Haaste: viikon menu - eli fenkolikanan jämistä lammaskebaaneihin

Sain Hiidenuhman keittiöstä hauskan erilaisen haasteen, kiitosta vaan :) Tämä haaste on on ollut sillä tavalla haasteellinen, että olen muutamaan kertaan melkein unohtanut kuvata kaikki ruuat - vaikka meillä paljon ruokia kuvataankin (jotka eivät ikinä blogiin päädy syystä tai ajanpuutteesta) niin ihan kaikkea en oikein edes miellä sellaiseksi mitä pitäisi kuvata.

Haaste on tervetullut senkin takia, että oli itsellekin aika avartavaa huomata mitä sitä oikeastaan tuli viikossa kokkailtua ja syötyä ylipäätään. Viime viikko oli tietysti siitä poikkeuksellinen, että kävin aika monessa tapahtumassa, joissa yleensä pistäydyn harvakseltaan. Nyt niitä on vaan päässyt kertymään useampikin. Näistä johtuen yhtenä päivänä söin illallisen pimeässä, toisena taas lounaaksi lähinnä jäätelöä ;) ja kolmantena palaverisämpylää. Normipäivänä olisin varmaan syönyt lounaaksi purkin rahkaa ja tuoreita marjoja, ennenkuin ryntään taas I:n perään. Niin käy tosi usein ja itse asiassa heti aloituspäivänä, tiistaina. Siitä huolimatta onnistuin kokkaamaankin aika paljon kaikkea. Ja mikä tuotti minulle suurta mielihyvää oli, että aika monta ruokaa tuli tehtyä jämistä.

Jos nyt ollaan hetkisen ihan vakavia on varmaan ihan hyvä, että tulee tämmöstä blogirealityäkin. Siitä on helppo huomata, että vaikka yritän välttää vaaleita jauhoja, riisiä ja ylipäätään turhia hiilareita viikolla, siinä ei pysytä läheskään aina. Ja vaikka koitan lisätä ruokavalioomme vihanneksia - niitä voisi olla paljon enemmänkin. Yhtään kasvisruokaa ei viikkoon mahtunut, vaikka pidän sitä jonkinnäköisenä tavoitteena. Juustofondueta ei lasketa ;) Etenkin näin talvella kun salaatit ovat mitä ovat, tuoretta kasvista tulee ehkä liian vähän.  Tajusin juuri kuvia koostaessani, että tein kuluneen viikon aikana Vain Yhden Oikean Salaatin (tm). Pojat tosin taisivat tehdä toisen, mutta vähän eri meininki kuin kesällä, jolloin salaattia on joka päivä. Eivätkä ravitsemusterapeutit varmaan huokailisi onnesta sen juustofonduenkaan kanssa - kun ei ollut mitenkään ainoa kertakaan tänä talvena. Niin, mekin olemme ihan tavallinen perhe, vikoinemme kaikkinemme ja taistelemme ajanpuutteen ja mukavuudenhalun välimaastossa kun puhutaan itsestään huolen pitämisestä. Siihen aasinsillalla liittyen voin muuten lämpimästi suositella sitä Heurekan Body Worlds - näyttelyä. Kävimme siellä perheen voimin viikonloppuna ja se oli Hieno. Monella tasolla, vieläpä.

Siinäpä sitten disclaimeria tälle postaukselle ja blogillekin; toivottavasti koette tämän seuraavan kuvakavalkadin jos ei muuta, niin vapauttavana.

Minä siis aloitin tämän haasteen siitä paikasta tiistaina 19. maaliskuuta, heti haasteen saatuani, sillä mikäpä olisi parempi kuin nykyhetki? Bonuksena en ehtinyt mitenkään valmistautua tai miettiä asiaa etukäteen.

Tuona tiistaina olin menossa illalla pimeälle illalliselle ja meillä oli vielä iso kasa sitä lammaskeittoa. Totesin pojille, että syökää sitä tai tehkää löytöjä jääkaappiin; nollalaatikossa on varmaan ankan rintaakin vakuumissa. Minun osaltani se tarkoitti, että söin lounaaksi purkillisen sitä Valion uutuusrahkaa ja sekoitin joukkoon omin kätösin poimimiani viinimarjoja sekä äidin kätösten poimimia mansikoita. Sokerittomana. Siitä ei näemmä tullut vielä kuvaa. Illalla en sitten kokannutkaan itse - pojat olivat syöneet ankkaa, joka oli paistettu Sukulan opein ja salaattia.

Seuraavana aamuna tein jämämunakasta, jonka kanssa joimme teetä ja jäävettä. Ja jotta voimme kurkata mitä siihen munakkaaseen meni, pitää tehdä kurkistus maanantaina tekemääni kanaruokaan.

Olin varannut sitä Pyrexin pataruokakisaakin (olettehan muuten käyneet äänestämässä?) ajatellen lampaan lisäksi ranskalaisen maalaiskanan. Mietin että jos en saa mitään suurta visiota lampaasta, niin voisin kokeilla onneani kanan kanssa. Mutta sitten syntyi se keitto ja kana jäi maanantaille. Riivin sen päälle paljon yrttejä, piilotin sisään pari sitruunalohkoa ja peittelin pancetalla. Sitten lohkoin padan pohjalle kolme suurta fenkolia ja lirautin tilkan valkkaria. Kana pataan ja suolaa ja pippuria perään. Sitten haudutin kanaa ensin kansi päällä ja lopuksi paahdoin vielä ilman kantta. Ja koska se ei ollut mikään broileri, vaan täysikokoinen kana, ruokaa tietysti jäi yli.

No fenkolit päätyivät muutaman kanasta nollalaatikkoon jääneen pancettasiivun kanssa munakkaaseen. Lisäksi sinne silputtiin sipulia, muutama oliivi ja yrttejä. Pinnalle cheddarraastetta joka gratinoitiin grillivastuksella. Ja koska oli keskiviikko ja kiire, lisänä syötiin vain teetä ja vettä. Tuo kuvattu, yli jäänyt pala oli allekirjoittaneen lounas. Kokonaisuudessaan.

Äiti oli meillä kylässä viikolla ja söi keskiviikkona illallista kanssamme. Olin ostanut valtavan, yli 2 kg lahnan, koska ajattelin, että äiti ei varmaan ole syönyt lahnaa kun sitten viimeksi. Ja ihan totta, äiti sanoi että on syönyt viimeksi lahnaa joskus lapsena - savustettuna silloinkin. Tästä ruuasta ei tullut kuvaa, olen pahoillani. Mutta en tehnyt lahnalle muuta kuin lohkoin sisään sitruksia ja ripautin vähän suolaa. Sitten kiedoin lahnan voipaperiin ja kypsensin uunissa n. 180 asteessa tunnin verran, ehkä vähän reilunkin.Tiedoksenne muuten, että kaksikiloinen lahna mahtuu juuri ja juuri 90 cm Smegin pellille ;) On se iso peto. Lisäkkeeksi tein mascarpone-sitruunarisottoa (tähän tyyliin, mutta ilman mantelia). Alunperin minulla oli tarkoitus laittaa kalan kanssa parsaa ja greippi-voikastiketta (kun olihan nyt äiti kylässä ja voisi vähän jotain parempaa...) mutta väsymys iski ja tein risottoa vaikka piti vihanneksia. Niinpä niin.

