Muutama sana jouluruuista

Kuten taisin todetakin, joulu oli vauhdikasta liikkumista paikasta toiseen, eikä kommelluksiltakaan vältytty. Jouduimme järkyttävään lumimyräkkään satakunnassa, matkalla mummolle, toisaalla taas edellä ajaneen auton renkaasta lentänyt kivi rikkoi tuulilasin, saimme ehkä hirveintä kahvia ever tapaninpäivänä ja muutakin vähän suunnitelmiin kuulumatonta ilmestyi horisonttiin - kaikki meni silti lopulta ihan hyvin ja joulusta jäi kokonaisuutena hyvä, lämmin ja hellä mieli - kuten kai asiaan kuuluu.

Vaikka reissaaminen sinällään on vähän rassaavaa ja erityisesti minua raivostuttaa huoltoasemien köyhä, suhteessa kuitenkin kallis ja aneemisen makuinen ruokatarjonta, on tässä touhussa myös puolensa. Kun reissaa pääsee siirtymään muiden valmistelemien herkkupöytien äärelle hääräämättä itse keittiössä. :)


Tänä vuonna perinteisin joulupöytä kohdattiin asiaankuuluvasti jouluaattona, meillä kotikotona. Pöydässä oli maalaispateeta, graavilohta, siikacevicheä, suolakurkkua smetanalla ja hunajalla, rosollia, sen seitsemän sortin laatikot (äidin itse tekemänä, kuinkas muuten) ja tietysti aaton vastaisena yönä paistettu perinteinen, harmaasuolattu kinkku sinappihunnussaan. Aattoaamuna koko talo tuoksui kinkulle ja pääsimme dippaamaan ruisleipää paistiliemeen. Ahh.

Uutena äidin perinteiseen joulupöytään oli tiensä raivannut mimmun paremman puolison suosikki ja hämäläinen jouluherkku, hernelaatikko. Jos ohje kiinnostaa, mimmu varmasti osaa valaista asiassa tarkemmin - mutta perusperiaatteeltaan kuivattuja herneitä liotetaan, keitetään muusataan ja haudutetaan kermassa. :) No, eihän se voinut olla kuin hyvää.

Joulupöytään oli saatu lahjana useampia itsetehtyjä sinappeja kinkun kanssa tuhottavaksi. Makeanpuoleisia kaikki, mutta kinkun kanssa sellainen sopii. Herkkuja siellä ja täällä, siis. Vaikka jouluruoat ovatkin ihania juuri jouluna, oli aika mukavaa että kaikki joulupöydät, joista pääsime nauttimaan olivat erilaisia; jouluaattona kinkkua, joulupäivänä kalkkunaa ja tapaninpäivänä ankkaa. Eipä päässyt kyllästymään missään vaiheessa.

Joulupäivän pöydästä V:n isovanhemmilla ei tainnut tulla otetuksi lainkaan valokuvaa, mutta tarjolla oli paljon (!) erilaisia kaloja, sillejä ja tietysti mätiä. Tässä pöydässä mäti oli sekoitettu smetanan sekaan jo valmiiksi. Punasipulisilppu tarjottiin erikseen. Mädin kanssa tarjolla oli sitten paahdettua paahtoleipää, ruisleipää sekä saaristolaisleipää. Pääruuaksi oli tarjolla sekä kalkkunaa, että juhlakinkkua luumuilla koristettuna, perunoita ja kastiketta. Niin ja rosollia. Jälkiruuaksi tarjottiin kahvi jonka kanssa oli paljon makeaa: erilaisia käsin tehtyjä konvehteja, pähkinöitä, suklaata, viikunakakkua (tehty kokonaan viikunoista) sekä lahjaksi tuotuja leikkokakkuja ja meikäläisen tuliaisiksi viemiä valkosuklaa-karpalopikkuleipiä, laventelicantuccineja sekä aprikoosipikkuleipiä. Kaikkea en kyennyt maistamaan :)

V:n äiti järjesti suvulle jouluaterian näppärästi jo viikkoa ennen joulua, erillään näistä kaikkien joulukiireistä. Ruuan valmistuksessa autteli V:n sukulainen Anu, joka pyörittää omaa catering - firmaa nimeltä Buffetti. Anu oli jälleen kerran suunnitellut loistavan menyyn suvun juhliin yhdessä V:n äidin kanssa. Vaikka Anu ja V:n äiti tekivätkin suurimman työn, homma oli suunniteltu niin, että kaikki pääsivät jotenkin osallistumaan: olohuoneen takassa kypsenneltiin bistecca fiorentinaa samalla kun nautittiin siirapilla makeutetusta kuohujuomasta ja alkupaloista. Osan ruuista V:n äiti tai hänen miehensä oli varmasti tuonut toiviomatkoiltaan Italiasta. Peurapaisti oli paikallaolijoiden itse kaatamasta eläimestä. Laadukkaasti ja rakkaudella laitetut ruuat maistuivat ihanalle ja ilta oli lämminhenkistä puuhastelua täynnä.

Tässä joulumenyyssä oli kolme kattausta - alkupalapöytä, pääruokapöytä ja jälkiruoka, joka rakentui kahvin ja valtavan panettonen varaan. Lisäksi lapset saivat tuhottavakseen yhden isoäidin lahjaksi saaman valtavan ison ja ihanan piparitalon. Tuho oli nopea ja totaalinen - mikäs sen mieluisampaa muksuille:)

Rva R:n joulupöytä

Alkupalapöytä

villisikameetvurstia
prociutto cinta senese
mustia oliiveja appelsiinilla maustettuna
paahdettua paprikaa
hedelmälohkoja

Pääruokapöytä

jättikatkaravun pyrstöjä wokattuna
kermassa haudutettuja kanakääryleitä fetalla ja aurinkokuivatulla tomaatilla
kuurapaistia peurasta
yrttisiä palloperunoita
bistecca fiorentina
nakkeja
salaattia viikunabalsamicosiirapilla ja oliiveilla

Hauskana yksityiskohtana menussa olivat nakit. Tarina kertoo, että niitä oli jossain menussa varattu lapsia varten, mutta illan mittaan seurueen miehet olivat alkaneet varovcasti tiedustella voisivatko nakkeja syödä muutkin kuin lapset. :) Niinpä juhlapöydässä oli tällä kertaa myös suuri kipollinen nakkeja :)

Oma tapaninpäivän menyyni oli mietitty vähän siltä kannalta, että tiesin osan porukasta karttelevan hiilareita, yhden olevan raskaana ja että porukassa on mukana moniruokaisia lapsia. Lisäksi minulla oli kiire, koska vaikka palasimme joulupäivänä, ehdin vain piipahtaa kotona ennenkuin suunnistimme V:n isovanhempien joulupöydän äärelle. Niinpä pakasteankka oli helppo ratkaisu - pystyin ostamaan sitä pakastimen täyteen ennen joulua. Sivuhuomautuksena todettakoon, että voin luvata, että ankan koipireisiä ei tulla hetkeen näkemään meikäläisen keittiössä. Vaikka herkkua onkin, sitä on nyt syöty sen verran usein tässä joulun tienoilla (ja tapaninpäivän jälkeen jäminä), etten kyllä kykene enää syömään sitä palaakaan. Antaapa hetken virrata vettä Vantaanjoessa ennenkuin käyn taas kiinni ankkaan.

