Peto pikkuinen

"Se on lämmintä maitoa pullollaan
Sill' on äidin suukkonen otsallaan
Se on kurkkua myöten kylläinen
Peto pikkuinen."

Aaro Hellaakoski

Noin viikko sitten, 22.7.2011, Jorvin sairaalassa Espoossa perheeseemme syntyi pieni, 3440g painoinen ja 52 cm pituinen poikavauva. Äiti, isä ja lapsi voivat kaikki hyvin ja kotieloa on nyt harjoiteltu vajaan viikon verran. Tuo vajaa viikko on kulunut lähinnä laskiessa sormia ja varpaita. Kuinka pieniä ne voivat ollakaan! :)

Tässä odotellessa - Atelje Finne

Vielä vaaditaan kärsivällisyyttä odottelussa; mutta onhan laskettu aikakin vasta ensi viikon lopulla ja Sätky näyttää viihtyvän yksiössään niin hyvin, että kärsivällisyyttä vaadittaneen todennäköisesti vähän senkin jälkeen. Mökille ei kuitenkaan oikein uskalla enää lähteä näin lähellä H-hetkeä ja kieltämättä istuminen niin autossa, tässä koneella kuin muutenkin tuntuu hankalalta yhtään pidempiä aikoja putkeen. Jalat muuttuvat hetkessä lasten topattujen hirviötossujen näköiseksi, ellei niitä saa ylös. :) Joten näillä mennään helteiden läpi; täällä juodaan litroittain yrtein ja hedelmäpaloin maustettua kuplavettä, lepäillään, uidaan, remontoidaan ja tietysti odotellaan uutta pientä suuta ruokakuntaan.

Ketunleipiä kannattaa napata metsästä mustikkasangon päälle - niistä tulee oivaa salaattia.

Ja siinä odotellessa olemme sitten syöneet sitä, mitä helpoiten on käsillä ollut. Paitsi kun olemme hemmotelleet itseämme yhteisillä aikuisten hetkillä ravintoloissa. Viime viikonlopun listalle päätyi peräti kaksi loistavaa kokemusta, joista ensimmäiseksi kohteeksi valiintui Atelje Finne. M teki pöytävarauksen ja kuuman päivän alkaessa kääntyä lähes keskieurooppalaisen lämpimäksi illaksi ryntäsimme M:n ja J:n kanssa ravitsemusliikkeeseen illalliselle. Finnestä on kuulunut paljon hyvää ja kun nyt kerrankin olemme kaupungissa kesällä, pitäähän siitä ottaa kaikki irti ja käydä katsastamassa mielenkiintoisia paikkoja.

Tuore, hyvin paistettu kala, uudet perunat ja kasvikset eivät voi olla pahaa.

Finnen ruoka oli raikasta, hyvää, konstailematonta ja se tarjoiltiin villiyrttien värittämänä. Tarjoilu oli ystävällistä ja vielä alkuilalsta ravintolaan mahtui paremmin kuin hyvin. Mietimmekin porukalla, että heinäkuu taitaa olla ravintoloille todella hiljaista aikaa, kun kaikki ovat lomalla. Makupuolella löytyi uusia kokemuksia; en ollutkaan koskaan ennen syönyt apilaa ja päivänkakkaraa:) Mettä kyllä aikoinaan apiloista imettiin ja maku toi mieleen nuo lapsuuden touhut. Päivänkakkara maistui - no, juuri sille kuin sen voi kuvitellakin maistuvan. :)

Ankkaconfitin kanssa tarjotussa hillossa oli varmaan mukana raparperia.

Mutta se, mikä oli tosi hyvää, oli yrttisalaatin vinagretissä pyöritetty ketunleipä uusien naurislohkojen ja punajuurien kanssa, kuten myös toinen alkupala - ankkaconfit, jonka kanssa oli hapokasta hilloa. Ja jos ohitetaan kala, uudet perunat ja tuoreet vihannekset luokitellen ne "vain" aina upeiksi päästään jälkiruokaan, jonka tyyppistä pitää vielä yrittää itsekin jonain päivänä tehdä.

