Kookoksinen kahden kaalin keitto vihreällä currytahnalla

Kun katoin lounasta ulos lauantaina, V käveli luokseni hieman haikean näköisenä. Kun kysyin, mikä mieltä painaa, V korjasi asentoaan ja sanoi:"Syksy tulee."

Tämä parsakaalikeitto syntyi extempore kun olimme huhkineet mökillä ulkotöissä jo hyvän tovin: hakanneet halkoja, tutkineet venettä, ihmetelleet räjähtänyttä kompostia ja karsineet rankoja. Minusta ulkona on ihan mukavaa puuhailla näin syksyllä, kun ilma on raikas.

Jokin metsäneläin räjäyttää aina kompostin, kun olemme poissa pitkään. Huomaa kivi, jolla luukku on suljettu....

Kun sitten ensimmäisen kerran pysähdyin miettimään ruokaa, tuumin, että tällaisena päivänä voisi olla hauskaa syödä kuumaa keittoa ulkosalla. Vielä niin voi tehdä huoletta, parin viikon päästä tarvitaankin varmaan jo villasukat ja -paita. Vielä auringossa on ihan lämmintä ja mukavaa - melkein kesäistä suorastaan.

Jääkaapista bongasin pullean herra parsakaalin ja hänen hyvän ystävänsä rva kukkakaalin. Tuumasin, jotta eivätköhän ne sovi yhteen ihan hyvin. Idea on, että kaalien varret keitetään kypsiksi, ajetaan soseeksi ja kaalien floretit laitetaan keittoon sattumiksi. Koska vihannekset olivat aika kookkaita (ehkä 600g-1 kg?) en lopulta käyttänytkään keittoon kaikkia floretteja, niitä jäi n. kolmannes muihin projekteihin. Voit tehdä tämän vähän pienemmistä kaaleista, jolloin ne voi käyttää kokonaan. Keitosta tuli silkkistä ja ihanan kermaista. Se sopi täydellisen hyvin yhteen ruisleivän kanssa. Curry ja chili lämmittivät mukavasti hieman raikkaassa ilmassa. Kauden kasviksista tehty keitto vain on aivan täydellistä syysruokaa.

Ja kun mausteiset tuoksut sekoittuivat raikkaaseen syysilmaan, aurinko lämmitti nenänpäätä ja lusikoiden kilinän seasta alkoi kuulua iloista juttelua aavistelin, ettei kumpaakaan pojista enää harmittanut niin paljon se, että syksy on jo täällä.




Kookoksinen kaalikeitto vihreällä currytahnalla (n. 4:lle nälkäiselle pääruuaksi)

1 pienehkö parsakaali
1 pieni kukkakaali
kunnon nokare voita (40g)
1 sipuli
1 sellerinvarsi
2 prk kookosmaitoa (n. 600g? isompi ja pienempi purkki)
3 valkosipulin kynttä
n. 3 tl vihreää currytahnaa
2 tl inkivääritahnaa
1 vihreä chili
1/2 sitruunan kuori
2-3 kaffirlimen lehteä
1 sitruunaruoho
1 l kanalientä
kermapurkin loppu n. 1 dl
ripaus kanelia
ripaus cayannepippuria
n. 1/2 tl hunajaa haluttaessa (ei pakollista)
pieni kourallinen pistaaseja, kuorittuna

Erottele kukkakaalista ja parsasta floretit (kukinnot) erikseen ja silppua varret kuutioiksi. Silppua sellerin varsi ja kuutioi sipuli.

Laita kattilaan öljy ja voi. Lisää kattilaan hienonnettu chili ja kaikki mausteet (paitsi sitruunan kuori ja sitruunaruoho). Kuullota niin, että mausteet alkavat kunnolla tuoksua.

Lisää sipuli, valkosipuli, sellerin varsi ja kuutioidut kukkakaalin ja parsakaalin varret ja sitruunan kuori. Kuullota/paahda vihanneksia voissa sekoitellen n. 5-10 min kunnes ne vähän pehmenevät.

Lisää sitten kookosmaito, kanaliemi ja kokonainen sitruunaruoho. Keitä keittoa n. 20 min kunnes kovimmatkin varrenpalat ovat pehmeitä. Lisää halutessasi kermaa, nosta pois tulelta, poista sitruunaruoho ja soseuta keitto.

Maista keittoa ja lisää tarvittaessa ihan vähäsen hunajaa, suolaa ja pippuria. Lopuksi lisää vielä pistaasit, floretit ja kuumenna keittoa n. 3-4 min kunnes kukinnot ovat vähän pehmenneet mutta vielä napakoita. Tarjoa heti vaikka 100% ruisleivän kanssa.

Pekonia sherryviinietikalla tuunattuna

Oletteko koskaan tulleet miettineeksi mahdollisuutta tuunata pekonia? Noh, en minäkään, miksipä sitä jotain hyvää menisi muuttamaan. Paitsi, että lomalla lehteilin Jens Linderin vanhanajan keittiö - nimistä kirjaa. Kirja on mitä mainiointa iltalukemista ja useammankin kerran minulle on tullut sellaisia pieniä ahaa - elämyksiä sen kanssa. Yksi helpoista resepteistä jota päätin siitä kesällä kokeilla, koski pekonin marinointia.

Kirjassa vakuutetaan, että jo pieni määrä sherryviinietikkaa muuttaa pekonin luonnetta yön yli marinoituessaan ihan yllättävällä tavalla. Etikka tekee tutusta aamupala-aineksesta aromaattisempaa. Erityisesti kirjassa kehuttiin Jerezin alueen sherryviinietikkaa ja kun minulla nyt sattui juuri sellaista olemaan, pakkohan sitä oli kokeilla. Pekoni marinoidaan edellisenä päivänä ja n. vuorokauden kuluttua pekonin voi sitten paistaa ihan normaalisti. Paistetut, marinoituneet pekonilastut voi tarjota sellaisenaan tai murustella vaikka salaatin päälle. Ja kyllä, pekoni tosiaan sai uutta ulottuvuutta maustamisesta. Sen verran tosin sanottakoon, että minä käytin pekoniini aivan pienen, sormenpäänkokoisen oranssiksi punehtuneen habaneron mökin chilipuskasta. Se on aika tujakkaa tavaraa ja kannattaa ehkä aloittaa jollain vähän miedommalla. A hieman protestoi pekonin tulisuutta ja hapuili maitolasia aika vikkelästi ;) Potkua saa silti olla ja seuraavalla kertaa käyttänen tähän lemon droppia tai aji cristalia - eli omia suosikkejani :)

Tarjosin nämä aamupalalla, mutta oikeasti nämä olisivat ihan jumalaisia murustettuna vaikka lämpimän vuohenjuustoisen porkkanasalaatin tai jonkin papusalaatin päälle... Viinietikka tosiaan toi pekoniin uutta eloa, mutta kyllä nämä pekoniksi silti tunnisti. Mausteissa kannattaa kokeilla ja varioida eri yhdistelmiä.

En ihan tarkkaan muista määriä mutta voin tarkistaa ne vielä viikonloppuna (tai illalla), mutta jotenkin näin minä sen tein. Sinänsä minusta määrät ovat ohjeellisia: ripottelet vaan mausteita silmämääräisen "sopivasti" pekoneille ja kääntelet kaikki sekaisin. Alkuperäisessä ohjeessa mausteina oli käytetty paprikajauhetta ja jeeraa, minä käytin savustettua paprikaa ja garam masalaa, oltiinhan mökillä eikä sitä jeeraa jostain syystä vieläkään ollut ilmestynyt kaappiin... :)

Mausteet olisi hyvä saada levittymään tasaisemmin kuin tässä. Vähemmällä mausteella pärjää, jos sen saa ohuemmaksi kerrokseksi.

Sherryviinietikalla marinoidut pekonit (isoon salaattiin tai n. 4-6:lle aamupalaksi)

2 normaalikokoista pakettia pekonia
n. 1 tl garam masalaa (jeeraa)
n. 1 tl savupaprikajauhetta ( paprikajauhetta)
n. 1-2 rkl Jerezin sherryviinietikkaa (pirskotin vaan kerroksen päälle pullosta)
1 pieni chili/puolet isommasta

Levitä pekonit laakeaan astiaan, niin että mausteet on helppo levittää niiden päälle. Suikaloi käyttämäsi chili pekonin päälle ja levitä pekoneille mausteet. Pirskota viinietikkaa ohuelti joka puolelle pekonien päälle. Kääntele pekoneita pellillä, jotta mausteet tarttuvat hieman joka siivuun.

