista löytynyt mysli oli menettänyt parhaan teränsä; se maistui vielä ihan hyvältä, mutta pähkinöissä alkoi olla jo aavistus kaapin aromia. Vaikka säilytän mökillä mysliä kannellisessa tiiviissä purkissa ei se oikein tahdo kestää talven yli. Mutta - syksyllä ei millään jaksa raahata kaikkea kotiinkaan. Tuumasin, että siitä voisi ehkä silti leipoa jotain; jotain minkä maustaa reippaasti kanelilla.

Tykkään noista Lidlin paremmista mysleistä; paljon hedelmää ja pähkinää!

Se osoittautui loistoideaksi sillä löysin yksinkertaisen cookieohjeen netistä johon saa upotettua ison kasan valmista mysliä. Hieman tuunasin alkuperäistä ohjetta niillä mielessäni pyörineillä mausteilla ja vatkasin huoneenlämpöisen voin munan ja hunajan kanssa tahnaksi, enkä sulattanut rasvaa. Taikina oli helppoa muotoilla ja pikkuleivistä tuli tosi hyviä ja mureita - vähän kuin superherkullisia, karamellisoituneita myslipatukoita.

Cookie vaan muotoillaan pellille ja paistetaan kunnes kauniin ruskea.

Lisäsin taikinaan omin lupineni teelusikallisen leivinjauhetta ja osoittautui, ettei sitä lopulta olisi tarvittukaan. Koska näissä kakkusissa on niin paljon mysliä, taikina ei juurikaan nouse ja uskon että samaan lopputulokseen pääsee myös ilman leivinjauhetta.  Sen sijaan jos minulla olisi ollut stem gingeriä olisin saattanut haluta pieniä inkiväärisattumia pikkuleipiini. Mutta koska ohje on niin tosihelppo voit tuunata sitä sen mukaan mitä kaapissa on ja mitä mieli tekee.

Tein taikinasta ison pötkylän ja leikkasin pikkuleivät jääkaapissa jäähdytetystä pötköstä kokkiveitsellä.

Käytä siis maustamiseen kanelia, muskottia ja maustepippuria oman maun mukaan. Sekaan voi myös rouhia tummaa suklaata jos haluaa superherkkua. Minä tein cookieista aika isoja kun leikkasin ne vaan rinkuloina ranteenpaksuisesta pötköstä, mutta voit muotoilla pikkuleivistä haluamasi kokoisia. Ihan pikkiriikkisiä näistä en suosittele tekemään, jotta rouhea taikina pysyy kasassa eikä kuiva ihan liikaa.

Satakoon vaikka rakeita, ei haittaa.

Ihan mukavaa sadepäivähommaa mökillä ja maistuvat jääkylmän maidon kanssa välipalana taatusti ihan kaikille. 

Myslicookiet ( koosta riippuen 10-15 kpl alkuperäinen ohje) 

Määrät kuten meillä tehtiin eilen

7,5 dl mysliä
1,2 dl vehnäjauhoja
100g voita
1 muna
0,8 dl hunajaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta (ei varmaan tarvita)
1 tl kanelia
1/2 tl maustepippuria

Laita kulhoon pehmennyt voi ja hunaja. Vatkaa kunnes hunaja ja voi on vaahtoutunut sekaisin. Lisää kananmuna ja jatka vatkaamista, ei haittaa vaikka seos vähän erottuu.

Sekoita kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa. Lisää jauho-mausteseos voihin ja sekoita puukauhalla tai käsin kunnes taikina on tasaista. Muotoile pötkyläksi, kietaise kelmuun ja jätä jääkaappiin vähintään n. 20 min

Laita uuni kuumenemaan 170 asteeseen. Poista kelmu ja leikkaa pötköstä veitsellä kiekkoja leivinpaperille. Muotoile tarvittaessa paremmin ympyröiksi ja paista sitten kullanruskeiksi uunissa. Minun keksini vaativat n. 20 min kun olivat suuria, mutta jos teet ruokalusikallisen kokoisista möykyistä kuten alkuperäisessä ohjeessa se 10 min voi riittää. Tarkkaile tilannetta!

Jäähdytä keksit ritilällä (tai kuten minä laiskasti vaan pellillä). Nauti kylmän maidon kanssa.

 

Mitä Tomi Björck jätti kertomatta teille - katso kuvat!

Siinä seisoessani terassilla juhannuksena aamuseitsemältä ja tujottaessani aivot vielä unisolmussa huuhtelemaani ja sitten huolellisesti kuivaamaani haukifilettä, joka seisoi ritilällä kuivamassa tuossa heleässä n. 10 asteisessa suvikelissä Mietin (tm) että kyllä ihmisen pitää hullukin olla, kun ryhtyy tällaiseen projektiin. 

Pähkin siinä palellessani miten ihmeessä tuo kala pitäisi suojata ettei a) mikään lintu tule sitä nokkimaan tai b) vieraileva koiruus nappaa siitä itselleen aamupalaa, sillä minä en ollut vielä saanut aamukahviani ja vaikka kuivattava merituuli olisikin kalalle ihan eduksi, minä en sen viilentävää (lue: luihin ja ytimiin asti menevää kylmyyttä) kaivannut hipiälleni. En ainakaan ennen aamukahvia ja -palaa.  

Toisaalta, täytyy tunnustaa, hitaasti liikkuvaan aivooni hiipi myös pieni ylpeäkin ajatus; aika monta juttua on pitänyt tulla matkan varrella vastaan ja selvittää että ollaan jo tässä asti. 

"Ja miten tämä nyt mitenkään liittyy Tomi Björckiin?!" saattaisi joku itseäni terävämpi tässä kohdin puuttua puheeseen ja keskeyttää paleluni siinä terassilla. 

No tietysti siten, että V on ostanut Tomin keittokirjan ja minä taannoisen roskakalahaasteen innoittamana tarrauduin tietenkin juuri siihen reseptiin jossa tarvittiin savustettua haukea. Niin, tiedän se oli Huhtikuussa ja edellinen kohtaus tästä meikäläisen ohikiitävästä elämästä oli juhannukselta. 

Niin, noh, tuota. Siinä kävi sillä tavalla, että ostin normaalin, puuhakkaan kauppailuni lomassa haukifileen haasteruokaa varten ja ajattelin että V saa sen sitten savustaa. Ja tähän asti kaikki menikin kuin Strömsössä. 

Olin taas tehnyt tyypilliset Nellet ja vilkaissut ohjeesta vain raaka-ainelistan nopeasti ja luottaen sokeasti omaan kykyyni selvittää kaikki mahdolliset ongelmat sitä mukaa kun ne sitten ehkä ilmenevät,  kävin kaupassa ja raahasin saaliin kotiin. 

Tomin ohje ei itse asiassa kerro, miten hauki pitää savustaa vaan luottaa siihen, että savustettu hauki jostain maagisesti ilmestyy. No, normaalisti tämä varmaan olisi jo herättänyt muutaman kysymyksen ohjeen lukijassa, mutta kun meillä tätä savua on ilmassa viimeaikoina leijunut olin ihan varma, että V nyt yhdestä hauen savustuksesta selviytyy ihan tuosta vaan. 

Mutta, mutta... V ei sitten ollutkaan ihan siitä paikasta valmiina savustelemaan haukea. 