Lakritsainen creme brûleé

Nimittäin V otti M:n suosituksesta annoksen lakritsaista creme brûleeta. Se oli tosissaan aromnaattista ja erilaista. Kannattaa kyllä kokeilla, jos Finneen eksyy. Ja mitä kanssaruokailijoiden todistuksista oli päätteleminen, myös jälkiruuan kanssa suositeltu viini toimi hienosti. Ja minä napsin illan kuumuudessa hyvällä halulla raikkaita mansikoita makean marengin ja viileän vaniljakastikkeen kanssa. M jutusteli, että hänellä on hyvä marenkiresepti, jolla saadaan aikaan juuri näitä kovia, valkoisia marenkeja. Sanoin että niistä meidän isi tykkäisi - ehkäpä joskus vielä yllätän isän ja kokeilen M:n neuvoin täydellisten marenkien tekoa. Jos vaikka Sätkyn ristiäisiin saisi onnistumaan... :)

Fishcake!

Myös M:n ja J:n perunasta ja ilmeisesti lohesta uppopaistamalla tehdyt kalakakut uppomunalla ja bearnaisekastikkeella olivat hyviä - eikä marjapiirakkakaan moitteita saanut :)

Yksinkertaista, raikasta ja ihanaa.

Oli niin mukavaa istuskella siinä ystävien kanssa kaikessa rauhassa ja nauttia kesästä. Minä taisin paikoitellen vaipua hetkeksi omiin ajatuksiini niinkuin nyt usein tuntuu käyvän. Ja palasin takaisin maan pinnalle kun Sätkykin sai verenkierrosta osansa marengista, mansikoista ja jälkkärin kanssa nautitusta jäälatesta. Tätä menoa lapsesta tulee steppaaja. :)

Hellepäivän herkkulounas; nizzansalaattimuunnelma ja marinoitua mozzarellaa

Kun ystäväni M eilen ehdotti että tekisimme lounaaksi Nizzansalaattia, koko porukka oli kerralla myyty tälle kuningasajatukselle. Ei sillä, että aikaisemmin esillä olleessa halloumisalaatissa olisi varsinaisesti ollut mitään vikaa, mutta halloumia on tänä kesänä tullut jo syötyä useampikin paketti paistettuna, grillattuna ja eri tavoin marinoituna. Se kun on niin helppo hellepäivän herkku ja säilyykin tavattoman hyvin jääkaapissa että siihen on melkein liiankin helppoa turvautua kuumana päivänä, kun ei oikein jaksaisi inspiroitua mistään.

Chilin maku tulee esille paremmin vasta, kun mozzarella on ehtinyt jonkin aikaa marinoitua. Säädä määrää käyttämäsi chilin vahvuuden mukaan.

Kun M on kylässä, me harvoin suunnittelemme oikein mitään ruokalistaa etukäteen. Kaupassakin tulee haalittua jotain, mikä näyttää hyvälle ja molemmat meistä luottavat siihen, että kun kaksi tälläistä "tomakkaa emäntää" lyö päänsä yhteen, niin aina näistä jotain syntyy :) Sitten leikitään fiiliksen pohjalta kokkisotaa, katsotaan mitä jääkaapista löytyy ja annetaan inspiraation viedä. Niinpä tästä nizzansalaatistakin tuli muunnelma, jonka määrät laitan tähän nyt lähinnä ainelistana.

Kokoa salaattipohja kauden tuoreista salaateista, yritä löytää jotain avomaalla kasvanutta - makua on niin paljon enemmän.

Inspiraationa toimi mökin kaapista löytynyt V:n isän antama ihanan laadukas tonnikalasäilyke (bonito del norte) ja purkillinen samasta osoitteesta peräisin olevia sardellifileitä. Mutta käyttäkää salaattiin kaikin mokomin sitä, mitä kaapeista ja yrttipenkeistä löytyy. Ihan hyvin tähän olisi voinut laittaa myös vaikka niitä pirkan savusimpukoita (jos olisi ollut) tai jotain kalan jämää, jos sellaista olisi vaikka grillistä edelliseltä illalta jäänyt. Tuoreista vihanneksista ja hyvistä raaka-aineista kokoon pyöräytetty salaatti on joka tapauksessa varmasti ihanan raikas kesälounas.

Pirkan parhaat on kai lopetettu brändinä, mutta niitä harmaa-mustia pirkan bufalamozzarelloja saa onneksi vielä.