Nostele sitten pekonit kulhoon, peitä kelmulla ja jätä jääkaappiin marinoitumaan seuraavaan päivään.

Paista pekonit normaalisti pannulla ja käytä kananmunien kanssa aamupalalla tai murusta salaatteihin; nämä sopivat moneen paikkaan, vaikka lounaspatonginkin väliin.

Itse ajattelin, että kokeilen näitä vielä joskus jauhetulla korianterilla ja ihan puhtaalla paprikajauheella ja käytän ne johonkin syntiseen, lämpimään syyssalaattiin. Mutta maistuivat ne hyvin näinkin!

Makrillia, makrillia...

Tämän postauksen voisi varmaan otsikoida myös "minä ja makrilli" tai vaikka "makrilli vieköön".

Makrilli on niiin kaunis kala. Se loistaa kalatiskistä kuin eksoottinen koru. Sitä on tavattoman vaikeaa ohittaa, kun sitä tarjolla näkee. Tai: ainakin minulle on. Makrilli on ehdottoman hyvänmakuinen, suhteellisen rasvainen ja ainakin minulle hieman hankala kesytettävä.



Muistatte varmaan ensimmäisen makrillikokeiluni, kun koitin paistaa hopeakylkiä pannulla... Köh, sanottakoon nyt ettei mennyt niinkun Strömsössä. Eipä kalan hajoaminen miljoonaan palaan mitenkään makua pilannut, mutta kieltämättä kala muistutti paistamisen jälkeen kaikkea muuta kuin korua. Oli kuin kattilauma olisi käynyt raatelemassa ruuan...





Mutta olin ostanut useamman makrillin ja haaveenani oli kokeilla jotain muutakin makrillista. Salon kirjatorilla olin aikaisemmin selaillut Kevyesti Gordon Ramsayn tapaan - kirjaa. Siellä nuo kauniit hopeakyljet taas tuijottivat minua Gordonin kanssa, parissa koko sivun kokoisessa kuvassa. Aloin uteliaana nuuskia kirjaa tarkemmin, miten äksyilevä mestarikokki makrillia valmistaa? Erityisesti seuraava resepti kiinnitti huomioni:

"Makrilliescabeche - Mausta 4 perattua makrillifilettä suolalla ja mustapippurilla ja asettele ne kevyesti öljyttyyn laakeaan vatiin. Kuumenna 2-3 rkl oliiviöljyä kattilassa ja lisää öljyyn 1 ohuelti viipaloitu iso porkkana, yksi ohueksi viipaloitu banaanisalottisipuli, 2 tähtianista, muutama sahramin luotti, 1/2 tl murskattuja korianterinsiemeniä ja hyppysellinen suolaa. Paista 2-3 min ja lisää 1/2 dl valkoviinietikkaa, 1,5 dl kuivaa valkoviiniä ja 1 rkl hienoasokeria. Anna kiehua 5 min ja mausta suolalla ja pippurilla. Kaada kuuma marinadi kalan päälle ja anna jäähtyä. Peitä tuorekelmulla ja pidä kylmässä yön yli.

Tarjoa huoneenlämpöisenä silputuilla krianterinlehdillä koristeltuna ja rapean leivän kera. Makrilli kannattaa nauttia ilman nahkaa. 4 hengelle."

... Ja kun minä olen tyyppiä pää edellä vaikka suohon, niin kirja jäi mukaan ja tuona päivänä ostin kerralla useampia makrilleja joita ryhdyin sitten fileoimaan ja paistamaan. Ruodoista keitin lientä. Makrilli nimittäin menee aika pieneen kun sen fileoi, joten en halunnut heittää ruotojakaan pois. Vaikka ruotoihin tosiaan selkärangan päälle vähän kalaa jäikin, olin ihan tyytyväinen tekemiini fileisiin.



Mutta sitten iski tenkkapoo, sillä ohjeessahan sanottiin: "Makrilli kannattaa nauttia ilman nahkaa". Todellakin, makrillissa on aika paksu nahka joka ei varmaan tunnu kivalta suussa... Mutta miten makrillin nahka on tarkoitus poistaa? Muistissa oli vielä viime joulun chevice, kun menin vaan laittamaan kokonaisen fileen sitruunan kanssa kypsymään: voitte vaan arvata saiko sitä enää sitten siivutettua mitenkään kauniisti... No ei. Raakakypsynyt kala hajosi ja siitä tuli enemmänkin sitruunaista kalasilppua kuin mitenkään kaunista cheviceä. Hyvää se oli silti.

Makrillia Gordonin tapaan, pitää kokeilla joskus uudelleen - ja maistaa sitä myös!

Eikä äksyilevä kokkikaan nyt suonut minkäänlaista neuvontaa kirjansa sivuilla. Muistissani makrillin käyttäytyminen kypsänä pannulla päätin kokeilla onnistuuko nahan poistamaan fileoimalla.

Kun nahan poistaa veitsellä jäljelle jää ihan surkea file....

Kyllä, joo, mutta file rispaantuu reinoistaan ja muuttuu olemattoman pieneksi. Niinpä tavasin ohjetta vielä kerran, molskautin fileet koknaisena kippoon ja keittelin siirapin päälle. Ainakin siirappi maistui ihan jumalaisen hyvälle, vaikkei minulla ollutkaan banaanisalottisipulia vaan ihan tavallista ja sahramissakin oikaistiin ja ripautin mukaan hieman köyhän miehen sahramiksikin kutsuttua kurkumaa.

Jotenkin olo oli vähän ahdistunut. Miten ihmeessä tuosta nyt sitten nahka poistetaan?

En jaksa enää muistaa mikä kiire tai hässäkkä seuraavalle päivälle laskeutui, mutta jotenkin, jotenkin käsittämättömällä tavalla onnistuimme unohtamaan makrillit jääkaappiin. Lopputuloksena oli, että kun vihdoin viimein löysin makrillit uudelleen, en uskaltanut enää tarjota niitä. Ne olivat olleet jääkaapissa liian kauan. Harmitti ihan vietävästi ja manasin Gordonin ohjeet, makrillit, kiireet ja muut alimpaan keksimääni paikkaan.

Noh, hyvien vinkkien jälkeen ja jonkin aikaa tästä jänöjussin mäenlaskua muistuttaneesta makrillikokemuksesta toivittuani päätin kokeilla makrillin kokkailua uudelleen. Tällä kertaa valmistusalustaksi oli valittu grilli ja korvan taakse oli jäänyt oppi siitä, että kala pitäisi kuivata kunnolla, ettei se tartu kiinni pannuun/parilaan/grilliin. Ja taas makrillia vietiin. No, lopputulos oli jo paremman näköinen, mutta kaikesta kuivailusta huolimatta kala tahtoi kuitenkin tarttua grilliin. Mutta maku oli kohdallaan; makrilli grilli tykkäävät toisistaan ja tästä pitää tehdä joskus uusi yrite ja katsoa mihin sitten päädytään. (sori, en löytänyt tästä kuvaa, vaikka sellainen jossain varmasti on)


Kesäloman alussa V toivoi lomalle mukaan myös kalaa ja tuumailin, että makrillien marinointia voisi yrittää uudelleen. Päätin kokeilla samaa menetelmää kuin gordonin kirjassa, mutta Gordonin kokkausaapinen ei ollut mökillä mukana, eikä minulla ollut edes sitä ainoaa ainesosaakaan jonka muistin reseptistä ulkoa, tähtianista.



Mutta minulla oli öljyä, sitruunaruohosiirappia, valkoviinietikkaa, pippuria, piparminttua, chiliä, sitruunaa ja sirtuunan kuorta, valkoviiniä ja suolaa. En muista enää laitoinko keittämääni marinadiin jotain muutakin, mutta ainakin noita sinne meni. Ja taas pähkin mitä nahan kanssa tekisi. Koitin uudelleen fileoida nahkaa pois yhdestä fileestä ja totesin taas ettei se ole kiinni onnistumisesta - se vaan ei ole hyvä idea. Ja sitten tuumasin rakkaalle sisarelleni, että nyt me vain pilkomme makrillit valmiiksi annospaloiksi ja peitämme marinadilla. Jos nahan saa revittyä pois, sen todennäköisemmin saa irti pienemmistä paloista kuin suuremmista ja jos se kala raakakypsyessään pehmenee ja leikatessa aikoo murentua se on jo valmiina paloina.

Se oli meistä hyvä idea ja jätimme kalat liemessään kelmun alle jääkaappiin.