Minä olin lukiessani sitä ohjetta jotenkin ajatellut että se "savustettu hauki" tarkoittaa kylmäsavuhaukea, jonka olen joskus kuullut olevan suurta herkkua. Ja niinpä sitten ilmoitin muitta mutkitta V:lle että hauki pitäisi kylmäsavustaa. ;) 

Ihanan Vaimonsa ilmoitusluontoisesta työsuoritevaatimuksesta aktivoituneena V sitten alkoi googletella hauen kylmäsavustusta. Hyvin nopeasti selvisi, että loisvaaran vuoksi hauki pitäisi ensin pakastaa ja vasta sitten voisimme edetä seuraavaan steppiin. Voihan masennus, tästä ei nyt sitten tulisikaan illallista.  Kuulemma kalaa pitäisi vielä suolatakin ja ilmakuivattaa ennenkuin se edes menee savuun. 

Ja sitten tuli ne helteet joita enää kaiholla juhannuksen raekuurojen keskellä muistelemme. Kylmäsavustuksessa ilman lämpötilan kun pitää olla siinä 10 asteen tietämillä ja tietysti juuri silloin iloksemme toimitettiin huhtikuun helle. 

ProQ kylmäsavustuslaite on pieni rasia jonka savupuru riittää hyvin n. 10-12h kylmäsavustukseen. Savustusastiaksi kelpaa mikä tahansa pahvilaatikosta viemäriputkeen. Putki peitettiin sanomalehdellä jotta savu ei karkaa. 

Ja niinpä siinä sitten vierähti tovi kalan viilentyessä pakastimessa. Kunnes tuli juhannus, kala suli ja Y-ruodon poisrääpimisen jälkeen kala pantiin jääkaappiin pintasuolaantumaan yön yli ja aamun kajastaessa seisoin siinä tuulessa hytisten tuijottamassa tyhjin silmin suolattua, pestyä ja kuivattua haukifilettäni ja yritin epätoivoisesti keksiä miten estän luontoa hyökkäämästä sen kovanonnen kalan kimppuun.

Tässä matkalla huhtikuusta juhannukseen V oli hankkinut meille ProQ:lta kylmäsavustinlaitteen jonka voi laittaa savustusastian pohjalle ja improvisoinut vanhasta, käyttämättömästä viemäriputkenpalasta ad-hoc savustuspömpelin.

Ja siinä vaiheessa minä aloin lukea sitä reseptiä vähän tarkemmin; "Savustettua haukea" sanoo ohje. Ei kylmäsavustettua, ei lämminsavustettua vaan savustettua haukea.

Tuijotimme koko juhannusseurue kirjan annoskuvaa lintujen aamuhuutojen kaikuessa kirpakassa juhannussäässä. "Näyttääkö tuo teistä kylmä- vai lämminsavustetulta? Voiko haukea lämminsavustaa?" Kuvasta kalan laatua ei oikein pystynyt tulkitsemaan.

Ei, Tomin resepti ei tosiaan edes kerro pitäisikö hauen olla kylmä- vai lämminsavustettua.

Tässä kohden tarinaa seurueemme valtasi jonkinlainen taisteluväsymys ja M taisi todeta, että jos tästä hyvää tulee, se ei kyllä ole reseptiikan ansiota.

Olinhan minä lukenut Tomin kirjasta "ohjeissa epätarkkuutta" - arvioita ennenkin. Mutta aika lailla putoaa kyllä nyt arvauksen puolelle mitä alkuperäisessä reseptissä oli haettu. Totesimme, että kala on jo suolattu ja kaikki pedattu; tällä mennään. Kyllä kaksi kätevää emäntää yhdelle savustetulle kalalle sitten keksii jonkin varasuunnitelman jos hauki ja hauelle sekoitettava soosi ei vaikuta yhtään sopivan samalle lautaselle. Ja niin tehtiin, hauki meni savuun ja illallisajan lähestyessä tuprutteleva pönttö sitten avattiin ja kalasta leikattiin ensimmäinen, juhlallinen siivu.

Hauesta tuli hyvää.  Ja kyllä, varovainen koemaisto paljasti, että yhdistelmä toimii; pehmeän savuinen hauki tosiaan sopii yhteen ruskistetun voin, hedelmäisen viinirypäleen, suolaisen kapriksen ja hapokkaan sitruunan kanssa. Olin lisäksi raahannut alkupalan kaveriksi reippaan puoli vuotta jääkaapissani jemmaamani arvovalkkarin. Nekin olivat ihan erinomainen yhdistelmä - kastikkeen happoisuus taittoi hieman jalohomeisen, pakkasen makeuttaman viinin sokeria ja lopputulos oli kaikin puolin erinomainen.

Tässä kohdin täytyy siis vain todeta että suhteeni näihin Tomin keittokirjoihin on vaikea; Farang - kirjankin resepteillä tulee kyllä tosi hyvää ruokaa, mutta vaikka reseptin lukisi huolella läpi ennen kokkausta, silti joka kerta on kyllä olo, ettei koskaan tiedä mihin on päänsä pistänyt. Tomin kirjoista saa hyvää inspiraatiota, mutten suosittelisi niitä ihmisille joilla ei ole "hyvä mielikuvitus" ruuan suhteen :)

Koska kylmäsavustimessa lämpötila jää alle 22°C, voi sen rakentaa melkein mistä vaan.

Ja vaikka on tietysti mahdollista, että Tomin resepti toimisi vieläkin paremmin lämminsavustetulla hauella, niin uskallan kyllä epäillä ja luvata etten aio ottaa asiasta selvää. Sen sijaan haukea aion kyllä kylmäsavustaa uudelleenkin sillä jos ei tästä jääkylmästä kesästä ole mitään muuta iloa, niin saapahan ainakin hauki ihan uudenlaisen sädekehän päälleen meidän keittiössämme.

Ja mikä parasta, minä kerron teille miten se ja Tomin soosi tehdään.

Kylmäsavuhaukea ja rypälekastiketta

1 tai useampi isohko haukifile
merisuolaa tai muuta luonnollista suolaa meillä taisi olla maldonia
kylmäsavuvehkeet

Pakasta haukifile(et) (väh. 1 vrk) ennen savustusta että loiset kuolevat. Poista sulatetuista haukifileistä Y-ruoto ja koita olla rikkomatta kalaa prosessissa (tosin, ei haitannut vaikka sain aikaan reiän kalaan, suolaus tekee kalan rakenteesta jämäkän)

Ripottele kalan pinnalle reilusti (n. pari-kolme rkl) suolaa ja jätä hauki jääkaappiin suolaantumaan 12h. Meillä kala oli yön yli jääkaapissa.

Huuhtele suola vedellä pois ja kuivaa kala huolellisesti talouspaperilla. Laita kala kuivamaan viileään, ilmavaan paikkaan mielellään ritilän päälle. Anna kuivaa ainakin tunnin ennen savustimeen laittoa. Meillä kala taisi lopulta olla varjossa, tuulisessa paikassa lähemmäs pari tuntia. Kalan pintaan täytyy muodostua kuiva ja vähän kiiltävä "nahka", märkää kalaa ei kannata savustaa.

Laita kala savustimeen riippumaan pyrstön läpi laitetulla koukulla. Kylmäsavusta n. 8-10h. HUOM! ulkolämmön pitää olla matala, alle 10 astetta savustelun aikana!

Viipaloi ohuesti ja nauti sellaienaan tai tee lisäksi Tomin soosia.


Rypälekastike savuhauelle 

50g voita
5 mantelia (meillä sauolattuja savumanteleita) murskattuna morttelissa rouheeksi
2tl kapriksia (pieniä kapriksia)
5 cm pätkä kevätsipulia
1 dl viinirypäleitä halkaistuna
1 sitruunan mehu
500g ruodotonta, (kylmä)savustettua haukifilettä

Mittaa kaikki aineet valmiiksi, pilko kevätsipuli tikuiksi ja murskaa mantelit. Jos käytät suolakapriksia huuhtele ne etukäteen.
Ruskista voi kattilassa. Lisää sitten joukkoon murskatut mantelit. Kun mantelit ovat vähän ruskistuneet lisää kevätsipuli ja kaprikset. Ota sitten kattila pois tulelta.

