Italialainen bistromenu ystäville ja punasipuli-pecorinobruchetta

Aila Pakarinen sanoo uusimmassa Glorian ruoka & viinissä (2/2011), että "ruuan valmistaminen on helpoin ja halvin tapa nostaa elämisen laatua." Lukiessani tätä nyökkäilin hyväksyvästi. Mutta kuten tuossa aiemmin olikin puhetta, ainakin meillä tuohon lauseeseen pitäisi lisätä se tehdyn ruuan nauttiminen hyvässä seurassa. Sillä seurahan se lopulta on, kruunaa ruuan ja aateloi hetken.

Me olemme suorastaan rasittavan spontaaneja illalliskutsun esittäjiä. Spontaanius on tietysti meille pelastus, että ylipäätään saamme joskus jotain aikaan. Mutta se saattaa myös olla ystävillemme vähän harmistuskin, kun on jo aikoja sitten sovittua muuta menoa kun se puhelin soi. Jos nyt selittää pitää, niin syytähän on, että monta kertaa arjen kiireen keskellä se tila ajattelulle ja idea ihmisten näkemisestä muodostuu vasta perjantaina töiden jälkeen tai lauantaiaamuna, kun herää hyvin levänneenä. "Mitäs jos kutsuttaisiin joku käymään tänään? Eikös olis aika kivaa istua vähän iltaa ystävien kanssa?" ja sitten alkaa toiveikas soittelurumba: "No Nelle tässä moi, mitäs teette tänään illalla?" :)

Possusta tuli mehevää, vaikka taikinakuori otti nokkiinsa leikatessa...

Osittain tämän "äkkinäisyyden" vuoksi tykkään hurjasti italialaisesta bistrokeittiöstä. Ruoka on hyvää, simppeliä ja sellaista jollain tavoin rehellistä ruokaa. Lisäksi se syntyy tarvittaessa käden käänteessä. Kun aamulla saa idean kestitä illalla vieraita, niin ehtii vielä kauppaankin ennen ruuanlaittoa. Ja viime viikonlopun menu kävi kyllä hyvin esimerkkinä siitä, miten ex-tempore - menullakin saadaan hyvien ystävien kanssa aikaan oikein mukava illallishetki:)

Fenkolisalaatti oli ihanaa. Sitä teen varmasti uudelleenkin, mutta skarppaan vielä parissa pikku kikassa... :)

Reseptit napsin tällä kertaa kahdesta kirjasta: Ursula Ferrignonin Trattoria - kirjan avulla syntyi alkuruoka, pääruuan liha ja jälkkärikakku. Maxine Clarkin Masterclass in italian cooking - kirjasta otin vuorostaan lisäkesalaatin ohjeen. Loput sävelsin sitten siinä ohessa. Ja tälläinen menusta lopulta tuli:

Keväinen ex-tempore bistromenu

Punasipulimarmeladilla ja nuorella pecorinolla päällystetty bruschetta
(ohje postauksen lopussa)
Bucci Verdicchio Classico Superiore

Taikinakuoressa tehtyä rosmariinipossua, pähkinäistä belugalinssilisäkettä ja fenkoli-appelsiinisalaattia
Hewitson Baby Bush Mourvèdre

Luumuinen suklaatorttu
Kahvi

Tämä kakku tarvitsisi kanssaan ehdottomasti pallon jäätelöä!

Noista resepteistä eniten jännitin suklaatorttua ja sitä taikinakuoressa tehtyä possua, sillä molemmissa ohjeissa oli jotain minulle uutta, jännää ja erilaista. Kakkua ei nimittäin paistettu lainkaan ja beef wellingtonin tyyliin tehtävää lihaa en ole koskaan yrittänyt itse valmistaa. Näistä molemmista tarinoin lisää myöhemmin, mutta aloitetaan tänään alkupalasta.

Sitä illan tuttua ja turvallista osaa edusti bruschetta, joka tällä kertaa on viritetty vähän eri tavalla kuin yleensä. Ideana tässä on, että käytetty pecorino on nuorta ja hillokkeen makeus nostaa esiin pecorinon herkkiä makuja.

Punasipulihilloketta voi tehdä kerralla isommankin erän.

Tein hillokkeen kaksinkertaisena annoksena, kun kerran hommaan ryhdyin, mutta alla oleva yksinkertainen 4 hengen annos riittää hienosti viiden hengen alkupalaleipiin. Juuston vuolin leiville juustohöylällä, mutta jälkiviisaana voisi todeta, että ehkä kannattaa leikata pecorinoa muutaman millin paksuisina kolmioina leivän päälle, jolloin runsaammankin juustomäärän saa pysymään leivällä siistimmin :) Ja onhan se ehkä vähän esteettisempikin, kun asiaa oikein ajattelee. Joka tapauksessa voin lämpimästi suositella, hyviä tuli.

Salaatinlehdet tuovat bruchettaan ihanaa raikkautta. Olisi myös upeaa syystarjottavaa oman maan sipuleista...

Punasipulihilloke pecorinobruschetalle (n. 4:lle)

3 rkl hedelmäistä oliiviöljyä sekä tilkka esillepanoa varten
3 silputtua punasipulia
2 laakerinlehtä
1 tuoreen rosmariininoksan lehdet
2 rkl punaviinietikkaa
50g fariinisokeria

Lisäksi tarvitaan
4 siivua maalaisleipää
4 kourallista erilaisia salaatinlehtiä
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
125g nuorta pecorinojuustoa

Kuumenna 2 rkl oliiviöljyä kasarissa. Lisää siivutettu sipuli, laakerinlehdet ja rosmariini. ruskista sipuleita miedolla tai kohtalaisella lämmöllä välillä hämmentäen.

Lisää viinietikka ja sekoita hyvin. Lisää sokeri ja keitä miedolla lämmöllä puoli tuntia. (minä peitin kasarin alkuun kannella ja poistin kannen lopuksi, n. 10 min ennen kuin hillo on valmista jotta ylimääräinen vesi voi haihtua)

Lopulta seoksen tulisi olla syvänpunaista, sakeaa ja kiiltävää.




Kuumenna valurautainen parilapannu leipien ruskistusta varten. Vaikka ohjeessa ei niin käsketäkään, sipaisin leipiin hieman hyvää oliiviöljyä molemmin puolin. Paista leipäviipaleita 1-2 min molemmin puolin kunnes ne ovat saaneet vähän väeiä ja tunmmuneet aavistuksen reunoilta.

Pane sitten pestyt ja kuivatut salaatinlehdet kulhoon, lisää 1 rkl hyvää oliiviöljyä sekä ripsauta päälle suolaa ja mustaa pippuria. Sekoita.

Levitä jokaiselle paahdetulle leipäsiivulle hilloa, asettele salaatinlehtiä ja murustele tai muuten asettele pecorinoa. Pirskottele vielä leivän päälle hyvää öljyä ja rouhaise mustaa pippuria. Tarjoa aromaattisen valkoviinin kanssa.

Maaliskuun herkkuhetkiä

Nyt kun maaliskuu lähenee loppuaan niin selailin tässä kuvia siitä kansiosta joka on nimetty "Maaliskuu 2011". Niitä kuvia katsellessa tuli mieleen, että meillä on itse asiassa ollut oikea herkkujen maaliskuu.

Hyvää näkkileipää ja juustoa! Myös kuvassa näkyvä ranskalainen kermajuusto on hyvää, en vaan muista enää nimeä...