Seuraavana päivänä Mimmu sitten kokeili, saisiko nahkaa fileestä mitenkään irti. Kaikeksi hämmästykseksemme kalasta lähti irti ohut kalvo, kuin tuorekelmua. Kaunis kalan kuviointi jäi paikalleen. Minä maistoin varovasti kalaa ja totesin, että siitä tuli hyvää ja rakenteeltaan miellyttävää. Ilmeisesti nahka on vain ohut kalvo kalan päällä! Aivan loistavaa! Ja sitten kokeilin itsekin: "Mimmu, ota kamera, kuvataan - näin se lähtee!" Ja me molemmat olimme aivan liian innostuneita nahan irtoamisesta, että olisimme pysähtyneet miettimään kuvan asettelua ja erityisesti tajuamaan kulunutta kynsilakkaani, joka näkyisi väistämättä kuvissa...

Minä sorrun noin kerran tai kaksi kesässä neiteilemään kynsilakan kanssa ja joka kerta muistan, ettei se ole minua varten: ensinnäkin olen aivan liian hätäinen antaakseni sen kuivua rauhassa (ainakin pöytää voi kattaa kun lakka kuivuu tai laittaa tavaroita paikalleen, eikös?) ja toisekseen kynsilakka ei kauaa minun käsissäni pysy. Kaiken tiskaamisen jälkeen kynsilakka on jokseenkin valmista viimeistään toisen päivän aamuna. Ja sitten se loppu pitäisi vielä muistaa poistaa jonain päivänä! Kyllä se niin on, että minun kynteni ovat parhaimmillaan lyhyeksi leikattuina, ilman lakkaa.

Mutta vihdoin viimein olin siis löytänyt tavan, jolla makrillia voi käsitellä niin, että se pysyy kauniina ja on herkullista. Itse asiassa kala oli niin kiinteää marinoinnin jälkeen, että sitä pystyi hyvin leikkaamaankin. Todennäköisesti kalat voisi siis laittaa alkuperäisen ohjeen mukaisesti kokonaisina fileinä ja nahan poiston jälkeen niistä voi leikata halutun kokoisia paloja.




Näistä onnistuneista makrilleista tein sitten väinämöisen palttoonnapeille alkupalaleipiä joihin sipaisin alle Philadelphia - tuorejuustoa, asettelin pienen tupsun thaibasilikaa ja sievän viipaleen marinoimaani hopeakylkeä. Hymyilytti ihan väkisinkin! Oikein kaunis ja herkullinen välitilinpäätös seikkailulle makrillien maailmassa.

Ja olen ihan varma, että kun makrilli seuraavan kerran minun silmiini sattuu, sitä grillausta täytyy kokeilla uudelleen, enkä usko makrillin olevan mitenkään huonoa savustettunakaan...

Helppoja ahvenia grillistä

Löysin ahvenia Sellon kalahyllystä. Kun olen teille nyt täysin rehellinen, täytyy tunnustaa, että olen aina ollut huono keksimään ahvenista oikein yhtään mitään. Ahven on minusta ihan loistavan makuinen kala, mutta kokonaisena kovin, kovin hankala perattava ja aika piikkinenkin pieni vesielävä.



Minulla on kuitenkin ihania lapsuusmuistoja siitä, kun ongimme kaloja laiturilla veljeni kanssa. Sitten illalla, kun viritettiin grilliin tuli me saimme grillata myös ne itse saalistetut ahvenet. Isä opetti meitä perkaamaankin niitä saksien kanssa. Ja voi, mikään maailmassa ei maistunut meidän suuhumme makoisammalle kuin ne pelkällä suolalla maustetut, itse pyydetyt grillatut ahvenet.



Ja siinä minä sitten seisoa tökötin kalahyllyn edessä, Espoossa grillatun ahvenen tuoksu mielessäni kuin eilinen päivä. Eikä se sitten lopulta niin vaikeaa ollut: nappasin kiinni ahveniin ja kotona rouhaisin niiden sisään vähän vihreää chilisuolaa ja mustaa pippuria, viipaloin muutaman limen siivun ja taittelin sitruunaruohon varren. Tämän jälkeen totesin, että kala ei kyllä pysy kiinni grillissä ja V varmaan ahdistuu valuvista täytteistä. Otin siis pätkän keittiönarua ja tuumasin, että kun keran lihaa köytetään - miksipä ei kalaakin ja narutin ahvenan.

Kalan kaveriksi pilkoin uuniin kesäperunoita ja maustoin niitä kotoisan yrttipenkin antimilla: timjamilla, rosmariinilla ja salvialla sekä tietysti avokätisesti valkosipulilla. Loraus öljyä, ripaus suolaa ja uuniin paahtumaan.




Valkosipulimajoneesinkin pyöräytin. Tai no, ei nyt oikein voi puhua pyöräyttämisestä - pikemminkin taistelusta tai uuvuttavasta iteroinnista. Olen nimittäin yrittänyt opetella tänä kesänä tekemään majoneesia kokonaisesta kananmunasta - haikoin tuloksin. Tiedän, että teoriassa sen pitäisi onnistua kapeahkossa kipossa sauvasekoittimella. Ensin kananmuna rikotaan kippoon, lorautetaan sekaan hieman etikkaa tai sitruunan mehua ja sitten kananmunan pintaa vatkaten kaadetaan hitaasti öljyä. Sen PITÄISI onnistua hienosti mutta ei. Kolmisen kertaa olennyt taistellut tätä yritettä ja aina lopulta palannut vanhaan konstiin ja pelastanut nämä pieleen menneet yritteet keltuaisen avulla... Niin tälläkin kertaa.


Ahvenet olivat hyviä ja piikitkään eivät niin paljoa haitanneet kun ne näkyivät hyvänä rivinä kun kalan avasi. sain nypättyä ruotorivin helposti pois näin isoista ahvenista. Ilman piikkejä myös A tykkäsi ahvenesta kovasti ja muisteli kesällä vaarin kanssa tekemäänsä rantakalakeittoa, johon pikkusintit laitetaan ilmeisesti kokonaisena. Mietin, että noin ne muistot syntyvät - itse kullekin.




Ahvenia grillistä (3:lle)

3 isoa ahventa nahkoineen
3 sitruunaruohoa (tai vaikka sitruunatimjamin oksia)
1-2 limeä
suolaa (vihreää chilisuolaa)
pippuria
pätkä narua

Huuhtele ahvenet ja poista kidukset jos sitä ei ole tehty kaupassa. Kuivaa kala talouspaperilla ja rouhaise sen sisään suolaa ja pippuria.

Viipaloi lime ja laita siivut kalan sisään. Taittele sisään myös sitruunaruoho ja sido narulla.

Grillaa molemmin puolin, kunnes selkäevä irtoaa nypätessä. Kalan saa syötyä helposti kun ottaa nahan pois ja kun liha irtoaa ruodot voi nyppiä irti rivinä.

Nautiskele vaikka aiolin ja perunoiden tai raikkaan salaatin ja valkosipulileivän kanssa.

Naga 2010 Tampereella

Paluu takaisin Pohjanmaalta Tampereelle lähenee ja tänä viikonloppuna tulimmekin jo käymään Tampereella. Sopivasti täällä olikin sitten Naga 2010 -chilifestarit Jack The Roosterin luona Tammerkosken rannalla. Festareilla myytiin esimerkiksi erilaisia tuoreita chilejä, kastikkeita, säilöttyjä chilejä, pikkupurtavaa ja siemeniä. Tapahtuman loppuhuipennus oli Naga Morichin syönnin MM-kisat. Tiedoksi niille joille Naga Morich on tuntematon chili, se on noin 300 kertaa tulisempaa kuin Jalapeno ja se onkin yksi maailman tulisimmista chileistä.

Poppamiehen kojulla oli paljon kaikkea mielenkiintoista. Saatiin maistiaisiakin!

Tapahtumassa oli näytteilleasettajina esimerkiksi Poppamies, Chilikauppa.fi, Fatalii sekä Chilitarvike.fi. Kojuilta sai paljon tietoa chilin kasvattamisesta ja vinkkejä ruuanlaittoon. Mielenkiintoisen idean sain Poppamiehen edustajalta vähän erilaisen Sacherkakun valmistamiseen. Poppamiehen tuotteita lähtikin eniten matkaan.

Tällaisia herkkuja tarttui matkaan

Tänä vuonna osallistujia nagansyöntikisaan oli lähes kaksikymmentä! Muutamat jänistivät ja jättivät saapumatta paikalle, enkä kyllä ihmettele. Kisailijoiden kasvojen väritys vaihteli pahoinvoivan vihreästä tuskan punaiseen.