Meiläkäisen mietinnöt tarjottavista rakentuivat seuraavasti:

Tapaninpäivän menyy
(eli kasaan haalitut herkut)

Alkupalapöytä

Riddheimsin maalaispatee (ostin valmiina Sellosta)
sushisilliä
mätimoussekakku
siian mätiä, smetanaa ja punasipulisilppua
hapankorppuja ja åbyn näkkäreitä mädin kuljetteluun kohti suuta

Pääruokapöytä

Ankkaa, herneitä ja linssejä
Äidin mustaviinimarjahyytelöä
panchetalla ja rosmariinilla maustettuja lohkoperunoita ankanrasvassa paistettuna
rosollia ja vadelmavinagretellä maustettua kermavaahtoa
äidin lanttu-, peruna- ja maksalaatikkoa (porkkanan unohdin ottaa mukaan :) )

Jälkiruuaksi

juustoja (omat tarinansa täällä)
lahjaksi saatuja tryffeleitä
suklaata
karamelleja
erilaisia pikkuleipiä
panettone (jota kukaan ei jaksanut syödä) :)

Sinänsä pääruokaosa oli nyt vähän keräilyerät, eikä kukaan enää jostain kumman syystä oikein jaksanut syödä rosollia tapaninpäivänä :) Laatikoita maisteltiin vähän, mutta parkaiten teki kauppansa ankka. Pelkäsin, että sitä oli varattuna aivan liikaa, kun V toi kokonaisen ankan lisäksi vielä kuusi koipireisipalaa. Voitteko kuvitella, että kaikki mitä jäi 6 aikuisen ja 3 lapsen seurueelta oli 1 ankan rintafile ja 1 koipi, sekä jotain rippeitä lautaselle. Olin aivan varma, että ankkaa jää enemmän. Linssi-papulisäkettä kehuttiin jälleen.



Tällä kertaa jätin sipulit paistamatta ja heittelin vaan papujen ja linssien sekaan kokonaisia valkosipulin kynsiä. Ankan sisään hieroin suolaa ja piilotin muutaman rosmariinin oksan ja kokonaisen valkosipulin. laitoin linssien ja herneiden päälle myös ankan sisäelimet ja kaulan, makua antamaan.


Koska ankkaa oli niin valtavasti, tyhjensin puolessa välissä paistoastiasta rasvaa suureen pannuun. Sitä tuli n. 4 cm kerros jamie oliverin suureen kasariin, vaikken edes kaatanut kaikkea pois. Säilöin rasvan pakastusrasioihin ja laitoin jääkaappiin. Siitä saadaan vielä herkkuja.

Rasvan tyhjäyksen yhteydessä myös laitoin perunat uuniin paahtumaan. Olin esipaistanut perunalohkoja jo etukäteen pannulla oliiviöljyn, valkosipulin, rosmariinin ja pancetan kanssa. Kippasin perunat kerrokseksi uunipellille, nostelin koipireisipalat perunoiden päälle ja työnsin koko setin uuniin. Erotin koivet ja ankan eri astioihin saadakseni kaikkiin rapean nahan uunissa. Eikä se perunoille valuva ankanrasva varmaan mitenkään pilannut perunoita ;)

Oli kivaa mutta hyvää. Iso kiitos kaikista ihanista joulunajan ruuista!

Nyt pitäisikin sitten ideoida jotain menyytä illaksi... Joka puolella on niin paljon kaikkia hyviä jämiä, että jotain, mikä hyödyntää tätä ruokamäärää on keksittävä. :)

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Vuohenjuustorullia voitaikinasta

Tähän väliin tämmöinen välipala, jonka pykersin kiireessä, joulun alla. Tämän tyyppinen rulla voisi hyvin mennä myös uudenvuodenjuhliin, jos rakettien jälkeen haluaa jotain napsia glögin kanssa. Täytettähän voi sitten varioida. Yksi omista suosikkimauista on se pippurinen mustapekka - juusto. Sen kanssa sopii tosi hyvin pinaatti, joka on kuullotettu shalottisipulin kanssa. Eikä asiaa ainakaan pahenna, jos sekaan lorauttaa vähän valkkaria ja paahdettuja pinjansiemeniä... Sitten vaan maustaa suolalla ja pippurilla, murustaa juuston päälle ja rullailee. Hm. Pitäisiköhän vääntää sellainen muunnelma huomiselle...


Jotain nämä vuohenjuustoiset rullat minusta olisivat vielä kaivanneet - ehkä reilummin mustaa pippuria (joka oli minulta lähes loppu) ja sipulisilppua, kevätsipulia tai vaikka purjoa, joka on varsinainen voitaikinan klassikkokaveri. Jotain ryhdikästä makean hillon ja juuston seuraan. Tässä kuitenkin reportaasi näistä rullista.


Vuohenjuustorullat (valmiiksi kaulitusta levystä tulee 2 rullaa, määrät noin - arvoja yhdelle levylle)

1 valmiiksi kaulittu voitaikinalevy
1-1,5 tl punapippurihilloa
2 säilöttyä peppadew - paprikaa
1-2 rkl vuohenjuustoa tai maun mukaan
ripaus pinjansiemeniä
silputtua lehtiperisljaa
(sipilisilppua, kevätsipulisilppua tai purjosilppua)
mustaa pippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Anna levyjen sulaa ennen täytteiden laittamista. Sitten sivele punapippurihillo voitaikinalle, murusta päälle vuohenjuusto, mahdollinen purjosilppu jos käytät sitä, suikaloitu peppadew ja silputtu yrtti. Ripottele sekaan pinjansiemeniä ja päälle mustaa pippuria.

Katkaise sitten voitaikina keskeltä kahdeksi neliöksi ja rullaa neliö aloittaen toisesta kulmasta. Aseta rulla uunipellille ja viillä siihen pari viiltoa vetisellä.

Paista uunissa n. 7-10 min tai kunnes ovat kohonneet ja saaneet väriä.

Juustopöydän antia ja tilitystä karpalocheddarista

Kuten tuossa jo vihjailinkin, nautiskelimme tapaninpäivän illallisen päätteeksi juustoja. Ostin valtavan kasan erilaisia juustoja, joista puolet söimme jo jouluaattona. Mukana oli Chaumesia, taleggiota, brebiou, vanha gouda, weinkäse, st. agur, mieto brie (taisi olla president) ja karpalocheddar.

Valitsin juustoja alunperin vähän sillä ajatuksella, että ne kelpaisivat aika erilaisista ruuista pitäville ihmisille. Lisäksi tiesin, että espanjassa elelevät immeiset arvostavat kovasti pehmeitä vuohen- ja lampaanmaitojuustoja ja kermaisia homejuustoja, joita siellä on heikommin saatavilla. Samasta syystä lautasella kovana juustona löytyi vanha gouda pecorinon tai manchegon sijaan. Jos ette ole koskaan Brebiouta maistaneet, kokeilkaa. Se on ihana ja pehmeänmakuinen juusto, johon kyllä kannattaa tutustua.

Kaikki muut, paitsi karpalocheddar olivat meille jo ennestään tuttuja juttuja. Taas kerran muistin, että sitä juustoa ihan aikuisten oikeasti kannattaa maistaa siellä tiskullä, jos siihen kerran on mahdollisuus. Mutta arvatkaapa tulinko maistaneeksi? No en.