Lisää lopuksi viinirypäleet ja sitruunan mehu, sekoita ja kaada ohuesti siivutetun kalan päälle. Tarjoa heti.

Kesän simppelein jälkkäri joka oli niin hyvää että olisin voinut itkeä: mansikoita ja minttu-vadelmasokeria

Tämän yksinkertaisempaa ja toimivampaa jälkkäriä saa hakea. Oikeasti, tuo mitä juuri sanoin on sittenkin ehkä kuukauden "understatement" eli vähättelyä isossa mittakaavassa - tästä tuli todellakin Loistavaa. Niin hyvää, että olisin voinut ihan vaan vähäsen itkeätirauttaa onnesta.

Ja ei, tämän tekemiseen ei mennyt tuntikausia eikä tästä syntynyt vuorta kulhoja, kippoja ja vatkaimia. Vain hyviä, simppeleitä juttuja yhdellä lautasella.

Mansikat saivat ihan uutta eloa raikkaasta mintusta ja kirpeästä vadelmasta. 

Nuo mansikat ja vadelmilla ja mintulla maustettu sokeri yhdessä alkosta mukaan raahaamani Sauternes - jälkkäriviinin kanssa olivat nimittäin ihan täydellinen setti. Tämä varmasti kokee uudelleentulemisen kesällä, kun ensimmäiset villivadelmat puskevat maasta ja saan kaiken tuoreena pöytään. Nyt käytin tuon sokerin tekemiseen Saltå Kvarnista ostamiani ja ruotsista mökille raahaamiani kuivattuja vadelmia alkuperäisen reseptin tuoreiden vattujen sijaan.

Täytyy tunnustaa että meillä vadelmia, sokeria ja minttua meni vähän hulahtamalla - muutaman otin noista pois ennen sokerin lisäämistä. Minttu menettää potkuaan jos sokeria kuivattaa.

Sen lisäksi olin vielä törmännyt Hietaniemessä Merja Valon liikkeessä hunajakennoon, jota nostin myös leikkuulaudalle ja osaksi meidän juhannuksen hieman juhlavampaa jälkiruokapöytää mihin M kantoi myös palasen upeasti kypsynyttä Vilhoa. Se oli nostettu pöydälle temperoitumaan jo paljon ennen juhannussaunaa ja vihtaa jotta juusto ei olisi kylmää ja maistuisi kunnolla.

Vaikka Vilho oli erinomaista ja se hunajakennon pureskelu tulvi mieleen niin hurjan määrän lapsuusmuistoja että pidin suorastaan pienen liikuttuneen puheen mehiläisten puutarhasta keräämälle, sulalle kullalle, mikään edellämainituista ei olisi ollut välttämättä tarpeen. Tuoreet, kotimaiset ja makeat mansikat loistivat kyllä mintun ja vadelman uudella tavalla upeaksi taikomassa setissä edukseen, ehkä jopa ylitse muiden.

Mutta olihan se mahtavaa mutustella ystävien kanssa ryhdikästä ja syvänmakuista juustoa, syödä niitä täydellisiä mansikoita, muistella hunajan linkousta pimenevissä loppukesän öissä kun maa huokuu kesän lämpöä ja jostain lämpimän yön tuoksujen keskeltä erottaa jo kypsyvän elon tuoksun. Ja makujen tasaantuessa kielellä kruunataan kaikki vielä pienellä siemauksella hieman jalohomeen syventämää, pehmeänmakeaa Sauternesia.

Kuivatuista vadelmista tehtäessä sokerista tulee todella tasaista. Nigelin kuvasta kirjassa näkyy, että sokeri paakkuuntuu enemmän kun käytetään tuoreita. Mutta minusta se näyttää ehkä jopa herkullisemmalta!

Ja ohje tähän ihanuuteen tuli mistäs muualtakaan kuin Nigel Slaterin Kitchen Diaries II - opuksesta joka sai M:n täysin pauloihinsa ja henkäisemään:"Miten voi olla, ettei mulla ole tätä vielä!":) Minua huvitti ystäväni aito innostus ja mietin miten maailma onkin niin toisennäköinen ruokarouvien silmien läpi nähtynä:)

Nigel, me niin sinusta tykätään!

p.s. Noita kuivattuja vattuja saa myös suomalaisista luomukaupoista. Kuivattujen vattujen käytössä oli tietysti se etu, että lopun sokerin saattoi helposti kuivattaa myöhempää käyttöä varten. Niitä kuivattuja saattoi mennä myös pari enemmän kuin reseptissä, koska ei tarvinnut varoa että sokerista tulee aivan liian märkää. Jos käytät tuoreita vadelmia, suosittelen käyttämään villiversioita joissa on hurjasti enemmän makua suhteessa nesteen määrään!

Minttu ja vadelmasokerimansikat (n. neljälle - Nigel Slater - Kitchen Diaries II)

400g tuoreita mansikoita
100g hienoa sokeria
8 mintun lehteä
4 vadelmaa (meillä taisi mennä kuivattuja pari enemmänkin)

Poista mansikoiden vihreät hatut. Sitten viipaloi mansikat paksuhkoiksi siivuiksi, kolmeen tai neljään osaan.

Laita sokeri ja minttu tehosekoittimen silppuriin tai bamixin maustekippoon ja sekoita pulsseissa kunnes minttu on hajonnut pienenpieniksi hippusiksi sokerin sekaan. Lisää vadelmat ja pyöritä kunnes sokeri muuttuu pinkiksi kauttaaltaan.

Sekoita mansikoiden päälle reilu lusikallinen sokeria ja kääntele hellästi sokeri mansikoiden sekaan. Laita jääkaappiin ja anna maustua 20 min.

Tarjoile kulhoista levittäen lisää minttu-vadelmasokeria mansikoille näin suomalaisittain "maun mukaan" (Nigel alkuperäisessä reseptissään lisäsi tosin kaikki loput sokerit).

On lautalla pienoinen kahvila.... Eli parhaita kesäsalaatteja juhannukselta

Minä vähän luulen, että meidän kivillä höyrysi viime viikonloppuna yksi saaristomeren tuotteliaimmista juhannuskeittiöistä. Emme ehkä määrissä pärjänneet viime vuoden sukujussille, mutta ruokalajien ja raaka-aineiden määrässä hivoimme jo lähes uutta ennätystämme. Ja se ei ole ihan vähän se.

Käsitiski on olennainen osa kesäkeittiön arkea. Tuuli kuivaa tiskirätit.

Puolustukseni on, että meillä oli patouma. Kaikesta sinnikkäästä yrittämisestä huolimatta me Ihanat Köksät (tm), eli minä ja ystäväni M, emme päässeet viime kesänä lainkaan yhdessä kokkaamaan kesäkeittiöömme ja muutenkin on ollut niin kiire vuosi että hengästyttää. Lisäksi juhannuksen kelistä oli luvattu vähintäänkin vaihtelevaa, joten tuumasimme että vaikka miten menisi, ei voi mennä ihan pieleen jos on paljon hyvää ruokaa. Eikä kyllä mennytkään.

Niinpä molemmilla oli mielessään iso kasa juttuja ja ideoita joita sitten tykitimme sarjatulimaisesti ulos keittiöstä kuin (liian) hyvin rasvattu sushijuna. V postasi jossain kohden facebookkiinsa että kun kolme savuavaa laitosta kypsentää samanaikaisesti useaa eri ruokalajia meinaa ihan nesteytyskin unohtua ja minä filosofoin siitä, miten ihmiskunta on ylipäätään noussut aikojen aamusta tällaiseksi ylikansoittajalajiksi kun ihmisten täytyy niin alati syödä. Kun yhden ruuan saa siivottua, seuraavaa settiä tarttee aloittaa! ;) Eli huumorin kukkiakin yritettiin viljellä aurinkoisempina hetkinä tuulesta, sadekuuroista ja rakeista huolimatta.