Innokkaat kilpailijat ennen kisaa..

Kisan säännöt olivat yksinkertaiset: se joka syö eniten chiliä (grammoina) voittaa. Mikäli kilpailija ottaa juomaa, sylkee tai oksentaa, kisa katsotaan hänen osalta päättyneeksi. Ennen kisaa viime vuosien voittajia haastateltiin ja toissavuoden voittaja vastasi kysymykseen: "voiko kisaan treenata" itsevarma ilme kasvoillaan: "Vain amatöörit treenaavat. Jos näitä syö ennen kisaa, ei niitä enää uskalla syödä itse kisassa".

Naga Morich

En oikeastaan osaa sanoa oliko kisaa mukava vai kauhea katsella. Jokatapauksessa kisassa rikottiin viidesti maailmanennätys ja saatiin uusi nagansyönnin maailmanmestari. Muistaakseni voittajan saldoksi tuli yli 80 grammaa, kun viime vuonna voittaja söi hieman yli 50 grammaa. Lisää kisasta voi varmasti lukea myöhemmin tapahtuman nettisivuilta.

Voittajan on helppo hymyillä

Tapahtumassa olisi ollut houkuttelevia ruokia ravintola Jack The Roosterissa, mutta koska tulimme tapahtumaan niin myöhään ja emme olleet kovin nälkäisiä jätimme sen nyt tällä kertaa väliin. Ystävämme kertoivat, että olivat käyneet lounaalla kyseisessä ravintolassa aiemmin päivällä ja he olivat pitäneet kovasti Hell's Night menun annoksista.

Söpöjä bonsaichilejä.

Grillausprojekti: naudan kylkiluut

Jos minulla olisi ollut aikaa miettiä menua kaikille kesän vierailuille, olisin varmaan stressaantunut jossain määrin siitä, mitä kylään saapuville kokeneille kulinaristeille voisi tarjota. Mutta: onneksi aikaa liialliseen suunnitteluun ei ollut ja piti vain mennä fiiliksen mukaan. Niinpä sitten mietin aina tulevan päivän ruokalistoja selailemalla aamulla keittokirjoja, kaappeja ja lopulta pohtimalla kaupassa; sen mukaan mennään, mitä nyt Taalintehtaalta löytyy.

Naudan kylkiluu on hassu kimpale lihaa. Tämän sisällä oli oikeasti vain yksi iso luu.

Meillä oli rapujuhlat juuri pari päivää ennen kuin Rosmis ja Pippurimylly olivat tulossa käymään. Mitään ihmeellistä en siis ryhtynyt (tai: kyennyt / pystynyt) suunnittelemaan. Tiesin kuitenkin blogia lukeneena, että jauhantapajan jäsenet ovat kovia grillaamaan. SRE - illallistapaamisemme perusteella uskoin/toivoin vakaasti, että luontainen uteliaisuus ruokaa kohtaan saisi heidät innostumaan haastavahkonkin kappaleen grillailusta. Koska: kuinka ollakaan, minulla oli pakastimessa vielä se Hereford - tilalta hankkimani parin kilon pala naudan kylkiluita. Vähän olin epävarma, että tuleeko tästä täysi katastrofi vai hauska ohjelmanumero, mutta rehellisesti: oma uteliaisuuteni voitti varmat valinnat. Ainakin tämä on jotain erilaista ja hauskaa puuhaa. Ja jos kaikki menee pieleen grillataan sitten ruuaksi vaikka jotain nopeaa, esimerkiksi sitruunaruohosiirapissa, chilissä ja inkiväärissä marinoituja jättikatkarapuja ...tai jääkaappiin varaamaani halloumia.

Grillausprojektia puolsi sekin ajatus, että seurueen miehet eivät olleet koskaan vielä tavanneet. Totesin hiljaa mielessäni, että siinä grillaillessa pojat saavat yhteistä tekemistä ja grillin tuunauksessa sitä on ennenkin meillä miehet tuttavuutta teneet. ;) Ja niin sitten lopulta päätin, että otan kylkiluut sulamaan: siinäpä meille on sitten jännittävää projektia koko seuraavaksi illaksi... :)

V:n mökille hankkima digitaalinen mittari menee hurjan ylös, siksi sitä voi käyttää näinkin.

Ja kuten vähän etukäteen toivoinkin, kaikki innostuivat projektista ja ilta meni oikein mukavasti ja leppoisasti grillaten, saunoen ja mölkkäillen.

Tilalla meille kylkiluupalaa ostaessamme neuvottiin, että he tapaavat keittää lihaa ensin, jolloin paksu rasvakerros joka lihassa sisällä on, sulaa jossain määrin. Toisaalta keskustelimme myös siitä, että latinalaisessa Amerikassa tälläisiä suomessa harvemmin nähtyjä ruhonkappaleita grilataan hitaasti, miedolla lämmöllä, melkein loimuttamalla. Näin rasvalle jää aikaa sulaa ja pehmentyä kappaleen sisällä.

Ellei lihasta ole tekemässä lihakeittoa, tälläisen kappaleen esikeittämiseen pitäisi varata todella tuhtia maustelientä, ettei kaikki maku vain karkaa lihasta liemeen ja lopputuloksena ole mauton liha grillissä. Noh, mökillä nyt ei ole tälläisiä määriä mausteita laittaa yhteen liemeen ja muutenkin; kun ruuan suhteen uteliaista ihmisistä puhutaan, emmehän me vaan voineet olla kokeilematta hitaasti grillausta, ilman keittämistä.

Joten syteen tai saveen: keittelin (muistankohan kaikki aineet enää... ) portviinipullon ja punaviinipahvin jämistä, punaviinietikasta, pippureista, chilistä, laakerinlehdestä, hunajasta, valkosipulista ja passion chili dukkahista sekä pikkiriikkisestä lorauksesta soijaa lihalle tahmakastikkeen, eli glazen. Se laitetaan lihan pintaan vasta ihan loppuvaiheessa, sillä runsaan sokeripitoisuutensa takia se muuten hiiltyy pitkään paistettaessa lihan pintaan ikäväksi karstaksi.

Lihan pintaan hieroin vain kuivaa "rubia" johon laitoin savustettua paprikajauhetta, valkosipulijauhetta, timjamia ja sitruunan kuorta. Liha laitettiin brikettien kanssa hiiligrilliin epäsuoralle tulelle ja grillin lämpö laskettiin niin alas kuin sen nyt sai, jonnekin 180-200 asteeseen tietämille. Tarkempaa selostusta lämmstä ja sen kehityksestä pitäisi varmaan kysyä miehiltä.

Kun kaksi innokasta grillinsäätäjää ja grilli yhdistetään....

Miehet tunettivat grilliä ja säätivät kuohupullon korkista ja elektronisesta paistimittarista grillille tarkemman sisälämpömittarin... Sillä aikaa me naiset jo saunoimme, vahdimme A:n vielä vähän haparoivaa (mutta hurjasti vuoden takaisesta edistynyttä!) uintia ja seurasimme A:n pantomiimejä ja meitä huvittamaan laadittuja erilaisia esityksiä. Nuorimies oli juuri niin vauhdissa, niinkuin nyt vain voitte kuvitella 10v olevan, kun paikalla oli hänelle ihan uusia ihmisiä: kaikki piti esitellä ja ehtiä raportoimaan. Myös se, miten pojasta tulee kuutti. ;) Paikoitellen meillä saattoi olla vähän vaikeuksia kuunnella vakavana nuoren miehen selityksiä;) Sellaisia ne pienet pojat ovat.

Ja isommat pojatkin tuntuivat viihtyvän hienosti jännittävän lihapalan kanssa grillillä. Sekin hymyilytti minua vähän. :)

Paiston aikana rasvaa kyllä suli valtava määrä...

Koska minulla ei ollut mitään käsitystä miten paljon syötävää siitä reilun parin kilon palasta lopulta jäisi, olin ajatellut tehdä lisäkkeeksi jotain vähän tukevampaa. Niinpä kysyin jauhajilta haluaisivatko he mieluummin seesamperunoita (joihin idean näin Glorian ruoka ja viinissä taannoin) vai lisäkeohraa. Päivän valinta oli ohra ja koska minua juuri silloin kiehtoivat lämpimän makuiset mausteet tein ohrasta hedelmäsitä ja kanelista ja inkiväärisiä ja sitruunaisia munakoisoja.

...Mutta silti rasvaa riitti vielä leikattuunkin lihaan. Onneksi se oli maustunut ihanaksi.