Mutta Lahna on hyvää näinkin yksinkertaisesti laitettuna, suosittelen. V siinä pöydässä taisi sanoakin, että itse asiassa lahna on vähän kuin suuri ahven. Ja isossa lahnassa ne piikitkin on helppoa nyppiä pois.

Ja 2 kg elukasta kalaa tietysti sitten jäi ja perkasin sen kippoon. Yli jäänyt kala päätyi myöhemmin viikolla lahnapalleroihin - mutta ei mennä niihin ihan vielä. Tuli yö ja uni ja seuraava aamu.

Torstaiaamu valkeni hyvinkin perinteisen aamupalan voimalla. Ullan Pakarin ruisleipää, greippiä, pilvistä ompumehua Tropicanalta ja voileipäkurkkuja. Niin ja kahvia.

Torstaina äidin koulutukset sitten loppuivat ja oli kotiinlähdön aika. Olin nakannut sen kananlopun pakkaseen (eli ulos) padassaan ja kaivoin sen nyt esiin, kun piti saada pikainen ja todella, todella myöhäinen lounas äkkiä, ennenkuin äidin juna lähtee. Nakkasin kanan sekaan vettä, pari hyvää luomukasvisliemikuutiota, 2,5 dl vihreitä linssejä ja keitin kanaa parikymmentä minuuttia, kunnes linssit alkoivat olla kypsiä. Sitten nostin kanan jäähtymään, pilkoin kukkakaalin sekä palan purjoa ja laitoin ne pataan kiehumaan. Sitten nypin kanat luistaan, pilkoin ne ja laitoin pataan. Tässä vaiheessa tajusin, että olin unohtanut kanan sisään ne sitruunalohkot - muistattekos? ;) No, pienen kitkeryyden poistamiseksi lisäsin keittoon teelusikallisen jeeraa sekä vähän hunajaa. Sitten vielä paljon lehtipersiljaa ja suolan sekä pippurin tarkistus. Hyvää oli. Myös flunssaa oireileva I tykkäsi syödä tätä päikkäreiltä herättyään - joskin nuorimies tuntui lähinnä ronkkivan linssit keiton seasta suuhunsa.

Illalla laitoin kanan koipireisinuijia samaan tapaan kuin niitä itse marinoimiani hunajamarinoituja koipireisiä taannoin. Yrttejä oli vaan jos jonkinsorttista. Lisukkeeksi tein salaattia, jonka päälle lohkoin mangoa ja paahdoin pinjansiemeniä. Kastikkeena ihan etikkaa, öljyä ja hunajadijonia. Hyvin tyypillistä meillä, että teen blogin reseptejä uudelleen - vähän muunnellen.

Perjantaiaamuna oli vuorossa - kaurapuuroa. Ja kanelia ja sokeria. Ja nopeesti nyt kouluun ja töihin. Me jäimme I:n kanssa sairastamaan sillä flunssa oli iskenyt - ihan toden teolla.

Lounaaksi taisin kaluta pari tuommoista koipireisinuijaa; I sai sitä mascarponerisottoa ja kanaa. Minä taisin napata pari kirsikkatomaattia "salaatiksi". Jee. Flunssa.

Kilautin V:lle että joutuu menemään yksin viikonloppukauppaan - meistä ei ole lähtemään. A oli toivonut juustofondueta ja koska se on maailman helpoin ruoka totesin V:lle että saamansa pitää:"Osta Rezen leipää".  Tällä kertaa juustofondueen meni Pirkan kermajuustoa, gryereä ja emmentalia - muuten mentiin perinteisen ohjeen mukaan.

V oli kauppaillessaan bongannut konsulentilta "eilen tehtyä maksamakkaraa" ja oli tietysti tarttunut siihen kuin saalistava pöllö karkuun vilistävään hiireen. Perhe kiittää; lauantaina aamupalalla siis Ullan Pakarin ruisleipää, Helsingin makkaratehtaan maksamakkaraa, voileipäkurkkuja ja greippiä. Niin ja mehua, teetä ja kahvia - onhan viikonloppu. Jogurttina Valion puolukkajogurttia ja Pirkan maustamatonta (tiesittekö muuten, että ne Pirkan maustamattomat AB jogurtit samoin kuin turkkilaisen tekee Juustoportti?). Pinnalla sitä 24h valon mustikka-pellavansiemenrouhetta jota meillä syödään paljon arkiaamuisinkin. Hyvä tuote.

Lauantaipäivän vietin omenapuiden leikkaustapahtumassa Malminkartanossa, joten lounas jäi väliin. Kerron siitä lisää myöhemmin - palaveripullasta a.k.a lounaasta ei tullut kuvaa ;) Sieltä suunnistin stokkalle ja palasin kotiin vasta kun miehet alkoivat soitella perään; "ilmeisesti sulla menee vielä...?" Nälkäinen mies on kaipaava mies, tuumasin ja ostin Stokkalta meille alkupalaa, sillä illalliseksi olisi luvassa vähän projektia.

Vaikka tuskin nuo kovin nälkäisiä olivat, koska olen oppinut pitämään miehistäni vähän turhankin hyvää huolta (luulen ma) kokkasin heille ennen lähtöäni lounaaksi ison padallisen Lazion häränhäntäkeittoa uuniin. Siitä padallisesta on riittänyt iloa nyt vielä alkuviikostakin.

Mutta ostin siis stokkalta valmista katkarapusalaattia jota tuunasin kevätsipulilla ja ruohosipulilla. Sitten nostelin katkaravut salaattiendiivin lehtiin joista me sitten herkut rouskimme.

Olin jo pelännyt, että se lahna olisi mennyt pilalle sillä se oli ehtinyt olla nollalaatikossa keskiviikkoillasta asti. Olin tosin laittanut siihen sitruunaa ja lisäksi vielä tein sen pallerotaikinaksi jo perjantaina. Maistelin ja haistelin ja totesin ettei sen taikinan mikään hätä ole. Niinpä sitten viimein pääsin niihin lahnabrandareihin, pari päivää myöhemmin kuin alunperin meinasin, mutta elämä on.

Laitan lahnapalleroiden mainion ohjeen myöhemmin, mutta voin jo nyt kertoa kertoa ettei se mennyt alkuun niinkun Strömsössä koskapa kämmelsin väsyneenä. Mutta - loppu hyvin kaikki hyvin. Onneksi ei ollut mitään isompaa seuruetta niin että ekojen palleroiden kanssa kädettämiseni ei haitannut! ;)

Sunnuntaiaamulla olikin sitten brunssimainen aamupala. Olin ostanut riimihärkää ja viikunaleipää stokkalta, riimihärkä oli yhtä hyvää kuin ennenkin, mutta viikunaleipä ei ollut yhtä hyvää kuin se fazerin myslileipä, josta tykkään kovin. Makkara on ymmärtääkseni wurst fennican uutuus; thuringer, josta olen kovati tykännyt viime aikoina. Yrttinen ja hyvä. V kokkasi aamupalaa - minä lähinnä leivoin tiikerikakkua, kannoin astiat pöytään ja silppusin yrttejä lopuksi ;)

Sunnuntaina lounas syötiin Heurekassa - kirkasta kalakeittoa. Ja saatiin meillä sunnuntaina myös ulkona, auringossa nautittua kaakaota. Itse asiassa I sai ensimmäisen kaakaonsa ja vielä ulkosalla. Ja kaikki saivat tiikerikakkua. Yksi urhea virpojaparikin eksyi meille ja heille jaettin pääsiäismunia.