Suomessa pihvilhaa ei juurikaan erotella erilaatuisiin, hyvän grillilihan ostaminen on tosi pitkälle silmästä kiinni.

Osittain ruuat tietysti olivat hyvinkin perinteistä juhannusjuttua; tuli nuoli lihoja, köksät kirmasivat kallioilla syötäviä aarteita keräillen, luonto uhkui parasta vehreyttään ja salaatit hersyivät herkkinä kuin kesäinen morsian. Keittiöstä kuului katkeamaton kälätys ja pikku I auttoi kaikessa mahdollisessa ja mahdottomassa - myös pyytämättä ja yllättäen.

Viininsuolaheinä rehottaa penkissäni ja kallioilta löydettiin orvokkeja ja ruohosipulia

Minä vedin toki myös sous videkortin esiin ja laitoin etukäteen kotona jo naudan ribsiä, josta tuli ihan hyvää. Mutta oikeasti se lihan laatu on siinä hommassa ihan yhtä tärkeää kuin marmori tuossa yllä näkyvässä Entrecotessa. Sillä se täysin nappiin onnistunut sous vide -ribsi oli myös marmorisempaa ja kuten joku siellä kommenteissa totesi, sillä mistä kohtaa sitä riviä ribsit tulevat on myös suuri merkitys. Vaikka ihan hyvää, lyhyttä ribsiä Tammisen hereford - paketista ja valmistettu ihan samoin kuin edellisillä parilla kerralla tämä ei taas ollutkaan niiiiin erinomaista kuin silloin kerran. Voihan länsimaisen ihmisen ahdistus sentään ;)

Mutta pari -kolme settiä ainakin oli minusta ylitse muiden ja ajattelin nyt aloittaa raportoimalla yhdestä niistä.

Saganakijuuston pitää antaa kypsyä tosi pitkään suhteellisen miedolla lämmöllä, jotta juusto sulaa sisältä kauttaaltaan samalla kun pintaan tulee kaunis väri. Liian kuuma pannu tekee värin, mutta jättää sisuksen kylmäksi.

Jos meillä oli jotain teemaa juhannuksen ruuille etukäteen, niin se olisi voinut olla Persian/marokon keittiö. V oli ostanut meille Persiana - nimisen keittokirjan jota olin selaillut ennen jussia. Ajattelin, että nappaan sen mukaan ja voimme ottaa sieltä ainakin vaikutteita ellei suoraan reseptiin oikein löydy aineita. M innostui myös moisesta ja äityi kehumaan Jerusalem - kirjaa joka on vähän saman alueen keittiöstä. Kuulemma se on paras opus pitkään aikaan hänen keittiössään, joten henkilökohtaisella tasolla tämä on minulle kova "osta" suositus. M lupasi myös käydä Hakiksen hallissa ostamassa Sumakkia ja Za' ataria (tai siis suomesta ostettavissa olevaa mausteseosta jolla korvataan aitoa itkumuurin välissä kasvavaa kasvijauhetta jota ei kai saa viedä edes pois maasta) sekä granaattiomenasiirappia jota ei kuulemma vaan saa mistään.

Granaattiomenasiirappi on upean parfyymista tavaraa, johon varmaan löytää ohjeita googleamallakin, mutta tämä oli tuotu tuliaisina Lontoosta. Sumakki taas oli hieman bitteriä (miten se muuten käännetään - hapahkoa?), punaista maustetta joka sopi hyvin appelsiinien kanssa. Meidän appelsiinimme olivat tavallisia kun veriappelsiineja ei ollut, mutta kertakaikkisen hyvää, aromaattista ja ihanaa kesäsalaattia tuli näinkin. Suosittelen kokeilemaan - todella upeaa, vivahteikasta kamaa, mutta vaatii sen siirapin ihan ehdottomasti.

Appelsiini-radicchiosalaattiin tuli upean parfyyminen maku paitsi granaattiomenasiirapista myös juhannusruusun terälehdistä ja ruohosipulin kukista. Ihan älyttömän hyvä salaatti.

Minä olin käynyt kaupassa (tm) ja ostanut mm. Roslundilta juhannuksen makkaralaatikon, Love to Meatista ostin ibericon ribsejä, Merja Valolta hunajakennoa ja Sellosta jäi mukaan ihan kaikkea, mutta mainitaan nyt erikseen vaikka Kreikkalainen Saganaki - juusto, jota olen vihdoin oppinut kypsentämään tarpeeksi hitaasti ja upean marmorinen Entrecote, hyviä ruotsalaisia sillejä ja paljon vihanneksia. Ja niistä makkaroista, Saganakista ja itsellenikin uusin maustetuista salaateista tuli juhannuksen ehkä parhaita lounassettejä. Valitettavasti kaikesta ei tullut kuvaa, mutta alla vähän vinkkiä salaatteihin, makkarat vaan grillattiin ja saganaki paistettiin hiiiitaasti pannulla öljyssä ja voissa kunnes pinta oli kauniin ruskea ja sisuskin täysin sulaa. Sitten pinnalle sitruunaa ja tarjolle! Juuston pinnassa näkyy muutama pannuun jäänyt jeeran siemen, jotka jäivät kun paahdoin jeeraa kukkakaaleille. Eivät ne pahentaneet ainakaan lopputulosta.

Tuore, ulkona omassa penkissä kasvanut korianteri on tajunnanräjäyttävän hyvää.

Ja salaattien kanssa muistakaa että salaatinkastikkeisiin kuuluu laittaa myös suolaa. Ja kun kastiketta laitetaan isoon määrään salaattia, kastikkeen maussa pitää olla suolaisuutta jotta se riittää koko salaattimäärälle. Maista kastikkeen aineita tehdessä, maista valmista kastiketta ja maista salaattia - niin saat maut kohdilleen. Suola nostaa juuri nyt sesongissa olevien, upeanmakuisten kasvien aromit esiin ja ihan simppelit salaatitkin Maistuvat Ihan Älyttömän Hyvälle.

Juhannuksen makkaralounassetti 

Roslundin juhannuksen makkarasetti

Saganaki-juustoa ja sitruunaa

Veriappelsiini-radicchiosalaatti sumakilla ja granaattiomenasiirapilla

Chili-sitruuna-korianterimaustettua kesäkurpitsaa

Garam masala ja jeeramaustettua, paahdettua kukkakaalia

ja lasiin roseviiniä 

Kukkakaali paahdettuna maistuu niillekin jotka eivät yleensä kukkakaaliin koske. Erinomaista myös jogurttikastikkeen kanssa.

Radicchio veriappelsiinisalaatti ( Persianan ohjetta sovellellen)

1-2 kerää radicchiota
3-4 veriappelsiinia (kirjassa taisi olla 5 kahdelle kerälle radicchiota, mutta meillä oli vaan yksi isohko salaatti)
korianteria
(kukkasia - meillä juhannusruusun terälehtiä ja ruohosipulin kukkia)
sumakkia

Kastikkeeseen (määrät noin, tarkista tehdessä maistellen)
3-4 rkl öljyä
2 rkl granaattiomenasiirappia
1-2 rkl punaviinietikkaa
n. 1/2 appelsiinin mehu
suolaa

Pese ja pilko salaatti, kuori appelsiini ja pilko appelsiinin liha.  LEvitä salaatit ja appelsiinint salaattilautaselle, riopta päälle yrtti, kukkaset ja sumakkia.