Jostain syystä vaan niistä kertoilu on aina jäänyt ja sitten on tullut muuta kirjoitettavaa. Esimerkiksi nyt mainittakoon, että löysin Espoon Isosta Ompusta niitä ihania ruotsalaisia Vilma -näkkileipiä, mitä viime kesänä maistelimme Kolatun vuohenjuuston kanssa... Ja noita Västerbottenin vahvan ja upean luonteikkaan makuisia kermajuustoja on höylätty muunkin kuin näkkärin päälle jo useampi pala!



Ihan parhaita kauppalöytöjä molemmat, samoin kuin Stokkalta mukaani jäänyt Rude Healthin Granola. Marjoilla ja ilman, molemmat ovat ihan erinomaisia herkkupaloja.

Tuotenäyte itämeren suojelun teemajäätelöstä. Suklaajäätelöä suklaanapeilla, suklaakastikkeella ja suklaakakkupaloilla.

Ja jos sitten mennään siihen tuotenäytepuoleen niin maaliskuun paras tuotenäyte oli Ben & Jerrysin super-supermakea ja suklainen "itämerijäätelö", jota mun oli tarkoitus vaan vähän maistella ja tarjota sitä jonkin erikoisemman vohvelin kanssa tai jotain - mutta jonka päädyin syömään yhdeltä istumalta. Hups. Sorry vaan Ben&Jerry, ei siis tällä kertaa tullutkaan tarjoiluehdotusta ja reseptiä kun se meni jo!

Yhteen makkaraikkuun saa paistumaan noin kuusi vaahtokarkkia kerrallaan!

Mutta kun puhutaan kuukauden hienoista hetkistä, niin niihin kuuluu ihmisiä. Vaikka kivoihin herkkuhetkiin kuuluva hyvä, ajatuksella tehty ruoka on aina ihanaa, niin minusta vielä ihanampaa on kokoontua tapaamaan uusia ja vanhoja ystäviä, tuttavia ja sukulaisia sen ruuan äärelle. Ja onneksi tätäkin kaikkea on mahtunut tähän maaliskuuhun! Me olemme paistaneet laavulla makkaraa yhdessä lasten kanssa ja polttaneet sormemme nuotion ruskistamien vaahtokarkkien kanssa, syöneet juhlavasti ihan oikean prinsessan hovissa ja rakas mieheni otti ja yllätti minut Citydealista löytämillään Groteskin lahjakorteilla. eipä yhtään pöllömpi saldo lumiselle ja varsin kylmälle maaliskuulle, vai mitäs sanotte?

Mutta jos vaikka aloitetaan siitä kutsusta Hra ja Rva Prinsessan hoviin ;)

Prinsessaruokaa parhaimmillaan.

Veera-prinsessan italialainen menu teki kyllä olon jo varsin herkän keväiseksi ja hyvä seura sai unohtamaan sen pienen räntäsateen joka tuona lauantaina oli päättänyt jälleen kerran antaa jatkoaikaa lumipeitteelle.



Veeran herkkään melonisalaattiin ja salviaisiin possukääryleisiin löydätte ohjeen täältä, samoin kuin siihen ihan jumalattoman ihanaan semifreddoon, jota saimme jälkiruuaksi kristallilautasilta!

Ahneus; ihanaa semifreddoa JA cantuccinia :D

Lienee turhaa enää erikseen sanoa, että vaikka kaikki oli hyvää, se makea ihanuus oli kyllä ihan suosikkiani! :) Se oli niin käsittämättömän hyvää, että kahden suuren palan jälkeen olisin vieläkin voinut syödä sitä lisää, mutta järki onneksi sanoi stop :) Vaikka Veera kertoili, että Semifreddo on italiassa jouluisa tarjottava, minusta nuo täyteläiset ja hedelmäiset maut sopivat ihan loistavasti myös meikäläisten pääsiäiseen. Pitäisiköhän tänä vuonna skipata ne tuunatut hedelmäiset rahka-kermajälkkärit ja tehdä Veeran ohjeella semifreddoa...

Niin ja se Groteski! V oli sairaana kotona ja kulutti aikaansa surffaten netissä. Jotenkin ja jollain tavalla hän sitten oli eksynyt citydeal -sivulle ja todennut, että Groteskin illallismenu kahdelle kokin pöydässä 49,- on halpa. Klik, klik ja meillä oli pari sellaista korttia, mistä kuulin ilmoitusluontoisesti töistä kotiin palattuani :)

Tryffeliöljy kruunasi upean alkukeiton

Ja niinpä me suunnistimme Groteskiin eräänä maaliskuisena perjantaina; me koko perheen voimin ja meidän mukanamme ystäväni M miehineen. Ihan ensimmäinen positiivinen asia koko keikassa kävi jo kuitenkin ennen ravintolaan kävelyä; koska emme olleet ihan varmoja olisiko A meidän kanssamme tuona perjentaina illallisella, pöytävaraus oli alunperin vain neljälle. Kun asia varmistui, soitimme Groteskiin ja saimme pöytään vielä paikan myös A:lle ilman mitään ongelmaa. Ja niinpä sitten suunnistimme koko konkkaronkka yhdessä illastamaan vaihteeksi toisten eväisiin.

Vaikka ruuanlaitto on rakas harrastus, välilä on Ihanaa kun joku muu on nähnyt kaiken vaivan ja palvelu toimii. Ja kiitoksena täytyy kyllä Groteskille sanoa, että saimme hyvää ja porukan pienimmänkin huomioon ottavaa palvelua. Kun me muut valkkasimme alkudrinkin omien mieltymystemme mukaan, tarjoilija haastatteli nuoren miehen mielihalut ja A sai eteensä upeannäköisen alkoholittoman drinkin samalla kun muukin seurue sai juomansa. M taisi huokaista oikein ääneen että: "nyt iski melkein drinkkikateus!" ja kieltämättä ainakin minulle tuli siinä kohdin mieleen, että olisikohan kannattanut pyytää jokin baarin erikoinen itselleenkin! :)

Ennen jälkiruokaa tarjoiltiin pienet juustot...

Koska illan teemana oli siis kokin menu, ruuat olivat kaikille samat. A:lle tehtiin myös hieman pienemmät annokset joka numerosta. Todella hyvää palvelua minusta sekin, että nuormies pääsi maistamaan kaikkea mitä me muutkin.

Alkupalaksi saimme aivan loistavaa keittoa, jonka keskellä koreili pieni haukimureke. Häpeäkseni tunnustan, että en enää muista oliko keitto palsternakasta vai maa-artisokasta, mutta se oli joka tapauksessa ihan älyttömän hyvää. Pinnalle oli ripoteltu selvästi vähän vaaleaa tryffeliöljyä ja haukimurekkeessa oli myös paljon makua.

Oma suosikkini - vaikka lautasella tapahtui paljon lisukkeet olivat upeita joka ikinen!

Ja jos nyt pitää annossuosikki valita, niin ehkä se hienosta ja herkästä alusta huolimatta kuitenkin oli pääruoka. Meille tarjoiltiin hitaasti kypsytettyä lammasta, beluga - linssejä, munakoisokaviaaria, omenahilloketta ja herkkutattivaahtoa. Ihan älyttömän hyvää joka ikinen pala.

Väliin saimme juustoja; appenzelleriä ja homejuustoa maapähkinällä maustetun hillokkeen kera. Ne pähkinät hillossa vähän jakoivat mielipiteitä, mutta juustot olivat hyviä.

Eksoottinen hedelmäsalaatti on löytöretki.