Illalla korkattin sitten grillikausi lammaskebabeilla, joihin kokeilin tehdä Jamien vinkein ketsuppipohjaista marinadia. Ihan ok, mutta en kirjoittanut mitään ohjeesta ylös. Ainakin inkivääriä, valkosipulia, yrttiä ja sitä sydney's kitchen big dad's roast blendiä näihin meni. Niin ja ketsuppia, kahvia, soijaa, ruskeaa sokeria ja sitä samaa mausteseosta öljyn kanssa sutikointiin. Lisäkkeenä oli kevään ekaa parsaa (grillistä sekin) ja uunissa paahdettua palsternakkaa.

Maanantai olikin sitten tyhjän jääkaapin päivä; aamulla syötiin jogurtin jämiä ja pakastemarjoja, illalla uudelleen sitä viikonlopulta jäänyttä häränhäntäkeittoa. Lounaaksi söin pienen palasen seurakuntakeittiön pizzaa, jota meille perhekerholaisille tarjoiltiin. Ja siinä se ruokaviikko sitten olikin.

Minun tulee leivottua kun tehdään hyvää: keikauskakkuun voi laittaa myös tuoretta ananasta ja punaherukoita

Haasteeseen kuului jälkiruokavinkki. Jälkiruoka on mulle vähän paha; meillä ei oikein harrasteta. Tai sanotaan että usein tulee leivottua jotain. Monesti jälkiruuan paikalla nautitaan palanen tummaa suklaata tai sitten viikonloppuna juustoja. Mutta mennään lapsuusajan herkulla. Kokeilkaapa tehdä appelsiiniriisiä. Maku - lehdessä on ohje, jossa on käytetty jogurttia. Meilä tehtiin muuten suht samaan tapaan, mutta vatkattiin jogurtin sijaan 2 dl purkki kermaa vaahdoksi, maustettiin vaniljasokerilla ja sekoitettiin kermavaahto riisin ja appelsiinin sekaan vasta juuri ennen tarjoilua. Kardemumma on varmaan hauska lisä.

Ja koska tämä on haaste, sitten niihin haastettaviin: 

Tässä vielä haasteen "säännöt":

Viikon menu

• kuvaa viikon ajan kaikki tekemäsi ruoat (jos et muista kuvata niin mainitse päivän kohdalla mitä teit) 
• jos ruoka on tosi herkku ja haluat jakaa reseptin, niin hyvä juttu :)
• 7 ruokaa siis ja lisäksi vinkki johonkin helppoon jälkkäriin "Viikon vinkki" 
• kerro keneltä haasteen sait ja jaa haaste vapaasti ainakin viidelle blogiystävällesi. 
• laita postauksen otsikoksi: Haaste: viikon menu 

Tarkoitus ei ole siis saada kasaan mitään gourmetherkkuja vaan ihan tavallista arkiruokaa. Vinkkejä ja inspiraatioita kanssasisarille (ja veljille kans) :)

Haastan täten juhlallisesti
Sillä sipulit
Kaikki äitini reseptit
Ankerias vipusen
Chez Jasun
Kokit ja potit
ja viimeksi vielä ravintolablogi Dinner for U2 - mitä syötte kulissien takana? :)

Toivottavasti moni teistä ehtii osallistua - vaikka kevätkiireet pääsiäisen ja vapun muodossa puskevatkin voimalla niskaan :)

Pääsiäisen mämmitiikeri

En yleensä leivo leikkokakkuja, mutta palmusunnuntain kunniaksi pyöräytin varmaan ensimmäisen tiikerikakkuni ikinä ;) Ja tuunattuna tietysti, sillä V oli tuonut pienen rasian mämmiä jääkaappiimme! Olin tuijotellut sitä viikon, ja sain jossain vaiheessa idean sitruunaisesta mämmitiikeristä;)

Tähän ideointiin antoi kimmoketta sekin, kun kuulin Glogatanin illallisella vinkin, että tiikerikakun voi tuunata purkillisella kinuskikastikettakin. Siitä kuulemma tulee tosi makeaa ja lapsille mieluisaa tiikeriä. Niinpä funtsasin että jos kinskikastiketta niin miksipä ei mämmiäkin? Mämmin ja suklaan liitto kun on tunnetusti erinomainen. 

Ja kun aurinko paistoi, pöydällä kiilteli kasa tinapaperikuorisia yllätysmunia ja muutenkin oli ihan pääsiäisfiilis niin päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Sitruunaa halusin mukaan koska aurinko, narsissit, pääsiäinen, keltainen, raikas, sitruuna - niin se menee. Hyvä perusresepti löytyi Valion sivuilta. Ja koska rakastan kuorrutettuja leikkokakkuja halusin laittaa jotain kakun päällekin - onhan se söpömmän näköinenkin sillä tavalla. Ja kyllä kannatti. Nyt tänään, kun kakku on oikein vetäytynyt ja maustunut kunnolla, sen oikein tajuaa miten tosi hyvää tuli.

Kuorrutteeksi harkitsin Kentuckylaisen kakun kuorrutetta yhdessä jonkinsorttisten sitruunaraitojen kanssa, mutta päädyin lopulta vaan tuhdisti sitruunalla maustettuun valkosuklaaganacheen.

Se Kentuckylainen olisi muuten ollut myös tosi hyvää tuon mämmikaakun päällä - että jos pidät siitä, niin go for it! (Edit: mutta luulen, että puoli annosta riittää, jos haluat valutella sen samaan tapaan kuin näissä kuvissa...) Ja jos haluat päästä oikein helpolla, voit sekoittaa kuorrutteen ihan vaan tomusokerista sekä sitruunan kuoresta ja mehusta. Tuo valkosuklaaversio on vaan jonkin verran pehmeämmän ja (köh) ehkä sivistyneemmän makuista. 

Niin, hyvää tuli. Minulla oli semmoinen iso kakkuvuoka johon mämmillä lisätty taikina hienosti mahtui. En tarkkaan tiedä minkä kokoinen se vuoka on, mutta luulen, että se oli suurempi kuin 1,8l koska jouduin ottamaan 1,8l vuokaan mitoitetusta taikinasta suklaatäytteeseen vähän vajaan kolmanneksen jotta sain taikinaa riittämään myös kunnolla suklaaraidan päälle. 