Ja kun M kokoili salaattia, minä tartuin pariin jääkaapissa lojuvaan mozzarellapalloon. Peruspöperölän ihanaisen emännän Virpin innoittamana ryhdyin marinoimaan mozzarellaa Jamien ohjetta muistellen creme fraichessa, chilissä ja sitruunassa. No, näin jälkikäteen tarkasteltuna laitoin omiini aika paljon ranskankermaa suhteessa mozzarellaan ja muutenkin meni vähän alkuperäisen ohjeen oikomiseksi, mutta vaikeahan sitä on noilla aineilla saada mitenkään epäonnistumaan. ;) Eli vei kyllä kielen mennessään :) Lisäkkeeksi päätin paistaa hieman jo kuivakaksikin päässeestä maalaisleivästä valkosipulileipiä pannulla. Ii-ihan vaan ettei mene suotta leipä hukkaan... (joojoo) ;) Niiden öljyä ja valkosipulia tihkuvien, kuumien leipien päälle voisi sitten kasata raikkan sitrunaiseksi marinoitua mozzarellaa ja ohessa napostella rapsakkaa salaattia. Juomaksi seurueelle tarjottiin M:n ja J:n mukanaan tuomaa erinomaiseksi tuomittua kuivaa Szigeti Grüner Veltliner -kuohuviiniä ja meikäläiselle kuplavettä. :)

Pikkuiset Nicen oliivit ovat maukkaita, mutta kivien poisto on työlästä.

Yhdistelmä oli juuri sitä, mitä kuuman hellepäivän laiskalta lounaalta tarvittiinkin.

Ai niin, kun sain mozzarellat marinoitua M nakitti minut tekemään salaatin päälle klassikkokoristeen; kananmunanpuolikkaan, jonka päälle on pyöritetty sardellifile. Vähän se oli tarkkaa nyperrystä meikäläisen turvotuksesta kärsiville sormille, mutta onnistui kuitenkin - jopa minulta :) Sitten vaan salaatti sekaisin, kastike päälle ja lopuksi koristelu kananmunilla. Sardelli antaa sopivasti suolaisuutta kananmunalle ja munat taas tuovat ruokaisuutta salaattiin. Sanoinkos jo, että hyvää oli? :)

Saat söpömmän ulkoasun kun ladot viipaleet marinadin kanssa vuorotellen.

Marinoidut mozzarellat (ks. tarkempia vinkkejä Virpiltä)

(määrät kuten minä tein muistin varassa)
2 palloa pirkan parhaat - mozzarellaa
pieni purkki ranskankermaa
1 mieto chili
1/2 sitruunan kuori
(mustaa pippuria)

Sekoita mausteet creme fraicheen ja siivuta mozzarella. Lusikoi creme fraichea mozzarellaviipaleiden väliin ja päälle. Jätä marinoitumaan. Voit koristella setin vielä lopuksi silputulla chilillä, mustapippurilla ja lorauttelemalla päälle hyvää oliiviöljyä.

Tarjoa vaikka lämpimien, öljyssä paistetuiden valkosipulileipäviipaleiden kanssa.

Vinkki: myös pelkkä creme fraiche, ripaus muskottia ja hyvä oliiviöljy toimii mozzarellan marinointiin ihan järkyttävän hyvin.

Sovellettua nizzalaista klassikkokristein.

Sovellettu nizzan salaatti (4-5:lle)

Tuoretta, laadukasta salaattia (meillä avomaan romainesalaattia ja avomalla kasvanutta lollo rossoa)
rucolaa
sitruunatimjamia
kevätsipulin varsia
kirsikkatomaattia
kurkkua
hyvää, öljyyn säilöttyä tonnikalaa (1 iso purkki tai nälkäisemmille 2 purkkia)
pieniä nicen oliiveita tai muita hyviä mustia oliiveita
1 muna per ruokailija (meillä neljä kananmunaa)
1 pieni paketti sardellifileitä

kastikkeeseen
1/2 sitruunan mehu
öljyä
(kokojyväsinappia, unohtui, mutta sopii kastikkeeseen)
suolaa
pippuria
hieman hunajaa

Keitä kananmunat 8 min kiehuvasa vedessä ja sitten laita ne kylmään veteen jäähtymään.

Huuhtele salaatit ja revi ne kulhon pohjalle suupalan kokoisiksi paloiksi. Pilko mukaan tomaatit ja kurkut. Silppua rucola ja kevätsipulien varret. Jos jaksat, poista oliiveista kivet tai muista varoittaa ruokailijoita kivellisistä oliiveista :)

Riko valutettu tonnikala salaatin sekaan ja lisää muut merenelävät jos käytät niitä.