Ja juustojen jälkeen tarjoiltiin eksoottista hedelmäsalaattia ja talon omaa kirsikkajäätelöä. Ihan hyvä pikkumakea, jonka mauista löytyi tähtianista, eksoottista hedelmää ja pieniä yllätyksiäkin kuten marenkia ja hassuja pieniä litsimehussa turvotettuja siemeniäkin. Ihan löytörikas jälkkäri. Mutta jos nyt rehellisiä ollaan, niin kieltämättä se ei ihan yltänyt samalle loistokkuuden tasolle kuin alku- ja pääruoka:) Silti kokonaisuus oli ehdottomasti ihan loistokas diili.

Ja taas pientä otettiin hienosti huomioon kun aikuisten kahvit tulivat. A sai kaakaonsa kanssa pienenä lisäyllätyksenä ihan uunituoreen pikkiriikkisen herkkumuffinssin jonka sisällä oli todistajalausunnon mukaan "hyvänmakuista kastiketta" ja pinnalla ilmeisesti pomadaa. :) Se taisi upota miehenalkuun n. kahdella valtaisalla haukkauksella... ;) Ja suurin ylläri odotti vielä laskun maksajaa. Nimittäin A:n viiden herkun menu, kaiken tämän vaivannäön jälkeen, oli veloitettu melkein mäkkärihinnalla. Olisikohan raaka-aineitakaan saanut sillä hinnalla... Kiitollisina jätimme kunnollisen tipin.

Bileissä sparklyn pikkupullot olisivat kieltämättä näyttäviä isossa jääkasassa. Viereen vielä kipollinen pillejä.

Ja sitten oli tietysti se Sinebrykoffin kokkausilta, josta mainitsinkin jo aikaisemmin. Siellä pääsimme paitsi kokeilemaan olutta ruuanlaitossa, myös maistamaan läpi kesän uutuusjuomat. Golden capilla oli itse asiassa oikeinkin hauska uutuussiideri Ruby, joka oli merkattu makeaksi, mutta se olikin yllättävän raikas. Karpalo ja passion ovat vieläkin parempi yhdistelmä kuin äkkiseltään arvaisi. Vaikka siiderissä ei oikeasti karpalomehua olekaan, siinä ei ollut myöskään aspartaamia, mikä minusta on vaan ihan hyvä juttu.

Illan päätähtenä meille esiteltiin Sinebrykoffin Sparkly - kuohujuomaa joka mansikkaisena ja perusversiona liittyy kesäksi muiden tölkkikuohujen kanssa (ainakin laitilalla on "Skumppa" ja muistaakseni Olvillakin jokin oma merkkinsä) kesän juomalistalle. Kuohuvat ovat kuulemma nyt kuluttajien suosiossa, joten niitä halutaan myös ruokakauppavahvuisina tölkeissä.

Kuivien kuohuvien ystävänä täytyy todeta, ettei Sparkly meillä kyllä kuohuviiniä ensi kesänä korvaa. Ei, vaikka piccolopullon design on varsin hauska 50- lukuhenkistä retrofonttia myöten :) Mutta erilaisten juhlien sekä illanistujaisten booleihin ja juomasekoituksiin Sparkly menee varmasti täydestä. Tähän tarkoitukseen meidänkin saamamme mansikkainen tuotenäyte käytettiin viime viikonloppuna... Mutta se onkin sitten jo uuden tarinan paikka, eikä maaliskuu ole vielä edes kokonaan loppu!:)

Makea mantelinen mustikkapiirakka eli paradise slice

Oli taas meidän vuoro isännöidä taloyhtiön hallituksen tapaamista ja ennen kokouksen tieltä pakenemistani päätin pyöräyttää vaan makean piirakan tarjolle kahvin kanssa. No, valita ei ilmeisesti osunut miesten mielestä ihan nappiin tai miehet olivat tiukalla dietillä, sillä V:n lisäksi vain yksi rohkea oli uskaltautunut ottamaan palan piirakkaa:) Ja kieltämättä, tämän tortun vahvin puoli ei ole ulkonäkö vuuassa! Mutta siinä vaiheessa kun minä lähdin kotoa, piiras oli vielä kuumaa eikä sitä voinut leikata annospaloiksi, jollaisina tämä leipomus olisi kyllä ollut helpommin lähestyttävä ja enemmän edukseen.

Tästä tuli kieltämättä tosi makeaa. Jos et tykkää sellaisesta tosi kosteantahmeasta ja tiiviistä toscapiirakasta tai aleksanterin leivoksista, en suosittele tätäkään. Sillä tämä on makumaailmaltaan jonkinlainen täysin syntinen toskapiirakan ja aleksanterinleivoksen risteymä. Mutta: jos olet sokerihiiri vääntelehtimässä pahanlaatuisissa vieroitusoireissa niin go for it! :) Kun me palasimme kotiin A:n kanssa uimahalliin suuntautuneelta evakkoretkeltämme palanen makeaa piirakkaa maitolasin kanssa kelpasi hyvin iltaherkuksi.

Ohje on peräisin Annie Bellin kirjasta Gorgeous Cakes. Kirjassa oli neuvottu tekemään piirakka suorakaiteen muotoiseen 23x30 cm piirasvuokaan ja leikkaamaan se jäähtyneenä n. 2 cm namipaloiksi. Tämä olisi oikeasti varmaan se paras tapa tarjota tätä piirasta, sillä se on niin makeaa, että pieni annosmainen leivospala on varmasti kivoin syödä. Mutta se suorakaiteen mallinen piirasvuoka on vielä to-do - listallani joten nappasin uskollisen (pyöreän) teemakulhon käyttöön. Toinen tekemäni modaus oli, että alkuperäisessä reseptissä taikinakerrosten väliin olisi mustikkahillon sijaan kuulunut laittaa vadelmahilloa. Sitä ei kuitenkaan ollut, joten mustikkahillolla mentiin.

Piirakka kannattaisi tehdä suorakaiteen muotoiseen vuokaan ja leikata tarjolle pieniksi annospaloiksi.

Vaikka suomen talven pikkupakkasilla ohjeen vaatimat jäähdyttelyt sujuvatkin speksiä nopeammin, piiras vaatii valmistuttuaan vähän itsehillintää. Tämä leipomus on nimittäin ehdottomasti parhaimmillaan hyvin jäähtyneenä ja ehkä jopa tarjoiltuna viileänä, jolloin pohjan sitruuna nousee esiin paremmin ja hilloinen tahmaisuus on paremmin tasapainossa.

Pintataikina meinasi erottua ja lisäsin siihen pelastustoimenpiteenä vähän jauhoa.

Valmistus ei ollut hankalaa, vaikka pintataikinan kanssa vähän ottelinkin, kun en meinannut saada voita ja sokeria vaahtoontumaan ensin millään. Ja sitten vielä mantelijauho lopahti vähän kesken. Laitoin tilalle mantelilastuja lopun määrän, mikä kyllä mahdollisesti vaikutti pinnan rakenteeseen jonkin verran. Olisi ollut parempi laittaa niitä speksin mukaisia mantelijauhoja, sillä seos alkoi vähän erottua käännellessä ja korjasin tilannetta lisäämällä taikinaan n. 2 rkl vehnäjauhoa joka kyllä auttoi asiaa ja sain piirakan lopulta uuniin.

Pojille tarjottu piiras oli ollut vielä vähän haaleaa n. 40 min ulkona jäähdyttelyn jälkeenkin. V tuumasi myöhemmin, että piiras oli kieltämättä tekeytynyt kunnolla jäähtyessään paremmaksi. Mutta V:n makuun se oli edelleen vähän turhan makeaa.

