Kirjakaapin kummitus

Alkuvuosina yritin säilyttää sen vahvan tunteen, joka oli liittänyt minut Nicolasiin ja Teresaan. He olivat minulle nyt vielä välttämättömämpiä kuin silloin, koska he määrittivät, millainen halusin olla, syyn, miksi olin lähtenyt, ja ainoan syyn, miksi voisin palata. On piikkejä, jotka tekevät kipeää vasta silloin, kun niitä yrittää vetää ulos lihasta. Minun tapauksessani piikillä oli nuo kaksi nimeä. Gianni Solla: Ystävyyden oppimäärä Otava 2024 alkuteos Il ladro di quaderni  2023 suomentanut Helinä Kangas 248 sivua Ystävyyden oppimäärä on kertomus siitä, miten oppimattomasta sikopaimenesta tulee maineikas koomikko, jonka monologit viihdyttävät ihmisiä. Kaikki alkaa vuodesta 1942, kun pieneen Tora e Piccillin kylään Italiaan saapuu Mussolinin käskystä joukko juutalaisia peltotöihin. Heidän joukossaan on Nicolas, kaunis nuorukainen, jonka pahoinpitelyn osallistuu ontuva sikatilan poika Davide, romaanin minäkertoja.  Vaikka nuorukaisten välit eivät ole alkuun kovin lupaavat, he ystävyst

Autoin paidan hänen yltään ja riisuuduin itse. Tunsin Marijan paljaan ihon kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen, siihen piirtyneet uurteet. Olimme luopuneet nuoruudesta ja kaikista väliimme kertyneistä kysymyksistä, ne makasivat nurkassa hylättyinä, kukaan ei kaivannut niitä.  Joel Haahtela: Marijan rakkaus Otava 2024 kansi Päivi Puustinen 192 sivua Kirjailija matkustaa Italiaan etsimään tuoretta alkua kirjoittamiselleen. Asemalaiturilla hän havaitsee naisen, jota ei ole nähnyt neljännesvuosisataan. Marija on kuitenkin jättänyt mieheen jälkensä, ja päinvastoin myös. Niinpä pari matkustaa yhdessä Roomaan ja samalla menneeseen. Mitä heille tapahtui silloin ja mitä heille tapahtuu nyt? Minäkertoja tutkiskelee suhdettaan Marijaan mutta samaan aikaan tarkastelun kohteena on miehen suhde omiin vanhempiin. Vanhemmat ovat menehtyneet mutta he ovat kertojan ajatuksissa läsnä samoin kuin muutoinkin eletty elämä. Merkityksellistä on aika, joka kuluu ja laskostuu , mutta myös se, mitä on olla läsnä

Michele meni Claran luo tänä iltana, ja myöskin Mirella lähti ulos. Pyysin häntä jäämään kotiin, koska oli kiirastorstai, mutta hän sanoi, ettei mitenkään voinut jäädä. Olisin halunnut hänen jäävän myös saadakseni puhua hänen kanssaan. Minulla ei ole koskaan ollut kovin omaperäisiä ajatuksia. Tähän saakka olen turvautunut siihen moraalikäsitykseen, jonka opin jo pikku tyttönä tai siihen, mitä mieheni on sanonut. Nyt minusta tuntuu siltä kuin en enää tietäisi, mikä on hyvää ja mikä pahaa, kuin en pystyisi lainkaan ymmärtämään ympärilläni olevia ihmisiä ja kuin kaikki se, minkä uskoin olevan lujinta, hajoaisi käsiin. Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja Otava 2022 alkuteos Quaderno Proibito 1952 suomentanut Anna Louhivuori kansi Mirjami Marttila 280 sivua Luin kirjabloggaajien klassikkohaasteeseen Alba de Céspedesin romaanin Ylioppilaskoti  (alkuper. 1938), ja sen myötä kiinnostuin uudelleen de Céspedesin myöskin hiljattain uudelleen suomennetusta Kielletystä päiväkirjasta. Se käväisi