Sekoita slaatinkastike, maista suola ja tasapaino ja pirskottele se salaatin päälle juuri ennen tarjoilua. 

Kesäkurpitsaa, sitruunaa ja chiliä 

2-3 kesäkurpitsaa siivutettuna juustohöylällä
korianterin lehtiä


sitruunanmehua ja kuorta
öljyä
suolaa
chiliä
(ripaus sokeria)

Siivuta kesäkurpitsa ja sekoita salaattikastikkeen aineet. Maista kastiketta ja sekoita se kurpitsoihin. Pirskota päälle ja sekaan korianterin lehtiä. Valmis!

Kukkakaalia ja jeeraa uunissa

2 kukkakaalin pientä päätä tai 1 iso
3 rkl öljyä
1/2 sitruunan mehu (tai valkoista balsamicoa)
n. 2 tl garam masalaa
n. 2 tl jeeraa
 
suolaa
pippuria

pinnalle korianteria

Laita uuni kuumenemaan 220 asteeseen. Sekoita kukkakaalin floretit mausteiden ja öljyn kanssa. Levitä uunipellille ja pirskota vielä päälle suolaa ja pippuria. Paahda uunissa kunnes niissä on kauniita paistopintoja, ehkä n. 20 min. Pirskota päälle korianterin lehdet juuri ennen tarjoilua.  

Tukholman pikkuputiikit, turut ja torit

Yhteistyössä Visit Sweden

Ihan vähäsen mua huvitti tuossa viime viikolla kun selailin ostamaani Gourmet - lehden numeroa; tälläisenä kuvien katselijana katseeni kiinnitty "tutunnäköiseen äijään" lehden sivuilla ja tajusin yhtäkkiä, että tuijotin Green Rabbit leipomossa tavattua Martin Bergiä, jonka kanssa pääsin "toimittelemahan" sillä ruokabloggaajien Tukholmankeikalla.

Ja seuraavassa lehdessä taas puhuttiin niistä suklaaolympialaisista, joissa ruotsalaiset ovat mm. Chokoladfabrikenin paneutumisen johdosta menestyneet. Check, check - meitä on selvästi viety Tukholmassa ihan asiaankuuluvan pyhiinvaellusmatkan tyyliin.

Oli mielenkiintoista huomata, miten Tukholmassa oli panostettu terassien, kauppojen ja puotien esillepanoon.

Ja mikäs oli vaellellessa sillä paitsi että saimme luvatusta rankkasateesta huolimatta ihan täydellisen sään tällaiselle maailmanmatkauspäivälle (aamusta pilvipoutaa ja iltapäivästä kaunis auringonpaiste), kaikki oli hyvin järjestetty, Tukholma oli kaunis ja täynnä elämää myös bloggaajaporukkaamme sattui ihan mainioita tyyppejä; pääsin tutustumaan Chocochilin Elinaan joka osoittautui todella, todella herttaiseksi tapaukseksi, Paikka auringossa Doritiin joka bloginsa nimen mukaisesti tuntui kulkevan kevyesti viipyilevä hymy huulillaan mukulakivikatuja kuin tunnelmaa joka solullaan hengittävä taiteilija ja tietysti iki-ihana, elämää täynnä oleva Hanna, joka nykyisin osuvasti myös satakielenä tunnetaan.  Mukana oli viinibloggareista todella asiaansa paneutuneen Elämän Pienet ilot -blogin takaa löytyvä, aina niin kohtelias herrasmies Iibe, jonka myös tunsin ennestään. En olisi voinut toivoa parempaa seuruetta. Iso kiitos kaikille, niin mahtavassa porukassa ne muutama aamun sadepisarakin tuntuivat vain virkistäviltä!

Tuona päivänä oli paikalliset "penkkarit" sekä Smaka på Stockholm ja koko kaupunki sykki elämää ja nuoruuden iloa.

Ja oikeasti, hieman haikeana kaipailen Helsinkiinkin niin elämyksellisiä kauppoja joissa Tukholmassa asioin. Jollain tavalla mieleen tuli, että voiko Rojalistinen perintö saada aikaan niin valtavan eron siinä, miten kaikki laitetaan esille. Vaikka me kävelimme täysin moderneilla kaduilla ja matkustimme kumipyöräisissä moottorivaunuissa jollain tavalla kaupoista ja puodeista tuli mieleen romanttiset, keskiaikaiset markkinat kaupungissa joka sykki elämää.

Cajsa Warg toi mieleen vanhan Seston Töölössä jossa joskus aikoinaan rakastin käydä.

Me kävimme "ruokakauppaosastolta" Saltå Kvarnissa joka myy massatuotettua luomua eri muodoissaan ja Cajsa Wargissa jossa taas kaikki tuotteet koemaistetaan ja ne pääsevät valikoimiin vain jos ne todetaan hyviksi.

Minulle jäi mukaan jotain pientä kivaa molemmista kaupoista ja taisin harmitella muutamaankin kertaan ihan ääneen, että a) kylmälaukku ei tullut mukaan ja b) nesteitä ei voi viedä käsimatkatavarassa lentokoneeseen. Toisaalta se oli ehkä hyvä, minä kun rrrakastan käydä aina matkoillani paikallisissa ruokakaupoissa ja onnistun hamstraamaan joka kerta mukaani enemmän paikallisia erikoisuuksia kuin oikeastaan saan mahtumaan mihinkään. Mutta; sille jussina suunnittelemallemme Tukhoman omatoimimatkalle lähtee mukaan ISO matkalaukku ;)

Chokoladfabrikenin suklaataideteokset taas olivat täysin mykistäviä. Chokoladfabriken on Tukholmalaisten suklainen ylpeys, sillä menestystä on tullut kansainvälisissä suklaaolympialaisissa. Enkä kyllä ihmettele miksi, katsoin veistoksia että onpa hienoja pronssipatsaita kunnes menin niin lähelle, että aistin tuoksun: "Ei hitsin vitsit...! Sehän on suklaata!?" 

Taidokkaiden veistosten lisäksi Chokoladfabrikenilla on esittelijämmekin mukaan "kaikkea mahdollista suklaasta" ja täytynee olla samaa mieltä. Tukholmassa sijaitsevassa viihtyisässä kahvilassa voi nautiskella paitsi heidän tekemiään taidokkaita kakkuja ja leivoksia, erinomaisia suklaakonvehteja myös artesaanijäätelöä josta kesäaikaan tehdään myös makeanmakeita pirtelöitä. Lisäksi tietty Chokoladfabrikenilta voi tilata vaikka toiveiden mukaan tehdyn hääkakun tai suklaantekokurssin. Monipuolisuudessa siis löytyy, mutta ihan erityisenä täkynä suosittelen paikalle eksyviä maistamaan kukkaisella Södertälje - teellä maustettua tummaa suklaakonvehtia. Se oli ai-van jumalaisen hyvää ja kaduttaa, etten ostanut rasiallista pelkästään niitä (huoh). Suklaahan EI luonnollisesti ole karkkia vaan elintarvike ;)

Ja kun olen juuri edellisessä postauksessa manannut karkkien tarpeettomuutta jatkan sujuvasti matkaani kehumalla Ruotsalaisia toffeemakeisia. Pärlans on 50 - luvun henkeä uhkuva toffeekauppa joiden pehmeitä ja upeanmakuisia toffeemakeisia maistellessa voi kuunnella taustalla hiljaa soivaa jazzia. Pärlans myy karamellien lisäksi myös ihania kinuskisia makukastikkeita jäätelön päälle ja paikanpäällä voi toki myös istuskella jätskiä nauttimassa. Hauska pikku putiikki.

Martin Berg ja Michelintähdin palkittu kokki Mathias Dalhgren ovat suuria tumman leivän puolestapuhujia.