Hillon määrällä ja laadulla voi myös säätää piirakan makeutta.

Eli: tee piiras valmiiksi hyvissä ajoin ennen H-hetkeä, jotta se ehtii jäähtyä kunnolla ja varaudu iloiseen sokerihumalaan :) Parhaimmillaan piiras oli minusta ihan kylmänä, jääkylmän maitolasillisen kanssa.

Mantelinen mustikkapiirakka (alunperin: paradise slice)

Pohjataikina:
175g voita
75g hienoa sokeria (ruskeaa)
150g vehnäjauhoa
100g jauhettua mantelia
1 sitruunan tai appelsiinin kuori raastettuna

Täytteeksi
120g mustikka tai vadelmahilloa

taikina piiraan pinnalle
110g voita
150g hienoa sokeria (ruskeaa)
4 munaa
150g kookoslastuja (isompia kuin hiutaleet)
75g mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
110g sultanoita (keltaisia rusinoita)

koristeluun
tomusokeria

Laita kaikki pohjataikinan aineet kulhoon ja anna sekoittua kokonaan taikinapalloksi.



Painele taikina voideltuun keraamiseen vuokaan tai tefloniseen, mielellään suorakaiteen muotoiseen 23x30 cm piirasvuokaan. Voit käyttää apuna elmukelmun palaa, jotta saat taikinan paineltua tasaiseksi pohjalle. Jäähdytä elmulla peitettyä pohjaa jääkaapissa n. 1 tunnin verran.

Laita uuni 140 asteeseen kiertiolmalle. Poista elmukelmu, painele haarukalla pohjaan muutamia reikiä ja paista n. 30 min tai kunnes pohja juuri ja juuri alkaa saada väriä. Alkuperäinen ohje neuvoo tässä kohdin taas jäähdyttämään pohjan ennen hillon levittämistä, mutta koska minula oli kiire, skippasin jäähdyttelyn ja levitin hilloa varovasti lusikalla pohjan päälle. En mitannut, katsoin vaan että sitä tuli "sopivan ohut kerros" sinne ja tänne. :) Todennäköisesti ohuemman kerroksen tekeminen on helpompaa kun pohjan malttaa jäähdyttää ensin.

Nosta uunin lämpöä 170 asteeseen pitäen se edelleen kiertoilmalla. Kun piirakka jäähtyy ja uuni lämpenee lisää, voit tehdä pintataikinan.

Laita sokeri ja voi vatkauskulhoon ja vatkaa ne vaahdoksi. Sitten lisää munat yksi kerrallaan. Ota sitten lasta käteen ja sekoita varovasti lastalla käännellen mukaan loput aineet; rusinat, mantelijauho, leivinjauhe ja kookoslastut. Jos tuntuu, että seos alkaa erottua siihen voi laittaa pelastukseksi sekaan 1-2 rkl vehnäjauhoa.

Levitä sitten se hillo jäähtyneen piiraspohjan päälle ja peitä hillo pintataikinalla. Laita piiras uuniin paistumaan vielä 25-30 min, kunnes pintataikina on kypsää ja kauniin väristä.

Irrota sitten varovasti piiraan reunat vuuasta ja jätä piirakka jäähtymään oikein perusteellisesti.

Ennen tarjoilua tomuta pinta vielä tomusokerilla ja leikkaa piiras mielellään suorakaiteen muotoisiin, n. 2 cm leveisiin "patukoihin". Tarjoa teen, kahvin tai maitolasillisen kanssa.

Sardellilla maustettua lammaspataa ja yrttiglaseerattuja munakoisoja

Tunkiessani sardellifileitä lampaaseen tekemiini reikiin mietin, että tämän jos minkä täytyy olla alunperin italialaisten äitien keksimä juttu. Minäkään en keksinyt sitä itse, vaan ostamani lampaan patalihat mielessäni selailin Flavour thesaurusta kohdasta lammas. Ja siellä vinkattiin, että kun lammaspaistiin tökkii reikiä ja reikiin sardellifileitä ne sulavat hitaan paahtamisen aikana ja nostavat esiin lampaan omaa aromaattisuutta ihan uudella tavalla.

Tein joka palaan noin kolme-neljä reikää joihin tungin makuaineita.

Minulla ei nyt lampaanpaistia ollut, mutta niitä patalihan palasia oli kilon verran ja niinpä minä tein työtä käskettyä. Otin jotain kuutisen sardellifilettä (olivat öljyssä) ja tein lihaan taskuja. Taskuihin sitten työnsin sardellifileiden lisäksi valkosipulia ja timjamia. Sen jälkeen vielä suolasin palaset chilisuolalla.

Valkoviini olisi ehkä ollut kaikista parasta nesteeksi, mutta sen puuttuessa käytin ihan tavallista Sakua.

Ja pataan tattien kanssa humps vaan. Jos minulla olisi ollut valkoviiniä, olisin käyttänyt nesteenä sitä, mutta valkkarin puutteessa laitoin olutta. Ja oikein hyvää tuli niinkin. Lampaan lihasta tosiaan tuli aromaattisempaa, eikä sardellia ollut juurikaan jäänyt sattumiksi lihaan. Tätä kikkaa tulee varmasti kokeiltua toistamiseenkin - ei minulle ollut koskaan tullut mieleenkään, että sardellia voisi käyttää kokolihankin maustamiseen.

Lisäkkeeksi annokseen tein hunajalla ja yrteillä glaseerattuja munakoisoveneitä Glorian ruoka ja - viini lehden innoittamana. Ideahan on melkein sama kuin kesällä tekemissäni sitruunaisissa hunajamunakoisoissa, mutta makuyhdistelmä on yksinkertaisempi ja klassisempi. Aromaattinen sardellilla maustettu, suussasulavaksi hautunut lammas unelmapehmeiden ja hieman makeiden munakoisoveneiden kanssa... Ja lautaselle vielä lusikallinen ranskankermaa. Ei pöllömpää, sanon minä.

Että jos nyt viikonlopun menu on vielä auki, niin tästä voi ottaa vimmeiset vinkin kaupapreissulle mukaan. :) Hyvää viikonloppua kaikille toivoo Nelle.

Annos koostui paahdetusta lampaasta, yrttisestä munakoisosta ja pallosesta ranskankermaa...

Sardellilla maustettua aromaattista lammasta (lihan määrästä riippuen 4-6:lle)

1-1,5 kg lammasta (joko paisti tai luullista, runsaslihaista patalihaa)
6-8 sardellifilettä
n. 1/2 valkosipulia (kynnet)
timjamia (ja rosmariinia, jos on)
Vajaa 1 isompi prk olutta eli 0,3-0,4l tai vastaava määrä valkoviiniä
kunnon kourallinen kuivattuja tatteja
chilisuolaa tai suolaa (ja halutessa hieman chiliä)
mustaa pippuria
1-2 sipulia
oliiviöljyä paistamiseen

Laita uuni kuumenemaan n. 180 asteeseen.

Tee lampaan lihaan aukkoja ja työnnä niihin sardellifileitä, valkosipulin kynsiä ja yrttiä. Jos käytät suolattuja sardellifileitä ne on hyvä liottaa ennen käyttöä, noita öljyyn säilöttyjä en ole yleensä liottanut.

Kaada sitten kasariin tai paistonkestävään uunivuokaan öljyä ja ruskista lampaaseen pinta. Lisää lohkottu sipuli ja anna vähän ruskistua leikkauspinnoistaan. Halutessa voit siirtää lampaat syrjään sipulien paistamisen ajaksi.