Sen verran varmistelin, että laitoin mämmitäytteen sekaan kaksi ruokalusikallista vehnäjauhoa, kun sitä taikinaa oli suhteessa niin vähän mämmiin nähden. Ja ainakin minusta rakenne tuli ihan tosi hyvä ja mehevä. Pelkän kaakaojauheen sijasta käytin suklaa-mämmiraitaan V:n joskus shoppaamia Belgialaisia 77% suklaata olevia kaakaolastuja ja lisäsin vähän kaakaojauhetta väriksi.

Ja niille, jotka tekevät leikkokakkuja yhtä usein kun minä, haluan muistuttaa siitä kakkuvuuan voitelusta. Se kannattaa tehdä huolella, sillä kun vuuan voitelun jälkeen jauhottaa, jauho paljastaa armottomasti kaikki laiminlyönnit. Ja sitten on jo myöhäistä korjata;) Joten voidellessa tarkkana.

p.s. bauhaus myy kirsikankukkaoksia 5 eur kaksi punttia. Kun meidän perheessä on pajulle  ja koivulle allerginen ihminen, niin nuo kirsikan kukat ovat aika kiva pajunkissojen "korvike" :)

Pääsiäisen mämmitiikeri

200g voita
2 dl sokeria
3 munaa (luomu)
4 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa
1 rkl kaakaojauhetta
1/2 sitruunan kuori
250g mämmiä + 2 rkl vehnäjauhoa
4 rkl laadukasta suklaarouhetta

kuorrutteeseen
0,5 dl kermaa
180g valkosuklaata
1/2 sitruunan kuori
1 sitruunan mehu

Voitele ja jauhota kakkuvuoka, laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää sitten yksi muna kerrallaan seokseen vatkaten aina edellinen tasaiseksi ennen seuraavan lisäystä.
Sekoita suklaata ja kaakaota lukuunottamatta kuivat aineet keskenään ja lisää sitten taikinaan vuorotellen jauhoseosta ja kermaa.

Jaa valmiista taikinasta pieni osa erikseen ja lisää siihen mämmi, 2 rkl jauhoa sekä suklaat ja kaakaot. Sekoita nopeasti keskenään. Ei haittaa, vaikka siihen jää vähän sattumia.

Laita sitten kakkuvuokaan ensin vaaleaa täytettä (n. puolet määrästä) ja lisää sitten mämmitäyte vuokaan. Lopuksi peitä vaalealla ja nostele vähän haarukalla pohjalta, jotta saat riskean täytten raidoittumaan tiikerimäisesti ;)

Paista kakkua uunissa, alatasolla n. 55 min tai kunnes kakku on kypsää ja tulitikku tulee puhtaana siitä ulos.  Anna kakun jäähtyä rauhassa vuuassaan ennekuin kumoat ja kuorrutat sen.

Kuorrutteesen kiehauta kerma paksupohjaisessa kattilasa ja lisää sitten palasteltu suklaa. Seoita kunnes seos on tasaista ja lisää sitten rastettu kuori ja mehu. Sekoita taas tasaiseksi.

Nostele kuorrutetta kakulle ja halutessa raasta vielä pinnalle sitruunan kuorta tai käytä muita koristeita.

Kurpitsaskonssia viikonlopun aamiaiselle

Jos jollakulla on vielä hakusessa, mitä jännää, erilaista ja kivaa tekisi viikonloppuna aamupalalle, niin tässä minun vinkkini siihen tarpeeseen! Tai kun ollaan tarkkoja eikä itsekkäästi omita toisten ideoita niin tämä on Nigelin idea. Siis sen brittiläisen Nigel Slaterin, jonka Tender - kirjasarjaa luen yhtä luottavaisesti kuin toiset uskonnollisia teoksiaan. Eikä Nigel pettänyt tälläkään kertaa.

Tender on kaksiosainen kirja, jossa Nigel kertoo puutarhansa herkkujen valmistamisesta. 

Tuota skonssia voisi varmaan kutsua kotoisammin myös pannukakuksi, koska jollain tavalla sen rakenne muistuttaa oikein paksua, maukasta ja suussasulavaa pannaria. Paahdettu kurpitsa on bataatin lailla makeaa, mutta maultaan raikkaampaa. Pinta tulee rapeaksi, kun kakkusta kypsennetään ensin pannulla ja lopuksi vielä uunissakin. Kurpitsa ja timjami sopivat hienosti yhteen ja tämän kanssa kannattaa ihan ehdottomasti paistaa paketti pekonia. Rapeaksi ja rouskuvaksi paahtunut pekoni sopii kuin nenä päähän tämän kanssa. Ehkä vielä vähän hyvää teetä ja vot - hitaan aamun leppoisanlaiska aamupala on syntynyt. Niille, jotka harrastavat brunsseja tiedoksi, että tämä on hauska vaihtoehto myös siihen tarkoitukseen leivän tilalle.

Voit paahtaa kurpitsan uunissa jo edellisenä iltanakin. Ei tarvitse olla aamulla niin hyvä emäntä. 

Mutta tämä on myös hävikkiherkkujuttu, koska meillä tämä synyi jämästä. Olin paahtanut kurpitsaa jotain ihan muuta juttua varten, mutta se olikin kiireessä jäänyt jalkoihin ja lopputuloksena minulla oli paahdettua, pehmeää kurpitsaa jääkaapissa. Nigelin ohjeessa kurpitsaa ei paahdettu etukäteen, vaan kurpitsapalat muhennettiin osana ohjetta. Muttei sillä ole nin väliä - jos valmiiksi paahdettua kurpitsaa on jääkaapissa, se käy tähän ihan loistavasti. Eikä tämä tosiaan vaadi kokonaista kurpitsaa, sillä 300g kertyy helposti jo puoliskasta isompaa butternutkurpitsaa. Lopusta voi pyöräyttää sitten vaikka keittoa.

Skonssi onnistui ainakin meillä ihan hyvin valurautapannussa, vaikka Nigel kehottaakin pelaamaan varman päälle ja käyttämään tarttumatonta pannua. Ainoa kommellus meinasi tulla kääntövaiheessa; se apuna käytettävä lautanen kannattaa öljytä kunnolla. Pihistelin ehkä liikaa, ja massakin saattoi olla vielä liian juoksevaa, mutta lopputuloksena osa skonssitaikinasta ei meinannutkaan päätyä enää pannuun. No, muutama manaus, luvaton temppu ja vähän ruokalusikalla kaapimista eikä kukaan huomannut mitään. Ja kun ei kerrota kellekään, niin kukaan ei huomaa.

Levollista viikonloppua, ihmiset.

Kurpitsaskonssi

300g Paahdettua pehmeää kurpitsaa (tai alkup. 300g kurpitsan hedelmälihaa kuorittuna ja siemenettömänä)
140g vehnäjauhoa
1/2 tl soodaa
1/2 tl suolaa
70g voita
1 muna, kevyesti vatkattuna
90 ml lämmintä maitoa
2 tl timjamin lehtiä (meillä oli vaan kuivattua)
voita tai öljyä

Lisäksi: paistettua pekonia ja teetä

Paahda kurpitsa uunissa etukäteen halkaisemalla kurpitsa, ottamalla siitä siemenet pois ja voitelemalla sen pinta. 200 astetta 30 min pitäisi riittää. Tai höyrytä kurpitsa kuutioina pehmeäksi kuten nigel neuvoo.

