"Mies oli myrsky tai sen meluinen merkki, se remusi suureen ääneen ennen kuin ehti kengätkään potkia jaloista pois, asunnossa ei leijaillut kodintuntu niin kuin oli kirjoittamaton sääntö aina kello seitsemäntoista kahdenkymmenenkolmen aikaan. Hellalla ei kiehunut soppa tai vääristynyt ilmeettömyys. Ja Veikolla varhainen nälkä, työmiehen mittatilatut tarpeet, etkä sinä koskaan tee mitään oikein, jumalauta nainen, ruoka on myöhässä perkele." Maaria Päivinen: Pintanaarmuja (ntamo 2013) 259 sivua Maaria Päivisen romaanista Pintanaarmuja on mahdotonta pitää. Se on liian raju, liian rujo, liian paljon. Romaanin päähenkilö on Anna, jota Veikko lyö. Itse asiassa puhuminen lyömisestä on vähättelevää: Veikko pahoinpitelee, alistaa, vangitsee ja tekee niin paljon pahaa, että hyvälle ei jää tilaa. Ja silti Anna rakastaa häntä, ei pysty lähtemään. Ja Annaa rakastaa Herman, joka puhuu rakkautensa kohteesta palvoen: Hän oli kevät ja syksy, taantuma, nousukausi, vararikko, lott