Siirry pääsisältöön

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

"Alexin huone oli viimeisenä lännenpuoleisessa siivessä, ja sieltä tulin näkemään ajan mittaan monia upeita auringonlaskuja. Mutta ensimmäisenä iltana en nähnyt auringon laskevan enkä taivaan muuttuvan rikinkeltaiseksi pimeyden laskeutuessa, sillä oli alkanut tihuuttaa, ja kesä oli muutenkin liian pitkällä."
Kjell Westö:
Rikinkeltainen taivas
(Otava 2017)
Alkuteos Den svavelgula himlen
Suomentanut Laura Beck
Äänikirjan kesto 14 h 41 min.
Lukija Eero Saarinen.

"Sinun täytyy ansaita enemmän ja kuluttaa vähemmän, tilintarkastaja sanoi, ja ymmärsin hänen tarkoittavan että olin takertunut menneeseen menestykseeni liian pitkäksi aikaa", toteaa Rikinkeltaisen taivaan minäkertoja, joka on kirjailija ja historioitsija. Häntä ja hänen puhettaan kuunnellessa ei voi välttyä ajatukselta, josko minäkertoja on takertunut ylipäätään mennesseen liiaksi - romaani on pitkitetyltä ja turhan hajanaiselta tuntuva muistelo siitä, mitä päähenkilön elämässä tapahtui erityisesti suhteessa Alex ja Stella Rabelliin, joihin hän tutustui 1960-luvun lopulla.

Heti alusta lähtien on selvää, että kertoja ja Rabellin perhe ovat eri yhteiskuntaluokista. Rabellit viettävät kesiään sukutilalla, Ramsvikin kartanossa, ja kertojan isä puolestaan on vuokrannut perheelleen Metsätorpan, ränsistyneen kolmikymmenluvun talon.
Terassi. Valurautaparveke. Metsänvartijan tehtävät. Pienriistaa. Kotiapulainen. Ja nyt liikemiessuku. Olin kuullut niin monta uutta ja erikoista sanaa sinä iltana, etten voinut muuta kuin nyökätä mykkänä.
Pojat kuitenkin ystävystyvät, ja ystävyys kantaa läpi vuosikymmenien ja kestää, joskaan ei aivan nikottelematta, senkin, että kertoja seurustelee Alexin Stella-sisaren kanssa sekä nuorena että aikuisiässä. Stella Rabell onkin sitten asia erikseen. Kertoja tuntee häneen vetoa, joka ei tunnu hälvenevän vuosien mittaan, vaikka seurustelu ei katkeamattomana jatkukaan. Muut naiset vertautuvat Stellaan, jonka kertoja tuntuu nostavan jalustalle - tosin epäselväksi jää, miksi.

Epäselväksi jää sekin, mistä romaanissa on lopulta kysymys. Tarinan kaari kattaa muutaman vuosikymmenen ja paikoin aikaa tunnelmineen kuvataan onnistuneesti. Se ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle. Ajankuva ei syvene ja useat kelpo teemat jäävät kellumaan ulottumattomiin niin, ettei niistä oikein saa kiinni. On kuin käsissä olisi saippua, joka aina luiskahtaa karkuun. Lukukokemusta arvioidessa voisin lainata Stellan sanoja:
"Mutta tämä uusi on vähän... se on väsynyt, se ei nouse lentoon."
Lentoon ei nouse, ei. Henkilöihin ei kiinny, enemmänkin ärsyyntyy. Tarinassa kurkotetaan moniaalle mutta mihinkään ei oikein päästä kiinni. Seksi saa turhan suuren tilan. Liian paljon asioita jää ilmaan, ikään kuin niihin ei olisi maltettu syventyä riittävästi. Lopetus on hätäisesti yhteen vedetyn oloinen.

Epäluotettavan oloinen kertoja toki on kiintoisa, ja kertojan tuskaisa pohdinta omien muistojen paikkansapitävyydestä jäi mieleen.
Kunhan sinä vain haet ja haet ja tarkennat, sinä löydät totuuden kaikesta mitä on tapahtunut. Etkö sinä ymmärrä, että muisti on pahempi satuilija kuin meistä kukaan?
Lopputulema kuitenkin on, että paljon en tarinasta saanut. Rikinkeltainen taivas ei ole minun kirjani, mutta moni muu on siitä pitänyt.

Tuija sai kirjasta irti paljon enemmän kuin minä. Jokke toteaa, että loppu pilasi tarinan. Kirsi kiittää palkitsevaa lukukokemusta ja Riitta löytää romaanista paljon pohdittavaa, samoin Mai. "Hyvässä mielessä perinteinen romaani", kiittää Katja. Lauralle jäi ristiriitainen olo, mutta Marile ihastui henkilöihin välittömästi.

Kommentit

  1. Tämä on kovin kiitelty, mutta olen kanssa pohtinut, että mihin tämä johti, ja minusta se lässähti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Alkuun ajattelin, että onpa kivaa ajankuvaa, mutta sitten veto katosi.

      Poista
  2. Yleisesti ottaen Westön teoksia on ollut iloa lukea niiden ilmavuuden, kerronnan ja teemojen kiintoisuuden ansiosta. Rikinkeltainen taivaskin on omin silmin katsottuna erikoissävyssään varsin kaunis ja kauas vievä. Tämän kirjallisen taivaan suhteen jäi hitusen hämmentynyt ja ohi-meni -olo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta jäi huomaamatta kauneus, jos toki ajoittain ihastelin sitä, miten tunnelmia ja tilanteita kuvataan. Samankaltaisia oloja tämä minuunkin jätti.