Lisää sitten pataan muut aineet ja kaada olutta tai valkoviiniä n. puoleen väliin lihoja. Jos pata on kovin iso, voit jatkaa nestemäärää vaikka kasvisliemellä.

Peitä sitten uunivuoka kannella ja nosta koko komeus uuniin hautumaan kypsäksi. Tähän kuluu n. 2,5-3h. Tarkista n. tuntia ennen kuin ruoka on valmis, ettei pata pääse ihan kuivaksi ja liha palamaan haudutuksen aikana. Nestettä ei tarvitse kuitenkaan olla lopulta paljon jäljellä. Minulla tuo olutmäärä riitti ihan hyvin.

Kun pata alkaa olla melkein valmis, voit tehdä munakoisot.



Yrttiglaseerattu munakoiso (n. 2-3:lle ohje GR&V 1/2011 mukaellen)

1 isohko munakoiso
2-3 rkl oliiviöljyä paistamiseen
n. 3 rkl juoksevaa hunajaa
yrttisilppua tai kuivattuja yrttejä (käytin timjamisilppua sen verran kuin yrtistä vielä riitti. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään kuivattua rosmariinia, timjamia, basilikaa ja minttia n. 3 rkl)
mustaa pippuria

Aseta uunin lämpö n. 150 asteeseen.

Leikkaa munakoiso veneiksi ja lorauta uuninkestävään pannuun öljyä. Ruskista munakoisoja joka reunalta n. 3 min kunnes ne saavat kauniin värin.

Mausta munakoisout yrttisilpulla, mustalla pippurilla ja valuta niiden päälle hunajaa.

Paista numakoisoja uunissa n. 10-15 min kunnes ne ovat pehmeitä. Tarjoa vaikka lampaan kanssa.

Picanha eli lehmän parasta peppupalaa

Kun sellon lihatiskissä komeilee oudon näköinen ja kummallisen niminen pala lihaa niin siihenhän meidän perhe sitten käy kiinni kuin haukka. Ei meistä kumpikaan ollut koskaan kuullutkaan Picanhasta, mutta nopea konsultaatio lihatiskiltä paljasti, että kyseessä on hyvinkin arvostettu lihanpala eteläisessä Amerikassa, etenkin Brasiliassa.

Picanhaan pistellään reikiä, jotta valkosipuli pääsee joka koloon maustamaan lihaa.

Liha on nautaa ja kyseessä on "rump steak" eli suomeksi pala naudan kankkua. Ohjeita etsimme netistä ja päädyimme yhdistämään paria melko simppelin kuuloista ohjetta, jotka soveltuivat kotiuuniin. Pääosin kuitenkin noudattelimme tätä ohjetta. Ohjeessa ideana on imeyttää lihaan runsaasti valkosipulin makua ja sitten paistaa liha siten, että se jää sisältä hyvinkin punaiseksi, noin mediumiksi (medium-raw). Ja näin hommaa kokeilleena tunnustettakoon, että se toimii hienosti.

Picanhaa voi siivuttaa ohuehkoina siivuina mutta myös paksummiksi pihveiksi, jotka voi vielä paistaa leikkuupinnoistaan pannussa, jos haluaa.

Liha on mureaa, maukasta ja tosiaankin hyvää. Oli suorastaan hämmentävää, miten valmis liha tuoksui aromaattiselle ja pähkinäiselle, melkein paistetulle ankalle. Maku taas oli jotain paahtopaistin ja marmoripihvin välistä.

Vaikka kypsennys onnistui hyvin valurautapannulla ja uunilla, teimme pyhän lupauksen että jos tälläinen lihakimpale on saatavilla vielä kun tuo lumi grillin ympäriltä sulaa niin me kokeilemme kyllä grillata Picanhaa. Siihen pala on varmaan enemmän kuin omiaan. Kaikkia jännittäviä miekassa kypsennysvinkkejäkin nähtiin - että kesällä tavataan uudelleen, Picanha!

Sipaus öljyä ja ripaus Espeletten chilijauhetta ja uuniin. Nam.

Ja koska löysin sitä ihanaa timjamia sekä tarjouspaprikoita paahdoin hyvän lihan lisäkkeeksi vain simppelisti vihanneksia. Paahtamisen jälkeen pyöräytin ne öljyssä ja oikein hyvässä punaisessa balsamicossa. Ja taas tuli todistettua se tosiasia, että kun aineet ovat hyvät, yksinkertainen ruoka on aivan parasta. A sai minut hämmentymään toteamalla että "Nellen ruoka on kyllä vertaansa vailla". Jätin sanomatta, että tällä kertaa kiittäminen on kyllä lähinnä hyviä raaka-aineita ja nautin pienestä, spontaanista kohteliasuudesta. Ja mikäs siinä oli nautiskellessa, kun kynttilä lepatti hiljaa - jostain olohuoneen kaiuttimista soljui rauhallista musiikkia ja illallinen oli rakennettu puhtaiden, hyvien perusmakujen ympärille. Alkuun söimme vähän Espoon keskuksen lähikaupasta löydettyä Rezen chapataleipää dipaten sitä öljyyn, suolaan ja etikkaan. Pääruuaksi oli sitten sitä picanhaa ja niitä makeita paprikoita. Ei sen oikeasti tarvitse olla yhtään vaikeampaa...

Jos muuten etsitte ruualle täydellisesti sopivaa punaviintä, niin kannattaa Alkosta kaapata kauppakassiin pullo Tiempo Briegoa. Se täydentää melkein viikunaisilla ja täyteläisen vahvoilla aromeillaan ihanasti Picanhaa sekä makeaksi paahtuneita ja raikkaan timjamisia paprikoita.

Ja sitten kun sitä lihaa jää seuraavaan päivään niin ruoka muuntuu taas melkein uudeksi kun lopusta, jääkaappiin säilötystä lihasta leikkaa reilun sentin-puolentoista paksuisia pihvejä, paistaa niihin nopeasti pinnat kuumalla pannulla tai parilalla molemmin puolin ja tarjoaa vaikka höyrytetyn parsakaalin sekä linssilisäkkeen kanssa. Linssien sekaan voi laittaa ne loput paahdetut paprikat... Ja paljon timjamia. :) Niin meillä kävi ja yhdestä picanhasta riitti hyvin pienelle perheelle kahden illan ruuat. Yhtiömme suosittelee kokeilemaan; osastolta tosi helppoa ja ah niin hyvää.

Miten onnelliseksi ihminen voi yhdestä timjamipuskasta tulla?

Picanhaa uunissa (n. 6:lle, alkuperäinen ohje suomennettu täältä)

n. 1,5 kg picanhapala
1 rkl kosher suolaa tai meillä laitettiin karkeaa vaaleanpunaista ruususolaa
4 kynttä valkosipulia
n. 3 rkl oliiviöljyä

Lisäkkeeksi
paahdettuja paprikalohkoja
paahdettuja munakoisosiivuja
Espeletten chilijauhetta
parasta extra virgine - oliiviöljyä
loraus punaista balsamicoa
tuoretta timjamia

Hiero suola, oliiviöljy ja hieman murskattu valkosipuli morttelissa tahnamaisemmaksi. Idea on saada valkosipulin aromaattiset öljyt ja suola jakautumaan tasaisesti öljyyn.

Picanhassa oli toisella puolella rasvaa, toisella ei.

Poista picanhasta mahdolliset lihan pinnalla olevat kalvot. Pistele sitten picanhaan paistihaarukalla reikiä molemmin puolin ja hiero valkosipulimössö joka puolelle lihaa. Jätä pöydälle maustumaan ja lämpiämään reippaaksi tunniksi.