Laita uuni päälle 200 asteeseen.

Sekoita keskenään jauhot, sooda ja suola. Pilko voi jauhojen sekaan ja murusta sormenpäillä seos tasaiseksi.

Muusaa kurpitsa tasaiseksi ja sekoita kurpitsan joukkoon sitten kananmuna, maito ja timjami. Sekoita kuivat ja kosteat aineet keskenään ja mausta mustalla pippurilla.

valitse uunin kesätävä paistinpannu ja rasvaa se hyvin. Kuumenna keskilämmöllä, lisää vielä nokare voita ja tasoita taikina pannuun. Jätä kypsymään matalalle lämmölle kunnes toinen puoli on vaaleankullankeltainen.

Levitä öljyä lautaselle, joka on niin iso että se mahtuu pannun päälle. Laita lautanen pannun päälle ja kippaa skonssi lautaselle. Jos skonssi on tarpeeksi hyytynyt, sen pitäisi liukua nätisti nääntyneenä takaisin pannuun.

Paista vielä kunnes toinenkin puoli on kullanruskea. Laita skonssi sitten vielä uuniin n. 7 min että se hyytyy keskeltä juuri ja juuri. Sillä aikaa voit paistaa pekonit tai pieniä jotain hyvinkypsynyttä juustoa skonssin kanssa ja tietysti keittää ison pannun teetä.

Kippaa skonssi leivinlaudalle ja leikkaa isoihin viipaleisiin. Tarjoa lämpimänä.

Jätskiä biitsillä, eli kesän jätskiuutuudet Unileveriltä

Yhteistyössä Unilever

Pimeydessä syödyn illallisen lisäksi pääsimme kuluneella viikolla tyyppaamaan myös kaikki Unileverin tulevan kesän uutuusjätskit. Voin kertoa teille, että kun maistaa melkein 40 uutta jätskiä - ja vaikka jokaista maistais vaan ihan vähän, on lopputuloksena aikamoinen ähky. ;) Mutta - löysin suosikkini!

Unilever oli päättänyt esitellä jäätelöitään maalskuussa, hiekkarannalla, 26 asteen lämmössä ja paikkana Helsinki. Tämä onnistuu paikassa nimeltä biitsi.fi joka on käytännössä Salmisaaren liikuntakeskukseen rakennettu sisähiekkaranta. Ja mikä parasta, kutsu oli koko perheelle.

Niinpä sitten suunnistimme Salmisaareen I, A, minä ja vierailulla ollut äitini koko ryhmällä maistelemaan Magnumeita, Ingmanin kioski- ja palkasteallasjätskejä sekä Ben & Jerry's uutuudet. Ja sillä aikaa kun minä kiersin kameran kanssa tetsaamassa läpi tuotteita I ja A pelasivat palloa ja lastasivat hiekkaa kuormuriin - sen mitä jätskinsyönniltään ehtivät. :) Kameran kanssa suttukuvia napsinut kotiäiti kiittää myös paikalla olleita mahtavia lapsenkaitsijoita!

Ja koska en ole hyvä pitämään ketään jännityksessä niin mennään itse asiaan.  Perheraatimme voittajakolmikoksi kesän 2013 maistetuista uutuusjätskeistä kiri puikosita ja tuuteista Magnumin uusi punaisilla marjoilla maustettu Loving Kiss, irtojäätelöistä paksuilla, raikkailla sitruuna-mascarpone raidoilla maustettu vaniljajäätelö ja Ben & jerrysin maapähkinäsydämellä ja hillolla raidoitettu vaniljainen peanut butter me up.  Joskin B&J osastolla voittaja ei ollut niin selvä - sekä minä että A pidimme kovasti myös siitä blondie-brownie - jäätelöstä joka olisi kakkupaloineen kyllä ihan täydellistä nyyhkyleffajätskiä.

Ja muutenkin taso oli tavattoman kova; kyllähän lähes 40 jätskiin mahtuu aika monta hittiä ja jätskejä oli tarjolla moneen makuun.

Suttukuvani ei tee ihan oikeutta paketin väreille - anteeks vaan, biitsillä oli selvästi valaistuksellinen ilta:) 

Loving Kissin suklaakuoren alle on piilotettu vaniljajäätelöä, marengin palasia, kuivattuja karpaloita ja punaisista marjoista tehtyä hilloa. Punaiset marjat tuntuvat olevan ainakin meillä kevättalven hitti ja tuo iski siksi raikkaudellaan ihan nappiin. Erinomaista oli myöskin herkän omenainen "Stolen Kiss" - jossa maussa on omenapiirakkaa. A tykkäsi siitä Tiramisun makuisesta versiosta, mutta minusta se jäi ehkä vähän yllätyksettömäksi. Mutta iskee varmasti niihin, jotka tykkäävät täyteläisemmistä ja suklaisemmista jätskeistä. Ai niin ja huomatkaa mitenkä hienoja uusien magnumeiden paketit ovat! Vaikkei se makuun vaikuta, niin noiden pakettien suunnittelussa on onnistuttu; hienoja, herkullisia värejä kertakaikkiaan.

Magnumia saa jatkossa myös purkissa, mikä on minusta ihan kivaa. 

Uusien magnum - puikkojen lisäksi Magnumilta tulee kesäksi kylmätiskeihin myös Ben & Jerrys - tyyppinen purkkiversio jätskistä. Ihan tosi kiva; minusta niiden puikkojen suklaakuorrutusta on välillä vähän liikaakin - tuollaisessa purkissa pääpaino on jätskillä itsellään. Sopii ainakin tämmöiselle tylsälle aikuiselle ;)

Sitruuna-lime-mascarponejätskistä povataan kesän uutta mustaa. Ja hyvää se olikin, myös I söi sitä mielellään!

Siitä sitruuna-mascarponejätskistä povataan Ingmannin ensikesän kioskijätskihittiä. Sanoinkin, että kun teillä kerran on jo nyt hyvä käsitys että siitä oltiin tykätty hurjasti sekä messuilla, että täällä esittelytapahtumassa niin tehkää nyt sitä sitten tarpeeksi.  Ettei se sitten lopu kesken niinkun erään makeisvalmistajan merkkarit joita koitin tuossa kolmisen viikkoa etsiä kissoissa ja koirissa kun lähetin sukulaisille Uuteen Seelantiin suomipakettia. Sama tarina joka kaupassa - niitä ei vaan saa mistään. Sorry folks, no bonus.

