Historiamme ei ole myöskään valkoisten heteronaisten - Bad Girls Throughout History lähinnä sipaisee naisten historiaa

Ann Shen: Bad Girls Throughout History

Chronicle Books 2016

224 s.

Pisteitä: 2/5

Historian merkkihahmoista kertovia teoksia ilmestyy kauppoihin ja kirjastonhyllyille kiivaaseen tahtiin. Vastikään lukemani Itsenäisiä naisia ei vakuuttanut minua, ja myös 50 Queers who changed the world -teoksessa oli omat ongelmansa. Siitä huolimatta suhtauduin positiivisesti Ann Shenin teokseen Bad Girls Throughout the History. Aika pian kävi kuitenkin selväksi, että tässä sisarteostensa kaltaisessa merkkihenkilökirjassa ei ollut paljoakaan sellaista, mistä olisin nauttinut. 

Tässä viisi huomiota, jotka feministisenä lukijana tein teoksesta: 

Shenin journalismi ei vakuuta 

Merkkihenkilöitä esitteleviä teoksia luettaessa on huomioitava, että kyse on journalistisista teoksista: henkilöiden esitteleminen on vaatinut valtavan työn perrehtymistä, tiedon etsimistä ja sen referoimista. Lukijalle täytyy luoda tarpeeksi kattava muttei kuitenkaan rönsyilevä kuva siitä, mitä merkkihenkilö on saanut aikaan ja mistä hänet tunnetaan. Henkilöiden valinnat on oltava perusteltavissa, ja heidän tarinansa todellisuudet on syytä varmistaa. 

Shenin teos ontuu heti kättelyssä. Teoksen avaa esittely mytologisesta Liliath-hahmosta, jonka Shen esittelee Adamin toisena, Raamatusta pois jätettynä vaimona. Lilithistä tekee badassin se, että hänen tarinaansa ei ole kirjoitettu Raamattuun. Kriittisenä lukijana jään pohtimaan seuraavia kysymyksiä: Miksi teos alkaa mytologisella hahmolla, jonka olemassaolosta ei ole varmuutta? Miksi teoksen ensimmäinen kertomus painottaa kristinuskoa ja sen merkittävyyttä ihmiskunnan historiassa? Miksi Lilith on kuvattu valkoisena, vaikka ihmiskunnan oletetaan olevan kotoisin Afrikan mantereelta? Luottamukseni Shenin journalismiin kärsii heti: mistä voin tietää, ettei muissakin tarinoissa ole ripaus mystiikkaa ja legendaa? 

En tietysti voikaan. Shen luottaa kuulopuheisiin useissa teksteissä: hän viittaa siihen, mitä henkilöistä on juoruttu tai oletettu. Joskus tällainen tieto voi olla oleellista, mutta ehkä näistä sadasta henkilöstä olisi voinut kertoa varmasti paikkansapitävää tietoa. 

Osoitus heikohkosta journalimista on myös se, että Shen käyttää väärää käsitettä kirjoittaessaan teoksen ainoasta transsukupuolisesta naisesta. Termin gender dysphoria - jolla tarkoitetaan ihmisen kokemusta siitä, että hän on eri sukupuolta kuin syntymässä määritetty sukupuoli - sijaan Shen käyttää käsitettä gender dysmorphia. Dysmorphia viittaa ennemminkin epämuodostuneisuuteen ja diagnoosina kokemukseen siitä, että jokin ruumiinosa on vastenmielinen. On vähintäänkin kohtuullista olettaa, että sukupuolivähemmistöihin liittyvät käsitteet otetaan haltuun silloin, kun heistä kirjoitetaan. 

Pahan tyttöyden käsite - onko normien vastustaminen tuhmuutta?

Paha ei ole adjektiivi, jota usein liittäisimme tyttöyteen. Se konnotoi ennemminkin  poikiin, noihin pieniin velmuihin roistoihin, jotka omaksuvat korkean statuksensa uhkarohkeudella 

Mistä pahan tytön käsite sitten juontuu? Shen viittaa sillä normeja rikkoviin naisiin, jotka eivät suostu sopeutumaan niihin asemiin, joihin heidät on pakotettu, mutta alun perin ilmiössä tuskin ollut pelkästään tästä kyse. Väistämättä paha tyttö tuokin mieleen mieskatsojan fantasian naisesta, joka pyrkii olemaan tuhma ja tottelematon mutta jonka mies itse voi lopulta asettaa ruotuun ja palauttaa tuttuun asemaansa. 