Sen jälkeen syöksähdimme Green Rabbit Bakeryyn jonka voisin kyllä mielihyvin ottaa kulmilleni leipomaan. Kyseessä on mm. tanskalaista hapanleipää itse tehdyssä kiviuunissa valmistava leipomo jossa Tina Fernlund leipoo yhdessä miehensä Martin Bergin kanssa ihan erinomaista ruisleipää ja makeita herkkuja. Ihan erityisesti mieleeni jäi hapanleivän lisäksi tuo kuvassa näkyvä omenakakku. Se on Martinin luomus ja siihen on käytetty sattumiksi hapanleipää jauhojen joukkoon. Vastaavaa kikkaa käytettiin siinä suomen paras leipomo - sarjassakin ja mietin miten se vaikuttaa makuun. Ihan mahtavaa kamaa. Todella mehukasta, täyteläistä, syvän makuista ja upealla suutuntumalla varustettua omenakakkua. Ihan täyden kympin kakku. 

Aikataulupaineessa jouduimme ohittamaan muutaman suunnitellun liikkeen (nautiskelevan rouvashenkilölauman kuskaaminen kaupoissa on helpommin sanottu kuintehty) että ehdimme vielä ennen illallista toteamaan että Smaka Stockholm on kaupungissa. 

Spicerietin kojulla pysähdyttiin maistamaan palanen flammenkucheneita joista ainakin tuo parsaa, sipulia kolmella tavalla ja piparjuurta oli ihan jumalaisen hyvää. Kyllä, maistoimme urheasti pizzoja vaikka vatsa olikin jo ai-van ratkeamispisteeseen asti täynnä kaikkia herkkuja

Totesimme siinä aurinkoisella terassilla istuessamme ja nauttiessamme Smaka på Stockholmin vilinästä oluen äärellä että tähän tapahtumaan pelkästään olisi saanut kulumaan puoli päivää ihan helposti.

Kiitokset vielä Visit Swedenille mahtavasta päivästä. Oli paljon nähtävää, koettavaa, naurettavaa ja elettävää ihmiselle kyllä yhden päivän ajaksi. Suosittelen täydestä sydämestä käväisemään Tukholmassa jos on lomalla tylsä hetki - sehän on ihan ku ulukomailla oltaas! ;)

Karkkia, karkkia enemmän karkkia eli tutkimusmatka syvimpiin tuntoihin...

Jutun kuva ei liitty kyseisiin juhliin

Minä opin jotain yllättävää itsestäni ja omista asenteistani viikonloppuna. En ollut koskaan ajatellut että suhtautuisin karkkeihin niin kriittisesti kuin huomasin suhtautuvani; mutta, tadaah! Olen löytänyt itsestäni keski-ikäistymisen ensiasteen; ihka-aidon idealistikukkahattutädin! :)

Suomeksi sanottuna: minusta on väärin, että alle viisivuotiaiden lasten synttäreillä aikuiset opettavat lapsille miten karkkia syödään ja karamellista tehdään juhlan kohokohta ja yksi pääohjelmanumero.

Kyseenalaistin toki myös oman reaktioni monella tasolla niin kotiin kävellessäni kuin näitä hattuni kukat pystyyn nostattaneita juhlia seuraavana päivänäkin.  Ja ehkä juuri siksi haluan kirjoittaa tämän jutun toivoen, ettei kukaan loukkaannu esittämistäni mielipiteistä - ne ovat vain omiani eikä kukaan lapsi varmasti synttärikarkeilla pilalle mene.

Eli aloitettakoon taas kerran ihan alusta: olin viikonloppuna kaksilla pienten lasten syntymäpäivillä. Molemmissa niissä oli pöytä koreana; oli upea kakku ja paljon sekä suolaista että makeaa syötävää. Äidit ja isät olivat tehneet parhaansa pienten ihmisten juhlien eteen. Ruoka oli tekemässä juhlan osana kaikkea muuta lapsille suunnattua puuhaa. Enkä minä ole ruoka tai sokerivastainen sinänsä; kyllähän meilläkin leivotaan pannukakkuja, synttäreille täytekakkuja, keksejä ja pullaa. Ja onhan juhla aina ihan eri asia kuin arki; juhlassa voidaan rikkoa arjen terveellisyyssääntöjä, tottakai. 

I on nyt 2v ja 11 kk aika tarkalleen. I:llä ei koskaan ole vielä ollut karkkipäivää eikä hän ole kyllä karkkia syönytkään - ei edes tiedä mitä se on. Tämä on käynyt enemmän ja vähemmän vahingossa, eikä millään hampaat irvessä vääntämisellä. Suklaata kyllä on syöty pala silloin toinen tällöin, mutta vaikka meillä asuu myös 13v ja 11kk vanha teini, meillä ei ole karkinsyöntikulttuuria. Joskus jos näen jonkin erityisen jutun voimme tuhota pussin lakua, toffeeta tai muuta karamellia silloin tällöin. Mutta säännöllistä "karkkipäivää" niinkuin itselläni oli lapsena, meillä ei ole eikä sitä ole kaivattu. Karkinsyönti on pysynyt harvinaisena herkkuna koska maailmassa on niin paljon muutakin hyvää syötävää. 

Toisilla noista viime viikonlopun synttäreistä oli (voi kauheaa!) ohjelmanumerona että jokaiselle lapselle oli heliumilmapalloon sidottu tikkukaramelli painoksi ja kakunsyönnin jälkeen lapsille jaettiin paitsi nuo tikkarit, myös Angry Birds - tikkareita. Ja vaikka I ei karkin päälle ymmärräkään, Angry Birdsien kyllä. Sain selittää pikkumiehelle, että se ei ole lelu ja saippuakuplat veivät voiton. Ja kun kauniit käärepaperit oli hukattu, oli kiinnostus toisten suupielissä roikkuviin tikkareihin nolla. 

Ja kun tikkarit oli syöty oli askartelua. Synttärisankarin suosikkipuuhaa on tehdä helminauhoja, jollaisen myös I oli kaveriltaan saanut aiemmin lahjaksi. Niinpä perheen äiti oli nähnyt paljon vaivaa ja etsinyt rengasmaisia irtokarkkeja pujoteltavaksi Snörenin lakunauhaan ja naperot koottiin pöydän ääreen askartelemaan. "Ja tiedättekö mitä - nämä voi sitten syödä!" kertoi äiti suuren salaisuuden hämmentyneinä kädessään karkkeja ihmettelevälle taaperoporukalle, josta nuorin osasi juuri itse kävellä paikalle ja vanhin n. 4v älysi kyllä mistä on kyse ja pujotti nauhaansa monenmonta herkkupalaa. 

Siinä vaiheessa nappasin I:n kainalooni, totesin että nyt me menemme pesemään kädet ja lähdemme kotiin laittamaan lounasta perheen muille miehille.

Minua ei vaivannut ollenkaan, että karkkia oli tarjolla pöydässä enkä tosiaan ole se mamma joka noukkii koristeena olevan karkin pois täytekakun päältä - ehen. Ja myönnän, että juhlissa on varmasti meilläkin ollut joskus karkkikulho pöydässä. Se mikä kuitenkin noissa bileissä vaivasi, oli että karkista tehtiin leikki, johon kaikkien oletettiin osallistuvan. Joka ei osallistunut, jäi ulos ryhmästä. 

Ja ihan vähäsen kyllä kyseenalaistaisin sitäkin, tekikö se karkki sitten juhlasta paremman juhlijoille joiden keski-ikä taisi olla n. 3v? Olisivatko tuon ikäiset juhlijat osanneet vaatia karkkia ihanien heliumpallojen, saippuakuplien, pelejen ja leikkien sekä huolella mietittyjen suolaisten, hedelmien, kakkujen ja muiden ihanien tarjottavien lisäksi jos niitä ei olisi aktiivisesti tarjottu osana juhlaa?