Ja hän pakeni terassille paiskaten lasioven lujasti kiinni. Hän itki kiihkeätä, hillitöntä itkua. ”Rauhoitu, rauhoitu, muista tutkintoasi.” Hän näki jo mielessään, millaista olisi tutkinnon jälkeen; tunsi jo nyt uupumusta kaikkien tulevien työpäiviensä johdosta. Vuosia ja kuukausia kaadettuna tuohon kadotuksen kuiluun. Käytettynä työhön, josta ei saa kunniaa, työhön, josta ei kukaan tiedä, väsymykseen, jota ei kukaan aavista eikä arvosta. Se on kuin merimatka, jolla ei näy satamavaloja… Ja tämä kaikki odotti häntä, tumma tyhjyys kuin tuo kuilu, joka avautui terassin alla alenevaan laaksoon. Alba de Céspedes: Ylioppilaskoti Otava 2023 italiankielinen alkuteos Nessuno torna indietro  1938 suomentanut Toini Kaukonen 439 sivua Italialais-kuubalainen journalisti, kirjailija ja feministi Alba de Céspedes (1911–1997) on ollut nähdäkseni esillä erityisesti Kielletty päiväkirja  -romaanin myötä täällä Suomessa. Sitä en ole vieläkään lukenut, mutta kiinnostuin kirjailijan  Ylioppilaskoti -romaan

Heinäkuussa tuli kuunneltua useampi äänikirja sillä ajatuksella, että kuunneltava olisi kohtuullisen kepeää ja hyvin kesätunnelmiin sopivaa. Tähän nelikkoon valikoituikin romaaneja, joiden parissa viihdyin – toisten parissa vielä enemmän kuin toisten.  Rebecca Serle:  Kesä Amalfin rannikolla Otava 2023 alkuteos One Italian summer suomentanut Eeva Parviainen äänikirjan lukija Janna Räsänen kesto 7 t 35 min Italiaan sijoittuva Kesä Amalfin rannikolla  kertoo Katy Silver -nimisestä nuoresta naisesta, joka on hiljattain menettänyt äitinsä. Menetystään sureva Katy matkustaa Yhdysvalloista Italiaan ja tekee matkan, joka oli alkujaan suunniteltu äidin ja tyttären yhteiseksi. Nyt Katy matkustaa yksin ja tekee samalla yllättävän matkan menneisyyteensä ja historiaansa, sillä Positanon rantakylässä hän tapaa äitinsä Carolin – ei sellaisena kuin tämä oli kuollessaan vaan kolmekymppisenä ja perheettömänä. Romaanin idea on kovin kiinnostava. Minkälaista olisikaan kurkistaa omien vanhempien elämään s

Sallan sormet sivelivät epäröiden tietokoneen näppäimistöä. Vältelläkseen päätöstä hän alkoi etsiä tietoa Harlekiinista ja tämän kolmesta uhrista. Lehtien otsikoita oli keksitty jonkinlaisessa kauhun synnyttämässä kiimassa. Vaikka uhrit oli löydetty suhteellisen autoilta alueilta kehyskunnista ja kaikki kolme olivat tai olivat ainakin olleet prostioituja, puolet jutuista keskittyi päivätöissä käyvien milanolaisten pelotteluun. Vera Vala: Italialainen peli WSOY 2022 kansi Ville Laihonen 414 sivua Vera Valan uutuusteos Italialainen peli (WSOY 2022) aloittaa Salla Kotka -dekkarisarjan. Milanoon sijoittuvan teoksen päähenkilö on suomalaissyntyinen ja aloittaa työn puolustusasianajajan avustajana. Oikeuspsykologin opinnot ovat loppusuoralla. Milanolaisia kauhistuttaa Harlekiiniksi nimetty sarjamurhaaja. Uuden uhrin löydyttyä Salla kollegoineen päätyy selvittämään, onko surman takana sarjamurhaaja, uhrin läheinen vai joku muu. Samaan aikaan Sallaa piinaa hänen menneisyytensä, eikä elämää juu

Paitsi että minä en kirjoittanut. Oli kuin ihminen, joka minussa oli muuttanut tänne kirjoittamaan esseitä elokuvista, olisi kuollut. Elvytys ei johtanut tuloksiin. En kaivannut minnekään – ja koko kirjoittamiseni oli siihen asti syntynyt kaipuusta. En halunnut olla missään muualla. Minulla ei ollut mitään sanottavaa kenellekään – siihen asti kaikella, mitä olin kirjoittanut, oli ollut vastaanottaja, ei tosin aina tietoisena roolistaan. Sara Ehnholm Hielm: Ja sydän oli minun – lukea, kirjoittaa, kaivata ja elää. Esseitä. Teos & Förlaget 2018 alkuteos Och hjärtat, der var mitt (Förlaget 2018) kansi Kitty Salovaara 301 sivua Sara Ehnholm Hielm, kustantaja ja elokuvakriitikko, muutti vuonna 2015 Italiaan. Hänen tarkoituksenaan oli kirjoittaa, kun intohimolle oli kerrankin aikaa ja tilaa. Kokemuksista syntyi esseeteos Ja sydän oli minun – lukea, kirjoittaa, kaivata ja elää . Myönnnettäköön: en ole alkuun päästä esseistiikan sisälle lainkaan. Ensimmäinen teksti on jotain aivan muuta kui