Se oli virhe. En mitenkään voinut kuvitella, että cheddar voisi olla pahaa tai että karpalon ja cheddarin yhdistämisellä voisi saada aikaan mitään niin kummallista, kuin tämä kyseinen juusto. Cheddar, jota juustoon on käytetty on ohuen makuinen ja jotenkin rakeisen tahmainen. Karpalot eivät jotenkin maistu lainkaan täyteläisiltä ja makeilta, kuten kuvittelin. Karpalot ovat juustossa kuin hieman jääkaapissa seisoneita puolukoita survoksesta. Kokonaisuutena kyseisestä juustosta tulee jotenkin mieleen rahkapiirakka.

Pääsyyllinen kuvassa etualalla, vasemmalla

Olisinko jo parjannut juustoa tarpeeksi? Ehkä vielä sen verran lisää, että kaikki juustosta kuulleet kävivät varoittelustani (olin jo jouluaattona pääsyt nauttimaan ko. elämyksestä) huolimatta siihen innolla käsiksi - ajatus makuyhdistelmästä on selvästi kiehtova. Hyvä idea vaatisi kuitenkin jotenkin täyteläisemmän toteutuksen. Rahkapiirakka-assosiaatio oli niin vahva, että rehellisesti sanoen päädyimme lähinnä miettimään tapaninpäivän pöydässä, millainen juustokakku siitä tulisi - sitä kun jäi lautaselle iso pala.

Eilisen selailin aina väleissäni erilaisia juustokakun reseptejä keittokirjoista. Vielä en löytänyt sellaista, jota haluaisin kokeilla nyt. Jotain siitä on kuitenkin tehtävä, kun ei halua heittää ruokaa pois. Mietin myös sen raastamista jauhelihapihvien sekaan. Siihen se ainakin kävisi. Tuollaisenaan en usko, että saamme sitä syödyksi.

Juustojen kanssa laitoin tarjolle jo muidenkin kehumia kantolan valitut - sarjan keksejä, åbyn näkkäreitä, st agurin pariksi tietysti (heh) Anna's pepparkaakkoreita ja vielä rukiisemman ystäville ihan perinteistä hapankorppua. Juustojen päälle sipaistavaksi tarjosin vierailleni paria eri hilloa: ihanaa Merituulilta synttärilahjaksi saamaani ruusunterälehtihilloa ja Chiantista, Italiasta ostettua punapippurihilloa, jonka tyyppistä tömäkämpää hilloa voi ihan hyvin tehdä myös itse. Ihan mieletöntä esim. pecorino- juuston kanssa... :)

Joulun kunniaksi olin törsännyt myös parempaan portviiniin. Fonseca Vintage port (2007) oli kyllä juuri niin hyvää, kuin voi kuvitella. Viini ei ollut lainkaan paksun makeaa, vaan pehmeää ja silti luonteikasta. Makeus piiloutui aromaattiseen viiniin hyvin ja myös ne, jotka eivät portviinistä yleensä niin paljon perusta tykkäsivät tästä yhdestä portugalin viinituotannon helmestä.

Alkosta muuten löytyy myös paljon halvempi, mutta loistavalla hinta-laatusuhteella varustettu portviini hieman arkisempien juustomaisteluiden palanpainikkeeksi. Graham's Crusted Port on varsin kelvollinen aine, vaikka hintaa pullolle vain n. 26 eur, mikä on portviinille varsin kohtuullinen summa.

Ja sattuipa tuossa linkkejä selaillessa silmiini vielä tämä alkon uutuus portviinien saralla: croftin vaaleanpunainen port. Minä en siitä oikein tykännyt. Jotenkin siinä oli kummallisesti makeutta ja roseviinin "happamuutta" - lopputulos oli omin sanoin ja ehdottoman ammattimaisin viinitermein kuvattuna äklö. (Rehellisesti: siinä oli jotain, mikä minusta maistui häivähdyksen verran oksennukselle - ehkä se on se vadelmaisuus joka minua tökki myös siinä kesäisessä rose -pahvissa).

Ostin sitä pullon kesällä, kun kuulin sitä jonkun kehuvan. Kyllä se nyt saatiin lopulta jäiden kanssa juotua, mutta se on aika erilaista. Kannattaa varmaan maistaa sitäkin ensin lasillinen jossain baarissa tms, ennenkuin ostaa koko pulloa kaappiinsa. Ehkäpä se sopisi karpalocheddarin kanssa nautittavaksi ;) Tässä vielä Hesarin arvio niille, jotka haluavat porttinsa vadelmaisena ja jäillä.

Että jos tästä nyt jotakin pitäisi opiksi ottaa, niin maistakaa ihmiset niitä uusia juustoja siellä tiskillä. Ainakin tiedätte, tykkäättekö vai ette. Meidän seurueessamme karpalocheddar ei valitettavasti saanut aikaan iloisia riemunkiljahduksia.

Mannerströmin sushisilli

Koska juttuäänestyksessä on kolme juttua samalla äänimäärällä, aloitetaan sitten järjestyksessä ensimmäisestä. :)

Tänä vuonna joulun aikaan kuului jopa meikäläisen mittapuulla aika monta sukulaisvierailua. Enimmäkseen pääsimme siis nauttimaan muiden tekemistä herkuista ja herkkupöydistä. Tapaninpäivänä V:n isä vaimoineen sekä V:n veli perheineen tulivat sitten minun lihapatojeni äärelle. Koska matkustimme joulun ympäri maata ja maakuntaa aika tiukalla aikataululla, minulla ei jäänyt paljon aikaa valmistella tapaninpäivän pöytää. Äidiltä nappasin mukaan muutamia laatikoita ja pakastimen olin täyttänyt jo etukäteen ankoilla (koska tapaninpäivään mennessä kaikilla on jo todennäköisesti takanaan useampi kinkkuateria), jääkaappiin oli varattu pancettaa, rosmariinia ja perunoita sekä kellariin roudattu laatikko omenoita.

Kun alunperin sovimme tapaninpäivän syömingeistä, V:n isä lähetti minulle leikkimielisesti ohjeen mätimoussekakkuun ja ilmoitti, että olisi erityisen mielissään, jos sellainen pöytään laskeutuisi. Lähdin tietenkin mukaan leikkiin - mätimoussekakkua en olekaan koskaan tehnyt. Tämä oikeastaan loi kehyksen aika traditionaaliselle, mutta vähän makupuolella modernisoidulle joulumenyylle. Aloittaisimme kaloilla ja mädillä, siirtyisimme siitä ankkoihin ja kruunaamme koko komeuden runsaalla juusto- ja pikkuleipävalikoimalla. Panettonekin oli ostettuna, mutta koska kaikki olivat aterian lopussa jo ihan palloina, se unohtui laatikkoonsa.

Oli jossain määrin tarkoitus, että olisin ehtinyt tehdä jopa pariakin erilaista silliherkkua, mutta siinä joulunalushässäkässä se jäi. Pohjanmaalla olin tehnyt siiasta cevicheä, hyvin tapaan kuin tein kuhasta aikaisemmin - ehkä laitoin vaan vähän vähemmän inkivääriä ja avokadoa ei ollut. Cevicheä oli sen verran iso määrä, että sitä riitti hyvin vielä tapaninpäivänkin pöytään. Jos ette ole koskaan tehneet, suosittelen lämpimästi - sain cevichestä paljon kiitosta. Raikas herkkuhan se on yleensä niin suolaisten kalojen keskellä. Minäkin, joka en edelleenkään pidä graavilohesta tykkään tästä.