Kuori kananmunat ja halkaise ne. Rullaa jokaisen kananmunan päälle yksi sardellifile kiekkomaiseksi koristeeksi.

Sekoita salaattikastikeaineet keskenään ja maista. Lisää tarvittaessa hunajaa, suolaa, pippuria tai sitruunan mehua.

Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita. Nostele kananmunat salaatin päälle.

Kondensoitua maitoa ja raparperia, toinen kierros;)

Ja jatketaan nyt sitten sillä toisella raparperisynnillä, joka kumpusi ajatuksesta yhdistää kondensoitu maito ja raparperi. Kun sain viime viikolla hyvän tekosyyn leipoa pienen herkkupalan vanhan ystävän perheen vieraillessa luonani kokeilin yhdistelmää toisen kerran. Kokeilin yhdistelmää perinteisemmällä piirasmallilla siten, että kaikki maito ei jäisi piirakan sisään, vaan osa pääsisi karamellisoitumaan piirakan pinnalla kuten dulce de lecheä keitellessä :) Vesi herahti kielelle kun ajattelinkin makeanrapeaa piirasta, jonka karamellisoitunut kondensoitu maito tekisi ihan tahmaiseksi, kuten toskapiirakassa käy.

Ja kun mietin pohjaa, muistin että vanha ja luotettava piiraspohjan ohjeeni olisi tähän varmasti ihan omiaan. Pohja on tosi nopea tehdä ja sen rakenne on pinnastaan rapea, ollen sisältä kuitenkin sopivan kuohkea ja jämäkkä samaan aikaan. Tälläisessä taikinassa osa raparpereista voisi upota taikinaan meheviksi sattumiksi ja osa jäädä pintaan karamellisoitumaan maidon kanssa. Pohjan päälle on aikojen kuluessa laitettu täytteeksi hyvin myös karviaisia ja muitakin kirpakkoja marjoja, päärynöitä, persikoita tai mitä nyt köksän mieleen on juolahtanut. Nyt siihen siis laitettiin pilkottua raparperia jonka päälle on valutettuna siveetön määrä kondensoitua maitoa. :) Oi nam.

Voi elämä, miten syntinen piirakka siitä tuli! Kondensoitu maito tosiaan jäi pintaan karamellisoituen semmoiseksi makeantahmeaksi glazeksi piirakan ja raparperien pintaan. Lisäksi osa maidosta valui vähän pohjankin alle, tehden siihenkin rapeanmakeaa kuorta. Pohjataikina oli reunoilta rapsakkaa, tahmeaa ja maistui... Syntiselle. :) V parka taisi saada piiraasta lähinnä yhden kunnollisenkokoisen palan, kun minä kävin napsimassa varmaan 80% koko kakusta :) Sisältä piirakka jäi meheväksi ja kosteaksi :).

Eli: koko komeus oli suhteellisen vastustustamatonta hyvän vaniljajäätelön kanssa. Ja piirakan tekemiseen meni n. 10 min, paistamiseen 30 :) Paljon tämän helpommaksi ei syntisen ihana raparperipiiras muutu.

Tahmeaa ja makeaa raparperipiirakkaa a la Nelle (1 pienehkö piirakka n. 23x30 cm vuoka, tai pienehkö pyöreä piirasvuoka. Huom! kannattaa ottaa korkeareunaisempi malli)

pohjaan
75g voita
1,5 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

täyte
3-4 normaalikokoista raparperin vartta palasina (saa olla reilusti raparperia)
1 prk kondensoitua maitoa

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita jauho ja leivinjauhe keskenään ja sekoita jauhot ja maito taikinaan vuorotellen, koko ajan sekoittaen.

Tasoita taikina voideltuun ja jauhotettuun piirasvuokaan pohjalle (n. reilu sentti, puolentoista kerros). Ripottele päälle raparperin palat ja valuta pinnalle kondensoitu maito. Korkeareunaisempi vuoka on parempi, ettei maito pääse kuohumaan reunan yli. Tai jos korkeaa reunaa ei ole, vuoka kannattaa laittaa uunipellille.

Paista 200 asteessa 30-35 min tai kunnes piiras on kauniisti pinnastaan ruskettunut ja keskeltä kypsää.