Kun pohjoistuuli laantui, ympäristöön laskeutui osittainen rauha. Kuistilta lankeavassa valossa näin poikien huojahtelevat päät, kaksi tummempaa päätä, kolmannen, joka kimmelsi kuin hopea. Ikkunasta katsottuna he olivat lähes toistensa kopioita, kaikki kolme tekivät käsivarsillaan ympyräliikettä. Sitten yksi heistä asettui altaan keskelle kellumaan selällään. Tuo odottamaton näky vedestä pilkistävästä alastomasta vartalosta kuivasi kurkkuani, vaikka se oli oikeastaan vain varjoihin kätkeytynyt mielikuva, joka oli noussut alitajunnastani. Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän Aula & Co 2021 italiankielinen alkuteos Divorare il cielo suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä kansi Laura Noponen 586 sivua Paolo Giordanon romaani Jopa taivas on meidän  vie Italiaan, maaseudulle nuoruuden huolettomiin kesiin ja vuosiin, joiden aikana romaanin henkilöistä kasvaa aikuisia. Romaani kertoo paitsi kasvusta ja muutoksesta, myös unelmista ja ystävyydestä. Romaanin minäkertoja on Teresa, joka on al

Elin maalasi mallejaan mielellään vastavalossa ja tutki valon avulla heidän olemustaan, kehojensa muotoja, hiuksiaan, jopa gestiikkaansa. Nytkin hän kaikissa kuvissa asettui itse niin, että valo lankeaisi viistosti takaa vasemmalta, jolloin se osuisi hiuksiin ja nostaisi esiin kaulan kaaren. Tumma omakuva on luonteeltaan henkilökohtaisin. Hämärä tila voisi kertoa talvesta, mutta ei paljasta onko kysymyksessä joku kodin huoneista vai ateljee eikä anna viitteitä ammatista tai roolista elämässä. Vapautuneen oloinen Elin on kääntänyt päänsä katselijaa kohden, mutta näyttää itse katsovan hieman ohi ja nauraa. Leikkisä Elin, yksityinen Elin. Luultavasti juuri se Elin, jonka hänen lähimpänsä tunsivat. Salla Leponiemi:  Niin kauan kuin tunnen eläväni – taidemaalari Elin Danielson-Gambogi Gummerus 2021 285 sivua äänikirjan lukija Ella Pyhältö kesto 11 t 18 min Taidehistorioitsija Salla Leponiemi tutustuttaa kirjassaan Niin kauan kuin tunnen eläväni  lukijan taidemaalari Elin Danielson-Gambogiin

Kun mutteripannu alkoi porista, Laura uskalsi toivoa selviävänsä hengissä aamusta. Ja ehkä koko matkastakin. Edellisenä iltana Villa Alba oli tuntunut kolealta ja vieraalta, mutta nyt, kun aamuaurinko tunkeutui ikkunaluukkujen läpi keittiöön, Lauran mieli suostui tunnistamaan välähdyksiä menneisyydestä. Tässä samassa keittiössä hän oli syönyt aamiaista sisällään kupliva huumaava riemu, jolle vain ensimmäistä kertaa rakastunut uskaltaa antautua.  Vera Vala: Aprikoosiyöt Gummerus 2021 368 sivua Poukkoilevan kevättalven ja koronauutisoinnin keskellä tuntuu hyvältä matkustaa mielikuvituksen siivin Italiaan: valeakaasioiden katveeseen, kirsikkapuun alle ja viikunapuun makean puuterimaiseen tuoksuun. Kevään ja kesän kaipuuseen ajatukset Villa Alban hedelmätarhasta perhosineen antavat ensiapua, joka hellii mieltä. Jo pelkästään Vera Valan romaanin Aprikoosiyöt  nimi houkuttelee lempeydellään. Romaanin keskiössä on nelikymppinen Laura, joka matkustaa Italiaan tapaamaan tätiään. Aino on ollut o