Laita uuni lämpenemään n. 180 asteeseen. Kun uuni on kuma, laita oliiviöljyllä sivelty valurautapannu uuniin kuumenemaan vartiksi.

Pyyhi sitten picanhasta valkosipuli pois talouspaperilla, jotta se ei pala paistinpannuun. Idea on, että maku on jo imeytynyt lihaan.

Nosta paustinpannu tulelle ja anna picanhalle väri. Paista picanhaa ensin rasvapuolelta n. 2 min, jolloin pannuun irtoaa ihraa ja rasva saa kauniin värin. Käännä picanha toisin päin ja paista taas 2 min.

Ohjeissa ei kerrottu miten päin picanha jätetään pannuun kun se laitetaan uuniin. Päättelimme että jätämme rasvan ylös, jolloin sulava rasva pääsee kostuttamaan lihaa valuessaan alaspäin.

Peitä siis picanha foliolla ja laita se uuniin n. 25-30 min tai kunnes picanhan sisälämpö on siellä 55 asteen tienoolla.

Sen jälkeen picanha nostetaan uunista ja annetaan sen vetäytyä ja kypsyä vielä lisää peitettynä rauhassa pannussaan 10 min.

Vasta sitten picanha otetaan leikkuulaudalle ja siitä leikataan poikisyyhyn annossiivuja ruokailijoille.

Paprikat ja munakoisoviipaleet voidaan laittaa uuniin yhtä aikaa picanhan kanssa, ylätasolle. Ne voidellaan vain oliiviöljyllä ja jätetään kypsymään uuniin. Voit toki tehdä ne jo etukäteenkin kun picanha imeytyy.

Paprikoiden kuori lähtee helposti irti jos laitat kuumat, uunista tulleet paprikat hetkeksi kannella tai kelmulla peitettyyn astiaan, jolloin vesihöyry irrottaa kuoren. Minä en jaksanut tänään, joten sekoitin vaan paahdetut vihannekset keskenään, lorautin sekaan öljyä ja vähän hyvää balsamicoa, riivin muutamia timjamin oksia ja ripsautin suolaa. Älyttömän hyvää ja yksinkertaista.

Pinaattilettua ja kevätkastiketta

Tiedättekö, mikä on minusta Ihanaa? :) Kysyn ja vastaan saman tien itse koska olen niin innoissani. Ihanat, tuoreelle ja Ihan Oikealle maistuvat yrtit! :)

Kävin eilen kaupassa ja ensimmäistä kertaa talven jälkeen minusta timjamin varsissa oli voimaa. Ne eivät olleet enää niin hentoisia, että kosketus muuttaa ne nuutuneiksi ja ruokaan oikeasti tuli makua kun yrtistä nyppi muutaman oksan. Ja se tuoksu - ihan mahtavaa. Kevät kuulemma ottaa loppuviikolla vielä vähän takapakkia lämpötilojen suhteen, mutta minä tervehdin jo riemulla lisääntynyttä valoa ja sen mukanaan tuomia maukkaampia yrttejä. Aivan absoluuttisen Ihanaa!

Kananmunakastikettakin voi tunettaa yrteillä ihan uuteen uskoon. Sitruunan kuori on ollut meillä nyt viimeaaikojen lisätyin tuunaus...

Ja tästä riemastuneena tietysti olen nyt tunkenut tuoretta vihreää vähän sinne ja tänne - jopa siihen klassiseen kananmunakastikkeeseen mitä tarjotaan pinaattilettujen kanssa. :)

Minulle on välillä aina yllätys, miten jotkin ihan umpitavallisina pitämäni jutut ruuassa voivat olla uusia ja erikoisia meidän perheen miehille. Kun viimeksi tein pinaattielttuja ja kananmunakastiketta V näytti tosissaan epäluuloiselta. Kuulemma hän ei ollut koskaan kuullutkaan, että tälläistä valkoista ja vähän epämääräisen näköistä soosia olisi tarkoitus syödä pinaattilettujen kanssa :)

Jos ihan rehellinen olen, niin kokkaillessani melkein arvasin, millaisen kommentin kastikkeeni tulee saamaan. Siksipä olinkin ovela ja maustoin sitä aika reilusti vastaraastetulla muskotilla ja lettutaikinaankin laitoin pikkuisen maustepippuria sekaan. Yllätys maistettaessa oli positiivinen ja kastike kelpasi hyvin pinaattilettujen kanssa: "Tämä on paljon parempaa kuin luulin"

Mistäs keksittäisiin vielä toinen mokoma ruokailijoita ;)

A on tänään sairaana vatsanväänteiden takia ja tein meille kahdelle äsken pinaattilettuja lounasnumeroksi. Siinä syödessämme haastattelin, minkä kanssa koulussa nykyisin pinaattilettuja syödään? Noh, minua valaistiin asiasta että ensinnäkin, itse tehdyt pinaattiletut olivat kuulemma täysin sukupuuttoon kuollut laji. Ja koulussa ne valmisletut yleensä tarjotaan hillon, salaatin ja perunamuusin kanssa, mutta siitä hillosta A ei kuulemma lainkaan pidä. :)

Kertoilin A:lle että meillä oli koulussa aina pinaattilettujen kanssa kananmunakastiketta ja sokeroitua puolukkasurvostakin oli, jos halusi sitä mieluummin. Keittäjä paistoi letut vielä itse ala-asteaikaan ja muistaakseni joskus yläasteellakin. A:n kommenteista päätellen tämä taisi olla jokseenkin eka kerta, kun A sai itse tehtyjä pinaattilettuja ylipäätään. Ne olivat kuulemma lahjomattoman mielipiteen mukaan erilaisia, mutta hyviä.

Ja jos joku ei siis tiedä, niin kananmunakastike on sellaista jauhoilla suurustettua valkoista maitokastiketta, johon on pilkottu keitettyä kananmunaa. Näin kotona ollessa tapaan maustaa kastikkeen tosiaan muskotilla, jolloin siitä tulee täyteläisempi ja jotenkin aromaattisempi.

Tänään päätin kuitenkin laittaa kananmuniakastikkeellekin kevätvaatteet ja pilkoin sekaan muutaman tupsun basilikaa, pari kevätsipulin vartta ja raastoin mukaan vielä n. puolikkaan luomusitruunan kuoren. Kieltämättä aika erilaista näin laitettuna, mutta hyvää. Tälläisenä kananmunakastike menisi myös paistetun kalan kaverina yhtä lailla. Tänään kuitenkin mentiin pinaattiletuilla, sillä niitä oli tehnyt mieli jo monta päivää....:)

Joten kurkatkaapa sinne yrttihyllyn puoleen uusin silmin, kevät alkaa tehdä tuloaan ainakin sinne, jos niitä leskenlehtiä kyllä joudumme vielä hetkisen odottelemaan. Umpitavallinenkin ruoka saa kummasti uutta eloa, kun sekaan silpuaa palasen kevättä.




Kananmunakastike (mitat noin - määriä, neljälle)

30-40g voita
2 kukkuraista rkl vehnäjauhoa (ehkä n. kolme rkl tasamittoina?)
n. 5 dl maitoa
3 munaa keitettynä
vajaa 1 tl suolaa
muskottia

Lisäksi voit laittaa mukaan:
2 kevätsipulin vartta
1/2 sitruunan kuoren raastettuna
3 basilikatupsua

Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen jauhot. Jauho saa kiehahtaa rasvassa, muttei ruskistua. Lisää sitten maito parissa erässä koko ajan sekoittaen, jotta saat kastikkeen tasaiseksi.