Nautiskele hieman jäähtyneenä itsetehdyn jääteen ja aidolla vaniljalla maustetun vaniljakermajäätelön kanssa.

Osastolta perisynnit päivää, eli raparperia ja kondensoitua maitoa

Tämä on tavallaan synnintunnustus. Se on synnintunnustus siksi, että makeaa ei saa syödä mahan täydeltä ja tästä on nyt vähän lipsuttu. Ei kyllä pitäisi, ei edes vaikka olisi raskaana. Mutta siitä huolimatta sitä sortuu, etenkin jos herkkua kasvaa takapihalla kuin heinää. Minun kesäkuun syntini on ollut raparperi.

Tämä viimeisin raparperivillitys meikäläiselle iski, kun kävin pohjanmaalla ja pääsin verottamaan äidin monimetristä raparperipenkkiä. Napsin mukaan kimpun varsia ja osa niistä kulkeutui mökille juhannuksen alla. Noh. Siellä sitten istuskellessani, penkoessani mökin kaappeja ja pohtiessani sitä juhannusmenyytä sain päähäni, että raparperi ja kondensoitu maito voisi olla aika hyvä pari jälkkäriä ajatellen. Ja koska mökillä oli kuin olikin purkki kondensoitua maitoa ryhdyin tuumasta toimeen ja päätin täyttää pienet, muffaripeltiin tehdyt piiraat raparperilla ja kondensoidulla maidolla.



Ohje pikkuisten piirakoiden tekoon löytyi perunajauhopaketin takaa. Oli mukavaa, että ohje oli niin pomminvarman ja helpon oloinen, että se onnistuu mökilläkin, ilman vaakaa ja mitään hienompaa. Ja taikinamäärän mitoituskin oli aika nappiin - sain enempiä mittailematta ja säätämättä aikaan 11 piirakkaa kun ohjeessa sanottiin määräksi 12. Helppoudesta huolimatta piirasten pohjataikina oli sopivan "hiekkahenttusmaimnen", eli pehmeän murea, mutta pysyi koossa kuitenkin kivasti. Alkuperäisessä ohjeessa täytteeksi oltiin laitettu perunajauhoa, tuoreita vadelmia ja sokeria. Tästäkin kombosta tulee suht paljon nestettä, joten tuumasin taikinan varmaan kestävän täytepuolella myös raparperin ja kondensoidun maidon. koska paistoaika oli kuitenkin suht lyhyt, päätin kiehauttaa raparperit sokeriliemessä nopeasti, jotta ne ehtivät pehmetä piiraan kypsyessä. Voit käyttää hyvin täytteeseen myös valmista, itse keittämääsi raparperihilloa jossa on PALJON raparperia. :)

Raparperin määrästä ja sokerin määrästä ei tullut ihan tarkkoja mittoja ylös, koska siinä kokkailua aloitellessani törmäsin yhden sortin katastrofiin. Mökin jauhopusseihin oli nimittäin pesiytynyt jauhokoisaa. Huomasin sen kun ihmettelin, miten lounaaksi suunnittelemani ruismannapuuron suurimot olivat ikäänkuin tarttuneet johonkin seittiin. Pikainen kaverikonsultaatio antoi vinkin jauhokoisasta, joka tekee jauhoon seittimäistä rihmaa. Vinkin saatuani opiskelin netistä kyseisen perhosentoukan tapoja. Niin ja soitin Mimmulle sympatiasoiton.

Huomaa taustalla tyhjiä, pestyjä jauhopurkkeja.

Niinpä päädyin sitten kesken jälkkäripiirakkaprojektin tyhjentämään vanhoja jauhoja, kuivahedelmiä, siemeniä ja pähkinöitä kompostiin ja kiittelin onneani, että olin tuonut mukanani mantereelta avaamattoman pussin jauhoja ja paketin niitä perunajauhoja juhannusta varten. Ei tässä nyt hätä tule käteen valmisteluiden kanssa, vaikka joutuisinkin heittämään pois kaikki vanhat jauhot. Ja sitten mitä tarvitaan, V saa sitten tuoda mantereelta tullessaan.