Meitä sisaruksia on viisi. Asumme eri kaupungeissa, jotkut ulkomailla, emmekä kirjoittele usein. Tavatessamme välillämme voi olla välinpitämättömyyttä tai hajamielisyyttä. Mutta yksikin sana riittää. Yksikin sana tai lause, joku niistä vanhoista lauseista, joita lapsuudessamme kuultiin ja toistettiin loputtomat kerrat. Riittää, että joku meistä sanoo 'emme tulleet Bergamoon pitämään torikokousta' tai 'miltäs rikkihappo haisee', ja löydämme taas aiemmat välimme, lapsuutemme ja nuoruutemme, jotka ovat pysyvästi sidoksissa noihin sanoihin ja lauseisiin. Yksikin niistä riittäisi meille toistemme tunnistamiseen pimeässä luolassa miljoonien ihmisten joukosta. Natalia Ginzburg: Kieli jota puhuimme Aula & Co 2021 italiankielinen alkuteos Lessico famigliare 1963 suomentanut Elina Melander 254 sivua Natalia Ginzburgin Kieli jota puhuimme  hämmentää heti alussa. Saatesanoissaan kirjailija ilmoittaa kirjassa esiintyvien paikkojen, seikkojen ja henkilöiden olevan todellisia. Hän

Oli tyhmää kuvitella, että itsestään voisi kertoa lapsilleen ennen kuin nämä ovat vähintään viisikymppisiä. Vaatia heitä näkemään äitinsä ihmisenä eikä funktiona. Sanoa: minä olen teidän tarinanne, te alatte minusta, kuunnelkaa, siitä voi olla teille hyötyä. Mutta Ninan tarina minä en ole, ehkä hän pystyisi näkemään minussa jopa tulevaisuuden. Voisin valita seurakseni vieraan tyttären. Etsiä hänet, lähestyä häntä. Elena Ferrante: Tyttären varjo WSOY 2020 alkuteos La figlia oscura  2006 suomentanut Helinä Kangas 175 sivua Elena Ferranten romaani Tyttären varjo  on Italiaan sijoittuva tarina, joka kertoo melko lyhyestä ajanjaksosta mutta kurottaa ajassa pitkälle taaksepäin ja on lopulta enemmän kertomus mielensisäisestä maailmasta kuin siitä, mitä rantakaupungissa muutamina kesäpäivinä tapahtuu. Romaanin päähenkilö on Leda, eronnut yliopistonopettaja. Hänen tyttärensä ovat muuttaneet Kanadaan isänsä luokse, ja Leda on vapaa viettämään lomansa, miten haluaa. Niinpä hienostunut firenzeläis

Yleensä lounastan trattoriassa muutaman askeleen päässä kotoa. Ruokapaikka on pieni, sinne pitää tulla keskipäivään mennessä, muuten siellä ei ole enää tilaa ja joutuu odottamaan yli kahteen. Syön yksin muiden yksinäisten tuntemattomien ihmisten kanssa, mutta näen siellä usein tuttuja kasvoja. Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin Tammi 2020 alkuteos Dove mi trovo  2018 suomentanut Helinä Kangas 148 sivua Missä milloinkin  -pienoisromaanin myötä Jhumpa Lahiri nousee niiden harvojen kirjailijoiden joukkoon, jotka ovat pystyneet luomaan kaunokirjallisuutta muillakin kielillä kuin äidinkielellään. Intialaistaustainen ja Yhdysvalloissa elänyt Lahiri muutti vuonna 2013 perheineen Roomaan oppiakseen italian kielen paremmin. Tavoite on mitä ilmeisemmin toteutunut, sillä Missä milloinkin  on julkaistu alun perin italiaksi nimellä Dove mi trovo . Kielen vaihtamisesta huolimatta ilmaisu romaanissa ei ole kömpelöä tai yksinkertaista. Ilmaisu on erilaista kuin Lahirin aiemmissa teoksissa: jossain määrin