Niissä seuraavan päivän toisissa synttärijuhlissa nimittäin ei ollut tarjolla yhtäkään karkkia eikä kukaan itkenyt pettymyksestä karkin puuttuessa. En ainakaan kuullut. Ja lapsia oli paljon enemmän ja lapset olivat suuremmalla ikähaarukalla. Lapset leikkivät ulkona, pelasivat, juoksivat, pomppivat trampoliinissa, keinuivat riippumatossa ja pienimmät ajelivat leikkiautoilla. Kaikilla oli silminnähden ihan älyttömän hauskaa. Toki tarjolla oli sokeria ja herkkuja, mutta ruuan suhteen oli vain yksi kohokohta lasten mielessä ja se oli.... Arvaatteko mikä?

I:llekin tehtiin viime vuonna kakku, ettei meillä missään sokerilakossa olla...

.......Kynttilöiden puhaltaminen kakusta. Eikä edes se kakun syöminen. :) 

Jokainen tyylillään, täytyy tässä todeta, vetää henkeä, kiittää ja pyytää anteeksi. Ja kukat kesälakissani melkein sifonkiin hirttyneinä kerään vielä kerran voimani yhteen vetoomukseen ennenkuin lopetan tämän länsimaisen ihmisen tuskaa tursuavan nipotukseni :)  

Hyvät pienten ja vähän isompienkin lasten vanhemmat, miettikää vielä toiseenkin kertaan juhlia järjestäessänne onko se karkki oikeasti tarpeen pienten lasten juhlissa etenkin kun ja jos sankari ei sitä itse osaa edes pyytää. Lisäksi miettikää, kannattaako karkista tehdä ohjelmanumero, joka käytännössä opettaa kädestä pitäen miten karkkia syödään. 

Kannattaa hetken kyseenalaistaa onko lasten sokerihumalan kautta itkupotkuraivariin ajaminen vain Ameriikan ihmemaasta meidän aikuisten päähän istutettu käsitystä siitä, mikä tekee lapsen juhlasta juhlan? 

Pysähtykää juhlakiireen keskellä ihan sekunniksi miettimään, onko meidän lapsuutemme niukkuuden ihme karkki sittenkään parasta mitä voitte lapsellenne hänen ensimmäisinä juhlapäivinään tarjota? 

Ja nyt lupaan, että ripustan sen kukkahatun tuonne seinälle odottamaan seuraavaa tunteiden kuumaa aaltoa ja pyydän Anteeksi I:ltä kun niitä synttärikutsuja ei sitten enää koskaan tullutkaan ;)

No mutta! Hello, My name is Päivi!

Päivi -oluesta on suristu Somessa jo tovi. Toinen suosikkialkomyyjistäni kertoi, että nyt myyntiin tultuaan olut on saavuttanut suuren suosion Päivien keskuudessa sillä Päivin päivä on 16. kesäkuuta joten olut ilmestyy juuri sopivasti sesonkiin.

Enkä voi kyllä kuin päivitellä että hyvät Päivit, erityisesti yksi ystäväni Tampereella, tässäpä ihan erinomainen Päivinpäiväolut. Vaikka 8,2% olut onkin Brew Dogin vääräleukojen panimolla nimetty tiukoista alkoholipoliittisista kannanotoistaan kotomaassamme tunnetuksi tulleen  kristillisdemokraattisen Päivi Räsäsen mukaan, Päivin ja muidenkin päivien kannattaa kyllä olla nimikko-oluestaan ylpeä. Ei ole mitään syytä ennkkoluuloon; oluessa oli kyllä päättäväistä makua, mutta tupla-IPA tulee kivasti läpi raikkaana ja kuitenkin pehmeän pyöreänä. Vaikka olut on raikas, se on samalla kertaa täyteläinen ja miellyttävä. Alkoholia on runsaahkosti, mutta se takaa, että oluessa riittää makua. Paljon perusmaun alla piileviä raikkaita vivahteita joista voi löytää karamellin lisäksi syviä, merellisempiäkin makuja. Oluessa pitäisi olla kait tyrniä, mutta se ei suoran mausta löydy, vaikka yleisvaikutelma on raikas. Kaikenkaikkiaan ihan mainio paketti suomalaista luontoa hyvien maltaiden kanssa paketoituna.

Ostin oluen kuriositeettina, mutta voisin hyvin juoda sitä vielä toistekin. Luonne on hyvä, jos siitä sattuu tykkäämään, myös oluessa  :)

Yksi lammas ja kaksi salaattia sekä Maldonin uutuussuolaa

Yhteistyössä Maldon

Minulle tarjottiin tuossa taannoin Maldonin uutuussuolasettiä tuotenäytteeksi. Ja kun meillä noita rubeja on nyt tehty ja niihin menee ihan tavallisen paljon suolaa, otin näytteen kiitollisena vastaan. Tässä nyt muutama semmoinen ruoka, johon meillä on käytetty noista uutuus-Maldoneista kahta - rosmariini-valkosipulisuolaa ja sitä Provencen suolaa. Olen tykännyt molemmista ihan oikeasti - suolasa on paljon makua ja yrttien sekä valkosipulin tuoksu on tosi hyvä ja raikas. 

Ehkä minun pirtaani mieluummin sopii ostaa hyvää suolaa, jossa on mausteita kuin maustesekoituksen nimellä myytävää juttua, missä on seosaineena jotain bulkkisuolaa. Mausteet olivat myös aika isoina paloina suolan seassa, mikä oli kiva. Tämäntyyppistä suolaa on ollu markkinoilla aiemminkin, mutta jotenkin semmoinen korkkikantinen lasipurkki jossa on ollut vähän suolaa sisällä on tuntunut liian kalliilta "kiveltä" ja no, yksi sellainen purkki on varmaan ihan kiva, mutta entäs sitten kun niitä lasipurkkeja alkaa olla tyhjinä n kpl siinä tasolla. Googlasin ja semmoinen lasipurkki maksoi ainakin yhden lähteen mukaan n. 5,50 kpl (95g purkki) joten lasille tosiaan tuli hintaa. Näissä hinta muodostuu tuon pakettien mukana tulleen tiedotteen mukaan suurinpiirtein sinne 3,95e / 100g paketti mikä ei sekään ole kilohintana ilmaista maustetulle suolalle, mutta selvästi pahvipakkaus säästää kuluja ja hinta on tullut alas reippaasti. Sopii minulle. 

Oikeastaan lähdin kokeilemaan sitä valkosipuli-rosmariinisuolaa laiskuuttani viikko sitten suunnuntaina, kun meillä oli sulatettuna semmoinen kolmen kilon lampaanjalka enkä ollut saanut aikaiseksi sille minkäänlaista esimarinadia. Kello oli jo kolme ja lammas piti saada paistumaan grilliin jos sitä aikoo syödä illalliseksi, joten hyvät ideat olivat vähän hukassa.  Ja sitten näkökenttään osuivat ne näytemaldonit pöydällä ja lopun arvaattekin. 

Suolassa on tosi paljon maustetta ja makua mukana ja mikä minusta on ihan parasta, tuo kuivattu valkosipuli ei tuoksu yhtään tunkkaiselle kuten kuivattu valkosipulijauhe monesti tuoksuu!

Kun sain sitten hierottua sen kolmekiloisen lampaanjalan pintaan ehkä 2,5 rkl tuota maustettua maldonia ja asennettua lampaan V:n hellään grilleeraushuolenpitoon köpöttelin puutarhaan katsomaan mitä maa puskee sisästään ja tein lampaalle vielä yrttisen valelu/moppauskastikkeen paiston ajaksi.