Anna hautua miedolla lämmöllä kuumaksi ja mausta suolalla ja muskotilla.

Pilko sitten sekaan lohkotut kananmunat ja halutessasi basilikaa, kevätsipulia ja vähän sitruunan kuorta.

Tarjoa vaikka pinaattilettujen kanssa (ohjeen löydät esim. täältä)

Olutta ruokaan eli kevätpaellaa ja avokadokastiketta Koffin reseptillä

Juorusin eilen puhelimessa ystäväni M:n kanssa hyvän tovin siitä, mitä tänään laittaisi ruuaksi. Raportoin, että tänään aion koreilla lainahöyhenissä ja kokkailla keväistä paellaa Sinebrykoffin maanantaisen kokkausillan vinkeillä. Ja suosittelen kyllä muitakin kokeilemaan, sillä Anikó Lehtisen ja Jukis Mattisen reseptiikan pohjalta tehty paella & vehnäoluella maustettu avokadokastike oli ihan sairaan hyvää ja hauskan erilaista.

Olenhan minä olutta käyttänyt aikaisemminkin ruuanlaitossa, mutta silti oli yllätys, miten raikkaasti erilaiselle esimerkiksi avokadokastike maistuu, kun siihen sekoitetaan mukaan desi vaaleaa vehnäolutta. Voisi varmaan sanoa, että maanantaisen kokkaussession avartavin kokemus oli maistaa kaikkia niitä oluella ryyditettyjä ruokia. Kun illan jokaisessa ruuassa taisi olla jonkin sortin olutta tai siideriä, siitä todella huomasi miten pieni määrä olutta nostaa tutustakin ruuasta esiin uusia juttuja. Mietin, että liian vähän ja liian yksipuolisesti tulee käytettyä olutta maustamiseen.

Sydänsimpukoiden tilalla tai lisänäkin voi käyttää esimerkiksi katkarapuja.

Alkuperäisessä ohjeessa paellan kanssa tarjotaan uunissa paahdettua kevätkananpoikaa, mutta jutellessani Anikón kanssa meillä oli puhetta, että jos kana ei maistu, esimerkiksi jättikatkaravut kävisivät ohjeeseen ihan yhtä hyvin. Ja sitten eilen, kun kolusin herkkua assosioin vapaasti katkoista simpukoihin ja sorruin ostamaan kasan sydänsimpukoita ja pari pientä puna-ahvenfilettä paellan kaveriksi, kun sitä kalaakin tarttis laittaa. Eikä varmaan yllätä ketään, että paella ja avokadokastike kävi kalan ja simpukoiden kanssa erittäin hyvin :)

Tabascoa ei ollut, joten Mimmulta saatu chilikastike ajoi asiaa.

En ole mikään kokenut paellan vääntäjä ja ohjeessa oli pari kohtaa, joiden kanssa luulin jo mokanneeni pahemman kerran. Mutta jatkoin vaan ohjeen mukaan ja kas: ruuasta tuli melkein yhtä hyvää kuin paikalla olleiden kokkailijoiden tekemä versio. :) Se, missä mokasin oli, että nälkäisenä hosuin paellan ja simpukoiden kanssa ja laitoin simpukat paellan sekaan höyrystymään.

Koska riisi ei ole puuroutuvaa, se kesti hyvin nesteen haihduttelun vaikka tässä kohdin pelotti, että kuinkahan tässä käy :)

Ensinnäkin siis hosuin ja paella ei ollut vielä tarpeeksi kuivanut ennen simpukoiden lisäämistä. Lisäksi huuhdotuissa simpukoissa oli vielä itsessäänkin mukana ylimääräistä kosteutta, joka kasteli paellaa lisää. Ja kun simpukat kypsyvät ihan silmänräpäyksessä, nestettä jäi sitten vielä liikaa valmiiseen paellaankin. Ottakaa siis opiksenne minun virheestäni ja vinkistä vaarin; jos laitatte paellan sekaan jättikatkoja tai simpkoita, ne kannattanee paistaa ensin toisella pannulla ja lisätä vasta valmiina paellan sekaan juuri ennen tarjoilua. Näin saat keitettyä paellan ensin haluamaasi konsistenssiin, eikä synny enää yllätyksiä loppumetreillä. Tässä ruuassa tietysti merkkaa myös se, millaista chorizoa sattuu olemaan käsillä... Meillä oli V:n enon luota saatu paketti raakachorizoa, jota sitten silppusin ruokaan. Ja myös simpukoilla höystettynä lopputulos oli ainakin minusta raikkaasti erilainen ja palkitseva, tykkäsin. :)

Se, mitä harmittelin herkussa pyöriessäni oli, etten tajunnut kysyä illan aikana millaista riisiä paellaan olisi parasta käyttää? Ohjeessa riisi kietetään tavallaan kahdesti: ensin kurkuman tai sahramin kanssa ihan paketin ohjeen mukaan ja sen jälkeen vielä paellapannulla oluen ja mehun kanssa kokoon. Eli risottoriisi ja ylipäätään puuroutuva riisi on kyllä tässä kohtaa poissa laskuista. Aikani arvottuani päädyin ostamaan luomu- täysjyväriisiä jonka sitten keittäessäni maustoin hyppysellisellä sahramia. Ja vaikka ohjeet olivat oletusarvoisesti neljälle, minä reilusti tuplasin paellan määrät - mietin että saan samasta lounaan sitten seuraavalle päivälle. Mutta olimmeko me sitten vaan niin nälkäisiä vai mitä, mutta minusta se tupla-annos oli enemmänkin pääruokakokoa neljälle.

Niin tai näin, tässä Anikón (joka muuten pitää harrastuksekseen Punavuori gourmet - ruokablogia) ohje Nellemäisesti muutettuna & tuunattuna.

Paellaan jäi vähän liikaa nestettä, muttei se pahentanut makua mitenkään. :)

Kevätpaella (n. 4 pääruoka-annosta)

2 chorizo makkaraa (n. 100g)
6-8 kevätsipulia silppuna
2, 5 dl kypsentämätöntä täysjyväriisiä (turpoaa keitettynä n. kaksinkertaiseksi)
(vettä riisiin ohjeen mukaan, meillä 5 dl)
hyppysellinen sahramia (tai reilummin kurkumaa)
2 dl carlsberg - olutta
2 dl omenamehua
suolaa
pippuria

Lisäksi:
sydänsipukoita ja/tai katkarapuja
(kalaa - ei pakollinen jos laittaa reilummin esim. katkarapua annokseen)

Laita riisit kiehumaan käyttämäsi riisin ohjeen mukaan. Kannattaa tarkistaa keittoaika, sillä esimerkiksi tuolla käyttämälläni täysjyväriisillä 20 min keittoajan lisäksi tuli vielä 40 minuutin imeytys, mitä en ollut riisejä ostaessani tajunnut. Sahramin murustin riisin sekaan kun imeytysvaihe oli alkamassa.

Sitten chiorizo pilkotaan pieniksi kuutioiksi ja sitä ruskistetaan hieman pannulla, jotta se saa väriä ja kypsyy läpi. Sitten sekaan silputaan sipulin varret ja niitä kuullotetaan hieman.

Sitten on se uskonhyppy: Keitettyä riisiä annostellaan mukaan se n. 5 dl ja joukkoon kaadetaan sekä olut että omenamehu. Sitten paellaa kuumennetaan kunnes omenamehu ja olut on imeytynyt riisiin ja redusoitunut niin, että paella ei ole enää märkää.