Venetsia oli ihanteellinen kaupunki kuljeskeluun – ainakin matkailijoille, jotka tahtomattaankin hidastivat askeleitaan nähdessään tämän pienen ihmeen, joka näytti koostuvan pelkästään vaaleanpunaisista palatseista, kivisilloista ja laguunivedestä, joka loiskui vienosti kanaaleissa, kallellaan olevista taloista, pienistä torneista ja mutkittelevista kujista, jotka aina välillä paljastivat yllättäen näkymän jollekin campolle, aukiolle, joiden kylkeen pienet liikkeet ja baarit olivat käpertyneet. San Polo sijaitsi Venetsian sydämessä, eikä Nelly saanut tarpeekseen Santa Maria Gloriosa dei Frarin lumoavasta kirkosta, jota hän jaksoi aina vain kierrellä. Nicolas Barreau: Pienten ihmeiden kahvila Tammi 2020 alkuteos Das Café der kleinen Wunder 2016 suomentanut Kristiina Vaara 268 sivua äänikirjan lukija Liisa Sofia Pöntinen kesto 8 t 34 min Kaipasin lomalle kepeää kesälukemista, ja sellaiselta Nicolas Barreaun Pienten ihmeiden kahvila  tuntui kansikuvaa ja kuvaustekstiä myöten. Viehättävä,

"Minulla ei tosiasiassa ollut lainkaan hauskaa. Leikkituokio pojan kanssa ei ollut ainoastaan verottanut voimiani vaan oli lisäksi haalistanut mielikuvat, jotka olisin halunnut pikimmiten tallentaa paperille. Pilkahdus mielikuvista oli tehnyt niistä tavoitettavia mutta sen myötä ne olivat menettäneet lumonsa, joka on ominaista sellaiselle, mitä ei pysty kuvaamaan." Domenico Starnone: Kepponen WSOY 2019 Alkuteos Scherzetto Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä 237 sivua Äänikirjan lukija Markus Bäckman Kesto 5 t 56 min. Kepposen  päähenkilö on 75-vuotias Daniele Mallarico. Hän on tavoitellut maailmaa muuttavaa taideuraa mutta jäänyt tavoitteestaan. Mies on kuitenkin ansioitunut kuvittaja, joka nyt kuitenkin pelkää, että luovuuden lähde on tukahtunut eikä hän enää kykene siihen, mihin parhaimpina päivinään. Leskimiehen tytär pyytää isäänsä Napoliin hoitamaan nelivuotiasta Mario-poikaa siksi aikaa, kun Betta on puolisonsa kanssa työmatkalla. Daniele suostuu vastent

"Aivan kuin kaikki tämä olisi ollut osa minua koko elämäni ja minä olisin hukannut sen ja hän olisi auttanut minua löytämään sen. Uni oli ollut oikeassa. Tämä oli kuin tulisi kotiin kuin kysyisi: missä olen ollut koko elämäni? Joka oli vain toinen tapa kysyä, missä sinä olit minun lapsuudessani, Oliver. Joka taas oli toinen tapa kysyä, mitä on elämä ilman tätä. Ja sen vuoksi lopulta juuri minä, ei hän, päästin suustani kerta toisensa jälkeen: Sinä tapat minut jos lopetat." André Aciman: Kutsu minua  nimelläsi Tammi 2019 Alkuperäisteos Call Me By Your Name Suomentanut Antero Tiittula 317 sivua Äänikirjan lukija Antti Jaakkola Kesto 8 t 51 min. André Acimanin Kutsu minua nimelläsi  on kuin helteen paahtama iho, hyvällä tavalla nihkeä ja lämmin. Se on kiihkeä ja samaan aikaan hidas, viipyilevä ja haikea. Tarinan päähenkilö on 17-vuotias Elio, jonka kotiin majoitetaan aina kesäisin ulkomaalaisia vaihto-opiskelijoita. Kesä 1987 kuitenkin mullistaa koko elämän, kun E

"Ja sinäkö sitten olisit uhri? Millä perusteella? Siksikö, että tulisin korottaneeksi hieman ääntäni? Siksikö, että paiskasin lattialle vesikarahvin? Myönnä pois, että minulla oli siihen omat perusteeni." Domenico Starnone: Solmut WSOY (2018) Alkuteos Lacci 2014 Suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä 191 sivua Äänikirjan lukija Toni Kamula Kesto 5 t 9 min. Solmut  kuvaa erään avioliiton tarinan. Vuosikymmenien mittaiselle aikajanalle ulottuva kertomus on elämänmakuinen kaikessa traagisuudessaan. Keskeistä on, mitä tapahtuu, kun naisen ja miehen roolit muuttuvat, kun ihannoitu perheidylli menettää merkitystään. Perheenisä katsoo, että uuden ajan myötä hänellä on oikeus vapauteensa, ja tuota oikeuttaan hän toteuttaa varsin kiihkeästi. Tekojen seuraukset eivät aina tule ymmärretyiksi, vaikka Vanda-vaimo niitä varsin terävästi romaanin alkuosassa kirjeissään miehelle kuvaakin. Aldo luo uraansa, jättää perheensä, muuttuu lastensa silmissä vieraaksi. Yllättävä käänne onkin