      Poista
  3. Voi olla, että tähän kirjaan pitää palata uudestaan muutaman vuoden päästä. Päähenkilö kipuili kirjailijana, olikohan Westö kirjoittanut omia mietteitään kirjailijan ammatista. Pääteemaksi nostaisin kuitenkin kymmenien vuosien ystävyyden ja sen eri vaiheet, naiset ja muu elämä kulki siinä sivussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, pitäisikö tämä lukea uudelleen, jotta avautuisi paremmin. Mutta en pidä hyvänä merkkinä sitä, jos tarina ei yhdellä lukukerralla avaudu.
      Minä huomasin pohtivani aika usein, kuinka paljon tässä on Westön omia kokemuksia - ehkä juuri luettu Ennen kuin mieheni katoaa vaikutti taustalla.
      Minä en osaa ystävyyskuvauksena tätä lukea, mutta kukin tietysti nostaa esille asioita, joihin oma huomio kiinnittyy. Minun huomiotani vei turhan paljon ärsyyntyminen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Olen ottanut kommenttien valvonnan käyttöön, joten odotathan rauhassa, että viestisi tulee näkyviin.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pilvi Hämäläinen: Cinderella

Jade hyrrää hyvästä mielestä. Näin vaan tytöt löytävät ihan täysin sattumalta taas yhden yhteisen jutun! Kyllä tästä taitaa ihan oikea ystävyys muodostua! Vaikka Jaden äiti ei kuulukaan ympäristölautakuntaan, niin Jade sentään on ihminen, joka on kiinnostunut kiinnostavista asioista.  Pilvi Hämäläinen: Cinderella Otava 2022 kansi Elina Warsta 269 sivua Pilvi Hämäläinen on tullut tunnetuksi erityisesti Putous-näyttelijänä, ja nyt häneltä on julkaistu esikoisromaani. Teoksen keskiössä ovat yläkoululainen Jade-Adele, joka häpeää nimeään ja äitiään, Jaden äiti Siru, joka ei häpeä juuri mitään, ja Sirun äiti Sirkka, joka kiinnittää huomionsa Cinderellaan. Samaan sukuun kuuluvien naisten lisäksi yhtenä näkökulmahenkilönä on aikuisikään ehtinyt Jari, joka elää äitinsä katon ja komennon alla. Romaani kuvaa tapahtumia, jotka keskittyvät yhteen päivään. Kun päivä etenee kohti erästä suoraa lähetystä, tapahtuu paljon, ja päivän mittaan henkilöistä paljastuu monenlaista. He joutuvat itse kukin kum

Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin

Kaikki mitä tarvitsin tai halusin oli kodin ja yhteisön näkökulmasta väärin. Siksi se kaikki oli pidettävä salassa. Olin lapsesta asti tottunut kätkemää omat tarpeeni, ja siihen oli aina liittynyt ahdistus, häpeä ja kylmä yksinäisyyden tunne. Noina vuosina ristiriita kasvoi niin valtavaksi, että halusin vain olla rauhassa. Samaa halusivat ystäväni. He pakenivat kodin sääntöjä, uhkailua ja väkivaltaa karkaamalla, ja minä lähdin heidän mukaansa. Kun lähdimme, meillä ei enää ollut kotia. Olimme yhteiskunnalle näkymättömiä ja yhteisön silmissä hylkiöitä, mutta meillä oli toisemme. Ujuni Ahmed & Elina Hirvonen: Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin WSOY 2022 kansi Anna Makkonen 226 sivua Ujuni Ahmed on 3-vuotiaana Somaliasta Suomeen muuttanut musliminainen, joka avaa Elina Hirvosen kanssa kokemuksiaan ja elämäntarinaansa kirjassa Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin . Teos on tarkoitettu ensisijaisesti Ujuni Ahmedin kaltaisille, jotka kokevat olevansa vääränlaisia ja erilaisia

Tuuve Aro: Lihanleikkaaja

"Hän kosketti nenäänsä ja ajatteli että se oli hänet pettänyt. Hän kumartui ja asetti päänsä pölkylle. Kirvestä oli hankala pidellä mutta se osui kohteeseen nirhaisten nenänpäästä palan joka jäi ihosta roikkumaan." (Novellista Haju ) Tuuve Aro: Lihanleikkaaja (WSOY 2017) 153 sivua Tuuve Aron novellikokoelma Lihanleikkaaja  on tuttua Aroa: Vinksahtaneisuutta ja absurdiutta tarjoillaan lukijalle tiiviissä paketeissa. Arkisiin tilanteisiin sekoittuu mystisyyttä, joka jää paikoin mietityttämään pitkäksi aikaa. Kahdentoista novellin joukosta löytyy monenlaisia lukukokemuksia. Aloitusnovelli Suojatie  etenee varsin ennalta arvattavasti mutta päättyy kauniisti: Hetken verran kurjet pysyivät tiukasti muodossaan kuin yhteisen mielen liikuttamana, sitten aura jo hajosi ja muutti suuntaa. Kokoelman päättävä Kahdet kasvot  puolestaan on ilahduttava tarina Tomista, jonka elämän lähtökohdat eivät ole loistokkaat ja jolle arkea ovat asiat, joista nykytodellisuudessa nostettaisii