Sellainen pikkuvinkki vaan, että on oikeasti hyvä idea kuutioida kala raakana ja sitten vasta lisätä limen ja sitruunan mehu - raakakypsynyt kala ei kuutioidu enää mitenkään nätisti ja lisäksi file voi jäädä paksummista kohdista kypsymättä. Nimim. joo, kokeiltu on...

Kun sitten tapaninpäivän aamuna tuijottelin pirkan kevyestisuolattua sillifilettä ja mietin, mitä siitä syntyisi, ei vaihtoehtoja ollut kovin montaa. Useimmat ohjeet vaativat ainakin yön yli maustumisen. Koska vieraat olivat saapumassa iltapäivällä, silli olisi saatava esille nopeasti. Koska kalaisat herkkuni olivat muutenkin klassista siianmätiä lukuunottamatta hieman perinteisestä poikkeavia tämä sillisushi sopi settiin mielestäni hyvin. Resepti on lisäksi hyvin yksinkertainen ja nopea, se ei vaadi suurempia valmisteluja ja lopputulos oli varsin onnistunut! Ja vaikka silliherkkuja tuli nyt tarjolle tällä kertaa vain yksi, ei minusta hyviä juttuja tarvitsekaan välttämättä olla tarjolla niin kovin montaa. Tämä oli nopeutensa lisäksi kivan erilainen:)

Inkiväärin olin autuaasti unohtanut äidin jääkaappiin, mutta inkivääritahnaa ja sushi-garia löysin jääkaapistani. Mannerström käyttää tähän ilmeisesti tuoreita sillifileitä, koska hän suolaa ne kevyesti ensin sormisuolalla, jättää jääkaappiin 3-4h suolaantumaan ja kuivaa ne sitten talouspaperilla. Minä käytin valmiiksi suolattuja fileitä, jotka huuhtelin kylmällä vedellä ja kuivasin talouspaperilla.

Sillisushia (mitoita ruokailijoiden ja muiden tarjottavien mukaan)

1 pkt /2-3 sillifilettä (kevyesti suolattuja)

1 rkl oliiviöljyä
1 rkl soijakastiketta

Koristeluun:
1 valkosipulin kynsi (tämän taisin unohtaa, kun rehellisiä ollaan...)
1 keskivahva chilipalko (käytin kaupan punaista vakiochiliä, varmaan cayanne)
1 pala tuoretta inkivääriä (käytin vähän inkinääritahnaa ja garia, eli säilöttyä sushi-inkivääriä)
purjoa suikaleina

Huuhtaise ja kuivaa sillifileet tai suolaa ne kevyesti sormisuolalla ja jätä jääkaappiin tekeytymään 3-4h ennen kuivailua.

Kuori ja suikaloi inkivääri ja valkosipuli ohuen ohuiksi suikaleiksi tai tikuiksi. Suikaloi chili myös ohuiksi renkaiksi, ja varo ottamasta mukaan siemeniä - ne ovat tähän turhan tujakkoja.

Leikkaa sillifileistä kauniita ruutuja ja asettele ne symmetrisesti tarjoiluastialle. Tee karsinoita purjosuikaleista ja muodosta vaikka shakkikuvio. Ripottele kalojen päälle inkivääriä, chiliä ja valkosipulia. Minä laitoin joka kalan päälle yhden chilirenkaan ja pienellä etanapiilillä asettelin pienen "kynnenkärjellisen" inkivääritahnaa joka renkaaseen. Valkosipulin unohdin. Toimi silti.

Kuumenna lopuksi öljy ja soija kattilassa ja pirskota kastike sillien päälle. Tarjoa heti.

Joulun ruokia kuvina

Parhautta jouluna 2009:

Bistecca Fiorentina takassa
Kuurapaisti peurasta
Laventeli-mantelicantuccinit
Kantolan valitut (ruis- ja suolakeksi)
Mannerströmin sushisilli
Valkosuklaa-karpalopikkuleivät
Ankkaa, herneitä ja linssejä
Siikacevice (samaan tapaan kuin kuhacevice)
Mätimoussekakku
Must salmiakkipommit
Mäkkärin suklaakakkusundae
Valkosuklaa-karpalotryffelit
...ja ihanat ruokalahjat


Makulaskuja jouluna 2009:

Karpalocheddar
Stockan tempo- ravintolan marinoitu tofu
Mäkkärin capuccino
Parkanon shellin automaattikahvi

Tyrnipannacotta espressosiirapilla

Jouluvalmisteluita on nyt tehty kiivaasti jo parisen viikkoa ja eilen kannoimme kuusenkin sisään. Kävimme myös A:n joulujuhlassa kuuntelemassa lasten laulua ja joulun odotusta. Kyllä siinä pakostakin muistaa oman lapsuutensa joulujuhlan kun tutut joululaulut kajahtavat ympärillä ja pienet enkelit supattelevat ja viittelöivät toisilleen kuusenkoriste siivissä kimmeltäen. Myös sukulaisille pitää voida näyttää koulukavereita; "äiti, katso, tuolla, tuolla toinen takarivistä, katso nyt - tuolla on Sannan Isoveli!" Ja tietysti juhlavaatteet ovat vähän hankalat - etenkin ne ihanat enkelisiivet, jotka äiti teki. Ja vähän jännittääkin; mitä jos unohdan mitä piti sanoa?

Yhdelle jouluillallisellekin olemme jo ehtineet: V:n äiti päätti, että koska joulun aikana kaikilla on niin kiire, hän järjesti jouluillallisen jo viikkoa etukäteen. Se oli mukava idea; kaiken joulukiireen keskelle löytyi rauhallisen jouluinen ilta ja joku muu oli valmistanut pöydät notkuviksi, täyteen herkkuja.

Jotain on silti syntynyt kotikeittiössäkin. perinteisestä Pannacotta - jälkiruuasta lähdin kehittelemään tyrnillä maustettua versiota ostamieni kuivattujen tyrnien pohjalta. Kaapista löytyi myös pullollinen tyrnilikööriä, jota käytin tähän reseptiin. Maultaan tästä tuli ai-van loistavaa, mutta annos tarvitsee 1 liivatelehden sijasta 2 pysyäkseen koossa.


Pannacotan perusreseptiä on helppo varioida - ideahan rakentuu keitetyn kerman varaan ja makua kermaan voi antaa niin ihanasta laventelista, tyrnistä, pikakahvijauheesta kuin vaikka lakastakin. Alkuperäinen ohje pannacottaan oli masterclass in italian cooking - kirjasta. Siinä pannacottaan ei laitettu likööriä, vastaava määrä kermaa kylläkin ja pikakahvijauhetta makua tuomaan. Koko komeus silattiin espressosiirapilla, joka sopi myös tyrniversiooni aivan ihanasti.

Ohjeen määrä liivatetta (1 lehti) ei riittänyt alkuunkaan meillä tämän hyytymiseen, liköörillä saattaa olla osansa asiaan, mutta luulen että 1 lehti liivatetta on joka tapauksessa liian vähän. Söimme puolet pannacotasta lähes juoksevana. Koska maku oli kuitenkin tosi hyvä, kaadoin loput annokset uudelleen kattilaan, kuumensin ja laitoin puoleen annokseen vielä 1 liivatelehden lisää, jolloin rakenne tuli minusta oikeaksi. Käytännössä siis laittaisin tuohon alla olevaan annokseen 2 liivatelehteä 1 sijaan, jolloin rakenne pitäisi olla hyytyessään pehmeä ja vasta juuri kiinteä, vanukasmainen. Myös esimerkiksi tämä stockmannin ohje näyttäisi käyttävän enemmän liivatetta kuin käyttämäni ohje.