Muina "kioskiuutuuksina olivat myös erinomainen täyteläisenmakuinen kanelijätski, joka oli kyllä vähän kuin instant joulu keskellä kesää. Mutta tuumasimme äidin kanssa että se sopisi hyvin jäätelöannoksiin yhdeksi palloksi, kahvin kanssa tai vaikka marjapiirakan päälle. Ainoana pallona tuuttiini en sitä ehkä ottaisi jos ei kesästä sitten tule tavattoman sateinen. Läkähdyttävään hellekesään sopii myös kolmas kioskiuutuus, jogurttijäde josta olin positiivisen yllättynyt - se oli suussasulavan pehmeää, raikasta ja hyvää. Ihan kuin jotain poutapilveä olisi syönyt. Jos ette ole koskaan kokeilleet jogurttijädeä niin tuota uskaltaa kyllä suositella - hyvää oli.

Vanhanajan vaniljaa, omenapiirakkaa ja krokanttimura - annosideaa kotikeittiöön.

Ja koiskeista päästäänkin aasinsiltaa litran pakkauksiin, joihin on päätynyt toistaiseksi vain kioskimyynnissä ollut vanhan ajan vanilja. Jes, tosi hyvä idea sanon minä. Litran pakkauksiin oli myös tulossa pari uutuusmakua - ja luulen että lapsiperheissä niistä tykätään; piparminttua, mansikkaa, suklaata - aika vahvoja ja varmaan etenkin lapsiin vetoavia makuja. :)

 Ingmannin puikko- ja tuuttipuolella ehkä eniten tykkäsin uudesta mustikkatuutista, jossa on vähän samantyyppistä fiilistä kuin kuningatartuutissa. Jotenkin kokonaisuus oli vaan ehkä selkeämpi ja en tiedä, olen aina tykännyt ingmannin vaniljasta ehkä enemmän kuin siitä nykyisestä pingviinivaniljasta. Varmaan joku lapsuusajan leimautuminen ;) Muita hauskoja uutuuksia olivat sukulaku - makeisen makuja jäljittelevä Pandan sukulakupuikko, mansikkainen Daijm - tuutti ja kaktus - supertuutti, joka varmaan löytää sekä rakastajia että vihaajia. Sen idea on siis olla lähinnä vain kaktuksen näköinen tuutti - sillä sen sisällä ei nimestä huolimatta olekaan kaktusjäätelöä (pettymysten pettymys!) vaan päärynäjätskiä. Pinnalla on vielä vihreä kuorrute, jossa piikkejä markkeeraamassa pieniä murusia. Ihan hyvää päärynäjätskiä, tuli jotenkin mieleen ne lapsuuden asterix-tuutit joihin olimme aikanaan ihan koukussa :) Kingikseenkin oli keksitty ihan hauska idea; speksin mukaan siinä piti olla pekaanipähkinää. Mutta ihan rehellisesti minun makuaistillani sitä pekaania ei kyllä maistanut - mutta olenkin sellainen pekaanifani että koko puikon olisi voinut minun puolestani vaikka kuorruttaa paahdetuilla pekaaneilla! ;)

Ja sokerina (kirjaimellisesti) pohjalla Ben & Jerrys. Heillä tiskeihin tuli kolme uutuutta, joista ehkä paras minusta oli se Peanut butter me up - eli maapähkinävoisydämellä varustettu jäätelö jossa oli myös suklaanappeja ja punaista hilloa. Mutta; ei se silti kaikkien aikojen suosikkiani Cherry Garciaa voittanut. ;) Blondie Brownie oli myös hyvää - oikein semmoista tahmaisen, makean, ihanan, suklaisen, vaniljaisen, kakkuisen, suussasulavan sellaista. Tiedättehän - nyyhkyleffajätskiä suoraan ruokalusikalla purkista. Just sellaista.

Mutta sellaisia kaupallisia tiedotteita tällä erää. Ja jos ette ole vielä käyneet äänestämässä Pyrexin pataruokakisassa niin hyvin ehtii! Äänestäjien kesken arvotaan tuotepaketti, jonka sisällöstä minulla ei kyllä valitettavasti ole sisäpiirin tietoa, mutta ainakin meille sieltä suunnalta tulleet paketit ovat olleet tosi kivoja. Joten klik klik vaan äänestämään!

Illallinen pimeässä - takana elämysten viikko

Yhteistyössä Elämyslahjat, Cantina West

Minulla (ja meillä) on takana elämysten viikko. Kävin nimittäin syömässä illallisen pilkkopimeässä ja lisäksi pääsimme koko perheen voimin maistelemaan Unileverin uutuusjätskit biitsi.fi:n rantahiekan keskelle, mistä ainakin suosikkiradioäänensä Janne Katajan kanssa samaan kuvaan päässeelle äidilleni ja hiekkaan ihastuneelle I:lle tuli selvästi viikon kohokohta ;) Mutta säästetäänpä sokeri(humala) myöhempään ja lähdetään nyt etenemään asioita säntillisen kronologisessa järjestyksessä.

Cantina West ja taivasillallisiakin (dinner in the sky) järjestävä elämyslahjat.fi ovat yhdessä lanseeranneet uutuustuotteen "illallinen pimeässä". Ideana on siis mennä illalliselle pilkkopimeään. Kyllä; tila todellakin on niiiin pimeä, ettei siellä näe Yhtään Mitään (tm). Ajatus ruuan syömisestä täysin sokeana oli mielenkiintoinen ja vähän värisyttäväkin ajatus (Lue: mitä jos ne syöttää meille jotain madventures-kaameaa?) joten ilmoittauduin tietysti heti mukaan. Tämähän on nähtävä koettava. 

Pimeys. Kun katson tätä kuvaa, muistan miten silmiä voi särkeä täysin pimeässä. 

Ihan ehdottomasti jännittävintä koko kokemuksessa olivatkin asiat, joita en osannut kuvitella etukäteen. Meillä tilaisuudessa oli mukana spesiaalina juttuna Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaisten edustaja, joka kertoili meille todella mielenkiintosia pointteja elämästä ja ruokailusta näkövammaisen - täysin sokean henkilön vinkkelistä. Oikeastaan on melkein sääli, ettei vastaava juttu ymmärtääkseni kuulu vakiovarusteena pakettiin koska se oli niin avartavaa. Ja minua salaa vähän hävetti, että olin etukäteen kuvitellut illan jännityksen rakentuvan lähinnä jollekin "madventures-firteerattuja-kastematoja" kepposelle.  

Yllättävintä (ja fiilispuolella myös läpitunkevinta) koko illallisella olikin oman kehon kuuntelu. Ruoka jäi  melkein sivuseikaksi ihmetellessä pimeyttä ja miten oma keho kapinoi sitä vastaan. Illasta ei voi oikeastaan puhuakaan varsinaisena ruokakokemuksena sillä mukana oli niin paljon vieraita elementtejä. Meidät ohjattiin illallisen aluksi silmät peitettyinä paikoillemme, mutta silmäpeitteet poistettiin pimeän huoneen pöydässä. Tarjoilijat olivat paikalla pimeänäkölasien kanssa ja kantoivat meille juomia ja ruokia kuin päivänvalossa ikään. Mutta me emme nähneet lautasta, pöytää, käsiämme tai edes tarjoilijoiden hahmoja. Emme yhtään mitään.  

Täydellinen pimeys on jollain tapaa luonnoton näkevälle; keskellä yötaivastakin näkyy tähtiä, joihin kiinnittyä. 