Ja kun tutkin asiaa tarkemmin huomasin, että onneksi kaapeista löytyi "vain" jauhokoisaa, niin että kaikkia pastoja, kahveja, riisejä ja papujakin ei tarvinnut heittää pois, kuten armaan sisareni joskus. Kun juhlat on sitten aikanaan juhlittu ja lähdetään viikoksi pois koko kämppä myrkytetään perinpohjin. Mutta sitä ennen hävitän kaiken, mistä kyseinen eläin näyttäisi olevan kiinnostunut. Noh, tähän lajitteluun, tuhoamiseen ja kaappien pesuun meni tietysti tuntitolkulla aikaa ja palasin leivontaprojektin pariin vasta myöhään yöllä. Olihan tuota mökin kaappien perkausta ollut tarkoitus tehdä, mutta ei ehkä juuri nyt ja juhannusaattona... Mutta sitä kiitollisempi olin, että se perunajauhopaketin resepti oli tosi yksinkertainen ja nopea. :)

Vaikka täytin piiraat melko täyteen, sisusta valui yllättävän vähän. Jättämällä pikkuisen enemmän "varaa" piiraaseen täyte ei valune yhtään.

Ja mikä parasta, lopputulos palkitsi. Tuo ohje tulee varmasti käyttöön vielä uudelleenkin; kunhan marjat metsissä kypsyvät tästä saa ihania muunnelmia käyttämällä täytteenä mustikoita, puolukoita, vadelmia, ahomansikoita tai mitä nyt ikinä satutte löytämäänkään. Marjoja käytettäessä kannattaa tosiaan n. 200g marjoja ripauttaa pari tl perunajauhoa sekaan, kuten ohje ehdottaa. Näin marjojen neste ei vuoda piiraista läpi.

Mutta meillä mentiin raparperilla ja kondensoidulla maidolla. Raparperihilloa tai kiehautettuja rparperinpaloja tarvitaan n. 1-1,5 rkl per leivos ja kondensoitua maitoa saman verran päälle. Yhteensä 11 piiraseen minulla meni siis puolisen purkkia kondensoitua maitoa. Lopun kondensoidun maidon sekoitin kermavaahtoon vaniljahippusten kanssa ja tarjosin piiraiden kanssa. Laitoin piirasten päälle vielä koristeeksi vähän lopuista raparpereista keittämääni raparperihilloa. :) Osaisiko tähän nyt paljon muuta sanoa, kuin että kiitos ja anteeksi. :)

Vain hieman kiehautetut raparperipalat ovat täytteessä vielä vähän kirpakoita. Makea, kondensoitu maito tekee kuitenkin täytteestä makeaa.

Pienet raparperipiiraset (11-12 kpl)

Pohja (kolmen konstin perunajauhot -paketista)
200g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 muna
1 dl perunajauhoa
3 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta

Täyte
n. 3 raparperin vartta
hillosokeria
vettä
1/2 prk kondensoitua maitoa

Pilko raparperi paloiksi ja laita raparperin palat sokerin ja vesitilkan kanssa kattilaan. En mitannut vettä, mutta sitä ei tarvitse olla kovin paljon; sen verran että sokeri alkaa sulaa ja raparperista alkaa seoksen kuumetessa irrota nestettä - ehkä n. 1 dl? Voit halutessa lorauttaa mukaan vähän (n. 2-3 rkl) calvadostakin - näin meillä tapahtui. :)

Kiehauta sen verran, että saat sokerin sulamaan ja raparperit hieman pehmenemään, mutta lopeta, ennenkuin ne ovat ihan mössönä. Jätä raparperit jäähtymään.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Vatkaa sokeri ja rasva vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne mukaan. Säästä n. 1/3 taikinasta kansia varten ja jaa loppu taikina voideltuihin leivosvuokiin tai voideltuun muffinssipeltiin. Painele taikina kuppien reunoille tasaisesti.

Täytä jokainen leivosvuoka raparperihillolla ja lisää päälle reilu ruokalusikallinen kondensoitua maitoa.

Kaulitse sitten lopusta taikinasta levy ja irrota siitä sopivalla juomalasilla rinkuloita, pistä niihin muutama reikä haarukalla ja aseta piirasten päälle.

Paista uunissa n. 15 min 200 asteessa tai kunnes piiras on kauniin värinen. Anna piirakoiden jäähtyä ennen vuuasta irrottamista. Korista viilentyneet piiraset tomusokerilla ja tarjoa vaikkapa vaniljakastikkeen tai kondensoidulla maidolla ja vaniljalla maustetun kermavaahdon ja raparperihillon kanssa. Kesäherkkua.