Minä laitoin tyrnirouheen kuppien pohjalle ja kaadoin kermaseoksen siihen päälle. Kannattaa kuitenkin sekoittaa tyrnirouhe jo kerman sekaan keittelyvaiheessa, jolloin se ehtii pehmetä kunnolla ja imeä kermaa vähän itseensä.

Pannacotta sopii suomen talveen. Tuollahan se ulkona hyytyy kuin itsekseen, eikä haittaa vaikka se jäätyisikin - minun pannacottani pääsivät jäätymään näissä pakkasissa. Otin ne sitten tyynesti tuntia-puoltatoista ennen nauttimista ulkoa sisään ja annoin sulaa, ennen kuin ne syötiin.



Tyrnipannacottaa (n. 6:lle, kippojen koosta riippuen)

5 dl kermaa
125g sokeria
50g valkosuklaata
1 dl tyrnilikööriä
5 tl tyrnimarjarouhetta (1 tl per astia)
1 liivatelehti (laita 2 kpl)
n. 3 rkl maitoa /kermaa
1 vanilijatangon verran vanilijahippusia

Liota liivatelehdet kylmässä vedessä, niin että ne pehmenevät. Kaada kerma, sokeri, tyrnirouhe ja valkosuklaa paksupohjaiseen kattilaan ja kuumenna varovasti keskiteholla kunnes kerma kuumenee ja suklaa sulaa. Voit myös ensin kuumentaa kerman, ottaa kattilan pois liedeltä ja sulattaa sitten suklaan kermaan. Kuyumenna sitten seos varovasti vielä, mutta älä kiehuta. Tämän jälkeen lisätään likööri ja liivate, joka on liotettu 3 rkl kuumaa maitoa. Sekoita hyvin ja kaada seos annosmaljoihin.


Jätä pannacotta hyytymään useammaksi tunniksi ja tee sillä aikaa espressosiirappi:

Espressosiirappia
250 ml espressoa
125g sokeria
3 rkl kahvilikööriä

Sekoita kahvi ja sokeri paksupohjaisessa kattilassa. Kuumenna varovasti kunnes sokeri sulaa. Kirja ei kehota keittämään siirappia kasaan, mutta minusta 5-7 min haihduttaminen on ihan paikallaan, siirappisemman rakenteen saamiseksi. Lopuksi lisää likööri ja anna siirapin jäähtyä huoneenlämpöön.

Tarjosin pannacotat pienistä kupeista, jolloin niitä ei tarvinnut kaata lautaselle kakkusiksi. Jos olet urheilunhaluinen, niinkin voi tehdä.

Pannacotan kanssa ei tarvitse tarjota cantucchineja, muttevät ne pahoja olleet - etenkään sen löysäksi jääneen version kanssa ;) (nämä "laventelikorput" näyttävät muuten aivan ihanilta, saattavatpa mennä kokeiluun tässä vielä joulun aikana, pannacotalla tai ilman... )

Mutta: tämän postauksen jälkeen alan pakata perhettä autoon ja lähdemme ajelemaan joulukiertueellemme. Jotain pientä saattaa jouluvalmisteluiden väleistä tihkua vielä tänne bloginkin puolelle, mutta enimmäkseen joulurauha laskeutuu myös tänne.

Muistakaa ajella autoillanne varovasti, täyttää pissapoika pakkasen kestävällä pesunesteellä ennen lähtöä, perille päästyänne varoa ylensyöntiä ja ennen kaikkea rauhoittua hetkeksi kynttilöiden, rakkaiden ihmisten ja joulun tuoksujen äärelle.

Ihanaa ja rauhallista joulua kaikille!

Toivoopi Nelle

Kuhaceviche, lautapeli ja nachoja jauhelihakastikkeella

Joulukiireen keskellä on välillä aika pop, kun voi defaultata johonkin helppoon ja mässäilynhalua tyydyttävään. Nachoja meillä syödään harvoin, mutta kun syödään niitä katoaa tuulensuojaan aikamoinen vuori. Tämän jälkeen kaikki tietysti valittavat ylensyöntiä.


Alkupalaksi tein kuhacheviceä ylen sivuilta löytyneellä ohjeella. Ohjeen aineiden lisäksi silppusin sekan vähän kevätsipulia, kun sitä oli ja siivutin kuorimaveitsellä inkivääristä suuria lastuja, jotka sitten otin pois seoksesta ennen syömistä. Chiliä laitoin 1 palon. Hyvää tuli!

A sai oman, pienen annoksen ilman avokadoa...

Ceviche syötiin nachojen avulla lusikoimalla suoraan suuhun ja seuraavana päivänä loput menivätkin sitten ruisleivän päällä meikäläisittäin jo ihan perinteisesti. Alkupalojen jälkeen pelattiin A:n kanssa erä Dominionia, joka oli ennakkopeloistani huolimatta maanmainio lautapeli. Siinä muuten joululahjaideaa peleistä pitävälle. Varsin pop ja iloa riittää pitkäksi aikaa, koska peliä voi muuntaa joka kerralla.

Jauhelihakastikkeelle tekee tosi hyvää saada muhia ainakin pari-kolme tuntia. Eli laita kastike tulemaan, jatka siivoamista, syö alkupalaa ja ota erä lautapeliä lapsen kanssa. Kun peli alkaa lähestyä loppuaan kokoa koko setti uuniin ja tarjoa perheen iloksi.Juomaksi tämän ruuan kanssa ehdottomasti paras valinta on limesiivulla maustettu corona.

Sellainen pikku vinkki, että jos et ehdi hauduttelemaan kastiketta 2-3h niin jätä tomaattimurska pois ja laita vaikka vähän enemmän vielä pyrettä. Kastike kiehuu vähän "kasaan" ja siitä tulee juuri sopivan paksuista hauduttelun aikana, mutta kiire jos on, niin soosi ei ehdi saostua jos tomaattia on paljon. Kasvisversiona tämä toimii hyvin kun korvaa jauhelihan vaikka ruskeilla ja/tai mustasilmäpavuilla.

Lyhyestä virsi kaunis tänään, vaikka tein eilen urhean rynnistyksen keskustassa, vielä on 3 lahjaa hankkimatta ja V:llä vähän enempi... :) Ja se siivous... Eli käydään kiinni nachoihin.



Jauhelihakastike Nachoille (riittää 4:lle ahmatille tai 6:lle pieniruokaiselle)

1 pkt eli n. 400g jauhelihaa (sika-nauta on hyvä haudutteluun)
1 prk kidneypapuja (400g purkki, josta papuja n. 250g)
1 prk (400g) vaaleita papuja tomaattikastikkeessa (tai ruskeita papuja)
1 prk chilimarinoituja valkosipulin kynsiä öljyssä (150-200g)
1 iso prk eli 140g tomaattipyrettä
1 prk 400g tomaattimurskaa
2 normaalikokoista sipulia tai 1 iso
1/2 tl savustettua paprikajauhetta
cayannepippuria
1 mieto chili silputtuna
chilisuolaa
maustepippuria
2 rkl punaviinietikkaa (laitoin sitä rajamäen pippurista) tai vaikka vanhan salsapurkin jämät, tai jos tykkäät jalopenoviipaleista laita niitä ja vähän niiden säilöntälientä - tärkeää on saada hieman etikkaa mukaan, sillä ei niin paljon väliä mitä ja mistä.:)

Silppua sipulit ja kaada puolet sipuleista ja marinoiduista valkosipuleista pannulle. Lsita mukaan puolet jauhelihaa ja ruskista. Siirrä syrjään ja tee loput jauhelihat ja sipulit samalla tavalla. Mausta suolalla ja maustepippurilla.