Se, mikä pimeydessä tuli ihan puskasta oli silmien kipeytyminen. Kokeilkaapa joskus olla vaikka pimeässä vatehuoneessa pidempään. Kokemus on outo. Ainakin minulle kävi niin, että parin ensimmäisen ruokalajin ajan silmät hakivat pimeydestä kiinnepistettä ja tuntui että näköhermo kävi totaalisesti ylikierroksilla. Vaaran aistimiseen tarvittavien vaistojen heräämisestä/elimistön käymisestä ylikierroksilla kertoi tavallaan sekin, että vaikka käsilaukut ja muut tavarat jätettiin lukittuun huoneeseen ennen illallista, olin koko ajan varma että hukkasin käsilaukkuni jonnekin. Tämän tästä havahduin miettimään, missähän se käsilaukku on. Voisi varmaan sanoa, että löysin pimeässä oman, sisäisen muumimammani ;)  Vasta jossain pääruuan paikkeella keho alkoi viimein antaa periksi, rentoutua ja huomasin miten helppoa pimeydessä oli olla hiljaa. Pimeys muodosti ympärilleni "oman tilan" sillä sekunnilla kun olin vain hiljaa. 

"Rajoittaako näkövammaisuus sitä, miten halukas sitä on kokeilemaan uusia ruokia ravintoloissa?" kysyin isäntäväkeen kuuluneelta pimeän oppaaltamme. En ole koskaan nähnyt ravintolassa näkövammaisen syövän sormin ja se alkoi tuntua täysin käsittämättömältä jutulta. Meille oli katettu haarukat ja veitset, mutta ruuan syöminen tai edes löytäminen lautaselta osoittautui todelliseksi haasteeksi perinteisillä aterimilla. Lusikoitavat jutut onnistuin syömään kutakuinkin sivistyneesti, mutta haarukan ja veitsen kanssa luovutin parin yrityksen jälkeen. En käsitä, miten siihen voi oppia; jos onnistuin löytämään lautaseltani ruokaa, se oli yleensä jokin valtavan kokoinen palanen ja koska en maistamatta tiennyt mitä se on, en myöskään osannut arvioida miten sitä voi leikata. Usein pala oli ihan liian suuri ja roikkui haarukassa lähinnä puolittain. Syö siinä sitten kuin leidi - mahtoi tarjoilijoilla olla koomista. ;) 

Annoksiin vinkkejä oli kuulemma haettu muiden maiden "pimeiden illallisten" ruokalistoilta. Minulle jäi olo, että tekstuureja ja sormisyötävyyttä oli mietitty paljon ja makupuolelle oli valittu jollain tapaa turvallisia makuja - makuaisti kun terästyy näön puuttuessa. Näistä syistä annokset eivät vastanneet normaaleja ravintola-annoksia kokoonpanoltaan mikä oli minusta vähän säälikin. Etenkin pääruuasta tuli mieleen enemmän sellainen tuhti "sormiruoka-maistelulautanen" kuin oikea, viimiestelty ravintola-annos. 

No, jotakuta saattaa kiinnostaa miten tädin kävi; tiesinkö mitä me söimme?  Joo ja en. Olin aika ylpeä itsestäni, kun tunnistin laseihini kaadettujen viinien rypäleet intuitiolla. Tosin, punaviinistä en ollut ihan 100% varma, mutta osoittautui että ensimmäinen arvaus oli oikein. Hassua, miten sitä alkaa epäilemään itseään kun rupeaa pohtimaan ja miettimään; olisiko se sittenkin jokin sekoite - mistä makeus tulee ja millä tämä on maustettu. Ruuista keiton arvasin ihan väärin ja jälkkärissäkin oli osa oikein osa väärin. Mutta tämän enempää en paljasta, etten pilaa iloa etukäteen kiinnostuneilta :)  

Cantina on Helsinkiläinen, rento, meksikoteemainen ruoka-/illanviettopaikka
jossa useimmat meistä saattavat etäisesti muistaa juoneensa isoja frozen strawberry margaritoja... 

Illalliskortti on 80,- per nenä ja ilman viinejä se on Cantinalle äkkiseltään ajateltuna arvokkaan oloinen. Mutta suuri osa kustannuksista aiheutuu varmaan ihan suoraan henkilöstön palkoista ja siitä, että ravintola joutuu sulkemaan alakerran asiakaspaikkoja saadakseen yhdestä tilasta tarpeeksi pimeän. Tämän samaisen syyn takia illallisia ei järjestetä kuin alkuviikon iltoina. Lippuja voi ostaa myös yksittäin, mutta illallinen toteutetaan aina vain ryhmälle kerrallaan. 

Kokemus pimeässä syömisestä oli yllättävä ja ajatuksia herättävä. Varmasti monelle omien aistien uudelleenoppimisen paikka. Mutten voinut olla miettimättä jälkikäteen millaista olisi kokea jotain vastaavaa vaikka huipputason molekyylikeittiössä - tai fine dining paikassa jossa aisteja voitaisiin koetella epätavallisilla makuyhdistelmillä, tekstuureilla ja ruuan olomuodoilla. Ehkäpä siinä olisikin sitten elämyslahjoille seuraava tuote-idea; Illallinen pimeässä II, advanced science! ;)   

p.s. vaikka ravintolasta saadaan essu, älä laita parasta kuivapestävää valkoista paitaasi!

Keväinen lammaskeitto ja Pyrex Slow Cook pataruokakisa

Yhteistyössä Pyrex

Saisiko sinulle olla ruusukaalin "terälehtiä" ja pitkään haudutettua lammasta hunajalla, sitruunalla ja mintulla maustetussa, aavistuksen kanelisessa liemessä? Suosittelen, sillä aurinkoisen pakkaspäivän ulkoilun jälkeen harva asia hivelee niin mieltä kuin kuuma, keväälle maistuva keitto.

Tätä keväistä keittoa inspiroi paitsi se uusi Pyrexin pata ja siihen liittyvä Slow Cook pataruokareseptikilpailu, myös se taannoinen Lazion häränhäntäkeitto. Ja vaikka liemi pitkästä hauduttelusta johtuen onkin samaan tapaan syvän makuista, tämä soppa on vielä aika tavalla keväisempi. Kun tuumin sitä kilpailuruokaa totesin, että aurinko ja keväthankina kimaltava lumi yksinkertiaisesti siirtää jo mielen kevättä kohti. Se fiilis on saatava ruokaan mukaan. Niinpä kokkasin tähän lupauksen tuosta mielessä siintävästä keväästä silppuamalla mukaan kasapäin Hietaniemen hallikäynnillä löytyneitä tuoreita yrttejä.

Tähän pisteeseen asti sopan voi tehdä etukäteen - lehdet ja yrtit lisätään juuri ennen tarjoilua. 

Koko keiton juju on siinä, että luullinen lammas haudutetaan ensin hitasti ja rauhallisesti upean syvän ja hyvänmakuiseksi padassa. Ja kun keitto on muuten valmis, loppuhuipennukseksi pataan kaadetaan kasapäin tuoretta ja herkkää kaalia sekä yrttejä, joita kuumennetaan vain juuri niin vähän kuin mahdollista. Vain sen verran, että kasvikset hieman pehmenevät mutta säilyttävät vielä kauniin, kirkkaanvihreän värinsä ja mahdollisimman paljon vitamiineistaan.