Siihen löytyi tukku rucolaa, ruohosipulia, timjamia, oksa rosmariinia ja pieni tupsu mäkimeriamia. Lisäksi laitoin tietysti vielä kynnen valkosipulia, teelusikallisen mustaa pippuria, puolen sitruunan mehun, puoli desiä oliiviöljyä ja töräyksen hunajaa. Sekoitettuani kaiken hienoksi massaksi, ohensin seoksen valkkaripahvin jämävalkkarilla - olisiko sitä ollut n. 2,5 dl . Kuitenkin niin, että kastiketta oli reilusti koko arviolta parin-kolmen tunnin grillausta varten.

Ja kyllä, siitä lampaasta tuli tosi hyvä. Me jätimme sisälämmön nyt sinne 58 asteen pintaan, kun aina nuo isot lampaat tahtovat meillä mennä yli. Ja vetäytymisvaiheessa silti lämpö nousi hurjaa vauhtia, joten ihan hyvin meillä ainakin se 58 riitti lopulta mehevään, mutta ehkä vähän oletettua kypsenpäänkin lampaankoipeen.

Ja tietysti sitä lammasta sitten syötiin viikko sitten ihan makoisina paloina heti sen tultua grillistä, mutta koska lammasta jäi, söimme vielä alkuviikolla sitä lämpimien salaattienkin kanssa. Niistä tuli molemmista ihan erinomaisia ja aika erilaisia niin ajattelin tehdä tähän pienen raportin niistä.

Uunipaahdettua, jeeralla maustettua porkkanaa ja kesäkurpitsaa, korianteria rusinoita ja minttujogurttiraitaa.

Ensimmäisenä päivänä pilkoin uunipellille porkkanaa ja kesäkurpitsaa, ripotin sekaan noin teelusikallisen jeeraa, saman verran sitä provencen suolaa ja pirskotin päälle pari rkl oliiviöljyä. Sitten paahdoin vihanneksia uunissa n. 200 asteessa kunnes niissä oli karamellisia pintoja.

Juuri ennen ruokailua nakkelin vihannesten päälle siivutettua lammasta vielä pariksi minuutiksi lämpenemään ja sitten kasasin salaatin. Päälle laitoin jogurtista, punasipulista ja mintusta sekoitetun kastikkeen, jonka sekaan laitoin myös teelusikallisen paahdettua jeera-korianteriseosta. Lopuksi koristelin koko setin korianterilla.

Salaatinlehtien päälle tehtiin lämmin, pekonilla maustettu papulisäke ja rikasta jeeralla ja korianterilla maustettua kermaviilikastiketta

Seuraavan päivän salaattiin blanchasin sellaisia pitkiä papuja suolavedessä jonka jälkeen laitoin pannulle vähän valkosipulia, pekonia ja öljyä ja paistoin pavut siinä valkosipuli-pekoniseoksessa. Maustoin pippurilla ja valkosipuli-rosmariini Maldonilla. Taas alle salaattipeti ja pinnalle kuumat pavut, persikkaa sekä lammasta.

Pinnalle sekoitin kermaviilistä ja punasipulista (jälleen!) kastikkeen jonne laitoin Paljon jeeraa ja korianteria sekä sitruunan mehua. Tein samantyyppistä joskus aiemmin jo viikolla mutta silloin mukaan meni myös sinihomejuustoa ja tilkkanen vaahterasiirappia. Se vaahterasiirappi ja homejuusto teki siitä tosi amerikkalaisen oloisen ja siitä voi olla montaa mieltä; meistä se oli oudolla tavalla hyvää, mutta en moittisi sitäkään joka kutsuisi sitä makujen kakofoniaksi ;) Näin ilman homejuustoa ja siirappia maku on selkeä ja hyvä. Tosi kesäinen salaatti joka uhkuu mehukkuutta.

Lammassalaatti X2

lampaan jalka
rosmariini-valkosipulisuolaa rubiksi
n. 1,5-2 dl yrttisilppua esimerkiksi rucolaa, mäkimeiramia, timjamia, ruohosipulia ja rosmariinia
n. 0,5 dl öljyä
1 valkosipulin kynsi
n. 3 rkl juoksevaa hunajaa
1 tl mustia pippureita (tai murskattua mustaa pippuria)
n. 1/2 (isohkon) sitruunan mehu
n. 2-2,5 dl valkoviiniä

Sekoita kaikki muut aineet paitsi valkoviini tahnaksi esimerkiksi bamix-maustekipossa tai mökkioloissa vaikka morttelissa. Ohenna valkoviinillä, laita sivuun odottamaan.

Hiero lampaaseen kauttaaltaan maustettua maldonia ja laita sitten lammas grilliin. Grilaa välillä kastikkeella sutikoiden sinne n. 59 asteeseen ja nosta lammas siten vetäytymään ennen leikkaamista.


1) paahdettu porkkanasalaatti
4 porkkanaa kuorittuna tai pestynä huolellisesti ja lohkottuna
1 iso kesäkurpitsa pilkottuna
1 tl jeeraa (kokonaisia siemeniä)
loraus öljyä
Provencen Maldonia (ehkä teelusikallinen-puolitoista)

Lisäksi rusinoita, korianterin lehtiä ja pippuria

kastikkeeseen:

n. 2 dl turkkilaista jogurttia
1/2 punasipulia ohuina siivuina
1/2 tl jauhettua korianteri-jeeraseosta (ei tarvitse välttämättä)
1 murskattu valkosipulin kynsi
loraus hyvää oliiviöljyä
ripaus suolaa

Pilko vihannekset uunipellille ja pyöritä sekaan mausteet ja öljy. Paista n 200 asteessa 20-30 min tai kunnes vihanneksissa on kauniita paistopintoja.

(jos käytät kylmää jämälammasta, laita palat pariksi minuutiksi vihannesten päälle kuumaan uuniin tai paista pannulla, jotta lampaan rasva pehmenee lämmössä)

Kokoa salaatti. Alle keko vihanneksia, päälle lammasta, rusinoita ja kastiketta. Koristele korianterin lehdillä ja rouhitulla mustapippurilla.

2) Persikka-papusalaatti

pitkiä papuja
salaatinlehtiä
3-4 siivua pekonia
1 iso tai 2 pientä valkosipulin kynttä
kevätsipulin vartta
1-2 persikkaa (kypsiä!)

kastikkeeseen (ainet sekoitetaan vaan yhteen)
1/2 punasipulia ohuina siivuina
1 prk kermaviiliä
1,5 rkl paahdettua korianteri- jeerarouhetta (ei kovin hienoksi jauhettuna, mutta rakenne rikottu esim. morttelissa)
1/2 sitruunan mehu

Kiehauta kattilassa vettä papujen nopeaa kiehautusta varten. Huuhtele salaatinlehdet ja kuivaa hyvin joko salaattilingossa tai keittiöpyyhkeiden välissä.

Kiehauta papuja n. 2-3 min suolatussa, kiehuvassa vedessä.

Laita paistinpannulle tilkka öljyä ja pieneksi pilkottu pekoni. Anna pekonin paistua hetken ja lisää murskattu valkosipulin kynsi. Anna pekonin paistua kunnolla ja valkosipulin kuullottua. Lisää sitten pavut ja pyörittele ne pannussa sekaisin pekonin ja valkosipulin kanssa. Mausta mustalla pippurilla.

Kokoa sitten salaatti repimällä lehtiä alle, lisäämällä päälle kuumia papuja, kylmää lammasiivua ja persikkalohkoja. Kruunaa isolla kastikemöykyllä, nauti heti.

p.s. salaatin palanpainikkeeksi sopii erinomaisesti esim. alkon plan B shiraz.