Kokoa kaikki loput aineet kattilaan ja anna kiehua. Sitten pienennä lämpö, peitä kannella ja anna muhia hiljalleen 2-3h välillä sekoittaen. Tämän voi laittaa myös hautumaan uuniin, jolloins e ei pala pohjaan niin helposti:)


Nacholäjän kokoaminen (4:lle)

1 pss 700g vähäsuolaisia nachoja
n. 2 dl mustia, kivellisiä oliiveita
iso tukku lehtipersiljaa tai korianteria
200g kypsää cheddaria raasteena
papu-jauhelihakastike

Lisäksi creme fraichea
1 avokado
korianterisilppua
salsaa (vaikka salsa verdeä)

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Piapripelti on tähän tosi kätevä, mutta muukin astia käy hyvin. Levitä pellille kerros nachoja, niin että pelli peittyy. Lado siihen päälle jauhelihakastiketta, oliiveita, yrtisilppua ja juustoraastetta. Tee niin monta kerrosta kuin saat. Meille taisi tulla kaksi kerrosta ja pinnalle sitten loput nachot, soosin jämät, oliivit ja juustoraaste. Ihan pinnalle ei kannata laittaa yrttiä, sen voi säästää ja ripottaa sitten tarjoiluvaiheessa annoksen päälle.

Uunita 15 min ja sekoita sillä aikaa creme fraiche ja avokado keskenään. Kun juusto on sulaa laita nachopelti pöytään, varusta lastalla ja tarjoa lautasella läjä nachoja cremefraiche-avokadojutun, salsan, tuoreen yrttisilpun ja kylmän coronan kanssa.

Kurpitsapyree butternut squashista

Tämä oli minusta hauska ruoka; söimme sitä kielen kanssa ja sitten viikolla myöhemmin myös falafelien kaverina. Se sopi siihenkin tosi kyvin. Oli ihan killeriyhdistelmä syödä falafeliä, vihreistä tomaateista tekemääni chutneytä ja falafelejä - tai no, sellasia kikhernepötkylöitä jotka maustoin tällä kertaa mustapekka - pippurijuustolla, valkosipulilla ja isolla kasalla lehtipersiljaa. Jotain semmosta - en mitannut tarkkoja määriä siitä, mutta sanonpa vaan, että oli hyvää tämän pyreen kanssa. Pyreen ohje siis GRV 2/2009 (kuten kielenkin ohje).



Butternut -kurpitsa tuoksuu melkein samalle kuin verkkomeloni. Vähän "mantelisempi" tai jotain se tuoksu on. Makukin on hauskan pehmeä, pehmeämpi kuin talvikurpitsassa. Jos näet näitä jossain, tätä reseptiä kannattaa kokeilla. Vähän pyrettä tehdessäni pelkäsin että a) jäähdyttääkö kylmä voi pyreen ihan liikaa tai b) sulattaako kuuma kurpitsa kokonaan voin ja lopputulos on lautasella lillivä kurpitsainen voiläjä. Kumpikaan skenaario ei toteutunut ja pyre onnistui ihan hienosti! Mitään muusiahan tämä ei paksuudeltaan ole, mutta erilainen, hieno ja hauska lisäke. Tykkäsin!



Kurpitsapyree (ehkä n. 6:lle)

1/2 talvikurpitsaa tai 1 butternut -kurpitsa (n. 700g mutta minun oli isompi, ehkä kiloinen)
2 keltasipulia
4 valkosipulin kynttä
1 dl kermaa (laitoin kyllä enempi kermaa, kun kurpitsaakin oli paljon, ehkä 1,5 dl?)
100g voita
1-2 tl suolaa
(1 tl sokeria - taisin jättää pois kokonaan)
ripaus valkopippuria myllystä
chilisuolaa (ei ollut alkuperäisessä reseptissä, mutta minusta sopii hyvin)

Kuori ja halkaise kurpitsa. Kuorin sen kuorimaveitsellä, kun en parempaakaan tapaa keksinyt. Yllättävän kivuttomasti meni, mutta talvikurpitsa ei ehkä kuoriinnu ihan niin helposti. Poista sitten siemenet kurpitsasta ja kuutioi n. 1x1 cm paloiksi.

Hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sitten öljyssä sipulia, kurpitsakuutioita ja valkosipulia n. 5 min koko ajan sekoittaen, ettei kurpitsa ja valkosipuli pala ja saa juurikaan väriä.

Lisää kermaa vähitellen ja keitä kurpitsat kypsäksi asti hiljaisella lämmöllä. Alkuperäisessä ohjeessa käsketään lisäämään vettä, jos kurpitsa ihan kuivaa, mutta minä lisäsin vähän kermaa, kun kerran oli vajaa purkki ja kurpitsaakin vähän enemmän kuin ohjeessa.

Kun kurpitsa on kypsää, siivilöi kurpitsaseos. Säästä liemi ohejntamiseen, jos sitä tarvitaan (meillä ei tarvittu)


Laita kurpitsa ja voi tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Mausta suolalla, sokerilla ja valkopippurilla (tai chilisuolalla) Halutessa ohenna kermaisella keitinliemellä.


Lämmitin lopun vielä seuraavana päivänä uunissa niiden falafelien kaveriksi. 15 min 180 astetta ja vähän sekoittelua välissä. Hyvin toimi!

Ruokaprojekti: paistettu naudan kieli, eli fiinimpää ja hyvää mutta edullista herkkua.

Glorian ruoka ja viinissä (nro 59, 2/2009) oli laitettu naudan kieltä artikkelisarjassa unohdetut herkut. En ole eläessäni laittanut kieltä ruuaksi ja ajatus jäi vaivaamaan minua. Aina Sellossa käydessäni olen moikkaillut kielipaketteja kylmähyllysä ja vannonut, että vielä tulee se päivä. Ja tulihan se. Ja kyllä kannatti.


Kieli on oikeasti tosi hyvää, vaikka onkin hieman omituisen näköinen raaka-aine. En rehellisesti sanoen olisi uskonut, että se on niiiin hyvää, kuin se oli. Onhan kieltä nyt tullut syötyä kielileikkeissä ja hyytelöissä, mutta sellaisenaan paistettuna tämä taisi olla minulle ensimmäinen kerta. V sanoi, että tästä tuli mieleen vähän kateenkorva.

Maku oli pehmeä, täyteläinen ja rakenne yllätyksekseni ihan suussasulava. Kielen kilohintaan nähden kyseessä on siis ehdoton herkku, jota kannattaa kokeilla. Raaka-ainetta on näemmä vielä tosi hankalaa saada edes mitenkään helposti epäonnistumaan, meillä projekti venyi ja venyi ja kieli likosi suolaliemessäkin vuorokauden. Ainoa miinuspuoli koko hommassa on, että kielen valmistaminen on vähän projekti - se ei ole monimutkaista lainkaan, mutta vie aikaa. Jos haluat laittaa sitä viikonloppuna, osta kieli tänään tai viimeistään huomenna.