Minun soppaani meni lehdiksi avattua ruusukaalia. Vinkki ruusukaalin "perkaamiseen" tuli Hestonilta. Bongasin taannoin hänen kirjastaan, että kun ruusukaalin avaa lehdiksi vältetään yliypsyminen. Kun kokonaista ruusukaalia keitetään, kaalin sisuksen ollessa kypsää, pinnan lehdet ovat täysin ylikypsiä ja muuttuneet kitkeräksi. Tämä on juuri se tyypillinen tilanne työmaaruokalan lämpötiskissä ja juuri siksi niin moni vihaa ruusukaalia - ymmärrettävästi, mutta kylläkin täysin syyttä.

Lehdet lähtevät suhteellisen kivasti irti, kun kannan leikkaa irti kahteen otteesen; ensin siipaisee palasen, irrottaa vapautuneet lehdet ja sitten leikkaa uudelleen, jotta loputkin lehdet vapautuvat. En edes yrittänyt saada lehtiä irti täydellisen ehjinä... Mutta jos hieman rosoinen ulkomuoto haittaa JA jos jollakulla on tylsä elämä niin mikäs sen mukavampaa puhdetyötä;)

Joka tapauksessa puuha kannattaa; irrotettuna ja nopeasti kuumassa kiehautettuna ruusukaali on suorastaan makeaa ja ah niin raikkaan makuista. Mutta jos ruusukaali nyt aiheuttaa suunnattoman hylkimisresktion niin soppaan voi laittaa ihan hyvin jotain muutakin vihreää; pilkottua talvikaalia, purjoa ja vaikkapa tuoretta pinaattia. Keskellä talvea ja Suomessa ei pidä olla rajoittunut vihreiden suhteen! Mutta meillä kuitenkin syötiin noita melkein makeita ruusukaalin "terälehtiä" kuin prinsessat ikään. :)

Ruokaisuutta hain keittoon vihreillä du puy -linsseillä, mutta jos niitä ei ole, voit hyvin laittaa niiden tilalle kokonaisia ohrasuurimoita. Itse asiassa mietin pitkään, tekisinkö sopan suosiolla ohrasuurimoihin, mutta kun niitä linssejä oli ja minä niistä niin tykkään... No, loppu on historiaa. Ohrasuurimot vain imevät vettä linssejä enemmän, joten käyttäessäsi ohrasuurimoita voit joutua tarkastamaan liemen määrää ylöspäin ja ehkä lisäämään enemmän sitruunaa.

Keiton kauneus piilee siinä, että voit joko jättää sen liemen ja ohrasuurimoiden lisäämisen jälkeen hautumaan uuniin kun käytte ulkoilemassa tai tehdä sen kokonaan "vihreitä vaille valmiiksi". Nin keiton saa nopeasti tarjolle kun sopan vain kuumentaa ja lisää sinne keon lehtiä. Käytännössä tuollaiset ohuet lehdet eivät vaadi keittämistä lainkaan; kun sekoitat ne kiehuvaan keittoon, ruusukaalin lehdet kypsyvät sillä aikaa kun kannat keittopadan pöytään.


Tuo pata on muuten niin iso, että tämä määrä sai padan vasta n. puolilleen. Jos sinulla on siis käytössäsi tuo nimenomainen pata ja iso määrä ruokailijoita, voit halutessasi hyvin tuplata reseptin määrät. Ja tämän sopan luonteeseen sopii sekin, että teet ensin ison määrän soppaa ja jaat sen useampaan erään. Lisäät vain vihreita aina siihen määrään soppaa jonka aiot tarjota.

Osallistun reseptillä tosiaankin Pyrexin Slow Cook pataruokakisaan, jossa (yllätys yllätys!) SINÄ lukijani voit voittaa. Pelin henki on, että sinä äänestät kenen ruoka on mielestäsi paras, osallistut arvontaan ja voit voittaa itsellesi Pyrexin tuotepaketin. Joten nyt kaikki hopi hopi paitsi tekemään lammaskeittoa, myös äänestämään meitä voittoon ja osallistumaan arvontaan.

Keväinen lammaskeitto (n. 5:lle pääruuaksi)

800g lampaan potkakiekkoja tai muuta lampaan luullista patalihaa
suolaa ja pippuria, profumo del chianti - yrttisuolaa tai muuta hyvää suolaa
hyvä loraus oliiviöljyä padan pohjalle
2 shalottisipulia puolikuun muotoisina, ohuina siivuina
2 sipulia (siivutettuna kuten shalotit)
2 suurta kynttä valkosipulia silppuna
2 sellerinvartta
4 neilikkaa
1 kanelitanko
2 laakerinlehteä (tuoreita)
8 hyvää mustaa oliivia, kivet poistettuna
3 oksaa timjamia
1 oksa rosmariinia
(3 oksaa oreganoa - jos ei ole voi jättää poiskin)
3 dl valkkaria

2,5 dl du puy - linssejä (tai ohrasuurimoita n. 1-1,5 dl )
1,5l vettä
2 luomukasvisliemikuutiota
1,5-2 tl hunajaa

Lopuksi
1 rasia ruusukaalia, lehdet irrotettuna
1/2 sitruunan mehu
mintun lehtiä silppuna
kevätsipulisilppua
(vihreää chiliä)
suolaa
pippuria

tarjolle lisäksi
hyvää maalaisleipää
sitruunalohkoja


Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen.

Suolaa ja pippuroi lammaspalaset ja lorauta pataan öljyä. Anna padan kuumentua ja ruskista sitten lampaisiin kaunista pintaa molemmin puolin. Siirrä lampaat sivuun.

Lisää pataan shalotti ja sipulit ja kuullota niitä padassa. Lisää sitten valkosipuli, sellerin varsi sekä neilikat, kanelitanko ja laakerinlehdet. Kuullota vielä lisää, jotta selleri vähän pehmenee ja lisää sitten oliivit.

Lopuksi lisää yrttien osksat ja palauta lihat pataan. Lisää valkoviini, peitä kannella ja laita uuniin hautumaan n. 1,5h.

Kun lammas on kypsää, lisää pataan linssit tai ohrasuurimot sekä kiehuvaa vettä ja liemikuutiot (tai valmista, kuumaa lientä). Mausta hunajalla ja laita pata vielä uuniin n. tunniksi-puoleksitoista tai kunnes linssit ja suurimot ovat kypsiä. Voit tunnin jälkeen myös sammuttaa uunin ja jättää ruuan hautumaan vielä toviksi. Ennen tarjoilua tarkista liemen määrä ja maku, kuumenna soppa uudelleen kuumaksi ja lisää kaikki vihreät ja sekoita. Lopuksi lisää vielä sitruunan mehua ja koristele mintun lehdillä sekä sitruunalohkoilla.

Tarjoile maalaisleivän kanssa.