Entäs se projektiliha sitten? Siitä tuli ihan hyvää, mutta rasvaa oli hitaasta sulattelusta huolimatta lihassa vielä Paljon. Näin jälkikäteen jäin miettimään, että olisiko rasvan sulamista auttanut, jos lihalle olisi tehnyt jonkin valelukastikkeenkin, joka olisi pehmentänyt pinnassa olevaa lihaa ja ehkä saanut rasvan vielä paremmin liikkeelle? Nyt minusta tuntui, että pinnassa ollut liha pääsi runsaasta rasvasta huolimatta vähän kuivamaan paistamisen aikana. Olisiko se estänyt rasvaa sulamasta vapaasti?

Tahmakastikkeeni onnistui hyvin ja makeahko, etikkaisen pippurinen kastike pehmitti vähän grillaantuneen lihan pintaa. Liha oli maukasta ja sopi onneksi hyvin tarjolla olleiden ohran ja munakoisojen kanssa. Rasvaa jätimme syömättä, vaikka täytyy myöntää, että sekin oli niin hyvän makuista, ettei haitannut vaikka sitä palanen lihan mukana tulikin. En minä sitä silti pelkästään halunnut syödä.

En jaksa muistaa, mitä liha maksoi per kilo, mutta sellainen olo tuli, että koska lihassa on niin paljon rasvaa ja luuta varsinaisen syötävän lihan kilohinta nousee lopulta aika ylös. Tältä näkökulmalta tarkasteltuna tästä tuskin tulisi mitään vähittäiskaupan hittituotetta possun ribsien tapaan. Mutta ehdottomasti jännittävä ja kokeilun arvoinen projekti se oli! :) Ja koska kukaan ei ollut sellaista ennen laittanut se oli kaikille yhtäläisen jännää. :)

Jos joskus ostan vielä vastaavan kappaleen, saatan kyllä kokeilla grillausta glazen lisäksi jonkin valeluliemen kanssa. Ja ehkäpä sitä lientä voisi hieman ruiskuttaa rasvakerroksen sisäänkin...


p.s. tämän reportaasin kuvat on pääosin napsinut V koska minä hääräsin lisäkkeitä ja olin muutenkin ihan lomalla.

Kurkku-mustikkakeittoa uudelleen ja uudelleen ja...

Muistattekos kun bloggasin pensasmustikoista tekemäni mustikkaisen kurkkukeiton? Silloin harmittelin, ettei minulla ollut kotimaisia, tuoreita mustikoita joista saisi varmasti enemmän makua ja kauniimman värin keittoon.


Noh, ajatus ei jättänyt minua rauhaan ja päädyin kokeilemaan keittoa uudestaan oikeilla mustikoilla. Ja keitosta todellakin tuli vielä parempaa kun laitoin mukaan minttua ja käytin toisenlaista, raikkaamman makuista chiliä.

Koska alkuperäisestä keitosta tuli minusta jotenkin suttuisen väristä päätin kokeilla keiton kanssa mustikkajäitä! Suristin mustikat soseeksi erikseen ja jäädytin sen jääpaloiksi pakastimessa. Näin keitosta saa näyttävän ja hauskan syötävän, kun soppa on ensin herkän vihreä ja sekoitettaessa sitä lusikalla keitosta tulee asteittain ihan purppuranvärinen.

Tarjosin tätä soppaa useampaan kertaan kuuman kesän aikana ja tämä toimii hyvin niin tuoreista mustikoista tehdyllä soseella kuin myös Sellosta löytämälläni makeuttamattomalla Sato mustikkasoseella - samanlaisella kuin minkä mangoista versiota käytin viime talvena kalkkunaan.

Käydessämme Rosalan handelsbodenissa löysin sieltä mökille mukaan mm. ihania etikoita ja rypäleöljyä, millaista en ollut aikaisemmin käyttänytkään. Rypäleöljy tai pistaasiöljy ovat olleet tässä tosi hauskoja, mutta voit hyvin tehdä keiton myös käyttämällä tuoretta, vastaleikatulle ruoholle tuoksuvaa oliiviöljyä.

Minusta tämä oli niin onnistunutta, että tätä voisi tarjota alkukeittona sillä vegaanisella illallisella, jonka lupasin kokata joskus tässä lomien jälkeen. Ainakin kuvittelen, että tälläiset tuoreet ja herkät maut olisivat jotain, mitä V:n lisäksi vegaanikin voisi arvostaa. ;)

Nellen mustikkainen kurkkukeitto (lasin koosta riippuen n. kuudelle)


4 pientä tai 3 suurta tuorekurkkua kuorittuna
1 sellerin varsi
1 dl rypäleöljyä (tai muuta laadukasta ja mieluista neitsytöljyä)
0,5 dl pehmeää valkoviinietikkaa
3 kynttä valkosipulia
4-5 oksaa minttua (lehdet)
1 pieni keltainen tai vihreä chili (tai 1/2 isoa lemondrop - chiliä)
1 tl hunajaa (tai vaikka agavesiirappia täysvegaaniseen versioon)
1 tl suolaa
1,5 tl tuoreita timjamin lehtiä
muutama rouhaisu mustaa pippuria

mustikkasosetta jäädytettynä jääpalamuottiin

Tee mustikkasose tuoreista mustikoista tai hanki valmista sosetta. Laita sose jääpalamuotteihin edellisenä päivänä ja jäädytä. Jos teet soseen itse, voit halutessasi vielä maustaakin sitä vaikka sitruunan kuorella tai mintulla...

Kuori kurkut ja pilko ne blenderiin tai kannuun jossa soseutat keiton. Lisää kaikki aineet mustikkaa lukuunottamatta ja surista keitto tasaiseksi.

Maista keittoa ja lisää tarvittaessa etikkaa, suolaa, pippuria ja hunajaa.

Anna keiton tekeytyä ja jäähtyä jääkaapissa ainakin tunnin verran. Tosin, jos on hirveä kiire, kelpaa se ilman tekeytymistäkin. Pienen seisottelun aikana maut vain voimistuvat ja tasaantuvat.

Tarjoile lusikalla varustetuista pienistä laseista mustikkajäiden kanssa. Voit koristella lasin myös mintunlehdillä ja jos keitto ei ehtinyt hurjasti jäähtyä, myös tavallisilla tai kukkasin koristetuilla jäillä...

Yllätyksiä ja ohraa

Kaupunkiinpaluu mökiltä oli väistämättä edessä sunnuntaina, vaikka vielä juuri ennen pulahdimme 23 asteiseen meriveteen ja sanoin V:lle, että ei kyllä yhtään innostaisi lähteä vielä.

Tämä kesä on ollut lämpimien säiden osalta ihan loistava kaikille yrteille, chileille ja tomaateille. Olettaen tietysti, että ne saavat vettä ja valoa - krhm, molempia sopivassa suhteessa. Vähän minua riipaisi jättää mökillä iloisesti kasvava habanero automaattikastelun armoille, kun pari viikkoa aiemmin kotona käydessämme jouduin toteamaan, että kotiin automaattikastelulle jätetty pink habanero oli hukkunut. Tai ainakin melkein, ehkä.




Vai mitäs sanotte? Kaikki lehdet ovat kuolleet joo, mutta sinnikkäästi jokin pieni verso yrittää vielä olla elossa. Vaikea sanoa jaksaako se selviytyä, mutta toivon kovasti niin. Jos nyt jotain opittavaa tästäkin episodista on, niin älkää jättäkö chilejä altakasteluruukkuun jos käytätte automaattikastelua. Vähemmän toimivaa...

Saviruukussa kasvanut lemon drop on selvinnyt ilman hellää huomaani ihan hyvin. Se on tehnyt oikein ilahduttavasti satoa ja olen jo chiliä vähän käytellytkin. Oikeasti, lemondrop on kyllä aji cristalin ohella löytämistäni chileistä tähän asti parhaiten suuhuni sopiva käyttöchili. Molemmat noista ovat aromaattisia, sopivan vahvoja ja todella monikäyttöisiä.




Ja ylipäätään olen ollut ihan älyttömän hämmästynyt miten salviat rehottavat, timjami kasvaa kuin rikkaruoho, kirsikkatomaatti ei pysy lestissään ja rosmariinikin, joka yleensä on niin hankala kasvatettava on täällä kotona innostunut tekemään valtavat määrät puumaista vartta. Vaikka olen napsinut sitä ahkerasti mukaan mökille loman alussa, tarkistusvisiitillä ja nyt loman jälkeen, sitä vaan riittää.