Kieli pitää keittää ja seisottaa painon alla ennen ruuaksi valmistamista. Glorian ohjeessa ei mitään muuta oikeastaan vaadittukaan, mutta opiskelin tietysti myös keittiömme pyhän kirjan aseman vähitellen saavuttanutta the silver spoonia, joka kertoo, että kieltä pitäisi liottaa suolalla maustetussa vedessä puolisen vuorokautta tai vähintään useita tunteja, vettä muutaman kerran vaihtaen. Miksi? Sitä kirja ei valitettavasti kerro.

Olin ostanut kielen viikonloppua varten, mutta pikkuleipäshow ja muut aktiviteetit veivät huomioni niin täysin, että aikataulu vähän venyi. Kieli ehti olla meillä suolaliemessä enemmänkin kokonaisen vuorokauden ja suolaliemi ehti pakkasissa jäätyäkin pinnaltaan ennenkuin kieli päätyi keittoastiaan. Silti siitä tuli älyttömän hyvää.

Kielen keittämisestä gloriassa sanotaan, että kieltä on ylipäänsä hyvin vaikeaa mitenkään keittää yli. Meillä kieli kiehui maanantai-iltana ihan reilusti kolme tuntia, ennenkuin terävän veitsen kärki upposi kauniisti pehmeään lihaan. Sitten kieli kuorittiin ja laitettiin kelmussa ulos, kylmälaukkuun hämmentävän vuokaviritelmän alle "jotta liha tiivistyy kevyen painon alla" ;)


Tiistaina sitten leikkasimme kielestä reilun sentin siivuja, jauhotimme ne kevyesti, paistoimme ja söimme kurpitsapyreen, paahdettujen kurpitsansiementen ja kevätsipulin kanssa. Oh joy.

Koska kurpitsapyree on aika raskasta kamaa - lähinnä kermaa ja voita, se on jotenkin kastikkeen luonteinen eikä sitä voi syödä kovin paljon. Siksi annos soveltuu hyvin tarjottavaksi alkupalan ja/tai jälkiruuan kanssa. Toinen vaihtoehto voisi olla tarjota annoksen ohessa esimerkiksi mintulla maustettuja herneitä, jolla annokseen saa kokoa. Mutta sinänsä kokonaisuus on tosi hyvä ja kyllä se meille riitti, kun tarjolla oli tukevaa jälkkäriäkin:)

Kokeilkaa ihmeessaä kielen laittamista, se oli helppoa ja todella hyvää. Meillä kieltä tehdään uudelleen ihan varmasti - ehkä jo lähiaikoina.


Kielen keittäminen

1 naudan kieli n. vajaa kilo
2 porkkanaa
2 sipulia
4 valkosipulin kynttä
5 laakerinlehtä
1 rkl kokonaisia valkopippureita
2 rkl karkeaa merisuolaa (meillä ruususolaa)

Aloita liottamalla kieltä suolavedessä useampia tunteja tai yön yli. Vaihda vesi muutamaan kertaan liotuksen aikana. Laitoin suureen vatkauskulhoon viileää vettä, vajaan ruokalusikan suolaa ja kielen. Noin 3h päästä vaihdoin veden. En tiedä tarvitaanko tätä vaihetta, mutta ainakin kielestä lähti pois kaikki mahdollisesti kieleen jäänyt veri ja muu "kuona".

Liottamisen jälkeen kieli keitetään. Keitä kieli edellisenä päivänä, runsaassa vedessä, jotta sen voi jättää painon alle kiinteytymään ennenkuin teet siitä ruokaa.

Kuori porkkanat ja pilko ne ja sipulit kattilaan. Kuori valkosipulin kynnet ja heitä ne hieman rikki lyötynä kattilaan. Lisää kieli ja muut ainekset ja sitten vettä, niin että kaikki peittyvät. Lisää suola.

Ohje käskee lisäämään pienemmän, vedellä täytetyn kattilan kielen päälle, että kieli pysyy keitettäessä veden alla. Veden kuuluu kuitenkin ensin kiehahtaa ja sen jälkeen kattilan pinnalta kuoritaan mahdollinen vaahto. V oli yksin kotona projektoimassa tätä keittovaihetta, kun minä olin vielä töissä. Hän raportoi, että mitään vaahtoa muodostui hyvin vähän. Ehkä noin ruokalusikallisen V oli onnistunut pinnalta kuorimaan. Johtuisiko sitten liottelusta vai mistä, mutta sitä vain ei muodostunut sen enempää.

Kun vaahto on kuorittu, kieli jätetään kiehumaan hiljalleen painon alle (V täytti painoksi
metallisen vatkauskulhon vedellä, koska sopivan suurta, keittoastiaa pienempää kattilaa ei ollut) n. kolmeksi tunniksi. Kieli on kypsä kun ohutteräinen veitsi uppoaa lihaan helposti.

Kun kieli on kypsä, se nostetaan leikkuulaudalle n. 5 min jäähtymään ennen nahan poistamista. Liemi kannattaa siivilöidä talteen, siitä saa pohjan vaikka papumuhennokseen tai kastikkeeseen.

Hassu piirre oli, että kielen pintaan tarttuneet pippurit liimautuivat siihen kiinni todella tiukasti jäähtymisen aikana.

Nahan kuoriminen oli jännittävää. Otin pienen, terävän veitsen ja aloin kuoria nahkaa kielen alapuolelta alkaen. Se lähti irti helposti, mutta jos sinulla on vilkas mielikuvitus, kielen pinta kyllä kirvoittaa sitä varmasti. Alta paljastuu kaunis, tasainen ja mielettömän herkullinen kypsä liha.

Kun kieli on kuorittu, se kääräistään kelmuun, asetetaan vatiin ja taas erinäköisin vuokavirityksin saadaan sen päälle "kevyt paino". Me laitoimme kielen päälle vuuan, laitoimme sen kylmälaukkuun ja seuraksi vielä pari huoneen lämpöistä kuplavesipulloa (painoksi ja ettei koko hökötys jäädy ulkona, kun pakkasta oli 14 astetta. Jääkaappiin se ei meillä mahtunut.) ... ja koko komeus ulos pakkaseen yöksi.



Kielen paistaminen (n. 3-4 siivua per annos)

1 keitetty, painon alla yöpynyt kieli
jauhoa
rypsiöljyä
voita

Seuraavana päivänä sitten päästiin tositoimiin. kielestä viipaloitiin "hyvänkokoisia" eli n. sentin paksuisia siivuja, jotka jauhotettiin kevyesti.

Sitten pannulle lorautettiin rypsiöljyä ja kun öljy oli kuumaa jauhotetut siivut laitettiin pannuun.

Voi kehotettiin lisäämään vasta lopuksi paistoastiaan, jotta se ei pala. Voita laitoin kyllä lähinnä siivottoman kokoisen klunssin. Oman omantunnon mukaan, mutta ainakin runsaalla voilla tuli tosi hyvää.

Kielisiivut paistetaan kauniin ruskeiksi molemmin puolin ja sen jälkeen ne laitetaan 180 asteiseen uuniin 6 minuutiksi lämpiämään kauttaaltaan.