"–Minä olen Laura, Annan sisko. Olen ihan aidosti tylsä, jos pääsen puhumaan Babyloniasta ja Hammurabin laista. Laura iski Ariannalle silmää, ennen kuin jatkoi vieraiden tervehtimistä. Donatella näytti teeskentelevän, ettei ollut kuullut huomautusta. Laura hymyili puhuessaan, mutta jokin hänen eleissään kertoi levottomuudesta." Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa Gummerus (2013) 351 sivua Äänikirjan lukija Linda Wiklund Kesto 11 t 11 min. Olipa mukava huomata, että Storytel-lukuaikapalvelusta löytyy myös Vera Valan dekkareita. Kosto ikuisessa kaupungissa on kolmas lukemani – tai tässä tapauksessa kuuntelemani Arianna de Bellis -dekkari, ja jatkoa toivottavasti on luvassa. Aiemmin olen lukenut Arianna-sarjan avausosan Kuolema sypressin varjossa   (2012) ja kolmannen osan Villa Sibyllan kirous  (2014), ja Kosto ikuisessa kauungissa  sijoittuu näiden kahden väliin. En kuitenkaan kokenut tätä aiheuttamaani epäjärjestystä ongelmaksi, vaan sarjan osat tuntuvat toimi

"Vuorenlaelle oli kasattu kiviä. Tuon alkeellisen monumentin takana Monte Rosa jäätiköineen sulautui taivaaseen. Olisi ehkä pitänyt ottaa mukaan olutta ja juhlia, mutta en tuntenut riemua saati huojennusta: päätin viipyä siinä yhden tupakan ajan, heittää sitten hyvästit isän vuorelle ja palata alas." Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta (Bazar 2017) Alkuteos Le otto montagne  2016 Suomentanut Lotta Toivanen 235 sivua Herttainen ja lämminhenkinen, kaihoisa ja surumielinen. Nuo adjektiivit tulivat ensimmäisenä mieleeni, kun sain Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta  -romaanin päätökseensä. Tarinan pääroolissa on Pietro, joka asuu Milanossa vanhempiensa kanssa. Vanhemmat kaipaavat alati kaupungista vuorille, ja kesäisin perhe matkustaakin pieneen vuoristokylään vuosi toisensa jälkeen. Granan kylästä Pietro tekee isänsä kanssa retkiä lähivuorille. Kylässä hän tutustuu myös Brunoon, josta tulee pojan tärkeä kesien kaveri; pojasta, joka ei juuri vuoristosta pois vaan elää siel

"- Tunnet siis paikan. Tämä ei tapahtunut kartanolla, vaan suositulla uimarannalla, jossa on oma ranta nudisteille ja uimapuvun kanssa uiville. Suomalaisen 45-vuotiaan miehen ruumis löytyi nudistirannan rajapyykiltä. Hänen kaulansa läpi on lyöty keihäs." Matti Rautiainen: Pyhän Yrjön varjo (Nordbooks 2016) 140 sivua (e-kirja) Pyhän Yrjön varjo on jatkoa Lallin perintö  -dekkarille, jossa etualalla toiminut Lassi Lehtiö on kuitenkin tällä kertaa jätetty sivuosaan. Nyt pääosaa näyttelee Lassin ystävätär Riitta Vanhanen, kun Lassi itse on toipilaana. Riitta Vanhasta kiidätetäänkin pitkin Eurooppaa, kun hän ryhtyy selvittämään Saksassa tapahtunutta suomalaismiehen raakaa murhaa. Johtolangaksi löytyy neljännesvuosisadan takainen valokuva, ja Berliinin ja Suomen lisäksi Riitta Vanhanen päätyy niin Oxfordiin kuin Roomaan. Rikoksia ratkotaan ennemmin pohtien ja keskustellen kuin vaikkapa kiivaiden takaa-ajokohtausten avulla, ja hyvä niin. Edellisosan tapaan tässäkin dekkaris