Ja viime vuonna istuttamani salkoruusu - se on ainakin yli kolmemetrinen ja kasvaa talon katon reunan yli... Mökillä taas petuniat ovat ihan villinä. Kun noita kasveja katselee, melkein sitä kaikesta kuumuudesta huolimatta toivoo, että aina olisi tällaisia kesiä... ;)

Mutta lomanjälkeisiä yllätyksiä ovat tarjonneet muutkin kuin rehottavat yrtit ja nuutuneet chilit.

Viime keväänä kun sekä minä että V olimme Ihan Liian Kiireisiä, sain toteutettua pitkäaikaisen unelmani sännöllisestä ulkopuolisesta siivousavusta. Homma on mennyt ihan hyvin tähän asti, mutta lomalle lähtiessä tuumasin, että turhaan se siivooja tyhjää kotia puunaa. Niinpä laitoin firmalle mailia ja pyysin, että he lomamme aikana tekisivät muutaman hieman erilaisen projektin perussiivouksen sijaan, mm. pesisivät jääkaapin ja uunin.

Kesäloma-ajelulla...

Kun sitten kävimme kotona lomallamme, jääkaappi oli siivottu. Mutta samalla kun jääkaappi oli pesty, sieltä oli kysymättä heitetty pois kaikki Chiantista roudatut punapippurihillot, Jamaicalta V:n tuomat pickapeppa saucet, Meksikolaiset cholula - kastikkeet ja Riitta-rouvan (a.k.a Rva R), New Orleansista tuomat maustekastikkeet, noin niinkuin muun muassa. Enkä oikeastaan muista, missä vaiheessa mieleeni juolahti vilkaista myös pakastinta. Koska siitä ei ollut sovittu mitään olin melko hämmentynyt kun se oli Aivan Tyhjä. Mimmu, joka oli todistamassa tuhoa ei saanut sanaa suustaan.Hän henkäisi syvään ja peitti suunsa kädellään. Ja ne silmät! Minua lähinnä huvitti kun pääsin yli ahdistuksesta: Miten kukaan voi tehdä näin?

Kun lähdimme lomalle, pakastin oli niin täynnä, ettei sinne mahtunut enää edes jääpaloja.

Nyt siellä oli 2 vajaata pulloa minttuviinaa ja peurapaisti. Se, miksi äidiltäni saatu peurapaisti oli saanut armon tuhon edessä on minulle edelleen mysteeri. Mutta poissa olivat haukipihvit, kaikki itse keitellyt liemet, kilon pussi kampasimpukoita, puoli kiloa jättikatkarapuja, pari ankan rintaa, kaikki marjat ja sienet sekä yrtit ja erikoiset chilit jotka mimmu toi minulle pakasteena sanomalehtiin käärittynä ja kylmälaukussa Tampereelta... Mitä nyt voitte kuvitella pakastimessani olevan. Kaikki paitsi minttuviina ja peurapaisti oli hävitetty. Kyllä, myös jääpalat, pakastusrasiat ja -pullot olivat poissa.

Otin kuvan näyttääkseni teille, miltä pakastimeni ei koskaan näytä ;) Behold.

Kylmäkallet laitoin pakkaseen kun tulimme kotiin, pakastin oli oikeasti ihan tyhjä.

No, nyt olen sitten keskustellut tämän nimeltämainitsemattoman firman kanssa ja heidän luvattuaan korvata pakkasen sisällön yrittänyt keksiä arvoa hävitetyille tuotteille. Se ei vain ole kovin yksinkertaista: ensinnäkin on hirveän vaikea laskea arvoa itse tehdyille liemille, säilykkeille ja ruuille. Toisekseen, kuka muistaa pilkulleen mitä siellä tupaten täydessä pakkasessa oli? No, onneksi tämän vuoden chilit ja yritit olivat vielä penkissä turvassa. Hyvä puoli tietysti on, että nythän niille on sitten tilaa... ;) Vitsailin V:lle, että uskallanko pyytää enää pesua vaikka lattialle; mitä jos kaikki huonekalut häviävät samalla? ;)

ohraa ja grillivihanneksia sekä grillattua ananasta...

Mutta ettei menisi ihan päivittelyksi ja ihmettelyksi laitetaan tähän resepti, jota Pastanjauhannan Rosmariini kovasti kyseli minulta. Teen lopulta aika usein ohraa lisäkkeeksi, mutta blogattua sitä on tullut ihan tavattoman harvoin.

Rosmis ja Pippurimylly tykästyivät kokkaamaani hedelmäiseen ohraan, jonka pyöräytin lomalla vähän fiilispohjalta. Kun nyt tänään illalla teimme hyvin tämän tyyppistä sinappikanaa grillistä, päätin tehdä lisäkkeeksi ohraa, että voisin mitata jotain määriäkin. Vaikeki se nyt niin tarkka ole, tähän voi laittaa mitä on ja haluaa. Ohra on niin aromaattista, että siitä saa helposti hyvää.

Minulla on tapana usein kierrättää edelliseltä päivältä jääneet grillikasvikset ohran mausteeksi ja Pastanjauhajien saamassa versiossa oli tuolloin grillattua kesäkurpitsaa, paprikaa ja ananasta. Kun jääkaappini on nyt loman jälkeen niin puhdas ja puleerattu kuin on, käytin hedelmäisenä lisänä ostamiani aprikooseja. Kieltämättä grillistä tullut maku sopii ohran kanssa hyvin, joten jos haluatte hyvää ohralisäkettä grillatkaa pikkuisen liikaa kasviksia ja hedelmiä ja kierrättäkää ne. :)

Äitini ja sisareni rakkaudella kasvattamia ihanuuksia...

Toinen asia mistä oli puhetta tämän lisäkkeen osalta oli chilin määrä. Jos chiliä ei ole, käytän usein cayanne - pippuria "muutaman tomauksen verran". Nyt minulla oli miedohkoa chiliä joten pilkoin sitä. Laitoin tähän 1,5 chiliä, mutta yksikin olisi varmaan riittänyt. Mimmun lehtipersiljatkin ovat jo loppu, niin että laitoin yrtiksi kaupasta ostamaani korianteria. Korianteri taas huutaa vähän limeä... ja niin siinä sitten edettiin; tämänpäiväisiin ohriin meni myös limen mehua. Kokeilkaa, varioikaa ja etsikää itseänne miellyttävä yhdistelmä.

Hyvää oli, tänäänkin.




Nellen hedelmäinen ohralisäke (n. 5:lle)

1 litra kasvis- tai kanalientä
3 dl ohrasuurimoita, esikeitettyjä, kokonaisia
1-2 kevätsipulia
reilu 1 tl garam masalaa
1-2 valkosipulin kynttä
30-40g voita (timjamilla maustettua chilisuola hifivoita tai kuten mökillä, ihan itseään ilman mausteita)
1/2tl kanelia
100-150g hedelmää (grillattua ananasta, kypsää aprikoosia tms)
... ja jos on grillivihanneksia jämänä, pilko nekin mukaan!
n. 1 dl rusinoita, keltaisia rusinoita tai vaikka pilkottua taatelia
muutama tomaus cayenne-pippuria tai chiliä, n. 1-1,5 pientä punaista chiliä vahvuusluokka 5
3 rkl hunajaa
2-3 rkl vaaleaa balsamicoa
3-4 rkl hyvää oliiviöljyä + oliiviöljyä paistamiseen
suolaa ja pippuria maun mukaan
nippu lehtipersiljaa tai korianteria silppuna
(1/2 limen tai sitruunan mehu, ei pakollinen mutta sopii korianterin kanssa)

Vaihe 1:



Kiehuta ohrasuurimoita kasvisliemessä kunnes ne pehmenevät, n. 30 minuuttia. Kun suurin osa vedestä on imeytynyt ohraan sammuta levy, peitä kattila kannella ja jätä ohra imemään loput nesteestä itseensä (ainakin 15-20 min). Ohra vain paranee hautuessaan kannen alla. Jos valmistelet kiireistä illallista voit jättää ohran imeytymään kannen alle pidemmäksikin aikaa ja vain paistaa ohran juuri ennen tarjoilua.

Vaihe 2:

Hienonna sipulin mukula ja kuullosta sitä hieman öljyssä ja voissa. Lisää garam masala ja chili tai cayanne, kaneli sekä silputtu valkosipuli. Sekoita kunnes mausteet alkavat tuoksua.