Kun V paisteli kieliä, minä valmistin kurpitsapyreen (senkin ohje samasta lehdestä) jo aikaisemmin Isosta Omenasta löytämästäni "butternut squashista", eli butternut kurpitsasta (mikä se sitten onkaan suomeksi). Mutta teen siitä oman postauksensa vähän myöhemmin. Pyreeseen tarvitaan 1 pienehkö kurpitsa, kermaa, sipulia ja paljon voita. Omani painoi hieman yli kilon. Siitä tuli pyrettä pariksi kertaa 3 hengelle ja jäikin vielä.

Paistettu kieli tarjoiltiin meillä kurpitsapyreen, paahdettujen kurpitsansiementen ja kevätsipulisilpun kanssa. Gloriassa paistetun kielen kanssa oli tehty papumuhennosta ja uunijuureksia - ei pöllömmän näköistä sekään!

P.s. kielen kanssa sopinee viiniksi jokin täyteläinen ranskatar yhtä lailla kuin vaikka pehmeämpi jenkkiviini - syrah tai zinfandel. Myös hapokkaampi valkoviini käy erinomaisesti (verdelho, pinot grigio). Kermaisen ja voisen kurpitsapyreen kanssa hapokkaampi valkoviini tuo kivasti kontrastia. Joimme kielen kanssa Neissin Pinot Grigiota mutta myös varmaan Alsacen One olisi käynyt tosi hyvin. Ehkä valkoviini menee tämän ruuan kanssa jopa kivammin kuin punaviini... :)

Manteliset karpalo-valkosuklaapikkuleivät

Pikkuleipien ohjeista yksi on sellainen, jota en voi julkistaa. Lupasin parikympisenä tyttösenä hienolle vanhalle rouvalle, että en jaa reseptiä kevyin perustein. Se on hänen nimikkoreseptinsä, jota hän ei ollut antanut kenellekään muulle. Kyseessä on taatelileipien ohje. Se on säilynyt suosikkinani kaikki nämä vuodet. Aprikoosi-inkivääripikkuleipiä olen tehnyt jo aikaisemminkin. Tosin, koska tein ne pari päivää aikaisemmin, ne ehtivät mielestäni kostua liikaa. Ne alkoivat tarttua toisiinsa, mistä olin harmissani. Niissä oli siis kuitenkin hieman liian vähän jauhoja. Hyvän makuisia kuin mitkä, mutta niistä lisää ehkä myöhemmin... Tänään esittelen koko setin oikeastaan parhaiten onnistuneen pikkuleivän. Näitä teen vielä itsellenikin jouluksi.



Valkosuklaalla kruunattu karpalopikkuleipä on ehkä näistä raikkain, rapein ja ihanin tekele. Työkaverini taisi todeta syötyään ensimmäisen: "Mitä näissä on, nämä rokkaa!". Pieniä ylistäviä huudahduksia on nyt kuulunut samalta suunnalta useampia, aina kun hän on hakenut laatikosta uuden pikkuleivän. Reseptiäkin pyydettiin. Ja täältä se nyt viimeinkin tulee.

Jos pikkuleipää nyt yrittäisi kuvata, niille onnettomille, jotka eivät pääseet maistamaan ;), niin rakene on rapea ja ihana. Pikkuleipä on voinen kuin äidin parhaat pursotinleivät, makea kuin valkosuklaa mutta samalla paahtunut kuin toscapiirakka. Koko makunautinnon kruunaavat lohkeilevat, katki leikkaantuneet mantelit ja makean raikkaat karpalot. Minäkin olen sitä mieltä, että nämä rokkasivat. Tein annoksen nelinkertaisena, mutta tässä määrät slkuperäisenä, ns. normaaliin perheannokseen. Ohjeeseen vinkkiä jauho-rasvamäärien suhteeseen kurkin kirjasta The ultimate encyklopedia of chocolate.



Manteliset karpalo-valkosuklaapikkuleivät (n. 20-25?, ehkä)

115g voita (huoneenlämpöisenä)
115g sokeria
1 muna
hippunen vaniljaa (n. 1/2 maustemittaa, nelinkertaiseen annokseen laitoin n. 1/2 tl)
150g jauhoa
1/3 tl soodaa
1/3 tl leivinjauhetta
75g kokonaisia manteleita
120g valkoista suklaata rouhittuna
120g kuivattuja, sokeroituja karpaloita

Valmista taikina ensin, vaikka edellisenä iltana. Anna sen jäähtyä pari-kolme tuntia ennen pötköiksi muotoilua. Kun olet tehnyt pötköt laita ne ulos muutamaksi tunniksi tai jopa yön yli. Leikkaa pikkuleivät kohmeisista, lähes jäisistä pötköistä tukevalla veitsellä. Silloin kokonaiset mantelit leikkautuvat kauniisti ja pääset vähemmällä itse leipomisen suhteen. Näistä voi toki tehdä myös cookiemaisempia nostelemalla vaan taikinaa keoiksi pellille. Mutta: saat ohuempia ja rapeampia pikkuleipiä kun teet pötköt ja leikkaat niistä pikkuleivät 3-4mm paksuisina siivuina. Siivuja ei tarvitse edes mitenkän muotoilla, ennenkuin ne laitetaan pellille kypsymään. Ne paisuvat ja leviävät istten oikeaan muotoonsa.


Taikinan valmistus käy seuraavasti: Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää kananmuna ja vanilja ja sekoita hyvin vatkaimella.

Sekoita leivinjauho, sooda ja jauhot keskenään ja sekoita se mukaan voiseokseen käyttäen apuna vahvaa metallilusikkaa. Taikinasta tulee aika paksua ja joudut varmasti kääntelemään taikinaa. Heikompi nuolija tms. saattaa mennä rikki.

Lisää manteli, valkosuklaa ja karpalot. Kääntele ne taikinan sekaan. Tässä' vaiheessa on olennaista, että teet tämän käsin. Jos käytät tehosekoitinta, kaikki mantelit menevät rikki. Sitä emme halua. Ei-ei.

Kun taikina on sekaisin, laitoins en ulos jäähtymään pariksi tunniksi. Näin siitä tuli helpommin käsiteltävää ja muotoilin siitä pötkylöitä. Ladoin n. 2,5 cm halkaisijaltaan olevat pötkylät tarjoilulautaselle ja peitin ne hiirien pelossa huolellisesti kakkukuvulla.

Seuraavana päivänä sitten leivoin pikkuleivät. Leikkasin pötkylästä sopivia, n. 4 mm levyisiä kiekkoja ja ladoin ne pienin välein ( jätä väleihin tilaa pikkuleipien paisumiselle ja leviämiselle!) pellille, jossa oli leivinpaperi. Jos käytät piparipeltiä, ota huomioon että piparipellin teflonpinnalla, ilman paperia pikkuleivät kypsyvät nopeammin ja palavat helpommin pohjastaan.



Lämmitä uuni 190 asteeseen. Paistoin näitä pikkuleipiä n. 13 minuuttia 190 asteessa, jonka jälkeen ne olivat minusta kauniin vaaleita eivätkä vielä ruskistuneet reunoilta.Ne olivat kuitenkin jo selvästi kypsiä. Annoin pikkuleipien vielä jäähtyä rauhassa pellillä, ennenkuin siirsin ne. Huomaa, että jos jätät pikkuleivät kuumalle pellille ne kypsyvät vielä vähän lisää. Jos reunat ovat ruskettuneet, vedä pikkuleivät viileän alustan päälle leivinpaperin avulla, etteivät ne kypsy enää lisää. Pikkuleivät kovettuvat jäähtyessään ihan rapeiksi.