Kun paella tekeytyy, voit sillä aikaa tehdä avokadokastikkeen ja juuri ennen tarjoilua sitten kypsentää valintasi mukaan paellan joukkoon simpukat/katkaravut ja/tai kalan.

Simpukat voi höyryttää vaikka pienessä tilkassa olutta (kasari+ kansi päälle) ja kuumennusta jatketaan kunnes ne ovat auenneet.

Avokadotahna kävisi myös melkein minkä grilliruuan kanssa vaan ja vaikka ihan dippinä nachoille.

Avokadokastike (4:lle)

2 kypsää avokadoa
1 sitruunan mehu
1 valkosipulin kynsi murskattuna
tippa tabascoa (laitoin pari tippaa poppamiehen chilikastiketta)
1 dl hoegaarden - vehnäolutta (käytin vastaavaa Ultra Fraiche - olutta)
1/2 dl maustamatonta jogurttia
1/4 puntti korianteria
suolaa ja pippuria

Kaikki aineet mitataan blenderiin ja soseutetaan. Vaikka oluen määrä tuntuu paljolta, tahnasta tuli minusta juuri sopivaa. Voit lisätä nesteen vaikka parissa erässä jos avokadosi vaikuttavat tosi pieniltä. Nosta kastike kylmään odottamaan tarjoilua.

Kokoa sitten annos sekoittamalla kypsennetyt katkaravut tai simpukat paellaan. Nosta lautaselle paistamasi kalafile, paellaa ja korista avokadokastikkeella. Halutessasi voit puristaa vähän limeä paellan päälle ja nappaista vielä kaunistukseksi pari korianterin lehteä.

Suolaista ja makeaa: fenkolia NZ - tyyliin

Kun nyt alkuun päästiin, viivytäänpä vielä yhden postauksen verran Uuden Seelannin makumaailmoissa. Tämä kokkailu tapahtui kyllä ihan kotoisasti Espoossa, mutta resepti on jälleen joululahjaksi saamastani Fresh! - keittokirjasta.

Tämä tapa laittaa fenkolia on hauskan erilainen ja kieltämättä perin autenttisen oloinen kiwijuttu. Itse asiassa ehkä eniten "aito kiwiresepti", jota olen kirjasta kokeillut. Ohjeessa hapanta, suolaista ja makeaa on yhdistetty hyvin täyteläiseksi kokonaisuudeksi ja olen varma, että ihminen joka ei pidä suolaisen ja makean yhdistämisestä ruuassa, ei taatusti tykkää tästä. :) Tämä siis varoituksen sanana sanottakoon jo etukäteen.

Kun fenkolit ovat pehmenneet, niiden liemi keitetään kokoon siirappimaiseksi gazeksi.

Minä ja V tuomitsimme ruuan kuitenkin ihan hyväksi ja nimenomaan erilaisuudessaan kivaksi ideaksi. Mutta kannattaa nyt huomata, että se on aika kaukana italialaisten tavasta maustaa ruokaa yksinkertaisesti, selkeästi ja jotenkin "veistoksellisesti". Henkilökohtaisesti täytyy tunnustaa, että tässä mennään jo sillä rajalla, että maut melkein alkavat sekoittua liiaksi. Mutta: tällä tavoin laitettuna fenkolista löytyy kyllä kokonaan uusi luonne, jonka takia resepti on kokeilemisen arvoinen.

Etikka tuo happoa, hunaja makeutta.

Suosittelisin ruokaa niille, jotka pitävät sweet chili- kastikkeista, hapanimelästä possusta kiinalaisessa ravintolassa tai punapippurihillosta kebabpizzansa päällä. Tämä on makumaailmaltaan jollain tapaa samaa sarjaa. Fenkoli on ihan uudella tavalla pehmeää, siirappista ja anismaisen makeaa. Se, mikä erityisesti ilahdutti oli, että annokseen silputtu pekoni oli imenyt itseensä upeasti makuja: pekoni maistui hunajalle, rosmariinille ja etikka nosti aromeja esiin. Melkein kuin ruuasta olisi nouusut esiin jopa lakritsaisia aromeita - vai kuvittelinko vaan? :) V itse asiassa tuumaili, että se hunajainen, rosmariinilla ja etikalla maustunut pekoni oli niin hyvää, että samaa pohjaa voisi käyttää johonkin muuhunkin ruokaan.

Fenkolien lehdet voi käyttää kalan koristeluun. Niissä on hieno aromi.

Fenkoli siis hautuu pehmeäksi ja samalla sen maku muuttuu täyteläisemmäksi ja tummemmaksi. Liemi keitetään siirappiseksi glazeksi kasvisten ympärille. Me söimme lisäkkeen kanssa uunissa kokonaisena paistettua nieriää. Myös grillattu tai parilalla paistettu lohi olisi varmasti käynyt ja näin jälkikäteen mietittynä - ehkä myös grillattu kana? Pekonin savuisuus tekee fenkolista hauskan lisäkkeen aika moneenkin juttuun.

Ai niin, päivän knoppina kysyttäköön että tiesittekös muuten fenkolin kuuluvan porkkanakasvien heimoon? Ja tämäkin knoppi tuli luettua siitä keittokirjasta. Ehkäpä fenkoliin lisätään ohjeessa porkkanaa juuri siksi. :)



Fenkolia NZ - tyyliin eli Braised fennel (3-4:lle)

4 fenkolia trimmattuna ja lohkottuna neljään
vajaa paketti pekonia ( laitoin n. 3/4 pakettia - alkup. ohjeessa 2 rashers)
40g voita
n. 1 rkl oliiviöljyä
1/2 sipulia siivuina
8 pientä porkkanaa ohuelti suikaloituina tikkuina (laitoin vähemmän - ehkä puolet?)
suolaa ja mustaa pippuria
1 suuri rosmariinin oksa tai 2 pienempää
1/4 kupillista balsamiviinietikkaa (varmaan punaista balsamicoa, mutta käytin itse valkoista tänään ja vähensin määrää sitten n. puoleen)
1 rkl hunajaa
sileälehtistä persiljaa koristeluun

Laita neljäsosiiin pilkotut fenkolit kiehuvaan veteen ja anna kiehua n. 3-4 minuuttia. Säästä 150 ml keitinvettä ja valuta fenkolit.

Laita kasariin voi ja öljy ja kun voi on sulaa ja kiehuminen hellittää laita mukaan silputtu pekoni. Paista kunnes pekoni alkaa olla kullanruskeaa. Lisää pannuun sipuli, fenkolit ja porkkanat ja paista käännellen n. 10 min, kunnes fenkolit ja muut vihannekset alkavat ruskistua vähän joka puolelta. Mausta sitten suolalla ja pippurilla ja lisää rosmariini.

Lisää viinietikka ja kääntele fenkoleita niin, että viinietikka saa kiehua ja että se pääsee kuplimaan joka paikkaan. Lisää hunaja ja säästetty fenkolien keitinvesi. Tällöin nestettä pitäisi olla n. 1/3 verran fenkolilohkojen korkeudesta.

Peitä kasari kannella, pienennä lämpöä ja jätä fenkolit hiljalleen kiehumaan n. 25 minuutiksi kunnes fenkoli on kypsää ja pehmeää.

Poista sitten kansi ja keitä nestettä kasarissa kokoon, kunnes se alkaa tulla siirappiseksi ja vähän tahmeaksi glazeksi. Tarkista maku, poista rosmariinin karat ja lisää sitten lehtipersiljasilppu. Tarjoile välittömästi.