Kaada sekaan ohrat ja paista niitä käännellen voi-öljy-mausteseoksessa. Pilko mukaan mahdolliset grillivihannekset, hedelmät ja kaada mukaan rusinat. Sekoita, niin että mausteet ja lisäkkeet kunnolla leviävät ohran sekaan. Maista ja lisää tarvittaessa garam masalaa tai kanelia. Lisää sitten mieto vaalea etikka tai vaalea balsamico sekä öljy. Lisää hunaja. Sekoita ja tarkista maku. Mausta suolalla ja pippurilla.

Juuri ennen tarjoilua sammuta levy ja siirrä pannu pois tulelta. Sekoita mukaan silputtu kevätsipulin varsi, tuoreet yrtit ja halutessa limen tai sitruunan mehu.

Tarjoa hedelmäinen paistettu ohralisäke esimerkiksi sinappikanan tai vaikka hunajamunakoisojen kanssa.

Arancinit herne-pistaasipesto ja mozzarellatäytteellä

"Voi hyvä herne sentään", olin jo eilen illalla valmis toteamaan ja jättämään koko elokuun ruokahaastetouhun sikseen. Mutta onneksi en antanut periksi, sain nimittäin lopulta aikaan sellaisen haasteruuan, kuin olin mielessäni hiljaa kuvitellutkin.

Kaikki alkoi siitä, kun anoppini rva R lähetti minulle linkin arancini - reseptiin, jota aikoi valmistaa ja pohti, kuinka hankalia tuollaiset pallot olisivat tehdä. Katselin ohjeen läpi ja vastasin jotain siihen suuntaan, että aineet vaikuttavat mielenkiintoisilta ja herkullisilta. Taisinpa laittaa linkin ohrakuorukoihinkin ja sanoa, että ainakaan aiemmin tekemäni pallot (risotosta ja ohratostakin) eivät olleet lopulta hirveän hankalia toteuttaa.

Herkät herneet...

Ja kun asiaa tarkemmin mietin, pistaasi ja herne täyteaineena alkoivat kummitella mielessäni ja vaikuttaa niin sopivilta, että kyseisiä arancineja alkoi tehdä itsekin mieli. Eikä mennyt kauaakaan, kun aloin pohtia jospa elokuun haasteruoka syntyisi tällä kertaa valmiilla ohjeella.

Arancini vol I, olivat hyviä mutteivät mielestäni täydellisiä...

Ja tuumasta toimeen. Mimmun ollessa kesälomavierailulla ihana sisareni riipi herneitä paloista ja minä pyöräytin vähän isomman lounasrisoton josta ennen maustamista erotin osan palloja varten. Rva R oli raportoinut, että palloista tuli ihan hyvän makuisia, mutta niitä oli vaikeaa saada pysymään koossa. Tämän tiedon valossa päätimme vähän oikaista täytteessä. Ajattelin, että valkokastike voisi olla hankalaa saada pysymään pallon sisällä ja voisimme ehkä laittaa palloon pieniä mozzarellapalloja, herneitä, minttua ja pistaaseja sellaisenaankin.

Paahdoin hieman pistaaseja ja herneitä valkosipuliöljyssä ja sekoitin niihin creme fraichea toiveenani, että se sitoisi täytettä. Osoittautui, että tämä ei ollutkaan niin hyvä idea. Maku oli kyllä ihan onnistunut, mutta kun kiireessä touhusin, herneet eivät ehtineet kunnolla jäähtyä ja creme fraiche suli ja teki täytteestä valuvaista ja hankalaa.


Lisäksi totesimme, että jos palloon saa mahtumaan herneet ja pistaasin, mozzarellalle ei jää enää tilaa.

Pienetkin mozzarellapallot olivat liian suuria täytteeseen.

Eikä meillä ollut edes korppujauhoja tai vaaleaa leipää pankosta puhumattakaan. Niinpä tein palleroihin tuplajauhotuksen vehnäjauholla. Pallot kyllä pysyivät koossa, muta maku oli minusta hieman tylsä ja jauhoinen, eikä vehnäjauhosta saa niin rapeaa kuortakaan kuin toivoin.

Tavallaan herneet ovat hauskoja pallon sisällä, mutta minusta juustoisen valuva täyte sopii kyllä palloihin paremmin.

Pahinta minusta kuitenkin oli, että maut jäivät jotenkin irrallisiksi ja herne ei maistunut täytteestä sillä tavalla kuin toivoin. Jotenkin herneen maku jäi kaiken muun keskellä toisten makujen jalkoihin ja rakeisen riisin keskellä irralliset, pyöreät herneet eivät antaneet pallukoille sellaista luksusyllätystä pallon sisältä kuin toivoin.

Mutten minä oikeastaan haasteruokaani halunnut valkokastikettakaan. Halusin ehdottomasti jotain raikkaampaa. Lasagnemaisen kastikkeen seasta hernettä olisi vielä vaikeampaa maistaa... Ja minulla on huonoja muistikuvia herneistä ja valkokastikkeista kasvissyöjäajaltani. Mutta toisaalta kastikkeesta tulisi kyllä juuri sitä valuvaista ja ihanaa tekstuuria jota olin hakemassa itsekin...

Unelmissani täyte oli juustoista, raikasta ja unelmapehmeää... Niinkuin lopulta onneksi kävikin.

Laitoin ajatuksen hautumaan ja mietin, että kokeilen jotain muuta viritystä vielä kun olen tarpeeksi katsellut meren laineita. Se oli jo selvää, että creme fraiche on hyvää, mutta täytteen sijasta sitä kannattaa ehkä sekoittaa itse riisin sekaan, jolloin se pysyy paremmin koossa ja on helpompaa muotoilla. Ajatus muskotistakin kummitteli: vaikken valkokastiketta haluakaan palloihin, muskotti on hyvä idea.

Ja niin kului päivä ja toinen, vieraat tulivat ja menivät ja yön rauha vaihtui taas aamun vilinään. Kunnes sitten päästiin viimein V:n synttärilauantaihin. Ajatus aranchineista oli taas elänyt mielessäni ja olin päättänyt kokeilla täytteeksi herne-pistaasipestoa jonka käärisin kuin kääretortun löytämääni mozzarellamattoon. Mozzarellamatto on valmis tuote, jossa mozzarella on rullalla pakkauksesa ohuen paperin erottamana. Kun rullan avaa, saa juuston levitettyä ohueksi levyksi.

Koska alkuperäisen reseptin kommenteissa kritisoitiin risoton käyttöä ja sanottiin, että paras rakenne arancineihin tulisi ihan tavallisesta riisistä olin ajatellut kokeilla myös sitä. Mielessäni välkkyi kuvitelma juustoa ja pähkinäisen minttuista hernepestoa valuvasta täytteestä melko irtonaisten riisien keskellä.

Ja joskus asioiden pitää mennä ensin pieleen oikein olan takaa, ennenkuin ne voivat mennä oikein päin, eikös?

Vai mitäs sanotte siitä, että V joutui taistelemaan veneen hydraulipumpun kanssa koko päivän; asentamaan, huomaaman ettei se voi toimia, purkamaan korjaamolla väärin kasattuja osia, kiroilemaan kun meni avaamaan paineistetun venttiilin, siivoamaan joka paikkaan valunutta ja lentänyttä hydrauliikkaöljyä ja lopulta käynnistettyään moottorin huomaamaan, että koko roska on vuosien saatossa luisunut kalibroinneistaan.

Vaikken osannut avuksi ollakaan, pystyin sentään hoitamaan korjaajan nesteytystä ja pitämään seuraa...

Kun projekti osoitti venymisen merkkejä nappasin kylmälaukkuun herneet ja pähkinät ja istuin V:n seurana laiturilla riipimässä herneitä ja kuorimassa pistaaseja, kunnes jopa meikäläisittäin myöhäinen "lomalounasaika" alkoi olla käsillä.

No, lounasvalmistelutkaan eivät menneet oikein putkeen. Arancinipalloja varten keittämäni riisit eivät mitenkään pysyneet kasassa creme fraichella tai ilman, onnistuin polttamaan leivänmurut uuniin niitä kuivattaessani ja kaiken kukkuraksi tiskattuani huomasin viemärin olevan tukossa. Mökin viemäri tukkeutui niin, että mitään ei mennyt tiskialtaasta (tai muistakaan vesipisteistä) alas.