Kun puhumme rohkeista yhteiskunnallisista vaikuttajista ja poliitikoista, emme puhu male gaze -katseen alla olevista seksiobjekteista vaan ihmisistä, jotka ovat itse olleet luomassa itselleen mahdollisuutta toimia kuten kuka tahansa muukin ihminen. Se, että poliittisuus ja rajojen rikkominen typistetään pahuudeksi tai tuhmuudeksi, ei kerro oikeastaan mitään yhteiskunnallisten vaikuttajien ominaisuuksista. 

Historiasta voi puhua monin eri tavoin, ja Shenin tapa on melko kapea

Esipuheessaan Shen lupaa paljon: Bad Girls Throughout History esittelee naisia ympäri maailmaa ja kaikilta ajanjaksoilta. Totuus on kuitenkin se, että reilusti suurin osa naisista on valkoisia amerikkalaisia tai englantilaisia. Historiaa tehnyt nainen saa omanlaisensa, varsin rajatun käsitteen, kun moni esitellyistä naisista kuuluu joko edellä mainittuihin kategorioihin tai on ammatiltaan klassisesti näyttelijä, tanssija, malli jne. Toki Shen on esitellyt monta yhteiskunnallisesti ja poliittisesti merkittävää henkilöä, mutta lukijana jäin silti kaipaamaan sitä, että perinteisempiä rooleja edustavat naiset olisi ruukattu rohkeasti vähemmistöön. Esimerkiksi urheilijoita ja luonnontieteilijöitä oli vain yksittäin. 

Rotu pyritään huomioimaan, mutta moni asia paljastaa, miksi Shen ei onnistu

Shenin teoksesta huomaa, että kirjoittaja on pyrkinyt ottamaan rodun huomioon ja esittelemään erinäköisiä ihmisiä. Ongelmana on kuitenkin se, että rodullistettuja naisia kuvataan jokseenkin yksiulotteisesti. Tämä ulottuu kuvien tasolle: suurimman äimistyksen minussa aiheutti Josephine Bakerin, vakoojan ja shownaisen, kuva. Shen on kuvannut naisen lähes alastomana banaanihameessa - mutta ei ole selittänyt, onko tanssi hameineen voimaannuttava vai rasistinen. Koska kuvituksen taustalla olevaan alkuperäiskuvaan ei viitata lainkaan, lukija saa eteensä vain typistetyn, stereotyyppisen, rasistisen kuvan. Bakerista on etsittävä lisää tietoa, jotta selviää, että hän on käyttänyt tanssia myös voimaantuakseen valkoisten fantasioista. 

Miessuhteet näyttelevät osaa usean naisen kuvauksessa

Kun ryhdyn lukemaan teosta historiamme merkittävimmistä naisita, minua eivät kiinnosta naisten lukuisat rakastajat, seksisuhteet tai edes naisten sukulaismiehet. Minua ei kiinnosta lukea siitä, miten nainen hallitsee kansakuntaa seksuaalisella vetovoimallaan (Shenin tulkinta Kleopatrasta), enkä välitä myöskään siitä, että naista pidetään jonkun 

Shenin kirjassa miehet saavat merkityksen jo omistuskirjoituksessa, jossa Shen kiittää äitinsä lisäksi erityisen paljon aviomiestään, joka on kestänyt häntä silloin, kun hän on ollut bad girl. Ei kovin feministinen omistuskirjoitus, vai kuinka, vaikka rakkaimpiaan toki sopiikin kiittää. Naisten elämäkertakuvauksissa nimetään myös yllättävän paljon miehiä, vaikka ainakin nimeämisen olisi voinut ihan hyvin kiertää. Jos naiset haluaa esittää toisin, jos haluaa kuvata yhteiskunnallisesti merkittäviä naisia, silloin heitä ei esitellä isiensä tyttärinä tai aviomiehensä legendaarisena rakkautena. Se, ettei miehiä mainitse nimeltä tai että heidät jättää lyhyttäkin lyhyemmistä kuvauksista pois, ei kiellä mieheyden olemassaoloa mutta korostaa sitä, että naisia ei tarvitse määrittää miesten kautta.