Kello oli noin viisi, pallot eivät muodostuneet lainkaan palloiksi irtonaisesta riisistä eikä mistään muustakaan ruuasta ollut vielä tietoakaan. Olin kieltämättä pienen hetken aika ahdistunut ja valmis luovuttamaan: näistä riiseistä ei tulisi koskaan palloja. Täyte on kyllä hyvää, mutta minun on keitettävä sen ympärille risotto saadakseni aikaan palloja, oli sitten kuika pedanttisesti väärin tahansa. Siihen taas menisi ainakin tunti jäähdyttelyineen joten ennen sitä porukalle on keksittävä Ihan Mitä Vaan ruokaa, koska virta alkoi olla lopussa minulta ja epäilemättä varmasti myös urheilta (edelleen veneen kanssa taistelevilta) veneenkorjaajilta A:lta ja V:ltä.



Niinpä kaadoin epäonniset creme fraiche riisit pannulle, sekaan kippasin loput riivityt herneet, purkillisen valutettuja savusimpukoita, raastoin mukaan kannikan parmesania ja silppusin yhden sipulinvarren ja mintun oksan. Sitten huusin miehille: "syömään!!". Kun miehet istuivat pöytään katsoin V:tä ja totesin vain: "Älä kysy. Ei arancineja." V nyökkäsi, kauhoi riisimössöä kuppiinsa, kaatoi minulle lasin valkoviiniä ja vastasi:"Ei arancineja."

Riisimössö oli sinänsä ihan hyvää ja siinä syödessä voimat ja usko erilaisiin projekteihin vähitellen palautuivat. Minä kipaisin ruuan välissä hämmentelemään erittäin karsittua risottoa, jonka olin liedelle saanut jo muhimaan. Vihjaisin pojille, että peli ei ehkä ole täysin menetetty vielä, illalla saunan jälkeen voitaisiin ehkä kuitenkin napsia vähän arancineja. Ehkä.

Sain arancinit jääkaappiin ennen saunaa, paistamisen tein vasta saunan jälkeen.

Ja napsittiinhan niitä sitten lopulta kun vene oli saatu toimimaan, haisuliviemäri purettu ja saatu auki ja olimme saunoneet ja käyneet iltauinnilla peilityynessä, lämpimässä meressä. Elämä alkoi selvästi voittaa vastoinkäymiset.

Kaikkien mielestä lopputulos oli kyllä kaiken vaivan arvoista: näissä toisen kierroksen arancineissa oli paahtoleipämurusta tehdyn rapean kuoren alla kermaista ja herkän muskottista riisiä. Pallon sisältä paljastui ihana, valuva sisus jossa herne maistui yllättävänkin raikkaasti tuoreelle ja V:n analyysin mukaan aavistuksen verran vastaleikatulle ruoholle. Pistaasi toi täytteeseen ihanaa pähkinäisyyttä ja ohut mozzarellalevy oli sulanut valuvaksi ja venyväksi herkuksi peston ympärille, sisään ja joka puolelle. Sula juusto ja pistaasi-hernepesto olivat kertakaikkiaan syntisen hyviä yhdessä.

"Erinomaisia!", sanoi V, joka ei yleensä herneistä perusta ja me söimme pimentyneessä illassa Aivan Liian Monta ihanaa arancinia. A suunnitteli jo uutta haastetta jos näillä voitetaan - minä taas tuumasin, että reseptistä voisi vinkata rva R:lle, jos hän haluaa kokeilla arancineja uudelleen. Niin hyviä ne olivat.

Siskot siis osallistuvat jo näinkin aikaisessa vaiheessa selvästi kovatasoiseksi muodostuvaan hernekisaan pistaasi-herne ja mozzarellatäytteisillä arancineilla joiden innoituksena toimi rva R:n vinkkaama Magda Galiganon pea & pistachio arancini- resepti.

Koska pallot ovat aika suuria, alkupalaksi niitä riittää kaksi, eikä meistä kukaan pystynyt syömään viittä enempää illalliseksikaan. Koristeeksi sopii erinomaisesti sitruunabasilika. Söpön annoksen näistä saisi pienessä korissa johon tarjolle voisi halutessaan laittaa vielä pienen kipon hyvää oliiviöljyä ja ehkä pari sitruunan lohkoakin. Muttei se ole tarpeellista, ilmankin kelpaavat!




Arancinit herne-pistaasipesto ja mozzarellatäytteellä (12 klementiinin kokoista arancinipalloa)

Palloihin tarvitaan:
ainakin litra "maustamatonta" risottoa, jonka minä sain aikaan seuraavasti:

n. 4-5 dl risottoriisiä
1 dl kuivaa omenasiideriä (tai valkoviiniä)
1 kasvisliemikuutio
vettä risottoon (en mitannut, kaadoin vaan vedenkeittimestä vähän kerrallaan)
1 mm muskottia

Herne-pistaasipesto:

1 dl tuoreita herneitä
1 dl pistaasipähkinöitä kuorittuna
1 dl rypäleöljyä (tai muuta pehmeänmakuista öljyä)
1 tl valkoista balsamicoa
tupsu minttua (n. 3 rkl silppua)
1/2 normalikokoisesta valkosipulin kynnestä tai yksi pikkiriikkinen kynsi

kuorrukkeeseen:
vehnäjauhoja
n. 3 munaa
n. 6 siivua paahto- /maalaisleipää kuivattuna ja murusina tai noin 2 dl korppujauhoa tai pankoa

Paistamiseen
n. 1.2 litraa auringonkukka- tai rypsiöljyä

Valmista ensin risotto (tai käytä aikaisemmin tehdyn risoton jämät palloihin): Kaada pannuun kunnon loraus öljyä ja kaada risottoriisi pannulle. Lisää muskotti ja anna riisin maustua hetken öljyssä. Lisää siideri tai valkoviini ja anna kiehahtaa. Murusta sitten liemikuutio sekaan ja lisää vettä pienissä erissä risottoon. Risotto saa kiehua hiljaisella tulella ja sitä pitää sekoitella välillä. Kun riisi on kypsää, mausta suolalla ja mustalla pippurilla ja jätä risotto jäähtymään.

Tee sitten hernepesto: Laita riivityt herneet ja kuoritut pistaasit muiden aineiden kanssa blenderiin/yleiskoneeseen/bamixin silppurikippoon ja surauta ne tasaiseksi valitsemallasi laitteella. Minä käytin bamixin silppurikippoa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hippunen suolaa. Käyttämissäni pistaaseissa oli suolaa, joten minun ei tarvinnut lisätä sitä. Valkosipulista oli jäänyt soseutumatta yksi isompi pala jonka vaan noukin pois pestosta.

Arancinit kuorrutetaan ennen uppopaistoa. Valmistele kolme lautasta panerointia varten: Kuivata paahtoleivät uunissa tai käytä pankoa tai korppujauhoa. Murusta leivät yleiskoneella ja laita syntynyt leivänmuru syvälle lautaselle. Riko toiselle lautaselle kolme munaa ja sekoita ne haarukalla. Kolmannelle lautaselle laita vehnäjauhoa niin, että pohja peittyy kunnolla, ainakin n. 0,5 cm kerroksella.

Levitä sitten mozzarellamatto työtasolle. Levitä matolle pesto ja rullaa molemmista pitkistä reunoista keskikohtaa kohti, jolloin syntyy kaksi pienempää "kääretorttua". Leikkaa osat erilleen ja nosta hieman erilleen.

Sekoita jäähtyneeseen risottoon n. 100g ranskankermaa ja muotoile kädessäsi risotosta kuppi täytettä varten. Laita koloon n. 2 cm pätkä "juustokääretorttua" ja nosta täytteen päälle risottoa.

Näin saat aikaan n. isohkon mandariinin kokoisia palloja, jotka pyöritetään sen jälkeen ensin jauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi leivänmuruissa.

Paneroinnin jälkeen voit laittaa pallot esim. jääkaappiin odottamaan ruokailua ja kypsentää ne vasta kun tarjoat.

Kuumenna öljy niin kumaksi että koe-leipäpala saa värin n. 3 sekunnissa. Laita palloja 2 tai 3 kerrallaan öljyyn ja anna niiden paistua kunnes väri on kauniin kullanruskea ja pallo kauttaaltaan kuumaa. Muutama minuutti riittänee.

Paistaessani palloja erissä laitoin valmiit pallot talouspaperin päälle uunivuokaan ja nostin vuuan ehkä n. 150 asteiseen uuniin pysymään lämpiminä (lämpötila on paras arvaus, koska mökin uunin lämpövalitsin ei enää toimi).

Tarjoa pallot sitruunabasilikan lehtien kanssa.

p.s. ne neljä arancinia jotka meiltä eilen jäivät toimivat aivan loistavasti myös uunissa lämmitettynä aamupalalla. :)